1v-11kk-29pv & rv23+6

Synttärijuhlat oli ja vieläkin hengissä ollaan.

Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, jossa ollaan käyty riittävän monilla kavereiden lapsisynttäreillä ja laps riittävän iso, että piti nyt sitten ne kaverisynttäritkin hällekin järjestää. Rahkeet ei olis riittänyt kaksiin juhliin (sukulaiset + kaverit), joten lupasin avata ovet puoliltapäivin ja pitää ne auki, kunnes laps pistetään nukkumaan.

Toimi yllättävän hyvin. Olin jälleen kerran ehkä vähän innostunut kutsumaan paljon ihmisiä (meillä taisi joskus back in the days olla tuparit, jossa oli tuplasti ihmisiä neliöihin verrattuna), mutta väkimäärä pysyi suhteellisen tasaisena alusta loppuun. Lapset ei riidelly, kukaan ei satuttanut itseään, aikuisetkin ehti vähän jutella keskenään. Mutta siis sanoinko: alusta loppuun.

Okei, ekat vieraat tuli joskus vähän yhden jälkeen. Laps nukkui tällöin vielä päiväunia ja oli herätessään todella hämmästynyt unien aikana saapuneista vieraista. Muutaman tunnin kuluttua meni vähäksi aikaa yksin makkariin makaamaan naama tyynylle, kirja pepun päälle (I have no idea) - pakko saada vähän paussia. Ei voi syyttää. Mullakin alkoi loppua kohti olla aika lasittunut katse silmissä.

Ja nolosti kävi ruokien suhteen: suolanen loppui auttamattomasti kesken (ps. 2 tämmöstä aivan tosi hyvää, mutta ei riittävästi lainkaan - ei edes jonkun kolmenkymmenen cocktailpiirakan kanssa). Makeaakin oli ja vielä kuuden aikaan illalla pikaväsäsin toisen marenkikakun (valmispohjista) ajatellen, että pakko nyt laittaa vielä, kun edellinen loppui vaikka tästä kyllä jää sitten yli. No jäi - lusikallinen.

Muina tarjoiluina oli kaksi pannukakkukakkua, hedelmävartaita, hedelmäpaloja, anopin mahtava puolukkapiirakka ja vähän vaahtokarkkeja. Kuivattuja hedelmiä, ruisnappeja, maissinaksuja, poppareita. Pitää nyt vielä vähän elvistellä, että ihmeinspiksellä olin pistänyt kertsimukien viereen tarra-arkin ja pari tussia, joilla sai tuunata mukinsa. Lappujen ohjastamana löytyi kanssa xylitol-pastilleja (taputtelen tässä itsäeni olalle), saippuakuplia ja kasvomaalivärikyniä (riittävän korkealle, että vain aikuisten valvonnassa). Nyt vähän katselen, että oliko noi koristeribbonit seinällä vähän over the top, mutta hei, kerrankos. 

Laps sai palan pannukakkukakkua ja hedelmävartaan. Taisi syödä kaks lusikallista kakkua, yhden vaahtokarkin, hedelmät ja muutaman mansikan. Joko meidän sokerinatsi ruokavalio (huom. koskee vain lasta) on tehnyt tehtävänsä ja sokerinen ei oikein maistu tai sitten sokerinen ei oikein maistu noin niinkuin luontaisesti. Syystä tai toisesta ei myöskään tullut kertaakaan pyytämään herkkuja pöydästä. Päivällisaikaan oli mennyt sanomaan miehelle, että nyt olis nälkä ja söi sitten hyvällä ruokahalulla cocktail-piirakan ja lautasellisen sosekeittoa.

Kuvadokumentaatio jäi säälittävän vähälle, mutta tässä nyt pari kännykkäräpsyä:

Marenkikakkua, pannukakkukakkua,
puolukkapiirakkaa, valkosipuli-pizzaa

Hedelmävartaat

Väsynyt laps.

Nyt väsynyt äiti sammuu sänkyyn. Oli aika ihana, mutta vähän raskas päivä. Mun tajuntaan iskeytyi tänään, että jatkossa (joskus) näitä tulee olemaan kahdet vuodessa. (!!!)

1v-11kk-26pv & rv23+3

Siis kyllähän sitä olis vaikka mitä kaikkea tehtävää. Pitäisi suunnitella. Ja tehdä. Koti kaipaa siivousta, vähän kaikki on levällään ja suunnitellakin pitäisi. Meidän aikataulutkin kaiken suhteen ihan auki vielä - hämmästyttää oikein miten mahdollista, kun mies nyt kuitenkin jo reilun viikon päästä lähdössä sinne Atlantin tuolle puolelle. Kuudeksi viikoksi. Ei niin, että varmaa lähtöpäivää olis, mutta kyllä lähtö on varmaa.

 

Vähän innostuin tekemään lapsen vauvakirjaa, sekin jo pari vuotta myöhässä. Siis sen sijaan, että siivosin tai suunnittelin. Huomenna on viimenen työpäivä ennen parin viikon lomaa, jonka jälkeen palaan vielä viikoksi, mutta ei siellä sillon enää ketään ole. Ajattelin, että leivon jonkun mutakakun. Sitten menin kauppaan ja ostin pakastemutakakun. Ja kuusi paistovalmista isoa keksiä. Syötiin niistä kaksi - en tiedä kehtaako neljää viedä töihin.

 

Lapsen jalka paranemaan päin. Luultavasti johtuu antibiooteista. Hyvä että saatiin antibiootti. Elän uskossa ja toivossa, että siinä oli joku muu bakteeri kuin borrelioosi. Iso helpotus tämä oikea suunta nyt kuitenkin.

 

Sen sijaan lapsen ensimmäisiä: vietiin laps lähestyvän synttärijuhlan kunniaksi ensimmäistä kertaa kampaajalle. Meni tosi mainiosti, ei yrittänyt karata tuolista (sai vähän katsoa puhelimesta jotain videota välillä) ja oli suurimman osan ajasta lähinnä epäluuloisen näkönen. Väläytti sentään parit hymyt kun vähän hassuteltiin. Antoi jopa föönata kutrinsa ja nyt on kyllä siisti harjas, kelpaa juhlia.

 

Laittaisin kuvan, jos se ei olisi tabletilla hirveän raskas ja vaivalloinen homma.

 

Hassuttelusta puheenollen, laps on alkanut hattutella. Sanoo tahallaan asioita väärillä nimillä (osottaa kirjasta lammasta ja väittää possuksi) ja kikattaa riemuissaan perään. Tähän tietysti kuuluu asianmukainen järkyttynyt huudahdus mutta sehän on lammas! MÄÄÄ! Selkästi oikein näkee vaivaa, että minkä dissosiaation keksisi. Krokotiiliä sanoi mummuksi ja pupu palloksi.

 

Marion Billetin kirjat on muuten mainioita. Meillä uusimpana hittinä Pentula, jota luetaan monta kertaa päivässä. Vähän kyllä epäilyttää, ne eläinlapset siellä asuu ihan keskenään omassa talossa, käy kaupassa ja ylittää katuja, että missäköhän niiden vanhemmat on?! Lasta ei tunnu mietityttävän, ehkä me aikuisetkin selvitään.

1v-11kk-24pv & rv23+1

Stressipirkko täällä jatkaa - elämä on tällä hetkellä vähän liian jännittävää mulle. Sen tietää siitä, että asiat karkaa mittasuhteistaan.

Löydettiin lapselta säärestä joku pieni, kova kohouma. Itikan purema, arveltiin huolettomasti, seuraillaan. Piti sitä vähän myös sorkkia ja sen jälkeen (vai seurauksena?) kohouma punertui, teki ihottumaa ja vietiin laps lääkäriin. Lääkärisetä antoi antibioottikuurin varuilta lapselle - voi olla punkki ja borrelioosi (korreloisi edellisen saarivierailun kanssa .. yhyyyyy!). Voi myös olla olematta. Näyttäisi olevan vähän tulehtunut. Onneksi laps imee antibiootit hyvällä halulla ja pyytää lisää päälle.

Ei siinä muuta, mutta borrelioosiin ei aina antibiootti tehoa ja se on oikeasti tosi kurja homma, joka voi johtaa pahimmillaan elinikäisiin vaivoihin ja jopa vammoihin. Koitan olla miettimättä asiaa. Tai koitan miettiä, että voi hyvinkin olla jotain muutakin. Mäkäräisiä, mitä näitä nyt on.

Se on harmillista miten monta kertaa oon tässä ehtinyt sanoa 'no onneksi lapsella on ainakin kaikki kunnossa'.

Vähän kylmä hiki otsalla mentiin 3D/4D ultraan katsomaan miten tää pienempi voi. Kaikkihan on ollut siis hyvin, mutta nää kaikenlaiset ikävät yllärit lannistaa.

No, kaikki OLI kuitenkin hyvin. Kokoarvio kuulemma vähän keskiarvon alapuolella, mutta täysin normaalin rajoissa (ja asiaa tukee se, että isompikin oli syntyessään siro). Liikkui tosi paljon ja aktiivisesti (apua, kohta niitä on kaksi). Kätilö sanoi kyllä se on aika varmasti tyttö sen lisäksi, että hyvin rikkaalla sanavarastolla moitti laitteiden huonoutta ja välillä hellästi, välillä vähän harmistuneesti komensi mahalasta ottamaan kädet pois naamaltaan, että saataisiin kunnon kuva.

Ihan kohtalaisia kuvia lopulta saatiinkin ja tosiaan kaikkein tärkeintä: lausunto että kaikki on ok. Täysin normaalisti. Mua kyllä jaksaa hämmästyttää, että miten IHMEESSÄ ne kätilöt näkee ton kaiken siitä suttusesta ultrakuvasta. Mies arveli jälleen kerran, että se vaan keksii asioita, ei niitä oikeasti voi mitenkään tollasesta nähdä.

Havahduin muuten kanssa siihen, että töihin pitäisi tehdä kakku. Ja kohta on ne lapsen synttäritkin. Apua.

1v-11kk-22pv & rv22+6

Stressipirkko täällä moi.

Sanoin aamuna, että lapsella taitaa olla tänään erittäin harvinainen huonotuuli-päivä. Sitten kävi ilmi, että se olikin vain minä. Ryppyiset vaatteet ärsytti. Sää ärsytti. Tuolikin oli ihan varmasti tahallaan mun jalkojen kanssa törmäyskurssilla ärsyttämässä mua. Kihisin vähän joka suuntaan ja silitin huolissani mahalasta, joka oli ollut tavallista vaisumpi. Vetosin tulevaan kahden kuukauden yksinhuoltajuuteen, jotta pääsisin livistämään hiekkalaatikkoilusta sateella. Mietin miten suuri pettymys se lopulta sittenkin olisi, jos jotenkin nämä kaikki muuttosuunnitelmat romahtaisi.

No, se siitä.

Oli meillä kaikista räntäsateista huolimatta (tunnen kuinka verenpaine alkaa kohota jo pelkästään säästä kirjottaessa) kokko ja komea olikin. Ulkonakin saatiin vietettyä sentään jonkun verran aikaa, eikä laps tälläkään vierailulla pudonnut laiturilta mereen. Eikä ollut punkkeja. Eli ihan plussan puolella ollaan.

Bonuksena vietettiin etukäteissynttäreitä, kun miehen siskonperhe on oikeiden synttäreiden aikaan pallon tuolla puolen. Laps pääsi repimään auki lahjapaketin, josta paljastui junaratapalikoita ja romahtava silta. Ihan mahtavaa, erityisesti säät ottaen huomioon (kotona, kun silta + ratapalat löytyi laukusta, laps totesi iloisesti yllättyneenä, että nää tuli mukaan!). Kakkuakin syötiin, mansikkaa ja marenkia. Ja kivaahan meillä tietenkin oli.

Muutamia kuivia päiviä tossa onnistuttiin pitämään (kuitenkin vaippa kokoajan käytössä, harjotellaan you see). Vessassa käynti ei ole kuitenkaan lapsen lempitouhuja, hyvin usein ehdotukseen käydä pissalla vastattiin ei vielä. Lisäksi tietty aina ei vessakäynti ajottunut ihan täysin, jollon laps totesi: pissa ei tullut, pissa on kotona. Nauratti.

Mainitsemisen arvoista myös pikkuhiljaa alkanut tunteiden sanottaminen. Harmistuessaan ja vähän parkuessaan laps tuli muutamaankin kertaan ilmottamaan itse mistä on kyse: <laps> ikkee, koska oliti halunnut mennä poltkuttelemaan (polskuttelemaan. Kyllä, annoin sen kertaalleen polskutella nakuna hyisessä vedessä). Tai <laps> ikkee, koska oliti halunnut mennä toitelle lannalle (toiselle rannalle). Ja sitten jatkaa vielä vähän parkumista (yleensä parkuminen ei ole näissä kauhean vakavaa tasoa tai vaadi edes kyyneleitä). Tyytyväisenä taputtelen itseäni tässä kuitenkin selkään: kasvatus kantaa hedelmää!

Tämän päivän saldona vielä pari muuta juttua: käynti Chicosissa kuluttamassa miehen lounareita ja laps istui pöydän ääressä koko ravintolassaoloajan ja söi hyvin (!!). Ryhdistäydyin ja sain illalla taas puskettua monta roikkunutta asiaa eteenpäin. Lisäksi illan stand-up show (a.k.a lapsen nukahtamisprosessi) kesti vain puolisen tuntia normaalin tunnin sijasta.

Tällä voi sitten alottaa viimesen viikon ennen kesäloman ensimmäistä jaksoa.

1v-11kk-19pv & rv22+3

Alkaa olla se hetki, että voi hyvillä mielin paeta juhannukseen.

Täällä asiat hiljalleen edistyy. Työviikko siirretty aikasemmaksi ajatellen, että päästäisiin vähän aiemmin lähtemään reissuun, jonka määränpäänä Frisco. Jälleen yksi neuvola takana. Kaikki hyvin, mahalaps potkiskeli doppleria vastaan ja karkaili minkä kerkesi. Verenpaine mitattiin kahdesti - ekalla kerralla vähän korkea, tokalla kerralla normaali. SF-mitta kuulemma vähän yläkäyrällä, mutta tässä vaiheessa ne saattaa heitellä vielä kovasti.

Laps on tuntunu ottaneen harppauksia kerronnassaan. Kertoo kuulumisiaan silmät innosta sädehtien, kun päivän aikana <laps> teki näin! Ja näin! (heiluttaa käsiä oikealle ja sitten vasemmalle) Ja kakkuja! Tänä aamuna tultuaan kotiin saaresta (oli siellä miehen, mummun ja papan kanssa yötä) ryntäsi heti herättämään mut (saatoin krhm ehkä vähän vielä nukkua sillon ysin aikaan..) ja kipinöi intoa joka suuntaan. <laps> oli saaletta! Mummun ja papan kantta! Pikkula-kiija unohti! (en ole varma unohtuiko kirja kotiin vai saareen) Mentiin veneellä saaleen!

Ajatus oli lähteä nyt juhannukseksi muutenkin saareen, mutta voi olla, että kelit pitää kotona. Mitään ruokaa ei olla ostettu ja oon parhaimmillaankin vaguely aware, että ainiin. Juhannus.

Fiilikset muuton suhteen menee ees taas. Eilen tuli yhtäkkinen yksinäisyyden hetki, että gaah, liian monta viikkoa, tulee liian kova ikävä, onkin liian painava lasti kannettavaksi, it's not worth it uhuuu. Nyt taas rauhallisempi - kyllä me varmaan pärjätään. Syksy eniten tietty huolestuttaa, ei oo mitään mikä katkaisisi päivän (kuten duunia), vaan me vaan lapsen kanssa ollaan. Päivä toisensa perään. Ollaan. Minä, maha ja laps. Mitäs kaikkea sillon äitiyslomalla me tehtiinkään?

1v-11kk-16pv & rv22+0

It's official, nimet on paperissa. Apua.

Aikataulut vielä sekavat, ilmeisesti mies kuitenkin lähtee heinäkuun tokalla viikolla Atlantin yli. Me lapsen kanssa ehkä jossain vaiheessa perässä. Katsotaan nyt. Sitten se tulee Suomeen ja lähtee joskus pian Lontooseen. Me varmaan jäädään sillon vielä Suomeen odottamaan, että jälkikasvu vol. 2 siirtyy level 0:lta level 1:lle. Eletään toivossa, että mies on tullut ajoissa Suomeen ollakseen paikalla. Lähdetään kaikki yhdessä Isolle Saarelle miehen isyysloman lopussa. Tai jotain. Ehkä. Tai sitten joku ihan muu järjestely.

Jos synnytän Suomessa, yksinhuoltajaviikkoja tulee 6 heinäkuussa + 5 syys-lokakuussa (kun alan olla jo aika raskas). Toisaalta täällä on isovanhemmat ja kaikki tuttua. Oma systeemi, tiedän missä synnytän, puhutaan samaa kieltä ja sanoinko turvaverkko. Mutta kuulostaa kuitenkin aika monelta viikolta.

Jos lähden syyskuun alussa Lontooseen, siellä ei ole isovanhempia eikä mitään turvaverkkoa (eikä tietoa missä synnytän, miten systeemi toimii jne.). Entä jos jotain tapahtuu ja joudun vaikka pariksi päiväksi sairaalaan? Vaikka saataisiin mummupappa sinne päivystämään pienen syntymää, entä jos se päättääkin syntyä aikasemmin. Kuka sitten on lapsen kanssa, joku ihan täysin vieras tyyppi? Ennemmin jätän miehen olemaan lapsen kanssa ja synnytän yksin - vaikkei sekään kauhean mieluisa vaihtoehto. 

Sanoinko: upea mahdollisuus, ajoitus hanurista ja käytännön asiat vähän kuristaa kurkkua.

Anyway. Käytiin sunnuntaina meidän mahtavanmainion naapuriperheen kanssa Falkullan kotieläinpuistomaatilalla. Jännästi sijoitettu, ihan oikeita eläimiä maatilalla, kadun toisella puolella pientaloalue. Siellä oli kuitenkin lampaita, jotka määki ihmisten äänellä ja vuohia kans. Sympaattisia, pinkkejä possuja ja yksi tosi isosarvinen pukki (? mitä näitä eläimiä nyt on). Kanoja, pupuja, hevosia ja lehmiä. Monet niistä tykkäsi tulla rapsuteltaviksi ja lampaille sai syöttää voikukan lehtiä.

Lapsen mielestä parasta reissussa oli kuitenkin lampaidenkatselutorni:

Kuva tyylikkäästi blurrattu kuvattavien
identiteetin suojelemiseksi (tosta
punahattusesta en edes tiedä kuka
se on).

Myös lehmät oli kiinnostavia.
Unohdettiin rattaat kotiin.

Käynti oli ilmainen ja matka ei ollut pitkä. Sopiva sunnuntairetki. Laps mietiskeli kotimatkalla: <lapsella> oli kivaa. <Naapurinlapsella> oli kivaa. <Naapurin nuoremmalla lapsella> oli kivaa. 

As a conclusion: oli kivaa. Voin suositella!

1v-11kk-13pv & rv21+4

Tuli ilta ja käärme heräsi. 

On jäänyt raportoimatta, että meidän iltasiivoukset on alkanu sujua aika hyvin ja ripeästi. Joku internetin äiti vinkkasi käärmeleikkiä, jossa äidillä sukka kädessä ja lapset toivat käärmeelle leluja, jotka äiti heitti lelulaatikkoon / paikalleen.

Parin yrityksen jälkeen laps alkoi hahmottaa jutun jujua. Ja pian leikkiä alkoikin muotoutua aika erilaiseksi: laps halusi ehtiä viemään lelut paikoilleen IHAN ITE ja ENNEN käärmettä. Sitten voitonriemuisena: ei kääme ehtiny, laps ehti entin! Lelut siivoutuu ennätysajassa, kun laps kirmaa kikattaen pitkin kämppää viemässä kamoja paikalleen ennen kuin käärme syö ne (eli laittaa itse paikoilleen). 

Käärmeen virkaa meillä suorittaa patalappu. Ja koska patalappuja on kaks, nykyään laps hakee itselleen oman käärmeen (punaisen) ja mulle oman (harmaan) ja sitten katsotaan kumpi käärme ehtii ensin. Ja tää leikki on niin ratkiriemukasta, että joutuu suorastaan pidättelemään, että käärme herää vain kerran (maks. kaks) päivässä. Ettei tule inflaatiota you know.

Jälleen yksi lastenhoidollinen päänsärky korjattu - for now. On mulla jalat sen verran maassa, että ymmärrän ettei tämä(kään) voi jatkua loputtomiin.

Muita asioita. Laps söi (taas) iltapalaksi niinkuin jätskiä (mies moitti lapsen harhaanjohtamisesta, kun kutsuin jätskiksi - ei se OIKEESTI hei oo). Eli banaania, pakastemansikoita, vähän jugurttia ja vähän hedelmäsosetta pistetty teharin läpi pakkaseen. Koostumuksesta tulee aivan sorbettimaisen venyvää ja yhtä hyvääkin. Mun mielestä saisi kutsua jädeksi, mutta olkoon 'niinkuin jätskiä'. 

Maamo ja pupu pyörii vieläkin aina sillon tällön lapsen puheissa. Tänään luettiin vessassa kirjaa, jossa oli kanarianlintu. Maamo antoi sen? laps ehdotti ja ymmärsin kyllä assosiaation. Maamo niinkuin pupu meni pois, ei tule takaisin. Niin kulta, maamo eikä pupu tule enää takaisin. Pupu ei enää hyppää häkkiin. 

Saako sanoa, että on välillä vähän itkussa pidättelemistä?

Ainiin, näin viime yönä unta mahalapsesta. Unessa pienet, 5cm jalat venytteli niin, että jalkapohjien ääriviivat näkyi mahanahan läpi ja laskin lapsen varpaita. Ja painelin jalkoja takaisin mahaan, että älkäähän nyt noin paljoa venytelkö. Mahalaps on ollut aika aktiivinen tässä.

Tulevaisuus on edelleen yhtä auki kuin eilenkin, paitsi että offeri taitaa olla ainakin henkisesti accepted. Alettiin suunnitella tapaa, jolla voisin saada lapsen Suomessa (lisää yksinhuoltaja-aikaa, jipii) ja muutettaisiin Vasta Sitten. Friscoon voisi ehkä mennä joksikin aikaa. Villejä ajatuksia reissaamisesta Sveitsiin ja Bostoniinkin lapsen kanssa. How hard can it be? Aika on selvästi kullannut liikaa muistoja.

Nyt on taas hetki, jolloin tuntuu vähän helpottavammalta. Ajatus synnyttämisestä Suomessa vieräytti jo aika ison kiven. Nyt kysymys kuulunee kuinka paljon isovanhemmilta kehtaa pyytää apuja... Hei kaverit saako teille tulla kylään, kun on yksinäistä?

1v-11kk-12pv & rv21+3

No ehkä tämän nyt voi jo paljastaa. Mies sai työtarjouksen Lontoosta. Nyt meidän pitäisi viikonloppuna päättää mennäänkö vaiko eikö. Tämmösiä pieniä päätöksiä.

Tavallaan eka ajatus on tietty, että joo, ulkomaille, varmaan jännää ja siistiä! Ja ainahan mä oon halunnut muuttaa ulkomaille asumaan joksikin aikaa!

Toka ajatus: muutto olis syyskuussa, reilu kuukausi ennen laskettua aikaa. Sitä ennen olisi reilu puolentoista kuukauden jakso San Franciscossa. En tiedä onko siellä puitteet perheelliselle sopivat - ja vaikka olisi en oikein tiedä voitaisiinko lähteä. Pitkät lennot lapsen kanssa ei houkuttele, vaikka Friscoon olisi tietty ihana mennä. Eli mahdollinen kuuden viikon yksinhuoltajuus? Entä työtahti Lontoossa? Jääkö perheelle sekuntiakaan normaaliarjessa?

Ja siis synnytys Lontoossa. No, kieli on onneksi tuttua, mutta se kaikki muu? Byrokratian pyörittäminen, sairausvakuutukset, sairaalan valitseminen (sikäli kun edes mitään valinnan varaa enää on, kuulemma siellä varataan sairaalapaikka heti raskauden alettua ja sitten sairaalat onkin jo täynnä), paikallisen henkilötunnuksen saaminen, että ylipäätään pääsee mihinkään synnyttämään jne. Miten ihmeessä se kaikki tapahtuu??

Että tämmönen pieni elämänmuutos tässä vielä olisi. Tunnelma vaihtelee jännityneen innokkaasta pelokkaan epävarmaan, pikkutyttö-kaipaa-äitiä. Mulla ei ole mitään käsitystä miten tästä selviydytään. Olo on aika overwhelmed.

Niin ja sanottakoon vielä, että tällasen mahdollisuuden skippaaminen, koska ääh, kuulostaa vaikealta ja epämukavalta, olisi ehkä nössöin ja hölmöin teko ikinä, jota jäätäisiin katumaan loppuelämäksi. Eli apua.

1v-11kk-10pv & rv21+1

Aihe, josta on pitänyt kirjottaa jo pitkään - ja tan-tan-taa vieläpä kasvatusperiaatteita. Hihat kääritty, kaikki valmiina provosoitumaan?

Meille on ländännyt vaihe, jossa laps on alkanut miettiä mikä on omaa ja osottaa halua välillä ottaa jotain, millä joku muu leikkii juuri sillä hetkellä. Aika miedosti edelleen, mutta pohti tuossa serkkutytön tullessa kylään, että 'tuoli on lapsen, ei vie <serkku> sitä'. Ja 'pullo on lapsen, ei vie <serkku> sitä'. Juontanee juurensa siitä, kun saaressa laps ja serkku jakavat saman syöttötuolin ja lelut jne.

No, siispä piti alkaa miettiä, että miten ja mitä lapselle opetetaan jakamisesta. Päädyttiin (tai siis mä päädyin) ehkä vähän vähemmän yleisesti käytössä olevan käytäntöön: lapsen ei tarvitse jakaa, ainakaan perinteisessä mielessä.

GASP.

Haluisin opettaa, että jakaminen on ilonen asia. Sen sijaan, että joku vanhempi omalla vallallaan päättää, että 'saat leikkiä sillä vielä viisi minuuttia, sitten on muiden vuoro', tuntui fiksummalta opettaa 'sitten kun et enää leiki sillä, anna se lelu X:lle, joka haluaisi myös leikkiä sillä'. Ja tietenkin myös vastavuoroisesti: 'nyt X leikkii sillä, et voi saada sitä juuri nyt. Sitten kun X on leikkinyt leikkinsä loppuun, niin sitten voit saada sen'.

Pohdin asiaa, ja totesin tän opettavan lapselle paljon enemmän jakamisesta. Tietenkin aina voi myös tarjota, että saako X tulla leikkimään kanssasi sillä. Kuitenkin uskoisin sen, että jos lelu viedään väkisin kesken leikkien pois, koska 'sun täytyy oppia jakamaan ja on muiden vuoro', ei oikeastaan opeta jakamisesta mitään. Paitsi että se on jotain tosi ikävää ja kannattaa pitää niistä omista leluista entistä tiukemmin kiinni ja yhtä hyvin itse voi mennä ottamaan lelun joltain toiselta kädestä, koska 'nyt on mun vuoro'.

Puhuin tästä meidän hoitotypyn kanssa, joka oli sitten oma-alotteisesti alkanut noudattaa tätä hoidossaan. Kertoi saaneensa mahtavia tuloksia erityisesti sen toisen lapsen kanssa, joka on ollut aina paljon hanakampi ottamaan (väkisin) kädestä (ja suuttumaan julmetusti, jos ei saa). Että leikit ovat alkaneet sujua ihan erilailla ja lasten on helppo odottaa vuoroaan, kun tietävät sen tulevan sitten kun toinen lopettaa. Ja aina se toinen lopettaa jossain vaiheessa kuitenkin.

Mainittakoon vielä, että oleellista tässä on myös pitää huolta, että leikin päättyessä laps muistaa antaa halutun lelun X:lle. Että voi ilosesti sanoa tai osottaa, että 'en enää tarvi tätä, sä voit ottaa tämän'. Aika erilainen perspektiivi jakamiseen, sanoisin.

No sitten. Mä olen hyvin päättäväinen suhteen, että meillä päästään tänä kesänä eroon vaipoista. So far so bad. Vaipattomuus tarkottaa lähinnä sitä, että jos on pitkä hiljaisuus, taisi tulla kakka. Jos alkaa kuulua jostain 'laps pyyhkii, laps pyyhkii' on tullut pissa. Mennäänkö vessaan? EI! Eieieieieieii!! (no fine, kyllä sen saa yleensä sinne sopusasti, kunhan on jotain hauskaa tekemistä mukana).

Tää vaatisi lomaa. Täyden huomion. Hauskaa tekemistä vessaan, jotta vessaan olis hauska mennä. Ja lapsen, joka ei pissaa alle vartin välein (kyllä ainakin se on hyvin nesteytetty). Muutaman laatikon täydeltä pikkareita. Matottoman kodin. Ainakin.

Vaikka on suunnitelma, on vähän epätoivoinen olo. Hassua, kuvittelin aina tän menevän sitten ihan itsekseen omalla painollaan, kun se on kuitenkin aina tehnyt tarpeensa ihan tyytyväisenä vessaankin. Oh well.

In other news: kävinpä vähän tanssimassa ja nyt tuntuu nivusissa. Ei onneksi pahasti, mutta tuntuu. Maha kasvaa. Mahatyyppi potkiskelee. Istukka on takaseinässä, minkä takia potkut tuntuu erityisen vahvoina - odotan jännityksellä loppuraskautta! Noin muuten nyt on menossa aika hyvä vaihe. Ei enää juurikaan päänsärkyjä, ei muitakaan jomotuksia ja hetkittäin suhteellisen energinen olo.

Tai no, niin energinen kun tässä piinassa voi olla. Meillä eletään ihan superjännittäviä hetkiä meidän tulevaisuuden kannalta, odotetaan vaan että päästäisiin viikon loppuun ja edes jotain olisi vähän selvennyt. Tylsää olla näin salamyhkänen, mutta meinaan samaan aikaan haljeta kertomisen halusta, mutta silti tuntuu ettei nyt voi alkaa paljastella mitään ennen kuin on edes JOTAIN selvyttä jostain. Gaah.

1v-11kk-8pv & rv20+6

Monin puolin tosi hyvä sunnuntai. 

Mies puoli kasilta - meidän tämänhetkinen virallinen heräämisaika - käänsi kylkeä, mutta mä nousin lapsen kanssa ylös. Taidettiin ensin lukea vähän kirjaa ja sitten vasta käydä vessassa ja pestä hampaat. Aamupalaksi tein molemmille paahdettua leipää, jonka päällä avokadoa, pippuria, sitruunaa ja juustoa. Syötiin nautiskellen. Päätin leipien lopussa, että voi kyllä, tänään on kanssa pannaripäivä.

Taikinaan banaani, muna, about 1dl jauhoja ja ripaus ruokasoodaa. sekasin ja yhdeksi isoksi lätyksi pannulle, kansi päälle ja lämpöä maltillisesti. Pitihän sitä hetki odotella, mutta kannatti. Halkasin pannarin ja pilkoin lapselle palat jäähtymään. Itelleni kaavin Nutella-purkin pohjalta jämät. Sääli, etten osaa ruokakuvata ollenkaan, tää aamupala olisi ollut kaunis. Nyt tarjoan vain rujon kännykkäkuvan huonolla valolla.

Aamupäivällä siskon kanssa läpi mutsin kamoja ja sen päätteeksi mies nukutti lapsen päikkäreille. Siirrytiin naapurin pihalle juttelemaan ja juuri lapsen heräämisen aikoihin päätettiin lähteä illaksi saareen koko porukka.

Tuumasta toimeen, vaikka pilvet ja säätiedotus vähän pelotteli. Joku lupasi sadetta, toinen ei. Kolmas taas joo. Huoltsikalta silti grilliaineksia ja rohkeasti menoksi.

No, aurinko paistoi ihan koko illan, aivan häkellyttävän upea keli. Ihasteltiin vastakuoriutuneita linnupoikasia, hymyiltiin lasten touhutessa keskenään ja aurinko kimmelsi meressä. Tuli rannassa, ulkoruokaa ja mukava tuulenvire. Mainiota seuraa, niin aikuisilla kuin lapsilla toisistaan. Monta kertaa kävi mielessä, että onneks ei sade pelottanut, ilma ja ilta oli täydellinen. Laps totesi nukkumaan mennessään monta kertaa 'tänään oli kivaa. Oli kivaa!'

Naapurilapset oli kuulemma nukahtanu kotimatkalla autoon. Ei meidän kyllä. Nykyään nukahtamisaika on melkolailla kymmentä vaille kymmenen. En oikein tiedä miten tätä saisi aikastettua. Toisaalta, hyvin se tuntuu pärjäävän noilla unillaan. 

Mukavaa, että välillä on retkiä jotka menee ihan nappiin. Tähän voi päättää tän viikon ja vähän panikoida. Huomenna se alkaa. Ens viikko.

Rujo ruokakuva.

1v-11kk-7pv & rv20+5

Kaveri sen Facebookissa sanoi:

"Olen keksinyt elämän tarkoituksen. Se on kesä."

Täällä on tosi vihreetä joka puolella, sellanen Suomen erityinen vihreä (kuten mies asian ilmaisi). Ja meidän puksipuun edusta rehottaa. Kylvin siihen jotain kesä-mix siemensekotusta ja nyt siinä on hirveästi vihreää eikä yhtään kukkaa. En uskalla nyppiä rikkaruohoja pois, kun en tiedä mitkä on rikkaruohoja ja mitkä potentiaalisia kesäkukkia.

Meillä on ollu jokseenkin kummallinen viikko. Nyt lauantain erikoisuutena käytiin kuuntelemassa Nalle Nappisilmän konserttia (taas!) heti aamulla kymmeneltä. Jännittävyyttä lapselle: mentiin itolla buttilla. Ja konsertti oli juuri kuten viimeksikin. Lapsen reaktioita kuvaillessa tuli jälleen mieleen 'mesmerized'. Hiljaa ja paikoillaan istui ja kuunteli ja katseli. Tää tuntuu aina yhtä hassulta, kun noin muuten toi ei pysy sekunteja pidempään paikoillaan kuin toisinaan Legojen / junaradan kimpussa. 

Konsertin jälkeen mentiin (taas!) ravintolaan syömään, niinkuin ihmiset tekee (ja siis lapsen kanssa!), olkoonkin, että ravintola oli Memphis. Saatiin energiaa läikkyvä lapsi juuri ja juuri pidettyä (kumiankan voimin) pöydän ääressä, vaikka se ei mitään ruoastaan syönytkään. Käytiin kirjakaupassa toteamassa, että laps on ymmärtänyt shoppailun ilon: 'otetaan toi. Toi viedään kotiin. <Laps> haluaa ton.' Ostettiin myyrä, jonka laps asetteli huolellisesti rattaisiin ja jotain muuta, joista yksi oli tarrakirja.

Mentiin jännittävällä bussilla kotiin ja laitettiin laps rattaisiin myyrän kanssa nukkumaan.

Iltapäivällä mahtavan hyvää ruokaa ystäväperheessä ja pariviikkoinen vauva, joka nukkui hyvän tovin mun povella (I swear, tuntui kuin olis alkanut tulla maitoa...). Pidettiin hyvänä merkkinä, että laps ei ollut tästä moksiskaan. Hämmästeltiin vauvan pienuutta (joo, muistan miten itteäni vähän kummastutti ihmisten taivastelut vastasyntyneen pienuudesta) ja sitä, että oma laps on joskus ollut kanssa tommonen. Pikkunen. Paikoillaan. 

Pihalla vielä hiekkistä ja keinumista ja kotiin nukkumaan. Hyvän päivän päätteeksi hyvä nukutus: ei harmistusta, vaikka laps pyörikin sängyssä yli tunnin hakemassa unta. Pari kertaa kutsui (ihan iloisesti höpötellen) mut moikkaamaan ja sitten jatkoi taas omaa lauleskeluaan. Niin joo, kerran ojensi vaipan, jonka oli koittanut teipata kasaan 'ihan määkä'. Vaihdettiin vaippa ja homma selvä.

Viikonloppu! Ens viikosta tulee jännä.

Rentona dösässä paluumatkalla.

Myyrä, kumiankka ja tarrakirja
lapsen asettelemina. Myyrän silmät
piilossa identiteetin suojaamiseksi,

1v-11kk-4pv & rv20+2

Ainiin. Postaus, joka on odottanut: kuluvan raskauden ensimmäinen mahakuva. Otin oikeastaan ensimmäisen kunnon mahakuvani edellisessä raskaudessa Kanarialla ollessani mutsilla kylässä - tämä näin. Viikkoja oli näemmä rv19+4 (jotenkin muistelin, että olisi ollut reilusti yli 20). Tuntui haikean sopivalta ottaa nyt ensimmäinen mahakuva taas Kanarialla mutsin kämpässä. Aivan sattumalta päiväkin melkein sama, tällä kertaa rv19+2. 

No, laitetaan nyt molemmat kuvat tähän, kun ei kukaan kuitenkaan linkkiä jaksa klikata. Yllätyksekseni ei se maha nyt NIIIIIN paljoa isompi ole kuin edellisessä raskaudessa.

Raskaus nro 1.

Raskaus nro 2.

On a side note, laps kutsui tänään nukutuksen aikana mut hakemaan vaipan, koska 'vaippaan tuli pitta, vaippa on ihan mälkä'. Ja voi kyllä, siellä se oli peppu paljaana ja ojensi mulle märän vaipan. Pidän tätä edistyksenä, koska tässä ollaan nähty kanssa muutamat kerrat, että se pissa on tullut vasta vaipan riisumisen jälkeen.

Jahas, live-päivitys, mies kävi just vilkasemassa lasta, joka sieltä sängystään iloisena ojensi vaippaansa - pyjama kuitenkin kokonaisuudessaan päällä. Kyllä, täällä harjotellaan pukemista ja riisumista kovasti.

EDIT-pakko-kertoa: pitkän hiljaisuuden jälkeen (olin varma, että oli jo nukahtanut) mies kävi vilkasemassa lasta. Laps ojensi taas miehelle vaipan, tällä kertaa oli yrittänyt myös rullata sen pieneksi ja teipata kasaan. Mä en kestä :D

Josta tuli mieleen, että lapselle pitäis varata 2v neuvola. Mihin nää päivät hävii.

1v-11kk-2pv & rv20+0

Mulla on hyviä uutisia! Se tuntuu merkitykselliseltä, kun jotenkin sitä on alistunut viime aikoina saamaan niin paljon huonoja uutisia, ja hyvät uutiset ovat olleet lähinnä niitä 'no edes näin' -puolia niissä huonoissa uutisissa.

Esimerkiksi: mun isä oli soittanut mulle kahdesti. Soitin vartin kuluttua takasin, ei vastannut. Toisellakaan kerralla. Ihan normaalia, right? Kaiken varalta tsekkasin Hesarin, ettei ollut uutisia lentoturmista (sisko matkalla Kanarialta kotiin) ja mietin pitäiskö soittaa isoäidille ja tsekata onko se hengissä. Seuraavana päivänä kävi ilmi, että oli ajanut ohi ja olisi kysässyt oltiinko kotona (ei oltu).

Ja sitten esimerkiksi: huomasin tänään töissä saaneeni soiton neuvolan keskusajanvarausneuvontapalvelusta. Vähän nousi hiki otsalle. Olin jättänyt pissanäytteen perjantaina labraan ja pohdin minkä ihmeen hirviön ne oli sieltä löytäny, kun maanantaiaamuna heti soittelevat takasin. Yritin soittaa takas ja pääsin jonossa 27. sijalle. Jätin soittopyynnön puolentoista tunnin päähän (!?) ja yritin kuitenkin hetken päästä soittaa uudelleen. Lyhyen 45min jonottamisen jälkeen pääsin lopulta läpi. Olivat soitelleet tuloksista, jotka olivat kaikki kunnossa ja priimat. Hei en mä ole tottunut tällaseen palveluun!

Esimerkiksi myös. Kuulin laajennettuun lähipiiriin kuuluvasta henkilöstä, jolla on laskettu aika viikko mun jälkeen ja joka joutuu lapsivesipunktioon, koska sikiöstä oli löytynyt kaksi kystaa. Tämä kahta päivää ennen omaa raskausultraa. Ei niin, että mitään odottamatonta oli odotettavissa, mutta kuitenkin. Kakkosraskaudessa oon alkanut jotenkin tiedostaa syvemmin, että kaikki ei aina ole täydellisesti.

Anyway, kaikki oli kunnossa! Pikkunen vastasi viikkoja melkein päivälleen (19+6, kun meneillään on 20+0) ja oli osannut kasvattaa itselleen kaikki raajat, kaikki tässä pisteessä vaaditut elimet ja heristeli vähän nyrkkiään ultralaitteelle. Sukupuoltaan ei halunnut kuitenkaan vilauttaa, eikä se nyt olekaan merkityksellistä (vaikka ollaan tietty uteliaita). Eli siis hyviä uutisia! Ja siis BAM oon raskauden puolivälissä - koska me tähän pisteeseen päästiin??

Voi että kun pääsisi kertomaan mutsille.

Joo-o, oon tässä pohdiskellut kovasti millasta elämä tulee olemaan kahden lapsen kanssa. Pelottaa vähän, kuten pelotti yhden lapsen kanssa. Tosin nyt pelottaa ihan eri asiat. Suurin murhe lienee se, että miten saan annettua huomiota ja rakkautta molemmille lapsille niin paljon kuin ansaitsevat? Että en haluaisi ottaa mitään pois isomman huomiosta pienemmän tullessa kuvioihin, mutta sehän on ihan silkka mahdoton yhtälö. Mietiskelen tuon tuostakin lapsen kanssa puuhaillessa, että voisinko tehdä tän kaiken saman pieni vauva sylissä. 

I know, I know. Pitää olla armollinen. Parhaasi on riittävästi. Lasten täytyy oppia jakamaan myös vanhemmat. Kyllä ne selviää.

Se on jännä miten toisaalta laps on yksi suurin syy toisen hankkimiseen. Että sillä on joku, kun meitä ei enää ole (varsinkin nyt tuntuu erityisen ajankohtaiselta). Että sillä on ylipäätään joku, kyllä sisarusten kanssa aina jää plussan puolelle. 

Ja sitten toisaalta tuntuu pahalta tehdä sille näin katala temppu. Että noin ihana, jatkuvasti hyväntuulinen, rakastava ja iloinen pieni lapsi, joka nauttii täysin siemauksin elämästään joutuukin yhtäkkiä kurjan esikoistumisprosessin keskelle. Mikä temppu meiltä vanhemmilta. Että miten tän saisi nyt mahdollisimman pehmeäksi sille. 

Joo, kaikenlaista. Pitäis alkaa varmaan miettiä lapsen 2v-synttäreitä. Mä oon näissä niiiiin mukavuusalueeni ulkopuolella. Eikai niissä mitään teemaa pidä olla? Apua.

Pitkästä aikaa kuva. Ei niin, että tässä mitään erityistä, mutta kunhan on kuva. Käytiin viikonloppuna saaressa. Ei tullut punkkeja. Lapsella päällä pari numeroa liian isot kuravaatteet (ostin ne, että menis ens talveks ostetun talvihaalarin päälle). Oli aurinkoakin.