Saturday, August 30, 2014

2v-1kk-30pv & rv32+5

Joskus meinaa väsyttää jatkuva muutos. Joillain vanhemmilla on varmaan lapsia, jotka toimii melko arvattavasti samalla tavalla päivästä toiseen. Syö mieluiten sitä yhtä tiettyä jugurttia, haluaa sen yhden tietyn haarukan, haluaa että rutiinit menee just eikä melkein (no, mistäpä minä tiedän, pelkkää kuulopuhettahan tämä). Sitten on toisia lapsia, joilla kaikki menee sykleissä. Joku juttu toimii vähän aikaa ja ihan ilman varotusta se yhtäkkiä lakkaa toimimasta.

Meillä se jälkimmäinen. Onnistuin ennen Friscoa saamaan nukutukset taas suhteellisen hyvään jamaan, jossa ne pysyi koko Friscon ajan, mutta nyt jossain vaiheessa paluun jälkeen siitä on tullut taas yhtä parkumista ja härdelliä. Rutiineissa mikään ei ole muuttunut. Sama pätee lelujen siivoukseen. Tapa, jolla saatiin lelut siivottua yhdessä iloisesti toimi pari viikkoa. Kunnes stop. Joku ruoka on herkkua aikansa, kunnes ei enää.

Tähän liittyen yritin taas tsempata lasta juttelemalla sille päivän mittaan nukkumaanmenosta. Miten uni pelästyy pois, jos sängystä nousee ja sitten alkaa harmittaa kauheasti, kun väsyttää ja uni ei tulekaan. Laps vaihtoi puheenaihetta minkä kerkesi, kunnes lopulta katsoi mua ja totesi: Niin jotkut [joskus] käy. Aihe loppuunkäsitelty.

Oltiin muutama päivä saaressa sateessa ja paisteessa. Luonto sateen jäljiltä hohtavan vihreenä iltavalossa. Meri syysauringossa rauhottuneena ja pihlajat terttunsa pudottelevina. Näissä maistuu tupakka sivumakuna, arvioi mies.

As for me, kehittelen tässä uutta flunssaa (no, oikeasti tappelen vastaan nenäkannuin ja merivesinenäsuihkein ja Posivil Zinkein). Ostin myös saappaat (muoviset) ja sappaat (tekonahkaset - ostos ei ollut pitkään harkittu, mutta perustelin sen hyvin). Olen mietiskellut elämääni ja tulevaisuutta ja syksyn projekteja - joista yksi on Saaran innoittamana vaatekaapin uudelleen harkinta. Ei niin, että ikinä tulisin pääsemään lähellekään minkään haasteen mitään tavotteita, mutta aina voi edes vähän järkeistää.

Oon miettinyt asioita, joissa haluaisin olla hyvä ja tapoja, joilla saisin (raskaushormooneista krhm) huolestuneen sydämeni rauhottumaan (turhan) huolen hetkellä. Miettinyt miten ihmeessä ne muutamat yh-viikot menikin niin helposti, kun tällä hetkellä taas ihan meidän molempien vanhempien käsiparit on täydessä käytössä. Ollut innoissani, kauhuissani, harmissani, siisteissäni Lontoosta. Syksy tekee sellasta.





Tuesday, August 26, 2014

2v-2kk-26pv & rv32+1

Neuvola takana. 

Sf-mitta keskikäyrällä, paino ok (on muuten kyllä kertynyt kiloja, kun vertaa edelliseen raskauteen....), hemoglobiini takasin alkuperäsissä (ok) lukemissa, pissa puhdas, lapsen syke jossain 140 tienoilla. Verenpaine hitusen korkea ja ehkä siihen liittyen mulla on ollut tänään vähän känninen olo.

Nyt alkaakin sitten käynnit joka toinen viikko. Vaikea tajuta, että ollaan jo tässä pisteessä raskautta. Laskettuun aikaan siis mitä - 7-8 viikkoa? Tuntuu käsittämättömältä. 

Kävin myös töissä visiteeraamassa, hain miehen siskolle unohtuneet takit, noudin aikoja sitten tilatun ja ostetun seisomalaudan ja vietin laatuaikaa syömässä kaverin kanssa (me molemmat ilman lapsia, tätä ei ole tapahtunut ikuisuuksiin!).

Illalla laitoin lapselle lämpimän kylvyn pihalle kaatosateeseen, ja nauroin itekin katsoessani toisen riemua. 




Monday, August 25, 2014

2v-1kk-25pv & rv32+0

Mä niin en usko siihen, että aivot olis muka tehnyt päätöksensä jo kauan ennen kuin ihminen itse rationalisoi ja tietoisesti päättää jotain. Miten se muka voisi olla mahdollista tilanteessa, jossa sekunnin erolla voi olla vahvasti aivan päinvastasta mieltä ja sitten taas takasin? Ja hyvänen aika, JOS joku päätös on jo tehty, niin eikö aivot nyt vaan voisi kertoa sen ja säästää kantajansa tuskalta?

Heh joo, puhun edelleen siitä tarhasta. So far olen ilmoittanut lapsen tulevan sinne myös tällä viikolla (koska ainahan sen voi edelleen sitten joskus perua, jos sitten tarvitsee). Oon myös sopinut meneväni tapaamaan yhtä hoitotätiä, joka voisi (siis tarhan sijasta) hoitaa lasta kaks puolikasta päivää viikossa oman 2veensä (ja mahdollisesti toisen 2v lapsen) kanssa. Ja niin, kummassakin vaihtoehdossa omat hyvät ja huonot puolensa.

Päätöstuska aside metsään on tullut jo syys. Viikonlopussa trampoliinia, aurinkoa, sadetta, kyläilyä (laps kysyi tänään iltapäivällä neljännen kyläilypäivän jälkeen mihin HUOMENNA mennä kylään?) ja ruokaa. Mies lähtee kohta Lontooseen ja minä käymään pariksi päiväksi myös (siis niin. Reissu! Jossa ollaan me molemmat! Ilman lasta! Ja vielä kaksi yötä!).

Tässä etsiskellään samalla asuntoa Lontoosta. Ja apua. Kaikkialla portaita - myös sille ihan 'katutason' etuovelle. Puhumattakaan jos haluaisi kämpän esim. toisesta kerroksesta (hissi? Nevöhööd!) viemäriongelmia välttyäksemme. Mmmmiten siellä äidit vaunuineen pärjää??

Ja joo, mulla huomenna neuvola. Paino matkan jälkeen vielä ihan siedettävissä luvuissa, mutta mulla on ollut aivan järkyttävä makeanhimo koko viikon ja vaakakin sen kertoo. Uskomatonta miten sitä viime raskaudessa ei tullut syötyä juuri mitään makeeta.. 

Lisäksi tää on jännä tila. Samaan aikaan sitä kaipaa urheilemaan ja lenkkeilemään (erityisesti siis kaipaa sitä olotilaa kropassa) ja toisaalta sitten taas voisi syödä karkki- ja jätskihyllyt tyhjäksi yhdessä illassa. Mutta hei, enää alle kaks kuukautta laskettuun aikaan! Whoah.

Thursday, August 21, 2014

2v-1kk-21pv & rv31+3

Päivän uutiset:

1) Musta tuntuu, että oon viimeinkin ymmärtänyt Pinterestin.

2) Oon alkanut pitää ruokablogia (jo tän sanominen naurattaa vähän). Oikeasti kyse on blogista, johon kirjailen mitä meillä syödään, ihan vain dokumentaation kannalta. Ja myöhempää inspiraatiota varten, kun taas tuskailee, että mitähän sitä laittaisi. Ei, meillä ei vieläkään ole mitään viikko-menua. Ei, en usko, että sellaisen tekeminen oikeasti helpottaisi meidän arkea.

Sen sijaan koitan keräillä listaa erilaisista ruoista, joita haluaisin kokeilla (Pinterest!) ja toisaalta myöskin niistä, joita OON tehnyt. Se aina välillä auttaa arkea.

Se blogi on täällä: http://ihanvaanruokaa.blogspot.fi/

3) Oli tarhapäivä. Olin myös sopinut, että nähdään naapureiden kanssa iltapäivällä. Siellä siis leikittiin, kun yhtäkkiä lamppu syttyi. Tarha. Kiskasin lapsen mukaan ja mentiin kuitenkin, vaikka kello oli melkein puoli neljä. Syytin häpeissäni jetlagia. Ja raskautta.

Niillä oli meneillään siellä lukuhetki, johon laps ei olisi halunnut osallista (en HALUA lukea! + tasajalkahyppyä), olivat siis jo siivonneet lelut ulkoilua varten pois. Pidättelin puolirimpuilevaa lasta lyhyen kirjan ajan ja lähetin sen vessajonoon. Malttoi jonottaa vähän aikaa, kunnes vaelsi pois. Hoitaja haki takaisin. Pari kertaa. Sai huomioliivin, istui alas odottamaan, että muut lapset on valmiita. Yritti vaeltaa leluilla, vedin kädestä takaisin. Monta kertaa. Kosketti sormella viereisen (vähän vanhemman tytön) reppua ja kysyi mikä kuva siinä on. Viereinen lapsi ei sanonut mitään, katsoi vähän varautuneesti. Yritin selittää, että laps vaan katselee repun kuvaa. 

Kun lopulta kaikki lapset olivat valmiita lähtöön, viereinen tyttö tarttui lasta kädestä ja johdatti parijonoon. Laps seurasi ja niin ne kulkivat puistoon.

Puistossa tietty kiipeilyteline, johon ei saa mennä. Ensimmäisen vartin ajan laps protestoi ja parkui ja hyppi tasajalkaa kaikille hoitajille sitä, että se tietty kiipeilyteline oli nyt off-limits. Tuli kuitenkin leikkimään muuta ja alkoi lopulta viihtyä. Loppuvaiheessa lähti kiipeämään liukumäkeä ylös. Poikkeuksena annoin sen mennä (koska vaikutti menevän niin hyvin), mutta totesin viereiselle hoitajalle, että tää on varmaan kiellettyä. Viereinen hoitaja nyökytteli, mutta antaa nyt mennä, kun on niin vähän lapsia (ja koska mä annoin sen mennä). 

Sinne se kiipesi, meni oikein hyvin. Yritti toistekin ja eikös tullut sieltä kuperkeikkaa (liukumäkeä pitkin) alas. Ei näyttänyt pahalta, paitsi kun menin hakemaan itkevän lapsen syliin. Silmän sisänurkassa ikävä vekki ja vielä ihan millin päässä silmästä. Silmän toisella puolella sinertävä kuhmu. Again, vuoden mutsi moi. No, uskoisin ettei toiste kiipeä liukumäkeä ylös.

En edelleenkään tiedä mitä päätän sen tarhan suhteen. Argh. Yritän kuitenkin huomenna muistaa mennä ja tehdä päätöksen viikonloppuna.

Käytiin myös aamupäivällä lapsen
Minni Hiiri -mopolla ajelemassa
ja heittelemässä sillalta kiviä
puroon.

Wednesday, August 20, 2014

2v-1kk-20pv & rv31+2

Tänään oli suuri päivä. 

Ensinnäkin: laps nukkui kokonaiset yöunet iltakympistä aina melkein puoli ysiin asti, jollon se raa'asti herätettiin. Ettei se rytmi nytsit vinksahtaisi taas laidan yli toiseen suuntaan. Itsehän juhlistin tätä heräämällä neljältä ja olemalla juuri nukkumatta sen jälkeen (päivällä vielä uhosin, että juujuu, kyllä mulla on rytmit jo ihan kohdillaan).

Toisekseen: lapsen 2v neuvola. Oli kasvanut puolen vuoden aikana 7,5cm (tosin kun me mitattiin ilman hoitajaa, saatiin kokonaiset 8cm kasvua) ja on nyt siis yli 90cm pitkä. Paino on noussut tasaisesti pituuden kanssa samoille käyrille. Ja siis lihaksia sillä on, varsin vahva tyttö.

Laps jutteli, potkasi palloa ja hyppi tasajalkaa. Kyseli hassuja ja leikki junalla. Neuvolatäti kyseli onko meillä jotain erityistä mielessä - ei ollut. E-reseptin vesirokkorokotetta varten otin kuitenkin. Tuntuu hassulta muistella, että joskus olin huolissani sen kasvusta - siis suorastaan naurettava ajatus nyt. Tuntuu erityisen hyvältä katsoa lasta ja todeta, että ei, mitään erityistä ei ole mielessä, sillä on kyllä kaikki ihan kohdallaan.

Kolmannekseen: tänään oli lapsen ensimmäinen, öö, tarha-kakstuntinen. Tullessamme laps käveli suoraan taakseen katsomatta lelujen äärelle ja siihen tuli joku hoitaja hetipian istuskelemaan lähelle ja jeesimään palapelissä. Katseli laps muita touhuavia ja meni välillä ryhmän liepeille seisomaan, varovaisen uteliaasti. Tuli vain muutaman kerran kysymään meiltä apua johonkin. Auttoi loppusiivouksessa. Luottavaisin mielin tarttui mukavaa mieshoitajaa (joka taisi olla itseasiassa sen paikan omistaja tms?) kädestä, kun ehdotettiin ja käveli sen kanssa puistoon (me perässä).

Puistossa lähti heti kiipeemään metallisia (todella liukkaita) puolapuita pitkin kumisaappaat jalassa, jollon oli pakko mennä väliin sanomaan, että nyt ei voi sinne. Kukaan hoitaja ei huomannut, mutta toisaalta vanhempien ollessa paikalla tuskin olisi kiinnittänytkään huomiota. Kotiin mennessä oli sitä mieltä, että oli ihan kivaa ja söi mielellään feta-couscousia ja kaks banaania.

[Päätimme (siis minä päätin), että mennään nyt kokeilemaan. Intuitio sanoo ei, mutta ei kokeilusta tietenkään mitään haittaa. Kerrataksemme hyvät ja huonot puolet:

- tuo mahdollisesti kurjia tauteja kotiin (kivaa olla lopuillaan raskaana kaksin pienen lapsen kanssa, molemmat ihan flunssassa tai vaikka pää vadissa oksentamassa). Niitä voi tietenkin tulla muualtakin, mutta tarha lisää todennäköisyyttä.

- muutokset (yksi asia lisää, joka jää sitten Suomeen) aiheuttaa turhaa turbulenssia, kun arjen pitäisi olla vakaata ja muuttumatonta pikkusiskon syntyessä
- arveluttaa pärjääminen lapsiryhmässä (ja tuntuu kaipaavan edelleen enemmän aikuista leikkiseuraa, kuin lapsia)
- arveluttaa ehtiikö ne puistoissa riittävästi seurailla, ettei taita niskojaan

+ saattaa alkaa oppia vähän englantia

+ alkaa tottua lapsiryhmiin (joita ei tietty sitten siellä Lontoossa ole)
+ saa jonkun verran ohjattua toimintaa
+ MÄ saan kolmena iltapäivänä viikosta muutaman tunnin itelleni ja pääsen lipeemään muutamasta ulkoilukerrasta (ei mulla tietenkään mitään raskaus-goretex-vaatteita ole)]

Illalla parkui, että ei HALUA mennä nukkumaan, ei HALUA mennä nukkumaan. Silittelin sylissäni ja annoin parkua. Rauhottua lopulta, kellistin vaakaan, hytkytin vähän ja nukahti heti. Vähän vielä jetlagin oireita kuitenkin.

(LIVE update: tunnin nukkumisen jälkeen makkarista kuului tömähdys ja hetken päästä tepsutusta. Nousin katsomaan ja ovella vähän hymyilevä laps.

Joko heräsit, nyt on vielä yö.
En halua. )

Eilisellä trampalla serkkujen luona oli mahtavaa.

Tarhalainen (vas). Kyllä, näin hyvän
kuvan  sain ensimmäisestä
tarhapäivästä.

Tuesday, August 19, 2014

2v-1kk-19pv & rv31+1

Joo, on tää rytmien kääntäminen näin paluusuunnassa aina vaikeampaa. 

Mies ja laps olivat heränneet kolmelta aamulla (siellä saaressa) ja siinä ennen yhtätoista kun menin hakemaan niitä kotiin, laps oli kuin neljän promillen humalassa. Kikatti, kaatuili, itki, kikatti. Sanoi mulle ensimmäisenä leveä hymy naamallaan sateen valuessa pitkien poskia: laps on kukka, jota taivaan kattelikannu kattelee. Sammui autoon parissa minuutissa, josta kannettiin sänkyyn jatkamaan unia. Nyt takana unta kaks ja puol tuntia ja arvon missä vaiheessa se pitäisi herättää. Vaikea yrittää tasapainotella sen kanssa, että saisi vuorokaudessa riittävästi unta, mutta toisaalta että se uni tulis järkevään aikaan.

Mun vatsan tilanne on parantunut huomattavasti, ei enää kiristele ollenkaan samaan malliin. Nyt on lähinnä enää niitä liitoskipuja. Oli hyvä idea levätä eilinen, nukuin itseasiassa aika normaalit yöunet - heräsin ysiltä herätyskelloon viemään autoa katsastukseen.

Sataa ja paistaa vuorotellen, äsken taisi vähän jyrähdelläkin. Aika kaivaa syksykamppeet esille. Välikausivaatetuskan alotin jo eilen. Luulisi, että tähän ikään mennessä uusien välikausitamineiden ostaminen menis jotenkin rutiinilla, vaan eipä oikeestaan.

Mies ilmotti olevansa kurkkukipuinen. Noniin, seuraava flunssa tervetuloa.

Monday, August 18, 2014

2v-1kk-18pv & rv31+0

Kotona ollaan ja jetlagisesti hengissä. Kotimatka oli pit-kä. Niin pitkä, että lapskin alkoi jo menettää hermojaan.

Kone lähti illalla puoli kuudelta ja siinä vaiheessa lapsella oli allaan maks. puolen tunnin päikkärit. Siellä oli jollain taas peukut pystyssä - saatiin nimittäin ykkösluokan penkit myös paluulennolle (no, miehellähän ne oli jo valmiiksi, mutta myös tämä kakkosluokan vaimo ja laps)! Tähän kyllä auttoi se, että mun ja lapsen paikat oli eri riveillä (go matkanjärjestäjä, joka ei osaa järjestää matkaa) ja kyllähän kaikki sen nyt tajusi, että meidät on saatava vierekkäin tavalla tai toisella.

No anyway, ruokaa, lukemista, videoita ja jossain vaiheessa koneen valot sammui illan merkiksi. Kaiken järjen mukaan lapsen olis pitänyt kanssa olla ihan poikki. Alettiin siinä hiljalleen varotella, että kohta videot menee pois ja aletaan mennä unille, mutta silti siinä vaiheessa kun tosi hetki tuli, laps alkoi parkua lasta ei vätytä lasta ei vätytä LASTA EI VÄTYTÄ!!

Kiirehdittiin laps kainalossa vessoille silittelemään ja rauhottelemaan ja lopulta sain kantaa nukkuvan lapsen penkkiin. Ei tullut tällä kertaa kukaan kehumaan miten hyvinkäyttäytyvä laps meillä on, heh (disclaimerinä todettakoon, että en pidä lapsen (väsy)itkua tosiaankaan minkään hyvän tai huonon käytöksen esiintymänä, vaan ihan normaalina tunteenpurkauksena).

Ja kyllähän se nukkui, ehkä jopa neljä-viis tuntia (mäkin pari, mutta aika vähäseksi jäi). Kööpenhaminassa olis ollut neljän tunnin odotus, mutta taas oli jollain peukut pystyssä. Saatiin liput vaihdettua yhtä aikasemmalle lennolle, jollon odotusta jäi vaan kaks tuntia. Jotka nekin meni family facilities -tilassa. Vähän taas protestoi, kun laskun ajaksi piti ottaa videot pois (pientä väsymystä ilmassa itse kullakin), mutta selvittiin. Päästiin kotiin. Heti seuraavana päivänä saatiin matkatavaratkin.

Nyt on ollu unta ja jetlagia. Koti oli tullessa ihana ja siisti ja siellä oli ruokatarvikkeita ja makaroonilaatikkoa ja vitsi mä olen onnellinen noista appivanhemmista. Jaksoivat vielä leikittää lasta koko illan ja seuraavan aamunkin. 

Laps ja mies lähti tänään illaksi ja yöksi niiden kanssa saareen, mä jäin kotiin istumaan koneelle. Vatsaa on kotiinpaluun jälkeen kiristellyt aika ikävästi ja tänä aamuna suorastaan vähän supisteli. Oon siis ottanut tän päivän levon kannalta, enkä edes siivonnut, vaikka tää järjetön sotku ärsyttääkin järjettömästi. Elän toivossa, että tää on jotain jetlag-nipistelyä ja menee levolla ohi. Liikkeitä onneks on tuntunu kuitenkin ihan kiitettävästi.

Tästä tää arki taas alkaa. Facebook on tässä viimeset viikot ollu täynnä töihinpaluuviestejä ja oon ollu kyllä vähän onnellinen, ettei itellä oo aihetta moiseen. Laskettuun aikaan on nyt lähes päivälleen kaks kuukautta. Huh. Aloin tässä (heh, 'jo nyt') vilkuilla viime raskauden vauvantarvikehankinta-listaa läpi ja väsyneenä pohdiskella, että sitteri vai nou ja jos niin mikä. Onneks näitä vielä ehtii.

Saturday, August 16, 2014

2v-1-kk-16pv & rv30+5

Lähtö kentälle tunnin kuluttua. Aika tehdä loppuraportti.

Ollaan..

- Syöty ihan normaalia kotiruokaa (eli minä leipää (bageleitä) ja jädeä) ja vihanneksia (!): makaroonilaatikkoa, pastaa, riisiä, tortilloja erilaisine kastikkeineen. Kasvislättyjä. Vähän ykstoikkosempaa kuin Suomessa, mutta mun mielestä ihan hyvin ottaen huomioon että ollaan reissussa.

- Käyty joka päivä vähintään kerran puistossa (yleensä puolisentoista tuntia kerrallaan - go me!).

- Oltu veden äärellä (puistojen suihkulähteet / allas / meri / kylpy tms.) melkein joka päivä.

- Käyty Happy Hollowsissa, Junior Museum Park & Zoossa, Golden Gate parkissa, Half Moon Bay beachillä ja Pier 39:llä

- Nähty minihevosia, hylkeitä, vuohia ja lampaita. Isoja (ja yksi pieni) kilpikonnia, pupuja, lemureita, capyboroja ja papukaijoja. Ainakin.

- Ajeltu autossa päivittäin

- Käyty pari kertaa ihmettelemässä miehen työpaikan kampusta ja syömässä siellä ilmasta päivällistä (voi kyllä!)

- Juteltu isien ja äitien kanssa puistossa. Redwood Cityn (ja lähialueiden) parhaat kolme puistoa:

Sija 3. Stafford park
+ Kiva vesisuihkualue (joka tosin nyt kuivuuden takia ei ole ollu aina päällä), pienemmille toinen pieni vesileikkipiste, hyvin aidattu, omat alueet isommille ja pienemmille. On keinua, kiipeilytelinettä, paljon muitakin lapsia, picnic-areaa ja nurmikkoaluetta jne. Vessat.
- Ei hiekkistä, usein TOSI paljon porukkaa

Sija 2. Mitchell park
+ Hiekkisalue, iso vesisuihkualue, ihan kivoja laitteita, pienempien alueet hyvin aidattu. Kattava. Vessat.
- Isommille(kin) tylsähkö kiipeilyteline, joka on vieläpä harmillisesti vähän kauempana pienempien puistosta jostain syystä. Hiekkisalueella vaarallisia holeja (vaikea selittää, mutta vaarallisia silti).

Sija 1. Burton park
+ Hiekkiksiä, tosi monipuolisia kiipeilytelineitä, pienille oma, aidattu puoli. Erilaisia keinuja, vesisuihkualue, nurmikkoaluetta ja picnic-pöytiä. Vessat.
- Vesisuihkualueella vain kaksi suihkua, mikä aiheuttaa välillä tungosta. Iltasin tuulee aika viileästi.

Jään kaipaamaan:
- loungemusaa loungeissa (kuten meidän kerrostalon ala-aula)
- jacuzzi sisäpihalla
- vesisuihkut puistoissa
- amazon.comin vuorokauden kestäviä toimitusaikoja
- jätemyllyä tiskialtaan pohjalla
- päivittäistä auringonpaistetta (täällä ei sada. Koskaan. (Ainakaan kesäsin))
- paikallista produce-osastoa (ainakin tässä meidän lähi-Safewayssä (ja Whole Foodsissa)). Kasvikset!
- valmiiksi murustettua (kuivahkoa) fetaa
- roskakuilua, joka löytyypi heti meidän rappukäytävän oven läheltä. Ja siellä on myös kierrätyskuilu mm. muovipulloille!
- kohteliaita amerikkalaisia, jotka ovat sanoneet lapsesta mm. 'I love her clothes, her style' (useampikin eri on kehunut lapsen vaatetyyliä) ja 'She's so beautiful! Like a child-model!'. Kyllähän sitä äitinä noita on mukava kuulla.

Mutta en jää kaipaamaan:
- valmiiksi siivutettua juustoa (täällä juusto ostetaan pääosin siivuina)
- tunkkasta iltapäivän kuumuutta (varsinkaan tämän raskauden kanssa)
- sitä, että tässä ei satu olemaan kävelyetäisyyden päässä hyvää puistoa
- kummallisia, epäilyttäviä maitotuotteita, jotka on tosi monet dumpattu täyteen A-vitamiinia (what's up with that?!)
- pellavan- ja unikonsiemeniä joka paikassa. Ei muuten, mutta raskaus!
- niitä kaikkia muita enriched tuotteita (leipää, pastaa jne.) joissa on 300% kaikkea mahdollista (vitamiineja, folaattia jne.) päivän tarpeesta
- korkeita, reunoilta viettäviä sänkyjä
- kohteliaita amerikkalaisia, jotka ovat sanoneet lapsesta mm. 'I love her clothes, her style' (useampikin eri on kehunut lapsen vaatetyyliä) ja 'She's so beautiful! Like a child-model!' Mitä noihin nyt sitten vastataan!?

Mitä kaipaan just nyt:
- ruisleipää, karjalanpiirakkaa, Fazerin sinistä
- suomalaista jätskiä
- joogatunteja
- lenkkeilyä
- vaatekaappiani (oon pakannut naurettavan hölmösti tätä kolmea viikkoa varten)
- rasvallista turkkilaista jugurttia (ilman lisättyä A-vitamiinia)

See you on the other side.

Thursday, August 14, 2014

2v-1kk-14pv & rv30+3

Inhoan sanaa 'hormonaalinen', mutta kai se jotenkin kuvaa tätä päivää.

Keitin makaroonit pohjaan aamupäivällä. Siis silleen for real. Silleen, etten oo varma tuleeko tosta alumiinikattilasta enää kattilaa. 

Puistossa oli taas ryhmä lapsia (osana jotain päiväleiriä tms. kerhoa), jotka huutolauloi siellä ohjaajan vetämänä. Laps oli aikasemminkin uteliaasti niitä vilkuillu ja nytkin pyyteli päästä lähemmäksi katsomaan. Kyselin olisiko halunnut mennä niiden mukaan laulaan, johon nyökkäsi. Kyllä, se haluaisi mennä lapsilaumaan huutolaulamaan lauluja ja olemaan osa ryhmää. 

Totta puhuen olin aika yllättynyt. Laps on .. jos nyt ei vetäytyvä, niin ainakin aika varovainen lapsiryhmissä. Mistä päästäänkin seuraavaan: kesken normivesileikkien laps lähti yhtäkkiä juoksemaan. Kauas. Niin pitkälle, että jouduin (mahani kanssa) juoksemaan sen perään. Kohti autotietä. Aidan taakse. Kohti autotietä.

Sydän hakkasi, painajaismaiset mielikuvat vilahteli mielessä niinä muutamina sekunteina, kun laps ei ollut näkyvissä ja meinasin purskahtaa samantien itkuun napattuani kiinni jalkakäytävällä seisovan (hymyilevän) lapsen. Pelästynyt, kauhistunut, järkyttynyt minä olis halunnut ravistaa lasta ja huutaa älä enää koskaan, mutta äitiminä nappasi vaan tiukasti syliin ja yritti miettiä miten lapselle selitetään, ettei noin SAA TEHDÄ niin, että se menee oikeasti perille. Tietääkö kukaan, onko tähän käyttöön olemassa esim. etälamaannuttimia? En uskaltanut googlettaa, on pian poliisi oven takana..

Päädyin kai sanomaan (kuitenkin rauhallisesti, enkä huutaen) aika monta kertaa, että älä enää koskaan. Hetken rauhottuneena (vedet silmistä kuitenkin tulleina), laps syliin kietoutuneena kerroin sitten pelästyneeni niin paljon, että aloin itkeä. Että ei saa juosta mua karkuun, voi tulla pipi (jotain ehkä meni perille, myöhemmin päivällä kotona laps totesi, että sisällä voi juosta karkuun).

Siinä haliessa laps totesi yhtäkkiä, että sitä jännittää vesileikit (mikä luullakseni aiheutti myös sen juoksupyrähdyksen). Yritin vähän onkia lisätietoa, jännittääkö muut lapset vai kylmä vesi vai mikä, mutta tietolähde umpeutui. Veikkaisin jännitykseen muita lapsia. Vedestä joudutaan vähän taistelemaan, eikä lapset ole keskimäärin kauhean huomioonottavaisia. Laps väistelee, etsii tyhjiä paikkoja ja jää sitten usein nuolemaan näppejään. 

On ihanaa, kun on laps, joka ei vie kädestä, töni toisia tai kohtele muita ikävästi. Valitettavasti se usein tarkottaa, että on siis laps, jonka kädestä viedään, jota helposti tönitään ja joka jää vähän jalkoihin (ei tunnu kauhean houkuttelevalta jättää lasta isoihin lapsiryhmiin. Ja vitsi mua ärsyttää vanhemmat, jotka ei puutu lapsensa muita häiritsevään toimintaan) .

Josta päästäänkin taas siihen, että en ole vieläkään varma mitä tehdä lapsen tarhapaikan suhteen. Varmaan mennään sinne ainakin nyt kokeilemaan ulkoilua, mutta useampi aspekti mietityttää:
- paikka olis anyway väliaikainen, muutaman kuukauden. Kannattaako nyt sitten yrittää totuttaa ja sitten taas viedä pois?
- entä jos sieltä tulee jotain enterorokkoja tai muita raskaudelle vaarallisia tauteja? (tiedostan kyllä, että suuri osa raskaanaolevista, joilla on 1+ lapsia elää tarhatautien kanssa ja silti saa terveitä lapsia)
- joudun edelleen puistoissa kulkemaan lapsen mukana sen kiipeillessä tosi korkeisiin paikkoihin - pääosin ketterästi ja osaten, mutta 1/30 kerroista tarviten jonkun nappaamaan. Syystä tai toisesta epäilen ettei päiväkodissa kukaan ole nappaamassa.
- toisaalta, laps vaikuttaa kaipaavan lapsiryhmässä olemista.

Ehkä se oli toi päivän säikähdys, mutta loppupäivä vietettiin hiukan tavallista vaisummissa merkeissä lapsen kanssa kotona. Itse mietiskelin saanko riittävästi mahalapsen liikkeitä laskettua ja laps istui hiljaa varmaan puoli tuntia mun vieressä kuuntelemassa, kun lauloin Soivaa Laulukirjaa läpi. Ei sitä tavanomaisinta. 

Väliepisodina laps pudotti mun otsalle kirjan, jonka halusi lukea. Lempeällä keskustelulla yritin opettaa lapselle anteeksipyynnön merkitystä (anteeksipyydettäviä tekoja tulee niin harvoin, ettei tätä olla juurikaan opeteltu) ja lopulta laps alkoi itkeä 'en osaa'. Vuoden mutsi moi. Luettiin se kirja, jonka jälkeen laps kuiskasi anteekki.

Illalla miehen palattua töistä lähdin käymään vielä kaupassa hakemassa valmisteita ylihuomista (!!) lentomatkaa varten. Laps oli alkanut sillä aikaa parkua kotona, vetässy kengät jalkaansa ja painellu rappuun etsimään äitiä. Mikälie tässä päivässä.

Tuesday, August 12, 2014

2v-1kk-12pv & rv30+1

Kuka tietää mikä on keuhkonauru? Keuhkis on sellanen nauru, joka alkaa niin nopeasti ja voimallisesti, että se saa keuhkot jotenkin tärähtämään ja siitä lähtee vähän kummallinen ääni. Mutta siitä kanssa tietää, että on TODELLA purskahtanut spontaanisti nauramaan. Jostain syystä tätä ei tapahdu kaikille ihmisille, mutta mulle tapahtuu (ja joillekin muille). 

Ja jostain toisesta syystä nykyään mulle keuhkiksia ei tule enää niin usein, kunnes pitkästä aikaa eilen. Ah.

Käveltiin lapsen kanssa rappukäytävää kohti hissejä, kun laps kompastui ja kaatui. Nosti kontaltaan katseen ylös ja totesi yllättyneenä: Oho. Laps ei osannutkaan kävellä.

Ehkä vähemmän hauskaa näin kirjotettuna, mutta siinä hetkessä oli keuhkiksensa ansainnut. Niin osuva kommentti. Vieläkin saa hymyilemään. On mahtavaa, kun jälkikasvun huumorintaju on samoilla aalloilla.

Näitä 'lapsen suusta' -juttuja on tässä tullu muutenkin viime aikoina. Katsomme kirjasta eläinten kuvia. Panda työ bambulaa (bambua). Laps piilotti hedelmän ja riemukkaasti totesi: laps on laituli (taikuri). Varotin, ettei juodessa vesi roiskuisi ulos muomipullotta ja eihän se roiskunut. Voitonriemuinen katse: laps joi .. HUVIN .. HIENOTTI. Tänään leikki keskeytyi äkisti ja laps kääntyi katsomaan mua: Oho, mitä NYT tulee pepusta? Tässä vaiheessa talutin rivakasti kohti vessaa.

Myös päivittäinen raportointi on parantunut. Laps kertoi ihan tohkeissaan isille päivän illalla, että tänään oltiin sisäpuistossa (se paikallinen HopLop), ja laps meni pelottavatta liukumäettä ja pelottavatta liukumäettä ja pelottavatta liukumäettä .. huiii ja titten tultiin kotiin. Ja myös huljasta liukumäettä. Ihan akkuraattia. Mentiin siitä pelottavasta putkiliukumäestä peräti kolmesti - mutta yksi niistä kerroista sijottui hetkeen, jollon laps oli vaeltanut (varmaan ainakin 10min matka, jonka ähisin mahoineni siellä perässä) sinne ylös putken suulle ja totes, että nyt tulee pissa. Ainoa feasible reitti vessaan oli laps sylissä, putken kautta (mutta silti ei ehditty ihan täysin ajoissa).

Päätin myös, että oli viimeinen sisäleikkikerta. I'm too pregnant for this workout.


Ne menee autolla lääkäliin. Tolla on pipi. Pitää talkastaa.

Monday, August 11, 2014

2v-1kk-11pv & rv30+0

En muista olleeni ekassa raskaudessa mitenkään kärsimätön raskauden loppumisen suhteen. Ei ollut juurikaan asioita, joita kaipasin ja joita en raskauden vuoksi voinu tehdä. Omaa kroppaa ei ollut mitenkään ikävä, masu oli mun mielestä ihana. Kaikenkaikkiaan ruokaparanoia aside raskausaika oli musta tosi mukavaa.

Tällä kertaa huomaan, että himottaisi lähteä urheilemaan. Lenkille. Salille. Treenaamaan. Joogaan. SYÖDÄ HUOLETTA (voi kyllä, muistutan itseäni lähes päivittäin niistä kavereista, jotka kertoo, etteivät tokan raskauden aikana muistaneet/jaksaneet oikein varoa mitään syömisiään ja niillä on ihan terve lapsi). Törmäilen mahan kanssa (nyt jo). Vähän on liitoskipuja (mutta ei kyllä enempää kuin ekallakaan kierroksella). Nukkuessa on välillä vähän hankala olla.

Nyt tietenkin joutuu tekemään enemmän, kun on se ekan kierroksen lopputulema kuvioissa. Nyt arkeen kuuluu 13kg:n nosteleminen, kumarteleminen, nouseminen, laskeminen ja hääräily. Kun tyyppi ilmottaa pissahädästään just kun ollaan pääsemässä autoon, ei siinä auta lähteä vetämään pissahätäistä lasta kädestä parkkipaikan halki vessaan, vaan kyllä sen nappaa syliin ja auts-auts kävelee niin ripeästi kuin auts-auts kykenee. You know what I mean.

Me ollaan vietetty täällä rauhallista laiskottelupäivää (laps päikkäreillä nyt). Ei käyty puistossa aamupäivällä (lapsella ollu hyvät sisäleikit), vaan skypeiltiin mummun ja papan kanssa (lapsella tuntuu olevan niitä aika paljon ikävä), käytiin yhteissuihkukylvyssä (siis laps ja minä), puettiin myyrälle koruja, harjotettiin vaihdantataloutta (kaupassa sai ostaa koruja legoilla) ja leikittiin kampaajaa (föönattiin tukat). Sen verran, että käytiin kirjakaupassa hakemassa pari uutta piirrosvihkoa ja ruokakaupasta pari bageliä. Ja kotiin syömään laiskaa lounasta: leipää, jonka päällä runsaasti avokadoa, katkiksia ja sitruunaroiskeita. Oli hyvää (lapsenkin mielestä).

Sitten vielä näitä random-juttuja: mun on oikeasti ihan tosi vaikea hahmottaa, miksi laps nukkuu  niin paljon paremmin (matka)rattaissa kuin tossa meidän sängyllä. Haluaa aina rattaisiin päiväuniksi ja jos oon erehtynyt yrittämään siirtää sen sänkyyn (jossa vaiheessa on hätkähtänyt), on alkanu parkua haluavansa takasin rattaisiin. Rattaissa on tyyliin yksi asento, jossa nukkua. Jalat roikkuu ikävästi. Tilaa on heikosti. Vyöt (luultavasti) painaa selkää. Sängyssä olisi pehmoisa ihana alusta, peitto, tilaa ja KAIKKI maailman nukkuma-asennot saatavilla. Vaan ei. Lattaitiin! LATTAITIIN!

Täällä muuten hiukset tulee jotenkin tosi paljon nopeammin likasiksi kuin Suomessa. Ja on hassua muistella, miten tuskailin joskus vauva-aikana lapsen sirouden kanssa. Nyt toi roikale on ihan hurja hujoppi (ens viikolla neuvola, mutta 90cm kieppeillä ollaan) ja vahva kuin mikä. 

Ostaripäikkärit.

Siitä se vaan kiipee ihan ylös asti
ilman apuja.

Mahaselfie rv29+5

Parkkiruutuja odottaville äideillä.
Ameriikka hieno paikka!

Sunday, August 10, 2014

2v-1kk-10pv & rv29+6

Vastaan tuli Ylen artikkeli. Siinä kerrottiin miten lapsia (usein vähän hankalia teini-ikäisiä) annetaan huostaan uusperheiden tieltä (lapset ovat uuden parisuhteen ja uuden perheen tiellä --> eli veks jaloista) - siis ihan normiperheissä, joissa ei ole alkoholismia tai muita perustavanlaatuisia ongelmia.

Kaikkeen pitää suhtautua nyt varauksella, eli vaikea sanoa kuinka paljon tätä tapahtuu ja mitä kaikkea tässä on taustalla, mutta vähän kamalalta kuulostaa.

Kirjotin joskus taannoin postauksen, jota en ikinä julkassut, vaan tuhosin jopa draftin. Aiheena todella TODELLA hölmö viisaus: hyvinvoivilla vanhemmilla on hyvinvoivat lapset.

On totta, että pahoinvoivilla vanhemmilla on aika todennäköisesti myös pahoinvoivat lapset, mutta ei tässä kyllä negaatio toimi - vanhempien oma onni ei todellakaan takaa lapsen onnea. Entä jos vanhemman onni on työ, joka vie matkoille ympäri maailmaa ja yhteinen aika lasten kanssa jää ihan surkeaksi? Tai jos vanhemman onni on joku harrastus, johon uppoutuu joka ilta moneksi tunniksi lasten ulottumattomiin? Tai sitten tähän artikkeliin liittyvä, se klassinen esimerkki: vanhemman onni on uusi puoliso, jonka jälkeen vanhemman elämässä ei ole enää aikaa tai sijaa lapselle. 

Hölmö sanonta. Voidaanko muuttaa vaikka muotoon: hyvinvoivilla vanhemmilla on paremmat mahdollisuudet tarjota lapsille turvallinen koti, jossa he voivat hyvin, kuin pahoinvoivilla vanhemmilla (tosin tämäkään ei siis lopullisesti takaa sitä, että lapset on oikeasti hyvinvoivia)?


Saturday, August 9, 2014

2v-1kk-9pv & rv29+5

Alkakoon tämä postaus kuten edellinenkin: loppua kohti ollaan menossa, lähtö kotiin tuntuu tulevan yhtä yllättäen kuin lähtö tänne. Ja just kun arki on alkanut tuntua arjelta.

No, onhan tässä edelleen ollut vaikka mitä elämyksiä. Käytiin miehen firman kesäjuhlissa. Vaatimattomasti sellanen jättimäinen alue muunnettu huvipuistoksi: (myös lapsille sopivia) laitteita, lava jossa about non-stop taikurishow, cartingia vähän aikuisemmille ja lapsille cartingia kylpyammeilla (don't ask). Lisäksi lapsille 'Fairyland', jossa vaikka mitä Disney hahmoja, naamamaalausta, ilmapallotaiteilijoita jne (laps sai pupuilmapallon, joka myöhemmin kutistui ihan pieneksi. Laps katsoi mua suurilla silmillä ja kysyi, miten pupun käy nyt. Nieleskellen sanoin, että pupu laitetaan varmaan roskiin. Surkiaa.). Prinssi Charming, joka tuli juttelemaan lasten kanssa ja oli kyllä aika charming. Tai siis lähinnä vaan todella hauska. Olis hienoa osata olla ammattimaisesti hauska.

Bulevardillinen erilaisia kojuja, joista sai vaikka mitä snackseja (shaved ice, corn dogs, munkkeja, donitseja, suklaaseen dipattuja banaaneja, maustettuja pop corneja, grilliherkkuja, friteerattuja Oreo's keksejä .. you name it), lisäksi valtavat hallit, joissa isot buffat ja tietty myös baaritiskejä. Jättimäiset pomppulinnoista rakennetut vesiliukumäet ja altaat ja hyppyrit. Vähän eri meininki kuin missään mitä oon Suomessa nähny (ja ihan ensinnäkin jo siksi, että tämä oli pääsääntöisesti perhetapahtuma).

Vietettiin seuraava päivä toipuen, vähän käytiin puistossa, mutta iltapäivällä laps halusi olla vaan kotona. Huomasin tulleeni siihen pisteeseen, että ei enää aktiivisesti harmita, vaikka vietettäisiinkin pari aurinkoista tuntia (jotka voisi olla ulkona) sisätiloissa.

Lauantain kunniaksi lähdettiin Happy Hollows Park & Zoo:hon. Siellä pieni eläintarha (nähtiin mm. kameli, capybara, lemureita ja korppikotka), jossa laps sai kokeilla kosketta (oikean!) kilpikonnan kilpeä ja silittää vuohia. Muutamia hauskoja laitteita lapsille (joista yhteen laps joutui menemään IHAN YKSIN. Apua! Hyvin meni, oli kuulemma jännää) ja roskaruokaa lounaaksi (en tienny, että laps on alkanu tykätä ranskiksista. Amerikka ei tee hyvää meille).

Miehen ollessa lapsen kanssa jonottamassa laitteeseen lähdin ite hakemaan vettä ja törmäsinkin about 3-4 vuotiaaseen pieneen tyttöön, joka huuteli vähän hädissään eksyneen näkösenä 'Papa! Papa!'. Kysyin oliko hukannut isänsä, otin kädestä kiinni ja lähdin viemään kohti infopistettä. Vastaan tuli ystävällinen työntekijämies, joka tarjoutui jatkamaan tästä, mutta pieni tyttö rutisti mun kättä. Tulin mukaan.

Infopisteessä laps edelleen rutisti mun kättä, eikä oikein osannut sanoa muuta kuin 'papa, papa', kun koitettiin kysellä nimeä englanniksi ja espanjaksi ja tarjota tarroja katsottavaksi sillä aikaa, kun odoteltiin papaa. 

Long story short, pienen odottelun jälkeen papa löytyi ja tyttö pääsi isinsä luokse.

Nolottaa, mutta olin koko tämän ajan aivan itku kurkussa ja isin löytyessä poistuin epäkohteliaan nopeasti, etten olisi purskahtanut siinä kaikkien edessä parkumaan. En tiedä mikä tässä on, mutta eksyneet lapset saa mut (varsinkin näin raskaana) kyynelehtimään ihan holtittomasti. Nielin (ja pyyhin) kyyneleitä vielä varmaan vartin onnellisen jälleennäkemisen jälkeenkin.

Päivä oli kuuma ja raskas. Välillä toivoisi vähän raikkaampia kelejä.

Anyway, teki mieli tehdä pieni katsaus tähän menneeseen kesään.

- Oon alkanut laittaa meille useammin kasvisruokaa. Tavoite olis saada kasvisruoka about 50/50 tasapainoon liharuokien kanssa. So far suunta oikea, täyskasvispäiviä meillä kertyy helposti muutamia viikossa ja lihaa tulee ostettua kokoajan harvemmin.

- Laps on alkanut halailla meitä tosi innokkaasti. Se on aivan superhellyyttävää.

- Lapsen sanavarasto (ja innokkuus käyttää sitä) senkun kasvaa. Tiinä tinulle, tiinä on tinun koluti [korusi]Myös kysymyksiä ampuu noin tuhat sekunnissa.[puhetta auton keulasta] Mikä on keula? Mittä te keula olikaan? Mikä te keula on? [nainen juoksee kadulla, vitsailtiin kuin olisi pelännyt auton räjähtävän] Miten te auto läjähtää? Ei kulta, se ei oikeasti räjähdä, me vain vitsailtiin kun nainen juoksi niin nopeasti pois. Mihin se nainen juoksee?' En kyllä yhtään tiedä. Mihin se nainen juoksee? En tosiaan kulta tiedä. Mihin se nainen juoksee???

- Mahalaps on alkanut liikkua tosi paljon. Havainnollistin sitä tänään pitämällä lapsen hiekkalapiota mahani päällä maatessani sohvalla. Laps myös paikalla, puhuttiin vauvasta. Laps keräsi keon leluja navan päälle ja ilmoitti sen olevan vauvan synttärikakku (meillä leikitään synttäreitä tosi usein). 

- Maailman (poliittinen) pahuus on alkanut ahdistaa välillä ihan kauheasti. Ukraina. Venäjä. Gaza. Israel. Isis. Irak. Jne. Ollaan koitettu katsoa söpöjä eläinkuvia ahdistuksen loiventamiseksi.

- Laps käynyt tekemässä vähän hommia mun läppärillä on nimennyt mun kovalevyn uusiksi: ggggbh

Ja aivan täysin blogin normien mukaisesti tässä tulee nyt monta kuvaa.

Dumbolla korkeuksiin.

Frozen prinsessoja

Parasta: kylpyamme, joka liikkuu!

Keinu.

Siellä se, ihan yksin!

Vauvan synttärikakku.

Wednesday, August 6, 2014

2v-1kk-6pv & rv29+3

Uskomatonta ajatella, että enää reilu viikko jäljellä täällä. Aika on menny ihan hirveetä vauhtia. Suurin osa siitä tietty (heh) keksimässä erilaisia aiheita murehtia (kirotut pellavansiemet viikko sitten ja se kurkkukipu ja tämän päivän aiheina maailman poliittinen tilanne sekä mun mahan koko - joku äiti puistossa sanoi, ettei ollut edes ihan varma olenko raskaana (tuntuu naurettavalta, mahahan on ihan selkeä pallo ja lisäksi SF-mitta on edellisissä mennyt jossain plussalla), mutta heti perään amerikkalaisen kohteliaasti kuitenkin jatkoi, että se istuu niin hyvin ja näytän niin raikkaalta (tms). No, kotona sitten piti kuitenkin mittailla, että eikö se nyt ole ihan sen kokonen kuin pitääkin).

Huumorillahan nämä, kyllä naurattaa oma murheilu (vaikka niitä tunteita pyöriikin) ja käännän katseeni jo sinne about vuoden päähän, jossa pahimmat raskaus- ja imetyshormoonit alkaa olla väistyny.

Meillä viikko on rullaillu aika mukavasti. Lapsen ostaripäikkärit on avannu mulle ihan uuden maailman - voin lähteä shoppail  hoitamaan asioita lapsen päikkärien aikana! Ihmisten ilmoille!  Sompailin meidät siis puistosta Hillsdale shopping centeriin (ilman navia, mind you (koska prepaid SIMmistä yty loppu ja lisää piti hakea)), etsin food courtista ruokaa ja nukutin lapsen rattaisiin. Sitten sankariäiteilin lisää aikaa prepaidiin (hoidin ulkomailla asian. Lapsen kanssa. Lasketaan sankariäiteilyksi) ja löysinkin Gapista ihania vaatteita (lapselle). 

Shoppailu on kyllä rankkaa, nytkin olin liikkeellä ja kävelemässä (mahani ja vaunujen) kanssa koko sen puoltoista tuntia, jonka laps nukkui. Jalat väsyi. Onneksi siellä myytiin niitä superhyviä keksejä energiavajeeseen.

Ainiin, käytiin kanssa pomppulinna-sisäpuistossa. Siellä oli musa kovalla, mutta muuten aika kivaa. Laps haluisi nykyään aina sisäpuistoon, eikä ulos leikkimään. Mä alan olla aika kotiutunu tänne.

Mä heräsin tänään omia aikojani puolkuuden aikaan ja hölmönä aloin lueskella kännykästä Facebookkia, mikä tietty herätti täysin. Seiskan jälkeen aloin nukahtaa uudestaan tietäen lapsen heräävän ihan just. Ja niin se teki. Ja niin piti munkin herätä. Olotila lähes krapulainen. Vietettiin koomaisen hidas aamu, kylvettiin, Skypeiltiin ja lopulta yhdentoista aikaan päästiin lähtemään ulos. Pitkät päikkärit (viisaana mäkin toimitin itteni nukkumaan) ja iltapäivästä takasin samaan puistoon. Ihan hyvä se oli ja nyt tekee hyvää armollisesti antaa pään upota tyynyyn.

Ja mainitakseni vielä: mies toi oikein kukkia kotiin, tänään tuli täyteen kuus vuotta yhdessäoloa. Siirapin uhallakin: lydas <3 mies

Laps ja mies. Miehellä shortsit päässä. Meillä on hyvä sohvapöytä.

Kukkia.

Monday, August 4, 2014

2v-1kk-4pv & rv29+1

Jatkettiin meidän villiä viikonloppua suuntaamalla about puolen tunnin ajomatkan päässä olevaan 'ostariin' sunnuntaina. Halusin päästä täällä edes kerran shoppaamaan ja retki Friscoon tuntui vaan liian vaivalloiselta. Samat kaupat löytyy ostareilta anyway.

Ja niin. Se mesta oli VALTAVA. Okei, onhan esim. Itis (Suomen Helsingin Itäkeskus, toim. huom.) ja muut vastaavat Suomessa ihan valtavia kanssa, mutta tää oli jotenkin .. no erilailla valtava.

Ajeltiin puolen päivän aikoihin puolityhjälle (mutta jättimäiselle) parkkikselle ja alotettiin food courtista (ihanaa miten lapsen kanssa tämäkin nykyään sujuu: mac&cheese ja lihapulla kaveriksi. Lapselle lounasta - ei nyt maailman terveellisintä, mutta kuitenkin). Siitä mies lapsen kanssa pariin ostari-karuselliin, minä kiertämään mestaa.

Oleellinen huomio: en olisi ikinä kuuna valkeena uskonut, että laps voisi nukkua päikkärinsä rattaissa melusassa ostarissa, mutta niin se vaan nukkui ja nukkui vielä hyvin ja pitkään. Me kierreltiin kauppoja, laps veteli sikeitä. Tämä reissu on täynnä yllätyksiä. 

Vaan saalis jäi heikoksi. Kävin vähän nyyhkimässä muutaman vaatekaupan ovella, kun mitään ei kannata nyt ostaa odottamaan, että oon sitten joskus sopivan kokonen. Ja toisaalta, äitiysvaatteitakaan ei kannata enää hankkia, raskautta jäljellä jotain kaks ja puol kuukautta. Nyyhk.

Yritin metsästää lapselle vaatteita, mutta nekin kaikki tuntui vierailta. Hörsöä, röyhelöä, ihan eri meininki millä toi meidän farkkumimmi vetelee. Uudet kengät sentään löysin itelleni (ja näin kotona tunnustellu, että ostinkohan sittenkin pikkasen liian pienet..) ja lapselle myös. Ja pari vaatetta lapselle syksyä ajatellen. Lohduttaudun sillä, että se on ihan terve suunta, ettei sieltä lähdetty kainalot täynnä muovikasseja.

Iltapäivällä lisää puistoilua, kuten myös tänään. Paikallisten suosittelemana löytyi uusi ihan mahtava puisto, jossa jopa hiekkis! Harmillisesti hiekka on isoryynistä ja siitä on mahdotonta tehdä kakkuja. Tehtiin siis tänäänkin lättyjä.

.. josta puheenollen, tein meille kurpitsasta (ja porkkanasta) lättyjä päivälliseksi. Laps veteli niitä jotain seittemän. Oli kyllä hyviä. Täällä on lähellä iki-ihana Whole Foods Market (luomushoppailijoiden paratiisi) ja normihyvä Safeway, jossa myös valtava ja superhoukutteleva vihannesosasto. Täällä on helppo haluta ostaa ja syödä paljon vihanneksia. Again, pelkäänpä pahoin, että Lontoossa voipi meinki olla vähän eri (ainakin huhupuheiden mukaan).

Elely lapsen kanssa on kyllä ihan mainiota. On jatkuvasti jutteluseuraa, kysymyksiä vastattavaksi ja vitsejä naurettavaksi. Autossa laps kommentoi ja havainnoi 'tohon taitaa tulla talo' ja 'nyt on / ei oo vihreä valo' ja 'aurinko tulee silmiin, missä on lapsen aurinkolasit?'. Kotona piirretään vihkoon myyrälle uusia haasteita. Tänään myyrälle piirrettiin mm. pelottava liukumäki, josta oltiin yhdessä laskettu lapsen kanssa aamupäivällä (putkiliukumäki, joka pelotti ihan syystä: nirhasin kyynerpääni siinä). Ja niin myyrä pääsee sijaiskokemaan (käytännössä siis myyrä, se ihan oikea käsinukke menee piirroksen päälle ja tekee toimintansa).

Lisäksi laps on alkanut leikkiä tosi paljon enemmän itsekseen, mikä on kummallinen paradoksi mun mielessä. Samaan aikaan musta on tosi hyvä, että laps leikkii itsekseen (pääsee käyttämään mielikuvitustaan ja oppimaan itse itsensä viihdyttämistä), mutta toisaalta aina välillä koen syyllisyyttä - pitäishän mun nyt äitinä olla interaktiivisempi. Kyllä me päivittäin kuitenkin leikitään yhdessä mun suosimalla passiivisella leikkimistavalla: myötäilen mitä laps ohjaa ja kyselen korkeintaan täydentäviä kysymyksiä. Eli koitan itse ohjailla mahdollisimman vähän ja antaa lapselle tilaa rakentaa leikki.

Mahalaps möyrii kiitettävän ahkerasti. Varsinkin tähän ilta-aikaan usein alkaa kova jumppa ja välillä alkaa jo tuntua pienet kantapäät kyljissä. Mä olen vähän kuitenkin miettinyt, että tekisi mieli käydä vielä ylimääräsessä ultrassa kun tullaan kotiin. Ihan vaan koska on mukavaa kuulla, että kaikki menee hyvin.

Mä alan uskaltaa sanoa, että kurkkukipu on viimein tosiaan lähestulkoon väistyny. Pikkasen on iltasin vielä karheutta, mutta ilmeisesti onnistuin säikäyttämään sen pääosin veks uhkailemalla, että meen pian lekuriin. Phew.

Laps ihmettelee luomuisia vesimelooneja, jotka on oikeasti
vielä paljon suurempia kuin kuva antaa ymmärtää.

Pehmeeksi keitettyä myskikurpitsaa (butternut squash),
porkkanaa,  jauhoja, juustoraastetta, kananmunaa, maitoa.
Tuli hyvää.  Suolaa olis voinu laittaa kanssa.

Saturday, August 2, 2014

2v-1kk-2pv & rv28+5

Pistetään raskauden piikkiin, mutta päivä on ollu vähän low. Siitäkin huolimatta, että tehtiin ihan mahtava retki viikonlopun kunniaksi.

Lähdettiin aamusta ajamaan Golden Gate Parkkiin Koret's Children's playground arealle, joka oli siis iso leikkipuisto. Selvittiin yhdellä harhakäännöksellä ja saatiin auto hyvin parkkiin. Lapsella hauskaa, mainio kiipeilyteline, kivoja keinuja ja mikä parasta: karuselli! Täälläkin! Lounaaksi hodari (minä vähän mutisin, mutta ainoa ruoka tarjolla ja nakkeja syödään tosi harvoin) ja päikkäreille autoon. Nokka takas kohti etelää.

Ei ajettu kuitenkaan ihan kotiin asti, vaan puolimatkaan Half Moon Baylle, jossa useitakin hiekkarantoja ja isoja aaltoja. Uikkarit mukana ja pyyhkeet kanssa. Uimaan ei kyllä niissä aalloissa tosiaankaan menty, mutta sitäkin ratkiriemukkaampaa oli juosta kohti aaltoa ja sitten kiljuen karkuun (ja antaa tahallaan aallon vähän pyyhkästä jalkoja). Tätä toistettiin noin tunti.

Ilma oli molemmissa paikoissa pilvinen ja viileä, mutta hei, it's San Francisco. Tämä oli odotettavissa. Huppareita ja pitkähihasia mukana ja ihan hyvin selvittiin. Ja sitten takasin helteeseen kotiin päivälliselle ja lämmittelemään jacuzziin. 

Ja asiasta toiseen: lapsen leikkejä on ihan mahtava seurata. Meillä on täällä walk-in-closet, joka on mitä parhain leikkipaikka! Kuin pieni maja, jonka oven saa välillä kiinni, pehmeä kokolattiamatto ja avot. Siellä on (kauppa(vaate/koru/kirja/etc), maja, myyrän koti. Ja siellä istutaan ja luetaan tai vaikka vaan kuunnellaan laulukirjaa. Huippu!

Tällä hetkellä myös matkustaminen on (yllättäen) hyvin vahvasti pinnalla ja myyrä on alkanu saada omaa persoonaa. Ja siis: myyrä rattaisiin, menee kuulemma Kanarialle. Kirja matkalukemiseksi. Ja ruoaksi piirsin vihkoon lautasen, jossa kurkkua (mikä ikinä lelu meiltä puuttuukaan, se piirretään viihkoon kuvana ja toimii rekvisiittana. So far siellä on (mun huikeina taidonnäytteinä) myyrälle suihku, kylpy, keinu, ilmapallo, koti ja kurkkulautanen). Ja sitten rattaita työnnellään pitkin kämppää.

Kurkusta puheenollen mun kurkkukipu alkaa ehkä viimein (*kop*kop*) olla menossa poispäin. Hurraa! Ehkä!

Ja sitten se low. Huomasin aamulla, että muromyslissä, jota oon vetänyt melkein päivittäin viikon ajan, on pellavansiemeniä. Great. Niitä ei ilmeisesti ihan hirveästi siinä ole, kun en ole aiemmin huomannut, mutta nyt paketin alkaessa tyhjentyä niitä oli kai valunut sinne pohjalle. What's done is done, mutta ääääääh.

Yleistä huolta (miten pärjätään kahden lapsen kanssa, miten käy Suomen, miten sitä ja miten tätä ja onko mahalapsella kaikki hyvin) ja vähän turvatonta oloa. Kuuluu raskauteen, näitä oli siinä edellisessäkin. Huomenna varmaan taas vähän rationaalisempi päivä.