Monday, June 29, 2015

2v-11kk-29pv & 8kk-3pv

1) Tänne on luvattu helleaalto. Tänään 24, huomenna 29, keskiviikkona 35 (!!) astetta. Uutisissa kehotettiin heikompia jäämään sisälle. Odotan kauhunsekasella jännityksellä. 

2) Palkattiin beibisitteri. Oli meillä ekaa kertaa tänään kolme tuntia. Mulla oli vaikka mitä suunnitelmia sille ajalle, mutta jotenkin kolmen tunnin jälkeen koti oli edelleen sotkuinen ja kaikki kesken. Mitä ihmettä sille ajalle tapahtui?

3) Hukattiin myyrä. Tää kyllä vähän repii munkin sydäntä. Dösässä oltiin, kotiin tultiin, myyrää ei missään. Katoaminen huomattiin heti ja kävin pariinkin kertaan juoksemassa kotoa dösärille ja takas, mutta ei myyrää. Tein julkisen liikenteen laitokselle katoamisilmoituksen yöpaidassaan haahuilevasta myyrästä. Etsin koko kämpän. Kerroin lapselle, että myyrä oli matkustanut jo edeltä Suomeen ja on siellä odottamassa, kun sinne päästään. Tilasin netistä uuden myyrän.

Harmittaa vietävästi. Isompi varmaan toipuu, oli yllättävän rauhallinen nukkumaanmennessä. Mutta mäkin olin aika kiintynyt siihen hiivatin myyrään ja lisäksi isompi sai sen sillon kolme vuotta sitten syntyessään! Onhan se nyt ihan surkee homma hukata sellanen, sen piti olla elämänmittanen kumppani. Höh. Tuntuu kuin olis lemmikin hukannut.

Rauhoittava kuva taivaasta. Myyräää missä oooleet?

Thursday, June 25, 2015

2v-11kk-25pv & 7kk-29pv

Hei pikkuinen! Sulla on aika monta projektia meneillään yhtä aikaa, ootko huomannut? Ei siis siinä, oon ihan notta go for it, mutta musta tuntuu, että sun unia voisi vähän helpottaa ottaa kanssa chillimmin välillä.

Sulla puskee kolme hammasta nyt yhtä aikaa: kaks ylhäällä ja yks alhaalla. Ne on muuten vieläpä aika leveät ne siellä ylhäällä! Pakko myöntää, että vähän huokasen kyl helpotuksesta, kun niitä hampaita näin nyt tulee. Näin nimittäin unta joitain kuukausia sitten, että sulla todettiin 'laskeva suulaki' (kyllä, näin hienon lääketiedetermin keksin unissani) ja että sulla ei tulisi ylös hampaita ollenkaan. Urheesti sä kyllä vedät! Ja ahkerasti niitä hampaitasi harjotat. Voisit tosin välillä suosia niitä järsimiseen tarkotettuja itemeitä mun olkapään sijasta.

Niin joo, ja jos mietit, niin sun flunssa tällä hetkellä varmaan johtuu noista sun hampaista.

Sit tää liikkumis-seisomis-homma. Sä oot hiffannut ihan oikein: ensin ryömitään, sit kontataan, sit noustaan tukea vasten seisomaan, sit ilman tukea. Vaikka oon samaan aikaan ihan hitsin ylpeä susta, niin ei mua olisi siis kuitenkaan haitannut, vaikka olisit vielä vähän aikaa seisoskellut tuen kanssa. Tai ota nyt ainakin aikas ennen kuin sä lähdet tosta kävelemään. Oot kuitenkin seitsenkuinen - on ihan normaalia, että vauvat ei välttämättä vielä edes kunnolla konttaa tuon ikäisenä.

Myös pinsettiotteen handlaat jo tosi näppärästi. Ja vitsi miten tyydyttävää on ollut antaa sun syödä. Siis alusta asti! Oot vaan vedelly ruokaa menemään (paitsi parsakaali on nou? Really? Heti vauvasta?) ja nyt kun mullakin alkaa tää sormiruokailun järjestäminen sujua melko luontevasti, on meidän ruokailuhetket varsin mukavia. 

[Tähän väliin mun vinkit sormiruokailijoiden ruoanlaittajille: muffinssivuoka, jonne voi tehdä makaroonilaatikkoa / kasvismunakasta / kaurahiutale-omenaraastepuuroa jne. Myös kasvislätyt ja monkeyfood-henkeen tehdyt kala/lihakakut (eli kaurahiutaleisiin + esim. vehnäjauhoon sekotetut kakkuset).]

Mä kyllä kanssa ihmetyksellä seurailen, kuinka sä jaksat lattialla tutkia leluja ihan rauhassa. Ja kun kyllästyttää, tyynesti konttaat ulos olkkarista käytävälle ja siitä lastenhuoneeseen parempien lelujen perään. Ja siis olet ihan oikeutettu omaan tilaasi ja rauhaasi, joten älä anna mun häiritä. Mun on kuitenkin pakko välillä käydä hämmästelemässä ja kurkkimassa mitä sä siellä touhuat. Yleensä järsit leluja. Se on ihan fine.

Mut hei mitenkäs tää jumppapallohomma? Oon tässä jo monta viikkoa miettiny miten hyvä ostos se pallo on ollut. Sä oot selkeesti tykännyt olla siinä ja nukahtanut mukavasti yölläkin jos rinnalle rauhottuminen on ollut vaikeeta. Ja se on tehnyt mun elämästä tosi paljon helpompaa. On ihan eri juttua bouncaa jumppiksella kuin kävellä ees taas hytkytellen. Ja siis nyt yhtäkkiä jumppis onkin ihan nounou? What, miksi, mitä tapahtu? Tuliko sulle vaan jumppapallomitta täyteen vai..? Voisitko vielä nopsaan kertoo, että onko tää siis ohimenevä vaihe, vai voidaanko vielä joskus palata pallon äärelle?

Myöskin, vähän aiheeseen liittyen. No sä arvaatkin jo. Päikkärit. Tiiätkö niitä olis tosi hyvä ja tärkeä nukkua. Enemmänkin kuin yhden syklin kerrallaan. Tajuun, että sun päässä pyörii nää kaikki hampaat ja uudet taidot ja kaikkee, mutta uni on ihan oikeasti tosi tärkeetä. Täs samalla haluisin  kyl kiittää, että öisin sulla menee (*kopkopkop*) ihan ok, mutta kyllä päivisinkin pitäisi nukkua. 

Ja jos sulla on mielessä joku parempi tapa / mesta kuin vaunut / liina / oma sänky, niin pray tell. Mulla alkaa olla ideat vähän vähissä. Valitettavasti en myöskään voi istua ahterillani kädet sidottuna kovinkaan pitkään, oot varmaan huomannut, että toi isompi on melko, tuota, resourceful and ehtiväinen. Kaikki siis hyviä ominaisuuksia, mutta pitää mut aikalailla juoksussa.

Tähän loppuun haluisin vielä sanoa, että sä olet aivan järjettömän ihana vauva. Hymyilet aina. Aina! Ja sun ympärille leijuu sellanen elämänilon ja onnen aura, sellanen .. no vitsi sellanen kun voikun mullakin olis. Sä kyllä päästät meidät helpolla.




Friday, June 19, 2015

2v-11kk-19pv & 7kk-23pv

Juhannusta! Juhannus ei kyllä täällä oikein tunnu miltään. Ollaan heitelty miehen kanssa puolivillasia ehdotuksia ilmaan, pitäiskö nyt hakea vaikka viiniä. Ostetaan makkara, cocktail-tikku ja tuikku. Poltetaan toi puska takapihalta. Mitään näistä ei oo toteutunu. Sen sijaan istutaan tavalliseen tapaan sorttaamassa asioita suoriksi koneillamme - nykyään on niin paljon kaikenlaista! 

Kaipaan mökkeilyä ja Suomea ja koivuja ja kavereita ja illan istumista ja grillaamista ja porukalla juttelemista ja kaikkea tätä yhdessä. Tavattiin tänään yhden kaverin kanssa ja oikein hätkähdin - tänään on juhannus! Ihan oikeasti! Tälleen ulkomailla on vähän hölmöä, että Suomen juhlia ei oikein tuu juhlittua, kun ei kukaan mukaan. Ja toisaalta paikalliset juhlat on taas ihan vieraita. 

Ja kauemmas vaan mennään, Kalifornia-muutto sen kun lähestyy. Katsotaan asuntoja, lentoliput on ostettu, ensimmäisten viikkojen temporary housing on varattu. Lähtölaskensa jyskyttää. Tuntuu vähän epätodelliselta. Toisaalta, lohdullisesti se temporary housing on samassa paikassa kuin missä oltiin viime kesänä, edes jotain tuttua! 

Mies sai tänään duunista jättikokosen ilmapallon vuosipäivän kunniaksi. Kummallista ajatella, että siitä on jo vuosi kun tämä ruljanssi alkoi. Ilmapallo on iso, punanen ykkönen. Käytiin miehen duunissa lounaalla ja otetiin pallo mukaamme. Isompi erityisen innoissaan, tosin totesi ulkona, että minua ei yhtää harmita, ettei siinä ole Peppa Pigiä. Pieni tauko. Vain mietityttää vähän. 

Pienempi sen sijaan oppi eilen taputtamaan. Voi sitä riemua, kun kädet yhtäkkiä alkoi läiskyttää yhteen! Niin suloinen! En kestä!

Luinpa muuten hyvä artikkelin. Niin hyvän, että piti oikein postata tännekin linkki. Ten things everyone should know about babies (Psychology Today). Ihan oikeasti lukemisen arvoinen - varsinkin jos on tekemisissä pikkulasten kanssa. Erityisesti pidän listan ensimmäisestä kohdasta, joka sinällään jo kattaa alleen varsin paljon:

1. Babies are social mammals with social mammalian needs. 

Ja siitä puheenollen, voisin mennä nukkumaan tonne sosiaalisten nisäkkätteni väliin.


Ei niillä ollutkaan HK:n sinistä kaupassa. What?


Monday, June 15, 2015

Koti myynnissä. Nyyhk!

Ollaan tultu siihen pisteeseen että meidän Espoon kämppä on menossa myyntiin. Nyyhk. Kuvat otettiin tänään ja niitä katsellessa tuli sellanen olo että nyyhk. Ostetaan toi kämppä! Eikun... siis MIKSI me ollaan myymässä sitä pois? No, koska se on järkevää. Nyyhk. Ihana asunto. Ihana koti. 

Ja pakkohan se on vähän nostalgisoida! Tossa kodissa kuitenkin isompi oppi seisomaan, kävelemään, puhumaan ja kaiken sen jälkeenkin. Tossa kodissa oon toteuttanut unelmia aamukahvista ulkona terassilla aamukasteessa, lasten pool partyista ihanien naapureiden kanssa, oman pihan picnicistä ja jopa grillailusta (miehen kiihkeästä vastustuksesta huolimatta). 

Toisaalta tossa kodissa oon myös itkenyt sohvalla ensin maamon diagnoosia, sitten elinodotetta, sitten kuolemaa. Mutta myös voinut tarjota maamolle kodin ja istunut maamon kainalossa viimestä kertaa, jutellut, nauranut, itkenyt, elänyt. Nukkunut, valvonut, nukuttanut ja valvottanut. Tohon kotiin syntyi pienempi, vaikka siellä ehtikin vaan kolme viikkoa olla. Ehkä tärkeimpänä: tohon kotiin mun on ollut aina hyvä tulla, on vieläkin. Ja nyt se koti lähtee jollekin toiselle. Nyyhk.

Ihana koti. Kattokaa nyt! Ja kattokaa nyt miten ylpeänä pandat edustaa kunniatehtävässään.











(Kaikki kuvat asuntoesille.fi Mikael Petterson)

Sunday, June 14, 2015

2v-11kk-14pv & 7kk-18pv

Monen monta yötä liian vähillä unilla - pääosin kyllä omaa syytä (kun en maaaalta mennä nukkumaan kun kato nyt löysin just mun vanhoja blogientryjä vuodelta 2001 ja itseäni kohtaan tuntema myötähäpeä upotti mun sohvan syövereihin enkä pysty kääntämään katsettani pois vaikka pahaa tekee tai kun inspiroiduin JUST NYT suunnittelemaan isomman synttäreitä).

No vähän kyllä pienempikin on osansa antanut heräilemällä alkuillasta useampia kertoja aina välillä (jollon ne Omat Tärkeät jää kesken) ja yleensä aina aamusin heräämällä kuudelta ja tarviimalla pienen jumppapallotuokion tsemppaamaan vielä yhdelle unisyklille.

Se on sitten tarkottanut sitä, että univajeessani oon herkistynyt kyyneliin mm. vastasyntyneen vauvan ajattelusta ja yhden äidin aivan fantastisen upean kärsivällisestä suhtautumisesta lapseen, jota pelotti mennä leikkimään muiden lasten joukkoon (aikani nieleskeltyäni ja itseäni keräiltyäni kävin kertomassa sille äidille miten upeasti se lapseensa kanssa toimii).

Oon toisaalta myös kokenut aivan hämmästyttäviä turhautumisia siitä, että tukka ei mene niinkun haluisin ja että en löydä yhden pelin save filejä (MISSÄ NE VOI OLLA?!!). Myöskin tossa perjantaina lasten (molempien!) nukahtaminen oli sen verran työlästä (ilman mitään erityistä syytä, joskus uni vaan ei tule), että mielessäni heittelin kiukuspäissäni lautasia seinälle ja potkin tyhjiä pahvilaatikoita. Kun olisin vaan halunnut lösähtää rauhassa sohvalle etsimään sitä pirun piiloutunutta save fileä.

Jälkikasvun ollessa unilla uhosin lopulta miehelle, että sunnuntaina herään, syön aamupalan ja häivyn. Palaan sitten kun lapset on illalla nukkumassa. Meen vaikka seisomaan yksin päälleni Starbucksiin. 

No enhän mä nyt oikeasti sellasta, pienempi kaipaa äitiä illalla ja lisäksi meidän molempien etu on imetys jossain vaiheessa päivää. Tulin nyt sitten lopulta läppärin kanssa läheiseen jätskibaariin syömään jädeä, bloggaamaan rauhassa, pelaamaan videopeliä (sitä hemmetin fileä ei löytynyt) ja tekemään muita olennaisia Tärkeitä Asioita. Tästä voin nopeesti käydä kotona tyhjentämässä maitovaraston ja kadota taas pariksi tunniksi. Olin suunnitellu pitkää, puolentoistatunnin lenkkeilyäkin tälle päivälle, mutta jotenkaan en usko sen olevan toivomusten mukanen miellyttävä kokemus päivä(sokeri)kännien jälkeen.

Täällä nyt kuitenkin ollaan. Piti kirjottaa katsaus pienemmän elämään, mutta tästä tulikin katsaus omaan elämään. Ens kerralla, kulta. Nyt olikin mun vuoro. Sit voisinkin alkaa vähän vilkuilla minkälaisia kämppiä Silicon Valleyssa olis tarjolla.

Joku oli ystävällisesti jättänyt biojäteroskansa meidän portin eteen kadulle.
Mutta hei! Ei sentään pihan puolelle!

Monday, June 8, 2015

2v-11kk-8pv & 7kk-12pv

Tosta meidän isommasta - no ihan ensinnäkin onpas se iso! Kohta kolme ja kokoajan vaan kasvaa. Tuntuu, että ihan lyhyessä ajassa se on kasvanut yhtäkkiä noin kilometrin (1 km) itseluottamusta ja hypännyt kaikenlaisissa asioissa eteenpäin ja onkin vaikka kuinka iso pieni.

Konkreettisia taitoharppauksia on tapahtunut mm. baletissa. Siinä, missä se aikasemmin puolet ajasta puuhasteli omiaan (kuten muutkin lapset) ja puolet ajasta saattoi seurata opetusta, nyt yhtäkkiä se tekeekin kaiken mitä ohjataan - ja vielä varsin taitavasti! Opettaja hämmästeli viime tunnin päätteeksi, miten se oli osannut yhtäkkiä tehdä (tanssi jargon -alert) plién ykkösessä, hypätä ja palata ykköseen. Kuulemma osa viisivuotiaistakaan ei vielä onnistu.

Voi olla kyllä, että myyrän (se unilelu-käsinukke) länsäolo ja esimerkki (voi kyllä, siellä minä, käsi myyrän hanurissa, pistin myyrän balleroimaan) innoitti kanssa parempiin suorituksiin.

Lisäksi yhtäkkiä on alkanut pulpahdella englanninkielisiä sanoja. Bubbles. One. Milk, liit (please). Äiti! Pienempi sanoi kau! Kau, niinkuin lehmä! Vielä voidaan kuitenkin (kai) puhua ice creamistä ilman, että se yhdistää.

On alkanut puolustaa itseään toisten lasten edessä (!), eikä anna muiden viedä lelua. Sanoo tiukasti 'nou nou nou', jos joku yrittää ottaa lelun ja rutistaa tiukasti kiinni. Tämä varsinkin on aivan uusi itseluottamuksen piirre.

Rakastan miten se rakastaa verbaalihuumoria. Vetäsi päikkärit tänään kesken illan ja heräsi vähän väsyneenä ja harmissaan kesken unien. Otin syliin ja huomasin, että sillä oli hikka. Totesin, että jos puuta naputtavalla linnulla olisi hikka, se olisi tikkahikka. Suupielet kääntyy ylöspäin. Jatkoin pohdiskelua, että jos kala söisi, niin se söisi kalapalaa. Tirskahdus. Ja jos kukaan ei näkisi, niin se söisi salakalapalaa. Kikatusta. Ja jos se olisi tosi iso kala, niin se söisi valaskalasalapalaa. Heräämisen harmistus poissa.

Pienempikin saa osansa tästä: isompi on aivan yhtäkkiä alkanut kiinnittää tosi paljon huomiota pienempään. Kiskoo sitä syliinsä (tämä on ennenkuulumatonta), leikkii row row row your boat, pitää kiinni käsistä, että pienempi saa tukea seisomiseen, kutittaa ja koittaa saada nauramaan. Ja hei, pienempi on aika kiitollinen yleisö ja nauraa helposti. 

Isompi totesi tossa yks päivä, että sitten kun pienempi kasvaa, meillä ei enää olekaan vauvaa. Ei niin, vastasin sille. Sitten pitää tehdä uusi vauva! Heh, no en nyt oikein usk... Sitten meitä olisi kolme. Hetkinen, sä osaat laskea yhteenlaskuja?

Yönälkä yllättää vieläkin välillä. Tarjosin edelliseen yönälkään tomaatteja (inhokki). Urheasti kuitenkin otti palasen, nieli hitaasti ja kuiskasi (voin vain kuvitella vedet silmissä): nam.

Jätskin makuun se on päässyt, vaikka kuinka olin tiukkismutsi ekat vuodet. Ostettiin eilen mehujäät matkalla puistoon ja kova harmistus iski jäden loppuessa. Harmistusta jatkui ja jatkui ja jatkui, kunnes lopulta kerroin lapselle, että on ok harmittaa, mutta voisiko vähentää valittamista, kun saa pian muutkin harmistumaan.

Myöhemmin illalla oltiin syöty puisto-picnic yhdessä näistä Lontoon jättimäisistä puistoista ja vieressä soitteli jädeauto (niitä on täällä joka nurkalla). Sanoin, että voisin hakea meille vielä jädeä tuolta, mutta sovitaanko, ettei valiteta ihan niin kauaa, jos harmistus tulee jäden loppuessa. Isompi nyökytteli kiivaasti päätään: En valita! Valitan vähän, mutten paljoa!

Asioiden kanssa keskusteleminen on kanssa nyt pinnalla. Isompi rakastaa leikkiä leikkejä, joissa se 'juttelee' millon minkäkin kanssa. Mitä myyrä nyt sanoo? Mitä puisto nyt sanoo? Mitä pöytä nyt sanoo? Mitä kengät nyt sanoo?

Esim. puisto saattaisi sanoa (yllättävän samanlaisella äänellä kuin äidillä), että 'Hei isompi! Minä olen täällä ja minulla on täällä liukumäki! Onpas hauskaa että tulet minun luo leikkimään!' johon isompi vastaisi something along the lines of: Me tullaan me sinne, mutta ensin haetaan vettä. Odota puisto siellä, me tullaan me ihan kohta.

Joo, on se kyllä ihan mahtava tyyppi. Seuravaaksi kerronkin sitten miten mahtava tyyppi toi meidän pienempi on!

Ps. Tänään olis ollut maamon synttärit. Tehtiin kuitenkin kortti (päätin ettei se ole creepyä, vaan pitää muiston maamosta yllä) ja kirjotin mutsille kirjeen. Mulla on sitä ikävä.




Thursday, June 4, 2015

2v-11kk-4pv & 7kk-8pv

Ollaan saavutettu mahdottomalta näyttänyt tavote: lapset on jotakuinkin taas Lontoon aikavyöhykkeellä. Ihan jees, ottaen huomioon, että vajaa viikko sitten vielä herättiin kaikki kahdelta. Iltapäivällä.

Mutta puhutaanpa Lontoosta. Näin seittemän kuukautta alla, lienee hyvä tehdä tilannekatsaus. Sitä niin usein tulee kuitenkin vertailtua mikä täällä on hyvää ja mikä täällä on huonoa ja mitä kaipaan ja mikä pelottaa ja miksi haluan olla täällä ja miksi en yhtään.

No ihan ensinnäkin: tässä elämänvaiheessa elämä lienee melko samanlaista missä tahansa länsimaassa. Ajatukset pyörii sen ympärillä, että mihin puistoon mennään, mitä seuraavaksi syödään, muistiko isompi käydä pissalla, koskahan toi yks tarvii seuraavaks imettää ja moneltakos se nyt heräsikään päiväunilta. Ehtisköhän-jaksaskohan tänään lenkille.

Mutta sitten on niitä Lontoon selkeästi hyviä. HeVi-tarjonta on odotettua paljon rikkaampaa ja kauniimmin aseteltua. Farmers Market. Pikkuputiikit. Se, että täältä saa bageleita (vaikka nää on oikeasti New York -juttu). Se, että täältä saa Baileys jädeä. Se, että täällä kun etsii lähialueelta kotiin toimitettavaa ruokaa, tulee vaihtoehtoja 250 (I'm not kidding). 

Hyvin toimiva kauppojen ruokakuljetuspalvelu (kuka jaksaa ilman autoa raahata viikon ruoat kotiin?). Amazonin next day delivery. Ilmainen terveydenhuolto ja sen mukana aika hyvin toimiva auttava puhelin. Isot, hyvinhoidetut viheralueet ja puistot. Hienosti toimiva julkinen liikenne (paitsi ärsyttävät metrojen ylläpitotyöt viikonloppusin).

Neutraaleja, mutta kummastuttavia asioita on asuntojen hinnat. Siis ihanko oikeasti nää maksaa miljoona puntaa pienestä homeisesta, kosteusvaurioisesta, ahtaasta kolmiosta? But .. why??? Ja hyvänen aika, laittakaa nyt lapsille niitä kuravaatteita päälle!

Sitten on niitä ei niin hyviä puolia. Pienimmät harmit lienee vaunuilla liikkumisen hankaluus (vaikka kohtuullisen harvakseltaan vaunuilla mennäänkään). Matkat on lyhyitä, mutta hitaita (busseilla). Sää, joka oli miellyttävä talvella, mutta onkin vähän odotettua kylmempi kesällä (tänään oli kyllä tosi lämmin ja hieno ilma). Roskikset pitää ärsyttävästi kiskoa ahtaalta etupihalta parin portaan kautta kadulle, että roskamiehet ne tyhjentäisi.

Isommat harmit kiteytyy pääosin kahteen sanaan: saastainen, tautinen.

Täällä on (kuten monissa suurkaupungeissa) roskia joka puolella. Mutta siis lisäksi tuntuu, että ihmiset roskaa katuja aivan huolettomasti! Enkä muista koskaan nähneeni ketään siivoomassa. Meidän pienelle etupihalle tuuli lennättää, siis kadulta ilmeisesti, vaikka kuinka paljon millon mitäkin roskaa, mikä on sekin tosi ärsyttävää. Muovipusseja, karkkipapereita, jopa ruoantähteitä. Jee.

Lisäksi ne taudit. Tuberkuloosi, yh. Avauduinkin tästä jos kertaalleen, että tää on Euroopan tuberkuloosipääkaupunki. On kivaa, että täällä on niin avoimet ovet maahanmuuttajille, mutta sitten nää side effectit.. Ja niin, terveydenhuolto otti meihin yhteyttä, että lapsille pitäis saada meningokokki-C -rokote. Lekuri oli unohtanut mainita, että sellanenkin kuuluu ohjelmaa, kun täällä heti pian muuton jälkeen rokoteohjelmia vertailtiin.

Ja siis ei siinä mitään, nyt on aika varattu piikille. Satuin tuossa myös sitten lueskelemaan, että meningokokki-B -rokote olis tuloillaan ohjelmaan, mutta se on vielä aika uusi. Ei ollut tarkotus, mutta siinä samalla silmiin osui jonkun kertomus kuinka ystävän 15kk taapero oli sen saanut ja vaikka oli toimitettu kuumeen noustua parissa tunnissa sairaalaan, oli kuollut vuorokaudessa. Ja kivasti luin tämän juuri ennen nukkumaanmenoa. Vähän ei meinannut tulla uni silmään. Pohdiskelin myös, että en TAJUA ihmisiä, jotka _uskaltaa_ jättää rokottamatta lapsensa.

Anyway. Tiedän tiedän, todennäkösyydet jne. ja kuulemma statistiikan mukaan Lontoo ei ole juuri sen vaarallisempi lapsille kuin Suomikaan. Silti vauvan ollessa pieni ja suojeluvietin kova, mulla ei ole hirveän turvallinen FIILIS täällä, Suomi tuntuu puhtaammalta ja terveemmältä paikalta. Tuntuu, että siellä ei tuberkuloosit ja meningokokit kurki nurkan takana ja vaan oota saavansa iskeä hampaansa mun pieniin. En muista isomman vauva-aikana ikinä pelänneeni, että jostain nyt tarttuu jotain vakavaa tautia. 

Varmaan Kaliforniassa tulee sitten omat tuskansa, siellähän on mm. hyttysiä, jotka levittää länsi-niilin virusta ja muuta mukavaa. Tuberkuloosia ei tarvi pelätä onneks kuitenkaan. Kuitenkin mä tunnen pientä helpotusta, että lähtölaskenta on alkanut. Kesäkuu täällä, heinäkuu isoksi osaksi Suomessa, elokuu ja syyskuun alkupuoli täällä ja sit voidaankin näiltä näkymin kirjottaa heippalappu Lontoolle.


Pienempi syö kuivaa lehteä ja isompi
värittää pihaliidulla sormiaan.

Monday, June 1, 2015

2v-11kk-2pv & 7kk-6pv

Seuraa lyhyt, mutta innokas postaus liikunnasta. Postaus on myös järjestysluvultaan 666. entry tässä blogissa. En usko, että näillä on mitään tekemistä keskenään.

Tässä miehen työpäivien (ja oman mukavuudenhaluni) venyessä aikasemmin iltaisin suorittamani puolentunnin lenkki kuntosalilla on jäänyt historiaan. Jotain on kuitenkin tehtävä, päätin, ja aloin punnertaa kotona. Enforcettamaan punnertamista laitoin lapun seinälle, että muistaisin. Ja saisin henkisen palkinnon punnerrusten lukumäärän merkitsemisestä.

Näin useamman viikon jälkeen siitä tulikin oikeastaan aika hyvä motivaatiotaulu. Jopa mies innostui tulemaan mukaan.

Lapusta näkyy ensimmäiset päivät: kymmenen punnerrusta oli ihan riittävä kertasatsi (huh kun raskasta) ja jaksoin muistin suorittaa tämän kolmesti päivässä. Mutta niin se punnerrusten lukumäärä alkoi vaan kasvaa. Nyt (jopa lomaviikon lomailun jälkeen) 80-100 punnerrusta päivässä menee ihan ok! Kuka tarvii hei kuntosalia!

Paitsi että alotin tänään uuden rutiinin: tein ekat 5 kpl punnerruksia kädet lähellä hartioita, kyynerpäät osottaen taakse, ei sivulle (hitsin raskaita mulle) ja siinä ohessa onnistuin tulehduttamaan / muljauttamaan / vammauttamaan jonkun lihaksenpään oikeesta hartiasta. Auts.

No, kävin  myös pitkästä aikaa lenkillä eilen. Tässä jetlagissa on pää ihan puurossa ja päivärytmi hukassa ja kaikki vähän plääh. Mutta siis lenkki! Ulkona! Ja oli aivan huikeeta! Tuntui melkein kuin olis lentänyt ja kaikki päänsisäiset ongelmat kutistui askel askeleelta pienemmiksi ja musiikki oli hyvää ja ilma tuntui hyvältä ja keho toimi. Siis toimi! Fiilis oli huikea. Saatan tehdä tämän joskus toistekin.

P niinkuin punnerrus. Ei niin, että seinällä olisi muita lappuja,
mutta ihan kaiken varalta, ettei vaan unohdu.