Saturday, December 9, 2017

5v-5kk-9pv & 3v-1kk-13pv

Joulukuu on ollut täällä hirveän lämmin. Oltiin tänään saksalaisilla joulumarkkinoilla ja muistelin kuinka viime vuonna keli oli kuin Suomesta. Sadetta, harmaata, kylmää. Tänään oli aurinkoista ja lämmintä. Ihmisiä teepaidoissa, tosi paljon ihmisiä. Ajeltiin se pakollinen juna-ajelu, tungettiin väentungoksen läpi niin pitkälle kuin päästiin, maalattiin joulukuusenkoristepallot, tungettiin väentungoksessa takaisin kotiin ja tehtiin pipareita. 

Eilenkin oli lämmin. Ja viime viikolla. Ystävä pohjosesta oli täällä käymässä ja ihasteli aurinkoa. Puhuttiin tosi paljon kaikesta, ihmissuhteista ja elämästä ja kuolemasta ja viime vuosien turbulensseista. Selvitettiin ajatuksia, itkettiin, naurettiin, oltiin hiljaa ja käytiin metsissä (ja pääsin muistelemaan mm. tätä metsäkakkaepisodia). Totesin vierailun jälkeen miehelle, että oon nyt vihdoin kräkännyt, että mitä mä _oikeasti_ tarvitsen, että elämä olis joka päivä kivaa. Tarvitsen ton ystävän. Tänne. Asumaan tänne meille. Ihan aamusta iltaan.

Maanantaina pienempi sairastui. Oli ensin yöllä valittanut vatsakipua ja vaikutti aamulla vaisulta. Harkinnan jälkeen päätin nyt jättää tällä kertaa kotiin preschoolista, päättelin että mielummin varman päälle kuin että myöhemmin kaduttaa. Päätös oli oikea; pienempi muuttui kokoajan vaisummaksi, valitti pääkipua ja lopulta iltapäivällä nukahti ennennäkemättömän pitkille päikkäreille. Herätessään annoin miniannoksen paracetamolia ja oli kuin tyyppi olisi kokenut jonkun ihmeparantumisen. Kunnes oksensi yöllä sänkyyn.

Koko viikko on ollut ihan ihme sahaamista. Vein pienemmän tiistaiaamuna lääkäriin, jonka olin sattumoisin varannut jo aikoja sitten vuositarkastusta ajatellen. Kaikki hyvin ja normaalisti ja lääkäri totesi, että mahatauti.

Keskiviikkona kaikki oli edelleen ihan normaalisti ja oltiin lähdössä ystävän ja pienemmän kanssa metsään, kun pienempi aivan yllättäen oksensi autoon. Ennenkuin auto oli edes liikkeellä. Palautettiin pienempi kotiin katsomaan videoita töitä tekevän miehen vierelle sohvalle ja lähdettiin metsään kahdestaan.

Ilta oli erityinen. Vietettiin Suomen itsenäisyyspäivää, näin 10h Suomea jäljessä, mutta vietettiin silti. Ja vieläpä meidän omalla, melkein kymmenen vuoden takaisella perinteellä: itsarisushit! Sillon joskus ennenkuin muutettiin eri maihin oli tapana kokoontua monena vuonna itsenäisyyspäivänä isolla porukalla tekemään tonnettain sushia yhdessä ja syömällä sitä navat naukuen. Nyt haettiin alakerran mahtavasta sushilasta läjät, jotka nautiskeltiin. Kaikista asioista viimesen parin vuoden aikana tää tämän perinteen herättely oli siellä eniten lämmittävien joukossa.

Torstaina pienempi oli ihan ok. Perjantaina pienempi oli ihan ok, vaikka preschooliin meno harmitti (luojan kiitos kun päästiin paikalle, olikin ihan kiva jäädä). Tänään pienempi joi paljon vettä aamulla, avasi suklaakalenterin ja vetäsi suklaanapin napaansa ekana herättyään. Hetken perästä oksensi sen ulos. Oli vähän aikaa vähän kurjana, piristyi ja on taas ihan fine. I have no idea.

Oon tänään herännyt siihen, että joululahjat pitäisi ostaa ja viikon päästä me lähdetään Suomeen. 

Eli onhan tässä vielä aikaa, right?

On a side note: kello on jo sata eikä lapset vieläkään nuku. Mä en tajua, ihan kuin ne ei ymmärtäisi kun suhisen niille pimeydestä, että NYT NUKKUKAA!!

Meidän piparit näyttää olevan sukua meidän kurpitsoille.

2 comments:

  1. Aivan ihania pipareita! :D

    Paranemisia ja terkkuja sinne päin maailmaa. <3 Olisi kiva lukea postaus kuvineen teidän itsenäisyyspäivästä ja itsarisusheista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, harmittaa, etten tullut ottaneeksi valmiista pipareista kuvia, ne oli vähän vielä koomisemmat paistamisen jälkeen! :D

      Kiitoksia! Täällä alkaa olla aika parantunutta ja itsarisushi-postaus olis kyllä mahtava idea. Pistän korvan taa!

      Delete