tag:blogger.com,1999:blog-3305207347113207449.post1451942624582083746..comments2023-06-14T00:55:27.239-07:00Comments on gravid - raskaana: 1v-10kk-19pv & rv17+6lydashttp://www.blogger.com/profile/14693097206178499020noreply@blogger.comBlogger9125tag:blogger.com,1999:blog-3305207347113207449.post-79064102920587536982014-05-24T12:54:11.840-07:002014-05-24T12:54:11.840-07:00Täällä on tullut ihanaa vertaistukea ja ihania ava...Täällä on tullut ihanaa vertaistukea ja ihania avautumisia. Tekee hyvää kuulla muiden kokemuksia omasta äitisuhteestaan ja tietty erityisesti vielä samankaltaisista. Ihanaa, että teillä oli sun faijan kanssa myös hyvä ystävyyssuhde - musta tuntuu että alan itse oikeastaan tässä vasta kunnolla rakentaa sellaista.<br /><br />Mulle kanssa tän henkilökohtaisen menetyksen lisäksi kovin pala oli se, että laps ei tule muistamaan maamoa kunnolla tai tutustumaan siihen enää isompana. <br /><br />Tää prosessointi on jännää: välillä tuntuu, että on päässyt aika pitkälle ja on jo monin puolin tosi ok. Kunnes sitten taas tulee se päivä, kun on koko päivän ihan itku kurkussa.<br /><br />Mutta ihanaa, että kirjotit ton kaiken, kiitos <3lydashttps://www.blogger.com/profile/14693097206178499020noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3305207347113207449.post-60414646061487942652014-05-24T12:27:03.583-07:002014-05-24T12:27:03.583-07:00Voih, mä tunnistan tuolta niin paljon. Kuinka olin...Voih, mä tunnistan tuolta niin paljon. Kuinka olin varsin kiltti teini (tai ainakin rehellinen ja avoin maltillisten toilailujeni suhteen), eikä suurta tarvetta kapinoida - kunnioitusta ja rakkautta ja hyväksyntää riitti, ja mun oman "äiti-itsetuntoni" on pitkälti rakentanut oma äitini joka ihailee mun jaksamista eikä ikinä kritisoi mun tyyliäni olla äiti (joka on kieltämättä hyvin samanlainen kuin omalla äidilläni, satunnaisia syyllistyspuuskia myöten). Ja kuinka tärkeää on että joku tosiaan jaksaa keskustella ja ihailla niitä omia lapsia melkein kuin omiaan. <br /><br />Faijan kanssa oltiin myös todella läheisiä, samalla tavalla kunnioittava aikuinen ystävyyssuhde oikeastaan viimeiset vuodet. Sai kuulla onneksi tulevansa isoisäksi, ehti juoruta sen kaikille ystävilleen, ylpeänä, ennen kuin ehdin kieltämään, sai tietää tulokkaan nimen ja tyypityksen. Katkeruus on herännyt sitten jälkikäteen, että miten paljon mun isä menetti ja ennen kaikkea miten hyvästä papasta pojat jäi paitsi (varsinkin silloin kuin se elävä isoisä ei aina suorita kunnialla). Ensimmäinen vuosi oli paskin, kun jokainen tapahtuma, pyhä, merkkipäivä oli ikään kuin virstanpylväs siitä että joku äärimmäisen oleellinen osa omaa elämää puuttuu. Silloin ei ajatellut, että se akuutti suru helpottuu, mutta kyllä se vaan muutti muotoaan. Yhä itken ja ikävöin kauheasti, ajattelen usein - mutta nyt voi jo katsoa valokuvia, muistella hyvällä, kertoa pojille ukista jota eivät tunteneet. Kotivideoihin ei olla vielä päästy, enkä ole pystynyt heittämään kaikkea turhaa, isältä jäänyttä roinaa pois, mutta olen tämän suhteen armollinen myös itselleni. Olin raskaana 23. viikolla kun faija kuoli ja siitä asti aika lailla imetys- tai raskauslimbossa, ja prosessointi jatkuu varmasti vielä kauan.<br /><br />Mähän tuun tänne tilittämään omia tuntojani ja terapoimaan itseäni, kun kaikki on kovin tuttua. Yllättynyt siitä miten läheltä äitisuhde liippaa, pahoillani että varmasti se merkittävin äititukihenkilö (vaikka ihan jokaista asiaa ei ehkä oman äidin kanssa analysoikaan) ei ole mukana matkalla. Se on ihan kauhea menetys teille kaikille, lapselle myös, ja kaikkine kliseineen sanon että päivä kerrallaan. Rohkein mielin.Periaatteen Nainen (www.periaatteennainen.com)https://www.blogger.com/profile/10763710090613895874noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3305207347113207449.post-50697800586822128862014-05-21T12:33:37.975-07:002014-05-21T12:33:37.975-07:00Osanottoni. :'(Osanottoni. :'( Vihreä Lintuhttps://www.blogger.com/profile/08201984668897699874noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3305207347113207449.post-53080229801445909112014-05-20T11:58:52.148-07:002014-05-20T11:58:52.148-07:00On se tosiaan niin, ettei rakkaan kanssa siitä vel...On se tosiaan niin, ettei rakkaan kanssa siitä velkatunteesta voi kokonaan koskaan välttyä. Kauniita ja viisaita sanoja, kiitos Liina.<br /><br />Iso halaus <3 on tosi lämmittävää miten jaksat tukea.lydashttps://www.blogger.com/profile/14693097206178499020noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3305207347113207449.post-8695868394000912542014-05-20T11:55:25.691-07:002014-05-20T11:55:25.691-07:00Eikai se ikävä koskaan katoa, se halu soittaa ja p...Eikai se ikävä koskaan katoa, se halu soittaa ja puhua kaikesta. Parhaiten kai sitä kunnioittaa äidin muistoa nimenomaan kuljettamalla oppeja mukana ja vaalimalla mitä omissa geeneissä on.<br /><br /><3lydashttps://www.blogger.com/profile/14693097206178499020noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3305207347113207449.post-32797868280277889402014-05-20T11:52:55.372-07:002014-05-20T11:52:55.372-07:00Kiitos Kati, että avaudut. Todella kauniisti kirjo...Kiitos Kati, että avaudut. Todella kauniisti kirjotettu ja monilta paikoin myös juuri ihan samoja tunteita ja ajatuksia ja kokemuksia kuin mulla. Tällainen vertaistuki on todella kullan arvosta.<br /><br />Toivon, että kanssa ne parhaat piirteet, joita erityisesti haluaisin vaalia, näkyis myös mussa ja vahvistuisi vaan entisestään. Että voisin sillä tavoin kantaa maamoa mukanani.<br /><br />Äidin kuolemaa voidaan pitää rajuna aikuistumisriittinä, mulla on kanssa todella ontto olo, yksi kulmakivi elämästä on poissa ja on pärjättävä itsekseen.<br /><br />Kiitos kirjotuksesta.lydashttps://www.blogger.com/profile/14693097206178499020noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3305207347113207449.post-66174286123214110902014-05-20T04:09:12.403-07:002014-05-20T04:09:12.403-07:00Ihana teksti. Olen vain blogisi lukija, mutta äidi...Ihana teksti. Olen vain blogisi lukija, mutta äidin kuolema saa minut avautumaan. <br /><br />Aiemmin kirjoitinkin, että oma äitini kuoli äkillisesti puoli vuotta sitten. Äitini asui kaukana, mutta olimme todella läheisiä. Jostain käsittämättömästä syystä, mulle oli tärkeää viime vuosina tehdä paljon asioita yhdessä äidin kanssa. Käytiin matkoilla äidin pitkään haaveilemassa Islannissa. Nyt jälkeenpäin, olen niii-iin onnellinen, että järjestin meille kahdelle sen retken! Onneksi en odottanut aikaa "sitten joskus". Kun sain lapsen, pidin tärkeänä pitkästä välimatkasta huolimatta järjestää aikaa lapsenlapsensa kanssa. Ja otin paljon kuvia, tietämättä miten tärkeitä ne pian ovatkaan!<br /><br />Yksi kappale oli kuin suoraan mun omasta näppäimistöstä: "Sillon, kun laps syntyi, me alettiin puhua mutsin kanssa tunnista puoleentoista säännöllisen päivittäin Skypessä. Tajusin aika pian, että maailmassa ei olisi toista ihmistä, joka ikikuuna jaksaisi jaaritella mun kanssa tästä mun vauvasta tunti toisensa perään. Kuunnella näitä samoja pohdintoja, lohduttaa uudestaan, sanoa niitä oikeita sanoja, ihastella, kehua, kannustaa ja taas kuunnella. Ja miten raskasta se aika olisi ollut, jos en olisi saanut mutsin kanssa niitä tunteja puhua. Miten paljon tuun kaipaamaan juttelua, kun tää pienempi syntyy ja enää ei ole mutsia, jolle soittaa."<br /><br />Tämän asian kanssa painiskelen nyt joka päivä. Olisi niin paljon juteltavaa - sellaista, mitä ei voi jutella (=kuunnella mun jaarittelua) kenenkään muun kanssa. <br /><br />Olen ajatellut, että äidin kuolema on kuin raju aikuistumisriitti. Aluksi olin lähes vihainen, että miksi äiti lähdit pois, kun olisin tarvinnut sinua vielä niin moneen asiaan. Sitten ajattelin, että nyt vaan on pärjättävä henkisesti ilman äitiä. Äiti on kasvattanut mut hyvin ja minä pystyn siihen. Kuten sinäkin, kävin paljon läpi omaa äitisuhdetta, millainen äitini oli äitinä ja mitä piirteitä minä haluan kantaa eteenpäin. <br /><br />Nyt kun olen nähnyt jotain videopätkiä itsestäni oman lapseni kanssa, järkytyin. Minä näytin ihan (omalta) äidiltä, liikuin kuin hän ja kuulostin ihan häneltä! Varmaan ikävä tekee sen, että minussa olevat äitini piirteet tulevat helpommin havaittavaksi koska äitiä kaipaa. <br /><br />Jokapäiväinen elämä sujuu hyvin, minä voin hyvin, mutta äitiä on ikävä joka päivä. Välillä suru on kovempaa ja välillä surua ei tunne kuin haikeutena. Elämä kuitenkin jatkuu. Äitini oli hyvin elämänhaluinen, niin olen minäkin.Katihttps://www.blogger.com/profile/17015153293979331504noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3305207347113207449.post-49601784137033374832014-05-20T01:56:36.493-07:002014-05-20T01:56:36.493-07:00<3
Mua on harmittanut usein, ettei äiti ehtiny...<3<br /><br />Mua on harmittanut usein, ettei äiti ehtinyt tietää mun raskaudesta eikä nähdä rakasta touhupetteriäni. Olen yrittänyt kääntää ajatuksen niin, että ehkä mä saan välittää niitä äidin hyviä oppeja ja muita mun rakkaille. Niin äitikin on "mukana" edelleen. Silti olis kiva välillä, kun vois soittaa... :´(Paukkuliinihttps://www.blogger.com/profile/05212504614360644676noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3305207347113207449.post-8503436344724749442014-05-19T11:57:56.692-07:002014-05-19T11:57:56.692-07:00Äiti (omani) sanoi joskus, että rakkaus jää aina v...Äiti (omani) sanoi joskus, että rakkaus jää aina velkaa. Tunne siitä, että jotain olisi pitänyt tehdä toisin, on varmaan jossain määrin väistämätön, mutta on jotenkin hirveän hieno ja suuri lahja, että se ei ole päällimmäisenä - eikä varmasti ole mitään syytä ollakaan, kuten kirjoitit. Onhan äitisi ja sinun hieno suhde näkynyt täällä blogissakin aivan selvästi.<br /><br />Halaus.Liinahttps://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com