Monday, June 26, 2017

4v-11kk-26pv & 2v8kk-0pv

Mulla on jo toinen jalka Suomessa. Meidän viikkokalenteriin on piirretty lentokoneen ja Suomen lipun kuva. Öitä lasketaan melkein joka päivä. Nyt on kuus. Isompi pakkasi jo matkalaukkunsa. Pienempi ilmoitti ettei aio laittaa reppuaan turvatarkastuksen hihnalle (kiitoksia vaan kaverille, joka lainasi meille Elsa & Lauri matkustaa kirjan, jota on luettu todella ahkerasti ja osataan siis välttää turvatarkastuksessa muuten tullut raivari). 

Aavistan anyway, että neuvotteluja on vielä tulossa. Mä esim en kaavaillut että otettaisiin isomman (sitä sen jo pakkaamaa) matkalaukkua mukaan. Ja logistiikka noin muutenkin, vaikka lento on suora, oon silti ainut aikuinen. Miten saan raahattua kaksi potentiaalisesti nukkuvaa, väsymyksestä kirkuvaa lasta lentokoneesta mutkien kautta mummupapan armeliaaseen syliin??

Kuusi yötä aikaa stressata ja miettiä!

Me ollaan mietitty mitä kaikkea Suomessa tehdään. Ja mitä Suomessa syödään. Ja keitä kaikkia me tavataan. Sanoinko, toinen jalka jo Suomessa?

Tähän meidän lomailuun liittyy muutakin: isomman preschool loppuu. Lopullisesti. It's the end of an era. Kun palataan Suomesta, isompaa odottaa kindergarten. Ja meitä odottaa ihan kokonaan uus arki. En ees tiiä miten tuun selviämään arjesta, jonka normi on VIISI (!!) aamua viikossa lapsi kasiksi kouluun. Jossa me ei enää päästä lomailemaan kun halutaan, vaan koulu sanelee. Mutta toisaalta, jossa pienempikin jossain vaiheessa menee preschooliin - saanko mä vapaa-aikaa? Vai töihin? Apuuaaa, miten me kaikki järkätään?!

Meidän green card prosessit etenee, saatiin jo työluvat, lapset ja minä. Nyt voisi isomman ja pienemmänkin pistää jo duuniin, heh.

Välillä mietin muuttoa takasin Suomeen. Tullaanko me koskaan muuttamaan. Millasta se olis jos tultaisiin. Oon kummallisessa tilassa: on vaikea kuvitella, että tänne me nyt jäätäisiin ja täällä me nyt loppu elämämme elettäisiin. Mutta toisaalta en tiedä miten sopeutuisin enää Suomen säähän (jep, tämä on se isoin kynnyskysymys). 

Kaverit täällä osti asunnon Kampista, paluumuutto elokuussa. Aloin haaveilla asunnosta Kampissa, mutta sitten mä muistin, että sielläkin sataa räntää. Ja sillonkin kun lapsia ei tarvi 9kk vuodesta tarvi ahtaa välikausi/toppavaatteisiin, niin siellä silti on talvisin hirveän pimeetä ja kylmää ja märkää. Ja kesä on ihan toivottoman lyhyt. Mutta toisaalta, en tiedä voitaisiinko / haluttaisiinko ikinä ostaa asuntoa ainakaan Piilaaksosta. Ja lisäksi täällä on vielä ainakin vajaa neljä vuotta Trump. Toisaalta, Suomenkin politiikka tuntuu olevan vähän sirkusta just nyt.

Anyway. Kuusi yötä (okei, ensin kyllä pitää hoidella isomman viisvuotissynttärit, joihin on viisi yötä)! Ja sitten ruisleipää ja salmiakkia ja Fazerin karkkeja ja suomalaista jädeä ja kavereita ja mökkiä ja mansikoita ja mustikoita! Kuus yötä!

Käväsin parkouraamassa. Juu, se on Golden Gate.

Sunday, June 18, 2017

4v-11kk-18pv & 2v-7kk-22pv

Musta tuntuu, että mä olen viimein hiljalleen rämpinyt siihen pisteeseen, jossa mun on helppoa kirjottaa asioista, joista mä olen kiitollinen. Kaikesta mikä täällä on hyvin. Että niitä hyviä on niin paljon, että ne oikeestaan aikalailla peittää alleen pääosan niistä mitä huolia mulla nyt sitten sattuukaan olemaan. Ja kyllähän niitä huolia tulee ja menee ja on ja ei ole, mutta että sinne väliin mahtuu muutakin kuin rämpimistä ja selviytymistä. Että viitsii kirjottaa blogientryn, koska ei joudu väkisin miettimään asioita, jotka ei olis aina vaan vali vali vali vali.

Eli onnellisia asioita! Ja yksi isoimmista: koti! Se on uskomatonta, mutta mietin ihan aidosti joka päivä miten kiitollinen mä olen tästä meidän kodista.

Sillä on kaksi makkaria, kaksi vessaa (toisessa suihku, toisessa kylpy), olkkari, eteinen (!! ei mikään itsestäänselvyys tässä maassa), keittiö ja partsi. Sillä on valkoiset seinät ja tummat, öö, laminaatti (?) lattiat paitsi makkareissa joissa on kokolattiamatot (mutta jonka kanssa mä elän). 

Sillä on siisti keittiö, jossa on pantry, eli pienen vaatekaapin kokonen, sisäänkäveltävä huone, jossa on meidän kaikki kuivatarvikkeet. Siinä on kodinkoneet, jotka olivat aivan koskemattomia meidän muuttaessa sisään. Riittävästi kaappitilaa ja riittävästi pöytätilaa. Ruokailutila on kiva segway olkkariin. Ja ruokaillessa näkee ikkunasta ulos puistoon (tullaan tähän kohta uudestaan). 

Sillä on olkkari, jossa on tilaa tarpeelliselle ja johon meidän Suomen olkkarin matto istuu paremmin kuin Suomeen. Ovi partsille (jossa nytkin istun), jossa me voidaan viettää aikaa lasten kanssa aina iltapäivään saakka, koska aurinko alkaa lähettää kuolemansäteitään (UV menee jossain 12 tienoolla pahimmillaan - morjens, revi siitä panikoiva Suomen media, kun indexi nousee yli kuuden!) vasta iltapäivän aikaan. Eli (nyt) kun ulkona on päälle 30 astetta, partsin varjossa on hyvä olla. 

Lämpöstä on!


Partsilla on kanssa pienet, mutta riittävät ruokailukalusteet ja meidän kurkku, retiisit ja mikähän toi palmu on. Kurkkuruukussa on kanssa kivi, jolla pieni pala kuivattua kirsikkaa ja pieni saippuakuplaputeli siltä varalta, että leppäkerttu haluaa muuttaa takasin meille ja tarvitsee kodin (joo, tästä lisää toisessa entryssä).

Toisessa päässä maja lapsille, jonne pääsee suoraan lastenhuoneesta, eli oven ollessa auki se on käytännössä suora jatke lastenhuoneelle. Lisäksi koska aurinko alkaa hiipiä ensimmäisenä siihen majanurkkaan, saadaan partsin käyttöaikaa lisättyä vielä pidemmälle tolla katolla. Siellä on hauska lueskella tai tehdä isomman rakastamia kirjotus / piirrustustehtäviä (btw, nyt sen kyllä voi jo sanoa, isompi oppi lukemaan ihan for realz!). Ja leikkiä tietty.

Kodin ulkopuolella alle kahden minuutin kävelymatkan päästä löytyy leipomo (josta kävin tänäänkin hakemassa meillä aamupala bagelit ja sämpylät), Starbucks (ei niin, että ikinä kävisin siellä mutta on kuitenkin), UPS:n toimisto (aivan sairaan kätevää tässä nettiostosten luvatussa maassa), maailman parhaat sushit, kirjasto, performing arts center, leikkipuisto, kirjastopuisto, meidän lääkäriasema ja tietty asuntokompleksin uima-allas, jossa myös poreallas. Meidän ikkunoista näkyy puistoa, puita, vihreetä ja elämää. Kirjastopuistossa on jatkuvasti jotain häppeningiä, viimeseksi nyt eilen joku sirkusharrastelijoiden kokoontuminen. Meidän ikkuna on kuin telkkari.

Ja viereinen kortteli alottaa keskuskauppakadun, joka ei ole siis mikään ostoskeskuskauppakatu, vaan sellanen, joka on täynnä viihtyisiä kuppiloita ja erilaisia ravintoloita ja pikkusia putiikkeja ja maailman viehättävin kirjakauppa ja ihana deli ja tosi paljon hymyileviä ihmisiä ja ulkona terassilla päivällistäviä perheitä ja naurua ja iloa. Ja joku kymmenen mahtavaa parkour-spottia muutaman korttelin sisällä!

Hmm. Mulla alkaa olla pieni deja vú. Jokohan mä olen tätä ennenkin iloinnut tänne? Oh well, mä en edes välitä! Mulla on alkanut tulla aikoja, jollon on enemmän hyvää oloa kuin huolta ja stressiä. Sillä mennään!

Ja ainii, kahden viikon päästä ollaan lentokoneessa matkalla Suomeen. Meinaan haljeta!

Majanurkka

Pöytänurkka

Wednesday, June 14, 2017

4v-11kk-14pv & 2v-7kk-18pv

Me käydään aina sillon tällön yhdessä puistossa, jossa on vieressä skeittipuisto. Ja kun sanon skeittipuisto, tarkotan aidattua aluetta, jossa on sisällä ramppeja ja skeittaukseen tarkotettuja kaiteita ja muita, öö, esteitä (mikä on 'puisto'? Voiko olla puisto, jossa ei ole betonin lisäksi mitään luontoa?).

Tää on lasten lempparipuisto. Mun inhokkipuisto. Mä en tiedä miksi lapset sitä rakastaa, mutta mä tiedän miksi mä inhoan sitä: se on vähän epämääräsellä alueella, jossa on paljon asuntovaunuja ja se puisto on hankalasti kaksosainen, on välillä vaikeeta pitää molempia lapsia silmällä yhtäaikaa. Lisäksi joskus vuosi sitten siellä puukotettiin joku. Ja kuukausi sitten siellä oli sairas varis keskellä hiekka-aluetta.

Sitten se skeittialue. Me alotettiin katsomalla aidan toiselta puolelta skeittareita pitkät pätkät, kunnes isompi halusi ehdottomasti mennä ite potkulaudallaan kokeilemaan. Toissa kerralla totesin, että isompi on oppinut tekemään U-rampilla kasia ja haluaa kokoajan tehdä vaikeampi juttuja. Voisi varmaan olla hyvä idea hankkia sille jotkut suojat.

Tuumasta toimeen. Ja koska jos tilaan isommalle suojat, niin tokihan ne on tilattava pienemmällekin, joka kylläkin skeittialueella on lähinnä vaan vaaraksi itselleen ja muille tehdessään täysin ennalta-arvaamattomia pyrähdyksiä sinne tänne (eli koitan pitää sitä suurimman osan ajasta niskasta kiinni).

Vaikka tilasin pädit yhtä aikaa, pienemmän pädit tuli jo perjantaina ja isomman oli ilmotettu toimitettavaksi maanantaina. Voi miten pitkä on odottavan aika! Ainakin tuhat pitkä! Tuhat TUHATTA pitkä! Varsinkin kun maanantai saapui, eikä pakettia ollu ovella vaikka isompi sinkosi heti herättyään tarkistamaan.

Siinä vaiheessa, kun pakettia ei vielä illallakaan näkyny, vilkasin mitä Amazon sanoo. 

Amazon sanoi, että paketti toimitettu! Kirosin ja vakuutin sadatta tuhannetta kertaa isommalle, että kyllä se ne pädit vielä saa.

Ja viimein, tiistaina kun oltiin tulossa preschoolista paketti löytyi meidän postilaatikosta. Isompi meinasi revetä innosta. Syötiin siis smoothiet, laitettiin pädit päälle, kypärät päähän, otettiin skuutit (ne on täällä nimellä scooter syystä tai toisesta) mukaan ja suunnattiin skeittipuistoon.

Siellä oli tällä kertaa aika paljon porukkaa. Mun olis tehnyt mieli perääntyä, mutta isompi ei olis ottanut sitä kuuleviin korviinsa. Potkulautaskeittaamaan siis!

Ja hyvinhän se meni. Mä menin pienemmän kanssa ja isompi osasi aika hyvin etsiytyä paikkoihin, joissa ei ollut muita. Muutama nuori mies ilosesti huikkasi moit skeitiltään ja teki tempun. Kuuma ilma poreili ja nuorilla miehet hörppi virvoketta paperipusseistaan (joiden sisällä siis tietenkin kaljatölkki). Meno oli chilliä. Normaalisti vieraille puhumista kartteleva isompi moikkas ihan reteesti takasin ja vastas 'yeah!' kun kysyttiin 'are you having a good time?'.

Ei me siinä hirveän kauaa ehditty olla, kun ruuhka ja kuumuus teki tehtävänsä ja isompi ehdotti että mentäisiin varjoon istumaan ja kattomaan. Nyökyttelin, että hyvä idea ja katoin, kun isompi täysin survereenisti skuuttasi skedejensä päällä chillaavien skeittijäbien viereen rampin reunalle, istahti oman lautansa päälle rivin jatkoksi ja riisui kypärän ja pädit. Ja pienempi tietty vielä perässä. Täysin adaptoituneena kulttuuriin. 

Siinä me sitten henkäiltiin vau hienoille tempuille ja mietin, että tässä mä nyt istun. Kolmekutosena. Skeittirampin reunalla.

Chillailua