Tuesday, April 30, 2013

kuukausi 9, päivä 30

Vappu 2013
Laps on tänään tasan kymmenen kuukautta. Joskus yheksän kuukautta sitten oli vaikea kuvitella, että se ikinä kasvaisi näin vanhaksi. Kun niin pieni! Kuukausipäivän kunniaksi teki uuden enkan ja otti kuus askelta.

Syötiin aamulla vaihteeksi mandariinia keittiön lattialla. Leikittiin Ikea-kupeilla, ne on joka päivä vaan kiinnostavia. Syötiin lounasta. Laps nukkui puolentoista tunnin päikkärit. Mä yritin tilata itelleni uutta verokorttia verkossa. Aivot jumissa, liian vaikeeta - mitä kaikkea se Kela nyt oikein onkaan maksanut ja ne ennakonpidätykset jaaaa nyt se laps heräskin jo (puoli valtakuntaa pitkistä päikkäreistä).

Syötiin välipalaa, hedelmäsosetta ja teelusikallinen maustamatonta jugurttia. Leikittiin lisää, myös Ikea-kupeilla. Saatiin vaarilta simaa ja pari munkkia. Soitettiin maamolle. Taisteltiin unet myös tokille päikkäreille ja kokonainen sykli saatiinkin aikaseks. Syötiin päivällistä. Mies tuli kotiin, lähdettiin kaverille, jossa vietettiin perheellisten vappua. Vaihdettiin ihmisten kanssa kuulumisia ja juteltiin lapsista. Tultiin kotiin ja vilkkaan illan jälkeen unta joudutaan näemmä kutsumaan vähän normaalia pidempään ja kovempaa.

Aika erilainen vappu. Nykymittapuulla normaali päivä, tosin yksi niistä päivistä, kun univelka yhtäkkiä vaan painaa liikaa. Ne päivät on vähän harmillisia, pinna on kireällä, kaikki ärsyttää, eikä oikein mikään onnistu. Oma kuppi on vähän tyhjillään ja usein lapskin sen vaistoaa ja kaipaa ekstrasti myös täytettä omaan kuppiinsa. Ihan hyvä päivä meillä lopulta oli, vähän vain väsynyt. Onneks oli illalla kavereita, kummasti toi energiaa.

Juoksusta
Eilen oli tokat Esportin juoksutreenit, aiheena vauhtikestävyys ja kilpailu. Teoriaa, jonka jälkeen lähdettiin juoksemaan. Ensin pari kiekkaa rauhassa, sitten tahtia nostaen aina 800 metrin välein (myös pieni tauko välissä). Lopulta 2min/400m ja kaks kiekkaa tota. Oli muuten rankkaa! Totesin, että turha haaveilla kympin juoksemista tuntiin (no, en oikeasti haaveillutkaan), oon aaaiiivan tyytyväinen 1h15min saavutukseen.

Hyvää matskua tuli jälleen kerran, ja sen pohjalta päätinkin ottaa nyt lepoviikon. Venyttelen enemmän ja juoksen vähemmän (tänäänkin PITI venytellä, mutta mitäs kävikään...). Lisäksi meitä vähän valokuvattiin ja jututettiin Ylen olotila-sivustolla myöhemmin julkastavaa juttua varten, tottakai heti treenin jälkeen, kun oltiin kaikki parhaimmillamme, raikkaan punasina.

Treenistä kanssa jäi käteen sigamagee Siggin sponssipullo! En tiedä missä mielenhäiriössä valitsin just ton valko-kultasen, mutta ohan toi makee. Lisäksi tossa on tommonen nokkamukikorkki, jota mä vielä vähän opettelen käyttämään.



Ja pakko vielä sanoo, että meillä on kyllä ihan mahtava ryhmä. Harvoin näkee näin hauskoja naisia! Ja vielä harvemmin ne on tälleen samassa porukassa. Ihan loistoporukka!

Sunday, April 28, 2013

kuukausi 9, päivä 28

Laps
Mietin tossa tänään, istuskellessani brunssaamassa vanhojen opiskelukavereitteni kanssa meidän pihalla, että elämässä tulee päivittäin vastaan ihania, tärkeitä hetkiä, jotka vaan haluaisi säilöä tuoksuineen ja  tunteineen hillopurkkiin vanhuutta varten. Brunssin ollessa yksi näistä mukavista hetkistä, kaikkein tärkeimpiä hetkiä on tietenkin ne lapsen ja perheen kanssa vietetyt. Harmillisen harvoin niitä tulee blogiinkaan talletettua, joten here goes:

Mä nautin valtavasti niistä aamuista, kun istutaan yhdessä lapsen kanssa meidän keittiön lattialla syömässä (samaa) appelsiinia. Laps tahtoo ja saa lohkon (huono mutsi, laps söi jo aamupalapuuronsa, mitä tämä tämmönen napostelu?!) ja mä syön loput. Ollaan valmiita about yhtäaikaa. Laps katsoo mua nenä rypyssä hymyillen ja sanoo 'ääää'.

Mä tulen esittäytymään hopeisessa peruukissa, kysymään mieheltä onko se sopiva asu illan naamiaisiin (tästä puhuin, minä itse yksin ulkona!). Mies sanoo 'oikein hyvä' ja laps pärskähtää ääneen, nauruaan pidätellen. 

Ne yöt, kun hyssyttelen lasta takasin uneen ja lopulta nukahdetaan sängylle päällekäin (no worries, laps päällimmäisenä, minä selälläni) ja nukutaan siinä ainakin tunti, ennen kuin varovasti siirrän lapsen viereeni. Se läheisyys, ja tuoksu!

Ne hetket, kun laps juttelee ja alkaa lopulta nauraa omille jutuilleen.

Nää ekat kerrat, kun laps kävelee pieniä matkoja ja taputtaa itselleen. 


Niin, ja for the record: laps on nyt siirtynyt nextille levelille (myös ruokailun suhteen siis): lisäsin tänään hälle tekemääni ratatouilleen teelusikallisen maustamatonta, kreikkalaista jugurttia. So far, so good.

Juoksusta
Myös mä olen siirtynyt nextille levelille, kahdellakin osa-alueella: kävin lenkillä juoksutrikoissa (!!!!) ja mua harmitti (vähän, mutta ihan aidosti, eikä silleen 'huh, hyvä tekosyy') jättää lenkki puoleen tuntiin, koska olin luvannu olla ajoissa kotona nukuttamassa lasta. Kuka olis uskonut? Varsinkin, kun juoksin kuitenkin eilen kympin (kun en malttanut lopettaa lenkkiä vielä. Mies luuli mun eksyneen).

Tällä hetkellä juoksussa kuuntelussa Playful Parenting, joka näin kahden tunnin kuuntelun jälkeen vaikuttaa kirjalta, joka kaikkien vanhempien kannattaisi lukea (tai siis kuunnella). 

Saturday, April 27, 2013

kuukausi 9, päivä 27

Laps
Täällä mennään hirveetä vauhtia. Laps otti tänään neljä (4!!) päämäärätietoista, rauhallista askelta. Taputti sitten itselleen ja niin taputettiin ja hihkuttiin kyllä mekin. Täällä myös nykyään vilkutellaan paljon, joskus ihan kaikilla raajoilla (yleensä laps). Lisäksi luulen lapsen harjottelevan sirkuksesta tuttua kuperkeikkaa (joka kyllä siellä tehdään avustettuna). Nousee alaspäin katsovaan koiraan (jalat suoriksi, pää maahan) ja kierähtää siitä ympäri kyljen kautta. Ja sitten taas taputetaan (ja tietty vähän kutitetaan).

Kommunikaatiokin on kehittynyt taas. Nykyään entistä useammin puhutaan ihan silmiin katsoen, pä päää pä. Ja uutuutena 'hm, ä, hm, ä, hm, ä'.

Unet ja rytmit on edelleen hiukan hakusessa, tosin viime yö meni taas tosi hyvin. Yksi pieni herätys yhdeltä, isompi herätys ennen viittä, imetin, koska vaikutti oikeasti nälkäiseltä. Nukahti uudelleen ja sitten herättiin seiskalta.

Nyt aletaan myös lähestyä ikää, jolloin laps voisi alkaa nauttia maitotuotteita. Mistähän kannattaisi alottaa? Viili? Jugurtti? Raejuusto? Piimä? Ehdotuksia?

Niin, ja mä olin ulkona eilen! Siis ulkona, itsekseni, kavereiden duunipaikan tupareissa! Laittautuneena ja sanoinko, itsekseni! Eikä ollut kiirettä kotiin, koska tiesin lapsen ja miehen pärjäävän täällä oikein hyvin. Tästä riehaantuneena join kaksi (2!!) siideriä ja lähdin kotiin (muiden perheellisten matkassa) kympiltä. Mutta siis sosialisoin ja puhuin ihmisten kanssa muista(kin) kuin lapsiin liittyvistä asioista ja olin vain minä. Oli meikkiä ja hame ja naamiaisteemaan sopiva peruukki. Aivan uskomattoman virkistynyt olo, ajattelin että näin voisi tehdä vielä joskus toistekin.

Sen lisäksi, että lapsella on kiire, niin hetkittäin tuntuu että viikonlopussa on yksinkertaisesti liian vähän tunteja. Tai sitten pitäis karsia harrastuksia, eihän tässä ole aikaa SEKÄ kirjottaa blogia, ETTÄ yrittää ehtiä Project Lifeä.. Vielä haluisin tänään ehtiä käydä lenkillä ja kaupassa. Lisää tunteja, please!

Ja btw, just for peculiarity, haluaisin kertoa meidän jäniksen ruokavaliosta. Ihan normaalisti syö heinää ja pellettejä. Mutta sen lisäksi:

Sitterin jalka.

Taaperokärryn renkaat.

Sophie-paran korva.

Kana-lelun imukuppiosuus.

Turvakaukalon muovireuna.

En tajua miten sen ruoansulatus kestää. Onko pehmeä kumi kuulunut jänisten ruokavalioon joskus esihistoriallisella ajalla vai mistä tuo himo kumpuaa??

Juoksu
En oo käynyt kahteen (2!!) päivään lenkillä (tässä entryssä haluan korostaa numeroita huuto- ja sulkumerkein). Enkä ole urheillut muutenkaan. Alan pelätä, että kaikki näkemäni vaiva valuu jo hukkaan. Tänään kuitenkin on aikomus lähteä ulos.

Tajusin tuossa kuitenkin miksi jotkut ihmiset eivät tarvitse juoksuohjelmaa. On ihmisiä, jotka käyvät lenkillä, koska HALUAVAT, koska on fiilistä siihen. Sitten ihmisiä, jotka käy lenkillä, koska tarkotus on onnistua suorittamaan jotain epämieluisaa ja sitä ei tule tehtyä, ellei ole jotain selkeää ohjenuoraa, jota noudattaa sokeasti ja kyselemättä. 

Ilokseni voin kertoa siirtyneeni ensimmäiseen ryhmään. Tai no, olen ottanut juoksuohjelmaksi 'niin monta lenkkiä viikossa kuin vain ehtii ja huvittaa,  mieluiten vähintään neljä tai viis. Ja mieluiten vähintään puol tuntia kerrallaan, mutta sen verran kun tuntuu. Ja jos ehtii ja jaksaa, niin mieluusti viikonloppuna pidempi lenkki. Ainakin jos aurinko paistaa.'. Vaikuttaa skulaavan.

Thursday, April 25, 2013

kuukausi 9, päivä 25

Kun multa kysytään lempivuodenaikaa, vastaan yleensä kevät. Ei se ikävä vaihe keväästä, kun lumet alkaa sulaa, vaan se loppukevät. Se, kun illat on yhtäkkiä valosia. Ekat päivät ilman takkia ulkoleikeissä. Kiireetöntä lampsimista, koska on lämmin. Löysäilyä, koska hei kohta kesäloma. Yhtäkkiä on energiaa, intoa, pirskahtelua, naurua ja odotusta. En meinaa pysyä nahoissani!

Odotan edelleen toukokuun loppua kuin koululainen. Ja joka vuosi joudun muistuttamaan itelleni, että mitä turhaan. Työt jatkuu as usual. Ei ala uusi vuosiluokka, eikä vanha jää taakse. Duuni on, duunista vähän lomaillaan ja sitten duuni jatkuu. Vielä kun mun aivotkin jotenkin sisäistäisi sen.

Tää kesä on tietenkin aivan erilainen kuin muut. Jo siksikin, että oon ollut kohta vuoden veks töistä ja nyt kesä-heinäkuun taitteessa alkaa hommat uudelleen. Olo on ristiriitainen. Ja muistan vuosi sitten kun puhuttiin mun paluusta töihin ja mietin sillon sen tuntuvan niin kaukaiselta, että äitiyslomalle jääminen tarkotti melkein, että 'ei koskaan enää takasin töihin' (vaikka sillon oletin tulevani takasin töihin heti vanhempain vapaan päätyttyä).

Suoraan sanottuna kateus lapsia kohtaan tuntuu joskus ihan fyysisenä pistona. Kaipaan aikaa, jollon sai olla huoleton, kaivaa pennejä farkun taskujen pohjalta, että sai ostettua mehujään ja kerääntyä pihalle hyppimään hyppistä. Lampsia kotiin koulusta ilman kiirettä, takki repussa ja aurinko silmiä häikäisten. Syödä paahtoleipää, juoda kaakaota ja sitten juosta kirkkisleikkeihin mukaan. Olla lapsi. Vitsi että kaipaankin.

Onneksi on oma laps. Vähän salaa toivon, että saan murusia näistä kokemuksista sitä mukaa kun laps kasvaa. Ehkä voin sen myötätuulessa hengittää niitä samoja fiiliksiä.

In other news: unikoulu on edennyt pisteeseen, jossa laps osaa itse nukahtaa, nyt jopa pinnasänkyyn (as of yesterday). Vakkariksi on kuitenkin muodostunut herääminen kolmelta, jolloin nukahtaa helposti tai vaikeasti (ilman rintaa kuitenkin, hörpyn vettä oon tarjonnut) ja seuraava herääminen viideltä (josta on jo vaikeampi nukahtaa uudelleen). Oon nyt saattanut imettää sitten viiden-kuuden aikoihin ja laskea lapsen takasin (viereeni) nukkumaan, jollon ollaan nukuttu seittemäänkin.

Nyt herää kysymys miksi laps herää sillon kolmelta (ja viideltä). Ei tarvitse rintaa, osaa nukahtaa kyllä itsekin, joten mikähän kumma sen herättää.

Anyway, vähän on tässä vielä univajeisia päiviä. Unohdin muun muuassa tänään jättisäkillisen vessapaperirullia kaupan kassalle. Siis miten voi olla huomaamatta sellasta 32 rullan säkkiä?! Joku mies huusi mun perään 'rouva, unohditte paperinne'. Voi elämä. Yritin mumista jotain äitiyden dementiasta, mutta mies viipotti jo menemään ennen lauseen loppua.

Internetti, tuo pohjaton neuvojen ja viisauksien lähde puhui vauvan biologisesta rytmistä, ja miten kaikki loksahtaa kohdilleen ja tähdet oikeaan riviin, kun biologinen rytmi löytyy ja sitä lähdetään seurailemaan. Vauva syö ja nukkuu kuin (nälkäinen ja väsynyt) enkeli, on yhtä päivänsädettä ollessaan valveilla ja kakkaa sateenkaaria.

Meillähän on nyt ollu nää päivärytmit vähän hakusessa. Välillä tuntuu olevan aamuja, jollon laps on aivan sippi puoli kympiltä, jollon pistän sen unille. Sitten toisinaan taas on aamuja, jollon ei nukuta lainkaan ennen yhtätoista. Ja suurin erohan tässä on, että lounas ennen vai jälkeen aamupäikkärien? Olisi kuitenkin mukavaa ja lapsenkin kannalta hyvä juttu pitää päivärytmit säännöllisinä.

Ollaan nyt kaks päivää menty sillä, että ensin lounas, sitten päikkärit ja sitten ... no sitten seuraavaksi yöunet illalla. Kuulostaa periaatteessa ihan ok:lta, paitsi että noi lapsen päikkärit kestää puoltoista tuntia! Eli noin puolet suositellusta minimistä. Yritin tänään saada nukahtamaan iltapäiväpäikkäreille, mutta kun ei, niin ei.

Kovasti on ikävä sitä aikaa, kun päikkärit oli tasan ysiltä ja sitten kolmelta. Those were the days. Tää rytmien etsiminen on turhauttavaa ja ennen kaikkea siksi, että koen olevani neuvoton, osaamaton ja epävarma ja harmittaa löytää ittensä arvuuttelemasta, että mikähän ihme olis tolle lapselle nyt parasta.

Mainittakoon, että laps on kyllä ollut ihan tosi iloinen, energinen ja hyväntuulinen nää pari päivää huolimatta vähäisistä päiväunista ja meillä on ollu tosi hauskaa.

Luultavasti, toivottavasti ja varmasti rytmit jossain vaiheessa löytyy ja tasottuu ja päikkäritkin pitenee ja löytää paikkansa. Alotettiin rytmien etsiminen sillä, että laitettiin laps varttia aikasemmin nukkumaan (eli iltatoimet alkoi 19:45 ja laps olikin unessa 20:40) ja ajattelin kokeilla aikastaa tätä nyt jonkun matkaa, jos sillä olis vaikka vaikutusta.

Ja nyt sitä unta.

Tuesday, April 23, 2013

kuukausi 9, päivä 23

Mulla on ollut ajatuksissa useampikin erilainen postaus erilaisista aiheista, mutta koska aikaa on vain rajallinen määrä, niin tänään ei ehtinyt kuin puhua juoksusta. Lupaan, että ens kerralla muita aiheita, tää ei oo mikään urheilublogi.

Juoksusta
Eli vielä lisää ajatuksia lenkkeilystä. Tai no, enemmänkin samoja ajatuksia jälleen kerran, mutta nää nyt pyörii kovasti mielessä. Tuntuu vaan ihan voittajalta, että on löytäny reseptin miten lenkkeilystä saa - ei siedettävää, vaan suorastaan houkuttelevaa. Here goes:

1) Ne matalat sykkeet. Vaikea kuvailla kuinka suuri heureka-elämys mulle on ollut tajuta, että EI TARVI (ja ehkä ennen kaikkea: ei PIDÄ!) juosta henkihieverissä tuntia, jotta lenkki olisi tehokas. 

Lenkkeilyn pitää olla mukavaa (eli, tadaa, ne matalat sykkeet), lenkki voi kestää vaan puoli tuntia ja silti  olla tehokas. Ja kas vain, tämän tajuttuani lenkit onkin alkanut kestää hyvin yli tunnin. Koska mikäs tässä mennessä.

2) Viihdettä lenkille! Mitä jos et meniskään ensisijasesti lenkille, vaan kuuntelemaan jonkun tosi hyvän, ikisuosikkibändis albumin, jota et oo kuunnellut vuosiin? Tai mitä jos menisitkin stand-up keikalle?

Latasin viime lenkille Audiblesta tunnin mittasen stand up -keikan. Juoksin koko lenkin hymy naamalla ja hetkittäin ääneen nauraen. Tajusin myöskin tossa, että youtubesta löytää vaikka mitä stand up -pätkiä (suomalaisiakin), jotka saa mp3:ksi ja mukaan lenkille. Tietenkin joku hyvä kirja toimii myös, vaikkei oliskaan hauska. Heureka, part 2.

3) Lenkkiseuraa, eli vaihtoehtoista viihdettä. Aina löytyy joku, jonka kanssa vertailla vaippamerkkejä ja unikouluvinkkejä.

4) Hyvä vaateparsi. Hyvät lenkkarit (kirpasee kukkaroa, mutta vain kerran parissa vuodessa) on must. Vaatteet, jotka pitää lämpinä ja viileenä ja ihon mukavana. Yllättävän merkityksellistä.

5) Se juomavesi, josta siellä juoksukoulussakin puhuttiin. En oo vieläkän keksiny tapaa kuljettaa vettä mukana lenkillä, ellen oo menossa vaunujen kaa. Ja sitten huomaan keskellä lenkkiä, että on jär-je-tön jano, kurkku ihan karhea, eikä mikään nieleskely auta. Still working on this.

Ja niin, tällä mennään! Tänäänkin mentiin! Ja varmaan huomennakin! Vaikka marraskuu palasi käymään tälleen ennen kesää!

Sunday, April 21, 2013

kuukausi 9, päivä 21

Laps
Viikonloppu taas loppu. Harmillisesti. Upeita kelejä pidellessä käytiin keinumassa ja testattiin lapsen välikausihaalarin pitävyyttä parissa liukumäessä. Haalari piti, mutta mun lenkki-lenkkari ei. Keinuminen oli edelleen kivaa, eikä liukumäetkään pelottanu. 

Olin laittanut oikein ripsiväriä siltä varalta, että törmättäisiin puistossa muihinkin vanhempiin ja surkuttelin jo valmiiksi miehelle, notta pääseeköhän laps edes keinumaan vai onko kaikki keinut varattu. No, saavuttiin tyhjyttään huokailevaan puistoon ja täytettiin se ilon huudahduksilla. Voi kyllä, kävin keinumassa mäkin.

Suoritin myös hellän unikoulun syventävän jatkokurssin lapsella ja päätin, että nyt kokeillaan päästä yöimetyksistä eroon. Aikasempi unikoulu oli toiminut hyvin, tosin olin jotenkin kuitenkin lopulta taas päätynyt imettämään yöllä. Ja niinhän siinä kävi, että herätykset oli säännöllisesti yhdeltä, kolmelta ja viideltä. Päättelin, että nälästä ei varmaan ole kyse.

Yö 1: valvottiin (minuutin torkahduksia lukuunottamatta) yhdestä puoli neljään (2,5h). Sylissä, sängyssä mun vieressä, välillä protestoiden, välillä hiljaa, välillä möyrien, välillä jutellen. Loppuyö nukuttiin kuuten-seiskaan asti, jollon imetin.

Yö 2: Laps nukahti ysin aikaan. Heräsi seuraavan kerran neljältä. Ei itkua, vain herääminen. Annoin hörpyn vettä. Laps nukahti rauhallisesti. Herättiin kuuden-seiskan aikaan, jollon imetin.

Yö 3: Laps heräsi puoli kolme, ei huolinut vettä. Tassuttelin takaisin uneen. Sitten herättiin kolmen vartin välein aamuun asti. Imetin kuuden aikaan.

Yö 4: Laps heräsi ehkä kahden aikaan. Ei huolinut vettä. Tassuttelin uneen. Heräsi toisen kerran tunnin, parin päästä, huoli vettä, tassuttelin uneen. Heräsi kuudelta, oli selkeästi nälkäinen. Imetin ja makoiltiin sängyssä seiskaan, kunnes noustiin.

Yöimetyksistä ollaan siis pääsemässä eroon (aamukuuden imetys ei ole enää varsinaisesti yöimetys, eritoten jos sen jälkeen ei enää nukuta). Heräilyt kuitenkin on tässä vähän jatkunut, katsotaan mihin suuntaan tämä menee. Olihan tässä jo yksi tosi lupaava yö. 

Nauttiiko muuten kukaan muu aivan sielu hengästyneenä tosta jatkuvasta lintujen laulusta? Kesäkesäkesäkesä! Voi kanssa olla, että huomaan sen vaan aivan erilailla näin espoistuneena.

Juoksusta
Kävin eilen juoksemassa 10,7km. Huonosti nukutun yön (ks. 'Yö 3') jäljiltä sykkeet tuntui nousevan aika herkästi, joten mentiin sitten toooosii hiljaa (paitsi se 300m pätkä, joka yhtäkkiä olikin pelkkää autotietä). Ja mun kirja loppui ennen kuin kolme kilometriä oli juostu, eli piti luottaa musiikin kantavaan voimaan. Aluksi oli vastatuulta. Lopuksi oli vastatuulta. Kylkeen välillä vähän nipisteli (miksimiksi?).

Ja tän valituksen jälkeen voin sanoa, että olipa hyvä lenkki! Hitaasta vauhdista johtuen vetäsin vikalla kilometrillä mukavan loppukirin ja kotiin tullessa olo oli mitä mainioin. Alhaset sykkeet, my friend, alhaset sykkeet!

Tänään oli lepo- ja tankkauspäivä. Joogassa kävin venyttämässä takareisiä (auts) ja ravitsin kehoani runsaalla määrällä mutakakkua ja jätskiäruokaa, että ens viikolla jaksaa taas juosta. Lisäksi kuulin juuri, että omalta pihalta kannattaa lapioida lunta pois, eikä vaan odottaa luonnollista sulamista. Jep, kaupunkilaistytöllä oma piha ekaa kevättä. Hei hop, lumet veks ja tää lähtis Plantageniin valitsemaan tämän kevään uhrit (haave olis omasta yrttipenkistä, mutta jotenkin kasvit aina kuolee käsiin..).

Thursday, April 18, 2013

kuukausi 9, päivä 18

Baby Segway Tours
Hyvät matkustajat, tervetuloa Baby Segway Toursin yläkerran kierrokselle. Seuraavat nähtävyytemme ovat keittiö, makkari, pupun huone ja eteinen. Pyydämme matkustajia pitämään turvakaiteesta kiinni koko matkan ajan ja poistumaan vaunusta vain henkilökunnan luvalla. Bästä passangerare...


Matkustaja lähtövalmiina. HUOM:
sinisistä vaatteista huolimatta kuvan lapsi
on tyttö (joka liittyy tapaukseen).

Keittiössä ei oikeastaan mitään jännää. Vain valkoharmaa
keittiöpyyhe. Moving on.

Maistakaa toki makuuhuoneen sängynnurkan ihmeellistä
suojusta! Suoraan Ikeasta!
Olkaa hyvä ja pysykää turvallisen välimatkan päässä häkkiinsä
vetäytyneestä villieläimestä.
HYVÄ NEITI, PYYDÄMME PITÄMÄÄN KÄDET
TURVAKAITEESSA..!
Eteisen taikalasi, katsokaa, koskekaa ja hämmästykää. (laps
ei ole vielä läpäissyt peilitestiä)
Olemme saavuttaneet päätepysäkkimme. Pyydämme matkustajia
poistumaan kuljetusvälineestä ja siirtymään playstationin äärelle.


In other news: laps on oppinut taputtamaan! Meillä nykyään taputetaan ja high5:taan ja vilkutellaan aika paljon. Ja siihen liittymättä jätettiin (kaiken varalta) kunnalliselle puolelle perhepäivähoitohakemus ens syksylle. Mä en oikeasti tiedä miten tuun selviämään, jos mun pitää jättää itkevä laps jonnekin hoitoon ja mennä töihin. 


Juoksusta
Ensinnäkin, just for the record: käytiin eilen kaverin kanssa reippaalla, reilun tunnin vaunulenkillä. 

Ja sitten tänään: sarjassamme miksi, oi miksi en mennyt juoksemaan päivällä, kun aurinko paistoi. No siksi, että väsytti. Ja koska on kivempi juosta ilman vaunuja (eli illalla miehen kotiinpaluun jälkeen). Ja koska halusin uudet urheiluliivit ennen päivän juoksua. Niinpä kävin ostamassa mutsien kymppi -juoksuryhmän äitien kannustuksella Shock Absorberit. Sitten huokasin, katsoin ulos sadetta ja sanoin miehelle, että käyn nyt kuitenkin juoksemassa lyhyen lenkin.

Lähdin. Turns out: Juokseminen onkin kivaa tihkussa! Päätin ignorata kellon ja juosta sittenkin pidemmän lenkin. (!!?!??)

Huomioita lenkin varrelta: 

1) Lenkki tuntuu paljon pidemmältä, jos juoksee vieraassa ympäristössä. Lisäksi luultavasti kuitenkin eksyn --> kannattaa pysyä tutulla (ennaltasuunnitellulla) reitillä! (Päätin tänään 'oikaista' ja lisäsin lenkkiin ainakin puolisen kilsaa)

2) Etana:


3) Tahtia kun kiristää loppua kohti, niin tuntuu vähän aikaa hyvältä. Sitten ei enää. Loppukiri on ihan jees, mutta ei kannata kauheasti yli kilsaa ennen kiristää tahtia liikaa. Lisäksi Sports Tracker alert-auuga-auuga-sykeliiankorkea-piipitys korvissa kirjan päälle on tosi rasittavaa.

Nyt on meneillään kuudes viikko Sports Trackerin käyttöä - ja siis myös juoksutreeniä. Muutoksia on tapahtunu. Lenkille nykyään TEKEE MIELI LÄHTEÄ. Juokseminen on helppoa (koska kevyet sykkeet ja hitaus), juoksemisesta tulee hyvä mieli ja hyvä olo (koska tietää tehneensä tehokkaan ja hyvän treenin, vaikka ei olekaan verenmaku suussa ja keuhkot piipussa) ja juostessa saa kuunnella hyvää kirjaa, mikä jo itsessään houkuttelee lähtemään.

Ihan rehellisesti en olis arvannut. Ihan rehellisesti lähdin kädet täristen tähän kymppitsemppiin mukaan ja näin jo tuhat erilaista tapaa, jolla tuun feilaamaan. Ja ajattelin, että no, kyllä mä tän Via Dolorosan kuljen läpi, kaikki kuitenkin loppuu aikanaan (joku ehkä muistaa mun psyykkauslistan ekasta mutsien kymppi -entrystä). Harvoinpa tulee veikattua näin pieleen.

Varasinpa muuten hieronnan itelleni! Ihana ihana Organic Spirit lähti sponssaamaan haastettamme ja tarjoaa hieronnan juoksijoille. Vanhat lukijat saattaa muistaa, että kävin raskausaikanakin hieronnassa samaisessa paikassa lähdin sieltä varsin onnellisena. Hieronta on viikon päästä perjantaina ja ootan sitä jo nyt ihan fiiliksissä.

Tuesday, April 16, 2013

kuukausi 9, päivä 16

Kotipäivä nro 2. Ulkona koleaa ja harmaata ja luotaantyöntävää. Tänään saa jäädä kotiin olemaan. Ja niin jäätiinkin. Nää kotipäivät tekee hyvää niin lapselle kuin mulle.

Ja hei, tänään ollaankin taputeltu, seisoskeltu, luettu eläinkirjaa ja nukuttu pitkät päikkärit (niin pitkät, että ehdin ottaa vähän omaa aikaa JA tehdä jotain hyödyllistä). Mun eilen tekemä lapsystävällinen makaroonilaatikko ei kuulemma ollut mikään huikea suksee (itse en ollut tätä näkemässä), mutta meinaan kokeilla vielä huomenna uudestaan. Väitän, että päivällisen laimeaan ruokahaluun vaikutti massiivinen lounas.

Laps on suloinen. Mutsini sanoo, että se muistuttaa päivä päivältä enemmän mua nenä-rypyssä-virnistyksineen. Kävely sujuu jonkun verran haroen yhdellä kädellä esim. mun kädestä tai housunlahkeesta roikkuen. Naurua ja pyrskähdyksiä kuuluu jatkuvasti enemmän. Lisäksi kuvioihin on tullut uusi tavu: njä. Ja best of all: laps on oppinut konttaamaan mua karkuun (kera virnistyksen ja naurun). Karkaaminen tietenkin tapahtuu heti sen perään, kun huutelen lapselle, että olisi parempi tulla takaisin sieltä mihin on menossa.

Kotipäivähetki.
Koska päätin, etten tänään ulkoile, vaan mahdollisesti jopa lepäilen, mulla ei ole juoksutreeni kerrottavaa. Sen sijaan kävin illalla sitten ilmajoogassa ja huh, parhautta! Ilmajoogaa harrastetaan kattoon molemmista päistä sidotun, pari metriä leveän liinan avulla. Tunnin päätteeksi, kun makasin liinan sisällä kuin perhonen kotelossaan (oikeasti mulle tuli mieleen pussirotta), mietiskelin mihin kohti olkkaria voisin tollasen liinan meillä kotona sijottaa.

Mä en millään viitsi käyttää muiden ottamia kuvia (erityisesti kun en tiedä pahastuuko ne), joten kuvia löytyypi täältä.

Ihmiset keinuu muutenkin ihan liian vähän. Koko olkkari voisi olla ihan hyvin sohvien sijasta täynnä tommosia katosta roikkuvia liinoja, joihin voisi asettua mukavasti killumaan haluamaansa asentoon. Laps nukahtaisi keinuun varmaan sekunnissa. MÄ nukahtaisin keinuun sekunnissa. Miksi ihmiset keinuu niin vähän?

Ainiin. Nyt kun kuvat kerran taas skulaa, niin tässä liittyen aikasempiin postauksiin: 

Family Services Zurichin kentällä. Oikeasti siellä tilassa oli
vaikka mitä pelejä ja leluja ja juttuja. Tässä kuvassa
oleellisena osana vaipanvaihtotiski.

Laps ja pikkuserkkunsa testaavat parvekelasien kestävyyttä.

Luganoa.
Voi kyllä, jätskiä JA crepe nutellalla.

Monday, April 15, 2013

kuukausi 9, päivä 15

Juoksusta
Kävin eilen vähän pidemmällä lenkillä. Tarkotus oli juosta reilu 10 km - käännyin jo risteyksestä pidemmälle reitille, mutta aika ei ollut puolellani. Totesin, etten yksinkertasesti ehdi, jos meinaan pitää sykkeet järkevissä rajoissa. Siispä palasin muutaman kymmenen metrin jälkeen ja jatkoin lyhyempää reittiä, joka sekin oli kuitenkin lopulta lähes 9km.

Välillä sujui, välillä jokaista sisäelintä yksitellen nipisteli ja mua kiukutti. Nippaili oikealta, sitten alhaalta, sitten vasemmalta jne.. Sykkeet kuitenkin pysyi hölkällä ihan hyvissä lukemissa (erityisesti niinä hetkinä, kun sykemittari lakkasi mittaamasta sykettä), joten sitkeesti jatkoin. Onneks ihan loppuosa lenkistä oli sellasta ei-nipistelevää vaihetta, joten suuhun jäi hyvä maku. Mikään nivel, jänne tai lihas ei oikutellut, mutta nivuset olis ehkä kaivannu venyttelyä, jota en tietenkään tehnyt.

Tänään oli vuorossa reilu 5km intervallilenkki. 2min juoksua (sykkeet saa nousta ja oh boy kyllä nousikin) ja 2min kävelyä (sykkeet saa laskea ja oh boy ne mihinkään laskenu). Kesken lenkin alkoi tihkuttaa, mikä tuntui sopivan täydellisesti olotilaan. No, ihan hyvä lenkki oli, vaikka intervallaaminen onkin vähän rankkaa.

Viikon (viime) saldo: neljä lenkkiä, yhteensä kolme tuntia. Lisäksi yksi vuori-hiking, joka ei ollut kauhean pitkä, mutta paljon portaita ja laps Manducassa. Kolme tuntia ei nyt oo mitenkään superpaljon, mutta toisaalta olin ton viikon reissussa, joten oon ihan tyytyväinen. 

Sitten. Onko kellään suositella hyviä urheiluliivejä? Sellasia, jotka ajaa about saman asian kuin olisi pistänyt muutamia kierroksia ilmastointiteippiä rintakehän ympärille?

Ootan jo nyt hirveellä jännityksellä ja innolla seuraavia juoksutreenejä. Ihana Esport ja sen juoksukoulu. Naurattaa vieläkin, miten mietin ennen ensimmäistä tapaamista, että nnnoh. Kyllähän mä nyt juosta osaan, kuka ei? Joo-o. Onneksi on joku, joka oikeasti osaa ja kertoo.

Lapsesta ja muusta
Laps on oppinut taas uusia juttuja. Nykyään lelulaatikkoon (Ikea rahi) ja ulos kiivetään varsin ketterästi (pää edellä, jalat raahaten reunan yli). Ikean ruokahaarniskatakki riisutaan pois ihan itse (määrätietoisesti ja tomerasti). Juuri ennen nukahtamista bongasin taputtavat kädet (katsotaan muistaako enää huomenna). 

Lisäksi se ylettyy jo nykyään tosi korkeelle ja vaatteetkin on pitäny vaihtaa kokoon 74. Ja juurikin tähän liittyen kävin hakemassa mm. Lindexiltä eilen Littlephant -housut. Mun mielestä söpöt. Ja humoristiset. Ja huomasin tänään (joo, oon vähän myöhässä blogien lukemisessa), että joku muukin on samat pökät bongannu. On ne suloset!

Mc Hammer, I presume?


Vietettiin lapsen kanssa leppoisaa kotipäivää (aside from lenkkeily, joka ei ollut allekirjoittaneelle leppoisaa. Laps veteli sikeitä.). Leikittiin, sormiruokailtiin ja nukuttiin päikkäreitä. Kotona on muutamia luksusjuttuja, jotka jaksaa kyllä ilahduttaa kerta toisensa jälkeen. Vuoan päälle lätkästävä silikonikansi, eikä tarvi taistella elmukelmun kanssa. Kuivakaappi laatikossa (PARASTA). 

Tää on niin hyvä systeemi, etten edes häpeä esitellä
kuivakaappimme sisältöä.


Meidän vesipullosysteemi, joka takaa, että aina saa kylmän pullon vettä mukaansa. Applen Air Play, jolla saa langattomasti olkkarin kaiuttimista musaa soitettua koko musiikkivaraston skaalalta puhelimesta, ipadista tai läppäriltä. Ja tietty edelleen uuden uutuuttaan hohtava valkoinen keittiö. 

Saturday, April 13, 2013

kuukausi 9, päivä 13

Reissusta
Hengissä selvittiin, kotiin asti. Zurichin kentällä oli tosi mukava virkailijamies, joka tarjoutui katsomaan onko mulla koneessa vieressä tyhjä paikka 'kun sillä tavoin on helpompi matkustaa lapsen kanssa. Katsos kun minulla on omakin...'. Tyhjä paikka oli kuin olikin ja kyllähän se matkaa helpotti.

Zurichin kentältä bongasin myös 'Family services' kyltin läheltä meidän lähtöporttia. Lapsen heräiltyä päikkäreiltä päätin lopulta käydä vilkasemassa (hyyyyyyvin skeptisenä. Family Shmamily.) olisko siellä kuitenkin helpompi vaihtaa vaippa, kuin esim. vessakopissa. Ja tadaa, olihan siellä. Oikea tiski vaipanvaihtopisteitä, mukava ja avulias virkailija ja hauskat leikkitilat lapsille. Suosittelen. Ei mitään tietoa löytyykö H-V:lta tämmösiä palveluja. Jos ei, niin pitäis.

Olenko mä ainoa, jolla ei kuvien lataus bloggerissa onnistu? Tulee vain musta laatikko kuvan tilalle...

Lennolla penkkirivin ikkunapaikalla (kun ite olin käytäväpaikalla) istui kolmekymppinen mies, joka alkoi jutella. Kuulemma oli oma, 2v tyttö. Se on jännä miten helppoa tuntemattomien kanssa on jutella, kun on tämmönen yhteinen aihe kuten lapset. Ja laps ihastutti kiskomalla miehen käsikarvoja heti kun mun silmä vältti.

Ja niin, päästiin tosiaan kotiin. Ja matkalaukkukin tuli heti parin tunnin kuluttua perässä (jotain sekaannusta ja tuli eri lennolla kuin mä). Kotona uusi ihana keittiö ja vanha pupu ja sopivanikäinen mies. Pienen skumpan kävin ostamassa vielä, että saatiin vähän juhlistettua keittiötä. Laps juhlisti ottamalla pari haparoivaa askelta.

Mutsien kympistä
Tänään oli harmaata, äh ei jaksa juosta. Eilen reissattiin, äh ei jaksa juosta. Huomenna meen, ellei nyt ihan kauhee keli oo. Jos on, ni sit yritän edes joogaan. Muutenkin ulkona tuntuu taas niin kylmältä Sveitsiin verrattuna. Vähän lämpimämmässä paljon helpompi juosta.

Sen sijaan on pitänyt sanoa, että mehän saatiin sponssina Pågenilta hyvä satsi leipiä. Ajattelin eilen kotiin tullessa, että ah, meillähän on pakkasessa vielä niitä jäljellä, käynpä hakemassa. Mutta kah, eipä ollutkaan. Mies oli syönyt kaiken, jopa ne neliskanttiset Oivallus -palat (again, toimisipa kuvien lisäily..), jollaiset ei normaalisti ole hänen makuunsa (mutta sitäkin enemmän mun makuun). Eli piti käydä kaupassa ostamassa ihan rahalla lisää (mukaan tarttui spelttipaloja, superhyviä nekin).

Ja tähän vielä: bongasin Unaelta joku aika sitten Elvis-leipä-reseptin, josta tuli osa mun päivittäistä syömistä (ajalla ennen keittiöremonttia).  Tai lähinnä tuosta banaani+maapähkinätahna-kombinaatio, jota sitten levittelin millon millekin riisikakulle tms. Tuli sitten testattua: Pågenin Oivallus-palat (paahdettuna) toimii aivan erinomaisena alustana tällekin herkulle. Suosittelen lämpimästi!

Thursday, April 11, 2013

kuukausi 9, päivä 11

Reissusta
Siirryttiin Luganosta Zurichiin ja Luganoon viimein tuli aurinko. Istuttiin rautatieaseman edessä jalkakäytävällä, mun matkalaukut vierellä ja tuli jotenkin ihan nostalginen olo. Ne teinivuodet, ne junamatkailut, se kaikki meininki. Ja nyt oltiin taas vähän samanlaisissa reissutunnelmissa, tosin tällä kertaa lisänä oli rintarepussa nukkuva ysikuinen. Vähän sellanen 'WHOAH' -fiilis, kun taas katsoo elämää. Tavallaan asiat on niin itsestäänselviä, mutta sitten tulee näitä hetkiä, että oho. Koska tämä teinityttö kasvoi kolmekymppiseksi äidiksi? Huh.

Kaikki matkustaminen on ollu yllättävän sujuvaa (erityisesti lasta miettien). Tähän voi tietty vaikuttaa, että yhtäjaksosta istumista on ollu lyhyempiä pätkiä kerrallaan. Toisaalta, matkustamiseen on täytyny sijottaa syömistä, maito ei enää yksistään riitä. Tulee mieleen, kun vähättelevästi kuuntelin ihmisten 'eiks oo helppoa, kun ruoka on aina mukana?' -huokailuja sillon alkuaikoina.

Serkun luokse päästyämme laps kotiutui about sekunnissa. Jo heti ovella hymysi leveästi puoltoista(pian kaks)vuotiaalle pikkuserkulleen ja samantein kun nostin ulos Manducasta, tyypit istahti matolle tutkimaan toistensa leluja ja muutaman tunnin päästä pikkuserkku jo huhuili lasta mukaansa kylpyyn. Kyllä lämmitti sydäntä kun lapset konttasi peräkanaa (isommasta oli hauska matkia pienempää) pitkin kämppää.

Ja niin. Jotain loksahteli lapsen päässä tuetta seisomisen kanssa paikoilleen täällä ja nyt on jo ensimmäisiä ihan haparoivia askeleita / tasapainon siirtoja otettu. Uskaltaisin väittää, että toi ei jaksa enää kauhean pitkään kontata.

Tavallaan harmi lähteä jo huomenna kotiin, mutta toisaalta kivaa päästä näkemään uusi keittiö ja järjestelemään kamoja paikoilleen.

Juoksusta
Lenkkeily Luganossa oli futiilia: vastaan tuli gelateria ja pakkohan sieltä oli ostaa jätski. Ja crepe nutellalla. Sports Tracker sanoi, että 330kcal kulutettu. Ei ollut kohtaa johon merkitä, että calory intake: 500+

Kävin kanssa tänään rauhallisella 5km juoksulla, tällä kertaa matkarattaiden (niiden sisällä kyllä laps) kanssa. Ehkä se on tää lämpimämpi keli, ehkä kroppa on tottunu, ehkä vauhti on riittävän hiljanen (ehkä suklaatankkaus toimii hyvänä lenkkiruokana), mutta nyt oon pystynyt pitämään mukavan hölkän päällä kokoajan ilman, että sykkeet nousee yli aerobisen rajan. Hurraa! Tekee lenkkeilystä huomattavasti miellyttävämpää ja koen aivan absurdeja hetkiä huomatessani, että HALUAN (siis minä! Siis HALUAN!) lähteä lenkille ja että koen sen kivaksi! Again, äänikirjat for teh win.

Myh. Olisin laittanu kuvia, mutta blogger ei anna. Ei sitte.





Tuesday, April 9, 2013

kuukausi 9, päivä 9

Matkasta
Ollaan Sveitsissä. Luganossa, ihan Italian rajalla to be exact. Huolimatta siitä, että sunnuntaiaamuna viiden aikaan vannoin, ettei enää ikinäikinäikinäikinä aamulentoja, niin kaikki meni itseasiassa ihan hyvin, enkä missään vaiheessa esim. sammunut jaloilleni. Lapskin sai aamupuuronsa lentokentän kahvilassa ja lento sujui (aamukoomassa?) suhteellisen rauhallisissa merkeissä (aamupuuroa lentokentän kahvilassa? Voi kyllä, alan olla ihan pro!).

Lentokentältä junalle, josta Zurichin päärautatieasemalle, josta odottelemaan uutta junaa. Tässä vaiheessa alkoi kyllä mietityttää, että siis miksi mä otinkaan ne matkarattaat mukaan. Loppujen lopuksi matkalaukun, matkarattaiden, käsimatkatavaran ja lapsen roudaaminen oikeastaan kävi jo ihan jumpasta. Ja olin kuulevinani jonkun henkäsevän takanani 'ja vielä kolmen laukun kanssa!'

Asemalla ostin kiskalta leivän ja myyjä kysyi: 'Breakfast at zoo?'. En oikein tiennyt mitä vastata, joten sanoin 'no'. Myöhemmin aivot parsi kysymykseen sanat 'etwas' (jotain) ja 'zu' (sinä) ja tilanne alkoi vaikuttaa huomattavasti vähemmän absurdilta. Ranskalainen mies tuli kertomaan katselleensa mun menoa ja todenneensa, että tuohon kykenee vain nainen (kolme laukkua + lapsi). Sitten puhui pitkästi ranskaa (jota en ymmärtänyt) ja nipisti lapsen poskea. Perus.

Junassa italialainen (kaljamahainen, keski-ikäinen, hetkittäin torkahteleva ja kovaan ääneen kuorsaava) joutui lapsen flirtin kohteeksi (pitäiskö olla huolissaan ton miesmausta?) ja yritettiin sitten vähän jutella. Ei onnistunut. Hän ei puhunut englantia, enkä minä italiaa. Sitten vaan oltiin hiljaa ja jossain vaiheessa mies tarjosi kauppakassistaan purkkiespresson. Kiittelin (espanjaksi..) ja yritin ymmärtää mitä miehen huitominen tarkotti. Että piti ravistaa ennen juomista. Selvä.

Uusia kokemuksia lapselle: hienosti teki tarpeensa (peräti kahdesti) junan vessaan.

Luganossa (jäätiin samassa paikassa pois) mies tarjoutui kantamaan matkarataskassin. Yhteisen kielen puutteessa käveltiin sitten hiljaisina peräkanaa pitkin asemaa ja mulla oli vähän nöyrä olo. Täällä kaikki niin erilaista kuin Suomessa.

Luganossa hyviä appelsiineja (miksi Suomessa se season on jo ohi?) ja vähän sumusta. Ruokakaupassa lasta kehuttiin söpöksi kuin pieni papu (näin ystäväni ainakin asian tulkitsi, kuka näistä italialaisista idiomeista tietää?), enkä osannut vastata kun kassa kysyi onko paikallista plussakorttia. Ollaan kuitenkin lapsen kanssa oltu täällä ihanien ystävien ihanassa täyshoidossa, syöty hyviä salaatteja ja pizzaakin (vain viisi kilometriä Italian rajalta!), avauduttu elämästä ja otettu rennosti. Matkarattaat ovat saaneet oikeutuksen olemassaoloonsa, samoin ennen reissua ostamani välikausihaalari (lapselle). Eli ihan luksusta!

(Btw - välikausihaalarin ostaminen, aargh. Sarjassamme 'no mistä sitä nyt tietää mikä näistä on lopulta paras?'. Tähän päädyttiin, koska a) vetskari ylettyi polveen asti; b) sisävuori on tosi liukasta --> helpottaa pukemista; c) värit on raikkaat ja sopinee lapsen vihreiden kumisaappaiden kanssa. So far ei ole pahaa sanottavaa.)

Välikausihaalareissaan



Juoksusta
Kävin täällä sitten lenkilläkin. Täällä onneksi kulkee joki tossa varsin lähellä, joten näin suunnistustaidoton tyyppi selvisi eksymättä. Joen vartta tonne ja takas. Ja vitsi, siis kauden paras lenkki (so far)! Olkoonkin, että lenkki jäi lyhyeen (puoleen tuntiin - laps heräsi päikkäreiltä ennenaikaisesti ja kaipaili äitiään), mutta siis täällä on jotkut juoksutähdet just oikeassa rivissä. Ei kylmä, ei kuuma, just sopivan kostea ja raikas ilma, helppo hengittää ja kerrankin sain hölkätä koko matkan ja sykkeet pysyi aivan kurissa!

Matka oli kyllä melko lyhyt (3-4km, roaming datan puutteessa sports tracker ei logannut mun roamaamista) ja vauhti siis tosi rauhallinen. Mutta kuitenkin, olin ihan fiiliksissäni! Ja oon vähän vieläkin! Ja suunnittelen tässä, että mihin kohti päivää sijotan lenkin tänään. Onneks otin ne lenkkarit ja juoksukamppeet mukaan.

Matkan varrelta.

Thursday, April 4, 2013

kuukausi 9, päivä 4

Nää on näitä päiviä, kun muistaa miksi näitä päiviä pitää olla. 

Ollaan oltu lapsen kanssa koko päivä kotona (fine, käytiin kaupassa nyt illalla ja lapsen ostoskärryssäkin istuskellessa vipattavia jalkoja kehuttiin tuntemattomalta taholta) ja laiskoteltu. Mä olen vetänyt anopin tekemää makaroonilaatikkoa, jädeä, suklaata ja lukuisia muita herkkuja ja tankannut hyvällä mielellä. Laps on saanut olla kotona ja leikkiä. Meillä on ollu kivaa koko päivän. Maitotuotantokin taas normalisoitumassa.

Lenkilläkään ei käyty, tänään oli lepopäivä kaikesta. Olo on turpea, pullea ja ylensyönyt.

Sitä helposti täyttää kalenteriaan ja tajuu vasta itse tilanteessa, että hitsi. Liikaa ohjelmaa. Sitten tarvii rauhottua, tyhjentää päiviä ja ottaa niitä kotipäiviä.

Anekdootteja keittiörempasta: mies sanoi, että uusi uuni tulee maanantaina. Hyvähyvä, vastasin, me lähdetään sunnuntaina Sveitsiin ja siihen astihan meillä on siis liesi ja uuni. Juujuu, nyökyteltiin. Menin kauppaan, ostin helppoja pakasteruokia, tulin kotiin. Kului hetki. Mies tuli ilmoittamaan, että oli irrottanut lieden, eikä osannut enää kytkeä sitä takasin.

Jippii.

Btw, laps on keksinyt uuden, hurmaavan tavan rauhotella itseään uneen: kurottaa pienillä kätösillään kohti mun tukkaa, nappaa pienen tukon ja kiskoo. Hius kerrallaan irti. Tunnen, kuinka hiusraja pakenee jo silkasta kauhusta. 

Tää on ihan uus juttu ja yritän pohtia miten kitkeä tämä heti alkuunsa. Muistelen, että muidenkin lapset tekee tätä? Onko kukaan keksiny hyvää ratkasua, vai koitanko hämätä peruukilla? Siinä on tietty se hyvä puoli, että jos peruukki ei kelpaa, voin käyttää sitä piilottamaan kaljuuntuvan kuontaloni.

Wednesday, April 3, 2013

kuukausi 9, päivä 3

Laps yms.
Oon tässä viime päivinä miettinyt, että johtuukohan eroahdistuksesta lapsen yllättävän tiheä imetyksen kaipuu. Tänään aloin sitten veikkailla, että maitotuotanto voipi olla vähän hiljasemmalla. Huomasin myös, että tiukan istuvat jumppahousut ei pysyny enää päällä. Kirjaimellisesti.

No ei tässä mitään, ajattelin, tankkaan ruokaa muutamia päiviä, eiköhän se maitotuotanto taas lähde kiihtymään. Ja hei, voinhan mä syödä FIKSUA ruokaa, ei tankkaaminen välttämättä tarkota mässäilyherkuttelua. Sitten menin kauppaan ja ostin putelin Ben&Jerry Half Bakediä. Ja pussin Pollyja (onko kukaan muu huomannut miten pelottavan addiktiivisia ne on?). Fiksua ruokaa parhaimmillaan.

Viime päivinä on ollu aivan uskomattoman upeita kelejä. Ja meidän piha, voih. Suurin osa pihasta on edelleen ainakin metrisen lumikasan alla. Lumettomana on kuitenkin riittävän iso (laudotettu) alue, että siihen mahtuu hyvin vaunut sekä parikin auringonpalvojaa. Ja kyllä, shortsit ja toppi riittää, tänään tuli jopa vähän hiki (pihalle paistaa aurinko about koko päivän, eikä sinne jotenkin tuule ollenkaan)! 

Päästin sitten lapsenkin vähän kokeilemaan ulkoilua vaunujen ja sylin ulkopuolelle. Huomasin tosin olevani vähän huolissani 'mitä jos se karkaa, eikä koskaan tule takasin?', vähän niinkuin koiranpentu ilman hihnaa. Onneks toi ei (vielä) ole niin nopea, että pääsis karkaamaan. Valjaat on jo ostettu - kilpikonnareppu, jossa on myös huppu, jos haluaa leikkiä ihan oikeesti kilpparia. Ja kaverin suosituksesta, ihan vaan varmuuden vuoksi. Sen näkee sitten myöhemmin tarvitaanko niitä oikeesti. Btw, onko kukaan muu käyttänyt / käyttämässä moisia?

Niin joo, käytiin kanssa keinumassa lapsen kaa. Tai siis laps keinui, semmosessa vauvakeinussa, ekaa kertaa! Hämmästytti, nauratti ja aurinko paistoi vähän silmiin. Otin videon.

Juoksusta
Oon käynyt tässä tasasesti about päivittäin tunnin reippaalla kävelylenkillä kohottamassa sitä PERUSKUNTOA. Rehellisesti sanottuna tuntuu hyödyttömältä, kun ei tule tuskanhikeä ja kurkun kuristusta ja väsymysahdistus-enjaksaenää-tunnetta. Joka paikassa kuitenkin (tsekkasin internetinkin) sanotaan, että se on sitä parasta pitkän matkan treenausta (jos 10km nyt lasketaan pitkäksi matkaksi kaikenmaailman maratonien ohella). Se hyvä puoli tässä on, että äänikirjat on just omiaan näille kevyille lenkeille. Suorastaan tekee mieli lähteä lenkille, että pääsee kirjan äärelle.

Siirryin pois juoksuohjelmasta sen meidän juoksutreenin myötä ja aloin nyt tehdä vaan päivittäin näitä pk-lenkkejä ja joku vähän kireempi intervallilenkki sitten johonki väliin. Eiköhän tää tästä.

Keinussa jee!

Laps vähän ehkä, köh, ylipuettu. Oli kuitenkin
varjossa päiväunilla. Paljon viileämpää.

Monday, April 1, 2013

kuukausi 9, päivä 1

Keittiörempasta opittua:
- Ruoanlaitto on muuttunut urheiluksi (liesi (joka SENTÄÄN vielä on seinässä), jääkaappi ja vesipiste kaikki eri huoneissa)
- Pakko sietää sotkua ja kaaosta. Ei voi mitään.
- Kyyyllä tätä lautasta voi vielä käyttää. Jos se klöntti ei lähde irti nopeasti rapsuttamalla, ei se varmaankaan tartu ruokaankaan
- Etsi pannulaput esille ENNEN kuin laitat jotain uuniin kypsymään
- Pohdi tarkkaan mitä kaikkea kannattaa pakata niihin laatikoihin, joista tulee uusi pöytä mikrolle

Eli hyvin menee. Päätin, ettemme nyt varmaankaan sittenkään lähde tällä viikolla vielä pois, vaan kitkuttelemme kotona, kun kerran näin leppoisasti tää sujuu (right). Lapsella vatsa kuralla, minkä tosin (onneksi) huomaa vain vaipanvaihdon ja vessakäyntien yhteydessä. Seurailemme tilannetta. 

Käytiin mun siskolla pummimassa lammasta (nam!) ja tänään oli tarkotus mennä miehen siskolle samoissa aikeissa. Siellä kuitenkin lapsi sairasti ja päätin olla ottamatta riskiä. Tässä on kuitenkin reissua tulossa ja matkustaminen kipeän lapsen kanssa on jotain, jota en koe olevani valmis kokemaan (jos mitenkään voi välttää). Enkä mäkään nauti kipeänä reissaamisesta. Ei siis menty, vaan otin päivän cardio-treeniksi ruoanlaiton (olisi ollut mielenkiintosta tietää montako kilometriä tossa juoksin).

Ruoasta tuli hyvää, jopa niin, että päätin jakaa reseptin. Tämä kun oli mun rogue hazardikokkausta vailla valmista reseptiä, mutta lopputuloksesta tulikin (against all odds) hyvää.

Lämmin, perunainen salaattilisuke lihalle (meillä syötiin lammasta) (2 annosta)

Paistinpannulle, paista kunnes sipuli on pehmentynyt ja kasvikset saanu vähän väriä
öljyä
omena pienehköinä kuutioina
1-2 keitettyä perunaa lohkoina / kuutioina
10cm purjoa
punasipuli puolirenkaina
siemenensekotusta (kurpitsan, auringonkukan jne. siemeniä)
2 kpl aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
muutamia latva-artisokkia paloteltuna pienemmiksi
muutamia kukkakaalin kukintoja (keitettyjä) paloiteltuna vähän pienemmiksi


Lautaselle kylmänä, määrät maun mukaan:
tomaattia
avokadoa
pinaatinlehtiä / vuonankaalia (tai jotain muuta vihreetä, jos maistuu paremmin)

Kastike salaatille (ainekset kuppiin ja sekasin ja lautaselle salaatin kaveriksi. Tekee hyvää antaa makujen tasottua hetki ennen syömistä):
1,5dl turkkilaista jugurttia
1,5tl Dijon (hunaja)sinappia
0,5 - 1dl keitettyä, muussattua maa-artisokkaa
1tl kapriksia
0,5tl suolaa
roiskaus sitruunamehua

Oli ihan yllättävän hyvää. Ja niin, siinäpä pääsiäinen. Kahdesti lammasta, yhdesti pääsiäiskoristeita (lasken narsissit siihen). Yksi suklaamuna, muutama juoksulenkki.

In other news, oon alkanut pohtia myös sattuman mahdollisuutta siihen, että melko usein lapsen protestoidessa jotain (väsyneenä pyjaman poskien rasvaamista tms.) huutaapi hän 'eeiiii!'. Coincidence? Ehkä. 

Btw, laps on 9kk!


Lohduton päivällinen.