kuukausi 9, päivä 25

Kun multa kysytään lempivuodenaikaa, vastaan yleensä kevät. Ei se ikävä vaihe keväästä, kun lumet alkaa sulaa, vaan se loppukevät. Se, kun illat on yhtäkkiä valosia. Ekat päivät ilman takkia ulkoleikeissä. Kiireetöntä lampsimista, koska on lämmin. Löysäilyä, koska hei kohta kesäloma. Yhtäkkiä on energiaa, intoa, pirskahtelua, naurua ja odotusta. En meinaa pysyä nahoissani!

Odotan edelleen toukokuun loppua kuin koululainen. Ja joka vuosi joudun muistuttamaan itelleni, että mitä turhaan. Työt jatkuu as usual. Ei ala uusi vuosiluokka, eikä vanha jää taakse. Duuni on, duunista vähän lomaillaan ja sitten duuni jatkuu. Vielä kun mun aivotkin jotenkin sisäistäisi sen.

Tää kesä on tietenkin aivan erilainen kuin muut. Jo siksikin, että oon ollut kohta vuoden veks töistä ja nyt kesä-heinäkuun taitteessa alkaa hommat uudelleen. Olo on ristiriitainen. Ja muistan vuosi sitten kun puhuttiin mun paluusta töihin ja mietin sillon sen tuntuvan niin kaukaiselta, että äitiyslomalle jääminen tarkotti melkein, että 'ei koskaan enää takasin töihin' (vaikka sillon oletin tulevani takasin töihin heti vanhempain vapaan päätyttyä).

Suoraan sanottuna kateus lapsia kohtaan tuntuu joskus ihan fyysisenä pistona. Kaipaan aikaa, jollon sai olla huoleton, kaivaa pennejä farkun taskujen pohjalta, että sai ostettua mehujään ja kerääntyä pihalle hyppimään hyppistä. Lampsia kotiin koulusta ilman kiirettä, takki repussa ja aurinko silmiä häikäisten. Syödä paahtoleipää, juoda kaakaota ja sitten juosta kirkkisleikkeihin mukaan. Olla lapsi. Vitsi että kaipaankin.

Onneksi on oma laps. Vähän salaa toivon, että saan murusia näistä kokemuksista sitä mukaa kun laps kasvaa. Ehkä voin sen myötätuulessa hengittää niitä samoja fiiliksiä.

In other news: unikoulu on edennyt pisteeseen, jossa laps osaa itse nukahtaa, nyt jopa pinnasänkyyn (as of yesterday). Vakkariksi on kuitenkin muodostunut herääminen kolmelta, jolloin nukahtaa helposti tai vaikeasti (ilman rintaa kuitenkin, hörpyn vettä oon tarjonnut) ja seuraava herääminen viideltä (josta on jo vaikeampi nukahtaa uudelleen). Oon nyt saattanut imettää sitten viiden-kuuden aikoihin ja laskea lapsen takasin (viereeni) nukkumaan, jollon ollaan nukuttu seittemäänkin.

Nyt herää kysymys miksi laps herää sillon kolmelta (ja viideltä). Ei tarvitse rintaa, osaa nukahtaa kyllä itsekin, joten mikähän kumma sen herättää.

Anyway, vähän on tässä vielä univajeisia päiviä. Unohdin muun muuassa tänään jättisäkillisen vessapaperirullia kaupan kassalle. Siis miten voi olla huomaamatta sellasta 32 rullan säkkiä?! Joku mies huusi mun perään 'rouva, unohditte paperinne'. Voi elämä. Yritin mumista jotain äitiyden dementiasta, mutta mies viipotti jo menemään ennen lauseen loppua.

Internetti, tuo pohjaton neuvojen ja viisauksien lähde puhui vauvan biologisesta rytmistä, ja miten kaikki loksahtaa kohdilleen ja tähdet oikeaan riviin, kun biologinen rytmi löytyy ja sitä lähdetään seurailemaan. Vauva syö ja nukkuu kuin (nälkäinen ja väsynyt) enkeli, on yhtä päivänsädettä ollessaan valveilla ja kakkaa sateenkaaria.

Meillähän on nyt ollu nää päivärytmit vähän hakusessa. Välillä tuntuu olevan aamuja, jollon laps on aivan sippi puoli kympiltä, jollon pistän sen unille. Sitten toisinaan taas on aamuja, jollon ei nukuta lainkaan ennen yhtätoista. Ja suurin erohan tässä on, että lounas ennen vai jälkeen aamupäikkärien? Olisi kuitenkin mukavaa ja lapsenkin kannalta hyvä juttu pitää päivärytmit säännöllisinä.

Ollaan nyt kaks päivää menty sillä, että ensin lounas, sitten päikkärit ja sitten ... no sitten seuraavaksi yöunet illalla. Kuulostaa periaatteessa ihan ok:lta, paitsi että noi lapsen päikkärit kestää puoltoista tuntia! Eli noin puolet suositellusta minimistä. Yritin tänään saada nukahtamaan iltapäiväpäikkäreille, mutta kun ei, niin ei.

Kovasti on ikävä sitä aikaa, kun päikkärit oli tasan ysiltä ja sitten kolmelta. Those were the days. Tää rytmien etsiminen on turhauttavaa ja ennen kaikkea siksi, että koen olevani neuvoton, osaamaton ja epävarma ja harmittaa löytää ittensä arvuuttelemasta, että mikähän ihme olis tolle lapselle nyt parasta.

Mainittakoon, että laps on kyllä ollut ihan tosi iloinen, energinen ja hyväntuulinen nää pari päivää huolimatta vähäisistä päiväunista ja meillä on ollu tosi hauskaa.

Luultavasti, toivottavasti ja varmasti rytmit jossain vaiheessa löytyy ja tasottuu ja päikkäritkin pitenee ja löytää paikkansa. Alotettiin rytmien etsiminen sillä, että laitettiin laps varttia aikasemmin nukkumaan (eli iltatoimet alkoi 19:45 ja laps olikin unessa 20:40) ja ajattelin kokeilla aikastaa tätä nyt jonkun matkaa, jos sillä olis vaikka vaikutusta.

Ja nyt sitä unta.