kuukausi 9, päivä 9

Matkasta
Ollaan Sveitsissä. Luganossa, ihan Italian rajalla to be exact. Huolimatta siitä, että sunnuntaiaamuna viiden aikaan vannoin, ettei enää ikinäikinäikinäikinä aamulentoja, niin kaikki meni itseasiassa ihan hyvin, enkä missään vaiheessa esim. sammunut jaloilleni. Lapskin sai aamupuuronsa lentokentän kahvilassa ja lento sujui (aamukoomassa?) suhteellisen rauhallisissa merkeissä (aamupuuroa lentokentän kahvilassa? Voi kyllä, alan olla ihan pro!).

Lentokentältä junalle, josta Zurichin päärautatieasemalle, josta odottelemaan uutta junaa. Tässä vaiheessa alkoi kyllä mietityttää, että siis miksi mä otinkaan ne matkarattaat mukaan. Loppujen lopuksi matkalaukun, matkarattaiden, käsimatkatavaran ja lapsen roudaaminen oikeastaan kävi jo ihan jumpasta. Ja olin kuulevinani jonkun henkäsevän takanani 'ja vielä kolmen laukun kanssa!'

Asemalla ostin kiskalta leivän ja myyjä kysyi: 'Breakfast at zoo?'. En oikein tiennyt mitä vastata, joten sanoin 'no'. Myöhemmin aivot parsi kysymykseen sanat 'etwas' (jotain) ja 'zu' (sinä) ja tilanne alkoi vaikuttaa huomattavasti vähemmän absurdilta. Ranskalainen mies tuli kertomaan katselleensa mun menoa ja todenneensa, että tuohon kykenee vain nainen (kolme laukkua + lapsi). Sitten puhui pitkästi ranskaa (jota en ymmärtänyt) ja nipisti lapsen poskea. Perus.

Junassa italialainen (kaljamahainen, keski-ikäinen, hetkittäin torkahteleva ja kovaan ääneen kuorsaava) joutui lapsen flirtin kohteeksi (pitäiskö olla huolissaan ton miesmausta?) ja yritettiin sitten vähän jutella. Ei onnistunut. Hän ei puhunut englantia, enkä minä italiaa. Sitten vaan oltiin hiljaa ja jossain vaiheessa mies tarjosi kauppakassistaan purkkiespresson. Kiittelin (espanjaksi..) ja yritin ymmärtää mitä miehen huitominen tarkotti. Että piti ravistaa ennen juomista. Selvä.

Uusia kokemuksia lapselle: hienosti teki tarpeensa (peräti kahdesti) junan vessaan.

Luganossa (jäätiin samassa paikassa pois) mies tarjoutui kantamaan matkarataskassin. Yhteisen kielen puutteessa käveltiin sitten hiljaisina peräkanaa pitkin asemaa ja mulla oli vähän nöyrä olo. Täällä kaikki niin erilaista kuin Suomessa.

Luganossa hyviä appelsiineja (miksi Suomessa se season on jo ohi?) ja vähän sumusta. Ruokakaupassa lasta kehuttiin söpöksi kuin pieni papu (näin ystäväni ainakin asian tulkitsi, kuka näistä italialaisista idiomeista tietää?), enkä osannut vastata kun kassa kysyi onko paikallista plussakorttia. Ollaan kuitenkin lapsen kanssa oltu täällä ihanien ystävien ihanassa täyshoidossa, syöty hyviä salaatteja ja pizzaakin (vain viisi kilometriä Italian rajalta!), avauduttu elämästä ja otettu rennosti. Matkarattaat ovat saaneet oikeutuksen olemassaoloonsa, samoin ennen reissua ostamani välikausihaalari (lapselle). Eli ihan luksusta!

(Btw - välikausihaalarin ostaminen, aargh. Sarjassamme 'no mistä sitä nyt tietää mikä näistä on lopulta paras?'. Tähän päädyttiin, koska a) vetskari ylettyi polveen asti; b) sisävuori on tosi liukasta --> helpottaa pukemista; c) värit on raikkaat ja sopinee lapsen vihreiden kumisaappaiden kanssa. So far ei ole pahaa sanottavaa.)

Välikausihaalareissaan

Juoksusta
Kävin täällä sitten lenkilläkin. Täällä onneksi kulkee joki tossa varsin lähellä, joten näin suunnistustaidoton tyyppi selvisi eksymättä. Joen vartta tonne ja takas. Ja vitsi, siis kauden paras lenkki (so far)! Olkoonkin, että lenkki jäi lyhyeen (puoleen tuntiin - laps heräsi päikkäreiltä ennenaikaisesti ja kaipaili äitiään), mutta siis täällä on jotkut juoksutähdet just oikeassa rivissä. Ei kylmä, ei kuuma, just sopivan kostea ja raikas ilma, helppo hengittää ja kerrankin sain hölkätä koko matkan ja sykkeet pysyi aivan kurissa!

Matka oli kyllä melko lyhyt (3-4km, roaming datan puutteessa sports tracker ei logannut mun roamaamista) ja vauhti siis tosi rauhallinen. Mutta kuitenkin, olin ihan fiiliksissäni! Ja oon vähän vieläkin! Ja suunnittelen tässä, että mihin kohti päivää sijotan lenkin tänään. Onneks otin ne lenkkarit ja juoksukamppeet mukaan.

Matkan varrelta.