Thursday, June 28, 2012

rv40+3

Ihan vaan siltä varalta, että joku odottaa ilmoitusta kahdentumisesta, voin kertoa, että ehei. Vielä yhtenä kappaleena täällä ollaan.

Oon sen sijaan tänään onnistunut hankkimaan järkyttävän päänsäryn ja mokaamaan pannukakun (en tosiaan ymmärrä mikä siinä meni pieleen, vielä viimeksi samalla reseptillä tuli parasta ikinä).

Surffasin toki internettiä, jossa kerrottiin päänsäryn enteilevän synnytystä. Kunpa. Kävin myös reippahalla kävelyllä hakemassa vähän supistuksia, jotka kuitenkin harmillisesti loppui heti kotiin tultuani.

Mukava, mutta eriskummallinen päivä kaiken kaikkiaan. Ulkonakin on ihan keltaista.

Wednesday, June 27, 2012

rv40+2

Neuvola nro 9 takana. Lapsella ja äidillä kaikki hyvin (noin fyysisesti). Tänään on kuitenkin näemmä vähän alakuloinen olo, vaikka ollaan vasta 2 päivää lasketusta ajasta yli. Harmittaa ja on oikeastaan aika perinteinen rumatyhmä-päivä. Erehdyin neuvolassa vilkasemaan itseäni peilistä ja suorastaan hätkähdin takaisin katsovaa turvonnutta, valjua naisparkaa.

Käväsin tuossa kuitenkin vähän puistossa, mutta tulin uhmakkaasti takasin kotiin pelaamaan tietokoneella. Screw aurinko, saan olla sisälläkin jos huvittaa.

Tässä nyt vielä statsit:
Paino: +900g / vko (kokonaisnousu 8,2kg)
Turvotus: + (+)
Verenpaine: 114/80 (118/85) --> mukavasti vähän laskenu
Pissa puhdas (puhdas)
Hb: 125 (130)
Sf-mitta: 34,5cm (33,5cm) --> keskikäyrällä. Tosin käyrä vähän niinkuin loppui neuvolakortista. Voisi tenava olla jo ulkona.
Rt (rt)
Syke: 125 (145) --> vähän laskenut sekin, mikä oli odotettavaa
Liikkeet ++ (++)

Kuulemma pää myös kiinnittynyt hyvin. Eli niinkun any day now, kuten viimeset pari viikkoa.......

Tuesday, June 26, 2012

rv40+1

Äitiysloman todo-lista on tehty loppuun. Sain jopa aikaiseksi tehdä makaroonilaatikkoa pakkaseen (yhden annoksen pakasterasioita täyttyi yhdeksän (9!!) kappaletta). Sen lisäksi olen pessyt hiukset ja leikannut varpaankynnet. Ja tilasin netistä lupaavan shampoo+hoitoaine yhdistelmän (sain päähäni, että tarvitsen sellaisen vauva-aikana, jotta hiustenpesuun menevä aika vähän lyhenisi).

Mitä muuta pitäisi vielä tehdä synnytykseen valmistautumisessa?

Monday, June 25, 2012

rv40+0

Tänään on laskettu päivä, mutta yhtenä kappaleena ollaan. Rahat takaisin!

Heräsin aamulla, enkä voinut ihan täysin peittää pettymystä. Ei ollut lapsi syntynyt yöllä. Näin 12h myöhemmin voidaan todeta, että shoppailusta, kävelemisestä ja syömisestä huolimatta lapsi ei ole syntynyt. Mitäs peliä tämä nyt on olevinaan?

Hyvä on, vähän oon kärsimätön. Mutta pitkään stand-by -tilassa oleminen on henkisesti väsyttävää!

Huvittuneena olen kyllä ottanut vastaan 'tsemppiä loppurutistukseen' -toivotuksia. Loppurutistukseen? Vain siihen viimeiseenkö? Ok!

Anyway, stand by jatkuu.

Sunday, June 24, 2012

rv39+6

Uh-oh. Laskettu aika on huomenna. Olis se kyllä hienoa, jos laps päättäisi olla täsmällinen ja tulla maailmaan juurikin arvioituna hetkenä. Turha kuitenkin varmaankaan laskea sen varaan, lapshan on kuitenkin jo alottanut ihan itsenäisen elämän, jossa se on kasvattanut itselleen silmäripset, oman, äidistä riippumattoman veriryhmän ja monta sisäelintä. Laps tulee ulos, kun parhaaksi näkee (joskus vaaditaan pieni avustus).

En tiedä onko tämä toiveajattelua, mutta tuntuu ainakin siltä, että keho harjoittelee synnytystä varten. Supistuksia tulee ja menee, alavatsaa nipistelee ja selkääkin on alkanut hetkittäin jomottaa. Heräsin viime yönä voimakkaisiin menkkamaisiin kipuihin ja - uskoisin - supistuksiin. Nukahdin kuitenkin uudestaan ja sain nukuttua ihan hyvin. Mutta yleisesti näiden jomotuksien kanssa olo on muuttunut hitusen hankalammaksi.

Sen sijaan päivän saavutuksista: osasin laittaa sadesuojan vaunujen päälle (näitä juttuja pitää harjotella!). Seuraavaksi ohjelmassa olisi kaupassakäynti. Kauppalistalla on suklaata, jätskiä, pähkinöitä ja vessapaperia. Ja pakkaseen pullaa vieraiden varalle.

Friday, June 22, 2012

rv39+4

Astetta hiljaisempi juhannus. Käytiin nyt sitten eilen ostamassa (taitettava) hoitopöytä Ikeasta. Samalla matkaan tarttui vauvalle hupullinen pyyhe (nyt niitä on siis jo kaksi), tohvelit kahdella eurolla (kaikki sanoo, että sairaalan tohvelit on tosi epämukavat), pari lakanaa ja sohvatyyny. Mielenrauha on siis taas saavutettu.

Jos synnytys lähtisi nyt käyntiin, niin ainoa mitä meiltä puuttuu on ruoka. Pakastimessa on muutama pizza, mutta en ole laiskuuksissani saanut kokkausinspiraatiota ja jaksanut kokata valmiiksi (kaikkien hyvistä neuvoista huolimatta) pakkaseen mitään.

Ystävät hyvät, jos tulette meille katsomaan vastasyntynyttä vauvaa (sitten joskus, kun päästään siihen pisteeseen asti, että laps on mahan toispuol) ja haluaisitte ehkä tuoda tullessanne jotain, niin ruokaa! Mieluiten helposti pakastettavaa!

Olo on vähän epätodellinen. Tiedän, että lähtö on koska vaan, mutta tavallaan sitä on vaikea uskoa. Eilen illalla tuli muiden, kivuttomien suppareiden lomassa yksi sellainen, joka sai pohtimaan, että is this the real thing? No ei se ollut, joten jatkoin pelaamista koneella.

Kuulin myös, että mies ystävineen oli järjestänyt pienen veikkauskierroksen syntymän ajankohdasta. Huvitti, kunnes kuulin miehen veikanneen +7 päivää lasketusta päivästä. Vai niin! Jos lapsi menee yliajalle, syytän kyllä täysin miestä tästä. Eikai lapsi nyt isälleen heti alkajaisiksi voisi pettymystä tuottaa.

Anyway, juhannusaattoon on kuulunut ittemme täyteen ahtamista kaveripariskunnan pihalla grillatuilla hampurilaisilla ja sen perään ihan omassa kodissa muutaman tunnin päiväunien ottamista. Ei ole ihan yhtä villiä menoa kuin nuoruuden juhannukset tämä. Ja myönnettäköön, kyllä sitä jo vähän toivoisi, että voisi täysin hyvällä omalla tunnolla juoda sen lasillisen viiniä.

Mutta noin muuten on sanottava kesän olevan kyllä ihanaa aikaa. Lounaita keskustan bistroissa, maleksimista kaupungilla, loikoilua puistossa, ystäviä, aurinkoa, rusketusta, raukeutta. Voikun kesä jatkuisi tonne lokakuulle. Sitten voisi tulla syksy ja talvi.

Wednesday, June 20, 2012

rv39+2

Aamulla oli siis neuvola nro 8. Kaikki edelleen kuten pitää, lapsen pää kiinnittynyt, ollaan valmiita synnytykseen. Mies on kysellyt aamuisin syntyykö lapsi tänään.


Kaveri oli tehnyt jonkun leikkimielisen ennustusjutun ja kertoi lapsen syntyvän 27.6. Tai 23.6. Mitä näitä nyt on. Itsehän taisin miehelle veikata tota juhannusaattoa.

Anyway, neuvolassa siis kaikki hyvin. Painolle hymähdeltiin ja hemoglobiinia kehuttiin (en ole syönyt rautaa enää aikoihin). Tässä statsit:

Paino: 2000g / vko (0g / vko) (kokonaisnousu nyt 7.3 kg)
Turvotus: + (+/-) (selittää myös painoa)
Verenpaine: 118/85 (121/85) (aika samoissa siia vielä mennään. Onneksi ei kuitenkaan hirveän hälyyttävää)
Hb: 130 (121)
Sf: 33,5 (32) (ollaan melkein takas keskikäyrällä)
Lapsivesi: N (N)
rt (rt)
Syke: 145 (150)
Liikkeet: ++ (++)

Sydänääniä kuunnellessa lapsi tekikin oikein näyttävän potkumöyrintä-sarjan neuvolatypyn iloksi. Liekö kiukustunut siitä kaikesta tunnustelusta ja pään liikuttelemisesta (tai lähinnä kokeilemisesta).

Neuvolan jälkeen kävin nauttimassa viereisessä Picnicissä latten, tulin käymään kotona ja suuntasin puistoon. Vieressä tyttöjä harjottelemassa siltakaatoa ja mulla vähän ikävä tanssia ja temppuilua. Toisaalta, minä saan istua puistossa, kun toinen tytöistä huokasi mitä jos ei meniskään töihin, soittaisi vaan joo sori en voi tänään tulla, tuli kesä.


ps. Tämä entry kirjoitettu touch-screen puhelimella. Pahoittelen kirjoitusvirheitä.

Tuesday, June 19, 2012

rv39+1

Havaitsin tänään ensimmäistä kertaa supistuksia - ihan oikeita sellasia. Juurikaan eivät sattuneet, mutta tuntuivat vahvoina kiristyksinä. Ja niitä tuli noin vartin välein muutama - kunnes loppuivat (kuten arvelinkin niiden tekevän). Siispä lähdin bänditreeneihin. Se on hyvä merkki, että keho harjoittelee.

Huomenna olisi taas neuvola - päästään kauhistelemaan painonnousua (eilen sanoin vajaa kaks kiloa? Tänään ollaan taatusti yli, puhumattakaan huomisesta). Kuten sanoin, en enää jaksa kauhistella. Loppuviikot menköön omalla painollaan. Jos tekee mieli syödä koko päivä jätskiä, niin sitten tekee. Lapsen syntyessä koko elämä menee ihan päälaelleen, ja sen perusteella mitä olen kuullut, ihan aamupalan tekeminen ja syöminen saattaa olla varsin haasteellista.

Käytiin kaveripariskunnan kanssa syömässä, heillä vajaan vuoden ikäinen poika. Antoivat vinkkejä tulevaa varten:


* Kannattaa tutkia miten kosteuspyyhkeiden pakkaus avataan ja suljetaan. Kello kolmelta yöllä harmittaa, jos muovinen teippiläpyskä on hukassa. 

* Miehen kannattaa pysyä synnytyksen aikana lähellä synnyttävän naamaa, eikä AINAKAAN käydä uteliaasti vilkasemassa mitä kätilöt tekevät puhuessaan eppiksestä (puhuvat siis episiotomiasta).

*Lapsesta saattaa löytyä off-nappi, eli joku  kehon osa, jota silittelemällä lapsen saa rauhoitettua nukkumaan (heidän lapsellaan se on korva).

* Kannattaa nukkua aina kun voi.

Tajusin tässä myös, että jotain oleellista on hankkimatta! Päätettiin nyt kuitenkin kokeilla olla ilman hoitopöytää, mutta siitä huolimatta kuitenkin tarvittaisiin hoitoalusta, jonka voi tarpeen mukaan laittaa lattialla / sängylle / mihin vaan. Siis sellainen alusta, jolta ei pääse kierähtämään pois, ja joka selviää ajottaisista kasteluista. Miten tämä meinasi unohtua?

Sain myös tänään kohteliaisuuden: liikut paljon vähemmän kömpelösti kuin olisi voinut olettaa. Vaikka en nyt itseäni suoranaisesti ketteräksi tunne, niin kieltämättä pääosin liikkuminen on edelleenkin suhteellisen helppoa. Joogan ajattelin kuitenkin varmaan jättää tällä viikolla jo väliin.

Aina välillä jännittää ajatus siitä, että vaikka tässä edelleenkin voi mennä se (melkein) kolme viikkoa, niin yhtä hyvin synnytys voi alkaa koska vaan. Vaikka ensi yönä. Tunnin kuluttua. Juhannusaattona. Koska vaan. Täytyy vaan sitten koittaa muistaa perua kaikki sovitut menot siinä vaiheessa, kun alkaa näyttää uhkaavasti sairaalaanlähdöltä.

Monday, June 18, 2012

rv39+0

Blogin hiljaisuudesta huolimatta synnyttämään ei olla vielä lähdetty. Viikko laskettuun aikaan ja nyt alan pikkuhiljaa olla melko valmis. Tätä valmiutta taatusti kiihdyttää nää loppuraskauden aikana tulleet oireet.

- Tarvitsevaisuus ja hormoonit. Hellyydenkipeys. Tunteellinen vuoristorata, jossa asiat alkavat harmittaa ja ärsyttää todella herkästi - inhoan sitä olotilaa. Again, juuri sen olotilan takia lopetin aikoinaan pillerien syönnin. Oli mahtavaa huomata, että mä en ole oikeasti sellainen, vaan hormoonit muuttaa. Ja nyt tässä sitä taas ollaan. Tuntuu, että kaipaan kauheasti posiitivista huomiota ulkopuolelta (ulkopuolelta, eli siis omalta mieheltä), vaikka normaalitilassa voin ihan itse antaa itselleni se positiivisen huomion.

- Turvotus. Vaikka sormet ei nyt ihan HIRVEILTÄ nakeilta näytäkään, niin mun löysä sormus ei enää mahdu sormeen. Lisäki mun oikea käsi on jotenkin puutunut melkein kokoajan ja kihelmöi ikävästi. Rennot sneakerit ei meinaa mennä enää jalkaan. Paino noussut alle viikossa vajaa 2kg (!!!). Olkoonkin että oon kyllä myös syönyt nälkääni KAIKEN (mikä ei taatusti auta turvotuksessa). Ja tänään meen syömään suklaakakkua.

- Väsymys. Ja toisaalta yöllinen heräily. Herään nykyään säännönmukaisesti viiden-kuuden aikaan aamuyöstä, enkä saa unta useampaan tuntiin. Sitten yhdeksän aikaan taas nukahdan ja voisin nukkua vaikka loppupäivän. Kunnes myöhään illalla en meinaa taas nukahtaa.

- Ne kaikki pienet jutut - paine alapäässä, vaikeus nousta sängystä ylös, jne.

Kaikenkaikkiaanhan mä olen voinut hirveän hyvin. Todella vähän vaivoja ja kaikki noin periaatteessa oikein mallillaan. Toi emotionaalisuus on luultavasti se häiritsevin tekijä tässä. Sain meilin, että työkaverini vaimo oli synnyttänyt heille tyttären eilen. Ja niillä oli kuitenkin laskettu aika viisi päivää mun jälkeen! Eihän tätä voi siis ottaa kuin henkilökohtaisena loukkauksena. Mitä ihmettä ne nyt tolleen etuajassa synnyttelemään, mulla oli aikasempi vuoronumero!

Nojoo, lähetin sydämelliset onnittelut. Tietenkin. Ja ihan oikeasti olen tosi iloinen niiden puolesta. Tietenkin.

Huomaan myös, että oon alkanut tavallaan antaa periksi, koska nyt ollaan niin loppusuoralla. Vähän niinkuin koulussa ennen kesälomaa, ei enää juurikaan töitä tai läksyjä, vaan luokkaretkiä yms. Mun ruokaparanoia on laskeutunut enää vain vähän korkeammaksi kuin keskiverto raskaanaolevan. Oon tosiaan alkanut suhtautua jotenkin välinpitämättömämmin nukkumiseen (tai lähinnä siis päivärytmeihin). Kävellä koitan päivittäin, mutta muuten on sellainen olo, ettei tee mieli enää juuri harrastaa liikuntaa. Siinä missä vaa'an aamunäkymä hätkähdytti, on vähän sellanen olo, että oh well.

Toisaalta, lapsi voi syntyä koska vaan. Seuraavan kolmen viikon sisään. Jos tässä vielä tuo pari viikko odotellaan, niin luultavasti olotilatkin taas heittelee ihan joka suuntaan. Täysiä.

Tässä vähän mahakuvaa.



Friday, June 15, 2012

rv38+4

Päivän huomioita: musta on tullut todella hellyydenkipeä (sekä pupu että mies saa tämän tuta..) ja se yhdistyy myös tavallista herkempään mielentilaan. Ja siihen, että kun miehen kanssa sovittu lounas ei toteutunutkaan, oli pettymys ihan naurettavan suuri tapahtuman vakavuuteen nähden.

Harmistuneena siis päätin siis tehdä mitä jokainen fiksu raskaana oleva nainen tekisi: ähistyäni itseni yksiin vaatteisiin kotona tallustelin Foorumiin H&M:n sovituskoppiin ähisemään itseäni toisiin vaatteisiin ja nielemään kyyneleitä, kun epärealistiset odotukset eivät toteutuneetkaan ja vaatteet eivät näyttäneetkään päällä kuvitelmien mukaiselta.

Lopulta ostin jotain mikä taatusti mahtuu päälle ja näyttää kivalta: feikki-timanttiset nappikorvikset.

Matka jatkui hitaasti kohti Espaa ja Kauppatoria, josta kuvittelin aivan varmasti saavani jotain hyvää lounasta. Ostin oikein muutamat naistenlehdet, etten aivan yksin joudu lounastamaan. Harhailusta ja muutamien menujen lukemisesta huolimatta hyvää lounaspaikkaa ei oikein löytynyt. Lopulta ostin jätskin ja menin lokki seuranani Kauppatorin reunalle sitä syömään.

Mielikin alkoi olla parempi, kuulokkeissa soi kaverin tekemä vanha kesänauha ja Kauppatori on kyllä hieno paikka.

Käveleskelin ympäriinsä jotain kolme ja puol tuntia, kunnes tulin kaupan kautta kotiin (lounaaksi muodostui sitten pakastepizza). Hiiiiitaaaasti tallustellen mentiin, mutta mentiin kuitenkin. Ainoa harmillinen juttu tässä kaupungilla kävelyssä - ja erityisesti kävelyn hitaudessa - on feissarit, joita ei enää oikein meinaa päästä kiihdyttämään karkuun.

Mutta kaikenkaikkiaan, tulipa käytyä ja hyvä mieli lopulta jäi. Lapsi ei siis myöskään syntynyt tänäänkään. Varmaan ihan hyvä asia, koska vielä viime yönä heräsin neljältä 'MIKÄ LAPSELLE NIMEKSI?!?!' -kriisiin. Kyllä, nimiasia on edelleen vähän auki.

Wednesday, June 13, 2012

rv38+2

Tänään ei ole ihan strömsö-päivä. Liekö liikaa unta edellisinä päivinä (oon suruttanut vetänyt tunnin päikkäreitä keskellä päivää normaalien 9h yöunien lisäksi), mutta uni ei oikein meinannut yöllä tulla.

Makasin kyljelläni hereillä, kuuntelin miehen hengitystä ja annoin asioiden pyöriä päässä. Ja tietäähän sen mitä siitä tulee, kun asiat pyörii päässä. Se lähtee jostain pienestä ja sitten lumivyöryn lailla yhtäkkiä kaikki on ihan huonosti. Käänsin kylkeä, päätin jättää nämä ikävät asiat sille toiselle kyljelle ja aloin miettiä toiseen suuntaan hyviä asioita. Mutakakkua. Pannukakkua. Levollisia hyviä asioita.

Varmaan olisin jo näihin nukahtanut, ellei lapsi olisi ollut ihan superhereillä ja aktiivinen ja mua pyörryttänyt ja huimannut siihen malliin, että sängynreunasta piti ottaa kiinni etten olisi kaatunut. Maatessani sängyssä.

Kun pari tuntia tätä huokailua ja unen odottamista oli kulunut, aloin vihdoin vaipua jonkunlaiseen horrokseen. Tässä vaiheessa miehen päivystyspuhelin (ja kun sanon päivystys, niin kysehän on siitä, että joku serveri jossain on ylikuormittunut tai muuten vaan haluaa huomiota)  toki alkoi pauhata maailmanloppua ja hetken aikaa olin aidosti aivan wtf. Tämä wtf-tunne kuitenkin katosi nopeasti, kun puhelin hälyytti myöhemmin toisen kerran. Sitten kolmannen. JA NELJÄNNEN.

Olkoonkin, että mies saa rahallista korvausta päivystämisestä ja hälyytyksistä, mutta mitä saa hälyytyksiin heräävä puoliso, joka ei tiedä enää mihin suuntaan nukahtaa? Kysyn vaan!

Kirjattakoon tähän vielä, että huonosti nukkuminen ei ollut siis kuitenkaan yksinomaan hälypuhelimen syytä, vaan myös ihan yleistä kummallista oloa ja unettomuutta.

Pupukaan ei nukkunu kauhean hyvin. Jotenkin se oli kai sitten unohtanut miten kelloa luetaan, mutta se oli jo viiden aikaan valmis saamaan aamupalaa (aamupala-aika on oikeasti seitsemältä ja pupukin sen tietää). Saatuaan häädön meidän sängystä, se alkoi mielenosoituksellisesti järsiä kynnystä, seinää, lattialistaa, mitä nyt vastaan tulikaan. Vähän ennen seiskaa lopulta kävin antamassa sille aamuruoat.

Raahauduin kympiksi sitten neuvolaan, josta sieltäkin lähdin vähän harmistuneena. Ei varmaan mikään kauhea ihme, että verenpaine oli kohonnut, kun ei yleisvointikaan ollut mikään maailman loistavin. Siinä missä toi nousu kuulosti kovalta, ilmeisestikään ei kuitenkaan vielä syytä paniikkiin. Eli tässä nyt taas statsit ja edellinen kerta suluissa.

Paino: - (ei muutosta) / vko (-100g / vko) (kokonaisnousu 5,3kg)
Turvotus: +/-
Verenpaine: 121/85 (119/79)
Pissa puhdas (puhdas)
Hb: 121 (133)
Sf-mitta: 32 (keskikäyrän ja alakäyrän välissä)
Lapsivesi: normaali (normaali)
Rt (rt)
Syke: 150 (160)
Liikkeet ++ (++)

Niin, tuo sf-mitta vielä. Hmph. Perfektionistia harmittaa - ei mennä enää keskikäyrällä, vaan lapsi on ilmeisesti laskeutunut ja mitta on vähän pienentynyt siksi. Tästäkään ei typyn mielestä tarvinnut lainkaan huolestua, vaan ihan normaalia. Mua kyllä alkoi vähän huolestuttaa, mutta ehkä pitää nyt vaan luottaa typyyn. Se on ollu kuitenkin tähän asti ihan supertarkka kaiken suhteen.

Lapsen päästä vielä sai otteen, mutta ei juurikaan liikkunut. Kuulemma ollaan hyvällä mallilla senkin suhteen.

Onneks tänään on ollut kuuma, aurinkoinen keli ja oon saanut kerätä valoa useamman tunnin puistossa. Lisäksi pakkasessa on sitä mudcakea ja laitoin just pannarin uuniin. Kyllä tää tästä, ens yö menee varmaan sitten taas varsin sikeillä unilla. Ellei se tuomionpaasuna (hälypuhelin) ala taas soittaa, jollon voi olla, että puhelimelle tapahtuu pieni äksidentti...

Monday, June 11, 2012

rv38+0

Day 237. I'm starting to forget what life was before pregnancy. Sometimes it scares me.

Äitiyslomatäskilistalla ei ole enää montaa itemiä jäljellä. Sairaalakassin pakkaus on vielä avoimena - kassista puuttuu vaihtopaita ja mahdolliset tohvelit (kaikki sanoo, että sairaan tohvelit todella epämukavia - onko näin?). Lisäksi on useita käyttötavaroita (kuten vaikka kamera), joita ei pakata ennen kuin viime hetkellä.

Pakkaseen olin ajatellut tehdä ruokia valmiiksi ensimmäisten päivien varalle. En ole alottanutkaan. Lisäksi listalta löytyy pari tietokonepeliä ja biisiä, jotka voisi sovittaa - ihan vaan 'tee näitä' -hengessä, ei niinkään velvollisuuksina. Ja siinäpä ne. Ikeasta ehkä voisi (jos jaksaisi) hakea pari muotoonommeltua lakanaa ja sohvatyynyn.

Sen sijaan voin ylpeänä sanoa liikuttaneeni itseäni tänään. Päätin nyt sitten jättää sen uimisen ja kävin sen sijaan kävelylenkillä (huomattavasti epämukavampaa) ja sain käveltyä kokonaiset kaksi ja puoli kilsaa! Niin ylpeä itsestäni. Lisäksi liikutuin aivan uudella tavalla: kuuntelin meidän bändin viimeisintä nauhotusta ja itse sovittamani torvet vaan soi niin hienosti yhdessä biisissä, että kyyneleet kihosivat silmiin. Repesin kyllä heti perään myös nauramaan - kerta se on ensimmäinenkin kun omista tekeleistään liikuttuu. Raskaushormoonit for teh win.

Olotilat ovat pysyneet melko stabiileina. Lauantai-sunnuntai-välisenä yönä (no, olin just menossa nukkumaan) tuli yhtäkkiä aivan järjetön kylkikipu vasemmalle puolelle. Siis sellainen, että putosin nelinkontin ja ajattelin, että oksennan kohta. Nojasin polviltani muutaman minuutin sohvaan, kunnes kipu alkoi väistyä. Pohdin pitäiskö soittaa Kättärille, ja päätin nyt kuunnella ensin pikkusen liikehdintää, vieläkö siellä liikutaan normaalisti. Puoli hikistä tuntia kuuntelin, eikä mitään, kunnes lopulta liikkeitä alkoi taas tuntua ja sain ihan suhteellisen lyhyessä ajassa sen kymmenen liikettä kasaan.

Liikkeitä on tuntunut nyt ihan normaalisti koko eilisen ja tän päivän, joten oletetaan, ettei mitään hätää tässä. Kyllä säikäytti hieman, erityisesti kun sattui tapahtumaan miehen ollessa toisaalla. Kai sitä kroppa alkaa olla aika äärimmillään.

Päivän viimenen uutinen: kävin hammaslääkärissä vuositarkastuksessa ja selvisin ulos ilman yhtään uutta paikattavaa. Hurraa! Lisäksi smalltalk-aihe kaikenlaisissa tämmösissä ihmiskontaktitilanteissa on taattu, raskaudesta oli hälläkin paljon rupateltavaa, eikä mun rooliksi jäänyt muuta kuin hyväksyvä äännähtely (suu täynnä sormia on vaikea puhua).

Sellasen neuvon antoi, että pudonnutta tuttia (tai lusikkaa jne.) ei saa käyttää omassa suussa ennen lapselle antamista, koska karies-bakteeri tarttuu. Mutta lasta saa ja pitääkin pussailla. Hammaslankaa pitää kanssa käyttää (omassa suussa näin tässä vaiheessa). Xylitol-purkkaa kannattaa syödä heti jokaisen aterian jälkeen ja sitä pitää syödä kaksi-kolme tyynyä, että sillä olis vaikutusta.

Hassua ajatella, että ollaan viikolla 39. Laskettuun aikaan on tasan kaksi viikkoa. Viimeistään neljän viikon päästä laps on sylissä.

Saturday, June 9, 2012

rv37+5

Viikonloppu menee polttarileskenä, joten ainoa mitä tällaisena harmaansateisena lauantaina voi tehdä (no ehkä shoppailun lisäksi), on sulkea verhot, kerätä (vastatäytetystä) jääkaapista kasa ruokaa ja addiktoitua jo kauan odottaneeseen tietokonepeliin. Tänään en mee mihinkään. Tai no meen - lähellä asuvan kaverin luokse katsomaan leffaa illalla, mutta se lasketaan saman rötväämisen piikkiin.

Mulla on ollut melkein koko viime viikon täskilistalla sitterin ostamisen ja sopiva jopa löydettiinkin jo Stokkalta, mutta siinä kierrellessä jotenkin unohdettiin ostaa se lopulta. Duh. Huomenna aktivoidun taas ja käyn hakemassa sen, ihan varmasti.

Heräsin tänään  miehen mukana joskus kaheksan aikaan, enkä saanut enää nukahdettua. Yhdentoista maissa alkoi kuitenkin uudestaan nukuttaa ja ajattelin että voisin ehkä iiiihan vähän torkahtaa. Heräsin puoli kahdelta ja tuumin, että tää on varmaan ihan sallittua tässä vaiheessa, nyt saa nukkua kun vielä voi.

Sen sijaan kävin eilen stadikalla taasen uimassa ja aloin pohtia, että olikohan siinä nyt vikat uintikerrat sitten. Ennen pulahtamista heräsi yhtäkkiä epävarmuus ja soitin konsultaatiopuhelun kahdelle auktoriteetille: ensin äidille ja sitten kättärin päivystykseen. Äiti sanoi, että kyllä voi mennä ja kättäri sanoi (yllättävän pitkän harkinnan jälkeen), että 'mjooo.. voihan sitä varmaan vielä mennä .. mjooo'. 

Siis menin. Kätilön vastauksen harkinta oli kuitenkin niin pitkä, että ehkä nyt pitäisi alkaa keksiä muita liikuntamuotoja. Harmillista sinällään, tuntuu että pääsin vasta uimisen makuun tässä ja stadikalla on ollut tosi kiva käydä. Kuitenkin jos miettii, että jättääkö mielummin uimisen välistä vai riskeeraako kohtauksen aiheuttamisen sillä, että (pahimmassa tapauksessa) pulauttaa lapsivedet altaaseen (mikä siis aiheuttaa myös vaaraa sikiöllekin, kun altaasta pääsee ei-toivottuja bakteereja elimistöön), niin kyllä sen uimisen mielummin unohtaa.

Kummipoikani isä totesi mulle eilen, että siitä hetkestä, kun alkaa tuntua siltä, että 'nnnggghh, syntyis se lapsi jo!!' menee vielä viikko-pari itse synnytykseen. En tiedä pitäiskö huolissaan siitä, että mulla ei vielä juuri tuollaisia tuntemuksia ole tullut. Menkkamaisia kipuja tuon tuostakin (tänäänkin) ja välillä tosiaan todella kova alavatsapaine, mutta noin muutoin voin edelleen melko hyvin. Olo on hetkittäin kömpelö, mutta vatsa on kohtuullisen kokoinen ja yleismieliala hyvä. Olisi mukavaa, jos lapsi syntyisi vaikka juurikin sinä laskettuna päivänä (eli reilun kahden viikon päästä), mutta ei mulla vielä ole mikään kiire.

Thursday, June 7, 2012

rv37+3

Päivän huomioita:

* Säärien vahaaminen nykyään niin vaivalloista! Annan itelleni kuitenkin propsit yrittämisestä.

* Huolimatta siitä, että painonnousu raskauden aikana on ollut kohtuullista, jotenkin tonne mun peppu-reisi alueelle on onnistunut kertymään .. jotain. Ja se joku kiristää vielä keväällä hyvin istuneita housuja vähän tiukaksi. Miksi oi miksi? Vai voiko ne olla vaan kiristyneet pesussa?

* Osaan kun vaan yritän! Tänään osasin täyttää auton lasinpesunestesäiliön (välttelen tällaisia auton ylläpitohommia viimeseen saakka).

* Liikutun lähes kyyneliin saakka kaikesta vähänkin suloisesta: koiranpennut, vauvavaatteet, taaperot yms...

* Juuri mikään ei ole murheellisempaa kuin sairastava pupu.

* Mielialat ovat heitelleet tässä viimesen viikon aikana melkeinpä pms-mäisellä tavalla. Se on vähän ikävää, en erityisesti nauti pms-ailahteluista. Hormoonit taitaa olla aika täysillä.

* Oon herännyt useana aamuna viiden-kuuden aikaan ilman syytä ja ollut nukahtamatta melkein tuntiin, puoleentoista. Again, hormooneidenko syytä?

* Mielialasyömisestä tulee syyllinen olo, vaikka söisi vain näkkäriä.

Wednesday, June 6, 2012

rv37+2

Terveisiä (lääkäri)neuvolasta. 'Et ole lähdössä ihan vielä huomenna synnyttämään'


Kaikki kuten pitääkin, noin hyvin pitkälti. Paino oli yllättävästi tänään 100g vähemmän kuin viime viikolla (jonka kunniaksi, eikun siis korjatakseni tämän, söin aamupalaksi purkillisen Ben&Jerry jätskiä). Sf-mitta ei ollut kuulemma muuttunut viime viikosta, mutta oon aika varma, että tää lekuri mittasi vähän eri kohdasta, kuin neuvolatypy. Painoarviota kysyttäessä kuulemma keskiverto-vauva tulossa, eli 3000-3500g.

Syke oli kuulemma hyvä ja vaihteleva ja laittoi nyt korttiin 160, vaikka se siinä laski 145 -tasolle. Kuulemma sykkeen kuuluukin terveellä lapsella vaihdella.

Kohdunsuun kokeili, josta tuo ylempi kommentti synnyttämään lähtemisestä. Pehmeä ja lyhyt, kuten tässä vaiheessa pitääkin, eikä synnytys ole odotettavissa ihan huomenissa vielä. Tämä tosin tietenkin herätti pientä hilpeyttä, toi on niin tätä 'kuuluisat viimeiset sanat' -kategoriaa.

Tässä vielä arvot (suluissa viime viikkoiset).

Paino: -100g / vko (+385/vko) - kokonaisnousu 5,3kg
Verenpaine: 119/79 (114/78)
Pissa puhdas (puhdas)
Hb: ei mitattu (133)
Sf: 32,5cm (32,5cm)
Lapsivesi: normaali (normaali)
Tarjonta: rt (rt)
Syke: 160 (145)
Liikkeet: ++

Eli ei tässä muuta kuin lisää lomailua! Seuraavaksi kaverin kanssa herkkulounaalle.

Tuesday, June 5, 2012

rv37+1

Päivän mahakuvat. Aloin tuossa vertailla huhtikuussa otettuun kuvaan .. ja is it just me, vai onko maha pysynyt melkein samankokosena? Uudemmassa kuvassa on kyllä vaalea paita, mikä hankaloittaa vähän näkemistä. Näyttää kuitenkin siltä, että maha on vähän pyöristynyt ylempää, mutta muuten suhde mun kroppaan ei ole juurikaan muuttunut. Hassua.

Huomenna on neuvolalääkäri (sama, mukava, kolmiokasvoinen, silmälasipäinen tyyppi). Katotaan vieläkö maha on keskikäyrällä.


15.04.2012
05.06.2012




Monday, June 4, 2012

rv37+0

Lapsi on nyt täysiaikainen. Tosin ihan mielelläni lomailisin vielä vähän ennen kuin pikkunen saapuu luo. Huolimatta miehen (yllättävästä) kärsimättömyyden oireista (yllättävä siis siksi, etten ole montaa kertaa elämässäni nähnyt miestä kärsimättömänä odottamassa muuta kuin minua ulos kaupasta). Haluaisin tavata sen jo!

Tänään on ollut varmaan tuhat kertaa parempi päivä kuin eilen. Tähän päivään on kuulunut uintia uimastadikalla, hyviä uutisia auton akusta, tunnin unet puistossa viltillä (onko se jotenkin epäsopivaa mennä ulos aurinkoon nukkumaan julkiselle paikalle? Tosin ei ollut nyt ihan tunnin päikkäreitä tarkotus ottaa...) ja ystävän kanssa tärkeistä asioista juttelemista tuntien hujahtaessa ohi. Lisäksi äitiysloma-tasklist vähän lyheni.

Eli hyvä päivä kaikenkaikkiaan.

Sunday, June 3, 2012

rv36+6

Mikähän tässä päivässä on vikana - noin niinkuin meidän perhekunnan osalta. Ollaan molemmat nukuttu edellinen yö huonosti (mä näin TAAS painajaisia - miksi niitä on nykyään niin usein?) ja koko päivä ollaan valuttu huoneesta toiseen alakuloisina. Yritettiin oikein miettiä mikä voisi olla sellaista tekemistä, josta voisi tulla hyvä mieli tällaisena (mielen)harmaana päivänä.

Toisinaan tämmöisinä päivinä auttaa shoppailu (niin pinnallista kuin onkin). Kuitenkin kun OIKEASTI ei ole mitään tarvetta (no, dödöä pitäisi ostaa), niin tuntuu shoppailukin vähän tyhmältä.

Mulla oli iltapäiväksi varattu jooga, mutta sain kuulla mun kaverilta - ja nyt tulee päivän ehdottomasti paras uutinen so far - että se alkaa olla tässä ihan pian lähdössä synnyttymään. Ihan huippua! Ja antoi mulle hyvän syyn laiskistella ja harmistella ja lintsata itekin joogasta. Toki olisin voinu mennä joogaan ihan yksinkin, mutta tänään ei nyt sitten jaksanut.

Päätettiin miehen kanssa lopulta kuitenkin lähteä shoppailemaan Espooseen. Päästiin jo autolle asti, kun tadah. Auto ei käynnisty. Ei edes yritä. Vilkuttaa vaan jotain hätävaloa ja naksuu konepellin alla. Great.

Mies kysyi äsken lähdetäänkö ostamaan Claes Ohlosnilta joku akkumittari (onneks asutaan kivenheiton päässä Helsingin keskustan kauppakeskuksista) ja mumisin sille jäätelöpurkin uumenista, että se hakee sen nopeammin ilman mua.

Että sellanen päivä tänään. Tänään kyllä pitäis vaan ostaa tuhat litraa jätskiä ja karkkia ja muutamat leffat ja mitä näitä nyt on. Tosin keskiviikkona kuitenkin taas neuvola ja olisi mukavaa, ettei paino olisi viikossa nyt kauhean montaa kiloa noussut..

Ainiin, jotain hyödyllistä sain tehtyä tänään. Piirsin pitkän aikajanan, johon sijotin ensi vuoden aikana tehtäviä asioita: koska pitää ilmottaa Kelalle mitäkin (viimeistään), koska pitää ottaa yhteyttä työnantajaan, koska hakea päiväkotiin jne. Asioiden sijottaminen paperille auttaa hahmottamaan elämää.

Noin muutoin mulla on alkanu sormet puutua ikävästi aina välillä, ilmeisesti turvotuksesta johtuvaa (vaikka ei nää nakit nyt niiiiin turvonneet oo). Lisäksi mun kengät on alkanu tuntua ahtailta, vaikka ei mun mielestä mun jalat ole mitenkään älyttömän turvonneet. Ehkä kuitenkin just sen kriittisen verran. Toivottavasti palautuvat normaaliin kokoonsa vielä joskus.


Friday, June 1, 2012

rv36+4

Näin tänään aamuseiskan ensimmäisen kerran pitkään aikaan. Näytti sateiselta.

Olin luvannut siis mennä koko aamupäiväksi hoitamaan meidän puoltoistavuotiasta kummipoikaa. Selkeästi, vaikka mielelläni lupauduinkin, tämä tuotti mulle pieniä paineita, koska näin koko aamuyön unia, että myöhästyn sovitusta ajankohdasta ja kummipojan vanhempien työjutut menee puihin.

Tuntuu kiusalliselta (näin loppuvaiheessa raskautta) kertoa, etten oo elämässäni juuri koskaan lapsenvahtinut. En ole koskaan vaihtanut vaippaa (mies on tässäkin asiassa edellä) ja ihan oikeasti ollut lapsenvahtina (nyt voidaan puhua oikeastaan minkä tahansa ikäisistä lapsista) erityisesti hommaan buukattuna ehkä neljästi. Koko elämäni aikana. Tänään oli siis neljäs.

Homma meni kuitenkin hienosti. Poikanen on luonteeltaan joko tosi tottelevainen ja aurinkoinen tai sitten yksinkertaisesti vieraskorea. Aamupäivän aikana saatiin paljon nauruja ja leikkimistä ja touhuamista ja pojan hyväksymistä mut leikkikaveriksi ja hoitajaksi. Loppuvaiheessa kissa-allergia alkoi puskea päälle (mun) niin, että päätettiin yhteistuumin lähteä ulos. Ja tämä oli nyt sitten ensimmäinen kerta, kun lapsenvahtina lähdin lapsen kanssa ulos.

Puin mukulalle summamutikassa pitkähihaista ja ainoan lippiksen, jonka löysin. Toppahanskatkin (ainoat hanskat, jotka löysin) otin mukaan. Lapsi rattaisiin ja avot.


Alkuperäisen suunnitelman (lähipuisto) sijasta jäätiinkin takapihalle, jossa oli mulle yllätyksenä heikkalaatikko ja keinut. Mukelo heikkalaatikkoon ja tämä rouva mahansa kanssa reunalle istumaan.

Ohi meni muutamia äitejä samanikäisten lastensa kanssa, ystävällisesti hymyillen ja tervehtien (muutama isäkin) ja mietin joka kerta, että kuinkahan kauas näkyy tämä mun noviisius. Entä jos teenkin jotain aivan typerää? Tämä hiekkalaatikolla istuminen lapsen kanssa on mulle aivan vierasta, liikun ilman rutiineja, enkä osaa heti ymmärtää mitä lapsi ääntelyillään haluaa. Entä jos muut äidit nauraa mulle? Vaikka en ole vielä edes oikeasti äiti!

Tämä äitinä oleminen .. siinä missä olen varma, että mulla on tarvittavat työkalut hyväksi äidiksi oppimiseen, tiedostan kuitenkin edelleen varsin vahvasti sen, miten paljon opettelua on edessäpäin. Oon taas muutamat yöt nähnyt unta, että yritän tehdä asioita, joita en osaa (oikeassakaan elämässä - kuten räppäys ja tennis), ja nöyryytys ja häpeä on ollut väistämätöntä.

Ajattelin kotiintullessa, että voisin (kevyt)värjätä hiukset, joogata ja tehdä kaikenlaista tässä iltapäivällä, mahdollisesti mennä vielä puistoonkin nauttimaan muutamista ulkona näkyvistä auringonsäteistä. Todellisuudessa kaaduin varsin pian sänkyyn, nukahdin ja nukuin (vastoin omia periaatteitani - olen vahva "20min nokoset" -kannattaja) parin tunnin päiväunet. Nyt olo on juurikin sellainen kuin pitkien päiväunien jälkeen aina: suussa vähän paha maku, aivot ihan pihalla kaikesta, olo melkein vetämättömämpi kuin ennen päikkäreitä ja kuitenkin sellainen olo, että pitäisi nyt ryhdistäytyä ja tehdä jotain hyödyllistä.

Ehkä se nyt annetaan tälle päivälle anteeksi (ulkonakin on alkanut sataa) ja voin mennä sohvalle syömään sämpylää.