Wednesday, January 28, 2015

2v-6kk-27pv & 3kk-1pv


Noniin, long story short - koska edelleenkään neljän lisäkädenkään jälkeen aikaa blogin kirjottamiselle ei juuri ole.

Pienempi oppi 3kk-päivänään kääntymään selältä mahalleen ja oli ihan riemussaan (kuten myös uusista taidoista ylpeä äitinsäkin. Olkoon kuinka toinen lapsi vaan, kyllä tämä ihastutti ihan kuten ekalla kierroksella). Ihan samoihin aikoihin kuin isompikin (jos seuraa isomman tahtia, kävelee loppukesästä apua). Inhoaa automatkustamista ihan kuten isompikin (aikoinaan, nykyään ei ongelmaa). Ärisee ja murisee mahallaan, ihan kuten isompikin aikoinaan (tosin tälleen tokalla kierroksella ei enää ihmetytä).

Isompi rrrrakastaa piiloleikkejä. Nukkui kolmen tunnin päikkärit eilen illalla kuuden ja ysin välillä ja on muutenkin mennyt vähän jännillä rytmeillä. Sai vedettyä sukkikset jalkaan melkeen kokonaan ite. On maalannut vesiväreillä, ollut potkukelkassa ja laskenut myyrien kanssa mäkeä. On ihmetellyt kaikkea. MieM haaluan.. mie haaluaan.. Mitä isompi olikaan puhumassa .. emmie muista. Muistaisitko sinä, äiti?

Mä olen käynyt kampaajalla (ei mitään radikaalia, et edes huomais). Ostanut kengät (no vähän radikaalit – talvi-puoli-bootsit, joissa KOROT). Heittänyt haikeat jäähyväiset kymmenen vuotta vanhoille luottolökäreille (nyyyyh!), jotka on tyylittänyt mun monet monet parkour- ja tanssisessiot. Mutta uudelle täytyy raivata tietä: ne purettiin kaavoiksi, että mummu sai ommeltua mulle uudet vastaavat. Nyyh. Vaikka lupasin monesti, etten KOSKAAN heitä niitä pois. Toisaalta, jos on enemmän reikää kuin housua, niin ehkä ne on aikansa eläneet.

Molemmat lapset on saanu isot kasat vaatteita (aargh, en tiedä miten saan kaiken mahtumaan matkalaukkuun) ja laatuaikaa mummun ja papan kanssa. Mä olen saanut vähän lepoa, vaikka mun haaveet pitkistä päikkäreistä vauvan kanssa ja rauhallisista lukuhetkistä ei nyt ihan toteutunu, mutta rennompaahan tämä toki silti.

Käytiin siis Porissa, nyt takasin etelässä.  Enää pari päivää ja pitäis selvitä takasin Lontooseen lasten kanssa. Halp.

Thursday, January 22, 2015

2v-6kk-22pv & 2kk-27pv

Voi että näitä meidän lähtöjä. 

Ilmoitin isommalle, että kohta lähdetään ulos puistoon ja menin etsimään ulkovaatteita valmiiksi esille. Lisäksi päätin, että kokeillaan pienempää taas rattaisiin, joten otin lämpöpussin ja seisomalaudan esille. Pienemmälle tuli nälkä. Imetin. Isompi leikkimässä omassa huoneessaan. Kuulin, kuinka kaatoi ison laatikollisen Legoja pitkin lattiaa. 

Mietin. Vilkasin läpi hoitorepussa olevat kamat. Pakkasin mukaan saippuakuplia ja pallon. Muistin, että isommalle pitäisi ottaa välipala mukaan, muuten tulee nälkä kesken kaiken. Pienempi roikkui olalla, koska en nyt jaksa laittaa sitä liinan sisään, kun ihan kohta se pitää kuitenkin pukea. Tyhjänä liina kuitenkin roikkui äyrsyttävästi ja putoili jatkuvasti. Pienempi toisessa kädessä, toisella kädellä korjailin liinaa. Epäkäytännöllisyyden maksimointi. Mutta kun. Kohta mennään, ihan just. Vannon.

Kävin vilkasemassa isomman huonetta. Isompi seisoi ritilähyllykössä ja oli juuri kurotellut laatikostonsa päältä rasiallisen hiuslenkkejä ja levittänyt ne sängylle. OK.

Surautin (pienempi olalla) smoothien ja kaadoin pulloon. Isompi tuli keittiöön repustaan kaivamansa saippuakuplapullo kädessään. Haluan tämän mukaan! 

Menin pakkaamaan lattialle levitetyt kamat takaisin reppuun (pienempi olalla edelleen, don't forget) ja pyysin isommalta saippuakuplia. Eikun tahdon kantaa nämä ite. OK.

Menin vessaan (pienempi olalla. Oh äitiyttä). Yksikätisenä nopeakin toimitus kestää pidempään ja hetken kuluttua isompi kurkkasi ovelta. Ilman housuja. Tuli vahinko. Mutta mä siivosin sen ja vein märät vaatteet makkariin. Kun ne oli niin märkäisiä. OK. 

Isommalle päälle uutta vaatetta protestoiva pienempi nyt vihdoin kantoliinassa. Yritin derivoida päässäni kumpi lapsi nyt kannattaisi pukea ensin ja missä järjestyksessä saan ulos rattaat, jotka voi taittaa auki vasta kadulla muutaman portaan ja kynnyksen jälkeen, sekä seisomalaudan, että lämpöpussin.

Vaihdoin omat vaatteeni väsynyttä, protestoivaa pienempää hyssytellen, puin isomman, otin pienemmän ulos kantoliinasta ja puin vaunuvaatteisiin. Etsin saippuakuplapulloa ympäriämpäri. Löytyi isomman huoneesta sängyn alta. Komensin isomman ulos ovesta tarkkailemaan ja ängin topatun pienemmän liinaan. Sitten kannoin vaunut, lämpöpussin ja seisomislaudan (ja sen renkaan) kadulle ja kasasin, pienemmän ilmotellessa, että nyt olis aika jo nukahtaa.

Eikä mennyt kuin tunti! Mietin kyllä useasti, että onneksi kukaan ei ole näkemässä tätä sähläystä. 




In other news: miehen vanhemmat tuli tänne. Mulla alkoi melkein loma. On siis KAKSI ihmistä lisää viihdyttämään lapsia ja yhdellä (miehen äidillä) tuntuu olevan käsiäkin tuplamäärä. Jossain ihmeen välissä se ehtii leikkien yhteydessä tiskata, siivota, tyhjentää ja täyttää niin pyykinpesukoneen kuin tiskikoneenkin. 

Mä olen käyttänyt aikani hyödyksi ja käynyt salilla juoksemassa ja kirjottanut blogientryn. Join myös puolikkaan lasin viiniä. 

Ainiin, yläkerran rouva totesi tossa toissapäivänä auringossa lapsia keinuttaessamme, että jaa. Talvi taisi olla tässä. Mä en kestä. Ei tää ollut talvi, tämä oli syys-lokakuu! Ja vieläpä erityisen kaunis ja aurinkoinen sellanen! Paras paikka! Ehkä tällä tiedolla kestää tulevan Suomi-visiitin. Pakkasta kuulemma.

Sunday, January 18, 2015

2v-6kk-18pv & 2kk-23pv

Tänä aamuna herätessäni vierellä ei ollut vauvaa vaan lautanen, jolla bageli (yet another vakava addiktio), jonka päällä vuohenjuustoa. Söin bagelin ja vilkasin kelloa. Puoli yksitoista. Olkkarissa mies ja lapset. Pienempi älämölöi puol tuntia sitten tosi kiukkusesti, joten tulin katsomaan. Nukuit vierellä taju kankaalla, joten otin vauvan ja koitin tarjota korviketta. Ei oikein maistunu. Että näin. Voi olla, että vähän väsytti. Voi olla, että talo oltais voitu purkaa ympäriltä, enkä olis herännyt. 

Pienempi oli kuitenkin ihan rauhallinen miehen sylissä, joten mikäs siinä. Olo oli uudestisyntynyt, vaikka nukkumaan olin päässyt vasta kolmen aikaan ja olin valvonu isomman kanssa varmaan tunnin aamulla, kun ei enää vätytä, en yhtään jakka nukkua. Kello oli vasta jotain puoli seiska.

Söin aamupalaa, vaihdoin juoksutrikoot päälle (apua!), suljin silmäni peilikuvalta ja sanoin notta morro. Meikä lähtee salille. 

Kuulostaa hölmöltä, mutta kuukausien haaveilun jälkeen tää oli ihan dream come true, paitsi että vielä parempaa kuin odotin. Se, että saa olla jossain Ihan Itsekseen. Tuijottaa  heijastuksesta oman kaulakorun tasasta hyppelehdintää juoksun rytmissä. Kuunnella musaa ilman keskeytyksiä. Hikoilla. Antaa kehon toimia. Se, voi kuulkaa, se vasta oli jotain! Ei ratkennu treenivaatteet, en pyörtynyt, enkä muistanu välittää siitä kuka kauhistelee mun trikoisiin verhottua ahteriani.

Juoksin vaivaset puoli tuntia. Pidempään olis tehnyt mieli, mutta membershipin hankkimisessa ja esittelykierroksella oli mennyt niin paljon aikaa, että tällä kertaa jäi lyhyeen. Palasin kotiin aivan järjettömän motivoituneena, inspiroituneena ja intoa puhkuen. Tätä täytyy kokeilla joskus uudestaan.

EDIT: Ainiin, piti kertoa, että eikös vain, lähtiessäni salilta pian selfieni jälkeen, kävelin jonkun nuoren mimmin ohi, joka oli juuri ottamassa omaa selfietään pienenpienessä urheilutopissa ja mikroissa. Ja tietty ihan täydellinen vartalo. Oh well, ei masennuta. Se ei varmaankaan nauti paria desiä Baileys-jädeä joka ilta.

To top it off, pienempi alkoi nauraa tänään. Silleen kunnolla. Tuli flashback sieltä reilu parin vuoden takaa. Taisin mä sillonkin olla vähän kyyneleet silmissä. Vauvan nauru, mikähän siinä on. Ihana sunnuntai.


Gym-selfie. Because I can!

Friday, January 16, 2015

2v-6kk-16pv & 2kk-21pv

Lähiömutsi hauskasti tuossa kirjoitti elämän helpottumisesta. Mietin sen lukiessani, heh, ei meillä kyllä vaan. Sitten mietin toisen kerran, notta nojaa. Onhan meillä elämä oikeestaan tasottunut aika paljon - niin Lontoon suhteen kuin uuden kokoonpanon suhteen.

Lontoon suhteen. Surffaan jo suhteellisen rutiinilla lähipuistoihin ja mihinmennä on tullu tutuksi. Oon keränny isommalle 'harrastuksen' neljälle päivälle. Että pääsee kuulemaan englantia ja näkemään muita lapsia:
- Maanantaisin kirjaston Rhyme Time (tosin ei olla vielä kertaakaan päästy paikalle, viimeksi oltiin vähän myöhässä ja paikka oli täynnä), jossa huhujen mukaan vähän lauletaan ja luetaan loruja. 
- Tiistaisin baletti (heh, voi kyllä!). Tarkoittaa tässä iässä lähinnä balettiopettajan katsomista, vähän tanssimista nallen ja huivien kanssa lastenlaulujen tahtiin ja varpaiden etsimistä.
- Keskiviikkosin  Gymboree, jossa ohjaaja suurieleisesti leikittää lapsia ('nyt kaikki ottaa ämpärin ja kasaa sinne näitä ruokatarvikkeita ja viedään ne tänne iiiisoon pataan ja siitä tulee pitsa!')
- Perjantaisin muskari, eli kuunnellaan Carolinea kitaralla, vähän lauletaan ja vähän leikitään mukana. Tämä on isomman ehdoton lemppari - myöskin pitkäaikasin näistä toiminnoista. Täällä on myös muskaritädin virkkaama pikkukala, jota isompi raaaaakastaa.

Täällä on siis paljon toimintaa. Näistäkin kaikki on sadan metrin etäisyydellä meistä, paitsi Gymboree, jonne kävelee kymmenisen minuuttia.

Itteni suhteen: oon huolestuttavan addiktoitunut Häagen Dazsin Baileys jädeen. Naukkailen sitä salaa aina kun isomman silmä välttää (pienempi ei maindaa, eikä sillä riitä sanat kantelemaan) kuin parhaastakin salapullosta. Nimestään huolimatta tässä ei (onneks) ole alkoholia. Lisäksi crumpets. Oh dear. Fazerin sinistä oon syönyt enemmän kuin viime vuosina Suomessa yhteensä (jotenkin sitä on ilmestynyt meille TOSI paljon ja jos kotona on suklaata, niin se pitää tietenkin urakoida pois).

Kävellään paljon lähimestoihin, mutta dösällä kulkeminenkaan ei pelota (thank god Google transport sun muut palvelut).

Hetkittäin katuja kävellessä tulee sellanen 'vitsi täällä on kivaa!' -fiilis. Erityisen kivaksi tämän tekee nämä kaikki lapsille tarkotetut toiminnat, joihin on helppo mennä ihan ex tempore ja never come back. Lääkäripalvelut on hanskassa. Ruokakauppa ei tunnu enää niin vieraalta. Pulssi on laskenut vähän katuja ylittäessä, vaikka vieläkin pelottaa ihan hitosti. Mutta joo, Lontoo toimii. 

Sitten tää lapsiarki. Hymyilin vinosti just miehelle, että se on kummallista. Että kyllä lapsiarki kotona on (mulle) välillä aika raskasta ja väsyttävää ja hetkittäin tosi turhauttavaa, mutta samaan aikaan ainoa oikea vaihtoehto. Se on kummallista.

Toisaalta kuitenkin meidän päivät soljuu yleensä tosi mukavasti. Isompi on iisi ja sen kanssa on suurimman osan ajasta helppo olla, mennä, tehdä ja kulkea. Pienempi liinailee ihan mainiosti ja oli tossa yhden puistoilun jopa hereillä ihan sopuisasti (kuikuillen kaula pitkänä). Leikitään ulkona, leikitään sisällä ja suurimman osan ajasta kelit on ihan ok. Mitä paremmin oon suunnitellut etukäteen, sen sulavammin homma kulkee, kun ei tarvi yrittää pähkäillä mihinköhän sitä nyt tässä lähdettäisiin.

Raskasta on oman ajan vähyys. Usein sitä on joitain minuutteja päivässä. Se aika, kun kotona on kaksi aikuista, kuluu uppooaa lapsiin täysin. Isompi menee suhteellisen ajoissa nukkumaan (nukahtaa kasin aikaan), mutta pienempi on taas on-off hereillä kasin jälkeen ja ei viihdy isin sylissä juuri ollenkaan. Eli ehdin käydä yleensä suihkussa (toisinaan jo sinä aikana on alkanut riipivä itku) ja sen jälkeen koitetaan vuorotella pienemmän iltahyssyttelyä (nää perus vauvajutut), mutta harvoinpa isi kelpaa kauhean pitkään. Ja sitten tulee palautus taas mun syliin (ennen kuin isompi herää asunnon halki raikuvaan protestointiin).

Mutta ne yöt. Ouloord, ne yöt. Viestitin viime yönä neljän jälkeen ystävälle: Mä. haluan. nukkua.

Aina välillä tulee öitä, kun pienempi ei. vaan. nuku. Ei se itke tai paru, mutta vaatii kyllä huomiota ja on sen verran kovaääninen, että isompi herää jos sen antaa mekastella sivuvaunussaan yhtään pidempään. Sen saa nukahtamaan rinnalle tai syliin vartiksi ja sitten se taas herää. Ja tätä kestää mahdollisesti aamukuuteen.

Mietin isomman kanssa, joka nukkui ekat puolivuotta ihan hyvin, että miksi pienten vauvojen vanhemmat on väsyneitä? Ihan hyvinhän nää nukkuu. Now I know. Varsinkin kun pataan heitetään isompi lapsi, joka ei nuku päikkäreitä ja jonka kanssa pitäisi sitten jaksaa touhuta se seuraava päivä parin tunnin unilla. Ouloord.

Niin, ja kyllähän isompikin heräilee. Toisinaan pienemmän mukana, joskus muuten vaan. Ja sitten on nälkä tai ei yhtään vätytä ja toisinaan lapsia palautellaan unten maille vuorotahtiin. Mantraan mielessäni, että lapset kasvaa lapset kasvaa, menee ohi menee ohi.

Onhan meillä ihan hyviäkin öitä, mutta välillä ei. Kello on nyt puoli yhdeksän. Toiveikkaana kohti uutta koitosta.

Sunday, January 11, 2015

2v-6kk-11pv & 2kk-16pv

Mulla on kyllä liikkunut päässä viime aikoina kaikenlaista, mutta ne on kulkenu aivojen läpi vauhdikkaasti kuin bussi, johon aamulla yrität juosten ehtiä. Paikalle päästessä näkyy enää pakoon kaasuttelvan dösän perävalot pakokaasun seasta. Mainiota T:tä lainatakseni: 

Kaksi sanaa. 
Univelka. 
Toista en muista. 

Eli meillä on ollu vähän sekalaisia öitä. Pienempi on ollut virkeä ja kovaääninen. Ehkä myös ilmavaivainen. Oli pari päivää kakkaamatta, ajattelin kokeilla kuumemittari-peppuun-kikkaa. En ollut varautunut siihen, että se tosiaan toimisi. Tuli kiire vesipisteelle. Viime yönä nukuin neljä tuntia pätkissä. Oon ollut kuin kännissä tänään koko päivän.

No, ainakin oon miettinyt, että oon miettinyt mutsia päivittäin. Että olispa kiva voida ylpeenä näyttää, että tämmönen tää on. Ja kuulla maamo-ihastelua, kun niiiiiin ihana vauva. Ja kertoa näistä Lontoo-jutuista. Kummallisinta - mutsin Skype-status muuttui yhtäkkiä offlinestä awayksi muutamaksi päiväksi ja on taas nyt offline. Hiukan creepyä, en oo keksinyt tähän oikein mitään selitystä.

Ja niin. Oon käynyt hetkittäin ihan mahtavia keskusteluja isomman kanssa puistossa...

- Oho, sullahan on tullut pissa housuun. Olisit sanonut, oltais vaihdettu kuivat housut!
- Ei haittaa mitään!
- No voi. Koska ne tuli? (no, tajusin jo kysyessä, että tämä oli vähän ehkä tyhmä kysymys)
*miettii hetken*
- Myöhemmin.
- Muistathan kertoa jatkossa kun pissattaa, niin käydään pissalla, ettei tarvitse pissata housuun?
- En.
- ....

Oon myöskin salakuunnellut sen leikkejä kylvyssä Lego-eläimillä...
Mittä minun kaveliit o-oon?
Älä pelkää, et ole yktin, me olemme täällä.

Oon hassutellut pienemmän kanssa, kanniskellut, pomppinut jumppapallolla, nauranut sen hymylle ja pussaillut sen varpaita. 

Haaveilin tossa lenkkeilystäkin, mutta näillä univeloilla jäi kyllä haaveeksi tänä viikonloppuna. Rintapumpun oon valmis heivaamaan roskiin. Kun en heru, niin en heru. Valitettavasti lienee nyt vain niin, että mikäli mielin lähteä mihinkään yksin, pienemmälle on varattava korviketta yllättävän nälän varalle. Harmillista. 

Tämä nyt Instan lisäksi tännekin: välillä katselen tuota kulahtaneen väsynyttä naisparkaa peilistä ja mietin, että toivottavasti se vielä joskus saa nukkua.



Monday, January 5, 2015

2v-6kk-5pv & 2kk-10pv

Ollaan koitettu tutustuttaa isommalle sanaa 'please' täällä, vaikkei se englantia muuten (vielä) puhukaan. Ja ihan hyvin se on sinällään mennyt: taitinko liitikakkua liit. Eli ei niin, että kukaan paikallinen hamottaisi, että tässä sanottiin nyt please, mutta kuitenkin. 

Lisäksi 'sorry' on yksi sana, jota ollaan koitettu opettaa. Ja aivan yllättäen siitä on tullut sana, jota isompi suostuu käyttämään, kun anteekki on liian vaikeeta. Ollaan kyllä selitetty, että se tarkottaa samaa (ja siihen vastataan 'saat anteeksi'), mutta ilmeisesti siinä on vähemmän tunnelatausta.

Ennen lounasta isompi oli taas harmistellut ruoasta (maistamatta, näkemättä, tietämättä), että on pahaa en tykkää. Tuli kuitenkin syömään ja söi kaiken. Kysyin lounaan jälkeen miltä maistui, johon isompi hymyillen: Oli hyvää. Toooliii. (sori)

Myös thank you:ta ollaan koitettu opettaa. Sanookin sen, mutta harmillisesti se kuulostaa usein enemmänkin f:llä alkavalta loukkaukselta. Harjoittelemme.

Kaiken tämän englannin ohessa isommasta on aivan yllättäen pulpahtanut täysin sisäsyntyinen pieni itä-suomalainen (mie haalan! (haluan) Tai useammin kuultu versio: Emmie haala! En. En haala.). Hellyyttävästi kuitenkin ihmettelee miksi kananmunan kivi (keltuainen) on pahaa. Mitä kettu sanoo (jep, for real). Selostaa, että toinen myyristä on vahva ja toinen ketterä. Osaa kiivetä itse pöntölle, eikä enää talvi itiä eikä äitiä. Niin pieni, niin iso,

Ollaan me pienemmältäkin saatu varsin vahvaa kommunikaatiota tänään. Aikalailla along the lines of en halua olla vaunuissa. En. En. En. EN. Menin kurja yrittämään pienempää elämänsä toista kertaa vaunuihin. Maybe she thinks she's being dumped, ehdotti naapuri karjunnan laannuttua. Se voi olla. Selkeästikään ei ollut miellyttävä kokemus joutua liinasta vaunuihin. Who knew.

Sunday, January 4, 2015

2v-6kk-4pv & 2kk-9pv

Mulla on tänään synttärit. Mies on yrittänyt kysellä mitä tahtoisin lahjaksi. Harmillisesti kaikki mitä just nyt haluisin lahjaksi on miehen ulottumattomissa. Niitä on mm. lentorohkeus lentopelon sijaan. Maailmaan rauha (ihan oikeasti - ja itsekkäästi toivon tietenkin turvallisuutta erityisesti kotisijoilleni). Terveet lapset (nämä mies kyllä lupasi, mutta parin viikon toimitusajalla).

Josta puheenollen: ehdin tossa sanoa kaverille, että meillä taitaa olla terve hetki meneillään. Ja skoolasin virtuaalista teekuppostani (no hei, koska Lontoo). No, sitä kesti about minuutin. Sitten pienempi alkoi räkäyskiä, tyhjensi suolensa ja nosti yli 39 kuumeen. En edes tiedä mikä virus tätä kuumetta nostaa, joku flunssa vai vatsajuttu vai kombinoitunut multipurpose-virus.

Soittoa siis kymmeneltä illalla paikalliseen terveysneuvontaan (tää on muuten oikeasti toimiva systeemi), jossa ystävällinen lääkäri antoi perusohjeet ja muistutti jostain, mikä kuulosti tumbler testiltä. Sorry, what test? No se, jos sille tulee ihottumaa, niin sitä ihottumakohtaa pitää painaa esim. vesilasilla, että näkee katoaako se ihottuma painaessa (normaalia) vai ei (aivokalvontulehdus). Ja sitten mutinaa general knowledgesta. Puna nousi poskille - oliko tää kaikille muille tuttu? Onko multa TAAS mennyt joku oleellinen äiti-tietoarsenaaliin kuuluva juttu ohi??

Heräsin aamulla isomman kuiskutukseen laula jo, laula jo. En tiiä mitä olis pitänyt laulaa ja nukahdin uudestaan. Vähän myöhemmin uusi herätys, kun isompi tuli hakemaan sängystä myyriään ja kertoi tohkeissaan valtavalla hymyllä, että on piirtänyt mulle kortin ja söi kanamunaa aamupalaksi. Pienempikin availi silmiään, hymyili leveästi, näytti kieltään ja täytti vaipan.

Kello on yli neljä. Yksi päivän tavotteista oli käydä pesemässä hiukset, mutta oon edelleen pyjamassa. Ollaan syöty perinteen mukaan sokerikakkua sellasenaan ja jätksiä. Lisäksi istuttu koko perheen voimin sohvalla ja laulettu muskarilaululeikkejä.

Vaikka mulla meinasi eilen pää mennä kun pienempi alkoi kuumeilla, tänään on ollu mahtavan hyvä päivä ja ihan erityisen onnellinen olo. Eikä se nyt varsinaisesti tästä vanhenemisesta johdu. Ei voi kun ihmetellä - onpa mulla ihana perhe ja hyvä elämä. Näitä euforian hetkiä!

Friday, January 2, 2015

2v-6kk-2pv & 2kk-7pv

Ei niin, että olisin mitenkään taikauskonen, mutta tää alkaa olla jo oikeasti todella uncanny! Oon varmasti vaikka kuinka monta kertaa todennut tämän, että yöunien kehuminen pilaa takuuvarmasti vähintään seuraavan yön, mutta silti piti viime postauksessa vähän kokeilla onnea. No, seuranneen yön jälkeen en edelleenkään oo taikauskoinen, mutta en silti kyllä enää koskaan iloitse hyvistä öistä blogissa ääneen.

Teinkin pienen päivityksen joskus puoli kahden aikaan, että heh, tässä vähän valvotaan. Let me tell you, puoli seittemän aikaan ei enää kauheasti naurattanut. Lapset hereillä yhtäaikaa ja vuorotellen ja miehellä alkoi vatsatauti ja kuume. Morro.

Seuraava päivä mentiin taas vähän selviytymismoodissa. Käytiin pienemmän kanssa lääkärissä tarkistuksessa, jonka aikana mies lojui kuumeisena peiton syövereissä ja katsoi isomman kanssa Pipsa Possua. Pienemmän todettiin olevan hyvällä mallilla parantumista päin, mutta vähän vielä keuhkoissa ääniä. Tulkaa takasin perjantaina.

Kävin kanssa hakemassa vähän lisäharmistusta vauvapuntarilla. Pienempi oli saanut kahdessa viikossa alle 50g painoa lisää. Äh.

No, tässähän nyt ollaan jo toisen lapsen äitejä, eli ei nyt mitään isomman vauva-aikasta ylireagointia. Pikainen retrospektiivinen analyysi nosti esille a) no, sehän on ollut kipeänä, ihan normia ruokahaluttomuutta; b) puklailun loppuneen; c) maitoa enää tule enää imettämättömästä rinnasta vaatteiden läpi, vaikkei suojaa oliskaan; d) stressin aiheuttama useamman päivän hyvin vähäinen ravinto; e) rintaraivarit

Kotona pienempi liinaan iholle ja pakkasesta jätskiä huulille. I've been there, muistan kyllä miten maidontuotantoa boostattiin. Ruokaa. Paljon. Ihokontaktia. Paljon. Imetystä. Paljon. Ehkä vähän pumppaustakin. Kyllä tämä tästä.

En tiedä uskallanko nyt ääneen sanoa, mutta meillä taitaa olla menossa tautivapaa hetki! Miehen vatsatauti parani, pienempi todettiin tänään lekurissa fully recovered ja isommallakin on vain kuhmu otsassa. Okei, mulla on joku jumppapallorasitusvamma (eli joku selkälihas krampissa), mutta sitä ei lasketa taudiksi.

Toivon epätoivoisesti, että mun neuroosin rajoilla keikkuva käsienpesu ja desinfiointi on pelastanut mut (ja pienemmän) mahataudin ikeestä. En nyt vielä kuitenkaan ihan henkäse helpotuksesta.

Anyway, uusi vuosikin tässä alkoi. Syötiin pastaa, lojuttiin sisällä ja oltiin superlaiskoja. Tänään käytiin ylänaapurin kanssa kivassa (uudessa) leikkipuistossa ja syötettiin ankkoja. Olkoon uutuudenviehätystä vielä, mutta onhan se nyt ihan huippua lähteä tammikuussa auringossa ulos nahkatakissa eikä tuu kylmä. Outoa sen sijaan, että isompi valittaa palelevansa ulkona jatkuvasti, vaikka sillä on ihan kunnolla kyllä vaatetta päällä. Ja samaan aikaan brittilapset juoksee ilman pipoa, ilman hanskoja, parhaassa tapauksessa ilman takkiakin. Again, me suomalaiset karaistuineita kylmään? Hardly.