Tuesday, January 31, 2012

rv19+1

Raskauden rankka puoli: hormoonit vaikuttaa mun emotionaaliseen elämään ihan valtavasti - ja hetkittäin todella raivostuttavalla tavalla. Se on ihan mahtavaa, miten high on kyllä todella high, mutta sitten vastaavasti low on todella low. Ja liikuttunut on todella liikuttunut - kaikesta.

Tällä hetkellä oon ihan lentoon lähdössä - eilen oli aivan mahtava UB:n keikka, aurinko paistaa (olo kuin teinivuosina keväällä - AURINKO, näättekö toi keltainen pallo! KEVÄT! Lämpöä lasin läpi! Elämä voittaa sittenkin!!) ja enää pari tuntia töissä. Illalla bänditreenit - jee! - ja niiden jälkeen vielä musikaalitreenit - jee! - ja huomenna lähdetään kanarialle - jeejee!

Mutta sitten tulee niitä hetkiä, kun raivostuttaa aivan käsittämättömällä tavalla - KAIKKI. Siihen ei paljoa tarvita, kun pään sisällä alkaa myrskytä ja tekisi mieli kiukutella aivan järjettömästi joka suuntaan. (Miehen) onneksi mun päässä on vielä joku järjen ääni, joka onnistuu aina rauhoittamaan tilanteen ennen kuin päädyn tekemään / sanomaan asioita, jotka hävettäisi vielä pitkään sen jälkeenkin.

Anyway. Ottaisin mielummin sen mun normaalisin tasaisemman olotilan, jossa kyllä innostuu asioista, mutta ei ihan niin hengästyttävästi - ja toisaalta harmistuu asioista, mutta ei ihan niin raivoisasti.

Tää on pidemmän päälle oikeastaan melko kuluttavaa.

Sunday, January 29, 2012

rv18+6

Se on kuulkaa nyt niin, että huomenna (tai ylihuomenna, miten sen nyt laskee) alkaa 20. viikko, eli sitten ollaan puolivälissä!

Viikonloppu hujahti ohi hetkessä. Lauantaina käytiin muuttamassa kavereita, tosin olin kyllä suoraansanottuna varsin hyödytön ja päädyin vain istumaan sohvalle keskustelemaan toisen raskaanaolevan kanssa. Meidän paras anti oli se, että toimme mukana miehet.

Onnistuin kyllä (elämän ironiaa) tekemään jotain mitä ei melkein koskaan elämässä tapahdu, ja ei varsinkaan SAISI tapahtua raskaana - pannutin portaissa. Onneksi kyseessä oli vain pehmeä pyllähdys, josta ei jäänyt mitään vammoja, vaikka sain miehenkin kiskastua mukanani.

Tänään käytiin shoppailemassa (muun muuassa Ikeassa), mutta voin vieläkin sanoa, että ei olla ostettu yhtä ainutta lapsitavaraa. Sinänsä kai ihan hyvä, ne ehtii shoppailla myöhemminkin, ja sain kuulla lauantaina kaverilta (laskettu aika tyyliin huomenna), että ollaan kaveripiirin vauvanvaate-jonossa seuraavana.

Pikkunen mahaotus on ollut viime päivinä vähän vaisumpi, oon bongannut vain muutaman pienen potkasun. Päätin nyt olla kuitenkin huolestumatta ja lähteä hyvillä mielin Kanarialle keskiviikkona.

Pääsin muuten sanomaan tänään tanssitreeneissä, että 'alan olla sen verran raskaana, etten nyt voi ihan täysiä jalkaa heittää ja joudun vähän välttelemään hyppyjä jne.'

Ja maha kasvaa! Se voi myös johtua kyllä tästä tauottomasta ruoan puputtamisesta.

Friday, January 27, 2012

rv18+4

Mun on nyt pakko jakaa kaikkien kanssa tää resepti. Pahoittelen jo etukäteen jos se aiheuttaa samanlaisen syöksykierteen suklaan turmioon kuin mulla, mutta maailman on tiedettävä!

Ostin aikoinaan (joskus 2006) GB Glacen tekemän 'Pienen jäätelökirjan', joka ei todellisuudessa ole yhtään pieni, mutta varsin jäätelöinen kirja. Kansien välistä löytyy toinen toistaan kuolattavampia reseptejä ja kekseliäitä tapoja käyttää jätskiä ja sitten bongasin ohjeen 'Virin ja vahvistin'. Eli suomeksi .. tai siis englanniksi: Instant mudcake. Ja se menee näin:

3 palariviä taloussuklaata
25g margariinia (mä käytän ihan kyselemättä Oivariinia)
1/4 dl sokeria
1 kananmuna
vajaa 1/2 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Laita suklaa ja margariini / voi mikrouunin kestävään kulhoon ja sulata alhaisella teholla. Sekoita sileäksi ja lisää sokeri, kananmuna, leivinjauhe (voi myös sekottaa perunajauhojen mukaan) ja perunajauhot. Sekoita taikinaksi ja kaada kahteen annoskulhoon. Kypsennä mikrouunissa ~500-600 W teholla n. 2 minuuttia.

Ja siis pintaa voi  koristella esim. tomusokerilla, jos haluaa. Ja suklaakakun kyljellä on tietenkin ehdottomasti oltava jätskiä - puhdas vanilja kelpaa mainiosti.

Valmistusaika ideasta ensimmäiseen suupalalliseen n. 5 minuuttia, erityisesti jos kuivat aineet mittaa valmiiksi sillä aikaa kun suklaa + voi sulaa. Ja ougaawd se on hyvää! Kakusta saa vähän eri rakenteista riippuen siitä kuinka pitkään sitä kypsyttää. Minähän siis mielelläni jätän kypsentämisen tyyliin minuuttiin, jolloin taikina on mukavasti kiinteytynyt, mutta edelleen varsin kosteaa.

Jep, itseäni niskasta kiinni ottaminen ei tapahtunu tällä viikolla.

Tämä sivu on avattu niin montaa, kertaa, että kun kirjan avaa satunnaisesta kohdasta, aukeaa tämä aukeama. Aina.

Thursday, January 26, 2012

rv18+3

Noniin, nyt kai se on virallista - ollaan jo kolmena iltana tässä makoiltu just ennen nukkumaanmenoa sängyssä ja tunnusteltu mun vatsasta tulevia potkuja. Siellä se joku on ja potkii. Mies totesi hymyillen (saatuaan potkun naamaansa painettuaan korvan mun vatsalle) 'nyt se isän potkiminen sitten alkoi'.

Jostain syystä potkuja kuitenkin tuntuu about ainostaan iltasin ennen nukkumaanmenoa. Oon koittanut välillä tunnustella iltapäivisin töistä tullessa, mutta mitään en oo huomannut.

Tänään oli taasen äitiysjooga ja täytyy sanoa, että se on aika sopivaa, kevyttä liikuntaa tähän pisteeseen. Paras osuus on tottakai lopun rentoutuminen, johon lähes poikkeuksetta meinaan nukahtaa.

Maha on myös kasvanut, mutta musta se vieläkin näyttää lähinnä ylimääräseltä painolta, eikä vauvamahalta.. No, eiköhän se tosta vielä. Vaa'alla en oo uskaltanut käydä sitten viime perjantain, en tän kaiken syöpöttelyn kanssa. Toivottavasti tää nälkä (ja erityisesti ruoanhimo) hellittää pian.....

Tuesday, January 24, 2012

rv18+1

Myönnetääköön heti alkuun, että tänään ei ole ollut tehokas työpäivä. Aamusta heti ensimmäisenä Facebook osasi kertoa huhun, että Ultra Bra on tekemässä come backin - tukikonsertin Haavistolle.

Aamupäivä sitten sujuikin vuoristoradassa: Miten maailman siisteintä!! Entä jos me ollaankin just sillon Kanarialla? Koska liput koska liput?! jne.

Puoli yhden aikaan mulla oli liput käsissä (niinkuin virtuaalisesti) ja ehdittiin siinä vielä hehkuttaa ja hypettää vähän aikaa työkaverin kanssa ennenkuin rauha alkoi palautua maahan. Vieläkin huudahtelen hetkittäin (sisäisesti sekä ulkoisesti) 'Ultra Bra! Maanantaina! Mulla on lippu!'

Ainoa mikä voisi tän ylittää on eiliset pienet potkut alavatsassa, jotka mieskin pääsi tuntemaan.

ps. seikkailu jatkuvan ruoanhimon / nälän akselilla jatkuu.

Monday, January 23, 2012

rv18+0

Päivän huomiot:

- Niskasta kiinni ottaminen jäi haaveeksi, koko päivän on ollut pakottava tarve syödä. Olen ruokkinut tätä tarvetta mm. lakujätskillä (ILMAN suolakurkkuja).
- Ehkä edelliseen liittyen: vatsaparkaa harmittaa.
- Kiikutin aamulla pari putkiloa pissaa labraan. Ainakin toinen niistä sai puhtaat paperit (se raskausmyrkytystesti). Toisen kuulen huomenna.
- Olen oppinut raskauden aikana pissaamaan sujuvammin kuppiin.
- Nivuset vähän vinkasevat (kuvainnollisesti) aina välillä. Luin että se kuuluu asiaan.
- Tajusin, että viikon päästä on lähtö Kanarialle. Hurraa!

Sunday, January 22, 2012

rv17+6

Ahkerahko sunnuntai (näistä on kehuskeltava, kun vielä on sellainen aika elämässä, että joskus saadaan jotain aikaseksikin).

Käytiin siis suorittamassa kansalaisvel..oikeudet, hakemassa mulle rauta-tabletteja (otin nyt sitten Obsidiania, kun muistan kuulleeni sen nimen useissa eri blogeissa rautalähteenä) ja kotiin ruokaa. Lisäksi innostuin tekemään pannaria, siivoomaan kotia ja kirsikkana kakun päällä käytiin vielä ostamassa Vepsäläiseltä uudet työtuolit, joita oltiin katseltu sillä silmällä jo marraskuusta asti.

Seuraavaksi ajattelin venytellä alaselkää (ai hitsi että on jumissa), käydä suihkussa ja maata sohvalla. Vatsaa vähän nipistelee ja painaa.

Tämä oli kyllä taas sarjassamme todella pohdiskeleva, sisältörikas blogi-postaus!

ps. Kohti 19. viikkoa pusketaan. Se on ihan totta, että aika menee tässä vaiheessa todella vauhdikkaasti.

Friday, January 20, 2012

rv17+4

Kello on vasta yksi, mutta tänään on ollut jo hyvä päivä!

Jalassa on uudet äitiysfarkut, jotka oli just sitä mitä kaipasin. Väljät ja mukavat. Katselin taannoin Elloksen valikoimaa (niiden mulle lähettämä synttäritarjous onnistui - mainonnan uhrina siellä sitten tilasin vaikka mitä), joka oli täynnä äitiyspillifarkkuja ja huokailin. Ymmärrän kyllä että pillifarkkuus on muotia ja toki halutaan tehdä muodin mukaisia vaatteita, mutta jotenkin ite kaipasin semmosia farkku-lökäreitä, joissa olisi ennen kaikkea mukava olla.

Löysin lopulta yhdet.

Netin yli housujen tilaaminen on aivan valtava riski. Mistä sitä voi tietää mikä on oikea koko ja istuuko farkut edes?

Sain farkut eilen illalla ja ovat olleet mun päällä nyt tänään ja tan-tan-taa, ne on lähes täydelliset! Väljät, mukavat ja mun mielestä ihan kivannäköset (vaikkakin mies hymyillen huokaili, että mun lahjemuoti on jäänyt 90-luvulle). Periaatteessa yks koko pienempikin olis SAATTANUT olla ok, mutta ei mitenkään välttämätöntä.

Tänään olis myös neuvolakäynti nro 2. Punnitsi mut (-500g edellisestä punnituksesta. hyvä luku, pieni pudotus ei haittaa jos on vähän ylimääräistä mistä pudottaa. Erityisesti kun suurin syy pudotukseen on todnäk se, ettei ruokavalioon enää kuulu alkoholipitoiset juomat :-), kyseli mukavia, otti hemoglobiinin (romahtanut satasen paikkeille, ei oo ikinä ollut mulla näin alhainen, mutta kuulemma tyypillistä), määräsi rautaa ja mittasi vielä verenpaineen (117/70).

Kuunneltiin myös ne lapsosen sydänäänet. Muutaman minuutin etsinnän jälkeen kasvoille kyllä levisi leveä hymy, kun alkoi kuulua tykytys. Pikkusen pulssi oli 145, mikä oli sekin oikein hyvä.

Ainoa pieni ikävä juttu oli virtsanäyte, jossa tikkuun ilmestyi hyvin haaleaa vihertävää väriä ja siinä missä se on todnäk vielä ihan normaalin rajoissa, pyysi viemään erillisen virtsanäytteen labraan. Ei nyt jätetä mitään huomiotta / oteta mitään riskejä. Vihreys siis mittaa sitä raskausmyrkytystä, jota yleensä esiintyy paljon myöhemmässä vaiheessa ja johon liittyy oireita, joita mulla ei ole ollut, mutta ettei jää mietityttämään. Neuvolatypy haluaa selkeästi olla huolellinen ja hyvä niin!

Kirsikkana kakun päälle: löysin (tosin vasta neuvolakäynnin jälkeen) sisäänkäynnin terveyskeskuksen asiakkaille tarkoitettuun parkkihalliin! Excellent! Ei enää paikan etsimistä lumisen, puoliauratun kadun varrelta.

Noin asiasta kakkuvuokaan: oon tekemässä tänä iltana kavereita varten suklaakakun, jonka haluaisin jotenkin hiukan koveran muotoiseksi (keskellä aavistuksen littanammaksi kuin reunoilta), jotta voisin täyttää keskustan tuoreilla hedelmillä. Muistaakseni tähän on joku näppärä keino .. mutta mikä?

Jos jokus tietää, niin kertokaa ihmeessä!

Thursday, January 19, 2012

rv17+3

Täällä vatsa hiljalleen kasvaa. Edelleenkin näyttää lähinnä vain 'isolta mahalta' vaatteiden alla, mutta kun vähän silittelee vatsaa, niin siitä kyllä tuntee että alavatsa on ihan pinkeä.

Minkäänlaisia liikkeitä en oo vielä tuntenut, vaikka olen hiljaa iltaisin sängyssä maannutkin ja tunnustellut. Vähän kateellisena olen lueskellut muiden blogeja, joissa liikkeita on saatettu tässä vaiheessa tuntea jo kokonainen viikko!

Meidän lapsonen on ehkä sitten rauhallisempaa sorttia....

Huomenna on toinen neuvola, mikä on varsin tervetullutta. Tuntuu että edellisestä tsekkauksesta (eka ultra joulukuun alussa) on ikuisuus ja haluaisi taas päästä varmistamaan että kaikki on kuten pitääkin ja homma edistyy. Mitään syytä olettaa toisin ei tietenkään ole, mutta silti.

Mulla ei ole mitään käsitystä mitä ne tokassa ultrassa tekee - varmaan punnitsee ja ehkä kuuntelee sydänääniä? Jotain muuta?

Kuulemma lapsi voi tässä vaiheessa jo alkaa kuulla ääniä ja voin vain kuvitella lapsiparan käpertyneenä kasaan korvat peitettynä meidän bänditreeneissä... Onneks neste vaimentaa ääntä vähän.

EDIT:
Piti vielä kertoa viimeöisestä unesta. Olin ystäväni häissä ja tajusin siellä yhtäkkiä, että heeetkinen, ystävähän ON jo naimisissa, eri miehen kanssa. Kävi siinä ilmi, että olivat edellisen miehen kanssa päättäneet erota edellisellä viikolla ja nyt ystävä oli menossa uuden kanssa naimisiin. Ja siihen samaan syssyyn kuulin, että melkein kaikki meidän ystäväpariskunnat olivat eronneet.

Itkin katkerasti ja raivosin miehelleni, joka oli näistä tiennyt, mutta ei ollut sitten kertonut mulle mitään. Siitä kaikesta tuli ihan kamala lohduttomuus.

Veikkaisin että syy tähän(kin) uneen on nää raskaushormoonit, jotka aiheuttaa mussa alitajuisesti tätä turvattomuutta ja epävarmuutta ympäristön stabiiliudesta. Ja riittämättömyyttä (miten en ollut tiennyt niistä eroista?!).

Olisi todella mielenkiintoista tietää miksi raskaushormoonit aiheuttaa tällaisia alitajusia tuntemuksia (vaikka ihan oikeasti voin oikein hyvin ja stabiilisti), jotka heijastuilee eniten unissa (ja näemmä joskus kun mies on  matkoilla). Paljonkohan psykologien tuntihinta on?

Monday, January 16, 2012

rv17+1

Mun voidaan sanoa nyt varmaan ihan virallisesti saavuttaneen energisen, mutta seesteisen raskauden keskivaiheen.

Normaalistihan raahaudun töihin ysin maissa - joskus virkeinä aamuina jo puoli ysiltä. Tänään olin kuitenkin puoli kasilta jo meidän toimiston peilisalissa - odottamassa pilates-tunnin alkua.

No, tätä aamua ei ihan menestystarinaksi voi kutsua kuitenkaan. Olin unohtanut lokeroni avaimen kotiin (pieni ääni muistutti mua joskus keskellä yötä, että avain pitää muistaa ottaa mukaan, mutta se pieni ääni taisi vielä nukkua siinä vaiheessa kun lähdin ajelemaan) ja eihän sitä pilates-tuntia sitten edes ollutkaan.

Harmittelin hetken, mutta toisaalta - mulla oli kokonainen peilisali omassa käytössäni. Laitoin kännykän kiinni äänentoistoon ja vietin hyvän puolituntisen sitten vaan venytellen selkää ja nostamalla vähän hikeä pintaan. Menee se niinkin.

Btw olen kuullut joogassa, että raskauden aikana naiset muuttuu kauhean notkeiksi? No, ainakaan mun kohdalla tätä ei ole tapahtunut. Tanssitaustan ja sopivien geenien takia oon normaalisti ihan suhteellisen notkea, mutta tänään venyttely (jalkojen) oli raskasta. Oikee jalka tuntui ihan vasemmalta ja vasen tuntui siltä kun ei olis ollut suorana vuosikausiin. Auts. Ehkä se oli kanssa vähän aamukankeutta.

Noin muutoin jäi hyvä mieli urheilusta, joskin työpisteelle päästyäni olinki taas ihan nukahtamispisteessä.

Aamun feedeistä napattua, demotivational posters. Sopi niin hyvin tunnelmaan.

Sit piti vielä mainita, että tässä vaiheessa raskautta varoteltiin että limakalvoista saattaa tulla verta. Eikä turhaan. Voi mun nenää ja ikeniä...

rv17+0

Kohti kahdeksattatoista viikkoa. Kuulostaapa isolta luvulta.

Elämä rullailee tällä hetkellä varsin tasasesti. Kovasti oottelen jo seuraavaa neuvolaa (nyt perjantaina) ja erityisesti seuraavaa ultraa (muutaman viikon päästä). Vatsa on nipistellyt tavallista enemmän viime aikoina ja nivusiinkin on vähän ottanut. Onneks kipu ei ole mitenkään kauhean pahaa, mutta enemmänkin sellasta painetta.

Lisäksi alaselkä jumittaa. Voi olla, että oli huono nukkumisasento tai sitten vaan näitä ihan perus raskausoireita. Venyttelin eilen vähän paremmin ja tein nyt monta periaatepäätöstä venytellä ja vähän harrastaa pilatesta sen joogan lisäksi, jos vaikka auttaisi. Kyllä nyt jo eilisen venyttelyn jälkeen on jo parempi olo selässä.

Sain kanssa tietää että yhden työkaverin vaimo on saamassa lapsen samoihin aikoihin kun mulla olis laskettu aika. Mukavaa saada vertaistukea. Ja käsittämätöntä edelleenkin pelkkä ajatus siitä, että meistä on tulossa ihan oikeasti vanhempia.

Sivuhuomautuksena, mies osti varsin mielenkiintoisen kirjan, jossa kerrotaan vauvojen aivojen kehityksestä tieteellisin faktoin. Mukaan ei siis ole otettu teorioita ja pohdintoja, vaan tutkimustulosten osottamia faktoja.

Lueskeltiin tuota kirjaa yhdessä jonkun matkaa ja ainakin mulle on jo lyhyellä lukemisella jääny siitä paljon käteen. Tuntuu että näistä tieteellisistä tuloksista voi ihan oikeasti olla jotain hyötyäkin kun opettelee kasvattamaan lasta.

Friday, January 13, 2012

rv16+4

Kävin eilen taas äitiysjoogassa - jälleen kerran ihan positiivinen kokemus. Tosin kaikki muut paikallaolijat olivat jo paljon pidemmällä raskaudessa, varmaan jossain rv30 tienoilla (kuten ainakin yksi mainitsi olevansa). Pakko myöntää että tuli pieni mahakateus - tällä kertaa omaa mahaa suuremmista mahoista. Ei muuten, mutta sunnuntaisen ilahtumisen jälkeen tuntuu ihan siltä kun vatsa olisi vähän pienentynyt, eikä kasvanut.

Lisäksi ostin eilen ekaa kertaa sitten lokakuun ihan oikean (kofeiinittoman) latten! Sillon kun raskaus kävi ilmi, päätin että lopetan nyt kahvin juonnin tältä erää kokonaan. Tiedän että kahvia saisi juoda jonkun verran (ja mullakin oli tapana siis juoda about kupillinen päivässä), mutta se tuntui vaan turhalta tähän lähtöön.

Ei mun oo oikeastaan edes kahvia tehnyt mieli, mutta yhtäkkiä täysin itsestäänselvä asian oivaltaminen - lattea saa kofeiinittomana! - laukaisi himon, että piiitkästä aikaa, nyt kyllä ostan.

Ostin, join ja tulin ihan ähkyyn. Latte rasvattomanakin on jotenkin tosi tuhti pakkaus.

Yritin myös eilen maata ihan hiljaa sängyssä ja tunnustella tuntisinko jotain liikehdintää, mutta tunsin lähinnä oman sykkeeni. Ei hipaisuja tai saippuakuplia - ainakaan niin että olisin huomannut. Ja sitten nukahdin.

Wednesday, January 11, 2012

rv16+2

Lisää ensimmäisiä. Kävin nopeasti viemässä mun isälle pari valokuvaa. En edes noussu autosta, vaan isä kurotteli matkustajan puolelta ja vaihdettiin nopeasti kuulumiset. No, se nyt ei ollut ensimmäinen kerta, vaan se, että joku ihan kysymättä ja tosta noin vaan taputti mua vatsalle ja sanoi jotain 'terveisiä tännekin' tms.

Fine, se on mun isä, mutta sillä sekunnilla tuli sellanen olo että käpälät pois! Mun vatsa on mun omaisuutta! Olalle taputtaminen on yleisesti hyväksytty tapa (jota mun isä harrastaa myös usein), mutta vatsa on mun eikä sitä tosta noin vaan tulla taputtelemaan.

Hymyilin toki kauniisti, enkä siitä mitään numeroa tehnyt, mutta muistan joskus lukeneeni raskaana olevien naisten avautumista aiheesta ja miettineeni, että no onko se nyt noin iso juttu.

No, on se.

Sunday, January 8, 2012

rv16+0

Okei, ollaan nyt sitten ihan raatorehellisiä. Kirjoitin eilen illalla myöhään yhden postauksen ja viimeinen ajatus ennen nukahtamista oli että voikun jaksaisin nousta ylös deletoimaan sen. Aamun ensimmäinen teko oli kävellä koneelle ja piilottaa postaus.

Päivän sulattelun jälkeen tässä ollaan taas.

First things first. Makoilin sunnuntaiaamuna sängyssä, silittelin vatsaani ja totesin, siinä käsin havaittavan, kiinteän kummun. Kuva lattialla makoillessa. Vannon, että alavatsa olisi tälleen selällään ollessa normisti ihan litteä! Tuota kumpua en saanut edes vedettyä sisään.




Ja sitten ne muut asiat. Uskon vahvasti siihen, että parisuhteiden pitää kyetä toimimaan omalla painollaan, ja oon aika varma että juuri tämä on salaisuus meidän seesteiseen ja onnelliseen parisuhteeseen. Usein parisuhteissa kompastuskiveksi muodostuu se, että toinen tarvitsee enemmän, kuin toinen luonnostaan olisi valmis antamaan, mikä ajaa pettymysten ja turhautumisten kierteeseen.

Mun mielestä on tärkeää tiedostaa olevansa oman onnensa seppä ja voivansa ihan itse täyttää omat tarpeensa. Se, että vieressä on puoliso, jolta ei vaadita mitään, vapauttaa tämän olemaan ihan aidosti ja rennosti oma itsensä - ja myöskin todennäköisesti antamaan sitä huomiota ja huolenpitoa vaikka kuinka.

Lisäksi henkilökohtaisella tasolla inhoan itsessäni niitä tarvitsevia piirteitä (eli että haluaisin miehen huomioivan mua jollain tavoin enemmän) ja pillereiden syönnin lopettamisen jälkeen oon onnistunut kitkemään ne piirteet pois varsin perinpohjaisesti (käsittämätöntä mitä ne hormoonit teki .. tekee mulle).

Mulle se viestittää heikkoutta itsessäni, sitä etten seiso omilla jaloillani, vaan joudun ripustautumaan toiseen. Lisäksi se on menolippu suoraan to the corner of disappointment and frustration sekä parisuhteen laadun ja onnen heikkenemiseen. Jos mun onni on kiinni muista kuin musta itsestäni, voiko siitä mitenkään seurata muuta kuin pettymystä? Jos toinen kaipaa sulta kokoajan enemmän huomiota kuin mitä luonnostaan antaisit, voiko siinä olla väsymättä ja turhautumatta?

Tämän pitkän alustuksen jälkeen siis päästään siihen, että hampaita kiristellen, unettomana sängyssä kieriskellen ja painajaisia nähden jouduin lopulta niiskuttaen soittamaan miehelle sunnuntaiaamuna ja toteamaan, että tarviin ehkä nyt tällä hetkellä vähän enemmän huomiota ja puhelinsoittoja kuin normaalisti. Mies lohdutti ja oli hellä ja ihana ja juteltiin tunti. Sovittiin vielä skype-puhelintreffit seuraavalle päivälle. Ja niin rauha palasi mun maailmaan.

Mainittakoon, että sunnuntaiaamua lukuunottama oon ollut ihan fine. Viihdyn kotona yksin ja näin viikon yksinolon jälkeen tänään oli ensimmäinen kerta kun tuli vähän yksinäinen olo. Mutta sekin johtui telkkarisarjasta, jota katsoin ja joka sai vähän kyynelehtimään. Ja tosiaan, lento takaisin laskeutuu Helsinki-Vantaalla lauantaina, viiden päivän päästä. Loppujen lopuksi tää aika on mennyt varsin nopeasti.

Saturday, January 7, 2012

rv15+5

Hyvä minä, tein vuoden toisen ryhdistyliikkeen. Ensimmäisen ollessa ruokailun parantaminen ja voilá, paino on edelleen samassa kuin kaksi kuukautta sitten (mikä siis joulupyhät jne. mukaan lukien on mun mielestä ihan hyvä juttu). Tokikaan en siis painonnousua pelkää, mutta sitä ehtinee kertyä aivan riittämiin siinä vaiheessa kun vatsa alkaa oikeasti näkyä ja kasvaa.

Tällä hetkellähän vauvavatsaa ei juurikaan vielä erota, vaikka siihen se pari kriittistä, ylimäärästä senttiä tulikin, että housut alkoi painaa. Mutta kaikki aikanaan.

Niin, se toinen ryhdistysliike. Menin sitten torstaina lopulta ensimmäistä kertaa kokeilemaan raskausjoogaa! Kysyin mieheltä ennen lähtöä, että minkäköhänlaista se on ja mies vastasi 'varmaan siirrytte hitaasti hassusta asennosta toiseen'.

Yllättävän tarkka kuvaus joogalle.

Meitä oli siellä tunnilla vain kourallinen ja tunsin oloni vähän hassuksi, kun kaikki muut olivat jo paljon pidemmällä raskaudessa ja vatsa paljon pidemmällä myös. Mutta mulle sanottiin, että jooga kannattaa alottaa jo raskauden alkuvaiheessa!

Liikkeet oli rauhallisia, eikä kauhean raskaita ja sitä henkistä puolta tuotiin esille varsin vähän. Suurimmaksi hyödyksi tuntui tässä vaiheessa jäävän ihan vain se, että ottaa ihan oikeasti aikaa siihen, että keskittyy siihen otukseen tuolla kohdussa, jakaa rakkautta ja ajatuksia ja tuntemuksia. Sitä voisi koittaa tehdä vaikka päivittäin, erityisesti tässä vaiheessa kun oireet on niin vähäisiä, eikä otuksen liikkeet vielä tunnu, että on melkein helppo unohtaa olevansa raskaana.

Eli aion mennä kyllä vielä jatkossakin.

Tuesday, January 3, 2012

rv15+1

Niin täällä alkoi 16. viikko ja mies porhalsi pariksi viikoksi työmatkalle kaukomaille. 'Aika kuluu nopeasti', lupailtiin toisillemme aamulla ja sitten lähdin töihin. Tavallaan vähän hassua huomata, että pisin aika meidän kolme ja puolivuotisen yhdessäolon aikana oli se kuusi päivää, kun olin Kanarilla.

Ihmiset ikävöi eri tavoin. Mulle (kuten ehkä monille muillekin tytöille) ensimmäiset päivät ovat vaikeimpia. Tottuminen ja sopeutuminen tilanteeseen ja ylipäänsä toisesta vierottuminen. Sitten siihen alkaa tottua ja vaikka ikävä voi hyvinkin olla, se ei enää tunnu niin kurjalta.

Sitten on niitä (oon ollut näkevinäni tätä pojissa useammin), jotka nauttivat ekoista 'vapaapäivistä' ja sitten muutaman päivän kuluttua vierotusoireet alkavat ja ikävä iskee kunnolla. Se on hassua.

Sen sijaan luin Hesarista (jo pari päivää sitten) hyvän artikkelin. Lyhyesti: Ylioptimistisuus on ihmisen selviytymisen kannalta olennainen juttu ja realistiset ihmiset ovat taipuvaisempia masennukseen. Ylioptimistisuus yhdistettynä vaikeisiin olosuhteisiin kasvattaa sinnikkäitä selviytyjiä.

On helppoa tykätä tutkimustuloksista, jotka vastaa omia ajatuksia ja rakennettuja ajatusmalleja. Eli siis: Niijjust!

Ja lopuksi ihan noin niinkuin raskauteen liittyen: sain eilen oudon huimauskohtauksen. Istuttiin ravintolassa syömässä ja pikkuhiljaa hiipi semmonen omituinen olo, suorastaan tasapainon heikkeneminen. Kotiin kävellessä olotila parani, mutta kotona taas kun kävin sohvalle makaamaan silmät kiinni, oli sellainen olo, kun herää aamukuudelta piiiiitkän, kostean illan jälkeen ja tuntuu että koko huone pyörii ja putoo sängystä, vaikka vaan makaa siinä silmät tiukasti ummessa.

Googletin vähän raskaudesta ja huimauksesta ja ilmeisesti ei oo hirveän epätyypillinen juttu. Säikäytti vähän kyllä. Noin muutoin tässä on nyt sitten se seesteinen (no seesteisempi) raskauden keskivaihe. Ei mitään kummepia oireita (välillä vatsaa nipistelee vähän) jatkuvasti liikuttunutta olotilaa lukuunottamatta ja välillä pitää oikein muistuttaa että tässä nyt kasvatetaan lasta.

Liikkeitä saanee odotella vielä tovin, eikä vatsakaan oo mitenkään huikeasti pyöristynyt.

Eli ei tässä mitään, kahden ja puolen viikon päästä olis seuraava neuvola.

Ainiin sellanen kysymys! Luulin että rakenneultrassa kävisi lapsen sukupuoli ilmi (tai että sitä sillon siellä tutkittaisiin), mutta jostain lapusta luin, ettei se menekään niin. Siis mitähäh? Jos haluaa tietää etukäteen, pitääkö sitä varata joku erillinen erityisultra?

Sunday, January 1, 2012

rv14+6

Noin se vuosi vaihtui täälläkin. Saatiin kutsu ystävien lapsellisille kekkereille, jossa parhaimmillaan porhalsi kuusi  alle neljävuotiasta pienokaista noin 30 asteisessa kämpässä. Hauskaa oli ja holiton mansikkaskumppa maistui lähinnä mansikkahillolle. Meinasin myös ostaa aattona ensimmäinen vauva-asian: ihanan pörröisen karvahaalarin, jonka hankin aikasemmin serkun lapselle lahjaksi. Noin niinkuin meille odottamaan seuraavaa talvea. Haalarit olivat kuitenkin ehtineet loppua, joten vielä ollaan ihan vauvarompevapaita.

Noin muutoin oon tänä vuonna ehtinyt syödä itseni karkilla pahaan oloon, kyynelehtiä toimintajännäriä katsoessa (koska joku sanoi 'I love you' ja koska miehet käveli niin hienosti ja kaikilla oli samanlaiset hatut ja ulkona oli ihminen, joka juoksi sateessa) ja saada pupu kiinni itseteosta ihastelemassa mun uusia kenkiä - hampaillaan.

Ostin myös Amazonista kiireisten äitien kasvatusoppaan (Toddler ABC Guide to Discipline: Quick Secrets to Loving Guidance), jonka ehdin jo  melkein kokonaan lukea. Edelleen kyllä kaipailen jotain hyvää, perusteltua, tutkittua, järkevää kirjaa, jossa asioita lähestytään hiukan jotenkin syvemmällä tasolla, vaikkakin tämmönen pikaopaskin varmasti ajaa asiansa monien kohdalla.

Lisäksi ehdin jo sopeutua normaalin tyyneen oloon miehen työreissun suhteen, mutta  reissun lähetessä (lähtö ylihuomenna) tuli taas vähän sellanen olo että voikun ei menisikään.

Uusi vuosi myös tuottaa mussa melkein aina sen tyypillisen reaktion, että tekee vähän mieli reflektoida mennyttä vuotta ja miettiä mitä kaikkea tänä vuonna tulisi tehtyä paremmin. Näin alkajaisiksi voisin sanoa että haluaisin koittaa ottaa enemmän aikaa tuoreiden vihannesten syömiseen (ja siis ennen kaikkea valmistamiseen ruoaksi). Miten kliseistä!

No mutta, jos on yhtään sellainen olo, että tekee mieli ottaa itseään niskasta kiinni, siihen kannattaa aina tarttua (niskaan ja mieleen). Sen kunniaksi nää illan leffakarkitkin.

Niin ja laskettuun aikaan olisi alle 180 päivää.

ps. En olis yhtään valmis menemään huomenna töihin.