Sunday, April 26, 2015

2v-9kk-26pv & 6kk-0pv

Pienempi on tänään puoli vuotta. Kliseistä, mutta samaan aikaan tuntuu, että nyt jo ja toisaalta tuntuu siltä, että pienempi on ollut tässä aina.

Elämä on monilta osin tasottunut ja helpottunut (tosin kuten edellisen postauksen jälkeen voidaan todeta, että toisilta osin aaltoja on tullut lisää...). Iltarutiinit ovat helpottaneet. Isompi on sopeutunut ja tätä nykyä saattaisin jopa onnistua samaan molemmat nukkumaan yksin. Ehkä.

Toiset asiat taas hankalampia, kun on kaksi jotka haluaa huomiota, kun aikasemmin pienempi oli vaan muhun sidottuna ja nukkui.

Isompi on alkanut osottaa enemmän harmistumisen merkkejä siitä, että pienempi tahtoisi leikkiä tulla 'sotkemaan leikit' (tai syömään lelut ja pulauttamaan siihen päälle) ja isompi ehkä vähän turhankin innokkaasti vartioi, että 'ei pienempi ei! EI saa syödä sitä!'. Ja ihan totta, usein ei saakaan (johtoja, paperia, muovia jne.), mutta usein motiivina ei ole niinkään pienemmän suojeleminen kuin isomman oman reviirin vartioiminen. Ja tämän myötä isommasta on kuoriutunut myös puoli, jota aiemmin ei ole nähty: se ottaa toiselta kädestä!

Mutta siis takaisin pienempään. Se osaa kontata (tosin edelleen myös ryömii toisinaan), se osaa nousta tukea vasten (ainakin matalahkoa) seisomaan (lisäksi nousee usein karhukävelyasentoon) ja menee ja explooraa joka suuntaan (ainakin sellaseen, jossa on johtoja). Se juttelee, ilmoittelee, nauraa ja leikkii. Istuu tukevasti (paitsi sillon kun yllättäen kellahtaa) itsekseen lattialla, usein samanlaisessa aitajuoksija-asennossa kuin isompikin aikoinaan.

Mies ihmettelee aina välillä, että tässä täytyy olla maailman ilosin vauva. Hymyilee tosi usein maailman leveintä hymyä, ihan vaan olemisen ilosta. Mä sen sijaan ihmettelen, että vauva, joka viihtyy tutkimassa juttuja lattialla noin pitkään ihan itsekseen? Oho.

Hampaita sillä kurkkii kaksi alhaalta. Tykkää musisoida meidän lattialle sijotetulla koskettimistolla.

Sen sijaan nukkua se ei just nyt halua tai osaa. Veikkaan jälkimmäistä. Keho taitaa olla vähän menovaihteella unissaankin ja päikkärit on usein jotain väliltä 30-45min. Joskus saatan onnistua nukuttamaan iltapäivisin kaksi sykliä putkeen. Öisin mennään vaihdelleen. Toisinaan ei nukuta ollenkaan, mutta luojan kiitos välillä tulee öitä, jollon mäkin saan nukkua. Rinnalle nukahtaa, mutta nukahtakoot. Just nyt on pääasia, että nukkuu.

Pienempi on tosiaan alottanu ne kiinteätkin. Tällä hetkellä päivässä on 3-4 ruokailua (tyypillisesti ainakin aamupalapuuro, lounas ja päivällinen. Ehkä väli- / iltapala). Lisäilen ruokailukertoja pikkuhiljaa. On syönyt jo tosi paljon kaikkea erilaista ja mikään ei vaikuta aiheuttaneen mitään oireita. Sormiruokailee, soseruokailee, rintaruokailee. Kaikki sujuu ihan mallikkaasti.

Mahtava, ihana vauva. Utelias, innokas, vauhdikas, suloinen. Katselee maailmaa niin kirkkain silmin, niin vilpitön, niin viaton. Niin rakas. Joka päivä huokasen helpotuksesta, kun ollaan taas lähempänä helpompaa, isompaa aikaa. Joka päivä huokasen haikeasti, kun vauvavuotta on taas vähemmän jäljellä. Niisk.



Wednesday, April 22, 2015

2v-9kk-22pv & 5kk-26pv

Maailmantuska -alert.

Joskus ennen isomman syntymää tein listaa (ihan oikeasti) aiheesta pros and cons of lapset. Halutako vaiko eikö haluta? Entä jos alkaa kaduttaa?

Huokasin ekaa kertaa tässä vähän aikaa sitten puoliääneen, että lasten hankkiminen oli varmaan hölmöin idea ikinä. Ja ei, en todellakaan osannut ennakoida tätä listoja miettiessäni.

Siis oikeasti, what was I thinking, tuoda lapsia tähän hulluun maailmaan? Tänne missä on sotia ja kurjuttaa ja kurjuutta ja kiusaamista ja sairauksia. Tähän elämään, jossa paljoa mitään ei voi kontrolloida ite, vaan asioita sattuu ja tapahtuu ja ihmisiä sattuu ja tapahtuu. Ja mäkin voin suojella vaan that much. 

Muistan isomman vauvavuodesta tän vaiheen. Kun univelkaa on alkanut kerääntyä silleen, että se oikeasti näkyy ja tuntuu ja ne imetyshormoonit ja äitiä aktiivisesti tarvitseva, eroahdistuksinen lapsi ja sitten iskee pelko. Ihan hirveä menettämisen pelko. Pelko, että noille käy jotain. Nyt tämän kierroksen iloisena uutuutena myös lamaannuttava pelko, että MULLE käy jotain (oman äidin menettäminen taitaa kummittella). Että lapset menettää äitinsä, eikä kukaan rakasta niitä kuin minä.

Tähän ei auta tämä ulkomaillaolo ja tuleva Kaliforniaan muutto. Ilmassa leijuu vähäunisten öiden jälkeen toisinaan epämääräisiä turvattomuuden tunteita. Entä jos käykin .. jotain? Pystynkö suojelemaan lapsiani?

Vedä henkee, right? Joo. Aktiiviseen stressinlievennyssuunnitelmaan kuuluu urheilua ja lisää unta (voi kyllä, useampi ilta kun olen yhdeksältä unilla on alkanu vähän jeesata).

Happy thoughts, happy thoughts!

Tajusin tuossa, että kaikkien näiden synnytysten (ja sen ohella tapahtuneiden haarojen availujen) ohessa oon unohtanut käydä papa-kokeessa. Edellisestä viisi vuotta aikaa. Siis aargh, kukaan muu ei olisi niin lahopää, että näin pääsisi käymään! Aargh. Ei nyt vielä mikään katastrofaalinen aika, mutta ehdottomasti korkea aika mennä. Varsinkin kun tämän tajuaminen iski tietenkin kauhean paniikin päälle (entä jos JOTAIN?! Siis ei niin, että olisi mitään muuta syytä epäillä, että JOTAIN paitsi aika edellisestä kokeesta). Meninkin hetipian kokeeseen ja viikon verran kärvistelin tulosta odotellen.

Lopulta postilaatikko kolahti. Kirje tuli. Tärisevin käsin revin auki ja silmät harhaillen etsin mitä mitä mitä. Sitten alkoi hahmottua kirjeen sisältö: näyte oli jotenkin menny pilalle (this happen occasionally, about joka viidennelle (?!)) ja täytyy ottaa uusi. Mutta ensin pitää antaa kropan palautua kolme kuukautta edellisestä kokeesta.

You GOTTA BE kidding?! Nope. Yritin taas vetää henkeä ja nukkua. Ja urheilla! Kävin pitkästä aikaa taas juoksemassa ja meno oli aika tahmeeta. Edessä näkyvä telkkari says it all: Massive hitsi.



Arjen hulinan välissä jää aika vähän aikaa pysähtyä. Tänään kuitenkin nukuttelin pienemmän käsivarsillani unille ja pysähdyin hetkeksi katsomaan tuhisevaa kääröä. Jostain yhtäkkiä iskeytyi sen tajuaminen, miten nyt se on vielä tässä ihan pienenä mun sylissä, mutta jokainen hetki kiitää ohi ja me syöksytään kohti aikaa, jossa mun syli on sille enemmän ja enemmän irrelevantti. Mutta että nyt vielä se on tässä. Nielasin kurkussani palasta ja lopulta raaskin laskea sänkyyn nukkumaan. Palasin olkkariin löytääkseni isomman taiteilemasta väriliiduilla lattiaan. 

Ajattelin, voi taivas miten mä rakastan näitä mun pieniä. 

Sunday, April 19, 2015

2v-9kk-19pv & 5kk-23pv

En nyt aio sanaakaan vaaleista. Sen sijaan rengasliina, hyvät ihmiset! Rengasliina!

Mainitsin aiemmin, että olispa joku sanonut mulle jo isomman aikana, että hommaa nyt ihmeessä se rengasliina! Tai olisinpa edes törmännyt Facebookissa siihen keskusteluun, jossa oli ne käänteen tekevät sanat: rengasliina on tosi kätevä.

Rengasliina on siis about parin metrin kaistale kudottua joustamatonta kangasta, jonka toisessa päässä on kaksi rengasta. Toinen pää kankaasta rypytetään haitariksi, ujutetaan renkaiden läpi ja syntynyt kangasrinkula heitetään ylle kuin miss Suomi olkanauha. Renkaat tulee tohon olkapään etupuolelle. Sitten lapsen voi sijottaa siihen vähän miten haluaa: lonkalle, makaamaan, eteen tai jopa taakse. Avot.

Liina on nopea heittää päälle, menee pieneen tilaan ja sitä helppo adjustoida (kiristellä / löysyttää, ujuttaa, säätää). Ennen kaikkea: pienempi viihtyy siinä lonkalla paljon paremmin kuin Manducassa ja lisäksi se on mun päälle huomattavasti mukavampi. Ja kevyempi. Ja menee pienempään tilaan. Ja vähemmän säätöjä, mutta silti tuntuu täysin ergonomiselta.

Erityisesti näinä päivinä, kun pienempi on eroahdistuksinen (siis voi kyllä. Paljon.) ja hiukan kiukkunen kun nyt ainakin yksi hammas tossa alhaalla tekee tuloaan (!!), niin tota rengasliinaa tulee käytettyä kotona sisälläkin. Muuten se vie usein voiton vaunuista puistoillessa (pienemmän on helppoa nukkua siinä) ja niin, ei mulla oo oikeastaan mitään valittamista. 

Ja siis don't get me wrong. Se mun kilometrin mittainen trikooliina, jonka sitomiseen ja kieputtamiseen menee multa edelleenkin oma aikansa (vaikka olisin kuinka kokenut) oli ihan mahtava pienemmän ekat kuukaudet. Siellä se viihtyi ja nukkui vaikka kuinka hyvin ja vaikka kuinka pitkään. Nyt, kun on tää 'you put your baby in / you pull your baby out / in, out, in out / and shake it all about / you do the hokey pokey'* -vaihe, niin trikooliinalla ei enää pärjäisi. Varsinkaan, kun sieltä ei (vauva) nää eteenpäin riittävästi.

Eli jee. Rengasliina!

Btw. Pienempi oppi istumaan. Spagaatissa. Lisäksi se seisoo tukea vasten ihan just. Nyt jo melkein (tai siis nousee jaloilleen matalampia tukia vasten).  Sillä on meneillään aika paljon elämässään just nyt.


Spagaatti.
* Ei tuossa biisissä oikeasti puhuta vauvasta, vaan esim. kädestä tai jalasta. 

Monday, April 13, 2015

2v-9kk-13pv & 5kk-17pv

En oikein nytkään saa mitään kauhean jäsenneltyä kokonaisuutta aikaseksi. Menin viime yönä lasten kanssa samaan aikaan nukkumaan (Best. Decision. Ever.) ja tänään on ollut vähän inhimillisempi olo. Siis ei nyt niin, että meidän yöt olis mitenkään ihan erityisen hulinaisia, mutta vähän (paljon) katkonaisia. Mä olen varmaan taas rikkonut vauvan antamalla sen nukahtaa rinnalle öisin.

Netfilixissä näkyy Suitsin kolmoskausi. Vihdoin! Siis vihdoin täälläkin! Siihen liittymättä käytiin lauantaina äänestämässä. Ilmeeni, kun siellä suurlähetystöalueella ilman kahvilan kahvilaa isompi ilmottaa, että on pissahätä. Mies vei lapsen sitten jonkun arvokkaannäkösen patsaan taakse tyhjentämään rakkoaan.






Perjantaina käytiin eläintarhassa. Ihan tosta noin vain, ihan ex tempore. Oltiin kävelemässä ohi, mutta isompi ehdotti, että mentäisiin. Mentiin. Tosin vähän kyllä alkoi kaduttaa, kun kesken käynnin jouduin keskelle yhtä mun pahinta painajaista. Olen hukannut lapseni eläintarhaan. Isompi siis lähtenyt vähän harhailemaan mun tunkiessa pienempää rengasliinaan. Onneksi huomasin viereisen leikkialueen ja osasin jäljittää liikahduksen sinne. Hetken kyllä vähän ahdisti.

Niin, siis rengasliina! Hankin sellasen ja aika pian aloin miettiä, että miksi. Siis miksi kukaan ei pakottanut mua isomman aikana hankkimaan sellasta. Siis älyttömän kätevä! Pienempi kököttää tyytyväisenä lonkalla ja lisäksi sen saa imetettyä liinan suojissa. Nopea, pienikokonen, aivan sairaan kätevä. Olisinpa tajunnut jos kauan aikaa sitten.


Maamolta aikoinaan saatu taikakuutio jaksaa kiinnostaa.


Sunnuntaina käytiin katsomassa paikallista metsää. Vähän niinkuin Helsingissä keskuspuisto, paitsi ilman hyönteisiä ja mäntyjä. Yhtä vähän tienviittoja kuitenkin. Huonommat tiet, erityisesti kun vaunuilla yritti. Käveltiin kunnes jalat väsyi ja sitten käveltiin vielä takasin. Sitten kaaduttiin sänkyyn nukkumaan.

Täällä on ollu tosi lämmintä koko viime viikko. Ollaan oltu tosi paljon puistossa ja rakennettu tosi monta hiekkalinnaa (isompi tilaa: saari ja linna! Eli siis linna vallihaudalla), joista parhaimmissa jopa lehmät asusti. Ollaan syöti vähän jätskiäkin ja ihan vaan nautittu auringosta. Laulettu muskarilauluja, kun vaunujen seisomalaudalla seisoskelu on käyny isommalle tylsäksi. Ja pienempi on nauranut vaunuista tai mun lonkalta liinasta. 

Lehmiä ja linna

Pienempi puoliksi konttaa, puoliksi ryömii. Ryömiminen tapahtuu tetsaamalla vasen kyynärpää ja oikea kämmen lattiassa. Harjottelee kolmella raajalla tasapainoilua korkeassa polviasennossa. Olen nähnyt sen muutaman kerran istahtavankin (toinen käsi lattiassa) kesken lattiatouhujen. Ja välillä nousevan polvillee tukea vasten. Toisinaan mulla on kotona sellainen olo, että pieni, kolmiraajainen invalidi eläinparka seurailee mua ympäriinsä. 

Kolmella raajalla


Ja ainiin. Se yks juttu vielä. Me ollaan nyt näiltä näkymin muuttamassa syyskuussa Kaliforniaan. Morro.


Tuesday, April 7, 2015

2v-9kk-7pv & 5kk-11pv

Tänään on ollut tosi kummallinen päivä.

Ihan ensinnäkin tänään oli nyt sitten eka sellanen ihan oikea tosi lämmin päivä. Sellanen toppi ja shortsit päälle -päivä. Sellanen, että ei kylmää tuulta, ei mitään ikävää ylläriä nurkan takaa, vaan ihan rehellisen lämmin päivä.

Lisäksi tänään on ollut jotenkin superlepposa päivä. Käveltiin (maleksittiin) aamupäivällä vajaa pari kilsaa postiin. Ihasteltiin aurinkoa, kukkivia puita ja lintuja. Isompi lauleskeli karuselli-laulua koko matkan potkulaudallaan. Käytiin bagel bakerysta hakemassa bagelit ja vielä poikettiin kirjakauppaan ostamaan Pipsa Possu tarrakirja. Maleksittiin kotiin ilman kiireen tai stressin häivääkään.

Kotona lounas takapihalla picnic-viltillä. Okei, pienempi lähinnä irvisteli kukkakaalilleen, mutta me muut, isompi ja minä, kyllä syötiin iloiten. Ja lueskeltiin sylikkäin Pipsa Possu -kirjoja. Ja vähän leikittiin leluilla. Ja aurinko paahtoi.

Iltapäivällä olis ollut baletti, mutta baletti olikin pääsiäislomalla. Niinpä me pakattiin kamppeet ja lähdettiin puistoon. Tehtiin pari isoa hiekkalinnaa, syötiin välipalaa ja tehtiin vähän lisää hiekkalinnoja. Lauleskeltiin muskarilauluja koko kotimatka. Illalla vähän siivoiltiin ja sitten lapset meni nukkumaan. Ja siellä ne on nyt.

Lepposaa.

Iso kummallisuus tässä päivässä on ollu isomman myötämielisyys, tottelevaisuus, yhteistyökykyisyys ja protestoimattomuus. Tai siis kyllähän se on välillä vähän jotain protestoinu. Vähän. Mutta pääosin on ollut aivan epätavanomaisen halukas toteuttamaan pyyntöjä ja ehdotuksia. Ollut juoksematta karkuun. Ja lisäksi vielä oma-alotteisestikin toiminut järkevästi! 

Muutama esimerkki or didnt' happen.

Sanoin, että ennen kirjojen lukemista täytyy käydä pissalla. Ei ilahtunut tästä ja juoksi pihalta sisään . Arvelin sen lymyilevän jossain eteisessä piilossa, joten keräsin itteni ja pienemmän rauhallisesti ja lähdin kävelemään sisälle. Vessan kohdalle tullessani siellä oli isompi jo pyyhkimässä hommat hoidettuna. Whaat?

On vienyt pyynnöstä roskiin, neuvojen perusteella osannut käydä hakemassa, tuonut lautasensa tiskipöydälle (no okei, tän se tekee aina, mutta kuitenkin!), laittanut sohvatyynyt takasin (ensin kaadettuaan ne), laittanut kengät ihan itse jalkaan, jaksanut odottaa, ollut rauhallisesti kun pienempi on syönyt .. kaikkea! 

Ehkä suurin pieni ele tuli iltasiivouksessa (joka sekin sujui aivan kummallisen siivosti, siis häh). Jätin isomman keräämään kirjoja, pienempi lattialla siinä lähistöllä ja kävin kurkkaamassa puuroa. Takasin tullessani isompi seisoi selkä muhun päin valtava kasa kirjoja sylissään. Pienempi alkoi älämölöidä, mikä sai isomman hetkeksi pysähtymään, harkitsemaan ja sitten kevyesti potkasemaan käsinukkepöllön siihen pienemmän ulottuville (ei niin, etteikö se olis itsekin voinut sen luokse ryömiä, mutta kuitenkin). Tuli ihan älyttömän hyvä mieli tästä pienestä huomionosotuksesta.

Pienempi sen sijaan nukkuu. No okei, ekat päikkärit meni vähän miten meni. Sillä oli ehkä vähän liikaa vaatetta Manducassa, kun en ihan luottanut keliin. Mutta tokille päikkäreille vaunuihin nukahti about sekunnissa ja jatkoi sitä unta jotain 2.5h! Nii-in! Koko puistoiluajan ja matkan takasin kotiinkin! 

Ja ennen kaikkea: nyt illalla nukkumaanmenon jälkeen se on herännyt so far VAIN kerran normaalien about vartin välein tapahtuvien herätysten sijasta. 

Kummallinen päivä.

Puu skippasi lehdet ja meni suoraan kukinta-
vaiheeseen.

Scootteroija.

Picnic-hommia takapihalla.

Hiekkalinnan rakennusta.

Saturday, April 4, 2015

2v-9kk-4pv & 5kk-8pv

Voi että ollaan taas päästy tähän ihanaan vauva ruokailee -vaiheeseen. Parsakaalia tukassa (mun), avokadotahroja pitkin vaatteita (koko perheen, luulisin), ensimmäiset bataattisoseet keitelty ja pakastimessa. Huvittavaa tässä se, että oon ihan yhtä (no melkein) pihalla nyt kuin isommankin kanssa aikoinaan. 

Lueskelin sormiruokailukirjan uudestaan, tein listan ruoka-aineista, joita voisin tässä hiljalleen antaa lapselle syötäväksi ja aloin kirjata allergiaseuraamismielessä syötyjä ruokia listaan. Ja eikös pienemmän rintakehä heti ihottunut. No, siinä on ollut ihottumaa muutenkin (pienempiparalla ollut vähän ihottumaa siellä täällä ja sitä on hoidettu lääkärin määräämällä maailmanlopun tökötillä), mutta tänä iltana erityisesti. Avokado? Parsakaali? Oh well.

Kerroin tänään miehelle, että I have a dream. Että meidän koti olisi rauhallisen siisti edes tyyliin yhden sekunnin ajan ja todo-lista olisi lyhentyny edes puoleen. Sitten heitin miehen ja isomman pihalle, kiikutin pienemmän uneen ja aloin apinanraivolla raivata. Ja kokata. Ja raivata vähän lisää.

No nyt on meneillään se tyydyttävän siisti sekunti. 

Tuntuu, että pienempi on yhtäkkiä kertaheitolla taas paljon isompi vauvalapsi. Sai oman syöttötuolinkin (tosin musta tuntuu edelleen vähän pahalta antaa sen istua siinä, vaikka vähän tänään kokeiltiin). Ostin sille myös pari viilennettävää, geelitäytteistä purulelua (jos vaikka hampaita tulisi), jotka isompi kyllä koitti heti omia itselleen. Haaluan litää hampaita, hän yritti vedota.

Tein isommalle oman kirjan (pino A4 papereita taiteltu kaksinkerroin ja nidottu nitojalla). Siinä on tekstejä kuten 'pappa syö' ja 'isi ja äiti'. Ja kyllä, se lukee ne ihan itse! Ajattelin aluksi, että printtaan siihen valokuvia vierelle vastaamaan kuvatekstejä, mutta pikkukeisarinnalta tuli sen verran tiukkoja deadline-paineita (ja totesin sen lohkasevan (heh, isomman puheessa tämä tarkottaisi röhkäsemistä) muutenkin liian paljon aikaa), että päädyin itse piirtämään vierelle kuvat. Vähän kyllä on myötähäpeää itseäni kohtaan sitä kirjaa selaillessa. Mitähän mä olen tehnyt kaikki kuvistunnit, kun mun piirtotaidot on jääny ala-aste-tasolle.

Meidän perhe taitaa muutenkin olla enemmän sellasta visual in kuin visual out -porukkaa. Kiva katsella, mutta oma ulosanti hiukan surkiaa. Tosin ei johdu kyllä ainakaan isomman kohdalla siitä, etteikö inspiraatiota ja tavotteita olisi! 2,5v serkkutyttö oli piirtänyt hienon kuvan näistä Lontoo-serkuistaan: siinä oli isompi ja pienempi ja molemmilla oli tukkaa ja nenät ja silmät ja suut. Kysyttiin haluaisiko isompi pirtää jotain tälle Vantaa-serkulle ja tokihan se halusi. Kysyttiin mitä, ja vastasi: pitkiä viivoja, joulukuu ja aamu.

No, ottaen huomioon piirrettyjen kuvien abstraktiuden, aiheet kyllä sopi. 

Mutta joo, elämä on taas jännää. En nyt vielä sen enempää paljasta, kun kaikki on auki (joo, tiedän miten ärsyttävää tämä on), mutta siis kylläpä  moni asia onkin auki ja saas nähdä mitä tässä vielä seuraavaksi tapahtuu. On se elämä jännää!

Loppumasennuksena: poro putosi ja irrotti sarvensa. Korjasin.


There, I fixed it.



Wednesday, April 1, 2015

2v-9kk-1pv & 5kk-5pv

Kiireinen päivä. Pienempi otti ensimmäiset konttausaskeleensa ja kiinteät ruokansa (about teelusikallinen avokadoa ja kolmas osa maissinaksusta). Ehdittiin jo neuvolatädin suosituksesta kokeilla pitääkö itsensä pystyssä jos laitetaan syöttötuoliin istumaan. No piti. Silti tuntuu vähän pahalta - se on alle 6kk EI SAA ISTUTTAA! Söi siis ruokansa mun sylissä.

Isompi taas on leikkinyt kaikkea ja kodin jokaisessa huoneessa. Lisäksi osasi todistettavasti lukea sanat 'isi', 'äiti', 'mummu', 'ja', 'pappa' sekä oman, että pienemmän nimen. Harjottelee kanssa oman nimensä kirjottamista kovasti ja menee jo varsin hyvin. Vain nimen keskellä oleva vaarin-kirjain on vaikea tehdä. Ilmotti ruoka-aikaan 'mulla on jano ainakin, anna maitoa esimerkiksi'.

Mutta siis joo, Lontooseen päästiin hengissä takasin, vaikka koneen heiluessa puolelta toiselle kovissa tuulen puuskissa ehdin jo vähän epäillä lopputulemaa. Lämmitti kuitenkin ohi kulkeneen naisen kannustus 'pärjäät lasten kanssa tosi hyvin!', mutta en tiedä näkikö tämä nainen hetkeä aikasemmin sattuneen incidentin, jossa isompi karkasi hihnan ali väärälle puolelle ja jäi sinne makaamaan lattialle, eikä tullut mun komennoista huolimatta takaisin. Palaveerattiin sen jälkeen vähän aikaa siitä mitä lentokentällä saa ja ei saa tehdä.

Se on jännä. Espooseen mennessä tuntui kodilta ja huokasin pari kertaa miten mukavaa on olla Suomessa. Mutta toisaalta oli kyllä jännä tunne Lontoon yllä lennellessä, kun onnistuin bongaamaan meidän talon - no okei meidän NAAPURItalon (korkeahko tornitalo) - katon. Ja kotiin tullessa tuntui ihan siltä kuin olisi tullut kotiin.

Ennen Suomeen lähtöä meillä kävi paikallinen neuvolatäti, siis ihan täällä meillä kotona. Tuli kertomaan alueen palveluista ja markkinoimaan tuberkuloosirokotetta. Ja nyt täytyy sanoa, että vaikka kuinka pidän rokotteita tärkeinä ja hyvinä juttuina, niin piiiitkän ja ahdistavan harkinnan jälkeen päätin kuitenkin jättää pienemmän rokottamatta (isommalle sitä eivät olisi edes tarjonnu).

Oon näemmä ollut nyt riittävän kauan poissa Suomesta, että ne Suomen hyvät puolet korostuu tosi paljon. Puhtaus. Turvallisuus (näitä tauteja miettiessä). Luonto. Sauna. Toisaalta, Suomeen tullessa pyrytti kaks päivää putkeen - what's that about?? Isompi oli kyllä mielissään, oli kovasti toivonu lunta.

No niin. Ja sitten käytiin neuvolassa pienemmän kaa. Sai rokotteet ja punnittiin ja mitattiin. Paino hyvällä mallilla, pituus oli melko lyhyenläntä 62,5cm (menee aika alarajoilla käyrillä....), vaikka täällä (ja kotona) mitattiin viikko sitten 63,5cm. Neuvolatäti ei ollut moksiskaan, vaan kirjotti korttiin 'kasvaa normaalisti'. Seuraavana päivänä neuvolalääkäri totesi saman: kasvaa hyvin ja tekee asioita, joita odotetaan kahdeksankuisilta. 

Kiva että pääsiäinen.