Friday, March 29, 2013

kuukausi 8, päivä 29

Lyhyestä virsi kaunis.

Lapsesta
Kyllä se nyt on vaan niin, että laps on oppinut seisomaan tuetta - tai ainakin sitä nyt harjotellaan jatkuvasti ja monta kertaa tänäänkin nousi keskellä huonetta seisomaan, ihan itse. Hassua miten usein nää isot askeleet tapahtuu just kuun vaihteessa. Valitettavasti kuvaa ei ole antaa todistusaineistoksi, mutta tehdään tähän pikaisesti muutos.

Juoksusta
Kävin nytsit reippahalla tunnin kävelylenkillä, jolla oli tosi vaikea löytää sopiva kävely/hölkkävauhti, jossa syke pysyisi just kohdillaan (niin, ostin Sports Trackerin kanssa skulaavan sykevyön. Tuntui hyvältä idealta, mutta vaunuillessa yllättävän hankalaa vilkuilla puhelinta jatkuvasti). Reipaskin kävely laski liian alas, kevytkin hölkkä taas liian ylös. Loppuvaiheessa lopulta rytmi alkoi kuitenkin löytyä. Äänikirja toimi loistavana viihdykkeenä koko lenkin ajan. Laps viihdytti itseään sammuttamalla itsensä ja katselemalla unia.

Tajusin muuten, että huomenna kymppiin on tasan kaheksan viikkoa aikaa..!

Muut - follow up
Sain lisätietoa Hylätyt Lapset Ry:n Anasta. Narsissit pääsi ruukuissaan ja naruissaan pihalle odottamaan lumien sulamista.

Thursday, March 28, 2013

kuukausi 8, päivä 28

Tänään on paljon asiaa, so brace yourself.

Ihan ensinnäkin, eilen oli ekat juoksutreenit! Mies kysyi jälkikäteen miten meni ja mitäpä tuohon sanoa. Oon ihan liekeissä! 

Tavallaan se on ihan parasta kuulla tehneensä kaiken päin mäntyä, honkaa ja muita jalopuita ja sitten voida korjata virheet. Eli hyvistä yrityksistä huolimatta oon juossut liian kovaa ja totuttanut kehon liian kovaan sykkeeseen (kärsivällinen, nuori valmentajamies mua valisti) ja siksi urheillessa sykkeet nousee samantien liian korkealle, vaikkei tunnu pahalta. 

Mitä sitten opin? No ainakin etten osaa arvioida fiilispohjalta omia sykkeitäni lainkaan (kunhan lounas on syöty lähdetään lapsen kaa sykemittariostoksille). Ja että oikeasti 3/4 treenistä pitäisi nyt olla ns. pk-treeniä (tällä kertaa kyse ei ole parkourista, vaan peruskestävyydestä), eli mennään siellä 140-sykkeen tienoilla. Tähän riittää hyyyyyyviiiiin kevyt hölkkä tai reipas kävely (varsinkin jos on oma punnus pyörillä mukana). Ja että 4-6 viikon peruskestävyysharjottelulla pitäis saada jo tuloksia.

Miksi oi miksi en oo aiemmin ollut missään juoksukoulussa! Pitäis olla pakollinen jokaiselle, joka ostaa ekaa kertaa juoksulenkkareita. Vähän niinku ajokortti autoilijoille.

Opin myös, että meillä on ihan paras porukka, huikean upeita ja hauskoja naisia. Ja että lenkkarit pitää uusia kahden-kolmen vuoden välein (urheilukauppaan siis). Ja että treenaamiseen tulee menemään ihan sikana aikaa, jos meinaa oikeasti treenata. 4-5h peruskestävyystreeniä viikossa ja sen LISÄKSI lihastreeniä, sitä tiukempaa treeniä ja venyttelyä ja joogaa. Morjens! Jos vaikka huomenna käytän lapsen päikkärit joogaan, enkä bloggaa.

Harmillisesti mulla ei ollut kameraa mukana treeneissä ja unohdin ottaa  puhelimella kuvan 'Älä sylje juoksuradalle' -kyltistä. 

Ehkä tärkeintä, että nyt on (vähän enemmän) tietoa, (jonkunverran) työkaluja ja (RUTKASTI) intoa ja motivaatiota! Sanoinko, oon ihan liekeissäni!

Ja ainiin, muita aiheesta bloggaavia, kannattaa lukea!

Toisekseen, tein kirpparilöydön! Tämä on huomionarvoista, koska en yleensä koskaan tee kirpparilöytöjä ja oikeasti kadehdin niitä, joilla on The Kirpparisilmä. Mulla ei ole. Kävästiin matkaratasostosten yhteydessä Nella&Nutussa ja löysin kassakoneen! Semmonen samanlainen, joka mullakin oli lapsena! Ja vielä ihan uudenverosena! 

Voi olla, että näitä myydään edelleenkin ihan oikeissa kaupoissakin, mutta jotenkin sykähdytti löytää näin nostalginen juttu kirpparilta. Tottakai ostin lapselle. Muovikolikoita on kolme: 5, 10 ja 25 rähmylän (universaali rahayksikkö) kolikot, jotka sujahtaa joko kassalippaaseen tai tulee liukumäkeä alas. Huikea laite!

Tästä riittänee iloa vielä pitkään. Tällä hetkellä parasta on läpsyttely ja
kolikoiden imeskely.

Kolmanneksi: siinä missä mulla ei ole kirpparisilmää, niin en oo oikein myöskään kauhean innostunut kirpparimyymisestä. Niinpä nytkin, kun pohdin mitä teen isolle muovikassilliselle vanhoja vauvavaatteita, päätin etsiä tavan lahjottaa ne jonnekin missä niitä oikeasti tarvitaan.

Etsin ja löysin Hylätyt Lapset Ry:n ja totesin sen olevan just oikea lahjoituskohde. Viikkailin ja kävin läpi vaatteita (ettei joukkoon oo eksynyt kauhean reikäsiä yksilöitä) ja kyyneleet silmissä mietin hylättyjä lapsia. Sanayhdistelmäkin on jo niin surullinen. Lähetin sitten meiliä kysyäkseni miten voisin toimittaa lahjoituksen.

Sain vastauksen parin päivän kuluttua:
Kiitos viestistäsi. Ana ottaa vastaan Tapanilassa. Hän on paljon reissussa, mutta tietääkseni nyt Suomessa, ole yhteydessä suoraan häneen toimituksesta.
Kiitos avusta!

Vastasin häkeltyneen huvittuneena: Kuka on Ana ja miten häneen ollaan yhteydessä?

Lienee hyvä esimerkki kiireessä kirjoitetusta meilistä. Vastausta odotellessa. Jos tiedät kuka on Ana ja millä savumerkillä häneen saa yhteyden, kerro.

Neljänneksi: pääsiäinen on tulossa. Ostin lammasta pakkaseen ja mies osti narsisseja pöydälle. Kuului muutama päivä ja ne hullaantuivat ja alkoivat sylkeä kukkia joka suuntaan (narsissit siis. Lammas pysyi kiltisti pakkasessa eikä sylkenyt mitään). Hädissäni sidoin ne joululahjanarulla (talon ainoa naru) kasaan. 

Päivän todo-listalla on googlettaa mitä noille seuraavaksi kuuluu tehdä. Mielessä kävi, että olisi ollut hauska istuttaa ne johonkin pihan nurkkaan (my first gardening!), mutta meidän pihaa peittää edelleen (paikotellen n. 1,5m korkuinen) lumikerros. Halp. Pelkään, että jos nyt alan kastella niitä, mikään joulunaru ei pidättele ja ne tulee joku päivä eteisessä vastaan.

Joulu ja pääsiäinen samassa paketissa.


Viidenneksi: Hyvien öiden päätteeksi helposta nukahtamisesta huolimatta viime yö ei ollut rauhallinen yö. Laps heräsi joku neljä-viis kertaa yön aikana (heh, yhtäkkiä toi lukema tuntuu suurelta). Syötin kahdesti ja loput kerroista heräsin, sylittelin, hyssyttelin, silittelin. Mies mutisi peiton uumenista 'hampaita?'. Ai dount nou. Muistelin jostain lukeneeni, että unikoulun viides yö on usein riehakas. Pistetään sen piikkiin.

Ehkäpä tän levottomuuden takia näin unta, jossa mies jätti lapsen hoitopöydälle vahtimatta toistuvasti. Olin vihainen, tosi vihainen. Suorastaan niin vihainen, että aamulla kun kerroin unesta, mies pyysi anteeksi hiukan kauhua silmissään. Krhm.

Kuudenneksi: ostin lapselle uuden nokkamukin (Lansinoh mOmma). Se on kivannäkönen, kätevä, laps osasi heti käyttää sitä kahvoilla ja ilman ja se on ihan supertiivis, ei vuoda lainkaan vaikka kuinka ravistelee. Ja lisäksi siihen saa nokan sijasta myös tuttipullosuun tai pillin (joka ei myöskään vuoda). Laps on superihastunut tähän ja en sitten meinannu saada siitä hyvää kuvaa kun pienet kätöset ehti aina väliin.





Tuesday, March 26, 2013

Kuukausi 8, päivä 26

Lapsesta
Ostin matkarattaat. Viidakkoveitsi sohien kahlasin internet-keskustelujen halki, poimin muutaman mielenkiintosen merkin muistiin ja kinusin naton (miehensisko) tuomariksi (hänkin pohtii samaa hankintaa) ja käytiin tsekkailemassa. Itsehän olin käynyt Vaunuaitassa etukäteen vaklaamassa, ja nyt sitten kierrettiin Baby Style ja Lastentarvike.

Kuten aina tämmösissä, nytkin alkoi jossain vaiheessa sumu iskeä päälle ja aaaghh, nää on kaikki varmaan ihan yhtä hyviä, miten tässä nyt voi tehdä mitään järkevää valintaa. Kunnes lopulta tuli vastaan vaunut, joissa oli se ratkaseva erottava tekijä: vaunut saa kasaan kumartelematta ja yhdellä kädellä. Lisäksi ne jää pystyyn seisomaan ja on kevyet. Vaunut ovat Peg Perego Pliko Mini (videolla kohdassa 1:05 nainen näyttää miten vaunut kasataan. 1:24 ne puretaan.). Ja nyt please älkää kertoko jos jollain on jotain huonoja kokemuksia noista, ellei kyseessä ole aito vaara.

Siis niin, matkarattaat ajankohtainen aihe: meille tuli uusi keittiö. Tällä hetkellä se täyttää puolet olkkarista ja on pahvilaatikoissa. Koti muuttuu kokoajan elinkelvottomammaksi, erityisesti kun vanhaa keittiötä aletaan purkaa. Siispä lähdetään lapsen kanssa Sveitsiin evakkoon (keittiöremppa, mikä ihana tekosyy!) pääsiäisen jälkeen. 

Ja sitten jälleen mun lempiaihe: unet. Siis kuulkaa ihan sama vaikka universumi sekottais kaiken taas, mutta pakko hehkuttaa! Laps heräsi viime yönä YHDEN KERRAN! Tätä ei ole kuulkaa tapahtunut kuin kerran aikasemmin joskus 4kk kohdalla, enkä nytkään odota toistuvaksi. Mutta siis nukkui 08:30 - 04:00 ihan yhtäjaksoisesti! Ihan sama vaikka aamuherätys olikin sitten klo 06:00, noiden yöunien jälkeen ei tuntunu missään.

Vaikuttaa siltä, että lapsen tosiaan nyt tarvii saada nukahtaa ja nukkua äidin vieressä, päästä painautumaan kylkeen ja voida ottaa poskista kiinni ja pussata ja tulla pussatuksi nukahtamisprosessin aikana (toivottavasti oppii ennen ensisuudelmaansa pussaamaan vähän vähemmän hampaisesti). Joo, mun unet on vähän kevyemmät laps vierellä, mutta ei haittaa. Jonain päivänä se ei suostu enää mistään hinnasta nukkumaan äidin vieressä.

Juoksusta
Sen verran oon jännissäni huomisesta juoksutapaamisesta, että kävin sitten tyhjentämässä H&M:n juoksu(urheilu)vaateosaston. Toki sokeakin näkee otsallaan, että vaatetuksen sijasta mun kannattaisi enemmän olla huolissani häpeästä selviytymisestä sen jälkeen, kun muu ryhmä viilettää kierroksen-kaks edellä. Mut nyt mulla ainakin on toinen ja kolmaskin treenivaatekerta, eikä tarvi kierrättää vain yhtä (on mulla enemmänkin treenivaatteita, ne on vaan kaikki tanssitreenivaatteita).

Lisäksi järkeilin, että ostan nyt halpoja treenivaatteita ja itse kymppiin ostan sitten kannustukseksi jotkut oikean urheiluvaatevalmistajan juoksukamppeet. Sellaset, joissa kehtaa juostakin siellä.

Ja niin, juoksuohjelmaa, päivä päivältä. Vähän ootan, että pääsen juoksemaan Sveitsin aurinkoon. 

Monday, March 25, 2013

kuukausi 8, päivä 25

Lapsesta
Oon ihastellut aiemminkin ja ihastelen taas: on jotenkin aivan älyttömän tyydyttävää nähdä lapsen itse syövän ruokaa. Kokonaisia vihannestikkuja (sun muita), sinne ne vaan uppoaa. Pienin kätösin omaan suuhun.

Pienistä kätösistä puheenollen, täällä on nyt opittu vilkuttamaan - ainakin aina välillä. Taputuksiakin harjotellaan, tosin tällä hetkellä kädet kohtaa lähinnä päällekäin. Eikai se niin justiinsa. Vaikuttaisi kanssa siltä, että seisoessa tuen tarpeellisuus vähenee jatkuvasti. Hilkulla ollaan.

Sitten yöunista. Mainitsin jossain vaiheessa, että yöt oli hulabaloota. Sitten rauhottui ja sitten viime viikon loppupuolella alkoi taas levoton jakso. Totesin, että nyt riittää. Nyt mulla on energinen, motivoitunut, 'I can do this' -olo ja on turha odottaa montaa levotonta yötä, koska se fiilis tulee kyllä häviämään.

Passitin siis miehen alakertaan nukkumaan ja asennoiduin valvomaan. Päätin, että rinnalle tai syliin en anna nukahtaa, vaan joutuu etsimään unen itse. Käytännössä se tarkotti sitä, että otin lapsen sänkyyn viereeni, silittelin, sylittelin, rauhottelin ja olin kokoajan vahvasti läsnä. Laps protestoi kyllä, mutta ei kyyneleitä tai mitään itkunikottelua (enkä olisi antanut siihen mennäkään).

Ekana yönä puoltoista tuntia ja muutamia vähän pidempiä heräämisiä. Tokana yönä nukuttamiseen meni puolisen tuntia. Yöllä kolme herätystä, joista kahtena imetin (poissulkeakseni nälän), mutta ilman että nukahti siihen. Sen sijaan tassutus alkoi hiljalleen toimia.

Viime yönä laps nukahti ihan itse (!!!) ilman protestia, hyssyttelyä tai mitään. Makoiltiin vierekkäin sängyssä, laps touhuili ja välillä asetin sen takas makuuasentoon, kun oli noussut istumaan. Lopulta jokeltelu hiljeni ja laps nukahti. Yöllä taisi olla pari lyhyttä heräämistä (tassutus toimii melko usein) ja yhden kerran imetin (vaikutti ihan oikeasti nälkäiseltä), jonka perään nukahti samantien.

Krhm, universumi huomio: tämä ei ole hehkutusta, ei tarvitse sotkea kuvioita. Luulen kuitenkin, että laps on saanut nyt vähän lisää työkaluja omaan nukahtamiseen ja toivon, että yöt meillä on nyt rauhottumaan päin. Mulla on itelläni melko tyytyväinen olo, tuntuu että tää oli kuitenkin aika lempeä keino, eikä tästä jäänyt lapselle mitään traumoja.


Juoksusta
Sympaattinen juoksuohjelma kehotti mut lauantaina 'ihan huvin vuoksi vain, älä yritä suorittaa mitään' -lenkille. Ulkona aurinkoa ja kevättä, ja juoksuhan taas melkein siis kulki (suurin syy lienee vaunuttomuus)! Tekee hyvää juosta pari lenkkiä vaunujen kanssa, koska ilman vaunuja juoksu onkin ihan yllättävän kevyttä. 'Älä yritä suorittaa mitään' - enpä! Jos siinä olis lukenut, että 'kevyt, n. 15min lenkki', niin olisin juossut sen ihan rauhassa. Suorittamisen kieltäminen oli käänteistä psykologiaa parhaimmillaan.

No, suhteellisen iisin, vajaa 4km lenkin juoksin.

Eilen oli sen sijaan vastassa koitos: kokonaiset 5km. Tavallaan huvittavaa, koska ennen raskautta mun juoksulenkit (ne kaikki kolme per vuos) oli aina vähintään 8km paikkeilla (eli tunnin juoksu) ja tuntui, että lenkistä ei ollu  mitään hyötyä jos jäi alle sen.

No, nyt mentiin 5km ja olin vähän sillä asenteella, että reipasta menoa, ei mitään lönkyttelyä. Muistan ajatelleeni lenkin aikana, että hitsin raskasta, lääh koska loppuu?? mutta aika kultasi muistot varmaan tunnissa. Nyt on taas sellanen olo, että sehän meni varmaan ihan iisisti, koska uudestaan?

Eli viikon saldo: paino -1,1kg viime viikkoon verrattuna, ja kokonaisuudessaan -1,8kg. Maitoa tuntuu vielä virtaavan hyvin, eli ei syytä huoleen. Lenkkejä juostu 4kpl (2-5km / lenkki) ja kävelty 2kpl (käytiin äitikaverin kanssa suututtamassa hiihtäjiä keskuspuistossa kävelemällä laduilla. Oikeasti vähän eksyttiin ja tajuttiin liian myöhään, että ollaan ihan väärässä paikassa. Onneksi kukaan pistänyt sauvalla silmään).


Wednesday, March 20, 2013

Kuukausi 8, päivä 20

Lapsesta
Kyllä me vaan päivittäin ihmetellään miehen kanssa (ihan vakavan hämmentyneinä), että tuon meidän lapsen kyllä täytyy olla maailman suloisin, herttaisin ja ihanin laps. Ihan varmasti, ei voi olla toista noin ihanaa. Ja se, kun toinen katsoo ihan silmiin ja vähän hymyillen kertoo: Mmä, mmä, mämmä.

Parastahan tässä on se, että näin saa ja pitääkin tuntea, aivan täysin rinnoin. Jokainen vanhempi tuntee - tai kuuluisi tuntea - näin omasta lapsestaan.

Lapsen ekat päikkärit on alkanu taas pidentyä, tänäänkin nukkui melkein 2,5h (viimenen puol tuntia oli kyllä lenkkeilyä). Ja mä olen taas vähän sekasin, että mitenkäs nyt sijottaa ruokailut ja tokat päikkärit ja kaikki, että päiväjärjestys pysyy järkevänä. Hyvä kuitenkin että nukkuu. Ehkäpä tää lenkkeily auttaa siihenkin!

Sain muuten vihdoin myöskin raskausaikana ostamani kantoliinan käyttöön. Tosta väitetään, että se sopii aina vastasyntyneellekin. Mä en kyllä koskaan kuitenkaan saanut lasta sinne ilman pelkoa aikuisiän skolioosista (ostin ehkä liian ison liinan). Nyt kun laps istuu ryhdikkäästi lantiolla, toi liina toimii mukavana apuna ja lapskin vaikuttaa viihtyvän. Hyvänä puolena nopea asettelu (liina on muotoonommeltu) ja .. no siinä se tais ollakin. Ei toi hirveän secure ole, mutta jos laps haluaa syliin samalla kun pitäis nyt saada nopsaan tää ruoka valmiiksi, niin toi toimii kyllä siihen.

Kantoliina on New Native inc.
Juoksusta
Kävin hölkkäilemässä tänään 24 minuuttia. Ohjeessa on ideana, että lenkit on yleensä x min yhteen suuntaan, käännös ja sama matka takas. Meidän lähiympäristö on kyllä vaan niin hitsin mäkistä, että menin läheiselle hiekkatielle, jossa on mukava vajaan puolen kilsan suora, jota sahaan ees taas.

Muutama huomio: mun on kyllä vähän ikävä juosta kylmässä. Mä myöskin tunnun lämpenevän vähän hitaasti (enemmän päälle in the first place?). Kyllä se nyt vaan on helpompaa juosta ilman vaunuja (aivan yllättäen). Vähän oli nihkeä lenkki, mutta tulipa tehtyä (hyvä minä hyvä minä! Kyllähän sitä nyt on vähän voittaja olo, vieläkin oon ihan on track sen juoksuohjelman kanssa). Noi lenkit on kyllä matkallisesti aivan surkeita pyrähdyksiä, mutta ehkä se nopeus tässä lenkkeillessä (ja kelien lämmetessä) kohenee. 

Monday, March 18, 2013

kuukausi 8, päivä 18

Juoksusta
Eilen illalla alkoi vatsa ja oikea kylki vähän krampata. Sama jatkui aamulla, mutta mietin, että ei kitinää ja valitusta, ei! Nyt lenkille vaan, ei ole niin paha! No, lenkille lähdin.

On ihan hyvä, että joskus tulee niitä toissapäiväsiä 'ainiin, näin kulkee juoksu. Ja juoksu kulkee näin.' -hetkiä, koska sitten taas tulee sellasia lenkkejä kuin tänään. Turpa jäässä (millä lämmitetään nenäsuu-osio naamasta?), sormet jäässä (vaikka hanskat!), varpaat jäässä (laitoin hengittävän urheilusukat. Mistake.), järki jäässä. Niin, en kitissyt ja valittanut, vaan lähdin lenkille - jonka vietin kitisten ja valittaen mielessäni.

Tein ehkä fataalin virheen lähtemällä liian aikasin ulos (ennen puoltapäivää), ilma ei ollut kerennyt vielä lämmetä riittävästi. Vähän siis mentiin verenmaku suussa ja hetkittäin olin jo hilkulla siirtyä kävelyyn, mutta eiei, eteenpäin, mars. Juoksin kuitenkin tähtäimessä olleen lenkin ja puoli minuuttia epähuomiossa vielä päällekin. Vatsa ja kylki oli onneks ok, eikä oo enää nyt päivällä krampannut. Ehkäpä lenkki jopa auttoi niihin!

Lapsesta
Laps on taas keksinyt jotain uutta: mahallaan makaaminen onkin hauskaa! Ihan kesken leikin! Aikasemmin konttauksesta pysähdyttäessä laps tyypillisesti kääntyi istuma-asentoon, mutta nykyään saattaa aina välillä mennäkin mahalleen makaamaan ja jopa olla siinä joitain sekunteja. Siis lepoasento! Meidän laps on löytänyt lepoasennon! Taas näitä asioita, joita en olis osannut odottaa.

Tänään laps jopa kellahti selälleen matolle ja vietti siinä muutamia sekunteja melko rentona ennen käännähtämistä taas konttaukseen. Maailmankirjat on sekasin.

Se on hämmästyttävää sen sijaan minkälaisissa olosuhteissa sitä (pienen lapsen vanhemmat) voikaan nukkua. Tänä aamuna laps taas tavalliseen tapaansa alotti möyrimiskiipeilynsä puoli seittemän jälkeen. Joskus seittemän maissa mies nousi ja kappaasi (nauraen) mukaansa lapsen, joka oli juuri pääsemässä mukavasti pinnasängyn reunaa vasten nojailemaan käyttäen mun naamaa astuinlautana. Itsehän oli tässä vaiheessa about neljäsosahereillä.

Aamuteellä internetistä tuli vastaan kuva, joka kuvaa meidän aamuja aika tarkalleen:

Vauvasarvikuono niin iloinen! Äitisarvikuono ehkä voisi vielä vähän
nukkua...

Sunday, March 17, 2013

kuukausi 8, päivä 17

Juoksusta
Ensimmäinen juoksuviikko alkaa olla lopuillaan. Kävin juoksemassa ohjelman mukaisen lenkin eilen ja siinä auringonpaisteessa viilettlönkötellessäni tuli sellanen ainiin-elämys siitä millasta on lenkkeillä, kun juoksu kulkee. Se on aika hieno tunne.

Sen sijaan ensimmäisiä sotavammoja: rakko varpaassa ja penikat jäi perjantain kävelylenkistä (laps Manducassa) jotenkin vähän aroiksi. Onneksi nyt juostessa ei sattunut mihinkään. Epäilen, että rakkoja on luvassa vielä monta, mutta penikat toivottavasti ei ala oireilla enempää. Juoksukengät pitäis olla ihan hyvät ja tosiaan juostessa ei ole tuntunu. Ehkä mä en vaan osaa kävellä.

Viikon saldona kolme juoksulenkkiä, kaks kävelylenkkiä + muuta random jumppaa. Paino -700g. Motivaatio (vielä) hyvä. Ihan lupaavalta vaikuttaa.

Lapsesta
Vauvauinti on muuttunu jännemmäksi, kun ollaan päästy sukeltamisen makuun. Muutamia kertoja ollaan nyt sukelleltu ja laps on lähinnä aina vähän hämmentyneen näkönen, kun pääsee taas vedenpinnan yläpuolelle. So far no trauma siis.

Ikean pallonkuljetusrata on alkanut päätyä leikkeihin alkuperäisessä tarkotuksessaan - pallonkuljetusrata, eikä esim. seisomisen tukena. Lisäksi lapselle on alkanut ilmaantua hurmaavat nenärypyt hymyn kasvaessa riittävän leveäksi. Kas näin:

Yllä monille tuttuakin tutumpi Ikean ruokahaarniska.
Meillä keittiöremontti ottaa ja lähestyy. Kohta pitäisi tosiaan koittaa päätyä Jonnekin Toisaalle pois jaloista, pölyistä ja keittiöttömästä kodista. Halp.

Niinjoo, laps on myös ylittänyt jonkun kriittisen massarajan ja tuntuu nykyään jotenkin tosi painavalta nostettaessa. Käypi hyvin käsitreenistä. Muutenkin on nykyään niin iso. Kädet ulottuu joka paikkaan (erityisesti mun hiuksiin, joita hän irrottaa tukko kerrallaan sekä läppärin virtanappiin, vaikka kuinka ujutan läppäriä kauemmaksi). Lisäksi miehen ja mun nukkuma-ala pienenee kokoajan, koska laps tykkää vedellä sikeitä vain yhteen suuntaan: poikittain (meidän välissä). Oon kyllä kiitollinen, että valitsee pää-pääksi mun puolen.

Friday, March 15, 2013

Kuukausi 8, päivä 15

Joku saattaapi muistaa joskus lausahtaneeni: ken lapsensa unia hehkutaa, se lapsensa unet menettää. Toisaalta, ken lapsensa unista valittaa, se lapsen unet palauttaa. Ihan uskomatonta, mutta toimii aina! En siis aio nyt sanoa enempää, kuin että edellisen postauksen jälkeen olo onpi yhtäkkiä taas virkeä ja elinvoimainen ja energiaa on vaikka kuin! Tämä näkyy esimerkiksi pedatuissa sängyissä, (vähän) siivotussa kodissa ja tietenkin omassa mielialassa. Toivottavasti tämä jatkuu.

Ulkona on lisäksi aivan täydellinen ilma. Aamulla keittiön ikkunasta näkyi upea aamunkajo, ja yritin sitten ikuistaa sitä kameralla (jossa kohtuu näyttävä putki). Olin zoomannut kaikkien talojen ohi kohti metsää, mutta tajusin naapurin olevan keittiössä aamupuurotoimissa ja luultavasti miettivän kiukkuisesti miksi kuvaan heidän aamutoimiaan. Laitoin kameran pikaisesti pois. 


Kännykällä sitten vaivihkaa.




Wednesday, March 13, 2013

kuukausi 8, päivä 13


Lapsesta
Meillä on ollut yöt taas vähän hulinaa (lapsella siis), ja lopulta eilen menin alakertaan nukkumaan alkuyöksi, että saisin edes jonkunlaisen yhtäjaksoisen unipätkän. Ja taisinkin nukkua melkein 5h (lähes) putkeen. Tekee ihmeitä ihmiselle. Jälleen harkinnassa minkälaisella unikoululla saataisiin öitä rauhotettua, kun tassuttelukin tuntuu niin ikävältä huudatukselta, vaikka olisi kokoajan vieressä rauhottelemassa.

Laps on viime aikoina keskittynyt onneks kehittymään  muilla kuin erityisesti eteenpäin vievillä osa-alueilla (olin jossain vaiheessa varma, että maaliskuussa se alkaa kävellä - horror). Käsien motoriikka hienontuu (kädet on alkanu löytää jopa vilkutusta (ehkä)!) ja hiukset on kasvanu selkeästi. Myös uusia tavuja putoilee. Nyt mämmäm on kuuminta hottia. Nauratti tänään ruokaillessa, kun laps halusi viedä itse lusikan suuhun ja komensi tiukasti 'MMÄ!'. Joo, sanan merkitys ei ole vielä selvillä, mutta osui hyvään kohtaan.

Ja ruokailusta - kertokaa nyt taas tyhmälle, että jos suositus on alkaa antaa maitotuotteita vauvalle 10kk iästä lähtien, niin miksi monissa vauvanruoissa on 8kk (ehkä jopa aiemmin?) eteenpäin maitotuotteita, (esim. jugurttia, kermaa, rasvatonta maitoa jne.)? Mun mielestä näitä löytyy myös suomalaisista tuotteista. Onko tämä siis jotenkin muuttunut käytäntö vai mistähän johtuu? Oonko naivi jos luulen valmistajien olevan kiinnostuneita vallitsevista suosituksista?

Ja vielä yks kysymys: millä ihmeellä muut pitää kotinsa lattiat vauvaystävällisenä? Imuroin keittiön laittaa päivittäin (lapsen iloksi iki-ihanalla Ergorapidolla), mutta silti joudun kaivamaan lapsen suusta tuon tuostakin jotain lattialle pudonnutta ja vauvan ruokavalioon sopimatonta - eritoten nyt, kun sillä alkaa olla pinsettiote hallussaan. Miten muut tämän handlaa? Kaataa öljyä vauvan käsiin, niin se ei saa otetta mistään?

Juoksusta
Nyt se on sitten tehty. Juoksin eilen ja tänään tämän projektin ensimmäiset lenkkini - ja vieläpä vaunujen kanssa.  Eilisen tähtäin oli juosta 15min, kävellä 2min, juosta 15. Mutta koska en osaa lukea kelloa, juoksin 10min, kävelin 2min ja juoksin 20min. Same difference, väittäisin. Tänään vaihdoin toiseen ohjelmaan (kiitos Liina vinkistä!) ja juoksin 10min sinne ja 10min takas.

Näistä lenkeistä jälkimmäinen oli raskaampi. Ekalla lenkillä vähän aluksi jalat väsyi, mutta loppujen lopuksi kaikki sujuikin yllättävänkin hyvin. Toka lenkki kulki TODELLA mäkistä reittiä ja kokoajan oltiin ylämäessä tai alamäessä. Ja koska juoksin sinne ja takas, kävin kaikki mäet molempiin suuntiin. Viimenen ylämäki kotiin alkoi olla jo aika äärirajoilla.

Tärkeintä tässä lienee se, että kotiin tullessa oli ihan voittajaolo! Vaatteet hiessä! Näin vaan meen ja onnistun! Voisin vallottaa vaikka maailman! Jos ensin vallotan vähän sohvaazzzz.... Hyvänä puolena mainittakoon myös, että laps nukkui siinä jyskeessä normaalia vähän pidemmät päikkärit. Anyway, vähän kyllä piti välillä vilkuilla kelloa, etten, you know, juokse vahingossa LIIAN pitkään.

Talvilenkkeilijöille vinkkejä. Minäkin tuon luin ennen lenkkiä. Mutta silti: vesi kotona, hanskat kotona. Tyylikkäät, vuoden 2006 H&M-mallisto blehat sentään kiskasin silmilleni.

Sitten vanhan parkouraajan pirkkaniksit: mikäli lenkkivaatteista puuttuu taskuja (tai et halua kamoja taskuun hölskymään), löytää innovatiivinen säilyttäjä keinot! Avaimet (tietty kannatta ottaa mahd. pieni setti ja jättää esim. autonavaimet suosiolla kotiin) esim. kainaloon, sporttiliivin alle (mainio paikka myös luottokortille) tai narulla vyötärön ympäri niin, että jää vaatekerraston alle. Myös kengänpohjaan (erityisesti jos on irtopohjallinen) saa piilotettua kaikkea kolikoista ja luottokorteista eteenpäin.



Ekalle lenkille lähdössä -
huomatkaa miten hymy
vielä tässä vaiheessa
kareilee poskilla.

Monday, March 11, 2013

kuukausi 8, päivä 11

Lapsesta:
Kokeilin nyt sännätä vaunuilemaan hiukan ennen (laskelmieni mukaan) tokan unisyklin loppua, ihan vaan, jotta antaisin mahdollisimman smoothin jatkumon kolmanteen sykliin. Vaunuilin 10min seuraavaan sykliin, eikä laps edes herännyt välissä. Taputtelin itseäni (kuvainnollisesti) olalle lapsen jäädessä ulos nukkumaan ja mun istahtaessa sohvalle.

Noin 10min kuluttua laps älähti ja säntäsin nopeudella, joka olis jättäny palomiehetkin taakseen, saappaisiin, takkiin ja ulos. Edelleen avaamatta vaunujen esirippua lähdin uudelle vaunulenkille. Hetken hiljaisuuden jälkeen alkoi kuulua lapsen juttelua ja naksuttelua vaunuista. Sinnikkäästi jatkoin työntelyä kuitenkin.

Kun 20min päästä laps iloisesti päristeli menemään vaunuissa, lopulta luovutin ja palattiin kotiin. Ei se tosta enää nukahda. No, sitten mennään vähemmillä päikkäreillä. Nukkui kuitenkin toisen puoltoista tuntia nyt iltapäivällä, mikä näkyy nyt iltanukahtamisessa. Oh well.

Laps on alkanut ilmaista tunteitaan nykyään jotenkin paljon isommin. Riemun kiljahduksia kuullaan tuon tuostakin, samoin silmät sikkurassa, nenä rypyssä naurua. Mutta sitten toisaalta myöskin pettymyksiä, kun vessan ovi meneekin edestä kiinni. Muovinpalaa ei saakaan syödä. Äiti menee metriä kauemmaksi. Laps kehittyy.

Juoksusta:
Totta puhuen oon aika kauhuisinnoissani tästä juoksuhommasta (erityisesti kun pohdiskelin tätä kolmen ja neljän välillä yöllä yrittäessä saada lasta nukkumaan). Mikä sen parempaa, kuin kohdata pelkonsa, inhokkinsa, tuskansa ja hirveellä tsempillä ylittää ittensä? Kattelen nimittäin ikkunasta ulos ja nään lunta, satelevia lumihiutaleita ja jääpuikkoja. Ja tonne pitäisi lähteä juoksemlönköttelemään. Riiiight.

(Jos käy ihan kamalaksi, niin fine. Myyn sieluni ja ostan sen kuntosalikortin, että pääsen sisätiloihin treenailemaan)

Mutta ei auta kuin alkaa hommiin! Kaivoin netistä kahdeksan viikon juoksutreeniohjelman, jolla ajattelin reguloida omaa treenaamistani (vaikka tässä onkin siis 11 viikkoa aikaa. Lopun sitten vaikka improvisoin).

Ja tässä panikoidessa lienee hyvä ajatella niitä hyviä puolia:
- Kaikki loppuu aikanaan. Myös tämä 11 viikkoa. 
- Voin aina treenatessa miettiä, että mukaan ilmottautui muitakin juoksutuskailijoita. Ehkä niillä on yhtä tukalat oltavat.
- Jos juoksee ulkona, voidaan olettaa, että juoksu kokoajan helpottuu. Kunto kohenee, mutta kelit lämpenee myös.
- 11 viikon päätteeksi voi hyvin olla, että tässä on uusi, rakas harrastus.
- Kesä lähestyy. Sulatan ihan mielelläni muutaman kilon ennen bikinikautta. Ja juokseminen edesauttaa varmasti!
- Maanantai on lepopäivä

Ja sitten tietty ne huonot puolet:
- Joudun muutaman kerran viikossa irtautumaan rakkaitteni luota vajaaksi tunniksi olemaan omien ajatustesi kanssa ihan keskenäni. The tragedy!
- Saatan (heh) joutua mukavuusalueeni ulkopuolelle

Mitä käytännössä?
Tulostin siis juoksukalenterin, että voin ympyröidä treenit / päivät sitä mukaa kun menevät. Täytin mp3-soittimen täyteen treenimusaa (lainasin internetistä, esim. youtubesta löytyy kaikenlaisia cardio-workout  tai running music playlistejä, jotka saa mp3:ksi youtube to mp3 -converterilla). Kaivoin lenkkarit esille. Huomenna sitten lenkille.

Sunday, March 10, 2013

Oho, jaiks! Jossain mielenhäiriössä menin sitten ilmottautumaan mukaan Vuoden mutsin juoksuhaasteeseen ja kävi nyt niin, että juoksukengät pitäisi kaivaa esille - tasan yhdentoista viikon päästä pitäisi olla kympin kunnossa. Kuinka paljon kuntoa ehtii kohentaa yhdessätoista viikossa? Halp.

Mulla juokseminen on aina mennyt kausittain - yleensä innostun juoksusta syksyn ensimmäisen räntäsateen tienoilla, jollon lähden motivoituneena ulos 'juujuu, ei mikään räntäsade haittaa' ja kadun koko lenkin ajan ja vielä kotonakin ottaa päähän. Needless to say, juoksukerrat jää siihen. En oo myöskään koskaan juossut missään juoksutapahtumassa (ihan koska motivaation kestämiseen ei ole voinut luottaa).

Nyt olisi kuitenkin tarjolla haaste, päämäärä ja (jonkun verran) ohjausta. Ei auta enää selittelyt, ei.

Ja jotta ei nyt päästäisi liian helpolla (heh), niin otetaan tähän vielä lisähaasteeksi viiden kilon pudottaminen (enkä tarkota nyt keittiöjakkaran heivaamista ikkunasta pihalle) määräpäivään mennessä. Viikkoja on tosiaan se 11. Kuulostaa ihan kohtuulliselta right? Lisätään tähän vielä, että keventyminen ei tosin saa häiritä maitotuotantoa, eli pieni backdoor jäi jäljelle.

Eikun treenaamaan siis.

Kuukausi 8, päivä 10

Joo-o, on se kyllä niin, että lapsen sormiruokailu on harpannut eteenpäin. On todella tyydyttävää nähdä kuinka se syö, ihan omin kätösin ja ruokaa menee mahaan asti, pala kerrallaan! Ja siis jopa valkosipulilla ja timjamilla maustettua ruokaa. Ja peräti samaa ruokaa kuin me, vaikkakin tietenkin vauvakonfiguraatiolla (ix nay suolalle yms.). 

Täytyy sanoa, että saman ruoan syöminen on kyllä enemmän sitä, että me syödään samaa ruokaa kuin laps, eikä vice versa. Mutta yllättävän usein lapselle tekemäni (sormi)ruoka on suolaa vaille herkullista isojen ruokaa.

Syömisestä puheenollen, oon koittanut säätää Stokken syöttötuolivaljaita vähän sopivammiksi ja siis kertakaikkiaan. Ymmärrän kyllä, että valjaiden täytyy olla tukevat ja pitävät ja turvalliset, mutta eihän toi lapsi nyt mikään elinkautisvanki ole! Kynnet katkenneina ja pinna myös oon kiskonut ja ujuttanut ja hinkannut hihnoja pidemmiksi ja sitten taas lyhyemmiksi, kun ovat kuitenkin olleet epäsopivat. Äh. Onko tosiaan ainoa tämän ongelman parissa?

Viikonlopun puhteisiin on noin muuten kuulunut myös perheen häpäiseminen vauvauinnissa. Olin ekaa kertaa mukana uimassa (aikasemminhan notkuin siellä aina altaan reunalla) ja kuulemma ei ole sopivaa terapia-altaassa vauvauinnin aikaan kiivetä miehen reppuselkään. Myh. Mukavaa kuitenkin oli (mulla), mutta voipi olla ettei kutsua mukaan uimaan mulle enää toiste tule.

Näin sunnuntain kunniaksi mies maalasi keittiön kattoa ja lähdettiin myrkkyhaittoja evakkoon Kamppiin. Ajattelin ensin, että mentäisiin vanhaan takapihapuistoon keinumaan, mutta yliarvioin auringon lämmön aivan täysin omassa pukeutumisessani, joten paineltiin vaan suoraan sisätiloihin. Lounasta Johtokahvilassa, miehelle farkut, lapselle kypärämyssy. Jännittävää matkustamista dösällä. Näistä tämä viikonloppu.

Laps nukkuu nykyään tosi vähän päiväsaikaan, enkä ainakaan vielä (hyvistä vinkeistä huolimatta) saanut ekoja päikkäreitä pidennettyä. Yritämme huomenna uudestaan. Viime yö meni sen sijaan tällä kertaa aika mainiosti, vaikkakin öisin on alkanut taas imetyskaipuu (lapsella). Ei kuitenkaan nukahda rinnalle (imetän sitä niin hankalassa asennossa, ettei se voi nukahtaa siihen), mikä on nyt pääasia.

Viikon kuva. Luonto + välipalarahka (Arla). Jouduin kyllä lisäämään luonnon itse. Oli anyway hyvää.


Friday, March 8, 2013

kuukausi 8, päivä 8

Laps jäi eilen nyt sitten isin hoiviin, kun mä menin katsomaan teatteriharjotuksia - tarkoituksenakin tulla kotiin vasta nukkumaanmenoajan jälkeen. Laps oli kuulemma aluksi vähän kitissyt, sitten nukahtanut. Ja nukkui ihan sikeästi (oli vissiin kerran vähän huudellut) mun tullessa kotiin.

Jäin sitten vielä vähän valvomaan ja menin nukkumaan kellon ollessa tasan 00:00. Seuraavan kerran katsoin kelloa 00:06, kun laps heräsi. Lienee mun tuoksu tai joku, mikä lapsen herättää, mutta ei ollut eka kerta, kun laps herää heti pian mun tultua paikalle. Rauhottelin takasin unille ja menin itekin nukkumaan. 

Seuraavan kerran kutsu kuului (eli laps seisoi pinniksessä ja taputti avoimesta kyljestä sängynreunaa) 00:30. Tässä vaiheessa mieskin tuli mukaan nukuttelemaan, mutta lopulta päädyttiin ottamaan laps meidän väliin nukkumaan (edellisen yön tunnin välein heräämiset edelleen mulla vähän tuoreessa muistissa). As usual, sen jälkeen en yöstä enää juurikaan muista. Heräiltiin, annoin rintaa, nukuin. Periaatteessa laps (luultavasti) rauhottuisi ja pärjäisi ihan ilman rintaakin yön, mutta väsyin itse nousemaan jatkuvasti. Jatkamme harjoituksia.

Yöunien vähyyksistä huolimatta meillä on ollut tosi kiva viikko. Äitikavereita, hyvää ruokaa, aurinkoa. Muskaria ja sirkusta.

Kaiken kukkuraksi laps taisi tänään viittoa takasin ensimmäisen kerran! Oon viittonut nyt jo useamman kuukauden muutamaa merkkiä: unta, vessa ja maitoa. Tänään vessassa laps näytti yrittävän viittoa mulle takasin 'vessa'. Pariinkin otteeseen. Lopulta kutsuin miehenkin katsomaan. Oli varovaisen samaa mieltä. Eeeehkä se sitä yritti. Ihan mahtavaa! Ja jotenkin huvittavaa, kun juuri tänään äitikavereiden kanssa puhuttiin ja sanoin, että nähdäkseni 8-10kk tienoilla voi alkaa hiljalleen odottaa, että laps saattaapi joku kerta yllättää viittomalla takasin.

Oon oikeasti ihan siisteissäni, jos laps alkaa nyt tosiaan pikkuhiljaa vastailla viittomisiin. Jättimäinen askel kommunikaatioon! Miten hienoa voida antaa sille työkaluja mielensä ilmaisemiseen, vaikka sanat ei vielä verbaaliseen muotoon taivukaan. Hurjaa!

Tuesday, March 5, 2013

kuukausi 8, päivä 5

Matsi kodin kiinnostavimmasta jutusta on saanut käänteen. Pupulla onkin nykyään kilpakumppani: meidän Ergo Rapido imuri. Eli sellainen langaton, akulla toimiva, iso rikkaimuri (josta saa myöskin irti pikkurikkaimurin), jolla koitan keittiön lattiaa aina tuon tuostakin siistiä.

Imurilla on ihan maaginen vaikutus. Lapsen kasvot kirkastuvat ja silmät alkavat loistaa heti kun imuri surraa näköpiiriin. Ja sitten sitä imuria jahdataan innokkaasti hihkuen ja kovaa vauhtia. Ja jos imuri sattuu pysähtymään, niin lapsen kädet on ihan lääplääp-klähm-klähm joka puolella. Imuria ujostuttaa.

Imuri niin paras <3
Laps sen sijaan ei ole uusinut eilista seisomaan nousemistaan sellaisenaan, mutta on ponkassut useamman kerran potalta seisomaan (ilman tukea siis). Lisäksi on ollut havaittavissa selkeää ärtymystä siitä, ettei nää mitä ylhäällä (hellalla, tiskialtaassa jne.) tapahtuu. Katse on ylös.

Niin joo. Mies meni Ikeaan. Osti keittiön. Teimme työnjaon: mies hoitaa remontin organisoinnin, minä pidän lapsen hengissä. Ajattelin lähteä lapsen kanssa pakoon Sveitsiin.

Ja vielä yksi muutos meidän elämään: mies on onnistunut nukuttamaan lapsen nyt jo kahtena iltana peräkkäin pinnasänkyyn. Tavallaan pieni asia, mutta mun kannalta jättimäinen. Tarkottaa sitä, ettei se olekaan imminent disaster jos olen joskus vielä yhdeksän jälkeen jossain muualla kuin kotona. Ohhoh! Melkein iski pieni haikeus. Näin mä olen korvattavissa tässäkin asiassa.

Monday, March 4, 2013

kuukausi 8, päivä 4

Jeskamandeera sentään! Istuin lattialla koomaisena ja tuijotin aivot offline-tilassa lasta. Mies istui pöydän äärellä syömässä. Laps lattialla siinä puolentoista metrin päässä nousi seisomaan. Ilman tukea. Tuijotin hetken keskellä huonetta huojuvaa lasta ja lopulta aivojenkin päästessä kartalle syöksyin lapsen luokse. Laps pyllähti mun kädelle, aivan pehmeästi. 

Tätä en ollut osannu odottaa. Ajattelin, että laps nousee seisomaan ilman tukea, kunhan tajuaa mennä karhukävelyasentoon ja ponnistaa siitä. Missään tapauksessa en uskonut, että se nousisi tosta korkeasta polviseisonnasta ilman käsiä lattiassa. Ohhoh!

Muutenkin musta tuntuu, että jotain palasia on naksahdellut taas paikoilleen. Sormiruokailukin otti nyt yhtäkkiä aimoaskeleita eteenpäin. Ylijäämä oli huomattavasti kohtuullisempi kuin normaalisti. Tai sitten parsa, avokado ja kananmuna oli kaikki nyt vaan ihan lemppareita. Niin, ja taisin nyt illalla ehkä kuulla uuden tavun: mmä

In other news, tänään ollaan käkätetty (ensimmäistä kertaa monta minuuttia ilman kutitusta pelissä), käyty vähän shoppailemassa (ensimmäiset kahvila-ruokailut) ja nukuttu aika vähän. Meidän siirtyessä tähän uuteen, 8-kuisten päivärytmiin lapsen ekat päiväunet piteni mukavasti siihen toivottuun kahteen ja puoleen tuntiin. Tätä kesti ehkä viikon. Nyt unet on taas puoltoista tuntia, vaikka nukkumaan mennään samaan aikaan (ja aivan rättiväsyneenä). Ja iltapäiväunet on se sama yks sykli, eli 45min. Eli päivään tulee päikkäreitä tunnin verran vähemmän.

Jotenkaan en usko lapsen unentarpeen oikeasti vähentyneen kuitenkaan, mutta vielä pitäisi keksiä miten saada ne ekat päikkärit takas 2-3 tuntisiksi. Ideoita otetaan vastaan.

Saaks sitten olla mielensäpahottaja-kukkahattutäti? Meidän yleisin shoppailupaikka on Iso Omena (eli käydään kokonaiset kerran-pari kuussa). Siellä on Ciao Café. Niillä on aivan älyttömän hyviä itsetehtyjä jätskejä. Ja aivan älyttömän huonoa palvelua. Oon ainakin pari kertaa luovuttanut ja lähtenyt pois odotettuani palvelua varmaan lähemmäks kymmenen minuuttia (siinä pyörii henkilökuntaa kiireisenä, mutta eivät vaivaudu edes tervehtimään - osottamaan että minut on huomattu ja palvellaan hetikohta kun ehditään). 

Ja sitten kun sitä palvelua saa, se on usein töykeetä. Kuten tänään. Jonotin kiltisti kassalle ja kysyin sattuisko heillä olemaan mikroa lastenruokien lämmittämiseen (olisin toki ostanut jotain itellenikin, jos mikro olis löytynyt). Kassaneiti vastas: 'Ei.' Ja kääntyi samantien jo seuraavan asiakkaan puoleen.

Niin, tulihan tuossa tärkein asia sanottua, mutta jotenkin sitä olis odottanut jotain tyyliin: 'Valitettavasti ei. Mutta muistelisin, että tuolla.... / Enkä oikein osaa nyt äkkiseltään sanoa missä olisi...'. Ja sitten olisin sanonut 'Okei, kiitos!' Ja se olis vastannut: 'Eipä mittään, moikka!' Ja mä olisin heilauttanut kättäni: 'Moikka!'

Nyt fiilis oli lähinnä kuin luuri olis lyöty korvaan. Selvä. Siirryin Robertsille, josta mikro löytyi. 

Kukkahattutäti over and out.

Sunday, March 3, 2013

kuukausi 8, päivä 3

Lepposa sunnuntai, laps on puskenut yhden hampaan lisää. Ja mä saavutin kaikki sunnuntaille asettamani tavotteet: siivousta, ulkoilua, saunaa, ruokaa. Ja tietty mun lempiprojekti: Project Life:n viikon yhteenveto. Päivässä ehtii yllättävän paljon, kun herää seiskalta.

Laps yllätti vetäsemällä ison purkin kauppasosetta. Muutenkin musta on alkanut tuntua, että toi laps - syystä tai toisesta - tykkää soseista enemmän kuin sormiruoasta tällä hetkellä. Tavallaan yllättävää, olin luullut sen menevän luonnostaan aina toisinpäin. Sormiruokaa kuitenkin edelleen tarjoillaan (soseiden lisäksi siis) ja voipi olla, että jossain vaiheessa kelkka taas kääntyy.

Noniin, olipa taas sisältörikas entry. Oikeastaan halusin vaan tulla laittamaan tän kuvan, kun laps osasi hienosti kiipeillä lelulaatikon reunalle hengailemaan ja uteliaasti katsomaan mitä tietokoneella näkyy (olin klikannut jotain linkkiä ja siinä oli pätkä Voice of Finlandia).



Saturday, March 2, 2013

kuukausi 8, päivä 2

Oon onnistunut poistamaan yöimetykset melkolailla hyvin. Harmillisesti se ei ole kuitenkaan poistanut yöheräämisiä - ja nykyään jostain syystä uudelleennukahtamiseen menee jotenkin pidempi tovi (ainakin lapsella). Laps MELKEIN nukahtaa, mutta jää pyörimään ja hyörimään, torkahtaa ja on taas parin minuutin kuluttua hereillä. Joskus tätä ruljanssia kestää puolikin tuntia.

Näkökulmia: olin tänään ihan energized, kun viime yönä herätyksiä oli vain pari ja sain nukkua tyyliin kolme kokonaista tuntia putkeen jossain kohti! Mies koitti ottaa osaa vähän näihin heräilyihin ja nukutuksiin ja on ollut koko päivän silmät ihan ristissä, kun oli NIIN raskas yö (hällä yksi puolen tunnin hereilläolo, nähdäkseni).

Jännä miten sitä tottuu kaikenlaiseen.

Tässä savulohipannariresepti (haa! Lukijan toivepostaus!), helmikuun Gloria Ruoka&Viinistä: