Tuesday, October 30, 2012

kuukausi 3, päivä 30

Ihanaa, että meidän iltoihin on lasketunut rauha. Tai ainakin pieni rutiininpoikanen. Nyt jo aika monetta iltaa putkeen laps nukahtaa ilman taistelua. Tiedän sen heräävän tässä puolen tunnin kuluessa taas ja sitten luultavasti ei heti nukahda uudestaan, jolloin saa tulla vähäksi aikaa hengailemaan meidän kanssa, kunnes mennään kaikki nukkumaan. Tai sitten se nukahtaa rinnalle ja alottaa kunnon yöunet. Niin tai näin, lopputuloksena kuitenkin selvitään ilman taisteluita yöhön.

Jotka nekin, by the way, menee edelleen (kopkop) aika kivasti.

Tulipa mieleen tossa yks itsenikin yllättänyt juttu. Neuvolaan mennessä toivoin, ettei tarttisi alottaa vielä mitään kiinteiden maistelua. Yhtäkkiä on alkanut tuntua jotenkin tärkeältä saada täysimettää vähintään sinne viiteen kuukauteen saakka, mielummin jopa puolvuotiaaksi. Yhtäkkiä imetys onkin oikeastaan tosi kivaa.

Tai siis onhan se ollut ihan jees kokoajan (heti alkuvaikeuksien jälkeen), mutta ei nyt kuitenkaan ole herättänyt mitään erityisen suuria tuntemuksia. Nyt yhtäkkiä sitä huomaa miten supertyydyttävää on nähdä miten lapsella on hyvä imuote, maitoa tulee ja se vaan sujuu. Niin hyvin!

Sen sijaan lapsparalla on jälleen vähän ärinää ja rutistelua mahassa. Viimeksi äärinät meni about viikossa ohi ja loppupuolella ärinä ei edes ollut enää oikeastaan rutistelua vaan näytti olevan ihan omaksi-huviksi-murinaa. Toivottavasti menee taasen parissa päivässä ohi.

Ärinän lisäksi nyt harjotellaan päristelyä ja ärrää. Hyvin surisee.

Kylvyn jälkeen niin kivaa!


Monday, October 29, 2012

kuukausi 3, päivä 29

Ostettiin Ikeasta halpoja astioita. Käytiin äänestämässä. Syötiin Chicosissa. Pakattiin lisää muuttolaatikoita. Kävin kasvohoidossa (duunista saatu lahjakortti) ja hairahduin ostamaan kalliin kasvopesuaineen. Autoin kaveria naamiaisasupaniikissa ja laitoin sille Mad Hatter -meikit (joihin se oli ostanut tarvikkeet Stokkalla paniikissa viime tingassa - maksoi satasen(!!)).

Hyppäsin dösään ja menin kaverin juhliin puoleksitoista tunniksi, kunnes hyppäsin taas dösään ja tulin kotiin nukuttamaan lasta. Käytiin Verkkokaupassa hypistelemässä kameroita ja printteriä (jonka aion pian ostaa). Kävin tunnin lenkillä ja seisoin lehtisateessa vaunujen kanssa keskellä vaahterametsää ja olin ihan että wow.

Aika hyvä viikonloppu. Ihan perus. Hyvät yöt on jatkunu hyvinä. Päivätkin on ollu hyviä.

Tänään oli 4kk neuvola sekä neuvolalääkäri. Kaikki hyvin, vaikkakin lapsen (suhteellinen) paino laskusuunnassa. Olivat terkkari ja lekuri molemmat sitä mieltä, että imetyksellä voi kuitenkin jatkaa, katsotaan paino uudestaan ens kuussa. Lapsesta totesivat olevan kehitykseltään pari kuukautta ikäistään edellä tällä hetkellä.

Tässä vielä statsit:
Pituus: 63cm (+3,5cm)
Paino: 5805g (+425g)
Pää: 42cm (+1cm)

Kyselin neuvolassa kaikenlaista, mutta unohdin kysyä kahta asiaa. Ensinnäkin, mitkä on kriteerit siihen, että vaunukopan voi vaihtaa sellaseen istuvampaan versioon?

Tossa meidän Bugaboossa sen istuinosan saa kaadettua aikalailla melkein makuuasentoon (vähän niinkuin näin, paitsi että mielestäni saa vieläkin enemmän takakenoon), joten lapsen ei kai tarvi oikeasti osata kunnolla vielä istua? Ei muuten, mutta toi meidän laps haluaisi selkeästi katsella ympärilleen vaunuista, pelkkä selällään makuu alkaa tuntua tylsältä.

Ja sitten toinen juttu. Miten ihmiset on ratkassu automatkustamisen aurinkoisena päivänä? Jos laps nukkuu, voi kopan päälle heittää liinan suojaamaan suoraan silmiin paistavalta auringolta. Mutta lapsen ollessa hereillä ainakin täällä alkaa kauhea kitinä, kun ei nää ulos. Mitä tehdä, mitä tehdä?


Saturday, October 27, 2012

kuukausi 3, päivä 27

Jos talvi olisi pari-kolme kuukautta sellasia päiviä kuin eilen ja toissapäivänä, ei mulla olisi talvesta mitään pahaa sanottavaa. Ihana raikas ilma, aurinkoa, yks aste pakkasta (tosin kun yritin dokumentoida tämän kameralla läheisestä valotaulusta, oli ilma jo lämmennyt nollille) ja kirkasta taivasta.

Lisäksi kaupoista on alkanut saada taas makeita, isoja satsumoita, karkkiakin parempaa. Näiden avulla selvitään karkki-jätski-lakosta (kyllä, hulluna ryhdyin sitten sellaseenkin. Joulukuun alkuun pitäisi kestää - vielä kuukausi!).

Sen sijaan rauha on taas laskeutunut (suurimmaksi osaksi) meidän öihin. Ainakin viimeseen kolmeen. Nukuttaminenkin on sujunu, jos nyt ei  mallikkaasti, niin ainakin helpommin. Elän toivossa, että riehumisvaihe ottaisi nyt ainakin pienen paussin - kiva että kävit mutta jos palataan asiaan vaikka aikasintaan kuukauden kuluttua.

Elo noin muuten on rauhaisaa. Laps harjottelee sängyllä varsin vauhdikkaasti ryömimistä, hetkittäin jopa onnistuu siinä aika hyvin. Istuminen olis kauhean kivaa.

Ainiin, yritin toissapäivänä ehdottaa miehelle (ja lapselle), että jos nyt sitten yritettäisiin aina tehdä iltatoimet samalla kellonlyömällä ja käydä kylvyssä vaikka joka toinen päivä. Mies vastasi tähän suhteellisen sivistyneesti nyökytellen, notta jahas jahas, vai että joka toinen päivä? Laps sen sijaan päätti käyttää tämän hetken uuden taitonsa esittelyyn ja päristi mulle suoraan päin näköä. Hmph.



Thursday, October 25, 2012

kuukausi 3, päivä 25

Nyt tuli viimeinen murskaisku sille 'ulkoiluta lasta niin se nukkuu paremmin' -myytille. Eilen ei oikeastaan käyty raikkaassa ulkoilmassa juuri lainkaan (no fine, yksi puolen tunnin kävely) ja silti yhtäkkiä laps nukkui yönsä paremmin kuin aikoihin.

Aivan uutena ihmisenä tänään pistin lääväytynyttä kämppää järjestykseen ja lähdettiin jopa eilen revähtäneestä pakarasta huolimatta ulos hengittämään syksyä. Käveltiin siinä leikkipuiston ohi ja jäin hetkeksi katsomaan juoksevia nauravia lapsia.

Ihan hiljaa ja sisäisesti vuodatin pari kyyneltä ajatellessa, että pian munki pikkunen on tommonen. Juoksee ja nauraa. Keinuu, itkee, iloitsee, ikävöi, itsenäistyy, kiusaa, tulee kiusatuksi, ystävystyy, pettyy ja ennen kaikkea kasvaa kokoajan. Noin niinkuin henkisellä tasolla sekä vuosissa mitattuna. Mun pikkunen. Niisk.

Oon mammautunut pahemman kerran.

Päivän hyvä työ

Wednesday, October 24, 2012

lelu

Hankin uuden lelun: iPhonen (vanhemman mallin ja käytettynä). Voi tätä räpläämisen iloa, päiväni kuvina :-)


kuukausi 3, päivä 24

Noniin. Lapselle pitäisi hommata verokortti.

Yksi kaveri työskentelee varsin tunnetun, suomalaisen lastenvaatevalmistajan riveissä ja pyysi sitten lasta muutamaan tuotekuvaan, ilmeisestikin ensi syksyn katalogiin.

Toki mietin scoretanko taas huonomutsi-pisteitä, jos suostun. Pähkäilyn tuloksena totesin, että kyseessä ei ole mitkään kauneuskilpailut, tästä (luultavasti) ei koidu kohtuutonta harmistusta lapselle ja ystäväni tartti apua (pyyntö tuli melko viime tinkaan, heillä oli kuvaukset sovittuna, mutta malli puuttui). Ja jos ja kun lapsen kasvot (tai täysin säädyllisesti vaatettu keho) sitten näkyy jossain katalogissa / mainoksissa, niin saako joku siitä henkisiä traumoja? Tuskin. Eli menkööt.

Olin oikeassa: kuvaukset meni tosi iisisti, laps oli koko ajan kuin enkeli, säteili kameralle ja oikein sopivasti nukahti, kun siirryttiin kuvaamaan turvakaukalo-juttuja. Kuvaukset kestivät kaks ja puol tuntia ja siitä laps nukkui melkein puoltoista. Kertaakaan ei kitissyt tai ollut harmistunut. Kuvista tuli hyviä, eikä kuvaaja meinannut malttaa lopettaa kuvaamista, vaikka kaikki tarvittava oli jo kuvattu.

Vähän on äiti kyllä ylpeä.

Iltapäivällä sen sijaan ei enää niin hymyilyttänytkään. Oli rokotustutkimuksen tapaaminen nro 2. Verikoetta ei otettu, mutta reisiin tuli tehosteet ja suuhun rota. Ja laps kyllä todella ilmaisi loukkaantumisensa näistä reisipistoksista. Jälleen kerran - onneks se ei muista näitä enää myöhemmin. Illalla oli vähän kuumetta, mutta muuten on mennyt suhteellisen hyvin, vähän tuntuu vatsa olevan löysällä. Seurailemme.

Sen sijaan nukuttaminen on kahtena viime yönä tapahtunut aivan kummallisen hyvin! Ollaan tehty iltatoimet, oon lukenut lapselle yhden Tammen kultaisen kirjan (oma feivöritti lapsuudesta) ja sitten pistänyt lapsen kyljelleen sängylle ruokailemaan. Ja here comes the oleellinen osa: silittänyt keskivoimakkaasti rauhallisia, pitkiä vetoja kylkeä pitkin kainalosta jalkoihin. Ja jalat on rauhottunu. Kädet vielä vähän heiluu, mutta siihen on laps nukahtanut nopeahkosti ja helposti. Jo kahdesti! Katsotaan jatkuuko onni vielä tänäkin iltana.

Sanottakoon vielä, että on ihan käsittämätöntä miten hurjaa vauhtia tässä mennään - melkein joka päivä tulee jotain uutta, joskus parikin asiaa! Varpaiden löytämisen lisäksi laps on alkanut käkättää, silleen kunnolla. Ja oikeasti, lapsen nauru kyllä tarttuu flunssaakin paremmin.

Ja ainiin, ihan täysin stressaamatta ja huolehtimatta kerron: laps punnittiin eilen. Edellisestä neuvolasta (3 vko sitten) painoa oli tullut 320g. Eli about 100g / vko, mikä ei nyt ole mitenkään huippupaljon, mutta ihan siedettävästi. Ja minkäs teet, kun tyyppi liikkuu ja treenaa lihaksiaan KOKO ajan. Tälläkin hetkellä vetää itseään konttausasentoon ja yrittää ryömiä. Eli kulutus on ainakin korkealla.


Hesarilla ollaan vaan ja chillaillaan

Monday, October 22, 2012

kuukausi 3, päivä 22

Noniin, aika murtaa myyttejä.

Oltiin eilen lapsen kanssa ulkona enemmän kuin pitkään aikaan (varmaan jotain lähemmäks neljä tuntia yhteensä päivän mittaan ulkoilua vaunuissa). Tänäaamuna silmäpussit roikkuu polvissa. Nukuttaminen kesti taas ikuisuuden ja laps nukahti vasta vaunuihin (last hope - olkkarin maton yli rullailtiin), vaikka oli silminnähden ihan poikki.

Ensimmäinen herätys olikin sitten just kolmen vartin päästä. Sain nukutettua sen onneksi uudelleen sitten rinnalle - vain jotta pääsisi heräämään taas kolmen vartin päästä. Ja tätä ruljanssia mentiinkin sitten melkeinpä aamuun asti. Jos ei joka sykli herätty, niin ainakin tosi monta kertaa.

Kerran laps nukahti itse sivuvaunuun, toisen kerran tää ei tullut kuuloonkaan, vaan nukahti sitten rinnalle.

Voiko ulkoilustakin tulla yliannostus?

Ja miksei laps nuku? En oikeasti tiedä, mutta sen keho ei tunnu rauhottuvan ollenkaan. Hetkittäin vaikuttaa siltä, että itse haluaisi nukahtaa, mutta kroppa pistää vastaan. Hirveä kiemurtelu, huitominen, potkiminen ja kääntyily. Ja joskus, kun kroppa alkaisi rauhottua, tulee ilmavaiva, joka herättää. Ei auta kapalot, unipussit, nyytit, pukluliinat naamalla, ei mitkään. Aargh. Onneks päivät menee hyvin ja päikkäreitäkin nukkuu ihan hyvän määrän. Mutta ne yöt!

Oltiin tänään aamulla vauvahieronnassa. Hieronta alkoi puoli yhdeltätoista, mikä sekin tuntui olevan aivan liian aikainen aika meille, voi elämä että on silmät ristissä. Tähän ei auta se, että huomenna pitäisi olla jo puoli yhdeksältä liikenteessä.

Hieronta oli kuitenkin kivaa ja elän toivossa, jos sillä saisi vaikka lasta vähän rauhallisemmaksi iltasin...

ps. Ainiin, täällä oli tänäaamuna löytyny jalat (laps löysi, siis omansa. Ovat yhä kiinni kantajassaan)!

Sunday, October 21, 2012

kuukausi 3, päivä 21

Näin dokumentaation kannalta: nyt on taas uusia juttuja opittu. Laps on alkanut kääntyillä myös mahalta selälleen, eli pääsee nyt kyljeltä toiselle pyörähtelemällä vähän liikkumaan. Lisäksi se on alkanut jutella ihan tosissaan. Pitkiä, tarkotuksenmukaisia lauseita, suoraan silmiin katsoen ja välillä pysähtyen odottamaan kommenttia tai myöntävää nyökyttelyä. Ja mehän myöntyillään ja nyökytellään kilpaa. Ja nauretaan. Ja laps loistaa.

Äitiäni nauratti, että mahtaa olla shokki lapselle, kun alkaa oikeasti puhua sanoja ja sitten ei aina ollakaan enää samaa mieltä.

Lapsen yöt on muuttunu tosi levottomiksi ja oon hetkittäin ollut jo vähän tuskissani sen kanssa, kun kolmen vartin välein hän herää, eikä välttämättä nukahda edes rinnalle. Luin sitten yhdestä blogin saman, minkä eräs äitikin mulle sanoi: laps nukkuu paremmin mitä enemmän on nukkunut / viettänyt aikaa päivällä ulkona.

Nukutin nyt sitten eilen lasta ulkona (varmaan puolisen tuntia) ja mies kävi sen kanssa vielä lenkilläkin (toisen puolisen tuntia) ja kas vain, yö meni ihan mainiosti. Edelleenkin rinnalle nukahtaminen on kyllä vähän sattumanvarasta. 

Viime yönä tapahtui kuitenkin seuraava pieni ihme. Sylittelin lasta vähän imetyksen jälkeen, jotta se pääsisi takasin uneen, mutta tuloksetta. Väsyneenä laitoin lapsen sitten vaan sivuvaunuun ja kävin itse nukkumaan. Ennen omaa nukahtamistani huomasin kuitenkin lapsen juttelun loppuneen ja lapsen nukahtaneen. Ihan itse kuulkaa! Kuka olis arvannut?

Tänään ollaan oltu lapsen kanssa ulkona melko pitkätkin ajat ja oon ihan sormet ristissä, että ens yö menee nyt sitten hyvin. Noh, ainakin on tullut ulkoiltua.

Meillä on täällä melko muuttotilaista. Ollaan (mies on) varmaan pakattu suurin osa kamoista, jotka on mahdollista tässä vaiheessa pakata. Ainakin ollaan ajoissa!

Kaikki tavarat eivät oo aina ihan tasan paikoillaan.

Wednesday, October 17, 2012

kuukausi 3, päivä 17

Täällä on ollut pari levotonta yötä takana. Just kun olin päässyt nyökyttelemästä miehen siskolle, että juujuu, laps sentään nukkuu kyllä yönsä tosi hyvin. Ja just kun olin päässyt päivittelemästä kaverin 'heräsin kymmenen kertaa viime yönä, kun poika alkoi vaatia ruokaa / itkeä / heräsi muuten vaan 40 minuutin välein' huokaisua.

No, eikös heti seuraavana yönä alkanut sama rumba täällä, kolmen vartin välein älähdyksen kera hereille. Nukuttiin kaikki huonosti. Viime yö oli hiukan parempi, mutta vain hiukan. En odota tältä yöltä suuria muutoksia.

Arvelin tän huonon nukkumisen johtuvan mahanpuruista. Arvelin myös lapsen ärinän ja murinan johtuvan mahanpuruista. Äitini arveli lapsen öisen levottomuuden johtuvan ikenien jomotuksesta / muista hampaiden tulemisen ensioireista. Äiti myös arveli ärinän ja murinan olevan lapselle hauskaa äänenkäyttöä.

Vaikea sanoa. Ehkä laps ärisee huvikseen, eikä mahanpurujen takia. Ehkä sillä ei juuri olekaan mahanpuruja. Äristessä se tuntuu kuitenkin rutistavan lihaksiaan, ikäänkuin ponnistelisi. Välillä. Toisaalta, se ei ole tavallista itkuisempi ja saattaa hyvinkin hymyillä ärinöiden välissä (joskus ehkä jopa aikana).

Äiti tietää parhaiten? Ei kyllä tää äiti.

No, kuolaa siltä ainakin erittyy kiitettävästi ja ikeniä vaikuttaa kutiavan edelleen. Annoin sille kirahvin ja heti sai kirahvi kyytiä. Hasteellista tässä on pitää kirahvi ja pupu erillään. Vähän luulen, että ton kuminen suutuntuma on juurikin pupun makuun ja pupu viettäisi laatuaikaa kirahvin mielellään vaikka koko yön.

Olin kanssa salaa ylpeä tänään muskarissa, että ollaan nyt kasvettu siihen pisteeseen, jossa kätöseen annettu marakassi viedään suoraan suuhun, kulkematta lähtöruudun kautta. Kuten kaikki muutkin lapset  siellä tekee.

Luin myös yhdestä blogista Project Lifestä ja innostuin ihan valtavasti. Taidan tietää mihin upotan veronpalatukseni.

Kirahvissa on hyvä suutuntuma.

Tuesday, October 16, 2012

kuukausi 3, päivä 16

Oikeastaan suorastaan aika huvittavaa miten vaikeaa kotoa lähteminen ulos välillä on.

Yhdestätoista asti tehtiin lähtöä, ensin yhteen vauvakerhoon, sitten oikeastaan vaan vaunuleimaan, sitten yhteen toiseen vauvakerhoon (koska edellinen oli jo pian loppumassa), sitten kuitenkin ulos vaunuilemaan. Ja tässä välissä nukuttiin päikkäreitä ja vaihdettiin vaatteita ja meikattiin (huom. vain minä) ja muutettiin mieltä ja syötiin ja mitä kaikkea. Ja vietettiin sittenkin seurusteluaikaa, kun laps sitä tuntui sillä hetkellä kaipaavan.

Ulos oli kuitenkin koko ajan suunta. Vihdoin puoli kolmelta oltiin oikeasti valmiita (vielä viime hetken imetys, lapsella jo ulkohaalari päällä), viimesenä päätöksenä mennä nyt kuitenkin vaunuilemaan Töölön lahdelle. Koska on kerran ulkovaatteet, niin pitäähän niiden olemassaolo oikeuttaa ja vaatteita ulkoiluttaa.






Unohdin harmillisesti musat kotiin, joten tuli ihan vahingossa vähän käytettyä aivoja ja pohdiskeltua asioita siinä kävellessäni. Mietin kasvatusta ja sitä, että voisi olla ehkä ihan jees luoda vähän lisää rutiineja ja rytmiä meidän elämään. Mietin myös sitä, miten tärkeetä aikuisen on ottaa vastuu ja tehdä päätökset merkitsevistä asioista. Lapsi ei ole aikuinen, eikä lapsi saisi päättää esimerkiksi rokotetaanko hänet vai ei.

Mietin myös, miten usein vanhempien (äitien) päätöksissä vedotaan 'kyllä äiti tietää' -lausahdukseen, vaikka oikeasti ei äiti tiedä. Äiti arvaa ja yrittää ja ehkä tuntee lapsensa paremmin kuin kukaan. Mutta ei äiti aina tiedä. Äidit on vaan ihmisiä, jotka tekee päätöksensä ja rakentaa maailmankuvansa ympäriltä kerätyn informaation perusteella. Yleensä (keskimäärin) yritetään tehdä asiat lapsen parhaaksi, toisinaan se tällä 'parhaalla' perustellaan omia (mahdollisesti itsekkäitäkin) haluja.

Järki ja tunteet tasapainottelee tiedon ja intuition välimaastossa.

Oon alkanut karsastaa tuota lausahdusta vähän samaan malliin kuin nykyään inhoan 'maalaisjärkeä'.

Anyway. Ostin sitten Manducan. Sitä on paljon kehuttu ja oon jopa nähnyt sen in action ja se on näyttänyt varsin toimivalta.

Ekaa kertaa sitä päälle pukiessa tuli hiukan hämmentynyt olo. Noin tuhat erilaista kiristyshihnaa ja kohtaa ja parikin pussukkaa ja mikä TÄÄ solki nytsit on.. Lopulta luin vähän ohjetta, sain lapsen kytiin ja sanoisin, että reppu tuntui melko mukavalta. Hyvänä puolena uskaltaisin myös väittää, että lapsi viihtyi. Huonona puolena noooin se nukahti, juuri kun olin sanonu miehelle, että vartti ja sitten laps yöpuulle. Mun ajotukset tän nukkumaanmenon suhteen sukkaa totaalisesti.

Unessa in five minutes.

Sunday, October 14, 2012

kuukausi 3, päivä 14

Käytiin ihan viattomasti ulkoilemassa uuden kodin lähistöllä ja vähän katsastamassa seutua. Muutama kysymys.

Hei Espoo, miks teillä on niin paljon koiria, jos te kerran niitä niin paljon vihaatte? 'Älä kuseta koiraasi tässä' -kylttejä oli ripoteltu sinne tänne ja niissä oli varsin epäystävällinen ja vihanen sävy. Vai onko tässä joku fifti-siksti-jako ja sisällissota tiedossa?

Ja siis hei Espoo, oo nyt kohtuullinen. Onko tosiaan fiksua ja tarkoituksenmukaista tehdä pieniä parkkipaikkoja kaupungissa, jossa halvahkoa lääniä pitäisi olla riittävästi joka suuntaan?

Esimerkiksi meidän tulevan kuuden (6) huoneiston taloyhtiössä on viisi (5!) tolpallista parkkipaikkaa ja kolme (3) vieraspaikkaa. Yksi huoneisto joutuu aina olemaan vieraspaikalla. Siis miksi ihmeessä? Tonnehan voisi levittää vaikka fudiskentän kokoisen parkkiksen vaikka kuinka halvalla?

Tämän lisäksi löytyy hiljaisia, mutta leveähköjä pihateitä, joissa on parkkeeraaminen kielletty 24h! Joka päivä! Aina! Come on. Ymmärrän, ettei ihmiset halua muiden exploittaavan vapaata parkkista ja hylkäävän autoromujaan sinne kuolemaan, mutta eikö siihen nyt riittäisi joku järkevä sääntö? Kuten vaikkapa että viikonloppusin saa parkkeerata, arkisin kiekolla neljä tuntia. Mutta että aina ja sunnuntaina?

Kyseltiin, että mihin ihmiset voisivat jättää autonsa meille tullessaan kylään, jos kaksi jäljellä olevaa vieraspaikkaa on viety. Välittäjä kertoili, että nooo, lähellä (tossa heti 300 metrin päässä) on päiväkoti, jonka pihalla on kyllä tilaa. Jahas.

Sori nyt vaan, mutta jopa tänne Kamppiin on helpompi tulla autolla. Ainakin siis jos vertaa tuohon alueeseen, johon me ollaan muuttamassa.

No, näistä kummallisuuksista huolimatta mä odotan muuttoa jo jännityksellä. Alotettiin tänään jo pakkaaminen, koska eihän muuttoon enää oo kuin puoltoista kuukautta. Hiljaa hyvä tulee.



Lapsella ollut mahavaivoja, ärissyt ja murissut jo pari päivää. Onneks näiden rutistelujen välissä on kuitenki pääosin hymyilevä ittensä. Nyt illalla kyllä aloin jo pelätä piiiiitkäää nukutusta, kun ärisi ja kitisi väsymystään vaan. Nukahti onneks kuitenkin minuutissa vaunuihin, kun rullailin olkkarin matolla.

Noin muutoin laps on nykyään kiinnostunut kaikesta, kurkottelee mun käsissä olevia tavaroita ja katselee maailmaa varsin halukkaana menemään. Onkin onnistunu sängyllä pari kertaa kiskomaan jalat mahansa alle ja puskemaan eteenpäin (eli tietenkin kyntämään lakanaa naamallansa). Lisäksi kuolaa paljon, vie kaiken suuhunsa, imeskelee ikeniään (tarkistin suun, en ainakaan huomannut mitään hampaanalkuja) ja naureskelee välillä (tuntuu olevan haastavaa keksiä asioita, jotka veisivät leveän hymyn nauruun asti - esim. susikoira Roi -vitsit ei naurattanu).

Ainiin, ostin kanssa Ikeasta unipussin, on nyt ekaa kertaa tänään käytössä. Daeph ihmetteli aikasemman postauksen kommenteissa miksi Ikean unipusseissa on vetskari tavallaan väärin päin, eli alkaa kaulasta ja menee kohti jalkoja. Ja kaula-aukko on vähän ahtaantuntunen, eikä sitä voi jättää isommaksi, kun se vetskari on noin päin.

Ihmettelin samaa Ikeassa ja joku fellow-shopper-nainen sattui kuulemaan ihmettelyn. Kertoi, että a) näin päin vaipan voi vaihtaa unipussia riisumatta; b) kaula-aukko on pieni, etten laps saa vedettyä päätä sinne sisään ja tukehduttua; c) vetskari on alaspäin myös siksi, ettei laps saa suurennettua kaula-aukkoa, vedettyä päätä sisään ja tukehduttua. OK.

Tämmösen siis ostin (oli fleeceä ja vaikutti pehmeeltä):


Saturday, October 13, 2012

kuukausi 3, päivä 13

Laps on tehnyt paluun takaisin normaaliin nukuttamisrutiiniin, ei enää vaunulenkkeilyjä. Se on oikein helpottavaa, oikeastaan ihan nautin meidän illoista, kun makoillaan koko perhe sängyssä ja luetaan kirjaa / jutellaan lapsen kanssa / läppäröidään, kunnes lopulta arvataan oikea hetki imettää lasta ja siitä nukahdetaan.

Heräsin tänään aamulla tosiaan jo seittemän aikaan. Laps ja mies jatkoivat koisimista sängyllä ja minä otin läppärin syliin ja istuin sängyn jalkopäähän. Sitten katsoin Dancen uusimman jakson. Kaikessa rauhassa, ihan ilman keskeytyksiä (paitsi typerät mainoskatkot, jotka osui välillä vielä esitysten keskelle)! Ihan superluksusta.

Noin muuten on ollut jotenkin tosi laiska lauantai ja itteäkin jo alkoi ärsyttää, kun koko päivä on mennyt syödessä omenapiirakkaa ja jätskiä, seurustellessa vähän väsyneenä lapsen kanssa ja jopa telkkarista tuli katsottua pari jaksoa yhtä sarjaa. Kaiken ärsytyksen keskellä siivoilin lopulta vähän kuitenkin. Edes.

Tän kaiken voi varmaan antaa anteeksi, koska meen kuitenkin seuraavaksi lankaamaan hampaani ja maanantaina teen jotain järkevää, josta tulee sellanen olo, että elämä on hallinnassa mukavasti ja teen hyödyllisiä ja terveellisiä asioita.

Friday, October 12, 2012

kuukausi 3, päivä 12

En oo missään vaiheessa kauheasti tutustunu kiintymysvanhemmuuden oppeihin. Periaatteessa vähän vierastan valmiiksi muotoiltuja kasvatustapoja (vaikka tässäkin taitaa olla kyseessä lähinnä erilaisten kasvatusmenetelmien ehdottaminen) ja no, ei nyt vaan tullut tutkittua asiaan tarkemmin.

Sitten tossa pari päivää sitten klikkasin kiintymysvanhemmuus-sivuston linkkiä ja päädyin vähän lueskelemaan.

Hupsista. Just näitä juttujahan tässä on tullu tehtyä. Mutta ihan vahingossa ja käytännön syistä!

Kantoliinaa aluksi vastustin. Liian vaikeeta, vaatii osaamista ja ihan taatusti kasvaa kukkaseppele päähän ihan vaivihkaa, ajattelin. (huom. ei niin, että kukkaseppeleissä jotain vikaa, en vain identifioinut sellasta osaksi omaa olemustani) Sitten kuitenkin jotenkin taivuin, että no jos nyt sitten vaikka ihan vaan kotikäyttöön. Seuraavaksi totesinkin sen maailman parhaaksi ja käytännöllisimmäksi ideaksi. Nyt hymyilen kaduilla takasin ihmisille, jotka jää vähän katsomaan hupparin sisästä pilkottavaa päätä (en kyllä kauhean pitkiä matkoja tee).

Ihokontaktia harrastin - ja harrastan edelleen välillä - koska se vahvistaa maidontuotantoa. Ja koska kaikkialla siitä sanotaan vaan positiivisia asioita, Kättärilläkin suositeltiin ja neuvolassa. Mutta se on nykyään sellanen 'jos sattuu huvittamaan' -juttu. Ihan fiilispohjalla.

Perhepedissä laps nukkuu, koska se on käytännöllisintä (ja kivaa). Alkoi jo Kättärillä, eikä tullut mieleenkään toimia mitenkään muuten. Ja uskomatonta, mutta totta - meidän sängyn kapeus ei enää edes häiritse. Toisinaan saatan kyllä siirtää lapsen pinniksen puolelle, mutta kiskon sen sieltä aina takas vierelle viimeistään kun se alkaa levottomaksi ja herään siihen (laps ei koskaan herätä mua itkulla, huomaan ruoka-ajan aina jotenkin muuten).

Vessattaminen tuntui hyvältä idealta tulevaisuutta ajatellen. Elän toivossa, että se auttaa pääsemään vaipoista ehkä vähän aikasemmin ja helpommin eroon. Lisäksi ens oo jaksanut yrittää kestovaippoilla, joten koitan tällä tavoin vähentää meidän vaippojen kulutusta.

Sormiruokailua ajattelin myös kokeilla, mutta voi olla että niitä soseitakin tulee syötyä jonkun verran.

Varmaan niitä kiintymysvanhemmuuden oppeja on muitakin, mutta nää tuli nyt ensimmäisinä vastaan. Turha kai sitä on taistella vastaan - oon kyllä oikeastaan aika kiintynyt vanhempi.


Pupu vartioi lapsen unta

Kaikki varmaan alkaa olla ihan kypsiä näihin pupu + laps -kuviin. Koitan kuvata välillä jotain muutakin.

Thursday, October 11, 2012

kuukausi 3, päivä 11

Noniin, hyvänen aika sentään. Kertokaas nyt muut äidit, että miten teidän vauvanne reagoi siihen, kun hänet - juuri ennen nukahtamista rinnalle - irrotetaan hellästi ja lasketaan varoen pinnasänkyyn viimeistelemään sammumisensa?

Täällä nimittäin silmät rävähtää auki, laps luultavasti jopa rääkäisee, parikin kertaa. Saattaa rauhottua kun laulan heti perään ja silittelen. Tai sitten rauhottuu vasta takasin rinnalla. Muutaman toiston jälkeen saattaa rauhottua pinnikseenkin, mutta on kyllä hereillä kuin tikka, silmät lautasina ja väsylevottomuushermostuksen rajamailla. Kuin ei olis koskaan väsyttänytkään. Ei auta laulu, silittely eikä mikään, sen sijaan laps muuttuu vaan kokoajan äkäsemmäksi väsymyksestä.

Tänään (tuossa äsken) lopulta nostin pois, laitoin vaunuihin ja rullailin laulun säestyksellä uneen paksun maton reunaa hyödyntäen.

Vasta kun laps oli jo lähes unessa, muistin että niin. Mullahan on uusi ulkoiluasu. Olis voinut lähteä myös käymään ulkoiluttamassa sitä tässä samalla. No, laps on jo unessa, en nyt ala laittaa sille ulkovaatetta päälle, eiköhän näitä ulkoilukertoja tule.

Mutta niin. Tämä 'nosta laps pinnasänkyyn juuri ennen nukahtamista' ei tunnu oikein meillä toimivan. Jos laps irrotetaan rinnasta ja siirretään ennen totaalisippaamista, se herää kokonaan, ja matka unta kohti aloitetaan alusta (oon siis yrittänyt tätä aikasemminkin useampaan otteeseen ja lisäksi vielä useammin nähnyt reaktion kun yritän siirtää jo nukahtanutta lasta, joka sitten kuitenkin herää siihen).

Wednesday, October 10, 2012

kuukausi 3, päivä 10

No, nyt on meneillään uudenlaisen nukuttamisen ilta nro. 2.

Koska nyt tälleen blogimaailmassa ollaan ja nää kasvatus- ja äitiysjutut herättää paljon vahvoja tunteita ja erimielisyyksiä, niin pakko laittaa tähän alkuun disclaimer: oon lukenut tosi monista eri tyyleistä, joilla ihmiset on lapsiaan nukuttaneet ja ajattelin kokeilla nyt vähän, että mikä meille sopisi. Ymmärrän kyllä, että lapsen opettaminen uusille tavoille kestää viikkoja, kuukausiakin. And no children were (or will be) harmed.

Eilen kokeiltiin sellasta, että iltatoimien päätteeksi laulettiin ja syliteltiin vähän, imetin ja laitoin lapsen himmeästi valaistuun makkariin, pinnasänkyyn etsimään unta. Yllätyksekseni sieltä ei alkanutkaan kuulua itkua ja kitinää välittömästi hyvänyön suukkojen jälkeen, vaan lapsi välillä vähän jutteli ja välillä oli ihan hiljaakin.

Jos sängystä alkoi kuulua tyytymättömämpää ääntelyä, odotin hetken ja menin lapsen luo. Lauloin vähän, silittelin ja muutaman kerran myös ruokin. Ja sitten taas suukko ja sänkyyn.

Tätä jatkui  ees taas varmaan parisen tuntia, kunnes tultiin itse nukkumaan, imetin lapsen ja se nukahti rinnalle.

No, olis voinu mennä huonomminkin. 

Tänään yritin samaa, mutta laps hörppi liikaa maitoa ja sille tuli niitä tuttuja löysä-mahaportti-oireita. Eli tuttua kouristelua ja ärinää. Otin olalle, röyhtäytyin, kokeilin pari kertaa jos olisi auttanut, mutta nope. Pistettiin laps vaunuihin ja mies rullaili sen meidän olkkarissa uneen.

Seuraavaksi on siis edessä siirto makkariin.

Sen sijaan, in other news: saatiin meidän kämppä myytyä! Aivan valtava helpotus! Olin ehtiny jo henkisesti varautua siihen, että tässä menee pitkään ja joudutaan sittenkin ottamaan välittäjä ja ties mitä kaikkea, mutta ei! Ihan itse myytiin, meni viikko, saatiin miellyttävä hinta ja tosi kiva uusi omistaja. Yksi iso stressi vähemmän. Ei muuten, mutta kuten taas kerran totesin, hight on niin high ja lowt on niin low. Stressi on niin stressaavaa.

Juhlittiin tätä ostamalla skumppaa jääkaappiin. One of these days me vielä ehkä juodaan se poiskin.

Sitten. Oon alkanut saada perspektiiviä ja ymmärrystä ihmisten 'laps on niin pieeeeni' -huokailuihin (erityisesti vielä tossa reilu pari kuukautta takaperin). Oon tässä viikon sisään nähnyt kolme max. pari viikkosta pikkusta ja huh kun ne on pieniä. Ja silti isompia kuin meidän laps tuon ikäisenä. Uskomatonta. Ja kummallista - oon kolmessa kuukaudessa menettänyt tatsin miten vastasyntynyttä pidellään..

Sitten vol. 2. Ostin vihdoin kauan haaveilemani kuoritakin ja -housut. Ja niille, jotka ovat yhtä ummikkoja kuin minä näissä ulkoiluvaatetermeissä, niin kuorivaatteet tarkottaa (ymmärtääkseni...) niitä päällimäisiä vaatteita, jotka ovat esimerkiksi vedenpitäviä, mutta ei topattuja. Sinne alle on sitten tarkotus laittaa fyllinkiä.

Tämä siis siksi, että oon viime vuosina tajunnut paljon inhoamani talven olevan oikeastaan lähinnä välineurheilua. Talvea ei saa (Suomesta) pois, mutta sitä voi helpottaa oikeanlaisilla varusteilla. Hyvät kengät, hyvä talvitakki, hyvät kuorivaatteet (jotka siis sopii paremminkin syksyyn - tai no, Helsingin räntäkeleihin marras-joulukuussa) jne. Ja kun nyt kerran sinne Espooseenkin muutetaan, niin pitäähän sitä nyt kunnon ulkoiluvaatteet hommata..

Tein klassiset ja lähetin miehelle kuvaviestin kaupasta. Mustaa takkia oli vain vääriä kokoja ja pinkki oli ehkä vähän liian ... pinkki. Sain kuitenkin kannustusta pinkin ostamiseen ja kotonakin vielä tuli vain vähän takellellen 'tosin .. raikas väri! Kyllä se vielä joskus tulee muotiin!' No, kerrankos sitä on pinkki takki. On ainaki vaihtelua naulakkoon, jossa takkien värit on musta, musta ja ainii, musta.

Oikeasti väri on vielä pinkimpi.

Monday, October 8, 2012

kuukausi 3, päivä 8

Joo, meidän varmaan pitäisi tehdä joku selkeä muutos meidän iltarutiineihin (sikäli kun sellasia onkaan) ja keksiä tapa saada lapsi unille edes vähän aikasemmin ja ilman puolen yön jälkeistä vaunulenkkiä.

Just nyt alkaa olla aika kypsä (ja väsynyt) olo tähän. Eikä tähän auta mun kyljessä nukkuvan lapsen öiset ja aamuiset motoriikkaharjotukset (oikea koukku silmään, potku kurkkuun jne..) ja se, ettei laps suostu oikein nukahtamaan muualle kuin imetykseen (josta toki herää heti eikä enää nukahda, jos koitetaan siirtää). Joskus vaunulenkkien jälkeen se saadaan sentään huijattua unessa pinnasänkyyn jatkamaan nukkumista.

Huomenna alkaa muutos, ihan varmasti.

Koen vahvaa sympatiaa niitä kohtaa, joiden vauva on koliikkinen tai muuten vaan valvottanut vanhempiaan itkemällä yöt yksi toisensa perään. Täällä sentään vaan valvotaan (ja välillä kitistään väsymystä, kun ei saada nukahdettua) ja lopulta se uni aina tulee. En voi edes kuvitella millasta olisi kestää pitkään vauvan öistä, jatkuvaa, lohdutonta itkua, jolle vanhemmat ei yksinkertaisesti voi mitään. 

No, onneks on ollut kivaakin. Sain lapsen nauramaan hoilaamalla sille Yön kuningattaren aariaa (voin nähdä kyllä miksi se kuulosti naurettavalta). Lisäksi vessattaminen sujui taas jonkunlaisen taantuman jälkeen paremmin.

Niitä hetkiä, kun perheen kanssa makoillaan pehmeellä olkkarin matolla.


Sunday, October 7, 2012

kuukausi 3, päivä 7

Ihan vaan tälleen nopeasti mainiten: laps oppi eilen nauramaan!

Leikittiin leikkiä, jossa oltiin menossa Porin mummolaan (kun ensin oltiin käyty lentämällä Espanjan isoäitiä katsomassa) ja aivan yhtäkkiä, ei edes kovin hauskassa kohdassa  - taidettiin istua ruuhkassa tai körötellä 80 -alueella - laps alkoi nauraa. Siis sellasta mahanpohjasta lähtevää naurua. Purskahdettiin miehen kanssa myös nauramaan ja lopulta olin aivan vedet silmissä (liikutuksella saattoi olla osansa tässä kanssa).

Onhan laps siis aikasemminkin päästänyt jotain nauruntapaisia ääniä, mutta ne on ollu lähinnä laimeita 'hehe' -naurahduksia. Sellasia, joita päästetään, kun kohteliaisuudesta naurahdetaan pomon huonolle vitsille, joka ei oikeasti yhtään naurata.

Ja sitten, vaikka kuinka pistettiin vanhempien kaikki humoristiset taidot ja koomikon elkeet peliin, tätä ei saatu toistumaan enää videolle. Tänään aamulla kuitenkin vaipanvaihdon yhteydessä taas vähän nauratti.

Voi että, on toi laps vaan aika ihana.

Thursday, October 4, 2012

kuukausi 3, päivä 5

Tänään on ollu vähän sellanen päivä, että eniten harmittaa kaikki. Ei nyt mistään erityisesti syystä kai, tai sitten ehkä jostain hormooneista. Tai sitten koska oon syönyt omenapiirakkaa aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi, enkä mitään oikeaa ruokaa.

Niin, leivoin! Ihan itse! Ja onnistuin! Tuli hyvää omenapiirakkaa! Luomulähiomenoista, kaverin vanhempien pihalta!

Harmistuksen aiheita on löytynyt kaikkialta. Ihmisten epäonnistumiset, pienyrittäjien konkurssit, kummalliset venäläiset trollit (tiedän vain uutisista, joita postataan facebookiin), arvaamattomat polkupyöräilijät liikenteessä, mitä näitä nyt on. Eikä lapselle vieläkään löytynyt sellasta jäähdyttävää purulelua. Onneks ikenet vaikuttavat vain kutisevilta, ei kipeiltä.

Onneksi kuitenkin löysin lapselle alennuksesta pari kivaa bodya. Onneks myös menin jumppaan, siellä asiat asettuu aina vähän selkeämmin mittasuhteisiinsa. Ja onneks mies piti illalla huolta lapsesta pari tuntia, että sain valmisteltua ens viikon tanssitunteja. Ja onneks laps hymyilee niin vallottavasti, että pakko hymyillä takas.

Päivän erikoinen: seisoin käsilläni ekaa kertaa sitten.. no viime kerran. Viime kerta oli joskus ennen Suurta Mahaa.

Eli loppujen lopuksi taisi sittenkin olla ihan hyvä päivä.

Btw, kävin ostamassa apteekista uuden setin D-vitamiinitippoja. Apteekkari suositteli monien kauan kaipaamaa pipetillistä purkkia ja joo, kyllähän se kuulosta kätevältä. Mukaan siis lähti. Kotona kokeilin sitten tarjota setin ja heti tuli ongelmia.

Me ollaan normisti tiputettu viis-kuus tippaa teelusikkaan (kun kuitenki siihen lusikkaan AINA jää vähän) ja kipattu pahaa-aavistamattoman lapsen suuhun. Nyt pipetin kanssa toki vois tehdä saman, mutta jotenkin ymmärsin, että tällä pitäisi olla mahdollista saada tipat suoraan lapsen suuhun.

Ei meillä. Tänäänkin päädyttiin siihen, että laps hymyillen käänteli päätään puolelta toiselle, minä kikatin hoitopöydän vieressä ja mies yritti tiputella tippoja ohi vilahtavaan suuhun. Lopulta tippoja löytyi  (suun lisäksi) mm. korvista ja otsalta.

Eli häh, miten tää PITÄIS tehdä?

Ja sitten. Annoskokoja on yksi: viisi tippaa. Miksi ihmeessä eivät ole merkanneet pipettiin, että tämän verran nestettä on viisi tippaa. Sitten sen voisi lorottaa suoraan lapsen suuhun sen sijaan, että laskee  tippa kerrallaan.

Oh well.

Wednesday, October 3, 2012

kuukausi 3, päivä 3

Lapsella on alkanu ikenet kutista. Hän mutristelee, imeskelee, nuolee pandan jalkoja ja näyttää jatkuvasta siltä kuin pureskelisi purkkaa. Yritin käydä kaupasta ostamassa purulelua lapselle edellisen hajottua steriloinnissa (nesteet tuli pihalle, emme yrittäneet laittaa takaisin). Kauppareissu oli kuitenkin huono: laps heräsi vaunuissa ennen aikojaan, eikä hienosti uudistetussa S-Marketissa ollut puruleluja. Ostin sitten jätskiä. Itselleni.

Käytiin muskarissa, edellinen viikko jäi kodinehostuksen takia välistä. Kaikki hämmästelivät miten paljon laps on kasvanut ja onhan se! Henkistä sekä fyysistä kasvua. Laps pääsikin oikein näyttämään miten hienosti osasi ottaa marakassista kiinni! Ei ihan rytmissä vielä pysynyt, mutta marakassi oli kuin liimattuna kädessä ja mä vähän avitin soittamisessa. Hyvä laps!

Ilta ei sen sijaan mennyt niin hienosti. Jäin juttelemaan muskarin jälkeen vähän liian pitkäksi aikaa yhden tosi kivan äidin kanssa ja meinasin myöhästyä tanssiopetuksesta. Laps nukkui ja totesin miehelle läpsyessämme vaihtoa, että lapsella on sitten nälkä kun se herää. Varaudu.

Tanssitunnin päätteeksi puhelimessa oli viesti 'Kumpikaan lapsista ei syö...' ja puhelin soi. Sydän pysähtyi hetkeksi, kun ensin kuului sekunnin pelkkää lapsen rääkymistä ja hetken kuluttua miehen ääni 'lapsella on vähän ikävä sua'. Mies oli tanssipaikan ulkopuolella odottamassa nälkäinen ja kyynelistä märkä lapsi sylissään. Laps on alkanut kieltäytyä pullosta, vaikka tarjolla olisi pumpattuakin maitoa. Ainakin isän tarjoamana.

Ja juuri kun olin päässyt sille kivalle äidille kehumasta, että meillä sentään pumpattu pullomaito maistuu (kun heillä ei sekään).

Imetin autossa, tultiin kotiin ja vähän myöhemmin yritin ruokkia lasta pumpatulla pullomaidolla. Hetken kitinän jälkeen maistui jotenkuten. Mies yritti, laps alkoi huutaa. Eikä sen jälkeen kelvannut enää munkaan tarjoamana. Äh. En nyt aio luovuttaa vielä, viikonloppuna hoidossa oli maistunut oikein hyvin!

Ja tekstariin viitaten, täällä oli myöskin kipeä pupu, joka ei syönyt. Ehdin jo kuluttaa 12e soittamalla pieneläinklinikan päivystykseen (siis 2,02e/min!!). Onneksi odotettiin kuitenkin hetki ennen lähtöä - pupu tokeni, alkoi syödä ja täällä tipahti taas pari vuorta sydämiltä.

Tähän loppuun vielä yksi pakollinen itsestäänselvyys: siellä on kuulkaa syksy.





Monday, October 1, 2012

kuukausi 3, päivä 1

Näin alkoi neljäs kuukausi lapsen elämää, ja sen kunniaksi tietenkin käytiin tietty neuvolassa. Alla statsit:

Paino: 5380g (4910g) --> vähän on hoikanpuoleinen laps, ollaan -2 -käyrällä
Pituus: 59,5cm (56cm) --> pituutta on tullut melkolailla hyvin

Pää: 40cm (39,5cm) --> kuulemma siro pää

Kehui, että laps on kasvanut hyvin, vaikka pudottiinkin nyt miinuskäyrille. Pituutta oli tullut kivasti. Ja koska neuvolatypy ei ollut painosta huolissaan, päätin mäkin olla olematta. Laps syö 1,5-2h välein (tai sillon siis ruokin sitä), vatsa toimii normaalisti, ei ole itkuinen, ja useasti olen tarkistanut, että kyllä niistä rinnoista vielä syömisen loputtuakin tulee ihan runsaasti maitoa. Eli ei sitä ainakaan nälässä pidetä.

Ja niin, hämmästeli lasta, joka oikein sitten pyytämättä demonstroi miten sinne vatsalle käännytään (nykyään kiepsahtaa melkein heti mahalleen, kun laittaa makaamaan). Heitti typy (puolivitsinä kai?), notta sitten täytyy hankkia valjaat, kun laps lähtee 8-kuisena kävelemään. No, tuskin nyt niin nuorena kuitenkaan, mutta aika aikasessa vaiheessa kuitenkin tää kääntyily nyt alkoi. Ja niin, hoikkuuteen lienee myös selityksenä kova energian kulutus.

Kauniisti myös sanoi huomaavansa, että lapselle on juteltu ja hymyilty paljon. Ei lapsi muuten juttelisi ja hymyilisi itse näin paljon.

Olen myös huomannut, että nyt on alkanut tämä asioiden maistelu -vaihe. Kädet käy usein suussa, samoin melkein mikä tahansa, minkä käsiinsä saa. Tämä on vähän sekottanut mua, kun normaalisti oon ottanut käsien maiskuttelun nälkä-signaalina, mutta enää se ei näytä sitä olevan.

Pandassa on makua

Keksin vihdoin hyvän käytön laululle, jota oon laulanut lapselle lähes jokaisen vaipanvaihdon yhteydessä. Biisi on selkeesti lapselle tuttu: hymy leviää naamalle heti, kun alan sitä laulaa. Tämä on nytsit toiminut hymyntuojana niinä hetkinä, kun laps kiukuttelee turvakaukalossaan tai ei haluaisi väsymystään maata sängyllä sitä hetkeä, että saan housut / paidan päälleni ennen vaunuilemaan lähtöä. Aattelinkin, että kyllä tälle vielä jotain käyttöä keksitään!

Ja viimeisenä: muutaman viime päivän perusteella laps on alkanut vaikuttaa olevan valmis aloittamaan yöunensa jo yhdeksän aikaan. Kokeilin tänään nyt sitten ihan tarkoituksella viedä sen pyjamassa sänkyyn vetelemään sikeitä ja siellähän se nytsit retkottaa. Vähän heräs kerran tässä välissä.

Tää on ihan kiva homma, mieluusti otan illasta pari tuntia omaa aikaa, vaikka se tarkottaisi aamulla heräämistä jo kasin-ysin maissa.