kuukausi 3, päivä 17

Täällä on ollut pari levotonta yötä takana. Just kun olin päässyt nyökyttelemästä miehen siskolle, että juujuu, laps sentään nukkuu kyllä yönsä tosi hyvin. Ja just kun olin päässyt päivittelemästä kaverin 'heräsin kymmenen kertaa viime yönä, kun poika alkoi vaatia ruokaa / itkeä / heräsi muuten vaan 40 minuutin välein' huokaisua.

No, eikös heti seuraavana yönä alkanut sama rumba täällä, kolmen vartin välein älähdyksen kera hereille. Nukuttiin kaikki huonosti. Viime yö oli hiukan parempi, mutta vain hiukan. En odota tältä yöltä suuria muutoksia.

Arvelin tän huonon nukkumisen johtuvan mahanpuruista. Arvelin myös lapsen ärinän ja murinan johtuvan mahanpuruista. Äitini arveli lapsen öisen levottomuuden johtuvan ikenien jomotuksesta / muista hampaiden tulemisen ensioireista. Äiti myös arveli ärinän ja murinan olevan lapselle hauskaa äänenkäyttöä.

Vaikea sanoa. Ehkä laps ärisee huvikseen, eikä mahanpurujen takia. Ehkä sillä ei juuri olekaan mahanpuruja. Äristessä se tuntuu kuitenkin rutistavan lihaksiaan, ikäänkuin ponnistelisi. Välillä. Toisaalta, se ei ole tavallista itkuisempi ja saattaa hyvinkin hymyillä ärinöiden välissä (joskus ehkä jopa aikana).

Äiti tietää parhaiten? Ei kyllä tää äiti.

No, kuolaa siltä ainakin erittyy kiitettävästi ja ikeniä vaikuttaa kutiavan edelleen. Annoin sille kirahvin ja heti sai kirahvi kyytiä. Hasteellista tässä on pitää kirahvi ja pupu erillään. Vähän luulen, että ton kuminen suutuntuma on juurikin pupun makuun ja pupu viettäisi laatuaikaa kirahvin mielellään vaikka koko yön.

Olin kanssa salaa ylpeä tänään muskarissa, että ollaan nyt kasvettu siihen pisteeseen, jossa kätöseen annettu marakassi viedään suoraan suuhun, kulkematta lähtöruudun kautta. Kuten kaikki muutkin lapset  siellä tekee.

Luin myös yhdestä blogista Project Lifestä ja innostuin ihan valtavasti. Taidan tietää mihin upotan veronpalatukseni.

Kirahvissa on hyvä suutuntuma.