Sunday, March 19, 2017

4v-8kk-19pv & 2v-4kk-23pv

Torstai-ilta. Ollaan puistoiltu koko iltapäivä lasten ja kavereiden kanssa, isompi on muistanut monta kertaa, että mummupappa tulee huomenna! No, oikeestaan tätä sanottiin jo tossa kuukausi sitten, mutta nyt se on vihdoin totta.

Illalla mulle tulee vähän öklö olo. Ei tee mieli jätskiä, mikä on aina vähän huolestuttava merkki. Sä oot raskaana, mulle vitsaillaan. Hyvä luoja, en ole. Katotaan telkkaria, alan yhdentoista aikaan mennä nukkumaan. Vessaan hampaita harjaamaan, oksennus lentää majesteettisessa kaaressa, kuin mentholeilla kyllästetty kokis. Vapisen vähän, pyyhin kyyneleitä poskilta, siivoan jälkiä, pesen hampaat. Mulla on vähän huono olo, kerron miehelle.

Yö menee puolen tunnin välein kroppaa tyhjentäessä. Mummupappa tulee huomenna! mietin synkästi. Perfect timing.

Aamulla en meinaa päästä sängystä ylös. Hedari, heikko olo. Lähetän kaverille viestin ja perun tuloni esittelemään parkouria paikallisessa SportExpossa. Harmittaa, paljon. Mies tekee töitä kotoa. 20 vaille 12 havahdun katsomaan kelloa. Muistan, että miehellä oli puhelinpalaveri yhdeltätoista. Kääriydyn peittoon ja meen katsomaan tilannetta. Lapset on rakentanu olkkariin kolmikerroksisen junaradan ja siinä ne leikkii, about ilman holhousta. Ihan sovussa, ihan turvallisesti, ihan keskittyneinä. Vedän peiton peitoksi, kääriydyn sohvaan. 

Mies lähtee hakemaan ensin SFO:n kentältä vuokra-autoa ja sitten Oaklandin kentältä mummupappaa. Mä en kykene mihinkään. Laitan lapsille Paw Patrolin (tiesittekö, sana 'paw' lausutaan vähän murteesta ja paikasta riippuen joko 'paa' tai 'poo' (kuten mä sen lausuisin)! Tää oli ihan blow my mind, isomman kanssa keskustelin ja se väitti kivenkovaa, että 'paa') ja nukahdan sohvalle.

Pari tuntia menee, joku istuu kaukosäätimen päälle, telkkari menee pois eikä Paw Patrol halua enää käynnistyä. Yritetään, kunnes luovutetaan, lapset jatkaa leikkiä. Mä makaan sohvalla. Mies soittaa, on myöhässä kentältä, oli tietenkin kauhea ruuhka. Tuu kotiin jo, mietin. 

Lopulta ovi käy kuuden jälkeen. Lapsille tulee ujous, isompi ryntää piiloon. Pienempikin ryntää piiloon, mutta tulee kohta ulos kikattaen. Mä uikutan tervetulot peiton alta, en ees yritä nousta ylös. Vaikka oon koittanut nesteytyä järkevästi, edelleenkin päätä särkee ja jokainen korkeustilanmuutos aiheuttaa head rushin. Tuliaissuklaat ei houkuta, ei ruisleipä myöskään. Lapset hihkuvat ja vetävät napaansa useamman palan ruisleipää iltapalaksi. Mua harmittaa, että en oo käynyt kaupassa tai tehnyt makaroonilaatikkoa odottamaan kuten olin suunnitellut. Pizzaa olin sentään tilannu.

Sammun ysin aikaan nukkumaan. Väsyttää.

Seuraavat päivät olo paranee. Kunnes lauantai-iltana kun menen nukkumaan, ehdin nukkua tunnin ja herätä puolen yön aikaan siihen, että pienempi pitää mölyä ja piehtaroi. Ulisee, että vatsaan sattuu ja tahtoo hammaslääkäriin. Mun sydämeen sattuu, voisinpa ottaa masupipin pois. Istun pienemmän kanssa jumppapallolla tunnin yrittäen turhaan saada sitä nukahtamaan. Laitan sängylle pyyhkeen. Herätän miehen ja pyydän hakemaan ämpärin. Tästä yöstä ei selvitä ilman oksennuksia. 

Nappaan ekan kierroksen suhteellisen taitavasti maaliin. Okei, vähän joudutaan vaihtamaan vaatteita molemmilta, mutta kuitenkin. Elän toivossa, että olo olisi helpottanut riittävästi, että uni tulisi. Elän toivossa, ettei pienemmälle tuu tyhjennystä yhtä rajuna kuin mulle. Elän toivossa, että päästäisiin nukkumaan. 

Masuun sattuu sattuu au au! Laastari laastari! Pienempi huudahtelee. Fine, ajattelen, plasebo ihan yhtä hyvä kuin oikeakin, right? Lähden hakemaan laastaria. Palaan alle puolen minuutin päästä. Pienempi istuu oksennuksessaan sängyllä pyyhkeen vieressä. Mental facepalm. Sijotan lisää pyyhkeitä. Annan vettä. Pienempi asettelee tarkasti Dora ja Boots laastarin mahansa päälle. Palataan jumppapallolle. 

Puoli neljän aikaan pienempi nukkuu ja siirrän varovasti sylistä sängylle. Itsekin makaamaan kevyesti oksennuksen hajuiseen pilveen ja ajattelen kiitollisena, että onneksi muita aikuisia, ehkä saan aamulla nukkua pitkään. Ajattelen masentuneena, että huonoksi onneksi isovanhemmat, se nyt enää puuttuu että nekin saa tartunnan.

Aamulla pienempi haluaa herätä ajoissa, mutta ei suostu mihinkään ilman äitiä. Nousen ylös. Pienempi haluaa syliin syliin syliin mutta haluaa myös alottaa päivän. Syö aamupalaksi vähän leipää ja banaania. Oksentaa kohta kaiken pois lattialle. Käydään suihkussa ja pienempi palaa hakemaan lisää leipää. Tällä kertaa ruoka pysyy sisällä. Leikkii vain sylistä käsin. Väsähtää ja nukkuu mun sylissä puolentoista tunnin päikkärit. Okei, me ollaan kaikki vähän väsyneitä.

No mutta! Nyt on ilta, kukaan ei ole oksentanut enempää, mahatauti näytti menevän pienemmällä ohi sillä, nyt sormet ristiin, että ehditään tehdä vielä jotain kivaa tällä lomalla!

Pienempi on jossain vaiheessa oppinut itse
rakentamaan magneeteista pallon.

Saturday, March 11, 2017

4v-8kk-11pv & 2v-4kk-15pv

Perjantai. Mies on kadonnut jo töihin, kun seitsemän jälkeen heräillään. Masupipi, isompi katsoo mua harmistuneena ja silittää vatsaansa. Hei, ulkona on jo aamu, pienempikin avaa silmänsä. 

Masupipi, taas. Eikö tästä jo päästy. Tiistaina iltapäivällä se alkoi, kahden oksennuksen jälkeen keskiviikkoaamuna seittemältä heräsi kuumeinen, epämukavuuksissaan ja masupipissään pyöriskelevä isompi. Päästin parin tunnin päästä lekuriin, jollon kuume oli jo laskenut (??) ja masupipikin enää keskikokoinen. Torstaina masupipi pelkkä muisto, pyöräiltiin kirjakauppaan (pienempikin menee jo aika mukavasti potkupyörällään) ja jäätiin puistoon laittamaan tarrakirjoja ja leikkimään piilosta.

Noustaan ylös. Isommalle ei maistu aamupala, pyytää videoita. Pienempi haluaa juustoleipää. Syödään ja huokasten laitan videot päälle. Fine. Katsokaa sitten. Kaivan pakkasesta mehujäät. Että isompikin saisi jotain vatsaansa.

Siivoan, luen nettiä, sammutan videot tunnin jälkeen. Tehdään nyt jotain muuta. Isompi valittaa edelleen vatsaansa. Pienempi leikkii magneeteilla. Me muut valutaan sohvalle, isompi kyselee minuutin välein joko videopaussi on ohi. Aika kuluu hitaasti.

Laitan lounasta, isommalle ei peruspastakaan juuri maistu, mutta yhden Frozen-keksin voisi syödä. Mennään sohvalle lukemaan kirjoja. Mulla pyörii Paw Patrolin tunnari edelleenkin päässä. Luetaan taas Totoroa ja päätän vihdoin etsiä jonkun pienen videopätkän, näyttää että hei, nämä kuvat on kanssa liikkuvassa muodossa. Isompi tuntuu olevan haltioissaan. Pienempi haluaisi lisää Paw Patrolia. Tarjoilen välipalaa, mutta vain pienemmälle kelpaa.

Ulkona näkyy auringonsäteitä ja avaan partsin oven. Isompikin viimein liikahtaa sohvalta ja alkaa harjata partsin lattiaa. Keksivät jonkun leikin pienemmän kanssa ja mä hivuttaudun taka-alalle. Kello tuntuu matelevan. Pyykit on pesty. Koti on siistihkö (tavarat suurin piirtein paikoillaan) ja keittiökin siivottu. Alan pestä ikkunoita. Ikkunoiden jälkeen siirryn vessan jakkaroihin. Lähetän miehelle kyselyn koska tulee kotiin, tänään on maailman hitain päivä. Kello on kolme. Isompi tulee mun luo leveästi hymyillen: tänään on tosi kiva päivä!

Isompi on silminnähden virkistynyt, masupipi on poissa. Haluaa välipalaa, haetaan välipala-aineksia partsille, syödään auringonpaisteessa. Pienempi on ilahtunut kakkoskierroksesta snäkkiä. Isompi haluaisi omppua. Annan näkkäriä. Aurinko häikäsee ja lämmittää tosi lujasti. Ulkona on yhtäkkiä hirveästi värejä ja kirkkautta. Ehdotan snäkin jälkeen leikkipuistoa, mikä saa myönteisiä nyökytyksiä jälkikasvussa.

Puoli tuntia myöhemmin päästään vihdoin ulos. Mua naurattaa näky: molemmilla lapsilla nukenrattaat, joissa nukkuu myyrä. Mukana eväsruokia (leikki) ja selässä pieni reppu, joka toimii hoitolaukkuna (varavaatteita jos myyrän tulee kylmä tai pissat housuun). Kolistellen kävellään, isompi ei tahdo vielä puistoon, vaan haluaa jatkaa kävelyä että myyrä nukahtaisi. Pysähtyy kesken kävelyn puskapissattamaan myyrän puun juurelle. Sshh, se ei ole ihan vielä nukahtanut.

Puistossa täydellinen ilma. Ei kuuma, ei kylmä, ilta-aurinkoa, hyvää hiekkakakkuhiekkaa. Pienempi kaivaa mun laukkua mä tahdon snäkkiä (no ei meillä nyt enää kolmsokattausta ole!). Pistän miehelle viestin, että tulee kodin sijasta puistoon. Pienempi ei ole nukkunut päikkäreitä ja epäilen, että kotimatkalla (vaikka kuinka lyhyt) tulee hetki, että haluaa syliin ja sitten kannan pienemmän lisäksi nukenrattaita ja myyrää. Sitäpaitsi hei, ulkona on täydellinen ilma ja ilta. Kannattaa tulla.

Hengitän kevätilmaa. Hyvää ilmaa. Tuntuu kevyeltä ilman takkia lämpimässä tuulessa. Pienempi pysähtyy puolivälissä matkaa ja haluaa syliin, väsyttää. I thought as much, ajattelen.

Aurinko vielä vähän paistaa, ihana aurinko. 


Monday, March 6, 2017

4v-8kk-6pv & 2v-4kk-10pv

Taas maanantai. 

Muistan etäisesti havahtuneeni miehen töihinlähtöääniin ja vilkasseeni kelloa. Kuus-jotain. Muistan myös havahtuneeni siihen, että isompi kiipeää mun vierelle sänkyyn - luulen, että se tapahtui samaan aikaan kun mies lähtee töihin. Puoli kasin jälkeen pienempi herää. Vettä. En tiedä tarkoittaako sadetta vai jano, mutta raottelen silmiäni ja aletaan heräillä.

Tapani mukaan makoilen sitkeesti sängyssä, niin pitkään että lapset kyllästyy ja lähtee etsimään viihdettä muualta. Leikit on jo pitkällä, kun viimein nousen nautiskellen liiotellun hitaasti ja vedän lähimmät verkkarit jalkaan. Kuka tulee pesemään hampaat? Huhuilen. Ei kukaan. Shocker. Pesen omat hampaani.

Katson puhelinta, luen päivän polttavimmat nopeasti ja etsin netistä kaupungin vesiviraston puhelinnumeron. Ei nyt mitään kauhean ihmeellistä, mutta Kaliforniassa ei ole kaikkialla kauhean laadukasta vettä ja silmiin sattui internetistä jotain ja .. nojoo. Huolestunut kansalainen (paitsi ettei kansalainen) haluaa tietää ja varmistella. Soitan, kukaan ei vastaa.

Kello on yhdeksän kun viimein saan lapset aamutoimien kautta aamupalalle. Meidät aamupalat, ne on myöhäsiä ja hitaita. Se on ok. Viikonloppunakin meni vahingossa brunssiksi asti, varsinkin kun leivänpuutteessa kävin hakemassa alakerran leipomosta meille tuoreita bageleitä ja danish crunchia. Nytkin aletaan valmistautua jumppaan jo heti aamupalan jälkeen.

Isompi haluaa sen pinkin jumppapaidan. Etsitään kaapista, etsitään pyykistä, etsitään pesukoneista, etsitään ympäriinsä. Ei löydy. Alan vähän hoputtaa, tukka pitäisi saada vielä harjattua ja niputettua kasaan. Luovutetaan etsintä ja annan isommalle Totoro-mangan käteen. Luetaan yhdessä, isompi pyytää kun letit on valmiina. Aikaa on vielä vähän, luetaan vaan. Tää on mun lempi-yhteinen tekeminen kotona isomman kanssa.

Pitää lähteä. Annan isommalle harmaan jumppapaidan. Valtavat kyyneleet alkavat valua harmistuneen isomman poskille. PINKKI JUMPPAPAITA!! Mutta kun sen etsimisaika meni siihen, että luettiin Totoroa, mutisen ja keksin vielä yhden paikan mistä etsiä sitä hemmetin maan nielassutta paitaa. Pinkki jumppapaita löytyy naamiaisvaatelaatikosta, vaikka siinä paidassa ei ole mitään naamiaista. Isompi rauhottuu, vedetään saappaat jalkaan ja lähdetään. Syliin syliin, en jaksa kävellä! Pienempi ojentelee käsiään heti oven ulkopuolella. On vähän kiire, nostan pienemmän syliin.

Päästään autoon, isompi potkii heti saappaat pois jaloistaan. Pienempi haluaa kiivetä istuimeen itse (eli oikeasti mennä takapenkin jalkatilaan leikkimään eikä ollenkaan mennä istuimeen). Turhaudun, miksi autoon meneminen on aina näin vaikeeta?! Hengitän, astun askeleen taaksepäin. Suljen silmät. Hengitän.

Jumpassa pienemmällä on vauhti päällä. Tekee rohkeampia juttuja kuin ennen, juoksee kovempaa kuin ennen, on innoissaan. Katso, osotan pienemmälle trampoliinin keskelle piirrettyä ympyrää, koitapa hyppiä siellä ympyrän sisällä. Pienempi pomppii iloisesti trampalle ja hyppii ympyrää ympäri, ääriviivan ulkopuolella. Tietty. Ohjaajaa naurattaa.

Palataan kotiin, lämmitän edellisen päivän papupastaa meille lounaaksi. Saadaanko pelata? Isompi pyytää. Lupaan vähän peliaikaa kun kaikki lelut on siivottu olkkarista, käytävältä ja lastenhuoneesta paikoilleen. Kuluu vartti, isompi ilmottaa olevansa valmis. En melkein usko silmiäni, mutta ihan totta. Kaikkialla on ihan siistiä. Annan iPadit lapsille ja vilkasen kelloa. Kymmenen minuuttia varmaan riittää. Pienempi tekee digitaalista palapeliä, autan isompaa logiikkapelin kanssa. 

Pian tulee babysitteri. Lapset kiljahtelevat iloisesti, mä sulkeudun makkariin. Jotain piti tehdä. Vastata viesteihin. Kirjottaa pari asiaa. Viedä yksi paketti postiin. Harkitsen blogin kirjottamista, mutta tuntuu heti, ettei kuitenkaan mitään ilosta, pelkkää huolta ja valitusta. Miksi pienemmällä oli niska kipeenä (huono nukkumisasento? No anyway, se tuntuu - luojan kiitos - poistuneen)? Miksi mulla on vieläkin iltasin kurkku kipeänä. Miksi menkkakierto on vähemmän säännöllinen kuin ennen. Voiko meidän vesijohtovettä juoda.

Yritän muistella jotain hyviä asioita. Viikonloppuna laitettiin parveke kesäkuntoon yhdessä lasten kanssa. Se oli tosi kivaa. Ajettiin tunti yhteen luonnonsuojelukohteeseen, mutta olin katsonut laskuveden väärin ja lisäksi siellä varoteltiin veden olevan epäpuhdasta ja kaikki oli harmaata ja sateista ja ajettiin vaan takasin kotiin katsomaan videoita ja syömään pitsaa. Kävin parkouraamassa, mikä oli ihan huippua, kunnes alkoi sataa, lihakset tuli kipeiksi ja tuli kylmä. Illalla tuli babysitteri poikkeuksellisesti ja käytiin miehen kanssa syömässä nuorekkaan vauhdikkaassa paikassa, jossa sai mimosia koko viikonlopun, illallakin. Sanoin miten kivaa on (taas) asua keskustassa (eli kyläraitilla, tirskahti mies), kun pääsee kävellen ravintolaan.

Neljä tuntia kuluu hujauksessa. Valmistan meille päivälliseksi couscousta mozzarellan, palsternakan, raejuuston ja fetan (ja avokadon) kanssa, lisäksi tuoretta kurkkua, paprikaa ja porkkanaa. Tunnen pienen piston sydämessä aterian köyhyydestä, mutta nimeän sen uudelleen kolmen juuston couscoukseksi tuoresalaatin kera ja alkaa tuntua vähän paremmalta. 

Illalla luetaan Totoro-sarjis loppuun. Isompi on rakastunut, mutta murheissaan ettei ole enempää sarjakuvia, joissa Mei ja Satsuki. Mietin mielessäni, että tilaan isommalle jättitotoron Amazonilta joskus. Ja kun sanon isommalle, tarkotan oikeestaan mulle. Päätän tilata meille Kiki's Delivery Servicen seuraavaksi. 

Lapset käy kylvyssä ja tulee iltapalalle sotkeakseen itsensä uudelleen puuroon. Pienempää väsyttää, mua myös. Pian koti on hämärä, rauhaisa ja lapset on unilla. Neljä päivää viikonloppuun.