Perjantai. Mies on kadonnut jo töihin, kun seitsemän jälkeen heräillään. Masupipi, isompi katsoo mua harmistuneena ja silittää vatsaansa. Hei, ulkona on jo aamu, pienempikin avaa silmänsä.
Masupipi, taas. Eikö tästä jo päästy. Tiistaina iltapäivällä se alkoi, kahden oksennuksen jälkeen keskiviikkoaamuna seittemältä heräsi kuumeinen, epämukavuuksissaan ja masupipissään pyöriskelevä isompi. Päästin parin tunnin päästä lekuriin, jollon kuume oli jo laskenut (??) ja masupipikin enää keskikokoinen. Torstaina masupipi pelkkä muisto, pyöräiltiin kirjakauppaan (pienempikin menee jo aika mukavasti potkupyörällään) ja jäätiin puistoon laittamaan tarrakirjoja ja leikkimään piilosta.
Noustaan ylös. Isommalle ei maistu aamupala, pyytää videoita. Pienempi haluaa juustoleipää. Syödään ja huokasten laitan videot päälle. Fine. Katsokaa sitten. Kaivan pakkasesta mehujäät. Että isompikin saisi jotain vatsaansa.
Siivoan, luen nettiä, sammutan videot tunnin jälkeen. Tehdään nyt jotain muuta. Isompi valittaa edelleen vatsaansa. Pienempi leikkii magneeteilla. Me muut valutaan sohvalle, isompi kyselee minuutin välein joko videopaussi on ohi. Aika kuluu hitaasti.
Laitan lounasta, isommalle ei peruspastakaan juuri maistu, mutta yhden Frozen-keksin voisi syödä. Mennään sohvalle lukemaan kirjoja. Mulla pyörii Paw Patrolin tunnari edelleenkin päässä. Luetaan taas Totoroa ja päätän vihdoin etsiä jonkun pienen videopätkän, näyttää että hei, nämä kuvat on kanssa liikkuvassa muodossa. Isompi tuntuu olevan haltioissaan. Pienempi haluaisi lisää Paw Patrolia. Tarjoilen välipalaa, mutta vain pienemmälle kelpaa.
Ulkona näkyy auringonsäteitä ja avaan partsin oven. Isompikin viimein liikahtaa sohvalta ja alkaa harjata partsin lattiaa. Keksivät jonkun leikin pienemmän kanssa ja mä hivuttaudun taka-alalle. Kello tuntuu matelevan. Pyykit on pesty. Koti on siistihkö (tavarat suurin piirtein paikoillaan) ja keittiökin siivottu. Alan pestä ikkunoita. Ikkunoiden jälkeen siirryn vessan jakkaroihin. Lähetän miehelle kyselyn koska tulee kotiin, tänään on maailman hitain päivä. Kello on kolme. Isompi tulee mun luo leveästi hymyillen: tänään on tosi kiva päivä!
Isompi on silminnähden virkistynyt, masupipi on poissa. Haluaa välipalaa, haetaan välipala-aineksia partsille, syödään auringonpaisteessa. Pienempi on ilahtunut kakkoskierroksesta snäkkiä. Isompi haluaisi omppua. Annan näkkäriä. Aurinko häikäsee ja lämmittää tosi lujasti. Ulkona on yhtäkkiä hirveästi värejä ja kirkkautta. Ehdotan snäkin jälkeen leikkipuistoa, mikä saa myönteisiä nyökytyksiä jälkikasvussa.
Puoli tuntia myöhemmin päästään vihdoin ulos. Mua naurattaa näky: molemmilla lapsilla nukenrattaat, joissa nukkuu myyrä. Mukana eväsruokia (leikki) ja selässä pieni reppu, joka toimii hoitolaukkuna (varavaatteita jos myyrän tulee kylmä tai pissat housuun). Kolistellen kävellään, isompi ei tahdo vielä puistoon, vaan haluaa jatkaa kävelyä että myyrä nukahtaisi. Pysähtyy kesken kävelyn puskapissattamaan myyrän puun juurelle. Sshh, se ei ole ihan vielä nukahtanut.
Puistossa täydellinen ilma. Ei kuuma, ei kylmä, ilta-aurinkoa, hyvää hiekkakakkuhiekkaa. Pienempi kaivaa mun laukkua mä tahdon snäkkiä (no ei meillä nyt enää kolmsokattausta ole!). Pistän miehelle viestin, että tulee kodin sijasta puistoon. Pienempi ei ole nukkunut päikkäreitä ja epäilen, että kotimatkalla (vaikka kuinka lyhyt) tulee hetki, että haluaa syliin ja sitten kannan pienemmän lisäksi nukenrattaita ja myyrää. Sitäpaitsi hei, ulkona on täydellinen ilma ja ilta. Kannattaa tulla.
Hengitän kevätilmaa. Hyvää ilmaa. Tuntuu kevyeltä ilman takkia lämpimässä tuulessa. Pienempi pysähtyy puolivälissä matkaa ja haluaa syliin, väsyttää. I thought as much, ajattelen.
Aurinko vielä vähän paistaa, ihana aurinko.
No comments:
Post a Comment