Saturday, May 30, 2015

2v-10kk-31pv & 7kk-3pv

Nyt on tainnut olla tämän blogin lyhyen historian pisin kirjotustauko! Hassua sinällään, oltiin lomalla, mutta aikaa oli vähemmän.

Pakattiin siis puoltoista viikkoa sitten kamppeemme, koko perhe, matkustettiin pelottava taksimatka (isommalle olikin tarjolla pelkkä booster seat, eli koroke, eikä mikään oikea istuin ja kuskilla oli puhelin, jota se vilkuili jatkuvasti, jalkojensa välissä koko matkan) lentokentälle ja ahtauduttiin koneeseen, jossa oli BAARI! Siis ihan oikea baaritiski, josta (business class tyypit kylläkin varmaan vain) sai alkoholipitoisia juomia!

Vajaa 8h pienemmän pomputtamista sylissä (no, nukkui se ehkä tunnin-pari), isompi katsoi Peppa Pigiä (voi kyllä, koko lennon!). Bostonissa vähän sekavina, miehen veli vastassa ja lopulta onnellisesti perillä. Jättileveä sänky, jossa yksi (1!) peitto, jonka alle kömmittiin kaikki.

Bostoniin tuli upeat kelit meidän mukana. Hellettä ja aurinkoa koko viikko. Oon istunut paahteessa altaanreunalla (koska Amerikka, you know) ja nauranut isomman polskujen mukana. Oon uinut illan pimeydessä himmeiden valojen värittäessä väreilevää altaan pintaa. Oon imettänyt ravintolan vessassa, tehnyt temppuja trampoliinilla, saunonut ihan suomalaisessa saunassa (!), syönyt varmaan tuplasti energiatarpeeni päivittäin ja innovoinut matkalaukusta pienemmälle turvallisen päiväuni-matkasängyn. Istunut ulkona tulen äärellä lämpimässä illassa viinilasi kädessä ja keskustellut ihmiskunnan tulevaisuudesta. 

Käytiin syömässä juustokakkua Cheesecake Factoryllä. Käytiin Duck Tours ajelulla (bussi, joka on myös vene ja menee vedessä, ihan kreisiä!). Kuljeskelin ihan yksin ja kiireettä ostoskeskuksessa ja hypistelin vaatteita. Käytiin ihan ex tempore kampaajalla leikkauttamassa isomman latvat siistemmiksi. Leikittiin sisällä, leikittiin ulkona ('lähipuistossa', eli siis niiden pihalla). 

Isompi oppi sanomaan 'joo' (aikasemman 'kullä'n lisäksi) ja 'maitöö' ("my turn" suom. huom.) ja 'no no no!'. Pienempi työnteli kyljellään olevia lastenrattaita ja asteli perässä. On myös alkanut toisinaan irrottaa otteensa seisoskellessaan ja tänään taisi tököttää pystyssä ilman tukea jotain kymmenen sekuntia, kunnes laskeutui hallitun rauhallisesti istumaan.

Pierujuttujakin ollaan kuultu: isommalla on tapana kutsua karannutta ilmaa peppuröyhtäyksiksi (mun mielestä ihan akkuraattia!). Tänään myös ehdotti, että kakka leikkii siellä ja siitä kuuluu ääniä. 

Joo, hyvä reissu oli. Paitsi paluu.

Kaikki tietää kuinka paljon rakastan (not) lentämistä. No, nyt vielä vähän vähemmän. Pitkän, turbulenssisen ja epävakaan (joo, tiedän ettei turbulenssi sinällään oo mitenkään vaarallista, vain epämukavaa) oltiin laskeutumassa Heathrowlle, kun yllättäen kone kääntyikin jyrkkään nousuun (??). Vähän ajan kuluttua tuli kuulutus, josta saatiin selvää, että problem ja troubleshooting (???!!!).

Hengissä ollaan. Kului minuutti, useampikin. Kaarroksia sinne tänne ja ilmotus, että homma hoidossa, laskeudutaan.

Varmaankaan (??) ei mitään kauhean vakavaa, koska se noin nopeasti korjattiin, mutta oli muuten hikisiä ja tuskasia minuutteja odotella, sanon ma. Ja hikinen ja tuskallinen laskeutuminen, kun tokihan tämän jälkeen jäi vähän sellanen fiilis, että selvitäänköhän alas ollenkaan. Onneks ollaan taas maankamaralla. Ja kotiin tullessa mies alkoi heti katsella lippuja syyskuulle Kaliforniaan. Saas nähdä missä vaiheessa tästä on toivuttu riittävästi, että uskallan ees miettiä seuraavaa lentoa...

Kahvinkonekin niin kohtelias!

Crepesiä kaikessa rauhassa. Ah.

Juustokakun jämät. Tästä ei ikinä tuu otettua ajoissa kuvaa!

Lastenannos paikallisittain. 

Hämmästyttävää, että tramppa jaksoi lennättää noin ylös
kaiken syömisen jälkeen..

Tuesday, May 19, 2015

2v-10kk-19pv & 6kk-23pv

Isompi kertoi vessakäynnillä, että harmittaa. Kysyin toki, notta mikä. Kävi ilmi, että harmitti kun kakka ei ollut vaaleanpunaista. Arjen haasteita. En myöskään osannut laulaa pallolaulua, jossa on naru. 

Katsottiin eilen taas Andre Rieun bändin versio Bolerosta (Ravel) (eli siivousvideo näin niinkuin meidän perheen kesken). Tota videota katsotaan aina sillon tällön ja aina ihastellaan miten hieno biisi ja hyvät tulet.

Siinä kesken videon tuli yhtäkkiä vähän nostalginen olo ja sanoin: "Tiiätkö, kun katson tätä..." 

Sitten lause katkesi ja tapahtui kaksi asiaa yhtä aikaa:
1) Mies nyökkäsi ymmärtäen ja tiesin, että se tiesi.
2) Isompi sanoi ääneen: "Maamokin katsoi tätä."

En jatkanut lausetta. Mitä turhaan, ne kaikki tiesi ja ajatteli jo samaa. Mä pidän meidän perheestä.

Niin joo. Isompi halusi spontaanisti tehdä kakun ja spontaanisti ajattelin, että siinäpä mainio idea. Puoltoista banaania, kaks kananmunaa, desi vehnäjauhoja, hyppysellinen kaurahiutaleita ja ripaus leivinjauhetta myöhemmin meillä oli Tigerin minikakkuvuoassa kakku. Hyvää tuli.


Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku.

Baletista kotiin.

Sunday, May 17, 2015

2v-10kk-17pv & 6kk-21pv

Laskeskelin. Alle 7-kuinen pieni on tehnyt tähän mennessä yheksän lentomatkaa. Siinä on aika paljon hiilijalanjälkeä noin pienelle. Viisi noista matkoista ollaan taitettu kolmistaan, minä + lapset.

Tultiin siis Suomesta takasin Lontooseen. Ylipainoinen laukku häpesi punanen lappu kahvassaan hihnalla, oliko pakko ottaa niin paljon ruisleipää mukaan. Pienempi kurkki rengasliinasta, jonka tajusin tällä kertaa riisua turvatarkastuksessa, tokihan ne alumiinirenkaat aiheuttaa hälyytyksen. Isompi potkiskeli leppiksen sarvissa, kuulemma väsytti.

Kaikki rutiinilla, tutulle portille, josta se lento aina lähtee. Vaihdoin pienemmän vaipan invavessassa sylissäni ja ilosesti pissasi hän mun housuille. En ollut tajunnu, että mullakin pitäisi olla vaippa. Vaatteiden päällä. Heh. Näissä hommissa tämmöset ohitetaan hymähtämällä oho.

Dösällä koneeseen. Lentäminen on alkanut pelottaa vähän vähemmän, toisaalta matkakin oli melko tasanen. Perillä ajoissa, taksia piti odotella. 

Lopulta autossa, todella ruuhkanen kotimatka. Kuski huokaili. Pienempi jokelteli ensimmäistä kertaa turvakaukalossa ihan suhteellisen tyytyväisenä suurimman osan matkasta. Isompi lauloi, jutteli hassuja ja katsoi Puuha-Peteä. Mä nojasin taakse ja toivoin, ettei kuski jaksaisi small talkata kauhean kauaa.

Kotona ruisleipää ja bageliä ja lapset pian nukkumaan (for the record: pienempi nukkui yhtäjaksoisesti 21-05! Tämä on juhlinnan aihe!). Pakolliset illan facebookkaukset ja kuulumisten vaihdot. Aika jännä, ajattelin, ei tää lentoreissaaminen yksin lasten kanssa tunnu oikein enää missään. Kaikki rullaa ja sujuu mukavasti ja jollain kierolla tavalla tuntuu melkein hyvältä. Että hei, tässä mä vaan meen ja tälleen matkustelen kahden lapsen kanssa ja kaikki meneekin hyvin. Oho.

Tulispa taksi.

Wednesday, May 13, 2015

2v-10kk-13pv & 6kk-17pv

Kas näin täällä Suomessa. Taas selvittiin lentomatkasta hengissä, vaikka välillä vähän turbulensoi vähän pelottavasti.

Käytettiin suhteellisen tehokkaasti miehen kaksi läsnäolopäivää. Jätettiin isompi isovanhempien kanssa leikkimään (hyvä kun huomasi meidän poistumista) ja käytiin tapaamassa kavereita, joilla on neliviikkonen muikkeli (working title, kuulemma). Juteltiin aikuisten juttuja ja syötiin herkkuja monta tuntia keskeytyksettä. Se oli aika erikoista. Mutta silleen hyvällä tavalla.

Käytiin myös Husukella (se huuli-suuhalkio-keskus) näyttämässä pienempää ja sieltä tuli kommentti, että kosmeettinen korjaus huuleen voidaan tehdä nyt puolivuotiaana tai sitten kuusvuotiaana. Valitsin jälkimmäisen (kuulemma pari-kolme vuotias taapero tarttisi ämpärin päähänsä, että haava pääsisi paranemaan ilman räpläämistä). Eli tähän aiheeseen ei tarvi sitten palataan taas vähään aikaan.

Sen sijaan epidosi sairaalan hississä: vanha setänen mukanaan nuori hoitajanainen. Setänen ihasteli pienempää ja juteltiin lämpimiä. Hoitajanainen halusi selkeästi osallistua ja vaikutti miettivän päänsä puhki mitä tähän nyt voisi sanoa. Lopulta tokaisi ykskantaan 'kaunis'. Pappa nyökytteli, että 'juu nätti on'.

Kaunis. Tuntui hölmöltä, en nyt varsinaisesti ollut odottanut saatika toivonut ulkonäköarviota vauvastani vieraalta ihmiseltä. Siis joo, oltiin tulossa plastiikkakirurgin vastaanotolta ja joo, se varmasti halusi sanoa jotain kohteliasta. Silti tuli sellainen olo, että kas näin helposti vieraat ihmiset kokevat olevan ok arvioida lapseni ulkonäköä. Olisi ollut mielummin vaikka 'ihana' tai 'tuhiseepa söpösti' tai 'hellanlettas tui tui tui'. Oh well. Hymyilin, tietty, ja sanoin että ihan puolueettomasti meidänkin mielestä. Tietty.

---
EDIT: olen antanut itseni ymmärtää, että tässä on tullut nyt pieniä tulkinnan vaikeuksia. Selvennettäköön nyt vielä: kriitti ei kohdistunut hoitajanaiseen. Kritiikki kohdistui tähän maailmaan (jossa tämä hoitajanainenkin on kasvanut ja elänyt), jossa (edelleen) ensimmäinen ja paras kohteliaisuus tytölle on (tuntuu olevan?) positiivinen ulkonäköarvio. Näin vauvasta asti kasvatetaan tytöt ymmärtämään olevansa hyväksyttyjä ja kelpuutettuja, kunhan ovat kauniita. Että saadakseen positiivisia kommentteja pitää ulkonäön olla kunnossa.

Kuulostaa ehkä ylireagoinnilta vetää yhdestä sanasta näin pitkät johtopäätelmät, mutta pienistä asioista tulee isot virrat.

Ja hei. Saa ulkonäkökin kehua, tietenkin. Se on osa kokonaisuutta. Kuitenkin tässä tapauksessa (joka siis hölmöydessään kuitenkin lähinnä nauratti) tuntui kuin oltaisiin tultu raadin eteen, jossa lopulta vauva sai tokaistun hyväksynnän: kaunis.
--

Mies kävi saaressa, ja käytiin moikkaamassa miehen siskonperhettä.

Viimeisenä ennen kentälle lähtöä käytiin vielä pienemmän kanssa puolivuosineuvolassa. Painoi 7735g ja pituutta mittasi ensin 64,8cm, vilkasi käyrää ja totesi, että mitataan nyt vielä kerran. Kiskoi vähän enemmän ja venytti vauvan 65 senttimetriin ja oli tyytyväinen (koska käyrä). Hymyilytti, mutta tuntui vähän hölmöltä.

Mies kentälle, minä lähdin käymään duunissa. Palauttelin läppärini sinne (koska siis nyt ei näytä oikein siltä, että se olisi mitenkään relevanttia teknologiaa siinä vaiheessa, kun alan miettiä töihinpaluuta). Juttelin puoltoista tuntia vanhojen työkavereiden kanssa. Pienempi esitteli taitojaan badgen järsimisessä. Lupasin tulla heinäkuussa uudestaan.

Tänään karjalanpiirakkaa, ystävä, lapsia ja shoppailua ihan yksin. Ostoslista jäi  kotiin. Ostin kaikkea muuta paitsi niitä mitä piti. Ei ees haitannut.

Kerrankin molemmat lapset nukkumassa aikasin. Tai siis 'nukkumassa', eli heräilemässä 10 minuutin välein huutelemaan äitiä vuorotellen.

Tiikeri ja panda tekee sirkustemppuja trampalla. Serkukset!

Friday, May 8, 2015

2v-10kk-8pv & 6kk-12pv

Huomenna Suomeen. Molemmat lapset räkäsinä, right on schedule.

Mitäs tässä. Kaikki pakkaamatta, mutta tein listan. Suomipuhelin, laturit, neuvolakortit. Eväät, myyrä + pikkukala, isomman kuulokkeet. 

Btw. Kuka ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä? Hear this. 

Sillä viikolla, kun Lontooseen muutettiin, joku ohikulkeva äiti vinkkasi perjantaimuskarista. Mentiin. Siellä oli nuhjuinen, oranssi-sini-raidallinen kala. Muskaritädin itse virkkaama. Monta muskaria nähnyt, monen lapsen sylissä ollut. Meidän isompi otti sen käsiinsä, katsoi, rutisti, ei päästänyt irti. Myyrän kala, ihan niinkuin siitä kirjasta! Turvamyyrä oli jo omasta takaa ja nyt löytyi kala. Se ainoa oikea, apparently.

Seuraavat viikot elettiin alituisessa jännityksessä. Saisiko laps muskarissa kalan itselleen vai veisikö joku toinen pikkuinen sen nenän edestä jättäen isomman nieleskelemään kyyneleitä? Joulun tienoolla en enää kestänyt katsoa tätä ja pyörsin aikasemman ajatukseni antaa kalan olla erityinen muskarijuttu. Kysyin muskaritädiltä saako kalan ostaa. Sai ostaa, ilomielin. 

Muskaritäti pesi kalan ja toi sen meille seuraavana päivänä, ihan kotiovelle. Sinä iltana kala tuli nukkumaan myyrän kanssa meidän sänkyyn. The rest is history: kala, myyrä ja isompi on erottamaton kolmikko edelleen.

Pelottaa koska se katoaa.

Btw. Käytiin kaupassa, lapset ja minä. Maksaminen oli vaikeaa: olisi pitänyt olla kori, mutta sen sijaan kannoin tavaroita käsissäni, myös isomman potkulautaa. Pienempi nukkui liinassa. Long story short, oli paljon osaamattomuutta puolin ja toisin ja erityisesti paljon odottelua. Isompi kulutti aikaansa venkoilemalla ja kieriskelemällä kaupan lattialla. Mua vähän harmitti moinen käytös, minkä lapselle myös rauhallisesti kerroin.

Kadulla kyykistyin isomman viereen sisäisesti kihisten ja kerroin sille (edelleen rauhallisesti, mutta varmastikin selkeän harmistuneena) kuinka kaupan lattia on törkyinen, likainen, täynnä pöpöjä. Ja nyt housut on myös. Painotin tätä sanomalla 'yäk' (mitä en ole koskaan aikasemmin tehnyt). Muutamankin kerran. 

Isompi painoi päänsä alas ja sanoi vaisusti: kukaan ihminen ei ole yäk.

Sydän meinasi revetä liitoksistaan ja kyyneleet nousi silmiin. Otin isomman heti halaukseen ja sanoin puhuneeni kaupan lattiasta. Ja housuista. Et sinä. Et koskaan ole mulle yäk. Kukaan ihminen ei ole yäk.

Halittiin ja kerroin isommalle miten paljon tykkään siitä. Vierähti useampi minuutti. Isompi oli ihan fine. Mäkin getting there. Meinaan vieläkin hajota. Kukaan ihminen ei ole yäk.

Btw. Touhuttiin iltatouhuja ja mentiin siivoomaan siinä lastenhuonetta, isompi, mies ja minä. Pienempi jäi touhuamaan omiaan olkkariin. Hetken päästä alkoi kuulu ääniä ja olkkarin ovensuusta kurkki pieni pää. Meidät nähtyään pienemmän ilme valaistui ja se lähti nauraen konttaamaan sitä pitkää, muutamien metrien matkaa olkkarista lastenhuoneeseen.

Niin se tyyppi vallottaa meidän kämpän ja siirtyilee ihan omatoimisesti huoneesta toiseen.

Btw. Meillä oli Peppa Pig -ilmapallo, joka ostettiin lapselle kanaalivene-festivaaleilta. Pienempi sitä ihmetteli niska notkolla ja isompi kuljetti ylpeänä. Vielä näin viikonkin jälkeen pallo oli ihan hyvässä kuosissa ja hengaili meidän olkkarin katossa.

Isompi halusi antaa pallolle vähän raitista ilmaa ja meni sen kanssa pihalle. Oon tosi varovainen. Pidän lujasti kiinni. Ja pitihän se. Piirteli liiduilla ja piti pallosta kiinni. Juoksenteli vähän ja piti pallosta kiinni. Tuli sisään ja istahti avonaisen oven vierelle ottamaan kenkiä pois ja päästi pallosta irti.

Pallo ei mennytkään kattoon, vaan sujahti avonaisesta ovesta ulos.

Ounou, pallo karkasi lausahti laps ennen kuin alkoi itkeä aivan holtittomasti. Pienempi yritti urheana hymyillä, mutta alkoi parkua tätä menetyksen tuskaa hänkin.

Näissä ei ole oikotietä, ainoa tapa oppia käsittelemään kipeitä tunteita on saada tuntea niitä lempeässä, rakastavassa, turvallisessa ilmapiirissä. Sylittelin ja silittelin isompaa ja pienempää yhtä aikaa ja vuorotellen. Isompi alkoi vähän rauhottua, pistin pienemmän syömään (jotta sille tulisi muuta ajateltavaa kuin itkevä isosisko). Pienempi söi ja itki, itki ja söi. Otin takasin syliini.

Vierähti helposti puoli tuntia, ennen kuin tilanne alkoi olla rauhallinen. Isompi sylissä, pienempi sohvalla vieressä. Laulettiin lauluja kadonneelle ilmapallolle ja mietittiin ihmettelevätköhän linnut taivaalla lentävää possua. Sitten se oli ohi. Itkut oli itketty, alkoi olla nälkäkin.

Btw. Isompi meni tänään nukkumaan ilman iltapalaa. Ihan omasta tahdostaan. Täysi puurolautanen jäi pöydälle. Hämmästytin itsenikin pyöräyttämällä siitä leipää, josta tuli ihan hyvää. 

Iltasatuhetki, vaikka ulkona valoisaa. Luetaan
Myyrän seikkailuja - tietty. Kuvassa myös itse myyrä
(yöpuvussaan), muskaripikkukala sekä lammas.

Sunday, May 3, 2015

2v-10kk-3pv & 6kk-7pv

Ollut tosi hajanaisia juttuja. 

Isompi heräsi tänä aamuna viideltä koska paha uni. Meinasi nukahtaa uudelleen, mutta hätkähti hereille koska emmuista (toim. huom. veikkaan sellasta klassista portailta tipahtamis -nytkähdystä unen rajamailla). Ei nukkunut sen jälkeen. Sen sijaan herätti myös pienemmän. Ja tiukasti silmiään kiinni pitävän miehenkin. Kukaan ei nukkunut sen jälkeen. No okei, minä vähän, kunhan sain pienemmän kaheksan aikaan uudestaan unille.

Luonnollisesti lyhyiden yöunien jälkeen isompi nukahti bussiin matkalla kanaalivene-festivaleille (mutta hurraa hei, päästiin ulos talosta! Koko perhe!). Eikä meillä ollut rattaita mukana. Urheasti mies sitä kantoi käsivarsillaan, kun kävelytin meitä ensin pari-kolmesataa metriä väärään suuntaan ja sitten takasin.

Ja tietenkin seurauksena tästä kaikesta illalla ei meinannut tulla isommalle uni ollenkaan. Ensin hikka. Sitten nälkä (tää alkaa olla jo vähän vanha vitsi). Sitten jotain mutinaa hauesta. 

Joo, isompi ja nälkä. Jotenkin nälän ilmasemisesta on muodostunut vastaus kaikkeen. Jos ei illalla väsytä, niin nälkä (ei, tässä vaiheessa ei ruokaa enää tarjoilla). Jos yöllä herää eikä tule uni, niin nälkä (yleensä tässäkään vaiheessa ei ruokaa tarjoilla). Jos on tylsää, niin nälkä. Jos haluaa huomiota, niin nälkä. Jos haluaa vanhemmat aamulla ylös sängystä, nälkä.

It's tricky, koska toisinaan ihan oikeasti sillä ON nälkä, mutta totuus paljastuu yleensä vasta jälkikäteen. Ruokaa tarjotaan vain ruoka-aikoina (mikä selitetään kyllä joka kerta), mutta toisinaan on ollut jotain kasvupyrähdyksiä tai mitä lie, jotka on saanu masun murisemaan yölläkin, vaikka päivällä olisi syönyt ihan hyvin.

Tällasena kekseliäänä ja ratkaisuhakuisena mutsina mulla on tähänkin vastaus: jos oikein oikein sitkeästi valittaa nälkää (aamu)yöllä, niin sille lopulta tarjotaan jotain, mihin se ei muuten koskisi. Tänä aamuna se oli luumu. Huitasi naamaansa kas noin ja uskoin: sillä on oikeasti nälkä.

Pienempi otti ja nousi nyt sitten ihan oikeasti ihan kunnolla tukea vasten seisoskelemaan. Ja sen verran varman tuntuisesti, että ihan reteesti yhdellä kädellä nojailee. Päätti myöskin tossa kerran päikkäreiltä herättyään siirtyä kokonaan konttaamaan. Nuku se ei vieläkään - ainakaan päivisin.

Ihmettelin tätä miehellekin. Meidän lapsilla on kaksi tilaa: 1) hereillä ja ready to party; 2) unessa. Pienempi ei oikein päivisin meinaisi nukkua yhtä sykliä pidempiä päikkäreitä (ja alkuillastakin välillä vaikeeta). Kun yhden syklin jälkeen teen kaikkeni unien jatkumiseksi, se menee sellaseen koiranuni-tilaan, jossa se vaikuttaa olevan ihan syvässä unessa mun sylissä. Kuitenkin kun ajattelinkin laskemista sänkyyn, se hätkähtää hereille, räväyttää silmät auki, hymyilee leveästi ja on valmis konttaamaan uuteen seikkailuun. Otan takasin syliin ja samantien täydessä unessa (or so it seems).

Isompi oli ihan samanlainen, mutta ilokseni voin kertoa näin kolmevuotispäivän lähestyessä, että sillä nykyään jo löytyy sellasia unisia hetkiä, joissa se makaa hiljaa sängyssä, on väsynyt ja nukahtaa pian.

Hymyilyttää vinosti seurailla pienemmän kasvuvaiheita. Sitä luulee muistavansa isomman vauvavuoden ihan hyvin, mutta yllättäen tulee paljonkin juttuja, jotka olin jo ehtinyt unohtaa. Tällä hetkellä päällimäisenä on ruoka -kung fu. 

Pienempi on oikein innokas syömään, mutta lusikan lähestyessä sen kädet alkaa huitoa kuin Jackie Chanillä ja lusikan on ohitettava todella tehokas defenssijärjestelmä päästäkseen määränpäähänsä. Luultavasti kädet haluaisi auttaa, mutta tälleen univajeisena musta tuntuu välillä kuin yrittäisin viedä kruunujalokiviä liikkuvan laserkentän läpi. 

Mutta joo. Täällä on huomenna bank holiday, jolla ei ole mitään tekemistä pankkien kanssa. Vappuna mulla ei ollut hattua päässä tai simaa lasissa, mutta Suomea oli ikävä (ja pupua, joka kuoli vuosi sitten vappuna). Lohduttauduin sillä, että ei me Suomessakaan oltaisi mitään suurenmoista lasten kanssa tehty. Täällä ostettiin nyt sitten pullo skumppaa, jota ei kuitenkaan edes avattu. Oh well.

Kanaalivenemessut


Siinä se seisoskeli.