Laskeskelin. Alle 7-kuinen pieni on tehnyt tähän mennessä yheksän lentomatkaa. Siinä on aika paljon hiilijalanjälkeä noin pienelle. Viisi noista matkoista ollaan taitettu kolmistaan, minä + lapset.
Tultiin siis Suomesta takasin Lontooseen. Ylipainoinen laukku häpesi punanen lappu kahvassaan hihnalla, oliko pakko ottaa niin paljon ruisleipää mukaan. Pienempi kurkki rengasliinasta, jonka tajusin tällä kertaa riisua turvatarkastuksessa, tokihan ne alumiinirenkaat aiheuttaa hälyytyksen. Isompi potkiskeli leppiksen sarvissa, kuulemma väsytti.
Kaikki rutiinilla, tutulle portille, josta se lento aina lähtee. Vaihdoin pienemmän vaipan invavessassa sylissäni ja ilosesti pissasi hän mun housuille. En ollut tajunnu, että mullakin pitäisi olla vaippa. Vaatteiden päällä. Heh. Näissä hommissa tämmöset ohitetaan hymähtämällä oho.
Dösällä koneeseen. Lentäminen on alkanut pelottaa vähän vähemmän, toisaalta matkakin oli melko tasanen. Perillä ajoissa, taksia piti odotella.
Lopulta autossa, todella ruuhkanen kotimatka. Kuski huokaili. Pienempi jokelteli ensimmäistä kertaa turvakaukalossa ihan suhteellisen tyytyväisenä suurimman osan matkasta. Isompi lauloi, jutteli hassuja ja katsoi Puuha-Peteä. Mä nojasin taakse ja toivoin, ettei kuski jaksaisi small talkata kauhean kauaa.
Kotona ruisleipää ja bageliä ja lapset pian nukkumaan (for the record: pienempi nukkui yhtäjaksoisesti 21-05! Tämä on juhlinnan aihe!). Pakolliset illan facebookkaukset ja kuulumisten vaihdot. Aika jännä, ajattelin, ei tää lentoreissaaminen yksin lasten kanssa tunnu oikein enää missään. Kaikki rullaa ja sujuu mukavasti ja jollain kierolla tavalla tuntuu melkein hyvältä. Että hei, tässä mä vaan meen ja tälleen matkustelen kahden lapsen kanssa ja kaikki meneekin hyvin. Oho.
 |
| Tulispa taksi. |
No comments:
Post a Comment