Tuesday, February 28, 2012

rv23+1

Tänään oli 3d ultra. Käytiin Felicitas klinikalla sitten  loppujen lopuksi (lueskeltuani arvosteluja Brunosta ja Femedasta ja toisaalta taas Kurjesta ja Delicitaksesta). Lyhyesti voin kyllä suositella lämpimästi, vaikka hiukan tyyristähän tuo oli (käynti + DVD about 250e ennen Kelan korvauksia, jotka saa 'ehkä' ja ne on muutamia kymppejä tms.).

Felicitas on klinikka, jossa myös paljon tehdään lapsettomuushoitoja yms. minkä huomasi muun muuassa siitä, että Kleenex-paketteja oli ihan joka paikassa - vastaanottotiskillä, lääkärin pöydällä, odotusaulassa... Tuntui melkein syylliseltä olla onnellisena paikassa, jossa on niin paljon surua.

Itse käynti kesti about 45 minuuttia, lääkäri (Tapio Kurki) oli todella ystävällinen, mukava, asiantunteva ja ammattitaitoinen. Saatiin about 17 minuuttia videota, jossa näkyy siis molempaa, 'normi'kuvaa ja 3d kuvaa.

Tällä käynnillä varmistui nyt varsin varmaksi, että pikkunen tyttönenhän siellä potkii <3

Samalla päästiin ihmettelemään erästä toista luonnon ihmettä. Mä en ole ikinä ollut vauvakuumeinen, tai välttämättä edes ajatellu vauvojen olevan 'kauniita'. Ne on tommosia otuksia, hetkittäin tosi söpöjäkin, mutta siis pieniä ihmisiä. Tuossa kun saatiin kuvaan meidän oma pikkuinen, olin heti aivan satavarma, että tämä on kaikkein kaunein sikiö maan päällä ja mitään toista noin suloista ja ihastuttavaa ei varmasti ole olemassa. Eihän kenenkään lapsi voi olla noin viehättävä. Ja kaunis.

Uskoisin tämän olevan normaali reaktio kaikissa vanhemmissa :)

Nyt pitäisi enää keksiä se nimi...

Ainiin, piti vielä sanoa että tämän viikon vihannes on punajuuri. Tein kuten uhkasin, raastoin paaaaljon punajuurta pannulle ja sekotin sekaan paaaaljon vuohenjuustoa ja vähän kermaa ja annoin kiehua kannen alla pitkään, kunnes siitä tuli ihanaa muhennosta. Suosittelen.

Ja vielä yksi juttu: musta on tosi kivaa, kun ihmiset ovat tänne kommentoineet ja oon sitä kautta löytäny monia uusia kivoja blogeja seurattavaksi - ja ihan oikeasti luen ilolla niitä kaikkia :)

Monday, February 27, 2012

rv23+0

Nyt se on kuulkaa tehty. Täytin Kelan lomakkeen ja ymmärsin miten nämä vanhempain- ja äitiysvapaat ja isäkuukaudet menevät. I think.

Jos joku vielä tarpoo Kelan sivuja, niin tässä se (osittain), mitä siellä KOITETAAN selittää, mutta ei tosiaankaan selitetä.

ÄIDILLE:
1) Ensin äitiysloma (myös kutsutaan nimellä äitiysvapaa). Alkaa 30-50 päivää ennen laskettua aikaa. Päätä itse koska haluat alottaa. Jos alotat aikasemmin, niin ne päivät on poissa äitiysloman lopusta. Kestää yhteensä 105 arkipäivää (lauantait on arkipäiviä). Hae äitiysrahaa (eli sitä rahaa, jota saat sen 105 äitiyslomapäivää) viim. 2kk ennen laskettua aikaa.

HUOM. esim meillä töissä Kela-laput menee palkanmaksajien kautta, jolloin lappujen pitää olla heillä jo 3kk ennen laskettua aikaa, että ehtivät lähettää ne ajoissa Kelalle.

2) Sitten vanhempainvapaa. Kestää 158 arkipäivää. Kumpi tahansa - isä tai äiti - voi pitää vanhempainvapaata.

3) Sitten hoitovapaa. Alkaa vanhempainvapaan jälkeen. Voit olla hoitovapaalla, kunnes muksu täyttää 3 vuotta. Tänä aikana saat 'kotihoidon tukea' - mutta VAIN jos hoidat itse / tai isä hoitaa lasta.

Ja sitten se vaikein osuus: isän lomat / vapaat.

ISÄLLE:
1) Lapsen syntymän jälkeen isä voi pitää isyyslomaa 1-18 arkipäivää, valintansa mukaan. Tätä varten Kelalta haetaan rahaa. Isyysloman voi pitää koska vain äitiysloman / vanhempainvapaan aikana. Äitiysloma + vanhempainvapaa on about 9kk, joten isyysloma on pidettävä on sen aikana. Tätä varten haetaan Kelalta rahaa, mutta vasta lapsen syntymän / isyysvapaan alottamisen jälkeen.

2) Isäkuukausi. JOS isä pitää vanhempainvapaasta 12 viimeistä päivää (eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rahallisesti 12 viimestä päivää menee isälle, ei äidille), niin isällä on oikeus ottaa valintansa mukaan 1-24 päivää 'lomaa' lisää. Yhteensä tämä tarkoittaa 36 arkipäivää (eli n.6 viikkoa) isälomaa, joka on pidettävä yhdessä jaksossa.

MUTTA, huolimatta siitä, että isälle menee vanhempainvapaasta 12 viimestä päivää, ei hänen tarvitse aloittaa isäkuukauttaan sillon vanhempainvapaan lopuksi HETI, vaan äiti voi olla kotona vanhempainvapaan loppuun asti, pitää vaikka pari kuukautta hoitovapaata ja SITTEN vasta isä aloittaa 36 päivän isäkuukautensa.

Tässä on sitten kuitenkin sellainen rajotus, että isäkuukausi on oltava pidettynä about 15kk lapsen syntymän jälkeen mennessä.

Kas näin. Tässä on nyt meidän perheelle relevantteja asioita ja luulen että vihdoin suurinpiirtein tajusin ne. Kelan täti hyvin kärsivällisesti puhelimessa selitti. Piti kädestä kiinni koko matkan, kun sen hemmetin lomakkeen täyttelin.

Tosin, kärsivällisestä selityksestä huolimatta tuli yhtäkkiä kylmä hiki, kun aloin pohtia laitoinko nyt ruksin yhteen ruutuun siinä kaavakkeessa, jonka jo lähetin meidän palkanlaskijoille. Pistin siis noloa sähköpostia perään, että voisitteko tarkistaa........

Lisäksi tänään varasin hammaslääkärin (yhhhh) ja ajan seuraavan sokerirasitukseen. Voi että oon kyllä ylpeä omasta aikaansaavuudestani.

Noin muutoin mahaotus on vetänyt tänään kickboxing aamujumpat mun kylkeen ja pienten nokosten jälkeen jatkanut about koko päivän vesijuoksuharjotuksia. Näin se menee, äiti on paikoillaan niin lapsi on aktiivinen ja vice versa.

Otin jumppakamat töihin mukaan siltä varalta, että jaksaisin käydä duunin jälkeen punttiksella vetämässä vähän kevyttä treeniä. Nyt suoraan sanottuna ei ole kyllä yhtään sellanen olo, että olis energiaa. Lähinnä on nälkä.

Äh. Ehkä tälle päivälle on ollu riittävästi aikaansaannoksia ja lähden nyt vaan kotiin. Tai siis kauppaan. Yrityksessäni lisätä vihanneksi ruokavaliooni aattelin tänään ostaa punajuuria ja tehdä niistä jotain huttua.

Ainiin, Vauva-lehti ja Helsingin Yliopisto kerää lahjotuksia uutta EEG-laitetta varten vauvojen teho-osastolle (erityisen tärkeä siis keskosena syntyneille pikkusille). Tuntui ajankohtaselta näin itsekkäästi ajatellen ja kävin pistämässä pienen summan. Tässä linkki, jos joku muukin kiinnostui.

ps. 24. viikko, woohoo!

Sunday, February 26, 2012

rv22+6

Ehkä se on tää hiljalleen lähestyvä (kyllä vain, uskokaa pois) kevät tai ihan vaan just nyt tää vaihe raskautta, mutta nyt on ollut paljon sosialisointia ja äksöniä. Lakkasin kynnet liiloiksi (paitsi vasemman peukalon, joka jäi testilakkauken jäljiltä vihreäksi). Ostin pinkin (sille värille on varmaan joku oikeampikin nimi) paidan ja oranssin Bola-korun.

Vietin perjantaita kavereiden keskuudessa jutellen raskaanaolemisesta ja tanssi-isolaatioista hiphopissa (sekä opetin ystävää tekemään ns. madon). Tein jenkkipannareita (taivaallisia) ja lisää pirtelöä. Vietettiin toisen kaverin polttareita yhden vanhempien kotona, kellarin uima-allasosastolla (aivan järkkymakea paikka). Selvinpäin katselin vähän huolestuneena kun muut hyppivät altaaseen vaatteet päällä ja lähdin lopulta kahden aikaan ajamaan kotiin, kun meno oli jo rauhottunut ja juteltiin väsyneinä ringissä tyttöasioista.

Laiska sunnuntai - sohva ja telkkari ja juustoleipiä. Pupulle piti hakea heinää, käytiin Isossa Omenassa ja ostin heinien lisäksi itelleni pari äitiysvaatetta. Ja ne kynsilakat. Vielä kun jaksaisi vähän siivota ja sitten voisikin  mennä jo nukkumaan.

Viikonloppuisin mahaotus tuntuu olevan usein vähän vaisumpi liikkeiltään - johtuuko sitten siiten siitä, että viikonloppuisin oon usein jatkuvasti liikkeellä (toisin kuin keskellä viikkoa, kun istun staattisesti koneen äärellä - kotona tai duunissa). Muistan nyt jo pari kertaa viikonloppuisin halunneeni pysähtyä, käydä selälleni makaamaan ja tunnustelemaan huolestuneena, että onko pikkusella kaikki hyvin.

En tiedä oliko tässä jonkinlaista alkeellista kommunikaatiota havaittavissa vai vaan sattumaa, mutta kokeilin tänään huvikseni tökkiä hellästi takasin lähelle niitä kohtia, joihin potku masussa osui. Monta kertaa mentiin vuorotellen - minä painoin, hän potkasi (about samaan paikkaan, johon painoin).

Huomasin muuten myös tänään, miten kivaa onkaan pitää tiukahkoa paitaa päällä ja käydä ostamassa äitiysvaatteita. Masu näkyy, ei siitä ole epäilystäkään ja jotenkin sitä tuntee olonsa tavallista sievemmäksi. Ylpeänä tätä kannan, ihana masu.

Bola-korussa on sisällä pieni helistin, jonka äänen vauva kuulee, kun koru roikkuu vatsan päällä. Raskauden aikana ääni tulee tutuksi ja syntymän jälkeen tutun helinän kuuleminen voi rauhoittaa pikkusta.

Kuva siis http://www.mamamia.fi -verkkokaupasta, josta paidan ostin. Kuvassa en ole minä.

Thursday, February 23, 2012

rv22+3

Neuvola nro 3 ohi:

Verenpaine 119/79
Hemoglobiini: 110 (rautatableteista huolimatta....)
Paino: +400g edellisestä punnituksesta (eli +82g / viikko)
Lapsosen syke: 145
Liikkeet: ++ (en yhtään tiedä miten tuo mitattiin vai riittikö kun sanoin että liikkeitä tuntuu, selvästi ja päivittäin)

Sen sijaan sain TAAS pissanäytekupin käteeni, koska neuvolassa otettu näyte vihersi - HIUKAN. Jälleen kerran better safe than sorry, mutta tämä vaikuttaa nyt siltä, että tuun jokaikisen neuvolan jälkeen kiikuttamaan nolona kaksi putkellista kuona-aineitani Marian labraan.

Lisäksi - jippii - mut määrättiin toiseen sokerirasitustestiin. Kysyin miksi, ja kerrottiin että siksi, koska äidilläni on kakkostyypin diabeetes. Eli ensimmäinen sokerirasitustesti meni oikein mainiosti, mutta toinen kerta toden sanoo tms. Eli tossa parin viikon kuluttua olisi sitten taas 12h paasto ja 3dl sokerilitkua. Ick.

Tällä kertaa neuvolaan pääsi myös mieheni tutustumaan meidän neuvolatypyyn. En tiedä miksi sieltä toivottiin miehen tulevan mukaan (ehkä ne halusi nähdä, että kuvioissa ihan oikeasti ON isä?), kun selkeästi sillä ei ollut juurikaan virkaa paikan päällä. Sai toki kuulla lapsosen sykkeen ja neuvolatypyn (joka on siis oikeasti tosi sulonen ja mukava tyttö, tarkoitus ei ole puhua halventavasti) selityksiä Kelan kiemuroista.

En tiedä tuliko mies hullua hurskaammaksi, mutta mä totesin kyllä keskustelun perään, että ehkä me marssitaan joku kerta Kelaan ja pyydetään että joku tätönen siellä meitä avustaa lomakeviidakon läpi kahlaamisessa.

Äitiyspakkauksen voisin kyllä yrittää pistää hakuun samantien - ilmeisesti se kuitenkin haetaan ihan erillisellä lomakkeella?

Neuvolan jälkeen tein mitä uhkasin: menin kauppaan ja ostin KAIKEN mitä teki mieli. Suklaata, jätskiä, pakastepizzaa, american pancackes-jauehtta, you name it. Hyvästä yritysestä huolimatta en oo saanut vielä kaikkea syötyä, mutta tuntuu kuin olisin transformoitunut naispuoliseksi Jabba the Hutiksi, joka makaa sohvalla ja katsoo lasittunein silmin, puoliksi syöty suklaalevy kädessään Gilmore Girlsejä.

Tämmöset ruokapäivät tekee ihmeitä aineenvaihdunnalle, sano mun sanoneen! Screw liikunta, nyt on aineet taas liikkeellä!

Kaiken perusteella huomenna pitäisi olla lauantai ja tänään pitäis olla perjantai, mutta jotenkin oudosti näin ei ole. Vaikea orientoitua siihen että huomenna pitäis vielä mennä töihin.

Tuesday, February 21, 2012

rv22+1

Näin synnytysunta. Tai siis unta, että olin kai jo synnyttänyt - ja tuloksena tästä oli mun kolmekymppinen serkkuni. Olin synnyttänyt kolmekymppisen serkkuni. Unessa se ei ollut mitenkään kummallista, mutta olin kauhean pettynyt, kun en päässyt imettämään, enkä kasvattamaan. Kolmekymppinen on jo ihan kasvanut eikä sitä voi enää kasvattaa.

Mulla on tosiaan ylihuomenna neuvola. Lupasin itselleni, että syön nätisti ja terveellisesti torstaihin, mutta viikonloppuna saan tehdä american pancakesejä ja pirtelöä. Ja syödä vaikka kokonaisen suklaalevyn. Sitä odotellessa. Sokerihimot ovat yllättävät, mutta kovat.

In the meanwhile mulla on myös ihan terveellisiä mielitekoja. Teki mieli appelsiinia! Ja ostin kotiin  kaksi isoa, oranssia appelsiinia! Ja ainakin tämä ensimmäinen maistui varsin hyvälle. Appelsiinia en oo syönyt vuosikausiin. Ei niin, että maussa olisi vikaa, mutta se kuoriminen on pain in the butt. Tänään mieliteko meni kuorimistuskan edelle.

Täytyy sanoa, että oon kyllä vähän onnellinen sitten kun raskaus on ohi. Siinä missä tää on ihan taianomaista aikaa kaikkine potkuineen ja ultroineen ja uusine asioineen, oon sen luontoinen, että kaikki tavallisuudesta poikkeavat muutokset saa mut rypistämään kulmiani hiukan huolestuneena 'mitäsmitäs nyt?'. Tilassa, jossa eletään jatkuvan muutoksen keskellä, tämä voi käydä vähän väsyttäväksi välillä. Onneks myös järjellä on vielä valtaa ja suurin osa asioista kuittaantuu tähän tilaan normaaleiksi.

Vastuu mahaotuksesta on kuitenkin kova. Luulin aina, että olisin sellanen rento ja suurpiirteinen odottaja, mutta hah. Oon pilkunviilaaja perfektionisti, jonka on pakko tehdä asiat juuri ohjeiden mukaan ja oikein. Ja jos joku, niin epäselvät ohjeet ärsyttää. Ja jos joskus, niin raskaudessa niitä tulvii joka puolelta.

Sitten se suurpiirteinen puoli mussa kuitenkin muistuttaa vetämään henkeä ja ottamaan iisisti. Mahaotus potkii, kaikki on ihan hyvin.

Monday, February 20, 2012

rv22+0

Todettiin torstaina joogassa, että raskauden ensimmäiset viikot menee niin kooooovin hitaasti, mutta kun rulla lähtee pyörimään, elämä vähän tasaantuu alkushokin jäljiltä, niin viikot viuhahtelee ohi kuin pikajuna.

Juuri näin.

Vaikea tajuta, että ollaan 23. viikolla (kyllä, joka viikko päivittelen uutta, vaihtunutta viikkonumeroa - tätä jatkuu taatusti loppuun saakka) ja että puoliväli on niinikään ohitettu. Mahan muljahdukset kyllä kertoo omaa elämäänsä, tänäänkin pari kertaa oikein hätkähtänyt, kun masussa joku harjottelee kärrynpyöriä / tuplavoltteja tms.

Viikonloppu vierähti mukavasti. Meillä oli bändin kanssa keikka lauantaina, mikä tarkoitti sitä, että kotiin päästiin neljän aikaan yöllä. Tämä taas todisti sen, että ei krapulaan tarvita alkoholia. Sunnuntaina olo oli varsin outo sekotus väsähtyneisyyttä ja touhukkuutta. Siivosin, joogasin, venyttelin ja kävin pitkässä suihkussa - ja meinasin nukahtaa sohvalle.

Näin maanantaina - hyvin nukutun yön jälkeen - lauantain valvominen näkyy ja tuntuu vieläkin. Vuodet ei tule yksin...

Oon koittanut etsiä netistä ohjeita turvalliseen venyttelyyn raskauden aikana, löytämättä muita ohjeita kuin 'venytellessä pitää olla hyvin varovainen, koska nivelet löystyvät ja jotkut venyttelyasennot voivat hyvin vahingoittaa niveliä'. Seeelvä. Mitähän on sitten turvallista venytellä? Mä olen luonnostani suhteellisen venyvä ja välillä tuntuu siltä että on pakko venyttää jalkoja / nivusia - ja onko se nyt sitten siis pahasta?

Lisäksi en löytänyt mistään mitään raskaana oleville suunnattuja, ohjattuja venyttelytunteja. Jos joku tietää jonkun hyvän paikan / sivuston, niin kertokaa nyt ihmeessä! P.s. Olen Helsingissä.

Maha sen sijaan kasvaa, pitäisi varmaan ottaa taas kohta kuva. Mahaotus valtaa tilaa navan yläpuolelta ja aikaisemmin varsin sisäänpäin kääntynyt napani on alkanut kurkistella ulospäin. Jaiks. Huomasin myös, että ihan parin päivän järkevällä syömisellä paino on taas sellaisissa lukemissa, ettei neuvolan punnitus ahdista.

Ja vielä sana tosta punnituksesta. Mun mielestä on todella typerää, että neuvolassa punnitaan paikan päällä ja melko tarkkaankin lasketaan sadat grammat, eikä vain zoomailla, notta onko nyt lihottu niin paljon että pitäisi epäillä raskausmyrkytystä.

Siihen, minkälaisia lukemia neuvolan puntari näyttää vaikuttaa kuitenkin hyvin vahvasti muun muuassa mitä sinä päivänä sattuu olemaan päällä ja onko syönyt lounaan vai aamiaisen (punnitushan tapahtuu vaatteet päällä, ilman kenkiä). Näiden puitteissa paino voi helposti heitellä parikin kiloa. Tuntuisi jotenkin järkevämmältä, että paino otettaisiin vaikka neuvolapäivän aamupainosta, jonka jokainen voi mitata kotona. Ei ainakaan mun neuvolatypy seiso vieressä varmistamassa, että annan oikean lukeman.

Anyway. 23. viikkoa porskuttaen eteenpäin.

Friday, February 17, 2012

rv21+4

Kävin aamulla vaa'alla. Ei olisi kannattanut. Toisaalta, nyt on taas enemmän motivaatiota syödä vähän harkitummin. Unohdetaan banaanisuklaapirtelöt ja liilat Dumlet tältä erää (ps. tein toissapäivänä banaani-kinuski-pirtelöä ja oli ihan hitsin hyvää).

Varasin ajan 3D ultraan. Ehkä melkolailla täysin turhaa, mutta taidetaan olla miehen kanssa molemmat todella uteliaita pääsemään näkemään meidän mahaotus vielä uudestaan. Ajanvaraustäti totesi, että 24. viikko on paras aika tulla, eli aika varattiin tän kuun loppuun.

Pakko myöntää, että ollaan myöskin tosi uteliaita sukupuolen suhteen. Ei niin, että sillä olisi väliä kumpi siellä on, mutta olisi vaan kiva tietää etukäteen.

Tosin - AINA on virheen mahdollisuus, joten sanoi 3D ultra mitä vaan, mun  mielestä pitää olla (vähintäänkin henkisesti) valmistautunu yllätyksiin. Ja sitä paitsi kumpi tahansa onkaan, niin yhtä onnellisia siitä ollaan <3

Anyway, kivaa päästä kurkkimaan mahaotusta vähän lisää.

Tätä 3D ultraa googlettaessani löysin paljon foorumeita, joissa on toinen toistaan karmeampia tarinoita siitä, miten äidit ovat synnytyksen jälkeen hylkineet lastaan (ei edes halunnu nähdä) päiviä, koska sukupuoli oli eri, kuin odotettu / toivottu / suvun puolesta painostettu / ympäriltä veikkailtu. Pettyneitä isiä, pettyneitä sukulaisia, masentuneita äitiä jne. HUH, kaikki tämä sukupuolen takia?? Tänä päivänä, täällä meillä Suomessa??

Jotenkin voisi kuvitella, että jos leikkiin lähtee, niin kyllähän jokaisen pitäisi ymmärtää, ettei sitä sukupuolta pääse valitsemaan (eikä pitäisikään päästä), joten haaveet ja ennakko-odotukset (niin omat kuin sukulaistenkin) sukupuolesta on syytä haudata.

Huvittavaa, että tämä sattui tulemaan vastaan juuri tän isoäitini kanssa käyneen puhelinkeskustelun jälkeen.

Se riittää tästä paasauksesta.

Sain isoäidiltäni ystävänpäiväkortin. Luulen hänen olevan ihan autuaan tietämätön aiheuttamastaan mielipahasta. Oh well.

Wednesday, February 15, 2012

rv21+2

Ei ihme, että moni on sanonut ylimääräisten kilojen alkaneen kertyä viidennellä kuulla. Söin runsaan aamupalan, muhkean lounaan ja nyt tekisi mieli niitä liiloja lakun makusia Dumleja, jenkkipannareita ja banaanisuklaapirtelöä.

Kävin jo alakerran kahvilasta etsimässä jotain herkkua, mutta kävi (onneksi) kuten melkein aina - kävelin kahvilan läpi eikä oikein mikään erityisesti houkutellut.

Niin, ja ei tee yhtään mieli harrastaa liikuntaa. Kävelin äsken parisataa metriä ja alavatsaa alkoi nipistellä. Why oh why?

Tajusin muuten että hyvänen aika. Sehän olis 22. viikko meneillään!

Tuesday, February 14, 2012

rv21+1


Noniin. Juttelin sitten eilen isoäitini kanssa. Soitteli pyytääkseen anteeksi, koska oli vauhkonnut niin hysteerisenä puhelimessa edellisen kerran kun oltiin puhuttu (oli sunnuntaina. Vaaliääniä laskettiin. Kapeakatseisen isoäitini panikoi ja paasaa suomalaisuuden arvoista samalla kun mä koitan vaihtaa puheenaihetta). 

Jotenkin siinä pahoittelupuhelussakin päädyttiin uudelleen puhumaan politiikasta, joten tähtäsin taas aiheenvaihtoon ja ajattelin jutella jostain mukavasta. Kerroin sitten pientä ylpeyttä äänessäni, että oltiin käyty ultrassa torstaina ja tyttöä siellä oltiin veikattu! Hetken hiljaisuuden kuluttua puhelimesta kuuluu pettynyt 'Aijaa. Miten te nyt kaikki tyttöjä teette...'.

Tyrmistyneenä tästä reaktiosta otin sarkastisen lähestymistavan, jonka kuvittelin herättävän sen miettimään mitä oli juuri sanonut ja totesin 'niin, onhan se tosi surullista'. Sieltä isoäiti vastasi 'niin, on ne pienet pojat vaan niin suloisia'.

Meinasin tässä vaiheessa paiskata luurin korvaan, mutta jäin epäuskoisena kuuntelemaan isoäidin muisteluita omien poikiensa (2 kpl) syntymistä. Siinä kun mentiin eteenpäin, koitti se vähän tasotella, että no on pienet tytötkin ihan kivoja ja pienet vauvat on aina niin ihmeellisiä. Kuin pieniä ihmeitä. Ja että 'ajattelin vaan, että olisi kiva ollut saada poika vaihteeksi..'

Tähän väliin muistutin häntä pari vuotta sitten syntyneestä edellisestä lapsenlapsenlapsesta, joka ON poika. Niin, ihan totta. Ja sitten jatkettiin tämän pienen ihmelapsen ylistämistä, miten nopeasti hän on kehittynyt ja miten hyvä tyyppi hän onkaan.

Jep. Ei taida tulla kutsua isoäidille katsomaan pikkusta. Mies kuuli meidän keskustelun ja tuli silittämään mun vatsaa ja kuiskasi napaan: Älä kuuntele sitä

Tähän nyt nopeasti mainittakoon, että isoäitini on ihan hyvää tarkoittava ihminen, ainakin noin pääosin. Kuitenkin käsittämättömän kapeakatseinen, sosiaalisesti suorastaan sokea ja no, vanha.

Joop, siinä missä edelleen ottaa päähän, tämmöset asiat täytyy vaan ignoroida ja antaa olla. Pakko oli kuitenkin vielä avautua vähän. Se tyrmistys oli kuitenkin melkoinen, kun on tottunut siihen että tämmösissä asioissa isoäiti kyllä yleensä osaa olla myötäiloinen ja onnellinen. Eikä mun iloon tämmöset oikeasti vaikuta, mitä nyt hetkeksi saa tyrmistymään.

ps. mutsi ja siskosein, ei mulla hätää, älkää soittako isoäidille, turha tätä tän enempää vatvoa, se vaan  kuitenkin soittaa mulle uudestaan ja onnistuu jotenkin aiheuttamaan mulle vielä lisää harmistusta  :)

Anyway, sain Liinalta Vuoden Mutsi tunnustuksen ja haasteen ja häkellyin kyllä suuresti tästäkin, mutta tällä kertaa pelkästään positiivisesti! :)



Päätin että vastaan tähän nyt, vaikka mahaotus myöriikin vielä mahassa. Ehkä tähän voi palata toiseen kertaan sitten kun ollaan vähän aikaa harjoteltu pikkusen kanssa elämistä. 

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun... pohdiskelen vieläkin täysin ulalla mitä kaikkea sitä pitää vauvaa varten hankkia (mitään ei olla vielä ostettu!)  ja alan jo nyt valmistautua henkisesti siihen, etten ehdi pelata tietokonepelejä enää pitkiin aikoihin kesän jälkeen. Snif. Ja kun mietin vähän kauhuissani, että lapsen kanssa tarvii varmaan ulkoilla paljon. TALVISINKIN.
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on... luultavasti omasta ajasta luopuminen. Ollaan vähän liian tottuneita siihen että saadaan molemmat istua mukavasti tuntejakin koneella iltasin puuhastellen omia juttujamme.
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän... pistää monottaen takaisin, kun vatsaa silittelee tai koskettelee
4. Kello 12 yöllä olen yleensä... ryömimässä peiton alle manaillen sitä, että TAAS meni näin myöhään, vaikka piti mennä aikasin nukkumaan.
5. Kello 8 aamulla olen yleensä... silmät ristissä aamupalalla ja manailen, että miksen pääse ajoissa nukkumaan IKINÄ.
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että... olet parasta maailmassa (imelyydenkin uhalla), toivottavasti lapsosemme perii paljon sun piirteitä :)
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että... toivon että osaan antaa omille lapsilleni yhtä hyvät eväät elämään. Mietin joskus teini-ikäisenä, etten halua omia lapsia siksi(kään), etten ikinä osaisi kasvattaa niitä kuten sä.
8. Viimeksi kiroilin, kun... juttelin isoäitini kanssa puhelimessa. Mutta vain hiljaa mielessäni.
9. En ole koskaan osannut... kunnolla matikkaa - to start with. Lisäksi olen aika huono keilaamaan, eikä muutkaan pallopelit oo yleensä ihan mun lajeja (jonglöörausta alettiin miehen kanssa vähän harjotella). Kaikkein eniten harmittaa etten osaa piirtää. En sitten yhtään.
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on... kesäsin istua nurtsilla (tosin sillon jalassa saattaa olla hame) ja lämmitellä auringossa ja viettää laatuaikaa ulkona. Hyvään flowhun pääseminen tanssissa - tai parkourissa - on kanssa melkolailla jees.

Täten annan haasteen-tunnustuksen eteenpäin ja seuraavat henkilöt saavat ottaa tämän vastaan: PaukkuliiniEmäntä ja TuuliaK

Kas näin!

Friday, February 10, 2012

rv20+4

Jos saisin valita, en varmaankaan tekisi juuri muuta kuin makaisi sohvalla käsi vatsan päällä tunnustelemassa mahaotuksen muljahteluja ja potkasuja (ja katselisi samalla jotain hömppäsitcomia).

Thursday, February 9, 2012

rv20+3

Varo, tää on kylmää, kätilö varotti ja peitti mun vatsan hyisellä geelillä. Rakenneultrassa kaikki meni hyvin. Päänympärys, luiden pituudet, sormien määrä, mitä kaikkea mitattiinkaan, kaikki oli oikein hyvin.

Se on jännä miten erilainen kokemus se oli, kuin se ensimmäinen ultra. Oli todella helpottavaa nähdä, että kaikki on kunnossa ja suloista katsoa, miten se pikkuinen siellä potki ja liikahteli ja oli aktiivinen koko ultrailun ajan. 

Kuitenkin tässä vaiheessa raskautta maha on alkanut jo kasvaa, liikkeet tuntua, ja meillä on mahaotuksen kanssa jo jonkinlainen kontakti. Tunnen hyörivän ja pyörivän ja tiedän, että se on siellä. Ensimmäisessä ultrassa ei ollut mitään tietoa mitä odottaa, ja pikkuisen näkeminen ensimmäistä kertaa oli todella pysäyttävää. Nyt lähinnä vain hymyilytti ja oli jännä yhdistää liikkeiden tunteminen liikkeiden näkemiseen.

Kaiken tämän perusteella mun pitäisi olla tänään ihan onneni kukkuloilla - mutta mulla on ollut vähän vaisu päivä. Työasiat stressaa, eikä siihen auta tää vasta-alkanut flunssa. Oon siis ultran jälkeen maannut kotona, osallistunut työpalavereihin puhelimitse, syönyt kaupasta ostettuja mokkapaloja (thank god niitä oli vain neljä, joista vain puolet on mulle) ja kattonut telkkarista Sex and the Cityä.

Aina välillä on ollut sellainen olo, että voisi nousta ylös, tehdä oikeeta ruokaa, käydä suihkussa, mitä ihmiset nyt tekeekään. Näiden ajatusten perään oon vaan klikannut uuden jakson SATCia ja vajonnu syvemmälle sohvan sisään ja silitellyt mahaani ja siellä potkiskelevaa otusta.

Ehkä tää laiskottelu nyt tänään annetaan anteeks, erityisesti kun flunssakin ja kaikkee. 

ps. veikkaili kätilö notta tyttölaps siellä potkiskelee <3 <3

Wednesday, February 8, 2012

rv20+2

Huomenna on rakenneultra. Vielä ei kauheasti jännitä, mutta kyllä sunnuntaista asti on käynyt joka päivä mielessä, että ooh, kohta se on!


Kovasti luotan siihen, että kaikki on hyvin ja sitähän siellä pääasiassa tarkastellaankin. Olisi kyllä kivaa tietää sukupuoli (me kyllä molemmat mieluusti saadaan kaikki info heti niin pian kun mahdollista), mutta jotenkin pelkään, että se jää kuitenkin epävarmaksi.

Sitten sellanen kysymys: onko ihmisillä kokemuksia sänkyyn kiinnitetystä pinnasängystä? Onko sellanen toimiva ratkaisu? Miten ihmiset on noin ylipäätänsä hoitanu lapsen nukkumisen ekat kuukaudet? Perhepeti?

Meillä oli siis suunnitelmissa toi ensimmäinen, eli pinnis kii sänkyyn. Meidän sänky on liian pieni, että sinne mahtuisi lisäksi lapsi, ja luulen että joka tapauksessa lapsen tukehduttamisen pelossa haluaisin sille oman nukkumispaikan (vaikka aina sanotaan, että sitä kyllä vaistomaisesti osaa varoa).

Noin muutoin lapsi on ollut eloisa, potkiskellut pitkin päivää ja vallannut tilaa navan yläpuoleltakin ja vatsa on selkeästi pyöristynyt. Jopa niin, että on ihan mukavaa kulkea vartalonmyötäsemmissäkin paidoissa töissä.

Lisäki oon pohdiskellut mitä lapsen musikaaliselle korvalle käy, kun se kuuntelee meidän bänditreenejä :D Toivottavasti vain positiivisia asioita...

Tuesday, February 7, 2012

rv20+1 ne oikeat asiat

Niin, ja sitten vielä ne asiat mistä piti siis oikeasti kertoa.

Tultiin siis Suomeen, bänditreenailtiin koko sunnuntai ja maanantaina töissä alkoi poskia jomottaa ja päätä särkeä ihan julmetusti. Minä tietysti heti huolestuneena notta 'mikä NYT vaivaa??'

Mies valitteli illalla kurkkukipua ja minä tein meille Hannalla keittää -blogista inspiroituneena kukkakaali-valkosipulikeittoa.

Todella tuju, mutta maukas setti ja vaikka meillä molemmilla oli aamulla vielä kurkku kipeenä, lähdin kuitenkin töihin ja nyt on noin suurinpiirtein ihan hyvä olo. Ehkä tääkin flunssa vielä tästä väistetään.

Ei niin, että nyt muuta epäilisin, mutta olisi kauhean helppoa, jos vakavissa sairauksissa olisi aina joku tosi selkeä, erottuva oire. Kuten vaikka että käteen yhtäkkiä kasvaa kuudes sormi näitten yleisten 'pää kipee, vähän huono olo' -oireiden sijasta.

rv20+1

Selvittiin hengissä Suomeen - ja maanantaina kelikin oli jo lauhtunut. Neljän tunnin yöunien jälkeen vietettiin päivä bänditreeneissä ja yritettiin väsyneenä vielä siivota meidän ahdistavan sotkusta kotia. Lopultä lysähdettiin sängylle ja todettiin että parempi vaan nukkua ja yrittää vähän lisää huomenna.

Maanantai harvoin näyttää kauhean valoisalta, mutta pitkien (pidempien) yöunien jälkeen elämä lopulta alkoi voittaa.

Tästä oppineena odotan pienellä kauhulla synnytyksen jälkeistä aikaa, lyhyitä yöunia, pitkiä päiviä, mahdollisesti itkuista lasta jne.

----

Tyhjensin juuri puolet entrystä, kun kesken kirjoituksen koin pienen ahaa-elämyksen.

Sanotaan (tutkimukset kertovat), että ihmiset raportoivat parisuhteen laadun heikenenneen lapsen syntymän jälkeen. Yksi (iso) syy on väsymys.

[Luin tämän Brain Rules -kirjasta, olisipa minulla nyt sen oikean tutkimuksen lähdetieto tässä jossain....]

Musta on hassua että tällaisessa asiassa ylipäätään mitataan PARISUHTEEN onnellisuutta, kun kyse on enemmänkin siitä, että väsymyksen takia oma elämäntyytyväisyys laskee. Oman elämäntyytyväisyyden ja vireystason laskiessa ihminen muuttuu kiukkuiseksi ja turhautuneeksi, ja alkaa helposti syyttää toista oman ärtymyksensä agitoimisesta, vaikka todellisuudessa kyseessä on vain se väsymyksen lyhentämä pinna.

Jos toinen on kiukkuinen, kohta molemmat on kiukkuisia ja hyvä noidankehä on alkanut.

Mitäs jos osaisikin ymmärtää, että oma lyhyt pinna johtuu väsymyksestä, eikä toisen edesottamuksista? Sillon voisi vaikka käydä viemässä roskat, vetämässä henkeä ja käydä halaamassa puolisoa. Veikkaan, että sen jälkeen molemmat jäisi tyytyväisiksi.

Mitä jos parisuhde olisikin voimavara ja turvapaikka sen sijaan, että se alkaisi heiketä ja rapistua sillon, kun on kaikista väsyneintä ja raskainta?

Väittäisin, että monien elämä varmaan helpottuisi siitä, jos ymmärtäisivät syy-seuraus-suhteet oikein.

Toisaalta, tässä nyt otetaan huomioon vain väsymyksen aiheuttamat turhautumiset. Sanotaan, että yksi suuri tekijä on myöskin kotitöiden epätasainen jakautuminen (jossain jenkkitutkimuksessa laskettiin naisten tekevän 90h työviikkoa - ja miehen läsnäolo perheessä ei itseasiassa tuonut yhtään helpotusta vaan päin vastoin: lisäsi tunnin verran hommia jokaiseen päivään).

[Tämäkin samaisesta Brain Rules -kirjasta, valitettavasti tässä ei nyt ole linkkiä varsinaiseen tutkimukseen]

Pistää miettimään.

Mä taidan olla melko onnellisessa asemassa, että mulla ei tästä ole mitään valittamista. Meillä a) on varsin samanlainen sotkunsietokyky (yhtä aikaa alkaa ärsyttää ja molemmat alkaa siivota); b) meillä käy joka toinen viikko siivooja (ihmiset hyvät, jos vain on varaa, suosittelen lämpimästi!).

Näillä eväillä siis, ehkä siitä synnytyksen jälkeisestä väsymys-elämästäkin on mahdollista selvitä!

ps. pahoittelut huonosta lähdeluettelosta

Friday, February 3, 2012

rv19+4 mahakuva

Yksi parhaimpia puolia Espanjassa on Desigual. Näitä ihania kauppoja löytyy toki  muaaltakin, mutta siitä on tullut vähän perinne, että täällä Kanarialla käydessä on PAKKO käydä Desigualissa. Sieltä löytyy joka kerta tuhannen tuhatta ihanaa vaatetta, jotka tekis mieli ostaa. Hintojen kuitenkin ollessa korkeahkot ja laadun ollessa.. no  ainakin mun pesutyylillä vähän kuluvaa, pakko tyytyä muutamaan tarkasti valittuun yksilöön.

Tällä kertaa mukaan lähti mekko, toinen mekko/neule ja yksi toppi. Siinä 'kotona' (mutsin kämpillä) mallaillessa tuli huomattua että vatsa on tosiaan hiipinyt ihan vaivihkaa sen verran pyöreäksi, että siitähän voisi ottaa jopa kuvan. Tässä siis tulos.

Maha. Ja peppu. Mukavasti tasapainottaa. Salamasta lävähtänyt varjo kanssa hienosti leventää.

ps. Kävin myös paikallisessa H&M:ssä ja jotenkin vähän harmillista, mutta siellä oli aivan älyttömän paljon parempi äitiysvaatevalikoima kuin stadissa. Tai sitten oon ollu vaan väärissä liikkeissä. Ostin sieltä siis (huoh, Espanjaan asti ostamaan H&M vaatteita??) kahdet farkut ja muutamat sukkahousut. Totesin, että niitä farkkuja (niin mukavat!) tulee varmaan käytettyä hyvinkin vielä raskauden jälkeenkin.

pps. Suomi-uutiset kuulostaa kokoajan kamalemmilta ja kamalemmilta! Facebook täynnä ihan järkkykuvia ja tarinoita. Oon ihan superilonen, etten oo nyt autoilemassa kotiin, vaan köllötän äityn sohvalla. Vähän pelottaa sunnuntaiyön paluu....

rv19+4

Päivä 3 Kanarialla. Oon lueskellut - toisaalta tyytyväisenä omaan sijaintiini, toisaalta kauhuissani siitä, että reissu on ihan just ohi - Suomen uutisia pyrystä ja pakkasesta ja lumesta. Kohta sinne pitää palata. Enää pari päivää. Argh,

On ihanaa, että jotkut ihmiset nauttii talvesta. Mä en. Mutta oon päättänyt koittaa vähentää valitusta, joten ei aiheesta enempää :-)

Anyway, Kanarialla on ollut paikallisen (Las Palmasin) talvista (eli n. 18-20 astetta lämmintä, vähän tuulista, mutta auringossa tosi lämmintä). Käytiin eilen vähän kävelemässä ja shoppailemassa ja oli hetkittäin suorastaan ihan superlämmin, mutta pääosin ollaan vietetty aikaa ihan vaan täällä mutsin nurkissa.

Mahaotus on alkanut potkia pitkin päivää aina sillon tällön, nyt ei enää tuu sellasia selkeitä 'on the move' -hetkiä, vaan monotuksia tulee tasaisesti sillon tällön, pitkin päivää.

Harmikseni joudun  myöskin myöntämään, että ilman mitään sen kummempaa hysteriaa suhtauduin kuitenkin luontaisen paranoidisesti ja epäluulosesti kaikkeen täällä saatavaan ruokaan. Hyvin ollaan kuitenki toki syöty, mutta varsin tarkasti sitä tulee mietittyä. Lisäksi täällä olis noita itsetehtyjä, iiiiiiihanan näkösiä jäätelöitä, joita internet kehottaa välttelemään. Ei auta.