Wednesday, February 8, 2012

rv20+2

Huomenna on rakenneultra. Vielä ei kauheasti jännitä, mutta kyllä sunnuntaista asti on käynyt joka päivä mielessä, että ooh, kohta se on!


Kovasti luotan siihen, että kaikki on hyvin ja sitähän siellä pääasiassa tarkastellaankin. Olisi kyllä kivaa tietää sukupuoli (me kyllä molemmat mieluusti saadaan kaikki info heti niin pian kun mahdollista), mutta jotenkin pelkään, että se jää kuitenkin epävarmaksi.

Sitten sellanen kysymys: onko ihmisillä kokemuksia sänkyyn kiinnitetystä pinnasängystä? Onko sellanen toimiva ratkaisu? Miten ihmiset on noin ylipäätänsä hoitanu lapsen nukkumisen ekat kuukaudet? Perhepeti?

Meillä oli siis suunnitelmissa toi ensimmäinen, eli pinnis kii sänkyyn. Meidän sänky on liian pieni, että sinne mahtuisi lisäksi lapsi, ja luulen että joka tapauksessa lapsen tukehduttamisen pelossa haluaisin sille oman nukkumispaikan (vaikka aina sanotaan, että sitä kyllä vaistomaisesti osaa varoa).

Noin muutoin lapsi on ollut eloisa, potkiskellut pitkin päivää ja vallannut tilaa navan yläpuoleltakin ja vatsa on selkeästi pyöristynyt. Jopa niin, että on ihan mukavaa kulkea vartalonmyötäsemmissäkin paidoissa töissä.

Lisäki oon pohdiskellut mitä lapsen musikaaliselle korvalle käy, kun se kuuntelee meidän bänditreenejä :D Toivottavasti vain positiivisia asioita...

3 comments:

  1. Meillä laitetaan pinnasänky makkariin, mutta ei mitenkään kiinni meidän sänkyyn.

    Olen miettinyt, että millä volyymilla pitää äänten olla, että pikkuinen kuulee sen? Kuuleeko rauhallisen hiljaisen musiikin, vai pitääkö olla kovempi mökä? Laivalla ainakin viime viikonloppuna äänekäsmusiikkisen tanssiesityksen aikaan kävi vatsassa melkoinen molske. Oli kyllä taas niin hassu tunne. :)

    ReplyDelete
  2. Mulla oli Jonskun pinnis sängyssä kiinni (ja ilman sitä sängyn ja pinniksen välistä laitaa) ja helpotti kyllä yönousemisia huomattavasti, kun ei tarvinnut juuri nousta imettämisten kanssa. Opin aika nopsaan (ok, se siis oli jo toinen vauva) myös imettämään vauvan ilman että tarvitsi edes nostaa sitä sängystä, asetin vain makaamaan sopivasti ja imetin molemmat rinnat samalta kyljeltä.

    ReplyDelete
  3. Kiitos kommenteista, pinniksen harkinta jatkuu. Mehän ensin siis harkittiin, että laitetaan lapsi vaan vaikka lattialle siinä äitiyspahvilaatikossa, mutta näin silmissäni minkälaiset traumat siitä koituu yhdelle jos toisellekin, kun sellanen puoltoista kilonen, pitkäkorvanen jötkäle mätkähtää nukkuvan lapsen päälle.. eli pinnis it is.

    ReplyDelete