Wednesday, November 30, 2011

rv10+1

Yhdestoista viikko. Kai se aika sitten vaan kuluu, päivä päivältä, viikko viikolta. Ensi viikon jälkeen nähdäkseni voikin alkaa olla jo melko turvallisin mielin.

Tällä viikolla alkio on muuttunut sikiöksi. Ja sillä on vasen ja oikea aivolohko! Älytöntä. Kaikki niin miniatyyrikoossa.

Soitin tosiaan maanantaina sinne ultraan, osittain myös miehen usuttamana. Olisivat töissä pistäneet miehelle työmatkaa juuri potentiaalisille ultra-viikoille, mutta nyt kävi niin että mies sitten jääkin kotiin että pääsee ultraan mukaan.

Kävi ilmi, että olivat varanneet mulle jo ultrat ja kuulemma kutsukirje oli lähdössä. Ultra on ens viikon perjantaina (9.12) ja kyllähän sitä totta puhuen melko paljon jo odottaa. Ja onneksi se mieskin tulee mukaan.

Mä olen sen sijaan ollut tätä viikkoa sairiksella. Maanantaina kävin töissä ja työpaikan lääkärillä, joka totesi että en tuu viikossa tästä paranemaan ja pisti mulle koko viikon sairaslomaa.

Oon siis ollut kotona, tehnyt äidille joululahjan, kieltäytynyt lukemasta Hesaria, nukkunu pitkään ja kattonu telkkaria. Tehnyt hyvää, vaikka sairastaminen onkin ikävää. Tavallaan on mukavaa, että on joku syy jonka varjolla voi hyvin omintunnoin ottaa rennosti.

Tässä kai täytyy kanssa alkaa valmistautua sukulaisille kertomiseen. Mun isällä on todella raivostuttava tapa painostaa pienillä vihjauksilla, jotka se itse varmasti vaan mieltää hyväntahtoiseksi vitsailuksi. Ei muuten, mutta se saa aikaan sellasta ärsytystä, ettei tekis mieli kertoa ollenkaan, kun toinen vihjailee.

Onneks mun mutsi (ja miehen vanhemmat) on hienotunteisempia tän kanssa. Kuitenkin se kertominen silti vähän jännittää, tuntuu että siitä nousee kovasti kohu.

Tosin hyvällä tuurilla miehen sisko pääsee kertomaan myös samanlaisia uutisia (niillä oli kanssa yritystä ja jos kaikki on menny hyvin niin ne tulee muutaman viikon meitä perässä), joten se ehkä jakaa huomiota :-) Enkä mä tiedä mitä siinä vanhempien huomiossa pelkään, pelkkää hyväntahtosta ja rakastavaa se on kuitenki.

Saturday, November 26, 2011

rv9+5

Kymmenes viikko alkaa olla lopuillaan, eikä kutsua ultraan ole vieläkään tullut. Pitäisikö tässä alkaa olla huolissaan? Jos kuitenkin ultran pitäisi olla välillä rv10+4 ja 12+6?

Nojaa, onhan tässä tietysti vielä aikaa tohon 12+6:n.

Tää kurkkukipu-yskä-nuha-aivastus sen sijaan on kyllä syvältä! Ainoa lohtu tässä on se, että ilmeisesti tavallinen flunssa ei ole sinänsä vaarallinen sikiölle (taino, mun tapauksessa vielä alkiolle). Kuumetta ei ole ollut (pientä lämpöä hetkittäin), mutta ajattelin silti käydä lekurissa jos vielä ens viikollakin jatkuu.

Thursday, November 24, 2011

rv9+2

No, näin alkoi kymmenes viikko sitten. Menin eilen sitten vastoin järjen ääntä kuitenkin töihin, kun siellä nyt taas oli joku palaveri jossa oli oltava. Lounaasta asti tein lähtöä kotiin, mutta projektilla on melko kriittinen vaihe meneillään ja siinähän se koko päivä sitten kuitenkin vierähti. Tulin kotiin, käperryin peiton alle enkä liikahtanu mihinkään.

Yöllä kurkkukipu ja olo kokonaisuudessaan paheni. Aamulla oli herättävä ajoissa, että sain tehtyä muutamia duunihommia ja puolikkaan päivän jälkeen annoin hommien vihdoin olla.

Miksi pistelee rintakehään, kun hengittää sisään?

Nukahdin joskus neljän aikaan sohvalle ja heräsin seittemältä. Miten voi väsyttää näin!

Normisti tässä vaiheessa olisin pumpannut itseni täyteen Buranaa ja Nasoliinia ja Finrexiiniä, mutta tälleen raskaana täytyy koittaa mennä luomuna. Parasetamolia otin yhden tabletin (vastaa tyyliin puolikasta buranaa?), mutta senkin suhteen jotenkin tuntuu turvallisemmalta, että käyttää vaan äärimmäisessä hädässä.

Kamomilla-teetä pitäisi ostaa.

Oon edelleenkin tosi tyytyväinen siitä, että kävin siellä hammaslääkärissä. Hampaita tuntuu kolottavan millon mistäkin kohti ja olisin varmaan tosi huolissani, ellen olis just saanut puhtaita papereita.

Ah, sentään sen verran valoa elämään, että ilmeisesti flunssa ei ole sikiölle vaarallinen ja Nasolinin tuoteselosteesta huolimatta sitä voi hädän pahimmalla hetkellä harkita käyttävänsä.

Tuesday, November 22, 2011

rv9+0

Tättärää, uusi viikko. Kymmenes.

Pääsin itseäni niskasta kiinni ottamisessa niin pitkälle, että tein excelillä hienon lukujärjestyksen työpaikkani liikuntatarjonnasta ja laitoin sen työkoneeni taustakuvaksi. Nyt ehkä tuijottelen sitä viikon pari ja katson jos saisin joskus aikaseksi mennä ihan varovasti kokeilemaan vaikka venyttelyä.

Olot ovat olleet perus-ok. Välillä huono olo, välillä ei. Rinnukset kasvaneet jättimäisiksi. Kaverin tohtoriväitöskaronkka olisi ens viikolla ja kävin sitä varten etsimässä Seppälästä mekkoa. Tällä kertaa tosin käynti ei ollut yhtä hedelmällinen. Hipelöin laiskasti vaatteita, kunnes lopulta muistin, että mulla on varmaankin sittenkin kotona mekko, jolla pärjään.

Tulin kotiin ja kokeilin mekkoa päälle. Varjele noita ryntäitä! Mekko on varsin avonainen, mutta sillon kun viimeksi pari vuotta sitten sitä käytin, ei haitannut lainkaan. Nyt .... no, mieskin hätkähti. Otan niistä vertailukuvan vielä jossain vaiheessa ja pistän esille.

Lisäksi mulla alkoi viime viikolla vihloa hammasta. Raskaus motivaattorinani voitin hirveän hammaslääkärifobiani ja varasin itelleni samantein ajan paikkaukseen. Reikähän siellä olis.

No, kävin tänään hammaslääkärissä. Ei reikää siinä hampaassa. Ja perusteellisen tarkastuksen jälkeen missään muussakaan hampaassa. Kuulemma ikenet turpeat, raskaus tekee sitä (SITÄKIN? Kokoajan tulee uusia asioita esille!).

Jestas että olin kyllä ylpeä! Ei yhtään reikää hampaissa! No, toissa kesänä niitä paikattiin jotain viis, mutta nyt! Ei yhtään reikää!

Sen sijaan kurkku tuli nyt illalla kipeäksi. Shit.

Sunday, November 20, 2011

rv8+5

Edistystä tapahtuu. Makasin eilen sohvalla katsomassa tätä samaa sitcomia, jota oon ahminut jo kuusi kautta putkeen (vielä kaks jäljellä) ja sain hetken ehdin nähdä itseni ulkopuolisen silmin.

Hyvänen aika, mähän kuvotan ja kauhistutan jo itseänikin!

Nyt siis tuli viimein se hetki, että ei tämä voi jatkua, pian täytyy ottaa itseäni niskasta kiinni. Viimeistään sitten kun tämä sitcomi on katsottu loppuun. Ehkä jo ens viikolla teen jotain uutta ja pidän itsestäni huolta (enkä vain hemmottele itseäni).

Googletin nyt sitten huvikseni erilaisia mammajooga-sivustoja ja päädyin lopulta siihen, että pitäisi varmaan olla joku kaveri täällä joka sellaiseen lähtee mukaan ja siitä huolimatta se joogan henkinen puoli saattaapi olla vähän liikaa mulle. Oliskohan tarjolla mamma-kehonhuoltoa?

Anyway, niskasta itteäni kiinni. Ees vähän. Kohta alkaa kymmenes viikko!

Friday, November 18, 2011

rv8+3

Nukuin yön sikeästi, mutta juoksin unissani jotain maratonin mittaista matkaa (joka oli kylläkin enemmän suunnistusreitti). Tyypilliseen unen tapaan tuli jossain vaiheessa piste, jolloin en vaan päässyt eteenpäin enää, tarvoin kuin suossa. Käsilläkin yritin auttaa, mutta en vaan päässyt. Kaikki muut juoksi mun ohi.

Se riittämättömyys, se riittämättömyys.

Lisäksi musta tuntuu, että mulla on hampaassa reikä ja voitin nyt hammaslääkäripelkoni ja varasin samantein ajan itelleni.

Olot ovat olleet tänään onneksi suhteellisen helpot. Eilinen oli taas vaikea päivä (pahoinvointia jne.), mutta tänään on ollut onneks tosiaan ihan normaali olotila.

Kaikki sanoo, että raskausaika menee niin nopeasti. Musta tuntuu, että ootan kokoajan, että saataisiin tää ensimmäinen kolmannes kunnialla ohi ja voisin jo kertoa tästä ja kaikki olisi hyvin. Ja sitä ultraakin odottelen ja kutsua sinne. Toki se on vasta aikasintaan parin-kolmen viikon päästä, mutta saisi se kutsu silti jo tulla.

Hassua, melkein kyynelsilmin odotan sitä, että pääsisin näkemään sen pikkusen. Ihania äidillisiä tunteita syttyy.

Tuesday, November 15, 2011

rv8+0

Näin se yhdeksäs viikko lähti käyntiin. Suussa maistuu (vieläkin..) lounaaksi syödyt thaimaalaiset kalakakut - ja erityisesti niiden soijainen kastike. Silmässä kipeä näppy (mistä ihmeestä sekin nyt tuli, mulla ei yleensä koskaan ole silmäongelmia??) ja vasemmassa olkavarressa laastari.

Kävin siis ottamassa influenssarokotuksen. Neuvolassa sitä suositeltiin ja jotenkin päätin nyt uskaltaa tähän influenssarokotukseen luottaa, kun se on kuitenkin ollut aika pitkään markkinoilla. Noin  muutoin en oo mitenkään hirveän innostunut mistään (vapaaehtoisista) rokotuksista, varsinkaan ton sikainfluenssa-tapauksen jälkeen. Lisäksi mulle kyllä kovasti vakuuteltiin, että on hyväksi sekä äidille että sikiölle, joten eikai siinä auta kun luottaa.

Olo on turvonnut, väsynyt ja hiukan epämukava. Nukuin jotenki todella huonosti, vaikka olin ihan rättiväsynyt koko eilisen. Jotenkin kävi ne klassiset, että yhdentoista aikaan, kun koitin mennä nukkumaan, uni ei meinannut tulla silmään ollenkaan, vaan pyöriskelin vaikka kuinka pitkään. Lopulta nukahdin, näin ahdistavia unia (muistan ainakin kolme eri unta) omasta riittämättömyydestäni ja heräilin pitkin yötä tuskaisena. Toivottavasti tää yö menee paremin.

Jotenkin huvittavaa, että nää riittämättömyys tunteet tuli yhdessäkin unessa esille siten, että olin opettamassa tanssituntia (opetan normaalistikin harrastuksena tanssia) ja tajusin yhtäkkiä että siellä mun tunnilla oli vain pitkän linjan ammattilaistanssijoita ja olin ihan hädissäni (enkä tietenkään lainkaan valmistautunut tuntiin), että miten keksin riittävän haastavia juttuja noille, että tuntu pysyy mielenkiintoisena ja opettavaisena. Muistan ihan tasan tarkkaan vielä sen lattianpoikki koreografiankin, jonka niille hädissäni heitin.

Kävin tänään lisäksi lääkärillä, koska mulla on pieniä iho(ttuma)ongelmia käsivarressa ja yritin kysellä minkälaista rasvaa siihen uskaltaa laittaa. Siinä samalla tiedustelin Panadolin ehdottomasta turvallisuudesta ja lääkäri(täti) neuvoi, että mikäli on pää kipeä, niin jäädään kotiin lepäämään. Mikäli pää on niin kipeä, ettei kotilepo yksistään riitä, otetaan Panadoli. Raskaana olevat ei saa leikkiä arjen sankareita. Tää 9kk vähän pienemmällä työteholla on aivan peanuts isossa mittakaavassa, mutta jonkun toisen elämälle ratkaseva.

On hyvä laittaa asioita välillä perspektiiviin.

Monday, November 14, 2011

rv7+6

Käsittämätöntä - yhdeksäs viikko alkaa ihan kohta!

Pahoinvointi on alkanut helpottaa, sunnuntaina oli ensimmäinen päivä pariin viikkoon, etten laatannu kertaakaan - vaikkakin olo on edelleen melko etova hetkittäin. Lounas on (so far) pysynyt sisällä, vaikka olo on vähän kuvottaakin. Tosin enemmän kuin kuvottaa, mua tällä hetkellä lähinnä väsyttää. Nukuin kyllä vähän vähän ja vähän huonosti, mutta ei sen pitäisi oikeuttaa tällaiseen taisteluun..

Noin muutoin huomioita matkan varrelta: raskaushormoonit on alkanu tuottaa mussa samoja riittämättömyyden tunteita, kuin pillerit aikoinaan. Juuri niitä tunteita, joiden takia lopetin pillereiden syönnin.

Makasin eilen sängyssä ennen nukahtamista ja päässä pyöri täysin typeriä, kauan aikaa sitten unohdettuja, puhtaasti historiallisia juttuja miehen menneisyydestä ja pohdin, että riitänköhän, vai kaipaakohan se jotain sieltä menneisyydestään. Ylipäätänsä kun tässä maailmassa on niin paljon kauniimpia ja varmaan hauskempiakin naisia.

Niin, pillereiden lopettamisen jälkeen oon voinut todella hyvin, ilman mitään tällasia mietteitä, mutta nyt ne on alkanu hiipiä takasin. Onneksi osaan laittaa ne omaan arvoonsa, mutta silti ärsyttää moiset ajatukset.

Siinä samalla pohdin, että tulenkohan olemaan riittävä äiti. Osaanko tehdä asiat kuten pitää ja olla oikeanlainen ja rakastava ja rajottava juuri oikein.

Näin päivänvalossa nää ajatukset tuntuu (pääosin) täysin typeriltä tietenkin, mutta on vähän ikävää huomata, että näitä riittämättömyyden tunteita on alkanu hiipiä mieleen. Eikö luulisi raskaushormoonien toimivan jotenkin ihan päinvastasella tavalla?

Lisäksi mä olen nähnyt ihan älyttömästi ja älyttömiä unia. Joista vielä muistan suurimman osan. Väsyttää.

Thursday, November 10, 2011

rv7+2

Noniin, eilen oli sitten ensimmäinen neuvolakäynti. Neuvolatypy oli todella mukava, varmaan mua hiukan nuorempi tyttönen, joka oli kyllä vähän silmät pyöreinä mun  kaikkien kysymysten kanssa (jotenkin vaikea uskoa, että olisin ainoa, jolla on näitä kaikkia ihmetyksiä...).

Noin kaiken kaikkiaan vierailu meni mukavasti ja sain käteeni läjän esitteitä. Synnytyssairaalaksi valitsin Kättärin - joka on kyllä vähän toisella puolella kaupunkia, mutta siellä on se Haikaranpesä.

Ihmeteltiin sitten Miehen kanssa illalla niitä läpysköjä ja lehtisiä ja on näemmä vielä mukava leffailta tulossa. Sain siis mukaani jonkun reilun puolentoista tunnin DVD, jossa kerrotaan miten lasta hoidetaan. Onhan se hyvä että tämmöstä ohjausta annetaan ja varmasti siitä jää käteen jotain, vaikka intuitiivisesti tuntuu siltä, että heh heh, nää opetusvideot..

Pahoinvointi on vähän hellittänyt otettaan, vaikkakin mun lounas lentää edelleen kaarella heti ruokailun jälkeen. Väsymys painaa edelleen hulluna ja päätäkin on särkeny. En oo uskaltanut ottaa kauheammin särkylääkkeitä, vaikka ilmeisesti parasetamolin pitäisi olla ihan turvallista. Lisäksi olo on hetkittäin kuin vainukoiralla :D Joka puolella haisee ja tuoksuu ihan älyttömän voimakkaasti.

Onneksi viikonloppu alkaa olla nurkan takana.

Tuesday, November 8, 2011

rv7+0

Heräsin joskus viiden aikaan .. johonkin. Pupun kuorsaukseen ehkä (kanitkin kuorsaa joskus)? Kävin vessassa ja palasin sänkyyn jatkamaan unia. Vaan uni ei meinannut tulla. Söin suolakeksin ja yritin tiiviisti pitää silmät kiinni, mutta ei. Joka suuntaan oli epämukavaa, liian kylmä, liian kuuma, huono asento, huono olo. Gaah!

Tunnin päästä lopulta sain nukahdettua uudestaan, vain herätäkseni aivan tolkuttoman väsyneenä seiskalta herätyskelloon. Torkutin melkein tunnin ennen kuin lopulta sain kammettua itteni ylös ja keittiöön. Olkkarissa soi Egotrippi ja minä kyhjötin sohvalla risti-istunnassa syömässä mikro-juustoleipää kyynelten virratessa pitkin poskia. Egotripin haikeat sanat, yleinen väsymys - who knows. Mies tuli huolestuneena halaamaan ja kysyi mikä harmittaa. Sain vaivoin kuiskattua, että 'ei mikään'.

Joutuukohan muidenkin eläinten naaraat näihin samoihin raskauspyörteisiin?

Matka töihin oli pitkä ja vaivalloinen, töissä jälleen kerran huono olo. Päätä särkee, vatsaa nippailee, silmät ei meinaa pysyä auki. Jos en tietäis paremmin, vois kuvitella että on maanantai ;)

Sunday, November 6, 2011

rv6+5

Tästä blogista taitaa tulla aika valituksien matolaatikko. Reilu viikko menny tätä pahoinvointia and it's getting worse. Vähän sellanen olo, että puoltoista kuukautta saattaisin jotenkin ehkä vielä selvitä, mutta jos kestää vielä pidempään, niin mä kuolen pois. Ei oo menny päivää ilman, että olisin kerran, kaks käynyt oksentamassa, kokoajan ihan vetelä olo ja ihan kuin olisin sairaana.

Raskaus ei ole sairaus. Ei oo joo, mutta sen mukana tulee kyllä näemmä melkolailla sairas olo.

Yritin käydä tänään ulkona ja kävelemässä ja päädyin lopulta käymään Forumissa shoppailemassa vähän. Ostin Seppälästä kasan vaatteita kokeilematta, yritin hakea ruokakaupasta jotain syömiseksi kelpaavaa (ne hajut siellä... HUH) ja koitin vaan keskittyä siihen, etten voi pahoin sinne keskelle ostoskeskusta. Päässä soi jatkuva 'kotiinkotiinkotiinkotiinkotiinkotiin'.

Lopulta kotiin päästyäni kääriydyin peiton alle kattomaan putkessa sitcom-jaksoja.

Kohta alkaa tanssitunti. Se hyvä puoli tässä on, että aikasemman kokemuksen perusteella tanssitunneilla on hyvä olla, siellä ei pahoinvointi jostain syystä vaivaa. Weird.

Tää on kyllä hirveetä vinkumista ja nillittämistä just nyt, mutta mitä iloa on siitä, ettei tuu krapulaa lähes vuoteen, jos kuitenkin jokainen päivä on sellanen melko-paha-krapula :D

Onneks kaheksas viikko alkaa kohta, se tarkottaa että ollaan lähempänä sitä kun oireet TODNÄK loppuu. Niin, ja ens viikolla on neuvola.

Thursday, November 3, 2011

rv6+2

Näin ollaan jo kuudennella viikolla. Olot ei oo juurikaan muuttunu - edelleen oksettaa melkein jatkuvasti. Töissä on vähän ikävä olla, kun on jatkuvasti heikko olo (nykyään tuntuu siltä, että riippumatta siitä syönkö vai en) ja sen lisäksi olo on kuin krapulassa - kaikki vähän ällöttää, mutta roskaruokaa tekis mieli.

Se hyvä puoli tässä on, että ajatuskin alkoholista saa voimaan pahoin, eli ei oo ainakaan mielitekoja siihen suuntaan. Sushia tekis mieli.

Oottelen sitä että tää tästä helpottuu, tosin mun ollessa tällanen, alan varmaan pelätä että jos paha olo menee pois, niin raskaudessa on jotain pielessä :-)

Hormoonit kyllä on jonkun verran liikkeellä. Ainahan mä olen liikuttunut äiti-lapsi (tai isä-lapsi, ei sen puoleen) tarinoista, mutta nyt ehkä jotenkin entistä enemmän. Se on niin erilaista olla, kun varjelee jotain sisällään.

Ehkä se on kanssa osittain tää talvi, mutta on vaan tehnyt mieli maata kotona ja katsoa telkkaria. Kauheasti on ollu töiden jälkeen ohjelmaa, mut onneks tänään ei oo mitään. Enkä mä muuta olekaan siis tehnyt. Ransiksia söin, kun ne tuntui ainoalta ruoalta, jonka saan kurkusta alas. Säälittävää :)