Thursday, November 24, 2011

rv9+2

No, näin alkoi kymmenes viikko sitten. Menin eilen sitten vastoin järjen ääntä kuitenkin töihin, kun siellä nyt taas oli joku palaveri jossa oli oltava. Lounaasta asti tein lähtöä kotiin, mutta projektilla on melko kriittinen vaihe meneillään ja siinähän se koko päivä sitten kuitenkin vierähti. Tulin kotiin, käperryin peiton alle enkä liikahtanu mihinkään.

Yöllä kurkkukipu ja olo kokonaisuudessaan paheni. Aamulla oli herättävä ajoissa, että sain tehtyä muutamia duunihommia ja puolikkaan päivän jälkeen annoin hommien vihdoin olla.

Miksi pistelee rintakehään, kun hengittää sisään?

Nukahdin joskus neljän aikaan sohvalle ja heräsin seittemältä. Miten voi väsyttää näin!

Normisti tässä vaiheessa olisin pumpannut itseni täyteen Buranaa ja Nasoliinia ja Finrexiiniä, mutta tälleen raskaana täytyy koittaa mennä luomuna. Parasetamolia otin yhden tabletin (vastaa tyyliin puolikasta buranaa?), mutta senkin suhteen jotenkin tuntuu turvallisemmalta, että käyttää vaan äärimmäisessä hädässä.

Kamomilla-teetä pitäisi ostaa.

Oon edelleenkin tosi tyytyväinen siitä, että kävin siellä hammaslääkärissä. Hampaita tuntuu kolottavan millon mistäkin kohti ja olisin varmaan tosi huolissani, ellen olis just saanut puhtaita papereita.

Ah, sentään sen verran valoa elämään, että ilmeisesti flunssa ei ole sikiölle vaarallinen ja Nasolinin tuoteselosteesta huolimatta sitä voi hädän pahimmalla hetkellä harkita käyttävänsä.

No comments:

Post a Comment