Wednesday, January 29, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 29 päivää

Nyt kuulkaa iskin kultasuoneen! Ja koska empiirisiä kokeita on tehty jo ainakin viitenä-kuutena iltana, uskallan julkaista tutkimusdatan.

Kerrottakoon pohjustuksena, että luin joskus aikoinaan miten vauvalle kannattaa laulaa jo raskausaikana lauluja. Että ne laulut rauhottaa sitten vatsan ulkopuolistakin lasta. Erityisesti kannattaa laps tutusttaa jo raskausaikana johonkin tiettyyn tuutulauluun. Mieluiten äidin itse säveltämään. (no, saatoin itse keksiä tuon loppuosan). Sanoivat, että auttaa lasta. Jättivät maitsematta, että ehkä sitäkin enemmän se auttaa äitiä. Varsinkin sellaista, joka on vielä varsin lapsenkengissä (heh) äitiydessään.

Anyway. Istuin sohvalla. Ja pianon ääressä. Silittelin vatsaani ja hyräilin. Hain sanoja. Pyyhin liikutuksen kyyneliä silmäkulmista. Koin uskomattomia läheisyyden tunteita siihen pikkuseen masussani. Niiskutin, paijasin ja lauloin väräjävällä äänellä lapsen omaa, oman äidin rakkaudella ja hellyydellä säveltämää tuutulaulua. Uudestaan ja uudestaan.

Tuutulaulu on pysynyt kelkassa, sitä on hyräilty iltaisin lapselle nukuttaessa (ilman merkittävää vaikutusta tosin). Tässä (vajaa?) viikko sitten kokeilin kuitenkin laulaa tuutulaulun jälkeen viittä pientä ankaa, lähtien sadasta ankasta, kohti nollaa ankkaa. Kaheksankymmenen kohdalla (eli n. 6 min alotuksesta) laps oli unessa.

Glitch, ajattelin, ei tämä voi toistua. Mutta sitten seuraavana iltana sama toistui. Ja seuraavana. Ja niin edelleen. So far on toiminut joka ilta (ja jotta tutkimusdata olisi täydellistä, muutama ilta sitten mies nukutti lapsen, EIKÄ laulanut ankkalaulua. Nukutus kesti puoltoista tuntia). Ajattelin julkaista oman unikoulukirjan, koska selkeästi löysin tän nukuttamisen lähteen, alfa omegan, emoaluksen: ankkalaulu.

Tänä iltana sitten lasta nukuttaessa aloin tapani mukaan laulaa ensin tuutulaulua, johon laps totesi 'ankka'. Kyynelillä, hellyydellä, rakkaudella ja liikutuksella sävelletty unilaulu siis romukoppaan ja sovinistinen ankkalaulu tilalle? TSEK!

Tässä vaiheessa on kuitenkin sanottava, että jos saan lapsen joka ilta alle kymmenessä minuutissa nukkumaan, oon valmis vaikka seisomaan päälläni viheltäen Kwai-joen siltaa ja hauskoja varjokuvia käsilläni seinälle tehden.*

* Ja ennen kuin useampi vetää herneen nenään, niin tämä oli sitten siis huumoria. En oikeasti seisoisi päälläni kymmentä minuuttia Kwai-joen siltaa viheltäen ja hauskoja varjokuvia seinälle tehden - suorastaan pitäisin sitä vähän hälyyttävänä jos se olisi tehokkain tapa saada laps nukahtamaan. Mutta jos laps haluaa ankkalaulua ja nukahtaa siihen helposti, niin kyllähän se ankkalaulua saa.

Tuesday, January 28, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 28 päivää

Meillä iltapuuhat, erityisesti iltasiivous on ollut aina vähän hankalaa ja lapsen mielestä vastenmielistä. Joskus ihan aluksi se oli mukana siivoomassa (kun alkoi tajuta kehotuksia ja oli yksistään siitä vissiin aika fiiliksissä). Sitten siivoominen alkoi muuttua aika mälsäksi hommaksi, erityisesti (varmaankin) koska sitä seuraa sitten se päivästä irti päästäminen ja unillemeno.

Oon ollut sinnikäs ja koittanut keksiä tapoja, joilla saada laps huijattua mukaan siivoomaan. Tietenkin asia esitetään hälle niin, että 'äiti tulee auttamaan sua siivoomaan'. Aluksi tämä siis toimi, vähän. Sitten alkoi olla vaikeaa saada laps viskaamaan edes yksi lelu in the general direction of lelulaatikko. Jotain piti keksiä.

Ensin keksin, että 'leikitään lelut pois'. Eli kootaan kaikki lelut (palapelit, rinkulatornit jne.) ja sitä mukaa laitetaan ne veks. Ei mennyt läpi. Vaikka kuinka kimeän innostuneella äänellä yritin lasta ohjata ja innostaa ja kiitellä, jos teki jotain oikein.

Sitten aloin ehdottaa, että lelut pitää laittaa nukkumaan. Äiti laittaa yhden, nyt on sun vuoro -tuotti vähän tulosta, mutta laihahkosti. Mutta lelut pistettiin nukkumaan, kirjoja myöten.

Nyt olen alkanut kysellä, että 'osaako laps laittaa kirjan nukkumaan' ja 'näytäpä maamolle miten osaat laittaa lelun nukkumaan' ja KUULKAA SE TOIMII! Aina välillä joku mielenkiintonen juttu vähän harhauttaa, mutta ei haittaa, sitten taas jatketaan. Lisäksi kyselen mihin molla menee nukkumaan, mihin pupu menee nukkumaan ja tässähän on vauvan peitto, miten vauva nyt nukkuu ilman peittoa, viepä peitto vauvalle. Laps innoissaan otaa! (toim. huom. 'osaa') ja toimii. Lelut siivoutuu (vaikkakin toki siinä on vanhempi auttamassa). Jos tulee stoppi, voi kanssa yrittää aina vedota tunteisiin 'yhyy, laita minut nukkumaan, olen niiiiiiiin väsynyt' -sanoi Puppe-kirja.

Lelujen siivous kuitenkin vaatii herkeämättömän keskittymisen alusta loppuun, intensiteetti sata. Pienikin lipsahdus ja laps on kiskonut kaiken ulos lelulaatikosta ja saa alottaa ruudusta -1. Tällä hetkellä ollaan siis suurinpiirtein toimivassa konseptissa, mutta haluaisin kuitenkin vielä jalostaa tätä pidemmälle. Välillä käy mielessä kaverilta nähty esimerkki, lapsensa tais olla sillon just parivuotias: kumpi laittaa nopeammin lelut laatikkoon? Luulen, että ei vielä välttämättä toimisi ton meidän lapsen kaa.

Hyvät internetin äidit, kertokaa nyt, miten teillä siivotaan lelut iltasin? Vai siivotaanko? Nyt kaikki vinkit jakoon!

Sunday, January 26, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 26 päivää

Miten näitä päivä tarvitaankaan! Nukuttiin viime yönä sikeät unet, siis koko perhe! Laps heräsi aamulla kasin aikoihin iloisesti jutellen, ja me jaksettiin kaikki nousta heti ylös. Maamo taisi olla jo hereillä. Aamupalaa, leikkiä, koko päivä edessä ja maailmanvallottaja fiilis taskussa. Eli mitä sillon tehdään?

No sillon tietenkin siivotaan. Siivotaan kaikki väsymyksen jäljet pois, laitetaan tavarat ja elämä järjestykseen. Käytiin etsimässä uutta pöytää ruokailutilaan ja vietin jopa yhden kolme varttia laatuaikaa Ikeassa. IHAN YKSIN. Ero eiliseen ja tähän päivään on kuin päivällä ja yöllä. Paitsi että molemmat on päiviä ja periaatteessa aika samanlaisia, paitsi että toisena päivänä oli hyvä ja virkeä olla ja siivottiin ja toisena ei.

Niin, ja ostin Ikeasta lapselle tuolin. Nyt sillä on oma pieni työpiste olkkarissa. Siinä se istui ja piirsi, jos ei ollut kuuntelemassa kuinka maamo luki 'Pupu etsii omaa kotia' -kirjaa viidettäsadatta kertaa tän päivän aikana (uulelleen! Uulelleen! Pöllö!) (toim. huom. lapselle on tärkeää, että käsinukke-pöllö on osana tätä lukuhetkeä). 

Lapsen puhe on ottanut taas harppauksia. Oon ollut todella yllättynyt miten paljon sijamuotoja sillä on jo käytössä (äidin, äiti, äidille, kaikki tulee ihan oikeissa paikoissa). Toistelee kaikkea (kehotin iltapalalla maitoa ojentaessa 'ota ota', johon laps matki heti 'ota ota!'. Päiväunilta herätessään laps kuuli maamon puhetta toisesta huoneesta ja totesi 'maamo elää' (.....?? tämä ei ole tosiaankaan fraasi, jota täällä on käytetty). Myyrä istahtaa (pyvvä ittattaa), isi nukkuu (iti nkkuu), näitä kaksisanasia tulee jo aika paljon. Olin kuulevinani yhden kolmisanasenkin, mutten oo ihan varma. Nelitavunen 'aamupala' kuultiin tässä myös. Kuitenkin tän päivän o_O oli lapselle tarjottu banaani, johon totesi 'maamokin tahtoo'. Maamokin tahtoo.. wait what? Tarkotitko tota tosiaan?

Niin, ja tahtoo. Täällä on taidettu nyt alottaa pienimuotoinen tahdon kasvatus. Vielä melkolailla rauhallista, mutta näin ekaa kertaa mitä tarkottaa 'hopping mad'. Laps hyppi naama punasena kiukusta tasajalkaa, kun en (sillä kertaa) antanut pakkasesta sille jäätä. Tilanne korjaantui nopeasti, kun kävi ilmi, että jään sijasta tiedossa oli ruoanjälkeinen xylitol-pastilli. Mutta siis hyppi. Tasajalkaa. Naama punaisena. Meidän aurinko. Kuten laps sanoisi: OHO.

Ja joo, piti kans nukkumisesta! Tossa joitain iltoja sitten tulin puhisten makkarista puolentoista tunnin uniodottelun (lapsen) jälkeen ja totesin, että tää oli tässä. En enää ala. Palaan vanhaan sylihyssytykseen. Tää nukutus on muuttunut vaan ilta illalta huonompaan suuntaan.

Palattiin siihen molemmat miehen kanssa. Ja katso, siitä asti on laps nukahtanut viidessä minuutissa (viidessä, siis 5 !!) syliin, pudotettu pinnikseen ja jäänyt sinne nukkumaan. Eli joo, yritetään tätä itte-rauhottumista taas sitten joskus myöhemmin.

Saturday, January 25, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta 25 päivää

Lapsella puhkesi kunnon nokkosrokko (eli viruksen jälkitautina nokkosihottuma). Aluksi ei vaikuttanut haittaavan paljoa (näpyt suhteellisen pieniä), kunnes strategisesti juuri ennen nukkumaanmenoa iho alkoikin kutista. Housujen poistaminen paljasti punasiksi lehahtaneet, kuumottavat jalat. Hoidin Hydrokortisonilla ja pistin lapsen unille.

Puolesta yöstä valvottiin kolme-neljä tuntia eteenpäin. Laps hereillä, pääosin normaalin energinen, vaikkakin hetkittäin kiukkunen, mutta lähinnä pettymysprotestia. Kokeiltiin kaikkea, annoin jopa hetken olla rinnalla, kun yhtäkkiä onnistui sellaisenkin tilaisuuden itselleen järjestämään. Välillä yritettiin nukuttaa, välillä ei. Lopulta nukahti, heräsi minuutin päästä ja sitten nukahti kunnolla.

Tää päivä mennyt selviytyessä, nukuttiin kaikki pitkät päikkärit. Iltapäivällä lekuriin (lapsen ensimmäinen ei-rutiini-lääkäri! Parkui kun lääkäristetoskopoi, mutta rauhottui korvatarkastukseen), satanen Zyrtec -reseptistä ja pian takas kotiin. In retrospect tajusin lapsen luultavasti valvoneen epämukavaa oloa. Iho oli selkeästi herkkä ja arka, vaikka ei välttämättä kivulias. Laps selkeästi normaalia pahantuulisempi päivällä, uskoaksemme samaa epämukavuutta.

Zyrtecin jälkeen nukahti nopeasti, odotamme jännityksellä mitä tää yö tuo tullessaan.

In other news, käytiin eilen vähän ulkoilemassa. Meidän takana on tosi hieno 'ei talvikunnossapitoa' -metsäreitti. Mentiin lapsen kaa pulkalla. Nähtiin traktori. Laps hokenut vaikuttuneena kakkoli, kakkoli. Varsinkin kun on saanut mutaa ja siihen riittävästi volaa ja tulee se mahtava traktoribiisi.

Talvella on tosi vaikea kuvata. Varsinkin kännykällä.




Thursday, January 23, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 23 päivää

Puuh. Lapsen kuume meni parissa tunnissa ohi. Sitten valvottiin pari-kolme tuntia iloisesti energisen lapsen kanssa keskellä yötä. Aamulla oli vähäisten unien jälkeen huono olo. Raahauduin lapsen 'avaa! avaa!' (hakkaa makkarin ovea) huutojen kannustamana ylös laittamaan aamupalaa. Kului hetki ja maamon pimeästä huoneesta kuului vaimea kutsu. Maamolla oli noussut kuume.

Syyllisyyden painamana (toinko nyt sitten kuitenkin perjantain äitikutsuilta jonkun viruksen syöpää sairastavan äitini luo?!) kuskasin maamon sairaalan ensiapuun, pappa oli onneksi meillä vielä lasta vahtimassa. Sairaalasta painelin myöhässä töihin, kaadoin jättimäisen kupin kahvia, lysähdin työtuolille ja mietin, että näinä vuosina ei kyllä paljoa uraa luoda.

Iltapäivällä tuli viesti, että harmiton (oireeton) infektio, joka ei ole voinut tarttua meidän kautta, eikä myöskään tartu eteenpäin. Maamo illaksi takaisin kotiin ja antiobiootit mukaan. Laps edelleen kuumeton ja hyvinvoiva. Nyt iltapäivällä ja illalla tosin nousi muutama kummallinen paukama, ihan kuin hyttysenpistoja. Joku kumma jälkitauti? Who knows. Jatkamme seurailua.

Tänään vihdoin puolitoistavuotisneuvola. Ja ihan perinteen kunniaksi laitetaan tähän nyt ihan statsit (suluissa heinäkuun mitat):

Paino: 12kg (9.4kg)
Pituus: 83cm (77- cm)
Pää: 50cm (47.5cm)

Neuvolatäti oli oikein tyytyväinen, kirjoitti imartelevan lausunnon ja kysäisi ohimennen ollaanko miehen kanssa musiikkialalla, kun niin hienosti lapselle lauloin viittä pientä ankkaa (tirsk). Pituus ja paino oli kivunnu, lapsesta on tullut skrodempi. Ja kuulemma normaalisti pituus notkahtaa kun lapsi mitataan ekaa kertaa seisten, mutta toi meidän laps on venähtänyt niin, että uudesta mittaustavasta huolimatta pituus pysyi käyrällä. Influenssarokotus saatiin koko perhe (immunisoitu lauma suojaa myös maamoa) ja lapselle MPR tehoste (näemmä jos ottaa MPR:n alle vuoden ikäisenä, sille joudutaan ottamaan tehoste).

Laps on kyllä kanssa tehokkaasti imenyt itseensä maneereja. Maamon myötä nykyään tietokoneella sanotaan aina turhautuneesti 'NOH!'. Kun joku yllättää, että se on ihan aidosti 'OHOH!'. Lisäksi laps osaa hyvin myötäillä. Oli tässä maamoa ilahduttanut kertomalla, että maamolla on 'nänni', johon maamo oli todennut 'joo, mutta aika tarpeeton nykyään', mihin lapsi ymmärtävästi 'mm-m.'

Kyllä tosta meidän lapsesta vielä sosiaalieläjä kasvatetaan.

Tuesday, January 21, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 21 päivää

Äh. Joka päivä uusi murhe. Tällä kertaa sairastui laps iltapäivällä / illalla johonkin mysteeriseen ruokahaluttomuuteen, juomahaluttomuuteen, väsymykseen ja lämpöön, jos ei suorastaan kuumeeseen. Sammui hetkessä sängylle ennen kuin olin ehtinyt itse kotiin päivälliseltä vaarin kanssa, vaikka kuinka yritin kiirehtiä. Harmitti. Varsinkin kun kuulin tästä sairastumisesta. Menin makkariin, laps sanoi äitii ja nukahti uudelleen.

Nyt on ihan rehellisesti sanottava, että toisinaan tulee hetkiä, jollon tuntuu että liika on liikaa. Kuten vaikka nyt. Maamo ei voi olla itse sairastumassa sairastuvassa, mutta siskonkaan luo ei voi, koska siellä sisko koittaa toipua leikkauksestaan. Ja mikä ihme lapsella? Olisi selkeetä, jos olis nuha tai oksennus, mutta yhtäkkiä väsy ja lämpö / kuume, mitä ihmettä? Omassa päässä vähän jyskyttää ja huokailuttaa tuon tuostakin. Toivottavasti huomenna paremmin, eikä tarvi lähteä lääkäriin lapsen kanssa.

Äh äh äh äh.

Monday, January 20, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 20 päivää

Noniin, nyt nähtiin tämäkin. Hoitotypy ilmoitti aamulla olevansa kuumeessa, lekurin ottaneen nielunviljelyn angiinan varalta ja antaneen kolmen päivän sairiksen. Maanantai for teh win.

Onneksi jos hoitotypy on kipeä, internetistä voi ostaa uuden. Uusi hoitotypy tuli kolmessa vartissa soitosta ja asettui samantien hommiin, kuten mäkin. Päivä sujui sujuvasti, hoitotypy oli mukava, lempeä, jos kohta vähän hiljainen ja ehkä monotonisin satujen lukija ikinä. Tärkeintä kuitenkin, että laps viihtyi. Ja viihtyihän se.

Ja nyt pakko kysyä: oonko ihan järkyttävän paranoidi ja neuroottinen, kun musta tuntuu vähän epämukavalta jättää lapsi (ainakin vielä tämänikäisenä) täysin vieraan ihmisen hoiviin ja lähteä menemään? Ihmisen, joka ei ole koskaan tavannut lasta aiemmin, tiedä yhtään miten se reagoi mihinkään ja miten sen saisi päiväunille nukahtamaan. Ihmisen, josta itse tiedät vain naaman (etkä välttämättä tunnistaisi enää seuraavana päivänä kaupassa) ja etunimen ja voit vain niiden perusteella arvella lyökö se lasta, kun kukaan ei nää tai kaappaako se sen mukaansa ulkoilun päätteeksi.

No, onneksi on etätyö. Kaikki meni (tietenkin) ihan hyvin, tosin helpotin kaikkien elämää ja tein niille ruoat valmiiksi ja nukutin lapsen päikkäreille ite. Oon kuitenkin vähän helpottunut, kun huomenna pappa tulee hoitamaan.

Saturday, January 18, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 18 päivää

Päivät hujahtelee sinne ja tänne.

Käytiin lapsen kanssa kaupassa, annoin sille ensimmäistä kertaa omat kärryt. Tärkeänä työnsi niitä ja valitsi kärryihin nakkeja (inhoaa niitä), graavia lohta (ei rakasta erityisemmin sitäkään) ja kahvia (..?). Yllättävän pienellä ohjauksella selvittiin ilman itkupotkuraivareita, kummaltakaan.

Siskolta leikattiin keskiviikkona korvahermotuumori. Ei kauhean simppeli leikkaus, mutta nyt uskaltaa mainita, kun leikkaus on takanapäin ja toipuminen näyttää alkaneen aikataulussa (mistä näitä kaikkia tulee?).

Meillä on koti täynnä musikkia, laps vaatii musaa (mutaa) tietokoneelta (ja käy rapsuttelemassa kajareita) ja pistää vielä Soivan Laulukirjan, torven ja pari muuta äänekästä lelua soimaan. Ei ole hiljasia hetkiä kotona. Pöllö on edelleen lapsen majavillityksen uhrina. Myyrällä on nykyään usein pissahätä. Laps osaa löytää mummun (ja maamon ja myyrän), papan (ja pöllön ja pandan), isin, äidin ja apinan kirjaimet palikoista. Tänään alettiin harjotella vaarin kirjainta.

Oon vihdoin saanut lapsen edes vähän osallistumaan lelujen iltasiivoukseen touhottamalla miten lelujen pitää päästä nukkumaan. Ja sitten vuorotellen niitä laitetaan paikoilleen.

Nukutus on nykyään usein rauhallinen, mutta hidas. Muutamia kertoja on tapahtunu yllättävä nukahtaminen alle vartissa, mutta normaalisti nukuttamiseen on varattava noin tunti (laps pinniksessä, vanhempi vieressä sängyllä kannustamassa). Pääasia, että laps löytää unensa kuitenkin itse, eikä ole kauhean harmistunut.

Mä olen hirveän tyytyväinen siihen, miten lapsen ruokailun myötä meidän arkeen on astunu ihan uusia juttuja, kuten speltit, punaset linssit, kvinoa ja ohra. Tulee ainakin sellanen olo, että laps saa monipuolista ruokaa ja siinä sivussa jopa me vanhemmatkin. Tänään ostin mustajuuria ja maa-artisokkaa ja ajattelin tehdä niistä keittoa. Niin, ja lisäksi laps on keskimäärin suhteellisen avoin uusille mauille. Tein tänään mun bravuuripastakastiketta (kanaa, kookosmaitoa, vuohenjuustoa, purjoa, sitruunaa) ja upposi lapseen ihan hyvin. Tietty jos ruoaksi on pastaa, niin siinä sivussa menee melkein mikä vaan kastike. Mutta silti.

Se on kyllä itseasiassa niin hyvää kastiketta, että jaanpa reseptin (vaikkei valitettavasti olekaan kuvatodistetta):

1 pyramidi vuohenjuustoa (esim. tämä)
10 cm purjoa
2dl kookosmaitoa (tänään oli käytössä tämä)
400-500g kanaa (maustamaton tai hunajamarinoitukin käy)
1-2 rkl sitruunatäysmehua (itsepuristettua tai sitten jotain tällasta)
1-2 rkl pinjansiemeniä
suolaa
mustapippuria

Halkaise purjo ja siivuta. Kuullota pannulla öljyssä. Lisää kana. Lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan. Kypsennä kypsäksi asti. Lisää kookomaito. Lisää vuohenjuusto. Anna juuston kypsentyä tasaiseksi kastikkeeksi. Lisää sitruunaa noin ruokalusikallinen. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa mustapippuria / sitruunamehua. Lisää lopuksi pinjansiemenet. Tarjoile kuuman pastan kera.




Tuesday, January 14, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 14 päivää

Oli mielensäpahottajan yö. Luultavasti suurin mielenpahotus tuli särkevästä hampaasta, mutta oli niitä muitakin aiheita. Esimerkiksi miksi yötarjoiluna ollutta herkullista särkylääkettä oli niin vähän?! Miksei saa molempia käsiä yhtäaikaa ihanan käsinukkemyyrän sisuksiin? Ettäs kehtasivat tarjota vettä, kun olisin halunnut lisää maukasta Panadolia! Miksi äidin suu ja nenä väisti, vaikka sormet etsi unta juuri sieltä? Ja sitten tarjosivat myyrää seikkaileville käsille, raakileet!

Onneksi loppuyö meni rauhaisammin. Mutta sieltä se puskee, neljänneksi viimesin poskihammas.

Mutta sen sijaan ensimmäisiä: löysin miehen lahjomasta lasta leivällä, että sai sen syömään (herne)soppaa. Kaikkien yllätykseksi lahjonta puri. Pala leipää, lusikallinen soppaa. Näin meillä heti kasvatetaan heti hyvin, pisteitä oikein ropisee!

Toinen ensimmäinen: Laps jäädytti huulensa (ja ehkä kielensä) kiinni metallitankoon hoitoon mennessä. Auts. Onneksi ei mennyt hirveän pahasti, kiskasin lapsen pois luullen, ettei ollut vielä ehtinyt koskea tankoon asti, mutta olihan se. Sekunnin murto-osassa oli jäätynyt kiinni ja vähän meni huuli rikki. Auts auts auts. Pahinta, että luultavasti se ei oppinut tästä yhtään mitään. 

In other news maamo on siis asettunut nyt meille asumaan pariksi viikoksi. On ollut liikuttavaa seurata miten laps vihdoin tottunut maamon 3D olemukseen ja erityisesti siihen, että näin livenä maamon kanssa voi leikkiäkin. Täällä viimeset kaksi iltaa on pistetty maamon styyraamaa käsinukkepöllöä majaan (eli pöllön päälle on heitetty viltti) varsin riemukkain kiljahduksin. Pöllö onkin aika hyvä tyyppi: se lukee kirjoja, tekee huomioita, huhuilee, hyppii aamujumpat pinkillä sohvatyynytrampoliinilla, kököttää kiltisti viltin alla ja mahtuu majaan siitä pienemmästä ikkunasta. 

HU-HUU!

Saturday, January 11, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 11 päivää

Musiikista:
Taisin ehkä onnistua ostamaan lapselle tän joulun kiinnostavimman lahjan: Soiva laulukirja, eli lapsen oma jukeboksi, joka saa välillä vanhemmatkin avaamaan ääntään. Kirja on käytössä aamusta iltaan, toisinaan siitä vaan selaillaan niitä kivoja kuvia, toisinaan laps vaatii jotain tiettyä biisiä soimaan. 

Harmillisesti siinä ei oo Ihhahhaata, mutta uudeksi suosikiksi on noussut ankkalaulu (viisi pientä ankkaa lähti leikkimään jne. - Jos olisin kukkahattutäti, voisin todeta, että onpa muuten sukupuolirooleja vääristävä biisi: kukaan ei palaa, kun äitiankka sanoo kvaak kvaak kvaak, mutta sitten omia juttujaan mindannu ISÄankka yhtäkkiä havahtuu (luultavasti äitiankan nalkutuksesta 'tee nyt jotain!'), karjasee kerran ja johan pikkuankoilla on taas tuli pyrstön alla. Koska kuitenkin suhtaudun näihin chillin rauhallisesti, saatan vahingossa vähän laulaa laulua väärillä sanoilla.).

Ankkalaulun lisäksi Hämä-hämähäkki on usein toivottu biisi (jota osaa myös vähän leikkiä) ja nykyään laps jo aina välillä hyräilee 'hiiala-hiiala-hei'. Ihhahhaan puuttumisesta kirjassa huolimatta lapsen hyräilyyn on tullut yksi sana lisää, 'hepo'. Eli vielä kun löytyy 'hirnahtaa' (tai hintahtaa, kuten miehen siskontyttö aikoinaan oli kuulemma kailottanut uimahallin pukkarissa), niin ollaan jo pitkällä. Nyt lopun kuitenkin seivaa oikeaoppisella aa-AA:lla. 

Aivan yllättäen myös 'pupulaulu' (eli Jänis istui maassa) on alkanut kiinnostaa kovasti. Yllättäen siksi, että pupulaulu ei tässä kirjassa oo mikään iloinen rallatus, vaan vähän hidastempoisempi (kuten melko useatkin biisit, tuntuu) ja aika surumielinen. Ja onhan se surumielinen! Tiesittekö, että biisissä on monta säkeistöä ja  niissä kerrotaan miten tohtori tuo lääkettä ja todetaan, että jos jänis ei loiki, niin metsäkoira (vai mikä se oli) on iloinen?

Anyway. Sävelkorvaa lapsella on, tunnistaa biisit heti alkumelodioistaan, vaikka kukaan ei laulaisi.

Itse sen sijaan yllätyin. Mähän osaan (nykyään) yli viiskymmentä lastenlaulua! Joskus lapsen syntymän aikoihin olin huolissani, kun en muistanut montaakaan ja ajattelin raskaasti, että pitää ottaa joskus aikaa ja alkaa taas opetella. Kiitos soiva laulukirja - varsinkin kun meillä ei edelleenkään ole paikkaa, jossa pianon voisi laittaa tulille.

Mahataudista:
Torstainvastainen yö oli kauhea. Vatsa ihan kuralla ja nukuin tosi huonosti. Toisaalta, keskellä yötä, aivan keskeltä kirkasta taivasta mulle tuli yhtäkkiä NÄLKÄ. Söin pari suolakeksiä ja ajattelin sen olevan ohimenevä häiriö, mutta ei! Ruoka alkoi aivan yhtäkkiä maistua ja oon lillunut luvatussa post-pahaolo euforiassa. Fantastista.

Nukutuksista:
Vuoden tavotteena (tai toiveena) oli saada laps nukahtamaan tavalla, jolla vanhempien ei tarvi kuluttaa kaloreita. Mahataudin aikana päätettiin pistää laps pinnikseen, käydä ite viereen sängylle ja katsoa mitä käy. Long story short, nyt ollaan pisteessä, jossa laps ei juurikaan protestoi, mutta sitä täytyy vähän ohjata, jotta se pysyisi reitillään kohti höyhensaaria. Aina välillä siis joutuu kipatuksi takaisin makuuasentoon (aina välillä saa kuitenkin hillua pystyssä). Erityisesti loppulähestyminen vaikuttaa tuottavan hankaluuksia: vaikka olisi jo porteilla, silti meinaa harhautua kiipeämään pystyyn.

Matka on linnuntietä kohtuullisen lyhyt, mutta reitti on käytännössä melko pitkä. Uskoisin, että oikoteitä kuitenkin tullaan vielä löytämään ja matka-aika tulee lyhenemään tulevaisuudessa. Ajattelin tämän olevan tuhoontuomittu yritys, mutta näin siinä vaan kävi. Ehkä tänä vuonna tapahtuu jotain muutakin hyvää vielä!

Wednesday, January 8, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 8 päivää

Joku totesi Facebookissa Sanna Ukkolan kolumnista 'Kurittomat kakarat', että 'kurittomat vanhemmat'. Pelkän otsikon perusteella olin samaa mieltä. Sitten avasin kolumnin ja luin mistä tässä nyt oikein oli varsinaisesti kyse. Ja sitten ajattelin kirjottaa ajatuksista blogiin. Vähänpä tiesin Anu ehti ensin ja kiteytti vallan loistavasti munkin ajatukset. Ja siis oliko Ukkolalla omia lapsia?

Mäkään en ole koskaan tavannut vanhempaa, joka taipuisi antamaan lapselle herkkua, jos normiruoka ei kelpaa. En oo kuullutkaan kaverivanhemmuudesta, ja terminä se kuulostaa varsin erilaiselta kuin kiintymysvanhemmuus. En ole tavannut yhtään vanhempaa, jonka mielestä lapselle EI olisi tärkeää asettaa rajoja ja luoda niiden avulla turvaa ja järjestystä.

[EDIT: näin jälkikäteen mietittynä niin oon kyllä nähnyt vanhempia (erityisesti teini-ikästensä kanssa), jotka ostelee niille kamaa - vieläpä erityisen epäsopivaa (kuten K18 pelit) omasta selkeästi syyllisyydestään. Pisti kyllä heti vihaksi. Mietin myös joskus ennen lapsien hankintaa aika samanlaisia asioita, että tuntuu olevan paljon vanhempia, jotka ei oo kasvanut aikuisiksi ja ovat hukassa itensä ja vanhemmuutensa ja lastensa kanssa ja koittavat nimenomaan päästä lapsille kaveriksi vanhemmuuden sijasta.

Oikein nolottaa huomata, miten perspektiivi muuttuu (yhdestä kapeasta kaistaleesta toiseksi kapeaksi kaistaleeksi). Toisaalta, oon ollut vähän lohduttunut siitä, miten järkevästi pienten lasten vanhemmat tuntuu lastensa kanssa toimivan. Varmaan tilanne on sitten taas hyvin erilainen, kun lapsi on kymmenen, kolmetoista, viisitoista.]

Anu mainitsi hyvän pointin siitä, miten Suomessa ei siedetä lapsia. Muistan kuinka Espanjassa maamolassa ollessani yhdeksän aikaan illalla seistiin rappukäytävässä ja puolivuotias laps piti välillä melko kovaäänisiä äännähdyksiä. Kiusaantuneena tein (vaivihkaa) vaikka mitä, että laps mekkaloisi. Seurassamme ollut nelikymppinen nainen nauroi äänekkäästi 'antaa kailottaa mielipiteensä niin kovaan ääneen kun haluaa! Hänellä on asiaa!'.

Niin, eri on kulttuuri. Suomessa olisi tullut todella tulenkivenkatkuista kiroilua ja luultavasti poliisit jonkun kutsumana paikalle, jos rapussa on möykkäävä vauva. Että kehtaa häiritä kotirauhaa!

Mies toi (tapansa mukaan) esille hyvän pointin. Itsesäätelyn, self regulation. Muistetaanko sitä opettaa lapsille? Joissain maissa se ehkä tulee tiukan, auktoritäärisen, ehkä jopa fyysisillä rangaistuksilla maustetun kasvatuksen mukana more or less. Joissain maissa ei haluta kasvattaa siten, ja sitten unohdetaan opettaa sitä kokonaan. Ja kasvatusoppaita lukiessa (no, ei niin että niitä nyt olisin mitenkään HIRVEÄSTI selannut) puhutaan kyllä usein tunteiden nimeämisestä ja sen opettamisesta, että _haluaa_ tehdä oikein, mutta harvemmin kuulee muistutettavan itsesäätelyn opettelusta. Että osaa noudattaa sääntöjä, vaikka ei huvittaisi. Että osaa lopettaa tekemisen, vaikka haluaisi jaktaa.

Lienee selvää, että kyseessä on koko elämän kannalta tärkeä taito. Tässä yksi tutkimus (ihan vaan, että lähteet on kunnossa. Täytyyhän tällaisen vakavastiotettavan tiedeblogin pitää taso ja maine yllä).

Hyviä uutisia on nyt luvassa sen suhteen, että itsesäätelyä ei tarvitse lapseen piestä (heh), vaan on paljon erilaisia aktiviteetteja ja leikkejä, joiden avulla tätä voi (salaa) opettaa jo pienillekin lapsille. Täällä esimerkkejä.

Ja hei, tajusin juuri, että mehän ollaan jo vahingossa yksi tällainen harjoite otettu käyttöön! Ei saa sukeltaa tai hypätä sohvalta ennen kuin vastaanottava vanhempi on laskenut kolmeen ja laps on oppinut sitä jo odottamaan. 

Anyway, kertokaas valveutuneet vanhemmat, kuuluuko itsesäätelyn opettelu teidän kasvatukselliseen ohjelmaan erityisenä, omana osanaan, johon panostetaan leikein ja harjottein? Koska mulle tää tuli jonkinsorttisena ahaa-elämyksenä (vaikka mies muistutti, että raskausaikana olin tästäkin lukenut. Näemmä hyvin käytetyt minuutit siinäkin). 

[EDIT: puhuin tässä eka itsehallinnasta, mutta havahduin viime yönä, että 'itsesäätely' oli tietty se sana, jota hain. Korjasin.]

Monday, January 6, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 6 päivää

Synttärit not according to plan. 

Jo ulos lähtiessä oli vähän epämääräinen olo, mutta se menee ohi, ajattelin. Kymmenen maissa palailin tärisevänä kotiin, tyhjensin vatsan yläkautta vessassa ja painelin kuumeisena nukkumaan. Voi kyllä, käynnistin synttärin kunniaksi vatsataudin, täydellä teholla.

Olo vieläkin aika heikko. Vatsa kipeä, huono olo, oksettaa, heikottaa, väsyttää, harmittaa. Itsesäälityttää. Eilinen ja tämä päivä mennyt sohvalla makoillessa välillä torkkuen. Havahdun aina siihen, että laps seisoo ihan naaman edessä huolestuneena: nukkumaan? Ja helpottuu vasta kun hymyilee takas, että äiti vähän tässä torkkuu.

Mutta let's look at the bright side. Miehen vanhemmat oli täällä sentään pääosan eilistä ja jeesaili (siivosi mm. kodin kaikista joulukoristeista). Ei ollut sitä hotellihuonetta varattuna, siellä vasta oliskin ollut mukava oksentaa. Laps on saanut paastonsa päätökseen ja tankannut ruokaa ja juotavaa kovalla tahdilla.

Että sellasta. Sitä on helppoa vajota kipeenä sellaseen epätoivoon, että aagh, tämä ei koskaan lopu, koko loppuelämä tulee olemaan tällaista! Uskoisin kuitenkin tämänkin joskus päättyvän ja elämän normalisoituvan. Sitä odotellessa.

Saturday, January 4, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 4 päivää

Ihan ensinnäkin: kerroin tuossa taannoin lapsen alkaneen nukkua aamuisin pitkään ja se ihmetytti. Sitten toivoin sen jatkuvan myös tänä vuonna. No eikös taika rauennut kellon lyödessä puolta yötä ja nyt ollaan viimeset neljä päivää herätty kuuden-seiskan välillä. Nyt on sormet ristissä, että kunhan ei ennen kuutta.....

Mainitsin myös lapsen naurattavan vanhempiaan päivittäin. I'm not kidding!

Viime päivinä on hymyilyttänyt yksinkertaisesti lapsen oppima 'en', joka tulee kirkkaasti, tyytyväisesti, iloisesti ja hymyillen. Annatko äidille suukon? EN :)

Lisäksi sen puolipaasto on jatkunut tässä edelleen, mutta eilen aivan yllättäen kurotteli jääkaapista sitruunamehupurkkia (sellasta sitruunanmuotosta you know?). Tää on tosi kirpeetä, koitin varotella, haluutko nyt varmasti. Laps halusi. Mies tiputti kaks tippaa teelusikalle ja antoi lapselle. Irvisti niin makeasti, että päätettiin ottaa video, kun halusi kuitenkin lisää (??). 

Videon alkuun laps tietenkin poseerasi ensin näyttävästi vähän aikaa, otti sitten sitruunatipat ja irvisti leveästi puistatuksen vielä viipyessä. Mies kysyi nauraen 'oliko hyvää?' laps tuumi hetken, työnsi kätensä mun paidan sisään ja huudahti ilahtuneena 'NÄNNI!'. Pistettiin video pois ja koitettiin kerätä ittemme kasaan. Paras laps. 

Lisähuvitusta on tuonut myös lapsen tapa hyvästellä KAIKKI. Käytiin vauvauinnissa, jota ei ollut, mutta uitiin kuitenkin ja poistuessa laps vilkutti ja sanoi 'heihei uimahalli' (or something to that effect). Puistoille vilkutetaan ja huikataan heihei. Samoin leluille. Isille ja äidille tietty myös, ihan kelle tahansa. Tänään nauratti, kun annoin lapselle ruokailun jälkeen xylitol-pastillin ja laps piti sillekin jäähyväisseremonian. 'E-hei, paapiti'  ja heitti pastillin kitaansa.

Mainitsemisen arvoista on myös lapsen lisääntyvä ja lisääntynyt kiinnostus musiikkiin (mikä tietty erityisesti meitä vanhempia ilahduttaa). Vieläkin jaksaa huvittaa yksi lapsen tän hetkisistä Frequently Played Gameseistä: haetaan Peltorit, sekä itselle, että mulle (tai miehelle, kuka nyt leikkiikään) ja sitten haetaan laulukirja ja Peltorit päässä laulellaan. Kuin keikalla (tai studiossa) oltaisiin. Toivon, että kyseessä ei ole kuitenkaan tarve hiljentää laulajan ääntä...



Niinjoo, tänään on mun synttärit. Oli tarkotus jättää laps isovanhemmille ja mennä hotelliin yöksi, mutta välipäivien eron jälkeen laps on ollut todella äiti-ikävöivä (jopa isin kanssa ollessa), myös käydessään hoitotypyllä hoidossa pari tuntia (kun käväsin maamon kanssa lekurissa). Äiti-ikävä on ihan uutta ja varmaan joku välipäivien laukasema vaihe, mutta en nyt kuitenkaan raaskinut jättää lasta uudestaan yöksi ilman äitiä. Varsinkaan, kun ei ole ihan toipunut vielä mahapöpöstä. Siispä käydään ulkona vähän lyhyemmän kaavan mukaan.

Ps. Ohhoh. Alan olla aika ikäloppu.

Wednesday, January 1, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 1 päivää

Vuosi 2014 alkoi pullean laiskasti. 

Laps heräsi normaalia aikasemmin (se niistä toiveista tälle vuodelle) ja oltiin miehen kanssa molemmat ihan poikki. Mentiinhän kokonaiset puoli tuntia myöhemmin nukkumaan kuin normaalisti! Noustiin molemmat unisina ylös, tosin mies veti ensin pienet puolitorkut. Sitten vaihdettiin ja mä vetäsin aiottua pidemmät torkut ja sitten vielä kerran vaihdettiin osia, kunnes laps menikin jo päiväunille. Katseltiin kotia ja mietiskeltiin, että siivota pitäisi. Sillä ajatuksella mentiin sitten lapsen perässä päikkäreille. Älytön väsymys. Talvi alkaa iskeä päälle?

Käytiin uudenvuodenpäivää tervehtimässä vaarilassa isääni, sen vaimoa ja isoäitiäni. Oli vähän helpompaa kuin kuvittelin - pelkäsin tuskastuvani kuoliaaksi juoksennellessa lapsen perässä laps-epäystävällisessä ympäristössä 'anna sen olla, ei kosketa siihen, ei mennä sinne, tuu tänne takas, katotaan vaikka tätä'. No, olihan se osittain sitäkin, mutta odotettua vähän rauhallisempaa kuitenkin. Ja laps pääsi jopa rappuun seikkailulle vaarin kanssa.

Totta puhuen laps oli kyllä melko pian vetämässä kenkiä jalkaansa ja takkia päälleen, koitti sanoo, että lähtee ja töni ulko-ovea avaa. Onneksi saatiin kuitenkin huomaamattomasti harhautettua ja kyllä meillä ihan mukavasti vierailu meni. 

Laps sen sijaan vetää edelleen lähes paastolinjalla (syö vain hyvin valikoituja ruokia ja niitäkin varsin vähän). Aamupalaa normaalia vähemmän, lounasta normaalia vähemmän, välipalaa tosi vähän, päivällistä ei ollenkaan, iltapalaa sentään normisatsin puuroa. Oon koittanut pitää huolta, että edes maitoa juo. Muita mahaoireita ei näy, ilmavaivoja tosin vähän. Ollaan vanhemmat kompensoitu syömällä sitten senkin edestä. 

Mies menee huomenna töihin, mulla vielä muutama päivä lomaa. Laps kiikutetaan huomenna hoitoon, että pääsen maamon kanssa lekuriin. Aika arkisesti tämä uusi vuosi alkaapi. Kuuselle pitäisi jossain vaiheessa heittää hyvästit ja korjata joulukoristeet veks. Koskas se nyt pitikään, loppiaisena?