Saturday, January 4, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 4 päivää

Ihan ensinnäkin: kerroin tuossa taannoin lapsen alkaneen nukkua aamuisin pitkään ja se ihmetytti. Sitten toivoin sen jatkuvan myös tänä vuonna. No eikös taika rauennut kellon lyödessä puolta yötä ja nyt ollaan viimeset neljä päivää herätty kuuden-seiskan välillä. Nyt on sormet ristissä, että kunhan ei ennen kuutta.....

Mainitsin myös lapsen naurattavan vanhempiaan päivittäin. I'm not kidding!

Viime päivinä on hymyilyttänyt yksinkertaisesti lapsen oppima 'en', joka tulee kirkkaasti, tyytyväisesti, iloisesti ja hymyillen. Annatko äidille suukon? EN :)

Lisäksi sen puolipaasto on jatkunut tässä edelleen, mutta eilen aivan yllättäen kurotteli jääkaapista sitruunamehupurkkia (sellasta sitruunanmuotosta you know?). Tää on tosi kirpeetä, koitin varotella, haluutko nyt varmasti. Laps halusi. Mies tiputti kaks tippaa teelusikalle ja antoi lapselle. Irvisti niin makeasti, että päätettiin ottaa video, kun halusi kuitenkin lisää (??). 

Videon alkuun laps tietenkin poseerasi ensin näyttävästi vähän aikaa, otti sitten sitruunatipat ja irvisti leveästi puistatuksen vielä viipyessä. Mies kysyi nauraen 'oliko hyvää?' laps tuumi hetken, työnsi kätensä mun paidan sisään ja huudahti ilahtuneena 'NÄNNI!'. Pistettiin video pois ja koitettiin kerätä ittemme kasaan. Paras laps. 

Lisähuvitusta on tuonut myös lapsen tapa hyvästellä KAIKKI. Käytiin vauvauinnissa, jota ei ollut, mutta uitiin kuitenkin ja poistuessa laps vilkutti ja sanoi 'heihei uimahalli' (or something to that effect). Puistoille vilkutetaan ja huikataan heihei. Samoin leluille. Isille ja äidille tietty myös, ihan kelle tahansa. Tänään nauratti, kun annoin lapselle ruokailun jälkeen xylitol-pastillin ja laps piti sillekin jäähyväisseremonian. 'E-hei, paapiti'  ja heitti pastillin kitaansa.

Mainitsemisen arvoista on myös lapsen lisääntyvä ja lisääntynyt kiinnostus musiikkiin (mikä tietty erityisesti meitä vanhempia ilahduttaa). Vieläkin jaksaa huvittaa yksi lapsen tän hetkisistä Frequently Played Gameseistä: haetaan Peltorit, sekä itselle, että mulle (tai miehelle, kuka nyt leikkiikään) ja sitten haetaan laulukirja ja Peltorit päässä laulellaan. Kuin keikalla (tai studiossa) oltaisiin. Toivon, että kyseessä ei ole kuitenkaan tarve hiljentää laulajan ääntä...



Niinjoo, tänään on mun synttärit. Oli tarkotus jättää laps isovanhemmille ja mennä hotelliin yöksi, mutta välipäivien eron jälkeen laps on ollut todella äiti-ikävöivä (jopa isin kanssa ollessa), myös käydessään hoitotypyllä hoidossa pari tuntia (kun käväsin maamon kanssa lekurissa). Äiti-ikävä on ihan uutta ja varmaan joku välipäivien laukasema vaihe, mutta en nyt kuitenkaan raaskinut jättää lasta uudestaan yöksi ilman äitiä. Varsinkaan, kun ei ole ihan toipunut vielä mahapöpöstä. Siispä käydään ulkona vähän lyhyemmän kaavan mukaan.

Ps. Ohhoh. Alan olla aika ikäloppu.

6 comments:

  1. Hyvää syntymäpäivää! :)

    ReplyDelete
  2. Kiitos molemmille onnitteluista!

    ReplyDelete
  3. Herrajumala nainen! Sä oot syntyny samana päivänä ko mä! Myöhästyneet onnittelut. Sen lisäksi mun tyttöni oli 4 tammikuuta 1v 6kk ja 14pv... Kaiken huipuksi monesti sun tekstejä lukiessa käy mielessä, et missä välissä mä oon oikeesti käyny täällä kirjottamassa, niin mun sanoin välillä kirjotat. Oon lukenu sun blogia pitkään, mutta oon äärilaiska kommentoimaan. Kiitokset hyvästä ja viihdyttävästä blogista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Whoah! Separated at birth? :)

      Delete
  4. Myöhästyneet synttärionnittelut!

    Täälläkin sanotaan heiheit IHAN kaikelle :)

    ReplyDelete