Monday, January 6, 2014

1 vuotta, 6 kuukautta, 6 päivää

Synttärit not according to plan. 

Jo ulos lähtiessä oli vähän epämääräinen olo, mutta se menee ohi, ajattelin. Kymmenen maissa palailin tärisevänä kotiin, tyhjensin vatsan yläkautta vessassa ja painelin kuumeisena nukkumaan. Voi kyllä, käynnistin synttärin kunniaksi vatsataudin, täydellä teholla.

Olo vieläkin aika heikko. Vatsa kipeä, huono olo, oksettaa, heikottaa, väsyttää, harmittaa. Itsesäälityttää. Eilinen ja tämä päivä mennyt sohvalla makoillessa välillä torkkuen. Havahdun aina siihen, että laps seisoo ihan naaman edessä huolestuneena: nukkumaan? Ja helpottuu vasta kun hymyilee takas, että äiti vähän tässä torkkuu.

Mutta let's look at the bright side. Miehen vanhemmat oli täällä sentään pääosan eilistä ja jeesaili (siivosi mm. kodin kaikista joulukoristeista). Ei ollut sitä hotellihuonetta varattuna, siellä vasta oliskin ollut mukava oksentaa. Laps on saanut paastonsa päätökseen ja tankannut ruokaa ja juotavaa kovalla tahdilla.

Että sellasta. Sitä on helppoa vajota kipeenä sellaseen epätoivoon, että aagh, tämä ei koskaan lopu, koko loppuelämä tulee olemaan tällaista! Uskoisin kuitenkin tämänkin joskus päättyvän ja elämän normalisoituvan. Sitä odotellessa.

3 comments:

  1. auts, on niin tuoreessa muistissa vielä tuo meidän sairastelu jouluna. Voimia!

    ReplyDelete
  2. Ou nou. Pikaista tervehtymistä ja onnittelut synttäreiden johdosta.

    ReplyDelete
  3. Kiitoksia :) Mahatauti on kamalaa, mutta kyllä tässä kaikesta selvitään. Ootan sitä euforiaa, kun ruoka alkaakin taas maistua. Ja hei, pikalaihdutus tähän vuoden alkuun ;)

    ReplyDelete