kuukausi 10, päivä 26

Naisten Kymppi

.. on ohi, eli viimenen juoksupostaus! Oon voittaja ja pääsin jopa alle oman tavoteaikani (tavote oli siinä ruuhkassa 1h15min, toteutunut aika 1h07min)! Oli ihan huippupäivä. Keli oli sopiva (ei liian kuuma / kylmä), Pågenin muffinssit oli hyviä, juoksu rullasi ihan kivasti (vaikka aluksi nipisteli vähän alavatsaa), skumppa oli taivaallista, samoin juoksun jälkeinen hieronta (Organic Spirit <3 <3 <3). Ja tietenkin, porukka on aivan yhtä mahtavaa kuin aina.

Vaikea kuvitella mikä olis voinut mennä paremmin. 

Muistelisin tossa miten ilmottauduin koko hommaan kädet kirjaimellisesti täristen (entä jos ne valitsee mut?! Ja joudun IHAN OIKEASTI juoksemaan! En ikinä tuu jaksamaan sitä kymppiä, vihaan koko touhua, ahdistaa, harmitaa, kaduttaa ja nolottaa ilman motivaatiota. Aaagh!). Näin jälkikäteen on todettava tän olleen yksi tämän kevään parhaita tekoja.

Kiitos tuhannesti Satu & Katja!

Kotona pitsaa, saunaa ja jädeä. Ah.

Juoksun jälkeen hierontaa. Mmmmmm..... Minä turkoosissa hupparissa siis.
(kuva Hanne Valtari)

kuukausi 10, päivä 22

Hei kuulkaa hyvät lukijat. Tämä ei ole kovinkaan interaktiivinen blogi, mutta nyt toivoisin teiltä tutkimusdataa. Pistin oikeaan reunaan yhden kysymyksen kyselyn pystyyn ja toivoisin, että ihan kaikki lukijat (kyllä, myös te RSS-feedaajat!) kävis napauttamassa (anonyymin) vastauksen. Tämä ei ole virallisesti osa Mutsien Kymppi -haastetta, vaan mun omaksi mielenkiinnoksi (ja voisin kuvitella, että myös Vuoden mutsi -blogaajia, Katjaa ja Satua saattaisi kiinnostaa).

Jokaista vastausta arvostetaan kovasti (erityisesti, saatan kuolla nolouteen, jos vastauksia tulee nolla)! Koska kyseessä on anonyymi kysely, vastanneiden kesken ei ole mitään palkintoa jaossa. Muutenkin se voisi olla tylsä arvonta, jonka voittajan voin kertoa jo nyt: anonyymi.

In other news, lenkkejä tällä viikolla so far: 0. Maanantaina pyöräilin laps kyydissä 5km kauppaan ja 5km takas. Kerran oli pakko pysähtyä katsomaan oliko takana istuva, hiljainen laps vielä hengissä. Paluumatkalla ei tarvinnut pysähtyä, kun pienet sormet kutitteli mun selkää ja välillä kuului jutteluakin.

Laps sen sijaan on alkanut enenevissä määrin kiinnostua ulkomaailmasta meidän pihankin ulkopuolella. Ollaan onneks niin pientaloalueen ytimessä, että tässä ympärillä on vain muiden pihoja ja pihateitä. Kauhean mielellään se kuitenkin tepastelisi aina parkkikselle asti ihmettelemään maailmaa, järsimään pihatuijien oksia ja katsomaan muurahaisia. Tepastelu on kuulkaa jo melko vauhdikasta ja stabiilia!

ps. täällä on räkätauti (ainakin lapsella, mahd. myös miehellä). Odottelen omaa vuoroani. Luultavasti kuume nousee juurikin lauantai-iltana ennen sunnuntain juoksua.

kuukausi 10, päivä 20

Hyvät

Mä olen aikaansaanti-junkie, tuli todistettua taas viikonloppuna. Saan ihan mahtavan olon siitä, että asioita tulee tehtyä. Elämä on kontrollista, mulla on valtaa edes jossain asiassa. Olkoonkin, että aikaansaannin pitäis olla jatkuvaa tämän tilan ylläpitämiseen, niin nämä pienetkin hetket on tosi voimaannuttavia. 

Viikonloppuna siis hyvä saldo, erityisesti jos lasketaan miehenkin tekemät asiat (hei, mehän jaetaan kaikki!): fillariin lastenistuin, palovarotin kattoon, yksi lamppu myös. Loputkin ikkunat tuli puhtaiksi, vanha jääkaappi siistiksi (pitäisi enää laittaa huutonettiin) ja kokkasin lapselle tuhat ruokaa pakkaseen. Ja kävin lenkillä. Kotikin oli noin sekunnin verran siisti!

Sen sijaan mies sen totesi: meillä ei enää asu vauva, vaan se on jo ihan lapsi. Tepastelee ympäriinsä, touhuaa omia tärkeitä juttujaan (eli vie tavaroita erilaisiin piiloihin ja tiputtelee niitä turvaportin yli portaita alas). Rakastaa mun käsilaukkuja (mukava imeskellä, sisään voi laittaa lelun, what's not to love?) ja kenkiä. Juttelee, kertoo, komentaa pupua ja hyräilee itsekseen. Käy ottamassa kastelukannun ja sohii sillä kukkia päin, kuin kastelisi.

Syöminenkin on palannut (thank god) normaaliksi. Ja tapahtuipa näinä päivinä, että pääsin antamaan lapselle oikein LISÄÄ päivällistä, koska oli syönyt (sormiruokaillut) annoksensa! Lisäksi sämpylät on alkanu maistua - muistan edellisen kokeilun joskus muutama kuukausi sitten. Ei ollut sillon kauhean innoissaan. 

Lisäksi Niitä Hetkiä. Toissa yönä laps etsiskeli unta pinnasängyssään, makasin meidän sängyssä, otsa kiinni pinnoissa (pinniksessä nykyään kaikki seinät pystyssä). Laps tuli siihen, suukotti pari kertaa nenää pinnojen läpi, kuiskasi tavut 'äi-ti' ja kävi sängynpohjalle makaamaan. Luultavasti sattumaa, mutta niin hellyyttävää. Jotenkin siinä tuli mieleen Dumbo (pelkkä toi kuvakin saa itkemään, en voinut katsoa leffaa edes lapsena, koska itkin niin paljon). Sniff.

(kuva)

Hyvistä vielä oma piha. Tähänkin haluaisin quotata miestä: on kuin lomalla olisi. Niinpä! Pääsee istumaan ulos aurinkoon, suoraan omasta olohuoneesta. Tää on aivan käsittämätöntä tämmöselle kaupunkilaiselle. Pupullekin laitettiin aitaus nurtsille ja päästettiin se tuhoamaan voikukkia ja lannottamaan maata.

Laps ihmettelee tunneloitunutta pupua.

Pahat

Lapsen nukutus taas vähän haastavampaa, kuten yöunetkin. Erityisesti kun itseä väsyttää. Edelleen mennään samalla setillä, herätykset yhdeltä, kolmelta ja viideltä. Ei nukahda, ellei ole saanut vatsaansa täyteen maitoa.

Päiväunet menee vähän miten sattuu. Yritän pitää kiinni päivärytmistä, mutta toisinaan on päiviä, jolloin laps onkin ihan sippi jo ysiltä aamulla, toisinaan ei ollenkaan. Joskus on selkeä tarve iltapäiväunille (riippumatta ekojen päikkäreiden ajankohdasta), joskus ei ollenkaan. Koitan lohduttaa tietämätöntä ja tietämättömyydestä turhautunutta itseäni sillä, että laps on epäsäännöllinen just nyt. Ei johdu huonoista päivärytmeistä.

Rumat

Johtuu varmaan univelasta (joskus se kasautuu vaan isommiksi kasoiksi), mutta oon taas pisteessä, jossa kolmasosa päivästä kuluu haahuillen pitkin asuntoa ja etsien jotain mitä en muista. KAIKKI on hukassa (tai piilotettu). Oon ympäröity mustilla aukoilla, jotka nielasee kaikki jutut, jotka mulla on hetki sitten ollu kädessä. Piilotan itsekin asioita pois lapsen ulottuvilta, vain lähettääkseni ne ajasta ikuisuuteen.

Mä niin en tuu selviimään työelämässä enää.

Juoksu

Enää viikko Naisten Kymppiin! Gaah! Kävin viime viikolla yhteensä neljällä lenkillä. Tai ehkä kolmella ja puolella. Tahmasia, väsyneitä vaunulenkkejä, yksi paniikkijuoksu ja sitten eilinen lenkki, jolloin vihdoin ja viimein ja pitkästä aikaa juoksu alkoi muistuttaa rullaavaa.

Kävin siis juoksemassa kympin ajatuksella 'ei ne sykkeet, vaan se aika'. Aerobisella alueella lönkötellessä kymppi on menny johonkin 1h20min, eli toooosiii rauhallisesti. Tosin lenkin jälkeen on ollut sellanen olo, että olis voinut kääntyä takas ja alottaa uuden kierroksen.

Olin vähän huolissani, että kuinka paljon tosta nyt muka pystyy kiristämään, kun meidänkin porukassa on jotain noita pinkojia, jotka tähtää tuntiin. Siis tuntiin?! Kuka hullu..? No, anyway. Ajattelin mielessäni, että 1h15min on ihan hyvä  (ihan rehellisesti), siinä on jo riittävästi kiristystä. 

Maaliin tullessa kello näytti aikaa 1h08min. Eli ohhoh! 8.8km/h, kyllä olen oikein tyytyväinen! Ei se nyt varsinaisesti MUKAVAA ollut (kyllä ne hitaat, aerobisen sykkeen lenkit kivempia), mutta onnistuin kiristämään aikaa yli tavotteen ja kävelin vieläpä siitä ne pari sataa metriä kotiin (ylämäkeen) ilman ongelmia. Mies totesi, että olisi ollut siis vielä jotain annettavaa. Niin, ja oli mulla siis sykemittari kuitenkin päällä, tosin siitä loppui akku kesken lenkin. Luultavasti ylikuormittui / ylikuumeni niistä mun sykkeistä...

Ympyrä ei ole täysi, koska jätin taktisesti
viimeisen ylämäen juoksematta.

Kaikki sanoo, että joukkojuoksutapahtumissa lähtö pilaa ajan, koska tungoksessa on mahdotonta mennä, ellei oo ihan eturivissä. Eli juoksuaika ei ole neutraali, vaan alun hitaus on saattanut aiheuttaa paljon turhaa lisäaikaa. Ehkä tässä voisi siis ottaa omaksi tavotteeksi juosta kuukauden kuluttua kymppi esim. 1h5min. Ja vaikka samalla reitillä, kun minkä juoksin nyt eilen.

Tähän loppuun mainittakoon, että naisten maailman ennätys 10km juoksussa on aika 29:31. Että repikää siitä! Tosi hyväkuntoinen tavis kuulemma juoksee 400m noin minuutissa, kun pinkoo ihan täysiä. Päästäkseen kympin puoleen tuntiin, on pingottava 400m/min, kymmenen kilometrin ajan! Että silleen.

EDIT: laskuvirhe, oikeasti 333m/min riittää siihen, että pääsee kymppiin puolessa tunnissa (right?). Voi olla, etten siltikään pysyisi perässä 400 metriä pidempään :)

Ja ainiin, tämä on odottanut päivitystä: Ylen Olotila-juttu on luettavissa.

kuukausi 10, päivä 13

Elämästä

Olin oikeassa: tämä viikko on alkanut paremmin kuin huonommin. Siihen on syynä muiden ohessa äitienpäivänä hankittu grilli ja ensimmäinen grillaus omalla pihalla. Tähän viikkoon on auttanut myös se, että viime viikko alkaa olla takanapäin.

Ihan ruusuilla tanssimista kyllä tämäkään ei ole. Laps on lopettanut syömisen. Erityisesti puuron syömisen (mikä on siis tyrmistyttävää lapselta, joka aikasemmin veti puuroa tupla-annoksen kerrallaan). Aina välillä Hippin Pasta Italienne saattaa maistua. Toisinaan myös vähän hedelmäsosetta. Rinnalla tykkää roikkua kyllä, eikä tuntuisi nyt juuri järkevältä kieltääkään, kun syömiset tuntuu olevan vähän heikoilla. 

Ilmeisesti vatsassa edelleen myllertää, minkä takia ruokahalu on kadoksissa. Tai sitten sille on tulossa hampaita (tätä veikkaillaan joka kerta, kun lapsessa on meneillään jotain kummallista, jota emme aivan ymmärrä). Aivan yllättäviä itkuja on tullu joitain ja muutamia kertoja olen supon hälle antanut. Päätin seurailla vielä hetken, ennen kuin vien lekuriin näytille (poissulkemaan esim. korvatulehduksen). Mitä ikinä onkaan, toivottavasti menee pian ohi.

Mutta niitä hyviä juttuja. Laps jaksaa pistää hymyilemään! Tällä hetkellä yksi kiinnostavimmista asioista on esineiden sijottaminen jonnekin sisään. Sisäkkäin menevät Ikea-kupit, parhautta! Joku palikka Ikea-kuppiin, ratkiriemukasta! Palikka ulos Ikea-kupista, uncanny! Palikka äidin/isin kenkään, priceless!

Päästiin seuraamaan tässä pari päivää sitten, kuinka laps avasi vaatekaapista miehen kalsarilaatikon, otti yhdet kalsarit ja laittoi ne T-paita-laatikkoon. Quite the practical joke. Nauratti. Eli toisinsanoen olemme siirtyneet tavaroiden katoamisen esi-aikakaudelle. Vielä laps ei ylety ihan kaikkeen, mutta nyt jo saattaa joutua etsimään varomatta sohvalle jäänyttä vaatekappaletta Brio-kärrystä, joka on keittiössä.

Toinen paras juttu on pipon kiskominen pois päästä, mutta toisaalta myös kaiken laittaminen päähän / pään yli. Yksi yö lasta nukuttaessa vilkasin vaivihkaa hiljaa pinniksessä touhuavaa lasta, jolla oli päässään uni-pupu hattuna. Myös rintaliivit laps laittoi kaulaansa roikkumaan (työnsi pään käsiaukosta - onneksi tätä pukemista ehtii vielä harjotella). Toisinaan toi laps on ihan hulvaton. Mämmäm.

Juoksusta

Uskomatonta. Siihen ei tarvita kuin viikko, VIIKKO, että juoksu katoaa elämästä ja motivaatio lähteä lenkille on about nolla. Lenkkieuforiamuistot kadonneet kuin nuoruusvuoteni, jäljellä vain pseudomuistoja. Lenkkejä oon yrittänyt sijottaa enemmällä ja vähemmällä sinnikyydellä a) sinne; b) tänne, mutta tuloksetta. 

Viime viikko oli flunssaa ja aivan älytöntä kiirettä (kyllä, aamusta iltaan). Äitienpäivänä otin tavotteeksi käydä lenkillä, mutta grillauspuuhissa päädyinkin vaan syömään lenkin. Tänään nyt sitten vihdoin kiskoin juoksutrikoot jalkaan ja lähdin tihkuun (ja sekin puoli kymmenen aikaan, koska aiemmin en ehtinyt!). Motivaattorina toimi tällä kertaa vyötäröltä kiristävät farkut. Ja kuulkaa, juoksin sateenkaaren ali!

What he said!

Heti ekojen minuuttien jälkeen oli kivaa, huokasin raitista tihkuilmaa ja mietin, että miten mä saatoin jo unohtaa tän. Otin pari kuvaa, ohitin noin tuhat etanaa (etanat, Espoo for kastemadot?) ja tuntui hyvältä. Jopa niin hyvältä, että aattelin koittaa vaikka kilometrin sellasta 10km/h vauhtia. 

Juoksin. Kilsan jälkeen hidastin takasin perinteiseen 7km/h lönköttelyyn. Pulssi ei meinannu tasaantua. Joka paikkaan pisti. Vähän jopa oksetti. Saattaapi kuulkaa olla, etten juokse kymppiä tunnissa puolentoistakaan viikon kuluttua. No, rehellisesti en sitä tavotellutkaan. Näissä pitää olla armollinen. Pääasia, että on KIVAA, right? Ens kerralla voisin kanssa koittaa syödä vähän järkevämmin ennen lenkkiä.

Sateenkaari niin iso, ettei kuvaan kokonaan mahtunut!

On pahempiakin lenkkimaisemia

kuukausi 10, päivä 10

Stressistä ja elämästä
Toinen puoliaika näytelmästä Day from Hell - Oodi stressille. Takana yö, jollon minä valvotin minua ja sitten valvoin vielä lapsenkin kanssa (mukavan pienen puolitoistatuntisen). Heräsi toinen vaipanvaihtoon, eikä halunnut enää nukahtaa. 

Täysin odottamatta päivän päätteeksi ollaan kuitenkin suurinpiirtein voiton puolella, hurraa! Raskaustestiin tuli suurinpiirtein (no täysin) vain yksi viiva (ei muuten, mutta soisin vähän enemmän väliä ennen seuraavaa tulokasta). Lapselle löytyi suurinpiirtein siedettävä hoitoratkaisu huomisen bändikeikan ajaksi. Lastenhoitaja-asiat edistyy suurinpiirtein hyvään suuntaan. Oma flunssa alkaa suurinpiirtein olla ohi. Laps ei enää oksentanut keskiviikon jälkeen ja tänään söi suurinpiirtein hyvin sentään 2/5 ateriasta. Ja joi paljon maitoa. Vatsa sillä on edelleen kuralla, mutta ei kuitenkaan kuumetta.

Bonuksena päivään (ja päiviin) on mahtunu tosi paljon tosi kivojakin juttuja! Ostin lapselle ensikengät Bebesistä. Mekkokengät ja vauhtilenkkarit (kuten maamo sanoi). Vaatteet epähuomiossa sävy-sävyyn.

Mekkokengät.

Vauhtilenkkarit.

Sitten oli kanssa helatorstai, jolloin ensin mies meni Plantageniin ja sitten läpsystä vaihto mun vuoro seikkailla taimien seassa (KOKO pääkaupunkiseudun asukkaiden kanssa, it seemed). Mutta haaveet kävivät toteen: ostin kuusi yrttiä ja tomaattipuskan (tuleeko siitä puska? Puu? Missä tomaatit kasvaa?) ja mestan johon istuttaa ne.

Istutettiin niitä lapsen kanssa tänään, tosin laps yritti syödä multaa ja repiä istutukset veks. Koitin sanoa lapselle, että eiei, äiti haluaa tappaa ne yrtit ihan itse ja omalla ajallaan. 

Äidin pikkuapulainen. Kokonainen laari herkullista multaa
suoraan nenän alla! Ruukkuun tuli lopulta myös muita yrttejä
kuin tuo yksi basilika.

Lisäksi kaivoin ikkunapesuvälineet esille ja marttyyria esittäen aloin pestä kämpän mahdottomia ikkunoita. Salaa tietysti nauttien yläilmoissa keikkumisesta ja pienestä vaaran tunteesta ja kovaan ääneen kieltäytyen, kun mies yritti ehdottaa, että ostetaan tikkaat, jolla ne niihin ulottuu alhaalta asti. Ei käy! Minä nyt pesen nämä, niin kerta.

Siellä keikun. Ens kerralla lienee paikallaan
laittaa turvaköydet.

Juoksusta

Juoksu on ollut nyt ihan jäähyllä flunssan takia. Tänään alkoi olla ekaa kertaa tällä viikolla sellainen olo, että vois harkita lenkkiä, mutta kaiken keskellä jäi kuitenkin lenkkeilemättä. Viikonloppuna meen. Lupaan.

Sen sijaan kävin meitä sponssaavan Organic Spiritin hieronnassa. Teki. Niin. Hyvää. Tunnin niska-hartia-pää-naama-hieronta. Taivaallista. Ihmisen pitäis saada tollasia hierontoja vaikka edes kerran kuussa (niin, what's stopping me?) ja maailmassa ei varmaan olis sotia. Suosittelen. Ja erityisesti suosittelen raskaanaoleville, noi osaa asiansa ja tekee ihmeitä vartalolle (muistot lämmittävät vieläkin).

kuukaus 10, päivä 4

Elämästä

Makoiltiin eilen sohvalla pupun kanssa, muu perhe oli jo nukkumassa. Yritin blogata, mutta väsymys vei voiton. Elämä vie niin paljon energiaa ja aikaa, että joskus sen dokumentoiminen jää (älkää ees kysykö kuinka myöhässä oon Project Lifen kanssa).

Laps on taas oppinut, hurmannut, kasvanut. Sanoinko, nyt se virallisesti kävelee. Otti vappuna yli 15 askelta ja totesin, että turha näitä on laskea. Nykyään suurin osa lyhyistä matkoista menee tepastellen, kiireellisemmät vielä kontataan. Tosin tänään nähtiin jo yksi 'OOH, vessan ovi on auki!!' -tilanne, jossa ensimmäinen puoli matkasta meni tepast-tepast. 

Jossain vaiheessa laps on oppinut myös tulemaan sohvalta (yleensä, lähes) turvallisesti alas. Ensin mahalleen, sitten nytk-nytk peppu edellä kohti laitaa. Niin, ja sohvalle osaa kiivetä, ihan pienellä avulla - kyse on vain ylettymisestä. Mies myös hämmästeli (laps esitti kaikki temppunsa jonossa) kuinka sohvalta laskeuduttuaan laps otti käsiinsä lattialla lojuneen lakanan (don't ask..), heitti sen päälleen ja kiskasi virnistäen pois. Piponkin nykyään osaa kiskasta pois. Onneksi kelit on lämpenemään päin.

Täällä appivnahemmat kylässä. Tulivat vahtimaan lasta, että päästään miehen kanssa viettämään huomenna toista hääpäiväämme teatteriin. Yritin kerrankin valmistautua, tein lasagnea (etteivät joudu nälässä vahtimaan) ja kahvitarjottavaa ja totesin, ettei musta kyllä koskaan tule kunnon kodinhengetärtä. Hyvistä aikeista huolimatta aina kaikki viime tingassa, ilman reseptiä ja ähinällä. Lisäksi vietän lapsen päikkärit ennemmin tietokoneella kuin keittiössä. 

Lapsen päivät etsii vieläkin rytmiään ja taasen tänään jäin miettimään pitäiskö sitä kuitenkin yrittää saada laps aikasille aamupäikkäreille, että nukkuisi toiset sitten iltapäivällä. Toisina aamuina näyttää väsyttävän, toisina ei. Toisina iltapäivinä näyttää myös väsyttävän, toisina ei lainkaan. Mistä sen tietää?

Ja sitten voi että tätä maalaiselämää! Pihalta on sulanu lumet ja ihmetellään nyt miehen kanssa mitä kaikkea sieltä lumen alta, meidän pihalta nyt paljastuukaan! Ollaan molemmat täysin noviiseja (mä vielä enemmän, jos mahdollista) ja ollaan käyty nyt ihan intona ostamassa puutarhahanskaa ja haravaa. Armeliaasti pitää kyllä edetä ja ottaa lähinnä level 1 haasteita vastaan. 

Juoksusta

Ollut ihan superlaiska lepoviikko, pyhitetty venyttelylle. Lenkit ma (oikeestaan kaks lenkkiä: oma sekä mutsien kymppi -treeni), ke ja pe. Kaikki lenkit melko rauhaisia ja vain reilu 5km. Kaikilla lenkeillä on ollut kummallista pistelyä siellä täällä ja jotenkin laiska olo. 

Venyttelykerrat: 1 (en ehtiny ees joogaan). Kokonaisuudessaan venyttelyyn käytetty aika: 5min. 

Tuntuu hyvältä olla tilassa, jossa motivaation palaamiseen voi vielä luottaa ja ei haittaa, vaikka välillä ei jaksa.

Lenkkimaisemaa

Inspiroiva kukka: suomalaisella sisulla! Vaikka läpi puoliksi
maatuneen puunlehden!

kuukausi 9, päivä 30

Vappu 2013

Laps on tänään tasan kymmenen kuukautta. Joskus yheksän kuukautta sitten oli vaikea kuvitella, että se ikinä kasvaisi näin vanhaksi. Kun niin pieni! Kuukausipäivän kunniaksi teki uuden enkan ja otti kuus askelta.

Syötiin aamulla vaihteeksi mandariinia keittiön lattialla. Leikittiin Ikea-kupeilla, ne on joka päivä vaan kiinnostavia. Syötiin lounasta. Laps nukkui puolentoista tunnin päikkärit. Mä yritin tilata itelleni uutta verokorttia verkossa. Aivot jumissa, liian vaikeeta - mitä kaikkea se Kela nyt oikein onkaan maksanut ja ne ennakonpidätykset jaaaa nyt se laps heräskin jo (puoli valtakuntaa pitkistä päikkäreistä).

Syötiin välipalaa, hedelmäsosetta ja teelusikallinen maustamatonta jugurttia. Leikittiin lisää, myös Ikea-kupeilla. Saatiin vaarilta simaa ja pari munkkia. Soitettiin maamolle. Taisteltiin unet myös tokille päikkäreille ja kokonainen sykli saatiinkin aikaseks. Syötiin päivällistä. Mies tuli kotiin, lähdettiin kaverille, jossa vietettiin perheellisten vappua. Vaihdettiin ihmisten kanssa kuulumisia ja juteltiin lapsista. Tultiin kotiin ja vilkkaan illan jälkeen unta joudutaan näemmä kutsumaan vähän normaalia pidempään ja kovempaa.

Aika erilainen vappu. Nykymittapuulla normaali päivä, tosin yksi niistä päivistä, kun univelka yhtäkkiä vaan painaa liikaa. Ne päivät on vähän harmillisia, pinna on kireällä, kaikki ärsyttää, eikä oikein mikään onnistu. Oma kuppi on vähän tyhjillään ja usein lapskin sen vaistoaa ja kaipaa ekstrasti myös täytettä omaan kuppiinsa. Ihan hyvä päivä meillä lopulta oli, vähän vain väsynyt. Onneks oli illalla kavereita, kummasti toi energiaa.

Juoksusta

Eilen oli tokat Esportin juoksutreenit, aiheena vauhtikestävyys ja kilpailu. Teoriaa, jonka jälkeen lähdettiin juoksemaan. Ensin pari kiekkaa rauhassa, sitten tahtia nostaen aina 800 metrin välein (myös pieni tauko välissä). Lopulta 2min/400m ja kaks kiekkaa tota. Oli muuten rankkaa! Totesin, että turha haaveilla kympin juoksemista tuntiin (no, en oikeasti haaveillutkaan), oon aaaiiivan tyytyväinen 1h15min saavutukseen.

Hyvää matskua tuli jälleen kerran, ja sen pohjalta päätinkin ottaa nyt lepoviikon. Venyttelen enemmän ja juoksen vähemmän (tänäänkin PITI venytellä, mutta mitäs kävikään...). Lisäksi meitä vähän valokuvattiin ja jututettiin Ylen olotila-sivustolla myöhemmin julkastavaa juttua varten, tottakai heti treenin jälkeen, kun oltiin kaikki parhaimmillamme, raikkaan punasina.

Treenistä kanssa jäi käteen sigamagee Siggin sponssipullo! En tiedä missä mielenhäiriössä valitsin just ton valko-kultasen, mutta ohan toi makee. Lisäksi tossa on tommonen nokkamukikorkki, jota mä vielä vähän opettelen käyttämään.

Ja pakko vielä sanoo, että meillä on kyllä ihan mahtava ryhmä. Harvoin näkee näin hauskoja naisia! Ja vielä harvemmin ne on tälleen samassa porukassa. Ihan loistoporukka!

kuukausi 9, päivä 28

Laps

Mietin tossa tänään, istuskellessani brunssaamassa vanhojen opiskelukavereitteni kanssa meidän pihalla, että elämässä tulee päivittäin vastaan ihania, tärkeitä hetkiä, jotka vaan haluaisi säilöä tuoksuineen ja  tunteineen hillopurkkiin vanhuutta varten. Brunssin ollessa yksi näistä mukavista hetkistä, kaikkein tärkeimpiä hetkiä on tietenkin ne lapsen ja perheen kanssa vietetyt. Harmillisen harvoin niitä tulee blogiinkaan talletettua, joten here goes:

Mä nautin valtavasti niistä aamuista, kun istutaan yhdessä lapsen kanssa meidän keittiön lattialla syömässä (samaa) appelsiinia. Laps tahtoo ja saa lohkon (huono mutsi, laps söi jo aamupalapuuronsa, mitä tämä tämmönen napostelu?!) ja mä syön loput. Ollaan valmiita about yhtäaikaa. Laps katsoo mua nenä rypyssä hymyillen ja sanoo 'ääää'.

Mä tulen esittäytymään hopeisessa peruukissa, kysymään mieheltä onko se sopiva asu illan naamiaisiin (tästä puhuin, minä itse yksin ulkona!). Mies sanoo 'oikein hyvä' ja laps pärskähtää ääneen, nauruaan pidätellen. 

Ne yöt, kun hyssyttelen lasta takasin uneen ja lopulta nukahdetaan sängylle päällekäin (no worries, laps päällimmäisenä, minä selälläni) ja nukutaan siinä ainakin tunti, ennen kuin varovasti siirrän lapsen viereeni. Se läheisyys, ja tuoksu!

Ne hetket, kun laps juttelee ja alkaa lopulta nauraa omille jutuilleen.

Nää ekat kerrat, kun laps kävelee pieniä matkoja ja taputtaa itselleen. 

Niin, ja for the record: laps on nyt siirtynyt nextille levelille (myös ruokailun suhteen siis): lisäsin tänään hälle tekemääni ratatouilleen teelusikallisen maustamatonta, kreikkalaista jugurttia. So far, so good.

Juoksusta

Myös mä olen siirtynyt nextille levelille, kahdellakin osa-alueella: kävin lenkillä juoksutrikoissa (!!!!) ja mua harmitti (vähän, mutta ihan aidosti, eikä silleen 'huh, hyvä tekosyy') jättää lenkki puoleen tuntiin, koska olin luvannu olla ajoissa kotona nukuttamassa lasta. Kuka olis uskonut? Varsinkin, kun juoksin kuitenkin eilen kympin (kun en malttanut lopettaa lenkkiä vielä. Mies luuli mun eksyneen).

Tällä hetkellä juoksussa kuuntelussa Playful Parenting, joka näin kahden tunnin kuuntelun jälkeen vaikuttaa kirjalta, joka kaikkien vanhempien kannattaisi lukea (tai siis kuunnella). 

kuukausi 9, päivä 27

Laps

Täällä mennään hirveetä vauhtia. Laps otti tänään neljä (4!!) päämäärätietoista, rauhallista askelta. Taputti sitten itselleen ja niin taputettiin ja hihkuttiin kyllä mekin. Täällä myös nykyään vilkutellaan paljon, joskus ihan kaikilla raajoilla (yleensä laps). Lisäksi luulen lapsen harjottelevan sirkuksesta tuttua kuperkeikkaa (joka kyllä siellä tehdään avustettuna). Nousee alaspäin katsovaan koiraan (jalat suoriksi, pää maahan) ja kierähtää siitä ympäri kyljen kautta. Ja sitten taas taputetaan (ja tietty vähän kutitetaan).

Kommunikaatiokin on kehittynyt taas. Nykyään entistä useammin puhutaan ihan silmiin katsoen, pä päää pä. Ja uutuutena 'hm, ä, hm, ä, hm, ä'.

Unet ja rytmit on edelleen hiukan hakusessa, tosin viime yö meni taas tosi hyvin. Yksi pieni herätys yhdeltä, isompi herätys ennen viittä, imetin, koska vaikutti oikeasti nälkäiseltä. Nukahti uudelleen ja sitten herättiin seiskalta.

Nyt aletaan myös lähestyä ikää, jolloin laps voisi alkaa nauttia maitotuotteita. Mistähän kannattaisi alottaa? Viili? Jugurtti? Raejuusto? Piimä? Ehdotuksia?

Niin, ja mä olin ulkona eilen! Siis ulkona, itsekseni, kavereiden duunipaikan tupareissa! Laittautuneena ja sanoinko, itsekseni! Eikä ollut kiirettä kotiin, koska tiesin lapsen ja miehen pärjäävän täällä oikein hyvin. Tästä riehaantuneena join kaksi (2!!) siideriä ja lähdin kotiin (muiden perheellisten matkassa) kympiltä. Mutta siis sosialisoin ja puhuin ihmisten kanssa muista(kin) kuin lapsiin liittyvistä asioista ja olin vain minä. Oli meikkiä ja hame ja naamiaisteemaan sopiva peruukki. Aivan uskomattoman virkistynyt olo, ajattelin että näin voisi tehdä vielä joskus toistekin.

Sen lisäksi, että lapsella on kiire, niin hetkittäin tuntuu että viikonlopussa on yksinkertaisesti liian vähän tunteja. Tai sitten pitäis karsia harrastuksia, eihän tässä ole aikaa SEKÄ kirjottaa blogia, ETTÄ yrittää ehtiä Project Lifeä.. Vielä haluisin tänään ehtiä käydä lenkillä ja kaupassa. Lisää tunteja, please!

Ja btw, just for peculiarity, haluaisin kertoa meidän jäniksen ruokavaliosta. Ihan normaalisti syö heinää ja pellettejä. Mutta sen lisäksi:

Sitterin jalka.

Taaperokärryn renkaat.

Sophie-paran korva.

Kana-lelun imukuppiosuus.

Turvakaukalon muovireuna.

En tajua miten sen ruoansulatus kestää. Onko pehmeä kumi kuulunut jänisten ruokavalioon joskus esihistoriallisella ajalla vai mistä tuo himo kumpuaa??

Juoksu

En oo käynyt kahteen (2!!) päivään lenkillä (tässä entryssä haluan korostaa numeroita huuto- ja sulkumerkein). Enkä ole urheillut muutenkaan. Alan pelätä, että kaikki näkemäni vaiva valuu jo hukkaan. Tänään kuitenkin on aikomus lähteä ulos.

Tajusin tuossa kuitenkin miksi jotkut ihmiset eivät tarvitse juoksuohjelmaa. On ihmisiä, jotka käyvät lenkillä, koska HALUAVAT, koska on fiilistä siihen. Sitten ihmisiä, jotka käy lenkillä, koska tarkotus on onnistua suorittamaan jotain epämieluisaa ja sitä ei tule tehtyä, ellei ole jotain selkeää ohjenuoraa, jota noudattaa sokeasti ja kyselemättä. 

Ilokseni voin kertoa siirtyneeni ensimmäiseen ryhmään. Tai no, olen ottanut juoksuohjelmaksi 'niin monta lenkkiä viikossa kuin vain ehtii ja huvittaa,  mieluiten vähintään neljä tai viis. Ja mieluiten vähintään puol tuntia kerrallaan, mutta sen verran kun tuntuu. Ja jos ehtii ja jaksaa, niin mieluusti viikonloppuna pidempi lenkki. Ainakin jos aurinko paistaa.'. Vaikuttaa skulaavan.

kuukausi 9, päivä 23

Mulla on ollut ajatuksissa useampikin erilainen postaus erilaisista aiheista, mutta koska aikaa on vain rajallinen määrä, niin tänään ei ehtinyt kuin puhua juoksusta. Lupaan, että ens kerralla muita aiheita, tää ei oo mikään urheilublogi.

Juoksusta

Eli vielä lisää ajatuksia lenkkeilystä. Tai no, enemmänkin samoja ajatuksia jälleen kerran, mutta nää nyt pyörii kovasti mielessä. Tuntuu vaan ihan voittajalta, että on löytäny reseptin miten lenkkeilystä saa - ei siedettävää, vaan suorastaan houkuttelevaa. Here goes:

1) Ne matalat sykkeet. Vaikea kuvailla kuinka suuri heureka-elämys mulle on ollut tajuta, että EI TARVI (ja ehkä ennen kaikkea: ei PIDÄ!) juosta henkihieverissä tuntia, jotta lenkki olisi tehokas. 

Lenkkeilyn pitää olla mukavaa (eli, tadaa, ne matalat sykkeet), lenkki voi kestää vaan puoli tuntia ja silti  olla tehokas. Ja kas vain, tämän tajuttuani lenkit onkin alkanut kestää hyvin yli tunnin. Koska mikäs tässä mennessä.

2) Viihdettä lenkille! Mitä jos et meniskään ensisijasesti lenkille, vaan kuuntelemaan jonkun tosi hyvän, ikisuosikkibändis albumin, jota et oo kuunnellut vuosiin? Tai mitä jos menisitkin stand-up keikalle?

Latasin viime lenkille Audiblesta tunnin mittasen stand up -keikan. Juoksin koko lenkin hymy naamalla ja hetkittäin ääneen nauraen. Tajusin myöskin tossa, että youtubesta löytää vaikka mitä stand up -pätkiä (suomalaisiakin), jotka saa mp3:ksi ja mukaan lenkille. Tietenkin joku hyvä kirja toimii myös, vaikkei oliskaan hauska. Heureka, part 2.

3) Lenkkiseuraa, eli vaihtoehtoista viihdettä. Aina löytyy joku, jonka kanssa vertailla vaippamerkkejä ja unikouluvinkkejä.

4) Hyvä vaateparsi. Hyvät lenkkarit (kirpasee kukkaroa, mutta vain kerran parissa vuodessa) on must. Vaatteet, jotka pitää lämpinä ja viileenä ja ihon mukavana. Yllättävän merkityksellistä.

5) Se juomavesi, josta siellä juoksukoulussakin puhuttiin. En oo vieläkän keksiny tapaa kuljettaa vettä mukana lenkillä, ellen oo menossa vaunujen kaa. Ja sitten huomaan keskellä lenkkiä, että on jär-je-tön jano, kurkku ihan karhea, eikä mikään nieleskely auta. Still working on this.

Ja niin, tällä mennään! Tänäänkin mentiin! Ja varmaan huomennakin! Vaikka marraskuu palasi käymään tälleen ennen kesää!

kuukausi 9, päivä 21

Laps

Viikonloppu taas loppu. Harmillisesti. Upeita kelejä pidellessä käytiin keinumassa ja testattiin lapsen välikausihaalarin pitävyyttä parissa liukumäessä. Haalari piti, mutta mun lenkki-lenkkari ei. Keinuminen oli edelleen kivaa, eikä liukumäetkään pelottanu. 

Olin laittanut oikein ripsiväriä siltä varalta, että törmättäisiin puistossa muihinkin vanhempiin ja surkuttelin jo valmiiksi miehelle, notta pääseeköhän laps edes keinumaan vai onko kaikki keinut varattu. No, saavuttiin tyhjyttään huokailevaan puistoon ja täytettiin se ilon huudahduksilla. Voi kyllä, kävin keinumassa mäkin.

Suoritin myös hellän unikoulun syventävän jatkokurssin lapsella ja päätin, että nyt kokeillaan päästä yöimetyksistä eroon. Aikasempi unikoulu oli toiminut hyvin, tosin olin jotenkin kuitenkin lopulta taas päätynyt imettämään yöllä. Ja niinhän siinä kävi, että herätykset oli säännöllisesti yhdeltä, kolmelta ja viideltä. Päättelin, että nälästä ei varmaan ole kyse.

Yö 1: valvottiin (minuutin torkahduksia lukuunottamatta) yhdestä puoli neljään (2,5h). Sylissä, sängyssä mun vieressä, välillä protestoiden, välillä hiljaa, välillä möyrien, välillä jutellen. Loppuyö nukuttiin kuuten-seiskaan asti, jollon imetin.

Yö 2: Laps nukahti ysin aikaan. Heräsi seuraavan kerran neljältä. Ei itkua, vain herääminen. Annoin hörpyn vettä. Laps nukahti rauhallisesti. Herättiin kuuden-seiskan aikaan, jollon imetin.

Yö 3: Laps heräsi puoli kolme, ei huolinut vettä. Tassuttelin takaisin uneen. Sitten herättiin kolmen vartin välein aamuun asti. Imetin kuuden aikaan.

Yö 4: Laps heräsi ehkä kahden aikaan. Ei huolinut vettä. Tassuttelin uneen. Heräsi toisen kerran tunnin, parin päästä, huoli vettä, tassuttelin uneen. Heräsi kuudelta, oli selkeästi nälkäinen. Imetin ja makoiltiin sängyssä seiskaan, kunnes noustiin.

Yöimetyksistä ollaan siis pääsemässä eroon (aamukuuden imetys ei ole enää varsinaisesti yöimetys, eritoten jos sen jälkeen ei enää nukuta). Heräilyt kuitenkin on tässä vähän jatkunut, katsotaan mihin suuntaan tämä menee. Olihan tässä jo yksi tosi lupaava yö. 

Nauttiiko muuten kukaan muu aivan sielu hengästyneenä tosta jatkuvasta lintujen laulusta? Kesäkesäkesäkesä! Voi kanssa olla, että huomaan sen vaan aivan erilailla näin espoistuneena.

Juoksusta

Kävin eilen juoksemassa 10,7km. Huonosti nukutun yön (ks. 'Yö 3') jäljiltä sykkeet tuntui nousevan aika herkästi, joten mentiin sitten toooosii hiljaa (paitsi se 300m pätkä, joka yhtäkkiä olikin pelkkää autotietä). Ja mun kirja loppui ennen kuin kolme kilometriä oli juostu, eli piti luottaa musiikin kantavaan voimaan. Aluksi oli vastatuulta. Lopuksi oli vastatuulta. Kylkeen välillä vähän nipisteli (miksimiksi?).

Ja tän valituksen jälkeen voin sanoa, että olipa hyvä lenkki! Hitaasta vauhdista johtuen vetäsin vikalla kilometrillä mukavan loppukirin ja kotiin tullessa olo oli mitä mainioin. Alhaset sykkeet, my friend, alhaset sykkeet!

Tänään oli lepo- ja tankkauspäivä. Joogassa kävin venyttämässä takareisiä (auts) ja ravitsin kehoani runsaalla määrällä mutakakkua ja jätskiäruokaa, että ens viikolla jaksaa taas juosta. Lisäksi kuulin juuri, että omalta pihalta kannattaa lapioida lunta pois, eikä vaan odottaa luonnollista sulamista. Jep, kaupunkilaistytöllä oma piha ekaa kevättä. Hei hop, lumet veks ja tää lähtis Plantageniin valitsemaan tämän kevään uhrit (haave olis omasta yrttipenkistä, mutta jotenkin kasvit aina kuolee käsiin..).

kuukausi 9, päivä 18

Baby Segway Tours

Hyvät matkustajat, tervetuloa Baby Segway Toursin yläkerran kierrokselle. Seuraavat nähtävyytemme ovat keittiö, makkari, pupun huone ja eteinen. Pyydämme matkustajia pitämään turvakaiteesta kiinni koko matkan ajan ja poistumaan vaunusta vain henkilökunnan luvalla. Bästä passangerare...

Matkustaja lähtövalmiina. HUOM:
sinisistä vaatteista huolimatta kuvan lapsi
on tyttö (joka liittyy tapaukseen).

Keittiössä ei oikeastaan mitään jännää. Vain valkoharmaa
keittiöpyyhe. Moving on.

Maistakaa toki makuuhuoneen sängynnurkan ihmeellistä
suojusta! Suoraan Ikeasta!

Olkaa hyvä ja pysykää turvallisen välimatkan päässä häkkiinsä
vetäytyneestä villieläimestä.

HYVÄ NEITI, PYYDÄMME PITÄMÄÄN KÄDET
TURVAKAITEESSA..!

Eteisen taikalasi, katsokaa, koskekaa ja hämmästykää. (laps
ei ole vielä läpäissyt peilitestiä)

Olemme saavuttaneet päätepysäkkimme. Pyydämme matkustajia
poistumaan kuljetusvälineestä ja siirtymään playstationin äärelle.

In other news: laps on oppinut taputtamaan! Meillä nykyään taputetaan ja high5:taan ja vilkutellaan aika paljon. Ja siihen liittymättä jätettiin (kaiken varalta) kunnalliselle puolelle perhepäivähoitohakemus ens syksylle. Mä en oikeasti tiedä miten tuun selviämään, jos mun pitää jättää itkevä laps jonnekin hoitoon ja mennä töihin. 

Juoksusta

Ensinnäkin, just for the record: käytiin eilen kaverin kanssa reippaalla, reilun tunnin vaunulenkillä. 

Ja sitten tänään: sarjassamme miksi, oi miksi en mennyt juoksemaan päivällä, kun aurinko paistoi. No siksi, että väsytti. Ja koska on kivempi juosta ilman vaunuja (eli illalla miehen kotiinpaluun jälkeen). Ja koska halusin uudet urheiluliivit ennen päivän juoksua. Niinpä kävin ostamassa mutsien kymppi -juoksuryhmän äitien kannustuksella Shock Absorberit. Sitten huokasin, katsoin ulos sadetta ja sanoin miehelle, että käyn nyt kuitenkin juoksemassa lyhyen lenkin.

Lähdin. Turns out: Juokseminen onkin kivaa tihkussa! Päätin ignorata kellon ja juosta sittenkin pidemmän lenkin. (!!?!??)

Huomioita lenkin varrelta: 

1) Lenkki tuntuu paljon pidemmältä, jos juoksee vieraassa ympäristössä. Lisäksi luultavasti kuitenkin eksyn --> kannattaa pysyä tutulla (ennaltasuunnitellulla) reitillä! (Päätin tänään 'oikaista' ja lisäsin lenkkiin ainakin puolisen kilsaa)

2) Etana:

3) Tahtia kun kiristää loppua kohti, niin tuntuu vähän aikaa hyvältä. Sitten ei enää. Loppukiri on ihan jees, mutta ei kannata kauheasti yli kilsaa ennen kiristää tahtia liikaa. Lisäksi Sports Tracker alert-auuga-auuga-sykeliiankorkea-piipitys korvissa kirjan päälle on tosi rasittavaa.

Nyt on meneillään kuudes viikko Sports Trackerin käyttöä - ja siis myös juoksutreeniä. Muutoksia on tapahtunu. Lenkille nykyään TEKEE MIELI LÄHTEÄ. Juokseminen on helppoa (koska kevyet sykkeet ja hitaus), juoksemisesta tulee hyvä mieli ja hyvä olo (koska tietää tehneensä tehokkaan ja hyvän treenin, vaikka ei olekaan verenmaku suussa ja keuhkot piipussa) ja juostessa saa kuunnella hyvää kirjaa, mikä jo itsessään houkuttelee lähtemään.

Ihan rehellisesti en olis arvannut. Ihan rehellisesti lähdin kädet täristen tähän kymppitsemppiin mukaan ja näin jo tuhat erilaista tapaa, jolla tuun feilaamaan. Ja ajattelin, että no, kyllä mä tän Via Dolorosan kuljen läpi, kaikki kuitenkin loppuu aikanaan (joku ehkä muistaa mun psyykkauslistan ekasta mutsien kymppi -entrystä). Harvoinpa tulee veikattua näin pieleen.

Varasinpa muuten hieronnan itelleni! Ihana ihana Organic Spirit lähti sponssaamaan haastettamme ja tarjoaa hieronnan juoksijoille. Vanhat lukijat saattaa muistaa, että kävin raskausaikanakin hieronnassa samaisessa paikassa lähdin sieltä varsin onnellisena. Hieronta on viikon päästä perjantaina ja ootan sitä jo nyt ihan fiiliksissä.

kuukausi 9, päivä 15

Juoksusta

Kävin eilen vähän pidemmällä lenkillä. Tarkotus oli juosta reilu 10 km - käännyin jo risteyksestä pidemmälle reitille, mutta aika ei ollut puolellani. Totesin, etten yksinkertasesti ehdi, jos meinaan pitää sykkeet järkevissä rajoissa. Siispä palasin muutaman kymmenen metrin jälkeen ja jatkoin lyhyempää reittiä, joka sekin oli kuitenkin lopulta lähes 9km.

Välillä sujui, välillä jokaista sisäelintä yksitellen nipisteli ja mua kiukutti. Nippaili oikealta, sitten alhaalta, sitten vasemmalta jne.. Sykkeet kuitenkin pysyi hölkällä ihan hyvissä lukemissa (erityisesti niinä hetkinä, kun sykemittari lakkasi mittaamasta sykettä), joten sitkeesti jatkoin. Onneks ihan loppuosa lenkistä oli sellasta ei-nipistelevää vaihetta, joten suuhun jäi hyvä maku. Mikään nivel, jänne tai lihas ei oikutellut, mutta nivuset olis ehkä kaivannu venyttelyä, jota en tietenkään tehnyt.

Tänään oli vuorossa reilu 5km intervallilenkki. 2min juoksua (sykkeet saa nousta ja oh boy kyllä nousikin) ja 2min kävelyä (sykkeet saa laskea ja oh boy ne mihinkään laskenu). Kesken lenkin alkoi tihkuttaa, mikä tuntui sopivan täydellisesti olotilaan. No, ihan hyvä lenkki oli, vaikka intervallaaminen onkin vähän rankkaa.

Viikon (viime) saldo: neljä lenkkiä, yhteensä kolme tuntia. Lisäksi yksi vuori-hiking, joka ei ollut kauhean pitkä, mutta paljon portaita ja laps Manducassa. Kolme tuntia ei nyt oo mitenkään superpaljon, mutta toisaalta olin ton viikon reissussa, joten oon ihan tyytyväinen. 

Sitten. Onko kellään suositella hyviä urheiluliivejä? Sellasia, jotka ajaa about saman asian kuin olisi pistänyt muutamia kierroksia ilmastointiteippiä rintakehän ympärille?

Ootan jo nyt hirveellä jännityksellä ja innolla seuraavia juoksutreenejä. Ihana Esport ja sen juoksukoulu. Naurattaa vieläkin, miten mietin ennen ensimmäistä tapaamista, että nnnoh. Kyllähän mä nyt juosta osaan, kuka ei? Joo-o. Onneksi on joku, joka oikeasti osaa ja kertoo.

Lapsesta ja muusta

Laps on oppinut taas uusia juttuja. Nykyään lelulaatikkoon (Ikea rahi) ja ulos kiivetään varsin ketterästi (pää edellä, jalat raahaten reunan yli). Ikean ruokahaarniskatakki riisutaan pois ihan itse (määrätietoisesti ja tomerasti). Juuri ennen nukahtamista bongasin taputtavat kädet (katsotaan muistaako enää huomenna). 

Lisäksi se ylettyy jo nykyään tosi korkeelle ja vaatteetkin on pitäny vaihtaa kokoon 74. Ja juurikin tähän liittyen kävin hakemassa mm. Lindexiltä eilen Littlephant -housut. Mun mielestä söpöt. Ja humoristiset. Ja huomasin tänään (joo, oon vähän myöhässä blogien lukemisessa), että joku muukin on samat pökät bongannu. On ne suloset!

Mc Hammer, I presume?

Vietettiin lapsen kanssa leppoisaa kotipäivää (aside from lenkkeily, joka ei ollut allekirjoittaneelle leppoisaa. Laps veteli sikeitä.). Leikittiin, sormiruokailtiin ja nukuttiin päikkäreitä. Kotona on muutamia luksusjuttuja, jotka jaksaa kyllä ilahduttaa kerta toisensa jälkeen. Vuoan päälle lätkästävä silikonikansi, eikä tarvi taistella elmukelmun kanssa. Kuivakaappi laatikossa (PARASTA). 

Tää on niin hyvä systeemi, etten edes häpeä esitellä
kuivakaappimme sisältöä.

Meidän vesipullosysteemi, joka takaa, että aina saa kylmän pullon vettä mukaansa. Applen Air Play, jolla saa langattomasti olkkarin kaiuttimista musaa soitettua koko musiikkivaraston skaalalta puhelimesta, ipadista tai läppäriltä. Ja tietty edelleen uuden uutuuttaan hohtava valkoinen keittiö. 

kuukausi 9, päivä 13

Reissusta

Hengissä selvittiin, kotiin asti. Zurichin kentällä oli tosi mukava virkailijamies, joka tarjoutui katsomaan onko mulla koneessa vieressä tyhjä paikka 'kun sillä tavoin on helpompi matkustaa lapsen kanssa. Katsos kun minulla on omakin...'. Tyhjä paikka oli kuin olikin ja kyllähän se matkaa helpotti.

Zurichin kentältä bongasin myös 'Family services' kyltin läheltä meidän lähtöporttia. Lapsen heräiltyä päikkäreiltä päätin lopulta käydä vilkasemassa (hyyyyyyvin skeptisenä. Family Shmamily.) olisko siellä kuitenkin helpompi vaihtaa vaippa, kuin esim. vessakopissa. Ja tadaa, olihan siellä. Oikea tiski vaipanvaihtopisteitä, mukava ja avulias virkailija ja hauskat leikkitilat lapsille. Suosittelen. Ei mitään tietoa löytyykö H-V:lta tämmösiä palveluja. Jos ei, niin pitäis.

Olenko mä ainoa, jolla ei kuvien lataus bloggerissa onnistu? Tulee vain musta laatikko kuvan tilalle...

Lennolla penkkirivin ikkunapaikalla (kun ite olin käytäväpaikalla) istui kolmekymppinen mies, joka alkoi jutella. Kuulemma oli oma, 2v tyttö. Se on jännä miten helppoa tuntemattomien kanssa on jutella, kun on tämmönen yhteinen aihe kuten lapset. Ja laps ihastutti kiskomalla miehen käsikarvoja heti kun mun silmä vältti.

Ja niin, päästiin tosiaan kotiin. Ja matkalaukkukin tuli heti parin tunnin kuluttua perässä (jotain sekaannusta ja tuli eri lennolla kuin mä). Kotona uusi ihana keittiö ja vanha pupu ja sopivanikäinen mies. Pienen skumpan kävin ostamassa vielä, että saatiin vähän juhlistettua keittiötä. Laps juhlisti ottamalla pari haparoivaa askelta.

Mutsien kympistä
Tänään oli harmaata, äh ei jaksa juosta. Eilen reissattiin, äh ei jaksa juosta. Huomenna meen, ellei nyt ihan kauhee keli oo. Jos on, ni sit yritän edes joogaan. Muutenkin ulkona tuntuu taas niin kylmältä Sveitsiin verrattuna. Vähän lämpimämmässä paljon helpompi juosta.

Sen sijaan on pitänyt sanoa, että mehän saatiin sponssina Pågenilta hyvä satsi leipiä. Ajattelin eilen kotiin tullessa, että ah, meillähän on pakkasessa vielä niitä jäljellä, käynpä hakemassa. Mutta kah, eipä ollutkaan. Mies oli syönyt kaiken, jopa ne neliskanttiset Oivallus -palat (again, toimisipa kuvien lisäily..), jollaiset ei normaalisti ole hänen makuunsa (mutta sitäkin enemmän mun makuun). Eli piti käydä kaupassa ostamassa ihan rahalla lisää (mukaan tarttui spelttipaloja, superhyviä nekin).

Ja tähän vielä: bongasin Unaelta joku aika sitten Elvis-leipä-reseptin, josta tuli osa mun päivittäistä syömistä (ajalla ennen keittiöremonttia).  Tai lähinnä tuosta banaani+maapähkinätahna-kombinaatio, jota sitten levittelin millon millekin riisikakulle tms. Tuli sitten testattua: Pågenin Oivallus-palat (paahdettuna) toimii aivan erinomaisena alustana tällekin herkulle. Suosittelen lämpimästi!

kuukausi 9, päivä 11

Reissusta

Siirryttiin Luganosta Zurichiin ja Luganoon viimein tuli aurinko. Istuttiin rautatieaseman edessä jalkakäytävällä, mun matkalaukut vierellä ja tuli jotenkin ihan nostalginen olo. Ne teinivuodet, ne junamatkailut, se kaikki meininki. Ja nyt oltiin taas vähän samanlaisissa reissutunnelmissa, tosin tällä kertaa lisänä oli rintarepussa nukkuva ysikuinen. Vähän sellanen 'WHOAH' -fiilis, kun taas katsoo elämää. Tavallaan asiat on niin itsestäänselviä, mutta sitten tulee näitä hetkiä, että oho. Koska tämä teinityttö kasvoi kolmekymppiseksi äidiksi? Huh.

Kaikki matkustaminen on ollu yllättävän sujuvaa (erityisesti lasta miettien). Tähän voi tietty vaikuttaa, että yhtäjaksosta istumista on ollu lyhyempiä pätkiä kerrallaan. Toisaalta, matkustamiseen on täytyny sijottaa syömistä, maito ei enää yksistään riitä. Tulee mieleen, kun vähättelevästi kuuntelin ihmisten 'eiks oo helppoa, kun ruoka on aina mukana?' -huokailuja sillon alkuaikoina.

Serkun luokse päästyämme laps kotiutui about sekunnissa. Jo heti ovella hymysi leveästi puoltoista(pian kaks)vuotiaalle pikkuserkulleen ja samantein kun nostin ulos Manducasta, tyypit istahti matolle tutkimaan toistensa leluja ja muutaman tunnin päästä pikkuserkku jo huhuili lasta mukaansa kylpyyn. Kyllä lämmitti sydäntä kun lapset konttasi peräkanaa (isommasta oli hauska matkia pienempää) pitkin kämppää.

Ja niin. Jotain loksahteli lapsen päässä tuetta seisomisen kanssa paikoilleen täällä ja nyt on jo ensimmäisiä ihan haparoivia askeleita / tasapainon siirtoja otettu. Uskaltaisin väittää, että toi ei jaksa enää kauhean pitkään kontata.

Tavallaan harmi lähteä jo huomenna kotiin, mutta toisaalta kivaa päästä näkemään uusi keittiö ja järjestelemään kamoja paikoilleen.

Juoksusta

Lenkkeily Luganossa oli futiilia: vastaan tuli gelateria ja pakkohan sieltä oli ostaa jätski. Ja crepe nutellalla. Sports Tracker sanoi, että 330kcal kulutettu. Ei ollut kohtaa johon merkitä, että calory intake: 500+

Kävin kanssa tänään rauhallisella 5km juoksulla, tällä kertaa matkarattaiden (niiden sisällä kyllä laps) kanssa. Ehkä se on tää lämpimämpi keli, ehkä kroppa on tottunu, ehkä vauhti on riittävän hiljanen (ehkä suklaatankkaus toimii hyvänä lenkkiruokana), mutta nyt oon pystynyt pitämään mukavan hölkän päällä kokoajan ilman, että sykkeet nousee yli aerobisen rajan. Hurraa! Tekee lenkkeilystä huomattavasti miellyttävämpää ja koen aivan absurdeja hetkiä huomatessani, että HALUAN (siis minä! Siis HALUAN!) lähteä lenkille ja että koen sen kivaksi! Again, äänikirjat for teh win.

Myh. Olisin laittanu kuvia, mutta blogger ei anna. Ei sitte.

kuukausi 9, päivä 9

Matkasta
Ollaan Sveitsissä. Luganossa, ihan Italian rajalla to be exact. Huolimatta siitä, että sunnuntaiaamuna viiden aikaan vannoin, ettei enää ikinäikinäikinäikinä aamulentoja, niin kaikki meni itseasiassa ihan hyvin, enkä missään vaiheessa esim. sammunut jaloilleni. Lapskin sai aamupuuronsa lentokentän kahvilassa ja lento sujui (aamukoomassa?) suhteellisen rauhallisissa merkeissä (aamupuuroa lentokentän kahvilassa? Voi kyllä, alan olla ihan pro!).

Lentokentältä junalle, josta Zurichin päärautatieasemalle, josta odottelemaan uutta junaa. Tässä vaiheessa alkoi kyllä mietityttää, että siis miksi mä otinkaan ne matkarattaat mukaan. Loppujen lopuksi matkalaukun, matkarattaiden, käsimatkatavaran ja lapsen roudaaminen oikeastaan kävi jo ihan jumpasta. Ja olin kuulevinani jonkun henkäsevän takanani 'ja vielä kolmen laukun kanssa!'

Asemalla ostin kiskalta leivän ja myyjä kysyi: 'Breakfast at zoo?'. En oikein tiennyt mitä vastata, joten sanoin 'no'. Myöhemmin aivot parsi kysymykseen sanat 'etwas' (jotain) ja 'zu' (sinä) ja tilanne alkoi vaikuttaa huomattavasti vähemmän absurdilta. Ranskalainen mies tuli kertomaan katselleensa mun menoa ja todenneensa, että tuohon kykenee vain nainen (kolme laukkua + lapsi). Sitten puhui pitkästi ranskaa (jota en ymmärtänyt) ja nipisti lapsen poskea. Perus.

Junassa italialainen (kaljamahainen, keski-ikäinen, hetkittäin torkahteleva ja kovaan ääneen kuorsaava) joutui lapsen flirtin kohteeksi (pitäiskö olla huolissaan ton miesmausta?) ja yritettiin sitten vähän jutella. Ei onnistunut. Hän ei puhunut englantia, enkä minä italiaa. Sitten vaan oltiin hiljaa ja jossain vaiheessa mies tarjosi kauppakassistaan purkkiespresson. Kiittelin (espanjaksi..) ja yritin ymmärtää mitä miehen huitominen tarkotti. Että piti ravistaa ennen juomista. Selvä.

Uusia kokemuksia lapselle: hienosti teki tarpeensa (peräti kahdesti) junan vessaan.

Luganossa (jäätiin samassa paikassa pois) mies tarjoutui kantamaan matkarataskassin. Yhteisen kielen puutteessa käveltiin sitten hiljaisina peräkanaa pitkin asemaa ja mulla oli vähän nöyrä olo. Täällä kaikki niin erilaista kuin Suomessa.

Luganossa hyviä appelsiineja (miksi Suomessa se season on jo ohi?) ja vähän sumusta. Ruokakaupassa lasta kehuttiin söpöksi kuin pieni papu (näin ystäväni ainakin asian tulkitsi, kuka näistä italialaisista idiomeista tietää?), enkä osannut vastata kun kassa kysyi onko paikallista plussakorttia. Ollaan kuitenkin lapsen kanssa oltu täällä ihanien ystävien ihanassa täyshoidossa, syöty hyviä salaatteja ja pizzaakin (vain viisi kilometriä Italian rajalta!), avauduttu elämästä ja otettu rennosti. Matkarattaat ovat saaneet oikeutuksen olemassaoloonsa, samoin ennen reissua ostamani välikausihaalari (lapselle). Eli ihan luksusta!

(Btw - välikausihaalarin ostaminen, aargh. Sarjassamme 'no mistä sitä nyt tietää mikä näistä on lopulta paras?'. Tähän päädyttiin, koska a) vetskari ylettyi polveen asti; b) sisävuori on tosi liukasta --> helpottaa pukemista; c) värit on raikkaat ja sopinee lapsen vihreiden kumisaappaiden kanssa. So far ei ole pahaa sanottavaa.)

Välikausihaalareissaan

Juoksusta
Kävin täällä sitten lenkilläkin. Täällä onneksi kulkee joki tossa varsin lähellä, joten näin suunnistustaidoton tyyppi selvisi eksymättä. Joen vartta tonne ja takas. Ja vitsi, siis kauden paras lenkki (so far)! Olkoonkin, että lenkki jäi lyhyeen (puoleen tuntiin - laps heräsi päikkäreiltä ennenaikaisesti ja kaipaili äitiään), mutta siis täällä on jotkut juoksutähdet just oikeassa rivissä. Ei kylmä, ei kuuma, just sopivan kostea ja raikas ilma, helppo hengittää ja kerrankin sain hölkätä koko matkan ja sykkeet pysyi aivan kurissa!

Matka oli kyllä melko lyhyt (3-4km, roaming datan puutteessa sports tracker ei logannut mun roamaamista) ja vauhti siis tosi rauhallinen. Mutta kuitenkin, olin ihan fiiliksissäni! Ja oon vähän vieläkin! Ja suunnittelen tässä, että mihin kohti päivää sijotan lenkin tänään. Onneks otin ne lenkkarit ja juoksukamppeet mukaan.

Matkan varrelta.

kuukausi 9, päivä 3

Laps yms.

Oon tässä viime päivinä miettinyt, että johtuukohan eroahdistuksesta lapsen yllättävän tiheä imetyksen kaipuu. Tänään aloin sitten veikkailla, että maitotuotanto voipi olla vähän hiljasemmalla. Huomasin myös, että tiukan istuvat jumppahousut ei pysyny enää päällä. Kirjaimellisesti.

No ei tässä mitään, ajattelin, tankkaan ruokaa muutamia päiviä, eiköhän se maitotuotanto taas lähde kiihtymään. Ja hei, voinhan mä syödä FIKSUA ruokaa, ei tankkaaminen välttämättä tarkota mässäilyherkuttelua. Sitten menin kauppaan ja ostin putelin Ben&Jerry Half Bakediä. Ja pussin Pollyja (onko kukaan muu huomannut miten pelottavan addiktiivisia ne on?). Fiksua ruokaa parhaimmillaan.

Viime päivinä on ollu aivan uskomattoman upeita kelejä. Ja meidän piha, voih. Suurin osa pihasta on edelleen ainakin metrisen lumikasan alla. Lumettomana on kuitenkin riittävän iso (laudotettu) alue, että siihen mahtuu hyvin vaunut sekä parikin auringonpalvojaa. Ja kyllä, shortsit ja toppi riittää, tänään tuli jopa vähän hiki (pihalle paistaa aurinko about koko päivän, eikä sinne jotenkin tuule ollenkaan)! 

Päästin sitten lapsenkin vähän kokeilemaan ulkoilua vaunujen ja sylin ulkopuolelle. Huomasin tosin olevani vähän huolissani 'mitä jos se karkaa, eikä koskaan tule takasin?', vähän niinkuin koiranpentu ilman hihnaa. Onneks toi ei (vielä) ole niin nopea, että pääsis karkaamaan. Valjaat on jo ostettu - kilpikonnareppu, jossa on myös huppu, jos haluaa leikkiä ihan oikeesti kilpparia. Ja kaverin suosituksesta, ihan vaan varmuuden vuoksi. Sen näkee sitten myöhemmin tarvitaanko niitä oikeesti. Btw, onko kukaan muu käyttänyt / käyttämässä moisia?

Niin joo, käytiin kanssa keinumassa lapsen kaa. Tai siis laps keinui, semmosessa vauvakeinussa, ekaa kertaa! Hämmästytti, nauratti ja aurinko paistoi vähän silmiin. Otin videon.

Juoksusta

Oon käynyt tässä tasasesti about päivittäin tunnin reippaalla kävelylenkillä kohottamassa sitä PERUSKUNTOA. Rehellisesti sanottuna tuntuu hyödyttömältä, kun ei tule tuskanhikeä ja kurkun kuristusta ja väsymysahdistus-enjaksaenää-tunnetta. Joka paikassa kuitenkin (tsekkasin internetinkin) sanotaan, että se on sitä parasta pitkän matkan treenausta (jos 10km nyt lasketaan pitkäksi matkaksi kaikenmaailman maratonien ohella). Se hyvä puoli tässä on, että äänikirjat on just omiaan näille kevyille lenkeille. Suorastaan tekee mieli lähteä lenkille, että pääsee kirjan äärelle.

Siirryin pois juoksuohjelmasta sen meidän juoksutreenin myötä ja aloin nyt tehdä vaan päivittäin näitä pk-lenkkejä ja joku vähän kireempi intervallilenkki sitten johonki väliin. Eiköhän tää tästä.

Keinussa jee!

Laps vähän ehkä, köh, ylipuettu. Oli kuitenkin
varjossa päiväunilla. Paljon viileämpää.

kuukausi 8, päivä 29

Lyhyestä virsi kaunis.

Lapsesta

Kyllä se nyt on vaan niin, että laps on oppinut seisomaan tuetta - tai ainakin sitä nyt harjotellaan jatkuvasti ja monta kertaa tänäänkin nousi keskellä huonetta seisomaan, ihan itse. Hassua miten usein nää isot askeleet tapahtuu just kuun vaihteessa. Valitettavasti kuvaa ei ole antaa todistusaineistoksi, mutta tehdään tähän pikaisesti muutos.

Juoksusta

Kävin nytsit reippahalla tunnin kävelylenkillä, jolla oli tosi vaikea löytää sopiva kävely/hölkkävauhti, jossa syke pysyisi just kohdillaan (niin, ostin Sports Trackerin kanssa skulaavan sykevyön. Tuntui hyvältä idealta, mutta vaunuillessa yllättävän hankalaa vilkuilla puhelinta jatkuvasti). Reipaskin kävely laski liian alas, kevytkin hölkkä taas liian ylös. Loppuvaiheessa lopulta rytmi alkoi kuitenkin löytyä. Äänikirja toimi loistavana viihdykkeenä koko lenkin ajan. Laps viihdytti itseään sammuttamalla itsensä ja katselemalla unia.

Tajusin muuten, että huomenna kymppiin on tasan kaheksan viikkoa aikaa..!

Muut - follow up

Sain lisätietoa Hylätyt Lapset Ry:n Anasta. Narsissit pääsi ruukuissaan ja naruissaan pihalle odottamaan lumien sulamista.

kuukausi 8, päivä 28

Tänään on paljon asiaa, so brace yourself.

Ihan ensinnäkin, eilen oli ekat juoksutreenit! Mies kysyi jälkikäteen miten meni ja mitäpä tuohon sanoa. Oon ihan liekeissä! 

Tavallaan se on ihan parasta kuulla tehneensä kaiken päin mäntyä, honkaa ja muita jalopuita ja sitten voida korjata virheet. Eli hyvistä yrityksistä huolimatta oon juossut liian kovaa ja totuttanut kehon liian kovaan sykkeeseen (kärsivällinen, nuori valmentajamies mua valisti) ja siksi urheillessa sykkeet nousee samantien liian korkealle, vaikkei tunnu pahalta. 

Mitä sitten opin? No ainakin etten osaa arvioida fiilispohjalta omia sykkeitäni lainkaan (kunhan lounas on syöty lähdetään lapsen kaa sykemittariostoksille). Ja että oikeasti 3/4 treenistä pitäisi nyt olla ns. pk-treeniä (tällä kertaa kyse ei ole parkourista, vaan peruskestävyydestä), eli mennään siellä 140-sykkeen tienoilla. Tähän riittää hyyyyyyviiiiin kevyt hölkkä tai reipas kävely (varsinkin jos on oma punnus pyörillä mukana). Ja että 4-6 viikon peruskestävyysharjottelulla pitäis saada jo tuloksia.

Miksi oi miksi en oo aiemmin ollut missään juoksukoulussa! Pitäis olla pakollinen jokaiselle, joka ostaa ekaa kertaa juoksulenkkareita. Vähän niinku ajokortti autoilijoille.

Opin myös, että meillä on ihan paras porukka, huikean upeita ja hauskoja naisia. Ja että lenkkarit pitää uusia kahden-kolmen vuoden välein (urheilukauppaan siis). Ja että treenaamiseen tulee menemään ihan sikana aikaa, jos meinaa oikeasti treenata. 4-5h peruskestävyystreeniä viikossa ja sen LISÄKSI lihastreeniä, sitä tiukempaa treeniä ja venyttelyä ja joogaa. Morjens! Jos vaikka huomenna käytän lapsen päikkärit joogaan, enkä bloggaa.

Harmillisesti mulla ei ollut kameraa mukana treeneissä ja unohdin ottaa  puhelimella kuvan 'Älä sylje juoksuradalle' -kyltistä. 

Ehkä tärkeintä, että nyt on (vähän enemmän) tietoa, (jonkunverran) työkaluja ja (RUTKASTI) intoa ja motivaatiota! Sanoinko, oon ihan liekeissäni!

Ja ainiin, muita aiheesta bloggaavia, kannattaa lukea!

Toisekseen, tein kirpparilöydön! Tämä on huomionarvoista, koska en yleensä koskaan tee kirpparilöytöjä ja oikeasti kadehdin niitä, joilla on The Kirpparisilmä. Mulla ei ole. Kävästiin matkaratasostosten yhteydessä Nella&Nutussa ja löysin kassakoneen! Semmonen samanlainen, joka mullakin oli lapsena! Ja vielä ihan uudenverosena! 

Voi olla, että näitä myydään edelleenkin ihan oikeissa kaupoissakin, mutta jotenkin sykähdytti löytää näin nostalginen juttu kirpparilta. Tottakai ostin lapselle. Muovikolikoita on kolme: 5, 10 ja 25 rähmylän (universaali rahayksikkö) kolikot, jotka sujahtaa joko kassalippaaseen tai tulee liukumäkeä alas. Huikea laite!

Tästä riittänee iloa vielä pitkään. Tällä hetkellä parasta on läpsyttely ja
kolikoiden imeskely.

Kolmanneksi: siinä missä mulla ei ole kirpparisilmää, niin en oo oikein myöskään kauhean innostunut kirpparimyymisestä. Niinpä nytkin, kun pohdin mitä teen isolle muovikassilliselle vanhoja vauvavaatteita, päätin etsiä tavan lahjottaa ne jonnekin missä niitä oikeasti tarvitaan.

Etsin ja löysin Hylätyt Lapset Ry:n ja totesin sen olevan just oikea lahjoituskohde. Viikkailin ja kävin läpi vaatteita (ettei joukkoon oo eksynyt kauhean reikäsiä yksilöitä) ja kyyneleet silmissä mietin hylättyjä lapsia. Sanayhdistelmäkin on jo niin surullinen. Lähetin sitten meiliä kysyäkseni miten voisin toimittaa lahjoituksen.

Sain vastauksen parin päivän kuluttua:

Kiitos viestistäsi. Ana ottaa vastaan Tapanilassa. Hän on paljon reissussa, mutta tietääkseni nyt Suomessa, ole yhteydessä suoraan häneen toimituksesta.

Kiitos avusta!

Vastasin häkeltyneen huvittuneena: Kuka on Ana ja miten häneen ollaan yhteydessä?

Lienee hyvä esimerkki kiireessä kirjoitetusta meilistä. Vastausta odotellessa. Jos tiedät kuka on Ana ja millä savumerkillä häneen saa yhteyden, kerro.

Neljänneksi: pääsiäinen on tulossa. Ostin lammasta pakkaseen ja mies osti narsisseja pöydälle. Kuului muutama päivä ja ne hullaantuivat ja alkoivat sylkeä kukkia joka suuntaan (narsissit siis. Lammas pysyi kiltisti pakkasessa eikä sylkenyt mitään). Hädissäni sidoin ne joululahjanarulla (talon ainoa naru) kasaan. 

Päivän todo-listalla on googlettaa mitä noille seuraavaksi kuuluu tehdä. Mielessä kävi, että olisi ollut hauska istuttaa ne johonkin pihan nurkkaan (my first gardening!), mutta meidän pihaa peittää edelleen (paikotellen n. 1,5m korkuinen) lumikerros. Halp. Pelkään, että jos nyt alan kastella niitä, mikään joulunaru ei pidättele ja ne tulee joku päivä eteisessä vastaan.

Joulu ja pääsiäinen samassa paketissa.

Viidenneksi: Hyvien öiden päätteeksi helposta nukahtamisesta huolimatta viime yö ei ollut rauhallinen yö. Laps heräsi joku neljä-viis kertaa yön aikana (heh, yhtäkkiä toi lukema tuntuu suurelta). Syötin kahdesti ja loput kerroista heräsin, sylittelin, hyssyttelin, silittelin. Mies mutisi peiton uumenista 'hampaita?'. Ai dount nou. Muistelin jostain lukeneeni, että unikoulun viides yö on usein riehakas. Pistetään sen piikkiin.

Ehkäpä tän levottomuuden takia näin unta, jossa mies jätti lapsen hoitopöydälle vahtimatta toistuvasti. Olin vihainen, tosi vihainen. Suorastaan niin vihainen, että aamulla kun kerroin unesta, mies pyysi anteeksi hiukan kauhua silmissään. Krhm.

Kuudenneksi: ostin lapselle uuden nokkamukin (Lansinoh mOmma). Se on kivannäkönen, kätevä, laps osasi heti käyttää sitä kahvoilla ja ilman ja se on ihan supertiivis, ei vuoda lainkaan vaikka kuinka ravistelee. Ja lisäksi siihen saa nokan sijasta myös tuttipullosuun tai pillin (joka ei myöskään vuoda). Laps on superihastunut tähän ja en sitten meinannu saada siitä hyvää kuvaa kun pienet kätöset ehti aina väliin.