Monday, April 15, 2013

kuukausi 9, päivä 15

Juoksusta
Kävin eilen vähän pidemmällä lenkillä. Tarkotus oli juosta reilu 10 km - käännyin jo risteyksestä pidemmälle reitille, mutta aika ei ollut puolellani. Totesin, etten yksinkertasesti ehdi, jos meinaan pitää sykkeet järkevissä rajoissa. Siispä palasin muutaman kymmenen metrin jälkeen ja jatkoin lyhyempää reittiä, joka sekin oli kuitenkin lopulta lähes 9km.

Välillä sujui, välillä jokaista sisäelintä yksitellen nipisteli ja mua kiukutti. Nippaili oikealta, sitten alhaalta, sitten vasemmalta jne.. Sykkeet kuitenkin pysyi hölkällä ihan hyvissä lukemissa (erityisesti niinä hetkinä, kun sykemittari lakkasi mittaamasta sykettä), joten sitkeesti jatkoin. Onneks ihan loppuosa lenkistä oli sellasta ei-nipistelevää vaihetta, joten suuhun jäi hyvä maku. Mikään nivel, jänne tai lihas ei oikutellut, mutta nivuset olis ehkä kaivannu venyttelyä, jota en tietenkään tehnyt.

Tänään oli vuorossa reilu 5km intervallilenkki. 2min juoksua (sykkeet saa nousta ja oh boy kyllä nousikin) ja 2min kävelyä (sykkeet saa laskea ja oh boy ne mihinkään laskenu). Kesken lenkin alkoi tihkuttaa, mikä tuntui sopivan täydellisesti olotilaan. No, ihan hyvä lenkki oli, vaikka intervallaaminen onkin vähän rankkaa.

Viikon (viime) saldo: neljä lenkkiä, yhteensä kolme tuntia. Lisäksi yksi vuori-hiking, joka ei ollut kauhean pitkä, mutta paljon portaita ja laps Manducassa. Kolme tuntia ei nyt oo mitenkään superpaljon, mutta toisaalta olin ton viikon reissussa, joten oon ihan tyytyväinen. 

Sitten. Onko kellään suositella hyviä urheiluliivejä? Sellasia, jotka ajaa about saman asian kuin olisi pistänyt muutamia kierroksia ilmastointiteippiä rintakehän ympärille?

Ootan jo nyt hirveellä jännityksellä ja innolla seuraavia juoksutreenejä. Ihana Esport ja sen juoksukoulu. Naurattaa vieläkin, miten mietin ennen ensimmäistä tapaamista, että nnnoh. Kyllähän mä nyt juosta osaan, kuka ei? Joo-o. Onneksi on joku, joka oikeasti osaa ja kertoo.

Lapsesta ja muusta
Laps on oppinut taas uusia juttuja. Nykyään lelulaatikkoon (Ikea rahi) ja ulos kiivetään varsin ketterästi (pää edellä, jalat raahaten reunan yli). Ikean ruokahaarniskatakki riisutaan pois ihan itse (määrätietoisesti ja tomerasti). Juuri ennen nukahtamista bongasin taputtavat kädet (katsotaan muistaako enää huomenna). 

Lisäksi se ylettyy jo nykyään tosi korkeelle ja vaatteetkin on pitäny vaihtaa kokoon 74. Ja juurikin tähän liittyen kävin hakemassa mm. Lindexiltä eilen Littlephant -housut. Mun mielestä söpöt. Ja humoristiset. Ja huomasin tänään (joo, oon vähän myöhässä blogien lukemisessa), että joku muukin on samat pökät bongannu. On ne suloset!

Mc Hammer, I presume?


Vietettiin lapsen kanssa leppoisaa kotipäivää (aside from lenkkeily, joka ei ollut allekirjoittaneelle leppoisaa. Laps veteli sikeitä.). Leikittiin, sormiruokailtiin ja nukuttiin päikkäreitä. Kotona on muutamia luksusjuttuja, jotka jaksaa kyllä ilahduttaa kerta toisensa jälkeen. Vuoan päälle lätkästävä silikonikansi, eikä tarvi taistella elmukelmun kanssa. Kuivakaappi laatikossa (PARASTA). 

Tää on niin hyvä systeemi, etten edes häpeä esitellä
kuivakaappimme sisältöä.


Meidän vesipullosysteemi, joka takaa, että aina saa kylmän pullon vettä mukaansa. Applen Air Play, jolla saa langattomasti olkkarin kaiuttimista musaa soitettua koko musiikkivaraston skaalalta puhelimesta, ipadista tai läppäriltä. Ja tietty edelleen uuden uutuuttaan hohtava valkoinen keittiö. 

No comments:

Post a Comment