Saturday, September 28, 2013

1 vuotta, 2 kuukautta, 28 päivää

Lauantait tuntuu melkein viikon mittasilta. Positiivisessa mielessä! Päivitin päivän kuulumisia maamolle ja tuli melkein epäuskoinen olo, että käytiinkö me tosiaan tänään siellä vauvauinnissa? Tuntuu kuin olis ikuisuus jo aikaa. 

Mutta siis joo, kyllä käytiin. Ja tehtiin vaikka mitä muutakin. Esimerkiksi syötiin lounas, jota syödessä mietin jakavani reseptin blogissa (Keitä pastaa. Paista pannulla öljyssä katkarapuja (itse käytin pakastettuja ja öljyssä oli seassa valkosipuliruohoa ja timjamia). Varaa kullekin syöjälle avokadon puolikas. Paloittele Avokado kuoressaan ja lisää lautaselle. Sotke pastan ja katkisten kanssa. Heitä sitruunaa päälle. Aikuisille voi lisätä esim. chiliä maun mukaan. Muista suola).

Nukuttiin myös päikkärit, koko perheen voimin (pupu kuorsasi äänekkäimmin - ihan tosi). Iltapäivällä suunnittelin vähän ens viikon lounaita (makaroonilaatikkoa, lohta + bataattia ja kasvissosekeittoa) ja kävinpä jopa kaupassa. 

Mies lähti illaksi soittokeikalle, joten tein mitä any girl (woman, wife, mother) would do. Ostin hyödykkeiden lisäksi pussillisen irttareita ja pizza-ainekset (tähän tuli inspiraatio joogan kautta. Kaupassa näin joogaopettajaksi tunnistamani tyypin, jolla oli ostoksinaan oikeasti massiivinen säkillinen karkkia, pussi sipsejä muiden - selkeästi lauantai-illan herkkujen - lisänä). 

Lapsen syödessä päivällistä (Paista pannulla lounaasta jämäksi jäänyt pasta. Lisää joukkoon pieniksi paloiksi leikeltyä kinkkua. Tilkka maitoa. Kananmuna. Sekota. Kumoa lautaselle. Katso tyytyväisenä kun laps (no, ainakin meidän) ahmii) väsäsin nopeasti erityisen hyvälle valmispohjalle pizzan ja viskasin uuniin. En tiedä mikä kodinhenki mua riivasi, mutta lisäksi tuli pyöräyttäneeksi (kuulostaapa kepeältä. Make no mistake, nää ei oo mitään kepeitä juttuja) sämpylätaikinan tällä ohjeella, tosin käytin jauhoiksi lähinnä kaapista löytyneitä sämpyläjauhoja.

Jotain meni vähän pieleen (what, no?!) ja sämpylöistä ei tullut lähellekään noin kuohkeita, vaan oikeastaan aika pannukakku. Onneks tärkeintä on kuitenkin maku, right?


En lannistunut, vaan puhaltelin lapsen kanssa keittiön lattialla saippuakuplia ja suunnittelin kokeilevani vispipuuroa lapselle iltapalaksi. Tähän mainittakoon, että inhoan puuroja itse yli kaiken - myös vispipuuroa. Ei ole sattumaa, ettei sitä ole tullut aikasemmin tehtyä. Pakkasessa kuitenkin puolukoita ja laps vaikuttaa puurosta pitävän, joten why not try.

En oikein ihan keskittynyt, kun maamo jakoi vinkkejä vispipuuron tekoon ja lopputuloksena kesken puuronkeiton oli pakko soittaa sille uudestaan. 'Siis sähän sanoit, että tää tehdään maitoon, puolukat ja maito samaan kattilaan....?'

Juoksettunut maito puolukoineen roskiin ja lapselle valmispuuroa iltapalaksi. 

Laps petiin, mulle pizzalautanen eteen, siideriä lasiin ja karkkikulho vierelle. I'm set.


-------
Sain myös jonkinlaisen hetkellisen ymmärryskokemuksen. Ihmettelin joskus vähän hiljaa mielessäni, kun eräs kaverini kertoi kaivaneensa vanhaa sykemittariaan lapsen lelulaatikosta. Tonkiessani kuumeisesti kaulinta samaisesta mustasta aukosta meillä kotona, aloin ymmärtää elämää taas vähän enemmän. 

Wednesday, September 25, 2013

1 vuotta, 2 kuukautta, 25 päivää

Epätyypillinen postaus. Tänään on vain kuvia. Perus: seurustelua maamon kanssa, leikkimistä pupun kanssa. Kellahtelua sohvalle.






Tuesday, September 24, 2013

1 vuotta, 2 kuukautta, 24 päivää

Kaikki sanoi, että 'teet vaan samat duunit kuudessa tunnissa, kuin muuten tekisit kahdeksassa. Ja saat vähemmän palkka. Tosi rankkaa!'

Oikeastaan ne oli aika oikeassa. Luultavasti teen samat duunit kuudessa tunnissa, kuin aikasemmin kahdeksassa (no, okei, tunnit on vähän paukkunu tässä, mutta anyway). Mutta se tarkottaa sitä, etten pysähdy lukemaan Facebookkia, blogeja tai uutisia päivän aikana. Syön ehkä vähän nopeammin ja fokusoin tiukemmin, että saan kaiken tehtyä.

Ja sitten lähden tyytyväisenä kuuden tunnin (about) kuluttua pois. Fine, on hetkiä, jollon vähän stressaa. Just tällä hetkellä on ekstrakiireinen aika duunissa. Mutta mua ei haittaa tehdä kuusi tuntia tehokkaammin versus kaheksan lepposammin, jos se tarkottaa sitä, että voin hyvillä mielin lähteä pois aikasin viettämään aikaa lapsen kanssa. Reiluuden nimissä olis tietty mukavaa saada sama palkka samasta hommasta, mutta ehkä tästä vapaa-ajasta on valmis vähän maksamaankin.

Siitä, että saan viettää lepposan aamupäivän lapsen kanssa ja viedä sen hoitoon vasta lounaaksi. Tai vaihtoehtosesti kahdelta vaihtaa farkut kuorihousuihin, kääriytyä fleeceen ja mennä puistoon lapsen kanssa iltapäiväksi ennen päivällistä. Viettää aikaa yhdessä.

Mies on ollut kaksi päivää nyt kanssa duunissa. Pelkäsin miten saadaan aikataulut sujumaan. So far so good! Olkoonkin, että iltasin ehtii .. no ei oikeastaan ehdi tehdä mitään, edes lukea niitä feedejä ja blogeja ja mitä kaikkea. Nukkumaan on päästä vartti sitten (kello jo varttia vaille kymmenen, aagh), mutta it's worth it.

Sunday, September 22, 2013

1 vuotta, 2 kuukautta, 22 päivää

Hitsi kun ei meinaa ehtiä postata. Tai sitten kuluttaa tunnin kirjottaen postausta ja lopuksi pyyhkien pois, kun olikin huono.

Anyway. Kuka antaa meidän lapselle kräkkiä iltaisin? Meille on siis rantautunut iltavilli ja se on tullut kikattavan, säntäilevän pikkutytön muodossa. 

Se alkaa pian kuuden jälkeen ja jatkuu jonnekin seiskan päälle. Ohjelmanumeroihin kuuluu yleensä sohvan päällä juokseminen ja uhkarohkea kaatuilu täysin harkitsemattomiin suuntiin. Taukoamaton kikatus ja kutsu jahtaamaan. Ympäri asunnon kulkeva juoksulenkki (kikatuksen lomassa), joka yleensä päättyy sohvan taakse (josta kurkistellaan kutsuvasti), mahdollisesti myös verhon taakse. Viuhuvat kädet ja lentelevät lelut.

Maamo sen huomasi: iltavilli on alkanut hoidon alkamisen jälkeen. Jonkinlaista päivän purkamista ehkä? Itkua, murhetta tai kiukuttelua se ei kuitenkaan ole, joten syytä huoleen ei liene.

Kerrottakoon nyt kuitenkin, että perjantaina iltavillin aikana laps onnistui putoamaan pää edellä sohvalta lattialle (istui sohvan laidalla selkä kohti reunaa). Puulattia + matto vähän pehmensi, mutta kovaa kopsahti. Heti alkoi itkeä (hyvä) ja parkui mun sylissä tyyliin vartin (kurja), jonka päätteeksi NUKAHTI (pelottava). Kastelin lapsen varpaat juoksevan, viileän veden alla ja laps heräili hymyillen ja vähän nauraen. Laskin alas, meni leikkimään legoilla (huh). 

Terveysneuvonta käski herättämään yöllä neljän tunnin välein ja tsekkaamaan, että kaikki on kunnossa. Lähdettiin Poriin, tehtiin tsekkaukset tunnollisesti ja kaikki ok. Vähän kyllä pelästytti. Varsinkin, kun olin vielä tapaturman aikaan ainoa aikuinen paikalla.

Sitten. Viikko "kevennettyä" päivää duunissa. Let me tell you, työpäivän supistaminen kuuteen tuntiin tekee ihmeitä työteholle. Erityisesti, jos työkaveri jää lomalle ja tarkotus olisi hoitaa vielä senkin hommat. Heti tälle ekalle viikolle kertyi sitten kuitenkin lähes täysi viikko (yritin vähän lyhentää työjonoa viikonloppunakin).

Onneksi tuuraus on vaan kaks viikkoa, ehkä se sitten vähän rauhottuu. Ja toisaalta, sittenpä otan muutaman pidemmän viikonlopun.

Ulkoilu on ollut ihan mahtavan palkitsevaa viime aikoina. Käytiin tänään pyörillä vähän kauemmassa, paremmassa asukaspuistossa ja kivan puistoilun lisäksi nähtiin matkanvarrella aivan sekopäisen värikäs kukkaketo. Yritin ikuistaa sitä kännykän kameralla, mutta ei onnistunut ja kyytiläinenkin alkoi vaatia liikettä. Tässä on kuitenkin said kukkaketo ja synkeä taivas. Syys ja kontrastit!



Sunday, September 15, 2013

1 vuotta, 2 kuukautta, 15 päivää

Meillä kävi duunissa pari äitiyslomalaista kesällä syntyneittensä kanssa - toisella eka, toisella toka. Moni asia pisti ihmetyttämään. Esim. miten voi vuodessa menettää rutiinin vastasyntyneiden käsittelyssä? Siis kyllähän se meni ja kenenkään niskoja katkassut, mutta miten ihmeessä se voi olla niin kömpelöä? Ajattelin, että kaikki kaveriäidit vaan liiotteli ja vitsaili sillon vuosi sitten, mutta nope. Nope nope.

Aloin myös hahmottaa, mitä mulla on jäänyt ikävä eniten vauva-ajasta. Kyllä se on toi symbioosi, että on sen pikkusen kanssa kokoajan sylikkäin. Olkoonkin, että todellisuudessa siihenkin välillä väsyy ja haluaisi molemmat kädet käyttönsä, että voisi vaikka saada option heittää fiilispohjalla kärrynpyörän. 

Mutta se ajatus siitä (aika kultaa muistot äkkiä?) miten ihanaa, kun toinen vaan nauttii syliolosta, äidinmaidosta ja läheisyydestä. Nykyään kuitenkin toi meidän roikale menee joka suuntaan ja jaksaa vain aika lyhyitä aikoja halia. Ja sitten toisaalta haluaa olla sylissä katsomassa aina sillon, kun pitäisi jonglöörata veitsillä tai halkasta atomi. Ja myöskin mieluusti osallistua tähän.

Btw, osallistuminen - tän hetken taas ajankohtasimpia juttuja. Tiskikoneen tyhjentäminen ja täyttäminen. Lattian putsaaminen. Ruoanlaitto. Pyykkien laittaminen. Pihan haravointi. Osa osallistumisista onnistuu paremmin ja osa vähän huonommin. Liikuttavaa se on yhtälailla ja koitetaan tietenkin keksiä mahdollisimman paljon tapoja, joilla pääsisi mukaan.

Toinen ajankohtanen on kirjat. Erityisesti luukkukirjat. Istuu välillä jopa yksin niitä tutkiskelemassa. Yleensä taas hakee kirjan, osottelee vaativasti ja parkkeeraa peppu edellä syliin. Ei se lukeminen tai tarina niinkään, mutta ne luukut! Kivojen kuvien lisäksi kirjan mekaniikan tutkiminen on jännää. Miiiiiiten tämä nyt oikein avautuu?

Mutta joo, syömisistä. Vietin nyt sitten leipoenkokaten koko iltapäivän keittiössä. Tarkotus oli tehdä ensi viikon lounaat valmiiksi hoitoa varten (hoitoperheen äidin kanssa jaettiin taakka) ja lisäksi pakkasessa oli marjoja, jotka piti käyttää pois. Last but not least, koko vuoden olen tätä hetkeä odottanut: oman pihan omenoista omenapiirakkaa!

Ehkä jollekin inspiraatioksi, toisaalta itselleni (ja lapselle!) huvittavaksi muistoksi: mitä sitä vuonna 2013 kokkailtiinkaan.

Lounasvaihtis nro 1: Lihapullia --> 400g jauhelihaa, 1/4 sipulikeittopussista, 75g craime frescheä --> palloiksi ja uuniin. Lisänä perunasipuli'röstejä' --> sulatettua pakasteperunasipulisekotusta, sekaan kananmunaa, kaurahiutaleita ja vähän jauhoa --> kököiksi pellille, vähän korppujauhoa ja öljyä päälle.

Lounasvaihtis nro 2: Bataatti (2kpl), peruna (2kpl), porkkana (1.5 kpl) sosekeittoa. Lisäksi ruokalusikallinen ylijäänyttä craime frescheä ja loraus punasta maitoa. Puolikas lihaliemikuutio. Tarjoillaan raejuuston kera.

Marjakaura-asia: Pakastemarjat maitorahkaan, joukkoon vähä sokeria, piirakkavuokaan. Päälle sulaan voihin sotkettuja kaurahiutaleita (joissa myös hiukan sokeria). Uuniin. Tätä (Kinuskikissan) reseptiä katselin, mutta lisäsin tosiaan maitorahkan. Tuli hyvää.

Omenapiiras: Yritin facebookissa kysellä Parasta Omppupiirasreseptiä, mutta päädyin lopulta tähän (muistaakseni kukaan ei tätä kuitenkaan ehdottanut). Raastoin osan, osan pilkoin päälle. Kerman vaahdotin löysäksi vaahdoksi, vaikkei resepti niin käskenyt. Tuli hyvää siitäkin. 

Lisäksi mainittakoon, että meillä aamu alkoi tänään aika tosi aikasin, ja hemmottelin sitten sekä itseäni, että lasta yhdellä aamupalajälkkäri-bannarilla (se kuuluisa blogi-banaani-lättypannukakku, ihan itse keksin nimen). Kotona oli vaan puolikas banaani, joten pistin sen, yhden munan ja ruokalusikallisen, pari jauhoja. Lisukkeeksi jugurttia ja marjoja. Aamupala for teh win. Syötiin puoliksi, mutta luulen, et molemmille olis mahtunu enemmänkin.


Bannari. Neljäsosa jo ahmittu.

Piiraat. Kaksi aikuista saa hyvää tuhoa, laps ei edes ehtinyt näihin geimeihin mukaan.

Wednesday, September 11, 2013

1 vuotta, 2 kuukautta, 11 päivää

Arki rullaa .. rullaavasti. Pääsin juuri tänään valittamasta duunikaverille, että multa kertakaikkiaan puuttuu sellanen kodinhengetär-geeni. Sitä ei ollut äidilläni (joka kyllä varsin mallikkaasti kotia pyörittikin), eikä sitä ollut isoäidilläni, joka oli kiinnostuneempi kirjottamisesta ja intellektuelleista keskusteluista, kuin ruoanlaitosta (jonka sitten hoiti isoisäni).

Me tiristetään jatkuvasti itsestämme meidän vähät ruoanlaittoenergiat miehen kanssa ja tarjotaan ne lapselle. Kaikki ruoka, joka saadaan aikaseksi kokattua, menee lapselle, koska siis eihän me nyt sitä itseemme todellakaan tuhlata! Me voidaan syödä jätskiä leivänkannikoitakin ihan hyvin. Järkevän ruoan ylimenevä osuus varastoidaan pakkaseen (korvamerkittynä lapselle) niiden päivien varalle, kun taas keräillään ruoanlaittoenergiaa.

Työkaveri ihmetteli: no tehkää kerralla sitten enemmän sitä makaroonilaatikkoa, niin saatte itsekin. En ihan saanut selitettyä niin, että olisi ymmärtänyt: vaikka tehtäisiin viisi vuoallista makaroonilaatikkoa, niin se kaikki säilöttäisiin lapselle. Se kaikki olisi helpotusta niille päiville, jollon ei huvita laittaa ruokaa.

Miten ihmeessä kaikki muut tekee tän? Kumpikaan meistä ei erityisesti halua syödä kahta lämmintä ateriaa päivässä ja se yksi kappale syödään duunissa lounaalla. Ja vielä enemmän kumpikaan meistä ei jaksa duunin jälkeen erityisesti KOKATA ruokaa. Kuitenkin lähiaikoina tulee hetki, jollon laps alkaa haluta samaa ruokaa kuin me, eli pakkasesta jotain järkevää lapselle + jäätelöä meille ei enää toimi. Apua.

Ehkä pitäisi alkaa vaan kokata. Hirmuisia määriä. Täyttää pakkanen ja täydentää sitä joka viikonloppu. Apua. Koska ollaan siinä kohdassa tulevaisuutta, jossa ihmisiä voi jälkiparannella esim. annoksella kotitöihin ja kokkaamiseen kohdistuvaa tarmoa?

Anyway, näin niinkuin dokumentäärisenä arvona, achievements unlocked:

Puhe: level 1
--> Osasi vastata kysymykseen (mikä tämä on?) 'auto', ilman että joku sen hälle esimerkiksi ensin sanoi.

Abstrakti hahmottaminen: level 2
--> Pyysin tuomaan 'jotain päällepantavaa, jotain vaatetta'. Toi sukan.

Hoivavietti: level 1
--> Apinan asetteli vaunuihin, pisti peiton päälle ja lähti työntelemään.

Sopeutuminen: level 2
--> Nukahti hoitotypyn kannustamana päikkäreille vain jonkinlaisilla vastusteluilla. Suuri Huuto jäi kuitenkin kuulematta. Tästä ehkä unlockaantuisi leveli myös hoitotypylle.

Yöunet: level 2
--> Nykyään jo kolmasosa öistä nukutaan putkeen. Whoah.

Ja siis tuli syys, koska syksyn on tultava.  Ja syksy toi tullessaan kaikki nää peruspähkäilyt, kuten että lapsella varmaan pitäisi olla kengät syksylle. Ja ehkä jopa toinenkin sopiva kenkäpari. Kaulaliina, vai onko se instant death? Anoppilasta on tulossa pari hattua/lätsää/pipoa, täydellisen päähineen metsästys vielä kesken. Talvivaatteisiin en vielä edes mee.

Sen sijaan viimenen viikko 100% päivää. Jeh!

Sunday, September 8, 2013

1 vuotta, 2 kuukautta, 8 päivää

Lukiko joku tän (Hesarissa Reetta Rädyn kolumni otsikolla 'Tuleva äiti, meillä on sinulle neuvoja!')? Mainio artikkeli, jossa todella monta hyvää kohtaa (erityisesti vertaistuki). Ainakin yhdessä kohdassa oon vähän eri mieltä (kuten sähköpumppu vs. käsikäyttöinen), mutta annettakoon anteeksi. Möö. Ja siinä hengessä, miten neuvoisin itse puolentoista vuoden takaista itseäni, joka sillon raskaana odotti lasta:

1. Älä huoli, tulet rakastamaan lastasi tavalla jota et koskaan voinut kuvitellakaan (myös R. Räty vahvistaa tämän, ks. kohta 13).

2. Älä tee asioita, joista et ole varma. Ne jää vaivaamaan.

3. Selviät synnytyksestä. Tulet jopa muistelemaan sitä lämmöllä.

4. Hanki kantoliina jo ennen lapsen syntymää.

5. Sen sijaan ensilusikka ja -haarukka eivät kuulu 'ennen syntymää' -hankintalistalle.

6. Itkuherkkyys ei katoa parissa viikossa synnytyksen jälkeen. Ilmottelen, kun alkaa olla ajankohtasta.

7. Suhtaudu suopeasti vauvaa ihasteleviin tuntemattomiin (ja 'voi miten pieni' -huokauksiin). Susta tulee ihan samanlainen.

8. Älä huoli, parisuhde-elämä tulee palautumaan suhteellisen normaaliksi.

9. Opettele menemään nukkumaan ajoissa, äläkä tuhlaa kallista uniaikaasi minkään turhanpäivästen blogien kirjottelemiseen.

10. Varaudu siihen, että alat jossain vaiheessa osottaa oireita toisen lapsen haaveilusta.

11. Järkevänhintaisia imetyspaitoja saa kahta väriä: mustaa ja valkoista. Älä pety.

12. Huolimatta siitä mitä R. Räty sanoo, hanki sähköpumppu.

13. Usko niitä, kun ne sanoo äitiysloman menevän todella nopsaan. Ei, et tosiaankaan ole valmis palaamaan työelämään vanhempainvapaan päättyessä.

Saturday, September 7, 2013

1 vuotta, 2 kuukautta, 7 päivää

Toisinaan on näitä täydellisiä päiviä. Herättiin hyvän yön jälkeen, eikä ketään enää juuri väsyttänyt. Käytiin vauvauimassa (pienet, 3kk vauvat saa mut kyynelehtimään, miksi oi miksi?), laps söi valtavan lounaan (--> kaikki mitä lautaselle laitettiin, eikä mitään pudottanut lattialle) ja nukahti päiväunille. Heräsi, lähdettiin (tuskallisen hitaasti, ainakin sataa unohtunutta juttua piti palata hakemaan) pyöräilemään keskuspuiston metsiin ja leikkimään puistoon. 

Ulkoilmavälipala ja laps, joka osaa itse laskea liukumäkeä, käkättää ja heittää highfivet keinussa, haluaa kokeilla puiston kaikki leikkivälineet ja tekee itse hiekkakakkuja. Ja jolla on päässään verkkarit, koska olin unohtanut hakea sadannanenyhden unohtuneen jutun: hatun. Hiekkisäiti virnisti: ranskalaisessa verkkokaupassa toi maksaisi neljäkymppiä. Kotiin päivälliseksi, joka sekin syötiin valtavalla ruokahalulla (nyt oli jopa uutusmakua: ahventa). 

Ilta leikkimistä (aina ei ole varmaa kumpi hauskuuttaa kumpaa, vanhemmat lasta vai vice versa),  laps onnistui taas yllättämään meidät: otti nallen, laittoi sen (vähän kovakourasesti ja naama alaspäin, mut anyway) Brio-taaperovaunuihin makaamaan ja veivasi kärryjä ees taas (itse seisten paikoillaan). Kuin suoraan meidän päikkärinutuksesta! Siirsi nallen hetken päästä tyhjään laatikkoon jatkamaan uniaan. Pari minuuttia myöhemmin nalle heräsi ja siirtyi takasin pehmoeläinlaatikkoon jatkamaan leikkejään. Tein elonkorjuun pihayrteille ja pakasin ne öljyssä jääpalamuotteihin. Pikapuhelu maamon kanssa (laps vihdoin eilen alkoi hapuilla 'maa-ma', 'maa-moh') ja nukkumaan.

Sitten erehdyin menemään Facebookkiin, jossa ihmiset linkittävät toinen toistaan ikävämpiin juttuihin ja Hesarinkin tyhmänä avasin. Meidän asuinaluetta kierteli helikopteri, selkeästi etsinpäpuuhissa. Mietin mielessä, että entä jos joku on kadottanut keskuspuistoon lapsensa. Kylmiä väreitä ja pala kurkkuun. Avuttoman lannistumisen aalto, miksi maailmassa niin paljon kurjaa ja hätää. Näitä on välillä vaikea ravistaa veks.

Mutta ilosempiin - tai ainakin takas oman navan ympärille. Imetyshän loppui sillon .. reilu kuukausiko sitten? Noh, nyt täytyy sanoa, että ei se AIVAN ole loppunut kuitenkaan. Jos mennään yhdessä suihkuun lapsen kanssa, niin kyllä sillä silmät laajenee ja lelut tippuu käsistä, kun näkee mut alasti. Oon välillä antanut pikaimetyksen, jos on oikein kovasti halunnut (kerran - pari viikossa). Yleensä kuitenkin helposti harhautettavissa lelulla. Mutta yllättävää, olisin kuvitellut imetyksen loppuvan aikalailla sitten esim. viikossa. Vielä muistaa ja toisinaan kaipaa. Kai se tykkäsi. Tuntuu hassulta, mutta sydäntälämmittävän hassulta. 

Anyway, tänään oli varmaan vuosisadan kaunein syyskuupäivä. Ulkona, vielä tähänkin aikaan vuodesta (!!), läkähdyttävän kuuma, aurinko kirkas ja taivas sininen. 


Keinu-highfive

Tuuuuule vaan, otan vastaan, otan otan


Me. Ei näytä syyskuulta.


Tuesday, September 3, 2013

1 vuotta, 2 kuukautta, 3 päivää

Laps on muuttunut - tai siis kasvanut.

Sen huomaa siitä, että se nykyään saattaa keskittyä joitain minuutteja johonkin yhteen asiaan. Ja jopa istua paikoillaan tai ehkä peräti loikoilla sohvalla. Kirjat kiinnostaa ja toisinaan niitä jaksetaan katsoa kaksikin aukeamaa. Myöskin tulee hetkiä, jollon lapsen voi vaikka jättää omaan huoneeseensa leikkimään (nykyään puolet leluista on siellä) muutamiksikin minuuteiksi.

Voi että.

Lapsella alkoi eilen päivähoito. Käytännössä se tarkottaa sitä, että mies ja laps on viettänyt eilisen ja tän päivän siellä toisen perheen luona, jossa on ollut myös äiti ja laps, sekä se lastenhoitaja. Mies on vielä hoitovapaalla ja tarkotus olisi, että vähenevissä määrin olisi mukana tämän viikon ja mahdollisesti ensi viikon alkua. 

Hyvin on mennyt, pääasiassahan tämä on ollut kuin kyläilyä paikassa, jossa muutenkin vietettiin kesällä paljon aikaa. Mulla on vielä ensi viikko täyttä päivää, sitten alkaa kevennetty. So far, so good.

Totta puhuen mua vähän kalvaa se, etten voi olla paikalla tässä. En lapsen, vaan itteni takia. Haluaisin olla tekemässä tän siirron, katsomassa, että kaikki menee hyvin (no tottakai menee) ja you know, kontrolloimassa (...), valvomassa, huolehtimassa, päättämässä, hoitamassa, kuten mun päässäni mun kuuluisikin.

Naurettavaa? Yes I know. Mutta äitiys. Se on sitä, että haluaa olla mukana tämmösissä siirtymisvaiheissa. Että haluaa henkilökohtaisesti varmistaa ja valmistaa lapsen irti päästettäväksi. Vähän niinkuin mun äiti halusi tehdä mulle ylioppilaskirjotuksiin eväät, kuten sen äiti oli tehnyt sille. Ja mä tulen varmasti tekemään lapselle. Meidän perheen pyhä riitti, heh. 

Käytiin sunnuntaina puistossa, jossa oli tammenterhoja ja syksy.




Sunday, September 1, 2013

1 vuotta, 2 kuukautta, 1 päivää

Jatketaan taas tällä teemalla, koska mä en tiedä missä maailmassa oon elänyt, kun rehellisesti oon aliarvioinut kaikki 1v2kk tyypit. Ja ihan jotta myöhemminkin muistasin:

En to-del-lakaan olisi osannut arvata, että tuon ikäinen osaisi noin paljon juttuja. Se osaa viedä (ja innokkaasti viekin!) roskan keittiöön, avata allaskaappilaatikon, valita yleisroskiksen (pahviroskiksesta, pullonpalautus ämpäristä yms.) ja tiputtaa roskan sinne. Ihan ilman valvomista / ohjeistamista. Hakea ja viedä asioita myös pyynnöstä. Alkaa etsiä sukkaa, kun kysyn missähän sen toinen sukka mahtaa olla (ja löydettyään kiikuttaa sen mulle). 

Lisäksi se on hetkittäin jopa ärsyttävän fiksu. Toi mulle keittiöön kastelukannun, johon olin jo kertaalleen antanut sille ruokalusikallisen vettä (olivat isin kanssa kastelleen nurtsia). Nyt isi ei päässyt mukaan pihalle, joten tein kaiken kuten aikasemmin, paitsi etten laittanut kannuun oikeasti vettä (laps ei VOINUT nähdä menikö kannuun vettä vai ei). Laps nosti kannun silmiensä korkeudelle, ravisti, käänsi kannun alaspäin ja nosti katseensa muhun. Busted.

Ja sitten. Ilmeeni kun sanon, että aletaan kohta laittautua nukkumaan, ja laps alkaa kerätä omatoimisesti leluja lelulaatikkoon, vaikka mä olen jossain ihan toisessa huoneessa: o_O (I'm not kidding!)

Matkii kaiken. Tietää mitkä jutut (pinnit ja harjat yms) kuuluu hiuksiin ja tietää, että patakintaat menee käteen. Yrittää laittaa kenkiä jalkaan ja vaippaa päälle. Juttelee ja pälpättää välillä ihan taukoamatta, mutta harmillisesti yksikään sanoista ei ole varsinaisesti suomea (lapsen äidinkieli onkin joku muu?).

Hauskinta just nyt taitaa olla jahtausleikki. Äiti konttaa perässä, laps juoksee karkuun ja kikattaa niin, että jalat meinaa pettää. Eikä sitä voi syyttää! Näin aikuisenakin leikillisesti jahdattavana oleminen aiheuttaa (mulla) hengenvievää kikatusta. Samalla tavalla (mut) saa nauramaan vaan miehen 'patakintaat juttelevina käärmeenpäinä' -sketsi.

In other news: laps on  siirtynyt nukkumaan omaan huoneeseen (ja vastavuorosesti karvalapsi makkariin). Tehtiin ekana yönä niin sniikisti, että mentiin itse alakertaan ja laps sai nukkua (pinniksessä) meidän makkarissa, kuten ennenkin. Seuraava yö omassa huoneessa (me makkarissa) ja hyvin meni. Varsinkin, kun meillä oli makkarissa itkari, vaikka lapsen huoneeseen on matkaa alle puoltoista metriä...

Nyt on unia nukuttu omassa huoneessa ehkä jo viikko ja vaikuttaa menneen oikein hyvin. Oikeestaan huonetta suuremman muutoksen nukkumiseen on tuntunut tuovan kavereilta lainassa oleva matkasänky. Ihan yllättäen lapsen nukuttaminen on nykyään helppoa! Iltarutiinit, matkikseen, silitystä ja lapsi unessa vartissa. Ja kyllä, matkis on olennainen osa tätä.

Yritettiin (koska matkis pitää palauttaa) nukuttaa lasta pinnikseen eilen. Meni kolme varttia, AINAKIN. Kieriskeli, venkoile, pälpätti, kiipeili ja ennen kaikkea: työnsi KAIKKIA raajojaan pinnojen väliin. Joo, se on tehnyt sitä ennenkin, mutta en tosiaan aatellut tässä olevan niin dramaattinen ero. Tänä iltana yritin nyt pinnistä vielä uudelleen (uskon second chanceihin) ja vartin kuluttua käskin miehen kasaamaan matkiksen takasin, koska I can see where this is going: no where. Laps siirettiin matkikseen ja tadah. Oli unessa viidessä minuutissa. Huomenna ostetaan oma ja pinnasänky laitetaan polttopuiksi.

Lapsen siirtymistä omaan huoneeseen on vauhditettu myös sillä, että ollaan vihdoin alettu sistustaa siitä lastenhuonetta. Tämän päivän puhteina pistettiin teippi seinälle. On vähän ehkä busy (liikaa irtosälää joka puolella), mutta pääosin oon ihan tyytyväinen.


Noiden lehtien liimaamisessa vierähti
muuten tovi!