Thursday, January 31, 2013

kuukausi 6, päivä 31

Aloin lueskella vanhoja postauksia ja tajusin yhtäkkiä, että niin. Ilmeisestikin täällä myös muita lukijoita, kuin äitini, eli siis ihmisiä, jotka eivät tunne mua hyvin ja nää meidän jokapäiväistä elämää.

O-ouh. Lienee aika siis tehdä pienimuotoinen paljastus.

Täällä blogin takana ei olekaan masennuksen partaalla keikkuva murheellinen äiti, joka päivästä toiseen huokailee käsi poskella lapsen perään ja murehtii, että mitenhän ton vielä käy. Täällä ei myöskään ole äiti, joka suhtautuu lapseen kylmäkiskoisesti mukanakuljetettavana tyyppinä, jonka jokaista liikahdusta analysoidaan ja merkitään muistiin.

Totta kyllä, että univajeisena joskus asiat tuntuu isoilta, mutta tiedostan syy-seuraus-suhteet, eikä ne asiat pääse vaikuttamaan sen pidemmälle. Totta myös, että viimeisin neuvolatäti pääsi ärsyttävästi mun ihon alle ja jättämään huolen siemenen aikasempaan rauhaan lapsen kasvun suhteen (liian hidas kasvu saattaa olla oire jostain muusta ongelmasta). Eilinen mittaus kyllä poisti ne huolet. Laps kasvaa ja voi hyvin.

'Joka päivä uusi murhe' -tyyppiset lausahdukset sanotaan pilke silmäkulmassa, vitsaillen kaikista typeristä mieleen juolahtavista 'entä jos' -asioista. Ja että kyllähän sitä joka päivälle keksii aina uuden murheen, jos vaan oikein yrittää (tähän perään kuuluisi nyt myöskin sellanen silmäniskuhymiö).

Mutta niin. Näinkin mustan blogin takaa löytyykin onnellinen äiti, joka katsoo lastaan - ei huolestunein, vaan ylpein ja rakastavin silmin. Nautin kotiäiteilystä, lapsen kanssa olemista ja oon varma - kuten kuka tahansa äiti omastaan - että toi on maailman suloisin ja ihanin ja paras tyyppi.

Meidän normipäivät lapsen kanssa on leppoisia, iloisia, aktiivisia, leikkisiä, täynnä pusuja, haleja, hassuttelua ja kutituksia. Pyrin pitämään turvallisen, rytmikkään elämän, jossa tuttuja aikatauluja on riittävästi, mutta myös vaihtelua, virikkeitä. Toisinaan vietetään päivät ihan vaan kotona puuhastellen, toisinaan käydään tapaamassa muita ihmisiä päästään ihan uusien lelujen, paikkojen ja tyyppien äärelle.

Päiväunille nukutus sekä ruokailu (eritoten jos päivärytmi on kohdallaan) on normaalisti helppoa ja stressitöntä. Laps osaa myös nykyään leikkiä jo hyvin itsekseen ja uskaltaa vieraissakin paikoissa lähteä tutkimaan ympäriinsä. Kotona usein puuhaillaan omia juttujamme, mutta syli on aina auki ja mikään homma ei ole sellanen, etteikö sitä vois pausettaa sylittely-pusuttelu-kohtauksen tullessa (mulle tai lapselle).

Turhautumisia tai huolia on joskus, mutta ne on vain pieni osa kokonaisuutta - mutta näemmä iso osa blogia! Tähän tehdään muutos.

Tänään on sirkus, meiltä onkin kaks viimestä viikkoa jääny välistä (ennätyspitkät päikkärit ja Kanaria). Kivaa päästä harrastamaan! Toi onkin meidän ainoa harrastus tällä hetkellä. Oon kyllä alkanut miettiä tässä, että pitäiskö nyt kuitenkin vaan myydä sielu ja ostaa joku Elixia jäsenyys.. Ostaisin mielummin jonkun pienemmän salin jäsenyyden, mutta noissa isoissa on lapsiparkki, mikä tarkottaa että voisin harkita joskus päiväsaikaankin salilla käymistä.

Uskalsin muuten nyt tänään, vihdoin, ensimmäistä kertaa käydä suihkussa pesemässä hiukset lapsen päikkärien aikaan. Yleensä laps nukkuu päikkärit ihan sikeästi, mutta oon ollut varma, että sillä sekunnilla kun hiukset kastelen, kutsu kuuluu ja siitä ulos pakkaseen avittamaan nukkumisessa. No, hiukset tuli puhtaiksi ja laps ei herännyt - hyvähyvä.


Maamon ottama taidekuva Kanarialta.

Wednesday, January 30, 2013

kuukausi 6, päivä 30

Oikeastaanhan laps täytti tänään seitsemän kuukautta. Seitsemän?! Olkoon kuinka klisé tahansa, mutta mihin aika katoaa? Joskus parin kuukauden kohdalla muistan miettineeni, että miten ihmeessä niin monet ovat onnistuneet pitämään lapsensa hengissä yli puolivuotiaaksi. Monet jopa aikuisiksi. Kaikki oli niin epävarmaa ja epäselvää ja pelottavaa.

Seitsemänkuu-päivän kunniaksi lapsella on ollut todella hankala syömispäivä (pöytäkirjoihin jätettäköön merkintä, että normaalisti syöminen sujuu meillä ihan suhteellisen leppoisasti ja hyvin). Aamulla yritin tarjota puuroa, jossa banskua ja mansikkaa.

Eeeii. Ei oo varmaankaan nälkä, ajattelin. Mansikka on uusi maku, mutta kyllä se eilen ja toissapäivänä maistui. Kokeillaan puolen tunnin kuluttua uudelleen. Kokeiltiin. Nope. Huomionarvoista, että maissinaksut kuitenkin ängettiin suuhun hartaudella. Heitin siis jos toisen setin puuroa roskiin ja tein puolikkaan setin Ihan Pelkkää Riisipuuroa. Kelpasi.

Lounaaksi ajattelin maistattaa lapsella pikkusen tomaattia ja koska sitä ei kuitenkaan varmaan montaa lusikallista (perunan joukkoon sekotettuna) menis, mulla oli Oikea Lounas valmiina odottamassa. Bataattia, lohta, perunaa, ja kesäkurpitsaa. Maistui eilen oikein mainiosti.

No, tällä kertaa ei. Laps venkoili syöttötuolissa, ynisi ja parkui suu viivana ja minä yritin kammeta sen haavia auki lusikalla (myöskin oma suu viivana). Kaikki äidit varmaan tietää miten helppoa on yrittää syöttää lasta, joka ei halua syödä?

Luovutin ja tein viimeisen yrityksen. Pelkkää bataattia. Pari lusikallista meni, joten voitonriemuisena sekotin sekaan ihan hitusen perunaa (ihan tuttu maku jo) ja pienenpienen sirkaman lohta. Ennen ensimmäistäkään lusikallista suu oli taas sulkeutunut, eikä toivoakaan avautumisesta.

Normaalisti osaan luovuttaa aina tietyn turhautumispisteen jälkeen. Normaalisti siinä vaiheessa myös laps on syönyt jo ihan riittoisan annoksen, joten luovuttaminen on helppoa. Tänään ei ollut syönyt, eikä luovuttaminen ollut helppoa, enkä tajunnut tehdä sitä ajoissa. Jos en olis yhtään huolissani sen paino+pituuskasvusta ehkä olisin tajunnut. Tai jos en olis suunnitellut meneväni neuvolaan itsepalvelutiskille lapsen mittaukseen tänään.

Mietin jo neuvolaan ajaessa, että kylläpä hyvän päivän valitsin tähän. Juuri sen, jolloin laps ei syö. Ja sataa lunta (taas!). Ja kaikki turhauttaa jo valmiiksi. Ei muuta kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Sitten ne mitat. Laps oli kiskassut reilussa kolmessa viikossa lähes 500g painoa ja yli sentin pituutta! Siis ihan superhyvin! Uudet 7kk mitat olisi nyt sitten 7300g, 67cm. Huoli väheni roimasti. Ja lisäksi mies saa tapella lapsen kanssa iltapalan. Tosin luulisi että päivän vähällä syömiselle se söisi mielellään vaikka pikkukiviä päivälliseksi.

Kevein mielin treeneihin siis!

Monday, January 28, 2013

kuukausi 6, päivä 28

All good in the hood. Kotona ja näin toisena päivänä alkaa rytmikin hiljalleen olla palautumaan päin.

Mutta se paluumatka. Ihan ensinnäkin: kurkkukipu katosi, eikä kehkeytynytkään flunssaksi jee! Laps vähän räkänen, mutta ei tunnu kauheasti menoa haittaavan.

Sitten. Las Palmasin kentällä checkinnissä sanoi täti, että voin jättää vaunut nyt erikoistavarahihnalle tai mennä vaunuineni portille asti, mikä olis tietty helpompi vaihtoehto mulle. Noh, olin nähnyt erikoistavarahihnalla jonoa ja ajattelin, että voinhan mä yhtä hyvin työnnellä lasta pitkin lentokenttää kaukalossa, kun se kaikki kerran (kuulemma) on helpompaa siten.

WRONG!

Alotin sillä, että toistin samat lentoonvalmistautumisrutiinit kuin Helsingissäkin - tosin tällä kertaa laps kohteliaasti jätti pissaamatta hoitopöydällä. Luultavasti säälistä. Oltiin ensin jonotettu lastenhoitohuoneeseen varmaan vartti (joo, en mäkään ollut todellakaan nopea) ja sen jälkeen olinkin pistänyt koko notkeuteni peliin, että sain meidät ängettyä siihen pieneen koppiin, jonka ovi avautu todella kätevästi sisäänpäin.

Niin, en mä viitsinyt niitä turvakaukalovaunuja siihen ulkopuolellekaan jättää yksinään olemaan.

Taisteltiin lapsen kanssa tipat nenään ja korviin (jossain vaiheessa mulle alkoi tulla tunne, että oltiin eri puolilla tässä taistelussa) ja suppo peppuun. Ja uusi vaippa. Ja laps kontallaan hoitopöydällä - tai ainakin tuhannen kiemuralla ilman aikomustakaan tehdä tätä helpoksi, vaikka kuinka sille hoilotin.

Hien valuessa pitkin selkää (sekin vielä, siellä kentällä oli tosi kuuma ja MIKSI mulla oli pitkähihanen päällä?!) sain lopulta kaiken hoidettua ja ängettyä meidät ulos. Palkinnoksi kävin hakemassa Starbucksista itelleni pahaa kahvia.

Sitten alkoi iloinen jonotus koneeseen. Joka olikin bussi. Jonne johti portaat. Jotka kuljin sitten (alas, onneksi) turvakaukalovaunuja mukanani raahaten (laps tässä vaiheessa Manducassa). Ja sitten se bussi. Aivan täynnä, tietenkin. Kalju, karski mies, jolla päähän tatuoituna 'Hells Angels' (ja samanmerkkinen nahkarotsi päällä) astui ulos bussista tarjoten (seisoma)paikkaansa ja apua vaunujen nostamiseen dösään.

Dösässä kukaan ei TIETENKÄÄN (täynnä suomalaisia ja se ainoa avulias moottoripyöräjengiläinenkin oli jäänyt venaamaan seuraavaa dösää) noussut penkiltään antaakseen mulle - laps kantorepussa - istumapaikkaa, enkä ruvennut siinä hiessä tinkaamaankaan.

Ehkä karman kävi sääliksi, who knows, mutta koneessa onnisti: saatiin kolmen paikan rivi kokonaan meille kahdelle! Matka kävi huomattavasti mukavammin, kun sai levittäytyä kolmelle penkille ja istua välillä jalat suorina. Laps yritti kiivetä aivan intopiukeana selkänojien yli yhtä riviä taaemmaksi, jossa parivuotias tyttö esitteli hälle Pokemon-korttejaan. Malttoi nukkuakin vähän, mutta aikalailla muuten mentiin tutulla orava+kräkkiä -linjalla.

Kone oli täynnä lapsiperheitä ja kokoajan jossain joku itki (lapsi, aikuinen, ken tietää). Loppua kohti meidänkin penkkirivistä alkoi kuulua pientä protestointia: laps oli nukahtanut pieneksi hetkeksi Manducaan, mutta heräsi ja siinä väsyneenä oli hiukan tyytymätön. Mitään kunnon konserttia ei onneks saatu aikaseksi, vasta vähän ääntä availtiin.

Kahden aikaan yöllä vihdoin oltiin kotona, siinä koitin sitten lasta nukuttaa. Nukahtikin - luulin - mutta jäi kuitenkin vielä kääntyilemään. Vetäsin huono mutsi -kortin, nousin sängystä ja menin sanomaan miehelle, että menis makkariin kattomaan lasta, mä menisin laittautumaan nukkumaan. Siinä kun kävelin kylppäriin (makkarin vieressä) ja mies olkkarista makkariin (makkari avautuu olkkariin), kuului kopsahdus ja siellähän laps oli lattialla.

Näin pitkään ehdinkin olla jo vähän tyytyväinen siihen, että tätä ei oo päässyt vielä tapahtumaan. Nyt meni sekin piste. Minuutin, pari laps itki, vieritti muutaman kyyneleen ja kehitti otsaan mustelman, kunnes huomasi kuvansa peilistä ja alkoi hymyillä. No, sänky ei ole ihan hirveän korkealla ja nopea toipuminen viittasi siihen, ettei laps nyt tähän menehdy, eikä lääkäriin tarvinnut lähteä.

Sen sijaan laps on sen jälkeen nukkunu vähän vähemmillä heräämisillä (molempina öinä vain kaks heräämistä - vaikkakin heräämiset itsessään hiukan normaalia pidempiä). Coincidence?

Friday, January 25, 2013

kuukausi 6, päivä 25

Viimeisiä aletaan kohta viedä. Tärkein ensin: paikallinen Desigual tsekattu (tiedän, että nykyään stadistakin löytyy Desigual ja lisäksi tuotteita saa liiankin helposti tilattua netistä, mutta säästän kuitenkin (pääasiallisesti) Desigual-ostokset maamolassa käynteihin).

Paikallinen H&M tsekattu (miksi täällä on usein paljon kivempia vaatteita H&M:ssä kuin Suomessa?). Paikallinen Spar ja Hyperdino tsekattu (kuka muistaa mun sanoneen, että rakastan ulkomaalaisia ruokakauppoja?). Paikallinen lasten lelukauppa (Jugueteria) myös tsekattu (sieltä löytyi mm. aikuisten roolileiknaamiaisasuja).

Elo lapsen kanssa on (ollut) suhteellisen helppoa. Harmillisesti ollaan kuitenkin siirrytty aikakauteen, jossa lapsen päiväuniaika täytyy rauhottaa ja antaa lapsen nukkua jossain rauhallisessa ympäristössä (esim. lähiostari ei lukeudu sellaiseksi, kokeiltu on). Luultavasti syöminenkin sujuu helpommin tutussa ympäristössä (tätä ei olla tosin kokeiltu). Se siis rajottaa hiukan menemisiä. Onneksi tässä ei olla oltu jäniksen, vaan pikemminkin laiskiaisen selässä.

Niin, ehdin jo huokaista, että onneks kaikki on mennyt näin hyvin. Lapsen vaippatuotokset ovat olleet vähän veteliä välillä, mutta ei hälyyttävästi. Ja laps kaikenkaikkiaan vaikuttaa voivan normaalin hyväntuulisesti ja aktiivisesti. 

Mä sen sijaan heräsin tänään kurkkukipuun. Ja kurkku on edelleen kipeä ja pelkäänpä, että tästä vielä kehkeytyy kunnon flunssa. Onneksi - jos vanhat merkit paikkansa pitävät - se ikävin päivä on ylihuomenna, kun ollaan jo kotona. Lisäksi se on sunnuntai, eli mieskin on kotona (on mahdollista viettää suurempi osa päivästä sängynpohjalla). Ja onneksi laps ei kuitenkaan vaikuta flunssaiselta (kuumeenkin jo varuiksi mittasin, normaalilämpö oli). 

Mutta joo, voipi olla, että kurkkukipukin paranee itekseen.

Ainiin, piti mainita. Ostin ennen reissua matka-syöttötuolin, eli käytännössä hihnat, jotka sidotaan normaaliin tuoliin. Kas näin:



Ja siinä kuuluisi istua about näin:



Emme ole kuitenkaan kauhean yllättyneitä, kun lapsemme istuu siinä näin:


Pahoittelen kuvien huonolaatuisuutta. Hatemailiä voi lähettää Jobsin haudalle. Mutta toi viritys on ihan kätevä, sillä saa lapsen sidottua tuoliin (lapsiystävällinen pakkopaita, I'd say) ja se menee pieneen tilaan.  Lisäksi siihen pitäisi mahtua yli vuotiaskin lapsi. En muista minkä merkkinen, mutta jos jotakuta kiinnostaa, voin käydä tsekkaamassa.

Seuraavaksi alan henkisesti valmistautua kuuden ja puolen tunnin rupeamaan kipeänä koneessa istumista ja lapsen pitelemistä. Huomenna siis lähtö takaisin.

Wednesday, January 23, 2013

kuukausi 6, päivä 23

Kanarialla ja hengissä!

Täällä on puolipilvistä, suomalaisen kesäkuista ja sisällä kosteen koleanviileetä. Eivät osaa tehdä täällä taloja kuten Suomessa.

Lento meni suhteellisen hyvin. Kentällä ei jäänyt sekuntiakaan ylimäärästä aikaa, vaikka oltiin checkinnaamassa heti kaks tuntia ennen lentoa. Okei, jonotuksessa meni eka puoli tuntia (Norwegian on yrittänyt vähentää jonoja pakottamalla ihmiset checkinnaamaan automaateilla ja sitten vaan tuomaan rojunsa tiskille. Jostain syystä silti jono oli ihan ennätysmäisen hidas). Tiskille päästyä heitin lapsen Manducaan ja pistin kärryt (mukana siis kärryjen runko + turvakaukalo) kasaan ja hihnalle.

Etsin meidän lähtöportin ja lähimmän vessan, johon menin suorittamaan lähtötoimenpiteet: imetys, vaipanvaihto, pissan siivoaminen itseni ja lapsen yltä (tää oli varmaan toinen kerta, kun laps pissaa hoitapöydällä ilman vaippaa), puuduttavia korvatippoja, nenätippoja ja suppo (kaikki lapselle). Just in case. Ja sitten käveltiinkin jo koneeseen.

Lento sujui ilman itkuja, jopa nousut ja laskutkin. Laps nukkuikin vähän, ehkä tunnin or so. Loput viis tuntia ja vartti se pyöri mun sylissä kuin simpanssi kofeiinilla. Yritin viihdyttää millon milläkin lelulla, mutta truth be told, kun ei ole ketään jolle voisi (haluaisi) antaa lapsen syliin lennolla, niin laukkua ei tule hirveästi kaiveltua.

Lisäksi törmäsin jälleen tähän jännään ilmiöön. Ympärillä oli yhtäkkiä kaikenlaisia tätösiä (jopa setäsiäkin), jotka ihasteli lasta ja olisi halunnut sen syliin. En lopulta sitten enää kehdannut kieltäytyä, kun käytävän toisella puolella oleva tätönen oli niin superihastuksissaan. Pitkin hampain sai laps sitten mennä hälle hetkeksi syliin repimään sen kauluksia - eikä mokoma (laps) edes alkanut vierastaa. Loppulennosta joku mies käytävän toiselta puolelta kysyi, että itkeekö toi koskaan.

Päivä oli kyllä kaikenkaikkiaan maailman pisin. Laps oli aivan seis kun päästiin lopulta (Suomen aikaa puolilta öin) maamolaan ja sain lapsen nukkumaan. Nukuttiin vähän levottomasti, mutta mun suureksi yllätykseksi seuraavana päivänä päästiin aika hyvin rytmiin takasin.

On se oikeastaan aika kiva voida mennä ulos ilman, että on kylmä.

Unet palmun alla. Kasvikset on isoja. Vaippavuoret myös.

Monday, January 21, 2013

kuukausi 6, päivä 21

Jaiks, kuus tuntia koneen lähtöön. Ja sen kunniaksi laps teki sitten vetelät kakat. Voiko matkakuumeen / -jännityksen saada äidinmaidon kautta? Käyn hakemassa vielä RelaDropseja apteekista. Luulin, että niitä olisi riittävästi, mutta kah. Puteli ollos tyhjä. Crap. Literally.

Myyräl on ahterissaan mun kamera. Kameran ollessa pois
myyrä viihdyttää lasta.

Saturday, January 19, 2013

kuukausi 6, päivä 19

Jonkin sortin pieni ihme tapahtui. Sain lapsen nukutettua vain pienellä imetyksellä ja siitä eteenpäin silittelyllä. Vähän protestoi, mutta riittävän vähän, etten antanu periksi. Eikä mennyt edes kuin vartti tähän koko operaatioon. Kyllä, nukkumaanmenot ovat meillä muuttuneet, valitettavasti yöt on varsin levottomia edelleen.

Josta puheenollen. Sanoinko, että yöt ovat meillä levottomia? Ei onneksi enää puolentoista tunnin välein herätyksiä (ihan kokoaikaa ainakaan), mutta en mä kyllä jotain paria tuntia pidempää unipätkää oo tainnut aikoihin nukkua. Se alkaa näkyä ja tuntua.

Asiat tuntuu aivan valtavilta. Mikähän olisi hyvä sana suomeksi .. overwhelming, siis ei ylivoimaisilta (kuten google translate ehdottaa), vaan sellasilta pökerryttävän isoilta, ei päätä eikä häntää, ei oikein tiedä mistä tarttua kiinni, aiheuttaa moniulotteista avuttomuuden tunnetta.

Joskus näitä asioita on kodin siivoaminen (on vaan helpompaa yrittää pitää koti jatkuvasti siistinä, kuin siivota isoa sekamelskaa. Niinpä siivoan keittiön joku neljä kertaa päivässä ja miten siihen voikin joka kerta mennä niin paljon aikaa?). Joskus joku sitten vähän isompi asia, kuten vanhemmuus ja lapsen elämään liittyvät valinnat. Tänään se oli ylihuomenna Kanarialle tapahtuva lähtö.

Teen listaa listan perään, teippailen niitä seinille ja silti harhailen ihan eksysissä ja koitan tarttua mieleen juolahtaviin asioihin (kamoja, jotka pitää ehdottomasti ottaa mukaan) ja muistaa ne sen ajan, kun etsin kynän (jos kynä ei ole aivan paperin vieressä, mieleen juolahtanut ajatus on menetetty tapaus). Vaikka listoissa löytyy, tuntuu silti siltä, ettei pallot ole ihan hallussa. Että eheän ymmärtämisen ja kokonaisuuden hallitsemisen sijasta räpiköin irrallisten ajatusten viidakossa ja koitan koota kuvaa viiden eri palapelin paloista.

Tänään kävi ilmi, että oon viimeiset viikot pessy meidän pyykit huuhteluaineella.

Kuka on nähnyt Mementon? Mies, jonka lähimuisti on about 10 sekuntia? That's me. Vähän vähemmän dramaattisessa elämäntilanteessa vain. Vähän välillä kyllä tuntuu, että joka päivä uusi murhe (uhosin miehelle, että alan kirjoittaa tuonnimistä blogia). Tietty totuuden nimissä suurin osa murheista on aivan turhia ja tiedän sen itsekin. Koitan olla toki stressaamatta, mutta univajeen aiheuttama kognitiivinen rappeuma ottaa kyllä aivoon. Sen verran skarppi vielä oon, että tajuan, etten oo kauhean skarppi.

Ja kaiken tämän keskellä laps on oppinut sujuvasti istumaan lattialla ja puhelimeen on alkanut ilmestyä numeroita mallia 'xxx:n äiti'. Miten on mahdollista, että lapsen nimi on helpompi muistaa, kuin äidin, vaikka sen äidin kanssa kuitenkin puheissa ollaan?

Kun tämä seinä täyttyi, aloin kirjoittaa listoja seuraavalle seinälle.



Friday, January 18, 2013

kuukausi 6, päivä 18

Jos eilinen sujui päikkäreiden puolesta hyvin, niin tää päivä sitten taas oli ihan sekasin. Ulkona oli sen verran pakkasta, että nukutin lapsen sitten sisälle ja olin tosi ilahtunut siitä, että sain sen nukahtamaan ihan pinnasänkyyn.

Harmillisesti unta kesti vaan puoli tuntia, eikä uutta unta tullut vaikka olis päällään seissyt. Tähtäsin kuitenkin siihen, että seuraavan päikkärit otetaan about ajallaan ja suunnittelin siihen ennen päikkäreitä nopean käynnin kaupassa.

No, eikös laps sammunut ajomatkalla niin sikeeseen uneen, ettei herännyt edes kun nostin sen turvakaukalosta ja laitoin istumaan ostoskärryjen siihen etu-istuin-osaan. Joo, ei nukkuvaa lasta voi siinä istuin osassa pitää, joten pähkäilyn päätteeksi laitoin lapsen kärryihin makaamaan. Päätin antaa nyt nukkua, kun kerran oli niin sikeessä unessa ja aattelin, että ehkä se vetää nyt sitten vähän pidemmät iltapäiväpäikkärit.

Yeah, right. Puolen tunnin päästä hän oli jälleen heräillä ilman toivoakaan unien jatkumisesta.

No, onneks yöunille päästiin ihan mallikkaasti (se on alkanut oppia hakemaan itse unta!). Toivottavasti päivän unet ei ollu ennakkoa yöunista.

Siellä nukkuu. Aurinkolasit siksi, että ulkona oli tosi (upea)
aurinkoinen päivä ja aattelin, että harjotellaan Kanariaa varten aurinkolasien käyttöä.

Thursday, January 17, 2013

kuukausi 6, päivä 17

Ihan vaan, että on jotenkin melko vaikeeta kertoa / keskustella omista valinnoistaan ilman, että siitä tulee sellainen sävy, että kokee muiden mielipiteet on vääriksi. Toivon, ettei kukaan jää miettimään mun valinnoista, että pudistelen päätäni niille, jotka tarjoaa kaupan soseita / ei-luomua / jotain muuta mitä en keksi. En tosiaankaan. Muiden valinnat on mulle täysin neutraaleja juttuja, joista kyllä kiinnostuneena kuulen.

Ja on a side note. Aurinko paistaa ja laps nukkuu päikkäreitä. Vieläkin. Takana kaks ja puol tuntia unta normin puolentoista tunnin sijaan! Oon tehnyt piirakan, siivonnut kodin, jumittanut koneella, vilkuillut kelloa, syönyt lounasta, hätistellyt ovelta jehovantodistajat, käynyt tarkistamassa, että laps hengittää vielä ja häkellyksessäni jopa pessyt keittiön ja kylppärin hanat! Kohta kyllä käyn herättämässä sen, muuten alan pian pestä ikkunoita (jotka muuten näin auringon paisteessa ovat paljastaneet todella likaisen puolensa).

Unien venyessä sirkus jäi nyt sitten tältä päivältä. Mennään ottamaan vahinko takaisin käymällä Toys'R'Usissa. Ja jos lapselle leluja, niin myös mulle. Käydään siis myös hakemassa mulle mini iPad. Ja mistähän tähän lähtöön sais lapselle lierikkään hellehatun? Ei ole nyt ihan sesonkiaika täällä Suomessa..

Haa, laps heräs.

Wednesday, January 16, 2013

toinen haaste

Sain btw haasteen! Jo aikaa sitten, oon vaan jumittanut ja pääsen nyt vasta asiaan. Haaste tuli Kotitalon Är:ltä, kiitos kaunis ja kumarrus :) (btw, is it just me, vai muuttuuko haasteet jatkuvasti haastavemmiksi?)


Tämän(kin) haasteen tarkoituksena on löytää uusia kivoja blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. 

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen
3. Jokaisen haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Uusien haastettujen pitää noudattaa samoja sääntöjä ja valita jälleen 11 uutta blogia, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet olet haastanut seuraavaksi, linkitä!
6. Ei takaisin haastamista

Omat 11 asiaa. Mitähän mä EN olis jo paljastanut tässä blogissa (tai aiemmissa haasteissa)...

1. Mun mielestä mun silmät on melko tylsänväriset (siniharmaan-plääh). Onneks laps taisi saada silmien väriä isältään - tulee varmaan ruskeet silmät.

2. Oon laihtunut n. 16kg lapsen syntymän jälkeen (ensimmäiset n. 8kg oli raskauskiloja). And here's the kick: täysin yrittämättä! Oon vetänyt aivan surutta (vaikkakin asiaan kuuluvalla syyllisyydentunnolla) jädeä litratolkulla. Saa lähettää hate mailejä.

3. Mun hiukset on paremmassa kunnossa sitten lapsuuden. Turns out, että hiusten värjäämättä jättäminen tekeekin hyvää! Lisäksi hiusten peseminen harvoin ruokkii itse itseään. Kyselin tossa taannoin mieheltä näyttääkö mun hiukset likasilta (siihen voi luottaa, että se sanoo suoraan tai ainakin kiertelee todella kiusaantuneena ja läpinäkyvästi). Sanoi, että enemmänkin tuuheilta ja föönatuilta (tms). En ollut pessyt hiuksiani viikkoon (yleensä kyllä pesen sentään pari kertaa viikossa).

4. Suurimman osan ajasta inhoan talvea. Mutta kattelin eilen tienpientareella kimmeltävää lunta ja tuli hyvä, nostalginen olo.

5. Mä en olisi yhtään arvannut, että tykkään scrap book-juttujen kanssa väkräämisestä. Mutta Project Life on <3

6. Oon hypistelijä (ja oon ehkä maininnut tän aikasemminkin). Rakastan käydä ihan ruokakaupassakin vaan hypistelemässä asioita. Parasta on ulkomaalaiset ruokakaupat. Voisin viettää tunteja vaan ihmetellen ja tutkiskellen mitä kaikkia jänniä eineksiä siellä myydään.

7. Tän oon ainakin sanonut. Rakastan listoja. Ja aikatauluja. Voikun koko elämän voisi vaan pistää listoihin ja aikatauluihin. Tällä hetkellä keittiön seinällä on kauppalista, Kanarialle mukaan -lista, iltarutiinit tässä järjestyksessä -lista, mitä laps söi tänään -lista, Jorvin ehdotus vauvan päivärutiineihin sekä meidän oma päivärutiiniaikataulutus (jota ei kylläkään enää tarttis, kun aikataulut on melko vakiintuneet jo).

8. Mua oikeasti pelotti aluksi jättää laps ulos nukkumaan. Mitä jos joku vie sen? Entä jos se menehtyy kylmyyteen? Entä jos tuuli kaataa vaunut? Entä jos jostain tulee karhu/susi/rusakko/muu villi fauna ja syö sen? Nykyään laps nukkuu yleensä kahdesti päivässä vähintään puolentoistatunnin päikkärit tossa ulkona.

9. En oo ollu mikään supersaunoja, mutta nyt täällä meidän uudessa kämpässä on jotenkin tehnyt mieli mennä tavallista huomattavasti useammin saunaan. Hmm. Siitä puheenollen, pitäisköhän taas...

10. Mulla on oikeastaan edelleen aika kova hinku muuttaa ulkomaille. Kun sinne vaan saisi kaikki hyvät puolet Suomesta mukaan..

11. En oo lapsen syntymän jälkeen istunut kertaakaan (omalle) tietokoneelle pelaamaan (muutamaa parin tunnin lanikyläilyä ei lasketa). Joskus kaipaan pelaamista. No, eläkkeellä sitten taas pääsee purkamaan tässä vuosien mittaan karttuneen pelaa nämä -listan.


Sitten ne valmiit kysymykset:
1. Puna- vai valkoviini?
Saako molemmat? Kummallekin on hetkensä. Kotona nautiskelujuomana useammin punkku, mutta kyläillessä valkkari. Jostain syystä. Punaviini kutsuu yksinäisyyteen, takan ja kirjan ääreen. Valkoviini kutsuu juhlimaan.

2. Paras tv-sarja?
Niinku all time? In general mua vetää puoleensa sitcomit (tai muuten vaan humoristiset sarjat) ja scifi. Tällä hetkellä katson Big Bang Theoryä ihan onnessani ja How I Met Your Motheria. All time paras olis varmaan Whose Line Is It Anyway. Ja Babylon 5:en olin kanssa ihan holtittomassa koukussa.

3. Bravuurisi keittiössä?
Apua. No joskus ainakin oli kookos-chevre-kana-pasta. En oo tehny ikuisuuksiin. Pitäis. Siihen tulee kookosmaitoa, chevreä ja kanaa (kukapa olisi arvannut). Lisäksi purjoa ja pinjansiemeniä. Ja sitruunaa ja mustapippuria. Se on älyttömän hyvää. Hitsi, pitääkin taas tehdä.

4. Mottosi?
Ei mulla taida olla mottoa. Tai no. Minuutti kerrallaan.

5. Musta vai valkoinen?
Mustavalkoinen! Valkoinen kyl enemmän.

6. Kulta vai hopea?
Mmh.. Valkokulta? Hopea.

7. Lempiravintolasi?
Tykkään tosi paljon Raflan ruoista. Ja Juuresta.

8. Suosikki nettikauppasi?
Aih, sehän riippuu mitä on ostamassa. Minkään nettikaupan sivuilla en silleen päivittäin notku. 

9. Seuraava sisustushankintasi?
Varmaan lisää Bestå-hyllyjä viimeistelemään kokonaisuus. Sisustustuskaa!

10. Rantaloma vai hiihtokeskus?
Rantaloma! Kerrankin helppo valinta. Vaikka olishan se hauskaa JOSKUS mennä taas kokeilemaan lautailua. Ehkä sitten kun laps on riittävän iso ja lumilautojen tilalle on tullu joku ihan muu trendi-mäen-lasku-väline, voin mennä nolostuttamaan sitä rinteisiin harjottelemalla lautailua.

11. Asia, jota kadut koska jätit sen tekemättä?
Ei kyllä sellasia taida olla. Tai no, ehkä laps olis pitänyt opettaa olemaan nukahtamatta rinnalle aikasemmin.

Niin, ja sitten niitä muita blogeja. Musta tuntuu, että tämä ja Liebster on kiertänyt melkein kaikilla blogeilla, joita mä luen. Haa, voisin kyllä haastaa Sinnan, jos vain keksisin 11 kysymystä. Ehkä kysymysten sijasta Sinna voisi suositella 11 kirjaa, jotka saa Kindleen ja jotka kannattaa ehdottomasti lukea?

Lapsen syömiset-lista.

kuukausi 6, päivä 16

Ensimmäiset kaupan soseet maistettu. Mango meni oikein mainiosti alas - tosin olin kyllä vähän hämmentynyt kaupassa. Ilmeeni, kun purkissa lukee 'mangosose'. Sisällysluettelossa lukee 'mangosose 37%': o_O Semperin mangososeessa lopulta oli kokonaiset 50% mangoa, joten otin sen.

Hämmennystä aiheutti myöskin musta kuoriutunut ruokanatsihippi (miten kepeästi näitä sanoja voikaan kivasti yhdistellä!). Oon aiemminkin kyllä valinnut (suomalaista) luomua, jos se on ollut helposti saatavilla, eikä ole näyttänyt erityisesti huonommalta kuin riistoviljelty synteettinen vastine, joka on täynnä lannotteita, säilöntäaineita ja myrkkyjä.

Nyt mulle on kuitenkin lapsen myötä tullut enemmän ja enemmän sellanen olo, ettei tekisi mieli varjella sitä turhalta. Siispä kasvisten suhteen oon ostanut suomalaista luomua (löytyy lähinnä porkkanoita), ja jos ei oo, niin ihan vaan suomalaista. Ja jos ei oo, niin ulkomaista luomua. Ja jos ei oo, niin sitten mitä löytyy. Joskus ei mitään tyydyttävää.

Tota meidän ens viikon reissahdusta varten päätin ottaa mukaan jotain kaupan vauvaruokia, ihan vaan että olis jotain hätävaraa sitten varmasti mukana ja tarjolla. Mangon lisäksi hyllystä löytyi myös Semperin sosepusseja, joissa on - uskokaa tai älkää - 100% hedelmäsosetta. Päärynää ja omenaa.

En oo varma onko laps reagoinut tässä omenalle, joten otin sellasen kotiin joskus myöhemmin testattavaks ja sitten päärynää useamman pussin (luottavaisena, että kyllä maistuu). Maistettiin eilen (laps siis maistoi). Ja maistui. Ilmeisesti hyvälle siis. Meni ihan sellasenaan, eikä puolessa välissä mukaan sekotettu banaani sotkenu kuvioita. Hyvä. Näitä. Ja ovatpa vielä luomua.

Hipp:llä olis kanssa luomusoseita, mutta tosi monissa oli sitä omenaa. Ja edelleen, kaikesta huolimatta mieluiten kyllä tarjoon itse tehtyä sosetta. Minimoidaan ylimääräset.

Ps. Tämä ei ollut maksettu mainos. Tämä ei ollut edes mainos. Mulla ja Semperillä (tai Hipp:llä) ei ole minkäänlaista suhdetta.

Sitten.

Bongasin Project Maman blogista Playtray arvonnan. Totesin, etten jää vääntämään kättä onnettaren kanssa, vaan jokainen on oman onnensa seppä. Siispä tilasin samantein meille oman Playtrayn ilahduttamaan .. no ennen kaikkea mua. Loppui se lasisen ruokapöydän hinkkaaminen (kategoriaan järkeviä ostoksia pikkulapsiperheeseen. Eipähän lopu tekeminen päikkäriaikaan, kun saa raaputtaa lasista irti porkkanan paloja. Miten ne voikaan jämähtää siihen kiinni tiukemmin liikakilot Ahtisaareen?).

Kyseessä siis Stokken Tripptrapp-tuoliin kiinnitettävä tarjotin. Juuri sellanen, jota olin mielessäni huokaillut, että olispa.

Perheen sisäisten logistiikkaongelmien takia (unohdin käydä postissa / posti olikin kiinni / tänään en jaksa lähtee mihinkään / jne.) tarjotin kotiutui vasta eilen ja on nyt tänään ollut käytössä. So far so kätevä. Helppo asentaa, vaikka mukana ei tullut suomenkielisiä ohjeita (tai en ainakaan löytänyt).

Mukana tulleen kankaisen vyön asennus jäi mulle vähän epäselväksi, englanninkielisissä ohjeissa mainitaan vaan, että sitä voi käyttää tarjottimen kiinnittämiseen istuimeen siten, ettei laps saa nostettua tarjotinta. Jätin vyön kiinnittämättä, eikä laps nostanut tarjotinta.

Tarjotin on helppo irrottaa pesua varten, mutta so far sen on saanut putsattua helposti ihan vaan pyyhkimällä kostealla.

Ps. Tämäkään ei ollut maksettu mainos (tai mainos ylipäätään). Mulla ja Playtraylläkään ei ole minkäänlaista suhdetta.

Laps muuten seisoi tänään ensimmäisen sekuntinsa ilman tukea.

Playtray installed. Playtray asennus ei ollut vaikeaa. Semperin päärynäsosepussi.





Sunday, January 13, 2013

kuukausi 6, päivä 13

Kodin sisustustuskaa lievennetty Bestå-hyllyillä. Lisäksi meillä on vihdoin ruokapöydän ääressä enemmän kuin kaksi tuolia. Laps nukkuu sängyssään, ja huolimatta viime aikaisista rauhallisista illoista ootan silti kokoajan kutsua tullaan taas hyssy-tyynnyttelemään.

Oikeastaan piti tulla vaan sanomaan, että apuaaa, viikon päästä lähdetään Kanarialle! Kävi apteekista ostamassa puuduttavia korvatippoja ja suolaliuostippoja nenään (helpompi kuljettaa mukana kuin aiemmin käytössä ollut suihke). Rokotukset on kunnossa. Mutta mitä ihmettä kaikkea sinne pitäisi pakata mukaan? Millä selvitään kuuden (ja puolen) tunnin lennosta? Tuhat lelua? Teletappi-videoita? Apua.

Serkku taisi mainita peitoista ja tyynyistä, joilla lapsen saisi asetettua syliin nukkumaan mukavasti. Mun on jotenkin vaikea uskoa, että laps nukkuu silmäystäkään koko lennolla, mutta aina voi tietty toivoa parasta. Lento lähtee puoli viideltä - eli just sopivasti, kun lapsen normaalisti alkaa heräillä päikkäreiltään. Jipii.

Mutta niin, kysyin tätä ennenkin, mutta kysyn uudestaan - ken on vauvan kanssa matkustanut, latokoon tänne parhaat vinkit, kikkakolmoset ja ässät hihassa.

Huokailen jo valmiiksi. Mä KUITENKIN unohdan jotain oleellista. Ja pitäis varmaan alkaa syöttää lapselle kaupan purkkiruokaa - ihan vaan, että se varmasti kanssa syö niitä tarpeen tullen. Kaupan purkkiruokaa on kuitenkin huomattavasti helpompi kuljettaa mukana, kuin ite tehtyjä.

Nää on näitä juttuja. Toiset osaa ottaa rennon chillisti, ja toiset taas on mä.

Friday, January 11, 2013

Liebster -haaste

Sain Daephilta Liebster Blog -tunnustukset, kiitos! <3 Olen sangen otettu :)





Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
3. Toivo, että ihmiset, kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Saattaa olla, että jossain kohdissa on neljä - näin umpiväsyneenä alkaa mennä laskut sekasin...

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:
Miehen kuiva huumori
Lapsen hyväntuulisuus ja nauru
Mun Project Life -kansio
Hyvä musa
Hyvä kirja (tai telkkarisarja (hahaa, näin kiersin sääntöjä ja laitoin kuudennenkin asian!))


Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
Puhelin
Hammasharja
Läppäri
Kosteusvoide
Ruoka

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
Janet Evanovichit (Stephanie Plum -sarja)
Room (Emma Donoghue)
One day (David Nicholls)
Yösyöttö & Tarhapäivä (Eve Hietamies)


Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä:
Janita (Huom: ei siis Janina)
Ultra Bra
Erykah Badu
Jamiroquai


Viisi lempiruokaasi:
Hyvä risotto (viimeksi söin artisokka-vuohenjuustorisottoa Rafla-ravintolassa - AH)
Hyvä pasta
Hyvä pizza
Hyvä pihvi
Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
Amazonin sademetsissä
Japanissa
Australiassa ja/tai Uudessa Seelannissa
New Yorkissa (käyty on useamman kerran, taas tekis mieli takas)


Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
Empaattinen
Diplomaattinen
Mies sanoi 'valloittava'
Järjestelmällinen - to a point
Huolestuva

Viisi asiaa, joista unelmoit:
Elämästä ilman huolia
Elämästä, jossa olisi aina riittävästi aikaa ja rahaa
Elämästä, jossa osaisi aina tehdä oikeat ratkaisut
Maailmasta, jossa ei tarttisi pelätä mitään tai ketään
Autotallista

Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:
Elämä jatkuu aina, minuutti minuutilta. Halusi tai ei.
Laita rahaa säästöön.
Aina välillä kannattaa pysähtyä katsastamaan, että oliko se sittenkin oma vika.
Hyvä tekee hyvää sitten lopulta kuitenkin.
Ehdottomuus on harvoin hyvä asia.


En aio nyt varsinaisesti haastaa ketään, mutta koska idea on tuoda esille lemppariblogeja, niin tässä (isosta joukosta kivoja blogeja) viisi kivaa blogia, joita luen ja joista tykkään. Jos joku haluaa ottaa haasteen vaan, niin olkaa hyvä vain :)

kuukausi 6, päivä 11

Piti oikein tarkistaa. Kyllä, siitä on reilu viikko kun mietin - ja sanoin - että lapsella ei ole hampaita, enkä ole vielä huomannut, että olis tulossakaan. No, nyt jos olen oikein nähnyt (yritin kyllä monta kertaa katsoa ja aina tulin samaan tulokseen), sillä on neljä puhjennutta ja viides ihan hilkulla. Siis viikon sisään. Kaks ylhäällä + 1 puhkeamassa ja kaks puhjennutta alhaalla. Että silleen.

Jotain muutakin mun piti ... ainiin, vauvasirkus! Käytiin siis eilen sirkustelemassa ja oli kyllä ihan jees. Olis ollut kivempaa, ilman niitä muita lapsia siellä. Äkkiseltään vilkastuna tuntui, että sinne oltiin tuota kahdenlaisia lapsia: yliaktiivisia about vuoden ikäisiä, joille vanhemmat koitti keksiä paikkaa, jossa purkaa energiaa. Ja sitten taas lapsia, jotka ehkä kaipasivat vähän rohkasua liikkeelle lähtemiseen / motooriseen kehitykseen.

Lopputuloksena siellä oli hirveästi kiljuntaa ja huutoa ja se oli kaikenkaikkiaan tosi levoton ympäristö. Isommat, superaktiiviset lapset juoksenteli ympäriinsä vanhempien yrittäessä saada niitä vähän tekemään mitä ohjaaja ehdotti, kun taas ne vähemmän motooriset lapset itki (jännitystään?) jokaisen uuden jutun jälkeen.

Laps ainakin sai ihan järjettömän määrän virikkeitä ja oli aivan kuitti sen tunnin jälkeen. Ja nukahti autoon. Ja siinä meni sitten päivärytmit. Oh well.

No mutta, käytiin siihen perään avoneuvolassa ja saatiin rokotukset (lapselle MPR + influenssa). Tällä kertaa meidät otti vastaan neuvolatäti, jollaiseksi oon neuvolatädit oikeasti kuvitellut (ja toivonut). Pian kuuskymppinen (veikkaisin), sydämellinen, mukava ja todella ammattitaitonen. Onnistui kuulkaa pistämään rokotukset ilman, että laps alkoi itkeä! Vähän meinasi älähtää jälkimmäisen kanssa, mutta senki se neuvolatäti onnistui heti harhauttamaan ja älähdys unohtui. Aloin jo harkita neuvolan vaihtamista Tapiolaan.

Noin muutoin päivän huolenaihe on ollut se, että imeytyykö ruoka riittävän hyvin lapsen elimistöön, vai onko suolisto vaan varsin hidas tottumaan uusiin ruoka-aineisiin (tätä edelsi keskustelu neuvolan kanssa). Lisäksi totesin, että vaikka kuinka yrittäisi aikastaa lapsen nukkumaanmenoa, se sammuu ysiltä. Ei aiemmin, ei myöhemmin. Niin, ja ostin lapselle uikkarit. Huomenna mennään kokeilemaan vauvauintia.

Aijoo, last but definitely not least. Ilmoitin pomolle, että oon 20.5 asti hoitovapaalla ja koska ennen töihinpaluuta on kasa lomia, jotka täytyy pitää, mua näkee toimistolla taas juhannuksen jälkeen. Hyvällä tsägällä siellä ei oo ketään sillon ja saan tosi pehmeän laskun. Tää tuntuu oikealta päätökseltä. Saan olla just sopivasti vähän pidempään lapsen kanssa kotona ja mies ottaa hommat haltuun kun laps täyttää vuoden. No, viikkoa aikasemmin, mut anyway.

Sitten voidaan katsella syksyllä minkälainen hoitomuoto keksitään.

EDIT: Ainii! Piti ihan kertoa. Laps sammui eilen(kö? Alkaa mennä päivät sekasin) taas ysin aikaan unille ja kuulkaa about puoleen yöhön mennessä siitä ei ollut kuulunut pihaustakaan. Olin tässä vaiheessa lähettänyt miehen pari kertaa tarkistamaan makkariin, että laps on ylipäätään hengissä. Nukkumaanmennessä totesin häkeltyneenä 'Siis mitä, nukkuuko se nyt vaan? Mitä nyt oikein tapahtuu, mitä me seuraavaksi sitten tehdään??'

Leluloora.

Wednesday, January 9, 2013

kuukausi 6, päivä 9

Noin niinkuin päivityksenä meneillään oleviin asioihin:

- Potta. Uskaltaudun nyt sanomaan, että kyllä laps ton jutun on tainnut hiffata. Neljäs päivä peräkkäin, kun on hienosti tehnyt asiansa pottaan (isot ja pienet, aina kun hänet on potalle kiikutettu). Ei niin, etteikö jonkunlaiset taantumiset olisi vielä mahdollisia, mutta en olisi todellakaan arvannut tän alottamisen olevan näin superhelppoa. Ilmeisesti vessattaminen paid off.

- Rokotukset. Mennään huomenna avoneuvolaan ottamaan MPR-rokote. Ei ole ihan kahden viikon karenssiaika, mutta parempi kuin ei mitään. Sitäpaitsi ajattelin ottaa kotoa about kaikki ruoat lapselle mukaan, olla poistumatta mutsin asunnosta ja valvoa herkiämättä, ettei toi laps laita mitään (muuta kuin mun tarjoamaa ruokaa) suuhunsa. Rento reissu siis tulossa!

Lisäksi pitäisi päättää haluanko itselleni/lapselle influenssarokotteen. Tällä hetkellä olen kallistumassa rokotteen ottamiseen. 

- Unista. Eilen illalla tapahtui hämmästyttävä asia: Laps heräsi unisykliltään. Kuului älähdys, pari ja kiirehdin jo makkariin - mutta sitten olikin vaan hiljaista. Laps oli löytänyt unen uudestaan. Ihan itse! Hiivin makkarista shokissa ulos. Yö meni normisti - kolmisen herätystä. Nykyään meillä sitten herätään seiskan-puol kasin aikaan. Hyvästi ihanat kympin aamut.

Niin, ja onnistuin nukuttamaan lapsen päikkäreille niin, että lauloin vaunuja keikutellessa ja jossain vaiheessa pysäytin vaunut, mutta jatkoin laulamista (biisi on meille kaikille HYYVIN tuttu). Laps liikehti vielä vähän, mutta kuulkaa nukahti sitten! Paikoillaan oleviin vaunuihin! Ja nukkui koko päikkärit kertaakaan heräämättä! Yleensä täytyy aina unisyklien välissä käydä hytkyttämässä. Nää on kuulkaa täältä meidän perspektiivistä huikeita mullistuksia.

- Harrastuksista. Sirkus myöheni mukavasti sellaseen aikaan, että me varmaan onnistutaan sinne pääsemään. Sen sijaan muskari taitaa kyllä jäädä. Päikkärit pitäis alkaa kolmelta, mutta muskari on puol neljä. Ajattelin, että pistän lapsen sitten heti neljältä vaan suoraan uneen, ehkä se ei sotke. Noh, laps oli unessa 20 yli neljä ja nukkuu edelleen (no onneks nukkuu!). Nähtäväksi jää miten ilta/yö menee. Taitaapi mennä liian vaikeaksi tämä.

- Töihinpaluustressi. Tehtiin jo kertaalleen päätös tänään ja ehdin sanoa miehellekin, että huh. Kyllä helpotti, kun saatiin päätös aikaseksi. Sitten kului vartti ja palasin takas koneelle 'mitä jos mä sittenkin ehkä kokisin, että haluaisin jäädä kotiin vähän pidemmäksi aikaa?'. Äh, tänään puhutaan ja tehdään päätös. On tämä kyllä todella hankalaa.

- Ruokailu. Tänään ollaan rohkeasti maisteltu kahta uutta makua: vehnää (tekemieni sämpylöiden muodossa) ja perunaa. Kumpikaan ei suorilta ollut mikään jymymenestys (mitä, eikö kuiva leipä kelpaa??), mutta harvapa ruokalaji kai on. 

Sen sijaan toivoisin, että lastentarvikemarkkinoilta löytyisi salamannopea robottikäsi, joka osaisi jonkun esim. 3d-kameran tai laserin tms. avulla mukailla lapsen liikkeitä, ja saisi tökättyä ruokaan sille haaviin juuri oikealla hetkellä (suun kallistus, vastaanottavaisuus, kielen asento ja heilumisnopeus laskettuna). Mun käsi ei meinaa siihen onnistua. Kerran jos toisenkin ruokaa löytyy muun muuassa lapsen silmäripsistä. 

Ihmettelin pitkään miksi äideillä on paidat (omat ja lapsen) ihan soseessa, mutta alan ymmärtää. Kyllä vaan, yksinomaan sormiruokaan siirrytään heti kun tuntuu, että laps alkaa saada siitä riittävästi ravintoa.

Tuesday, January 8, 2013

kuukausi 6, päivä 8

Näin muistojen hälventyessä ja järjen äänen voimistuessa oon päättänyt keskittyä niihin asioihin, joita neuvola EI sanonut. Sieltä ei sanottu, että pitää nythetipaniikki alkaa lisätä ruokaa, vaan 'lapsentahtisesti', pikkuhiljaa. Sieltä ei sanottu, että pitäisi esim. kuukauden kuluttua tulla paino/pituus-kontrolliin, vaan varattiin ihan normaali neuvola (ja rutiini-neuvolalääkäri) kahden kuukauden päähän. Sieltä ei sanottu, että esim. sormiruoka pitää vaihtaa soseisiin, että enemmän ruokaa menis alas.

Ajattelin tulkita sen niin, että ei paniikkia. Myöskin ihanat kommentoijat (ja äiti, sekä internetin tuntemattomat ihmiset, joiden pohdintoja pienten vauvojensa koosta jossain keskustelufoorumilla olen lukenu) ovat lohduttaneet. Kyllä toi hengissä pysyy ja siitä tulee ihan normaalikokonen ihminen.

Lapsella on alkanut huuteluvaihe. Melko kovaäänisesti kokeilee äänensä kantavuutta, ihan vaan huvikseen, leikkiessään. Vähän niinkuin laulais. Tosi kovaäänisesti.

Huomasin myös toisen ihan puhkeamaisillaan olevan hampaan, tällä kertaa oikea yläykkönen. Sain myös lapsen potatettua tänään taas. Hyvä laps!

Yöt ovat sen sijaan rauhottumaan päin, toivottavasti trendi jatkuu. Lisäksi oon aika ylpeä siitä, että onnistuttiin saamaan lapsen unirytmi sellaiseksi, että se menee ysiltä nukkumaan ja pysyy siellä! Okei, sitä pitää välillä vähän auttaa siinä, mutta se ei nouse sieltä ylös ja halua aivan virkeänä takasin leikkimään. Aikasemman tunnin-parin-kolmen sijasta nukuttamiseen menee nyt 5-20min + kerta/pari (eilen esim. vain kerta) uudelleenavustamista (5-15min). Olemme tyytyväisiä, ainakin toistaiseksi Pantelyn keinot tuntuu tepsivän.

Me ollaan lähdössä Kanarialle vajaan parin viikon päässä. Tänään vauvakerhossa käydessä tuli puheeksi rokotukset ja GAAH, enhän mä ole tajunnut mitään rokotuksia lapselle hommata! Sarjassamme paskamutsi-fiiliksiä, kun ei ollut tullut edes mieleen, että ainakin MPR-rokote pitäisi ottaa. Kanaria on kuitenkin .. Kanaria, eikä mikään Afrikka.

Soittelen huomenna paniikkisoittoja neuvolaan. Onneksi täällä Espoossa toimii avoneuvola - mulle aivan uusi käsite.

Ja joo, mulla on töihinpaluuahdistus. Meilittely pomon kanssa aloitettu, deadline päätöksille (aloitanko työt heti vanhenpainrahan lopuksi vai tehdäänkö miehen kanssa jotain Järjestelyjä, että saadaan pidettyä laps kotona vuodenvaihteeseen asti) on perjantaina. Aagh. Luulin, että palaisin mieluusti töihin nyt heti keväällä, mutta oikeastaan haluisin kyllä ehkä sittenkin olla kotona pidempään. Laps niin pieni vielä!

Ajatus oli siis että mies olisi sitten lapsen kanssa mun töihinpaluusta eteenpäin elokuuhun asti ja sitten laps hoitoon pariksi päiväksi viikossa (tai muutamaksi tunniksi joka päivä) ja tehtäisiin miehen kanssa kevennettyä viikkoa. Tai sitten niin, että yksinkertaisesti palaan kotiin elokuussa ja laps alottaa hoidossa vuoden vaihteessa. Mitä tehdä, mitä tehdä?

Parsakaalia silmiin, jeee!

Monday, January 7, 2013

kuukausi 6, päivä 7

Neuvolasta. Saatiin ainakin nyt ainakin ihan erilainen terkkari kuin aikasemmat neuvolatypyt. Tällä kertaa vastassa viiskymppinen, no, tätönen. Ihan mukava ja ystävällinen tämäkin, mutta mua vähän yllätti ettei yrittänytkään ottaa minkäänlaista kontaktia lapseen koko käynnin aikana. Ei myöskään reagoinut mitenkään siihen, että käynti venyi ja venyi ja laps alkoi kitistä ja olla ihan poikki ja koitin vihjailla, että päiväuniaika meni tossa reippaasti yli puolituntia sitten jo (olin siellä neuvolassa tyyliin tunnin. Luulin, että olis ollu sellanen 20min vakkarikäynti). Hän jatkoi puhumistaan tätä noteeraamatta (joo, oli myös tosi kova puhumaan ilman taukoja).

Lisäksi luulin, että söpöilyjen kirjottaminen neuvolakorttiin kuuluu neuvolaterkkarien pyhään ohjekirjaan, mutta ilmeisesti ei. Aikasempien 'ihana tyttö!' ja 'sievä neiti' yms. sijaan tällä kertaan neuvolakortin kommenttiosuus alkoi tylysti 'paino laskussa, pituus myös'. Sen jälkeen kasa harakanvarpaita, joista en saanut juurikaan selvää. Jotain rokotuksista, eka hammas ja lisää ruokaa.

Painoa tullut (reilussa) viidessä viikossa (reilu) 500g - eikö sen pitäisi olla ihan siedettävästi kuitenkin? Pituutta sen sijaan - no mittasi tyyliin neljästi - ja joka kerta eri tulos. Taisi ottaa keskiarvon, joka oli 7mm enemmän kuin sillon reilu 5vko sitten.

Yritän olla stressaantumatta tästä pituuskasvun vähyydestä ja muistaa, että vauvojen mittaus ei ole kuitenkaan kauhean eksaktia tiedettä, vaikka sitä tuijotetaankin naurettavan tarkkaan. Lapsen vaatteet käy sille jatkuvasti liian pieneksi, enkä usko syyn olevan pesukoneessa. Kai se on ihan hyvä viite?

No, yrityksistä huolimatta neuvolasta kuitenkin sitten siis lähti väsyneen ylireagoiva, huolestunut, stressaantunut, murheellinen äiti, jonka lapsessa täytyy olla jotain vikaa, kun se ei kasva käyrillä, ja jolle kukaan ei sanonut, että 'mutta ei tässä hätää, kaikkihan on oikein hyvin'.

Btw, eikös rintaruokituilla tapahdu aina joku kasvunotkahdus neuvolankäyrillä, jotka on tehty korvikeruokittujen vauvojen mukaan, vai muistanko väärin? Niin, ja tietenkin tuli taas mieleen, miten lapsilla voi olla kaikenlaisia vakaviakin sairauksia, jotka ilmenee vastan vuoden-parin iässä, ehkä myöhemminkin ja ja ja...

Näin iltaa kohti olo on vähän kohtentunut ja järki on alkanut ottaa taas voiton. Laps on hyvinvoiva, iloinen, onnellinen, hymyilevä, aktiivinen, utelias, kehittyy ja oppii kokoajan ja syö ihan hyvin. Sairauksia tässä maailmassa on, mutta kunnes toisin todistetaan, laps on terve.

Potasta. Laps on tänään tehnyt asiansa jo kolmesti pottaan - kahdesti pienet ja yhdesti isot. En arvannut tän lähtevän näin hyvin käyntiin, enkä edelleenkään usko, että tämä tulee ihan näin hyvin jatkumaan.

Unista. Aloin viime yönä tehdä sitä, etten antanut lapsen nukahtaa rinnalle, vaan valvoin sen imiessä aina about 10min ja irrottelin sen suuta niin, että se lopulta nukahti ilman imuotetta (tarkoituksena poistaa tarve nukahtaa rinta suussa). Sitten kun tätä toistettiin pitkin yötä puolentoista tunnin välein, niin tää täällä olis aika valmista kamaa. Mulla on kyllä edelleen tiukka ja vakaa usko, että tämä tästä tulee vielä helpottumaan. Ei nyt yhden yön jälkeen vielä voi luovuttaa.

Päiväunista. Neuvolatäti sanoi, että kahdet olis parempi. Myös Jorvin ohjelappunen, joka mulle lykättiin käteen, sanoi että kahdet. Mä uskon, että lapsen mukaan kahdet tai kolmet, meille on tuntunu kahdet toimivan kyllä hyvin.

Ruoasta. Jos tälle 1-2 uutta ruokaa viikossa -säännölle on syynä vain allergioiden metsästys (eikä esim. että liian nopeasti monta uutta ruoka-ainetta AIHEUTTAA allergiaa), niin voisi kuvitella, että jotain suhteellisen varmoja ruokia voisi tarjota sitten vaikka yhden lisää ja haarukoida takas sitten jos jotain ilmenee. Suhteellisen varmoja, kuten jauhelihaa. Perunaa. Vehnääkin ajattelin (kai vehnäallergia olisi jo tullut vastaan imetyksen kautta?). Lasketaanko öljy yhtenä ruoka-aineena, jos tarjoan lapselle itsetehtyjä kaura-vehnäsämpylöitä, joissa on taikinassa myös öljyä?

Anyway. Mies oli ihana ja tuli töistä kotiin ja oli meidän kanssa ja silitti kun mua harmitti.

EDIT: Sanottakaan tähän vielä ajatukseni päivältä. Mietin, että kuvittelin lapsen ensimmäisten viikkojen aikana elämän olevan puolen vuoden kuluttua helppoa, selvää, yksinkertaista ja stressitöntä. Että olisin itse jo rauhottunut ja kaikki asiat olisivat vaan jotenkin loksahdelleet paikoilleen. Sen sijaan täällä ihmetellään edelleen ihan paria ihan pikkuasiaa. Nukkumista ja syömistä. Jokohan nämä taklattaisiin seuraavan puolen vuoden aikana?

Sunday, January 6, 2013

kuukausi 6, päivä 6

Halp.

Luulin löytäneeni nyt jonkun hyvän noudatettavan rytmin - ne kahdet päikkärit (alkaen klo 11 ja klo 15), mutta lapsen aamuheräämiset onkin alkanu aikaistua. Nyt kun se kerran herää jo kasilta, noihin ekoihin päikkäreihin onkin ihan tosi pitkä aika. Mitä tehdä mitä tehdä?

Pistin lapsen nyt tänään ekoille päikkäreille puoli kymmeneltä, kun se oli reppana ihan väsynyt aamupalan jälkeen (nukkui tyyliin puolisen tuntia + vartti torkkua). Tokat päikkärit alkoikin sitten vähän vaille yksi (nukkui puoltoista tuntia) ja kolmannet nyt neljältä (vielä unessa). Pitäiskö siis edelleen mennä kolmilla päikkäreillä (esim. 9-10, 12-14, 16-17) vai yrittää tähdätä vaan kahdet pitkät, tyyliin 10-12 ja 15-17?

Äh, mistä sen tietää? Pantley (mun tän hetkinen supreme-neuvonantajani (eli siis se No-cry sleep solution -kirjottaja) on sitä mieltä, että 6kk -lapselle kannattaisi rytmittää kahdet päikkärit (yhteensä 3-4h), mutta jostain toisaalta luin taas kolmista. Ja vielä kun jokainen lapsi on erilainen ja yhdelle sopii yksi ja toiselle toinen.

Ja ennemmin kuin kokeilemalla vähän sitä ja vähän tätä, enforcettaisin mielummin jotain selkeää rytmiä ihan niinkuin tästä lähin.

Huomenna neuvola (tietenkin oletettuun päiväuniaikaa), ehkä ne osaa kertoa sitten siellä.

Ja tässä pähkäillessä tulin nyt oikeastaan siihen tulokseen, että kaksilla mennään kuitenkin. Ne kolmannet jäisi kuitenkin varmaan aika pian pois ja luulen, että kahdet pidemmät on paremmat kuin huonommat.

Vähän meillä kuitenkin sekavasti vielä nukutaan öisin. Ja sen huomaa muun muassa mun valveajan vireystasosta. Ei kauhean korkea. Yritin tänään tehdä lähtöä aamulla ja kävelin ympäri kämppää puhelin kourassa, kädet heiluen 'missä kamera missä kamera'. Sitten löysin kameran, mutta harmillisesti sillä aikaa puhelin oli mystisesti kadonnut mun kädestä 'missä puhelin missä puhelin???'. Ja mihin jätin aamupalaleivän? No, teen uuden.

Mietin autoa ajaessani, että jotenkin sitä täytyy (ja on täytynyt) hyväksyä se, että elämä on kaaosta. Tyhmyyskohtausta. Sitä, ettei ihan muista lauseen lopussa, että mistäs tämä lause nyt alkoikaan. Ja että sanoo 'sohva', kun tarkottaa 'softa'. Ja kirjottaa 'kartottaa', kun piti kirjottaa 'tarkottaa'. Ja helpotkin matemaattiset ynnäykset on ihan mahdottomia. Että pienetkin asiat tuntuu suurilta ja huolestuttavilta. Ja miten ihmeessä keittiön siistinä pitämiseen voi kulua kaks tuntia päivässä?

In other news. Ostettiin lapselle potta. Kaveri totesi, että jos ja kun laps kerran istuu ja osaa myös tehdä tarpeensa suoraan pyttyyn / lavuaariin (ollessaan sylissä toki ja niinä satunnaisina kertoina kun me ollaan oikealla hetkellä liikkeellä), niin voi sitä alkaa tutustua pottaankin. Laitettiin potta olkkariin nyt näin aluksi että laps voi siihen vähän tutustua.

Saturday, January 5, 2013

kuukausi 6, päivä 5

Oon tässä tuon tuostakin sanonut sitä, että lapsella ei ole vielä hampaita, enkä ole huomannut sellaisia olevan just nyt tuloillaankaan.

Sitten bongasin tänään aivan täysin yllättäen pienen sahalaidan vasemmassa yläikenessä! Hammas! Meidän laps on kasvattanut itselleen hampaan!

Mitään erityisiä itkuja en ole huomannut, mutta toissa yönä - kerroinko? - laps heräsi yhdeltä, kolmelta, viideltä ja seitsemältä piehtaroimaan pitkin sänkyä. Siis ihan kunnon vapaapainijan ottein heittäytymisiä puolelta toiselle, silmät tiukasti ummessa. Pidin sitä sillon vaan lähinnä outona anomaliana, mutta näin jälkikäteen mietittynä liekö ollut sitten hammaslevottomuutta.

Noniin, noin muutoin laps on oppinut laskeutumaan kontrolloidusti seisaalta istumaan ja on alkanut liikkua tukea vasten sivuttaisaskeleita. Sai maistaakseen kesäkurpitsaa. Tirskuu hellyyttävästi, kun sitä pussailee leuan alle tai kylkiin.

Enough about laps, let's talk about me. Mä oon tosiaan jämähtänyt joulun jälkeen johonkin ihmeellisen pesiytymistilaan. Mihinkään ei tekis mieli mennä ja oon suurimman osan päivistä viettänyt ihan vaan oman kodin seinien sisällä. Ulkoilmaa on haukattu se pakollinen määrä, joka on tullut vaunujen keikuttelusta terassilla ennen lapsen nukahtamista (mikä nykyään näiden rutiinien ansiosta tapahtuu varsin nopeasti). Puhuin aiemmin ryhdistäytymisestä, mutta ei ole oikeastaan vielä huvittanut.

Ja monesti oon tässä miettinyt, että pakkanen täyteen ruoka-aineksia on ollut ehkä yksi mun parhaita ideoita. Koskaan. On ihan huippua, että voi vaan mennä ja valita laajasta valikoimasta ruoka-aineet - ilman että tarvii poistua kotoa!

Tää pesiytymisvaihe menee kyllä itsestään jossain vaiheessa ohi - viimeistään sitten keväällä. Nyt tää kodin lämmössä kyhnääminen on just best.

Nukuttamisesta. Ollaan pidetty meidän aiempi ysiltä nukkumaan -rytmi ja se on toiminut ihan ok. Öisin laps tosiaan edelleen heräilee välillä ja iltasin pitää käydä muutaman kerran tassuttelemassa / hyssyttelemässä / toimimassa tuttina (kyllä, tassuttelu on muutaman kerran jopa auttanut!). Suurin - ja paras - muutos tässä on kuitenkin se, että laps ei herää tässä välissä valvomaan, vaan ysiltä menee sänkyyn ja jää sinne kunnes aamu koittaa.

Pantley (No-cry sleep solution) väittää, että kun lapsen pistää aiemmin nukkumaan, se myöskin nukkuu paremmin ja pidempään. Ja että vauvoilla on luonnostaan tarve päästä ajoissa (tyyliin seiskan aikaan illalla) nukkumaan.

Ajattelin, että me voitaisiin alkaa aikastaa lapsen nukkumaanmenoa pienin askelin. Viidellä - kymmenellä minuutilla per ilta. Ja katsoa mitä tapahtuu. Mielessä on vieläkin se traumaattinen yö välipäiviltä, kun laps nukkui 20-22 ja sitten neljä tuntia imetystä / hyssytystä, ennen kuin laps viimein nukahti uudelleen. Se varttia vaille kahden epätoivo ei hetkessä katoa.

Mutta hammas! Lapsella!


Thursday, January 3, 2013

kuukausi 6, päivä 3

Nukkumisesta. Vähän arveluttaa kirjottaa, koska jo usea bloggari on sen huomannut, että heti kun kehuu lapsen nukkumista, niin seuraava viikko menee ihan miten sattuu (nukkumisten kannalta). Eli kannattaisi jinxaa.

Meillä on kuitenkin nyt viimeiset kaksi yötä nukuttaminen sujunut kelpoisasti ja yötkin verrattain ok. Luen edelleen (enkä lue, kun istun ja kirjotan blogia. No kohta luen) sitä No-cry sleep solution -kirjaa, tosin en oo vieläkään päässyt vaiheeseen, jossa itse vinkit alkaa. Damn you Project Life, kun viet kaiken huomion!

Anyway. Meillä on nyt siirrytty kolmista-neljistä päikkäreistä kaksiin. Ja mieluusti about (vähintään) 2h / tsibale. Viimeiset loppuu (toivottavasti) siinä viiden pintaan. Ja sitten valvotaan. Valvotaan, kunnes mennään nukkumaan ja tällä kertaa yöunia. Eilen laps pistettiin unille ihan sippinä heti ysin jälkeen. Nautti vielä (tämmösenä kokeiluna) mun ihan itse tekemän kauravellin. Ja hyvällä ruokahalulla vieläpä (kaikkien suureksi yllätykseksi).

(Musta on tullut ihan regular master chef tässä lapselle kokkailujen ohella. Tein tänään sämpylöitä, joista tuli suurinpiirtein kuohkeita!)

Seuraavan puolentoista tunnin aikana taisin käydä kahdesti hyssyttelemässä ja imettämässä, about vartin molemmilla kerroilla. Oleellista tässä kuitenkin, että laps jäi nukkumaan, eikä herännyt silleen valveille asti. Ja unet jatkui. Yöllä oli muutamia (ehkä kaks? kolme?) herätystä, mutta ne meni taas niin sumussa, etten oikein muista (yritin tehdä niistä päiväkirjaa, mutta nukahdin ennen kuin kykenin).

Aamulla heräsin ite kahdeksan jälkeen. Lapsen unet jatkui melkein puoli ysiin asti. Siis jotain 11h unta!

Nyt ollaan siinä pisteessä, että rutiini ollaan toistettu - laps heräsi vikoilta päikkäreiltä viiden aikaan ja nukkumassa ysiltä, nukahti minuuteissa (tänään kylläkään velli ei kelvannut - johtuu varmaan siitä, että mies kokkasi sen ja mun master chef taika puuttui). Oon nyt kerran käynyt imettämässä (oli kyllä jotenkin pitkä imetys, mutta laps oli suurimman osan ajasta silmät kiinni, vaikka vaan puoliunessa). Veikkaan, että tässä tulee vielä yksi herätys, ennen mun omaa sammumista.

Eli jee, ollaan varmaan menossa hyvään suuntaan!

Seuraava askel on opettaa laps nukahtamaan itse ilman mua tuttina. Luulen, että se jo ratkasee aika monta näistä viimeisistä ongelmista.

Btw, otettiin tänään ruokavalioon kananmuna. Kahdesti sai päivän aikana about teelusikallisen munakokkelia. Meni alas, vaikkakaan ei ollut mikään instant herkku.

Mietin tuossa, että oon kuullut aika ristiriitaisia lausuntoja yli puolivuotiaankin ruokailuun liittyen. Toiset sanoo, että yli puolivuotiaalle voi lappaa mitä vaan kuinka tiheällä tahdilla vaan. Ja toiset taas että edelleen pitäisi edetä 1-2 uutta ruoka-ainetta viikossa. Mutta siis siinähän menee ikä ja terveys? Uusia ruoka-aineita kertyy tosi hitaasti, erityisesti kun olis kuitenkin kiva lisäillä useammastakin ruokaryhmästä.

Noh, meillä on neuvola maanantaina. Jännittävää nähdä miten tää ruokailu on vaikuttanu lapsen painoon. Ja mimmonen neuvolatäti siellä odottaa. Ja mitä sillä on sanottavaa lapsesta.

Btw. Mulla on synttärit huomenna. Aikasemmin tykkäsin juhlistaa synttäreitä ihan tälleen aikuisenakin. Lapsen myötä hädin tuskin oon muistanut moisen tuloa. Näin sitä vanhetaan.

Kiihkeä hetki ikkunan kanssa.

Wednesday, January 2, 2013

kuukausi 6, päivä 2

Uusi vuosi on alkanut ja heti on elämä retuperällä. On hirveä lista asioita, joita voisi, pitäisi, kannattaisi, haluaisi tehdä, kuten keittiöremontin suunnittelu, kodin siivoaminen, koreografian suunnittelu (pian tulee kiire...), leipominen, ruoanlaitto ylipäätään, kevään aikataulujen järjestäminen (harrastukset yms.), kuntosalikortin hankkiminen (eikö se nyt kuulu rutiininomaisesti uutena vuotena tehtäviin asioihin?) ja ylipäätään elämän palauttaminen takaisin raiteilleen.

Sen sijaan istun lattialla, syön B&J -jädeä (löysin vihdoin lempparin ja nyt meitä ei erota mikään) enkä malta lopettaa kuvien tulostamista. Sain mieheltä toivomani joululahjan: Project Life  tarvikkeet ja valokuvaprintterin ja sitten en ookaan enää meinannut saada näppejäni irti tosta. Siihen printteriin voi tulostaa suoraan puhelimesta! Siihen saa myös kiinni muistikortin ja usb-tikun! Ja laatu on aivan tosi hyvä!

Niin, että siis bloginkin kirjottaminen on meinannut jäädä vähemmälle. Vaikka monta kertaa mielessä on ollut tehdä katsaus viime vuoteen - kyllähän se nyt vaan kuuluu asiaan.

Viime vuonna .. vuoden alussa olin neljännellä kuulla raskaana. Mies lähti pariksi viikoksi Indonesiaan duunireissulle ja mä huomasin ekan kerran vatsani vähän pyöristyneen. Lisäksi vedin appelsiineja ihan sikana - vähän niinkuin nytkin. Luulin sen olevan raskaushimo, mutta tämä vuosi todisti sen olevankin kauan kadoksissa ollut ystävyys (toivottavasti.....).

Vatsa pyöristyi ja kasvoi, kevät tuli. Lopulta toukokuussa alkoi kauan odotettu äitiysloma. Kävelin kaupungilla, silittelin vatsaani, enkä voinut kuvitellakaan minkälaista se sitten olisi kun lapsi on syntynyt. Tulevan synnytyksenkin olin jotenkin henkisesti hyväksynyt, ei enää pelottanut. No, ainakaan niin paljoa.

Laskettu aika tuli ja meni. Mutsi tuli Suomeen. Istuttiin puistonpenkillä juttelemassa lapselle juttelemisesta. Pohdin osaisinko ikinä puhua itsestäni kolmannessa persoonassa. Sitten koitti se aamuyö, kun supistukset alkoi. En edes osannut sillon vielä jännittää, olin vaan että oho. 20 tuntia ja laps oli mun sylissä ja olotila oli lähinnä hämmentynyt.

Joitain tunteja synnytyksestä laps teki ensimmäiset kakkansa ja alettiin aivan avuttomina ja unisina miehen kanssa harjotella vaipanvaihtoa (molemmat aivan ummikkoja). Emme edes tajunneet, että kätilön olis voinut kutsua apuun ('kun eihän kukaan nyt tähän aikaan aamusta ole vielä duunissa').

Sitten tultiin kotiin. Hysteeristen kikatuskohtausten päätteeksi istuin sängyllä laps sylissä itkemässä sitä, että oltiin ajateltu laittaa se sängyn viereen Kela-laatikkoon nukkumaan, eikä mun viereen. Ja että kuinka paljon sitä pikkusta jo rakastin. Otettiin laps mun viereen nukkumaan.

Laps alkoi kasvaa ja kehittyä. Imetys oli aluksi tosi ikävää ja vaivalloista ja lapsen rauhaisa painonnousu stressasi. Virkeä ja aktiivinen laps kuitenkin oli alusta alkaen ja neuvolassa sanottiin, että tulee olemaan nopea liikkeellelähtijä. Siellä kyllä tiesi mistä puhui.

Käveltiin lapsen kanssa päivittäin vaunulenkkejä, käytiin muskarissa (vaikka vähän aloin ekan kerran jälkeen miettiä, että mitähän tää laps saa tästä irti...) ja vauvajumpassa (joka oli alusta alkaen tosi kivaa). Haparointia, pieniä rutiineja ja tosi paljon oivalluksia. Vieraat vedet alkoi muuttua tutuksi.

Laps kasvoi, alkoi hymyillä, jutella, liikkua ja on päätynyt puolessa vuodessa tukea vasten jaloilleen. Hyvä ihme.

Äkkiseltään voisin sanoa viime vuoden olleen kyllä elämäni tunnerikkain vuosi.

Ensi vuonna... Laps varmaan jatkaa kehitystään. Ellei tässä tule jotain hengähdystaukoa, niin keväällä alkaa varmaan jo kävellä. Toivottavasti sille tulee hampaita jossain vaiheessa. Ja luultavasti ensi vuoden aikana kuullaan ensimmäisiä, toisia ja kolmansia sanojakin.

Mun pitäisi mennä töihin jossain vaiheessa. Työt on kivaa, ei siinä mitään, mutta kodin ja työn yhdistäminen kuulostaa hirveän stressaavalta. Lisäksi lapsen kanssa on kotona aika kivaa, vähän tekisi mieli olla edes ensi vuoden vaihteeseen asti (tosin mies olisi siitä ainakin 3kk lapsen kanssa kotona).

Josta tuli mieleen - mun pitäisi varmaankin ottaa siis yhteyttä duuniin ja alkaa sopia kuvioista. Apua. Miten tää aika voi valua näin nopeasti käsistä?

Ja sitten vielä. Kuten edellisessä entryssä mainitsin, meillä on nyt ihan vaivihkaa syntyny päivärytmi ja rutiini. Ja nyt en enää tiedä miten sovittaa harrastukset siihen. Muskari on 15:30 - aika jolloin laps varmasti nukkuu. Mitä tehdä mitä tehdä? Lisäksi se vauvasirkus olis klo 11 - jolloin laps menee ekoille päikkäreille. Miten ihmeessä muut äidit sovittaa päikkärit sopiviksi harrastuksien kanssa?

Lisäksi laps onnistui rikkomaan ensimmäisen 'lelunsa'. Pupun ruokakuppia on ollut kiva hakata laattalattiaan ja tänään kuppi ei enää jaksanut, vaan antoi periksi. Ihan taisteluitta ei kuitenkaan, löysin hetken päästä lapsen pikkurillissä millin pituisen haavan. Onneksi pupulla on kaksi ruokakuppia.


Project Life!


Tuesday, January 1, 2013

kuukausi 6, päivä 1

Lienee aika tehdä puolivuosikatsastus. Harmillisesti viralliset neuvolastatsit saadaan vasta viikon päästä.

Näin puolivuotiaana laps on hymyilevä, iloinen ja utelias. Läpsii kaikkea. Yrittää kiskoa pesulappuja irti asioista, erityisesti meidän Jaffa-matosta, jonka pesulappu on aivan vietävän häiritsevä - eikö se tosiaankaan lähde irti? Narut on ihan parhaita leluja.

Konttaa, nousee tukea vasten seisomaan (nykyään melkeinpä mikä vain tuki käy, kunhan alusta ei liu'u), kiipeää (portaitakin), lähestyy asioita kieli edellä ja työntää kaiken suuhunsa. Hampaita ei ole vielä ilmaantunut, eikä vaikuta että olisi ihan just tulossakaan. Laps juttelee paljon ja edelleen tykkää 'kiljua' sisäänpäin (päästää ääntä samalla kun vetää henkeä sisään).

Syönyt tähän mennessä (lasketaan nyt vaan ruoat..) bataattia, porkkanaa, parsakaalia, mustikkaa, banaania, päärynää, omenaa, avokadoa, maissinaksuja ja kauraleseitä. Yritin tehdä kaurapuuroa, mutta en oo varma tuliko siitä nyt edes ihan oikeanlaista (kuuluuko sen oikeasti olla niin liisteriä??). Itsehän inhoon puuroja - oon inhonnut ihan lapsesta asti, ihan kaikkia). Ei maistunut lapselle lainkaan, joten sekotin lopulta leseitä bataattisoseeseen, jossa ne uppos aivan mainiosti.

Vaatekoko 68 tuntuu ihan sopivalta edelleen. Koon 16 tossut on vähän liian isot vielä.

Istuu hienosti syöttötuolissa (ja läpsii pöytää) ja Ikean ostoskärryjen istuinosassa. Inhoaa automatkustamista ja protestoi (tai vaatii jatkuvaa viihdykettä / hyssyttelyjä) ainakin puolet matkoista. On käynyt Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Porissa. Tulee luokse kutsuttaessa (ainakin mun kutsumana). On hyvin kiinnostunut pupusta ja ymmärtää, ettei pupun päälle voi vaan jyrätä, vaan jää kohteliaan etäisyyden päähän katsomaan kun tämä luonnonihme järsii porkkanaa. Joskus koittaa vähän silittää, mutta yleensä saakin takasin murahduksen ja tassusta.

Nukkuu. Yleensä kahdet-kolmet päikkärit päivässä menee ihan ok (yleensä vaunuissa ulkona). Öisin ei halua juuri ennen puolta yötä nukkumaan ja kaipaa nukkua (kaikesta huolimatta levottomasti) mun vieressä ja käyttää mua tuttina pitkin yötä. We are working on it.

Yleensä kuitenkin aamut alkaa 9-9:30 välillä. Tästä seuraa ekat päikkärit klo 11, tokat siinä kolmen-neljän aikaan ja tällä hetkellä koitamme, ettei sen jälkeen enää nukuttaisi päikkäreitä, vaan seuraavaksi mentäisiin yöunilla. Katsotaan mitä käy. Lisäksi meillä on useiden suosittelema Pehmeä matka höyhensaarille (No-cry sleep solution) -kirja odottamassa lukemista.

Tukkaa laps on kasvattanut hienosti päälaelle ja nykyään takaraivon kaljukin alkaa olla hiljalleen peittymässä.

Kaikenkaikkiaan olemme tyytyväisiä menneeseen puoleen vuoteen ja olemme sitä mieltä, että laps kasvaa ja kehittyy kuten kuuluukin.