Wednesday, January 2, 2013

kuukausi 6, päivä 2

Uusi vuosi on alkanut ja heti on elämä retuperällä. On hirveä lista asioita, joita voisi, pitäisi, kannattaisi, haluaisi tehdä, kuten keittiöremontin suunnittelu, kodin siivoaminen, koreografian suunnittelu (pian tulee kiire...), leipominen, ruoanlaitto ylipäätään, kevään aikataulujen järjestäminen (harrastukset yms.), kuntosalikortin hankkiminen (eikö se nyt kuulu rutiininomaisesti uutena vuotena tehtäviin asioihin?) ja ylipäätään elämän palauttaminen takaisin raiteilleen.

Sen sijaan istun lattialla, syön B&J -jädeä (löysin vihdoin lempparin ja nyt meitä ei erota mikään) enkä malta lopettaa kuvien tulostamista. Sain mieheltä toivomani joululahjan: Project Life  tarvikkeet ja valokuvaprintterin ja sitten en ookaan enää meinannut saada näppejäni irti tosta. Siihen printteriin voi tulostaa suoraan puhelimesta! Siihen saa myös kiinni muistikortin ja usb-tikun! Ja laatu on aivan tosi hyvä!

Niin, että siis bloginkin kirjottaminen on meinannut jäädä vähemmälle. Vaikka monta kertaa mielessä on ollut tehdä katsaus viime vuoteen - kyllähän se nyt vaan kuuluu asiaan.

Viime vuonna .. vuoden alussa olin neljännellä kuulla raskaana. Mies lähti pariksi viikoksi Indonesiaan duunireissulle ja mä huomasin ekan kerran vatsani vähän pyöristyneen. Lisäksi vedin appelsiineja ihan sikana - vähän niinkuin nytkin. Luulin sen olevan raskaushimo, mutta tämä vuosi todisti sen olevankin kauan kadoksissa ollut ystävyys (toivottavasti.....).

Vatsa pyöristyi ja kasvoi, kevät tuli. Lopulta toukokuussa alkoi kauan odotettu äitiysloma. Kävelin kaupungilla, silittelin vatsaani, enkä voinut kuvitellakaan minkälaista se sitten olisi kun lapsi on syntynyt. Tulevan synnytyksenkin olin jotenkin henkisesti hyväksynyt, ei enää pelottanut. No, ainakaan niin paljoa.

Laskettu aika tuli ja meni. Mutsi tuli Suomeen. Istuttiin puistonpenkillä juttelemassa lapselle juttelemisesta. Pohdin osaisinko ikinä puhua itsestäni kolmannessa persoonassa. Sitten koitti se aamuyö, kun supistukset alkoi. En edes osannut sillon vielä jännittää, olin vaan että oho. 20 tuntia ja laps oli mun sylissä ja olotila oli lähinnä hämmentynyt.

Joitain tunteja synnytyksestä laps teki ensimmäiset kakkansa ja alettiin aivan avuttomina ja unisina miehen kanssa harjotella vaipanvaihtoa (molemmat aivan ummikkoja). Emme edes tajunneet, että kätilön olis voinut kutsua apuun ('kun eihän kukaan nyt tähän aikaan aamusta ole vielä duunissa').

Sitten tultiin kotiin. Hysteeristen kikatuskohtausten päätteeksi istuin sängyllä laps sylissä itkemässä sitä, että oltiin ajateltu laittaa se sängyn viereen Kela-laatikkoon nukkumaan, eikä mun viereen. Ja että kuinka paljon sitä pikkusta jo rakastin. Otettiin laps mun viereen nukkumaan.

Laps alkoi kasvaa ja kehittyä. Imetys oli aluksi tosi ikävää ja vaivalloista ja lapsen rauhaisa painonnousu stressasi. Virkeä ja aktiivinen laps kuitenkin oli alusta alkaen ja neuvolassa sanottiin, että tulee olemaan nopea liikkeellelähtijä. Siellä kyllä tiesi mistä puhui.

Käveltiin lapsen kanssa päivittäin vaunulenkkejä, käytiin muskarissa (vaikka vähän aloin ekan kerran jälkeen miettiä, että mitähän tää laps saa tästä irti...) ja vauvajumpassa (joka oli alusta alkaen tosi kivaa). Haparointia, pieniä rutiineja ja tosi paljon oivalluksia. Vieraat vedet alkoi muuttua tutuksi.

Laps kasvoi, alkoi hymyillä, jutella, liikkua ja on päätynyt puolessa vuodessa tukea vasten jaloilleen. Hyvä ihme.

Äkkiseltään voisin sanoa viime vuoden olleen kyllä elämäni tunnerikkain vuosi.

Ensi vuonna... Laps varmaan jatkaa kehitystään. Ellei tässä tule jotain hengähdystaukoa, niin keväällä alkaa varmaan jo kävellä. Toivottavasti sille tulee hampaita jossain vaiheessa. Ja luultavasti ensi vuoden aikana kuullaan ensimmäisiä, toisia ja kolmansia sanojakin.

Mun pitäisi mennä töihin jossain vaiheessa. Työt on kivaa, ei siinä mitään, mutta kodin ja työn yhdistäminen kuulostaa hirveän stressaavalta. Lisäksi lapsen kanssa on kotona aika kivaa, vähän tekisi mieli olla edes ensi vuoden vaihteeseen asti (tosin mies olisi siitä ainakin 3kk lapsen kanssa kotona).

Josta tuli mieleen - mun pitäisi varmaankin ottaa siis yhteyttä duuniin ja alkaa sopia kuvioista. Apua. Miten tää aika voi valua näin nopeasti käsistä?

Ja sitten vielä. Kuten edellisessä entryssä mainitsin, meillä on nyt ihan vaivihkaa syntyny päivärytmi ja rutiini. Ja nyt en enää tiedä miten sovittaa harrastukset siihen. Muskari on 15:30 - aika jolloin laps varmasti nukkuu. Mitä tehdä mitä tehdä? Lisäksi se vauvasirkus olis klo 11 - jolloin laps menee ekoille päikkäreille. Miten ihmeessä muut äidit sovittaa päikkärit sopiviksi harrastuksien kanssa?

Lisäksi laps onnistui rikkomaan ensimmäisen 'lelunsa'. Pupun ruokakuppia on ollut kiva hakata laattalattiaan ja tänään kuppi ei enää jaksanut, vaan antoi periksi. Ihan taisteluitta ei kuitenkaan, löysin hetken päästä lapsen pikkurillissä millin pituisen haavan. Onneksi pupulla on kaksi ruokakuppia.


Project Life!


2 comments:

  1. Aika hauskalta näyttää tuo Project Life! Minulla ei kyllä itsellä taitaisi innostus pysyä yllä kovinkaan kauaa, mutta jos väkräämisestä tykkää, niin mikäs sen hienompaa. Ja joka tapauksessa tuosta tulee mahtava muisto.

    Mä päätin syksyllä lopettaa muskarin, joka oli 11 aikaan. T:llä oli silloin juuri lounasaika ja heti sen jälkeen päikkärit, joten vaikka mitä yritin aina meni hirveäksi kiukkuamiseksi. Totesin, että homma stressaa ainakin minua ihan liikaa, lopetin muskarin ja päätin tyytyä aamupäivätoimintaan. Tässä vaiheessa lapsi oli kuitenkin siirtynyt jo yksiin päiväuniin ja ainakin minä koin, että se vaikeutti rytmin siirtoa merkittävästi. Aiemmin ei ollut niin paha, koska jos jotkut päikkärit menivät pieleen, toisilla pystyi sitten kompensoimaan.

    Tuossa vaiheessa lapsen rytmi voi muuttua melko nopeasti, joten päikkäriajat voivat olla vaikka kuukauden päästä ihan eri aikaan. Sitähän voi myös kokeilla. Jos tuntuu siltä, ettei homma mitenkään toimi ei minusta kannata väkisin yrittää. Siinä vain stressaantuvat sekä lapsi että äiti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Katotaan kauan mullakin innostut pysyy ton Project Lifen kanssa. Ainakin vielä toistaseksi on pysynyt ja tosiaan muutamankin kuukauden ehdin tosta jo haaveilla :)

      Mua vähän pelottaa, jos meilläkin nyt sitten harrastukset menee ihan pieleen noiden päiväunien takia. Höh!

      Katotaan miten noi päikkärit sitten sijottuu. Hyvistä yrityksistä huolimatta tänään ollaan taas vähän eri rytmissä kuin normisti....

      Delete