kuukausi 6, päivä 11

Piti oikein tarkistaa. Kyllä, siitä on reilu viikko kun mietin - ja sanoin - että lapsella ei ole hampaita, enkä ole vielä huomannut, että olis tulossakaan. No, nyt jos olen oikein nähnyt (yritin kyllä monta kertaa katsoa ja aina tulin samaan tulokseen), sillä on neljä puhjennutta ja viides ihan hilkulla. Siis viikon sisään. Kaks ylhäällä + 1 puhkeamassa ja kaks puhjennutta alhaalla. Että silleen.

Jotain muutakin mun piti ... ainiin, vauvasirkus! Käytiin siis eilen sirkustelemassa ja oli kyllä ihan jees. Olis ollut kivempaa, ilman niitä muita lapsia siellä. Äkkiseltään vilkastuna tuntui, että sinne oltiin tuota kahdenlaisia lapsia: yliaktiivisia about vuoden ikäisiä, joille vanhemmat koitti keksiä paikkaa, jossa purkaa energiaa. Ja sitten taas lapsia, jotka ehkä kaipasivat vähän rohkasua liikkeelle lähtemiseen / motooriseen kehitykseen.

Lopputuloksena siellä oli hirveästi kiljuntaa ja huutoa ja se oli kaikenkaikkiaan tosi levoton ympäristö. Isommat, superaktiiviset lapset juoksenteli ympäriinsä vanhempien yrittäessä saada niitä vähän tekemään mitä ohjaaja ehdotti, kun taas ne vähemmän motooriset lapset itki (jännitystään?) jokaisen uuden jutun jälkeen.

Laps ainakin sai ihan järjettömän määrän virikkeitä ja oli aivan kuitti sen tunnin jälkeen. Ja nukahti autoon. Ja siinä meni sitten päivärytmit. Oh well.

No mutta, käytiin siihen perään avoneuvolassa ja saatiin rokotukset (lapselle MPR + influenssa). Tällä kertaa meidät otti vastaan neuvolatäti, jollaiseksi oon neuvolatädit oikeasti kuvitellut (ja toivonut). Pian kuuskymppinen (veikkaisin), sydämellinen, mukava ja todella ammattitaitonen. Onnistui kuulkaa pistämään rokotukset ilman, että laps alkoi itkeä! Vähän meinasi älähtää jälkimmäisen kanssa, mutta senki se neuvolatäti onnistui heti harhauttamaan ja älähdys unohtui. Aloin jo harkita neuvolan vaihtamista Tapiolaan.

Noin muutoin päivän huolenaihe on ollut se, että imeytyykö ruoka riittävän hyvin lapsen elimistöön, vai onko suolisto vaan varsin hidas tottumaan uusiin ruoka-aineisiin (tätä edelsi keskustelu neuvolan kanssa). Lisäksi totesin, että vaikka kuinka yrittäisi aikastaa lapsen nukkumaanmenoa, se sammuu ysiltä. Ei aiemmin, ei myöhemmin. Niin, ja ostin lapselle uikkarit. Huomenna mennään kokeilemaan vauvauintia.

Aijoo, last but definitely not least. Ilmoitin pomolle, että oon 20.5 asti hoitovapaalla ja koska ennen töihinpaluuta on kasa lomia, jotka täytyy pitää, mua näkee toimistolla taas juhannuksen jälkeen. Hyvällä tsägällä siellä ei oo ketään sillon ja saan tosi pehmeän laskun. Tää tuntuu oikealta päätökseltä. Saan olla just sopivasti vähän pidempään lapsen kanssa kotona ja mies ottaa hommat haltuun kun laps täyttää vuoden. No, viikkoa aikasemmin, mut anyway.

Sitten voidaan katsella syksyllä minkälainen hoitomuoto keksitään.

EDIT: Ainii! Piti ihan kertoa. Laps sammui eilen(kö? Alkaa mennä päivät sekasin) taas ysin aikaan unille ja kuulkaa about puoleen yöhön mennessä siitä ei ollut kuulunut pihaustakaan. Olin tässä vaiheessa lähettänyt miehen pari kertaa tarkistamaan makkariin, että laps on ylipäätään hengissä. Nukkumaanmennessä totesin häkeltyneenä 'Siis mitä, nukkuuko se nyt vaan? Mitä nyt oikein tapahtuu, mitä me seuraavaksi sitten tehdään??'

Leluloora.