Thursday, December 29, 2011

2011 kuvina

Hesarilla on tapana kerätä kooste vuoden tapahtumista kuvina. Tässä minun (ja miehen ja pupun) vuosi kuvina.

Tammikuussa oli kummipojan ristiäiset ja mä täytin 30v. Lisäksi tammikuussa perustettiin ruokaklubi, eli me + kaksi muuta pariskuntaa otettiin tavaksi tehdä hyvää ruokaa hyvällä teemalla ja syöd sitä hyvän juoman kera.


Helmikuussa kävin Kanarialla moikkaamassa mutsia. Voih sitä lämpöä ja aurinkoa. 


Maaliskuussa meillä oli bändin kanssa keikka eläintarha-teemaisissa bileissä. Päätettiin pukeutua kanssa eläimiksi. Pistettiin siis miehen kanssa pupukorvat, -häntä ja rusetit ylle ja sitten lavalle. Mä vaihdoin kanssa työpaikkaa.


Huhtikuussa ruokaklubilla oli itämainen teema ja jälkkäriksi saatiin järkkyhyviä kookoshyydykkeitä. Lisäksi mies täytti 30v.


Toukokuussa mentiin naimisiin! Maistraatin lyhyt, koruton seremonia  sai hymyn huulille, mutta kunnialla siitä selvittiin. Lisäksi istutettiin porkkanoita ikkunalaudalle kasvamaan. Kelit oli heti huhtikuusta lähtien ihan mielettömän lämpimät.


Kesäkuussa seisoin käsilläni tiimin virkistyspäivillä (olin tullut samana aamuna Tallinnasta, jossa olimme olleet kuuntelemassa Jamiroquain keikkaa). Käsiseisonnan jälkeen tein myös kärrynpyörän, joka koitui noiden lempparihousujen kohtaloksi. Onneksi siitä ei ole kuvaa.



Heinäkuussa pidettiin ystäville hääjuhlat, jotka jatkui (lähes tauotta) seuraavana päivänä picnic-brunssilla, joka venyi aina aamukahteen saakka, jolloin käytiin kotona pakkaamassa kamat, nukkumassa tunti ja lähdettiin Azoreille häämatkalle katsomaan delffiinejä. Olivat huikeita.



Elokuussa oli vielä tosi lämmin ja puistossa istuskellessa varpaalle lensi sudenkorento. Puiston lisäksi käytiin miehen tädin saarella sekä meidän ystävien saarella (todistamassa, ettei sielläkään ole AINA kaunis ilma) 


Syyskuussa käytiin Bostonissa tapaamassa miehen veljeä ja samalla piipahdettiin New Yorkissa . Molemmat ihan parhaita paikkoja. Syyskuussa myös vietettiin ikimuistoinen viikonloppu sieniä poimien ruokaklubin kanssa Tammisaaressa.


Lokakuussa mies poimi viimeisen luomulähiporkkanan meidän ikkunalaudalta ja syötti sen pupulle, joka söi sen hyvällä ruokahalulla. Lokakuussa myös kävi ilmi tämä meneillään oleva yhdeksän kuukauden (+ eliniän) projekti.


Marraskuussa vietettiin kummipojan yksivuosisynttäreitä jättimäisen kermakakun äärellä.  Lisäksi jännitettiin ensimmäistä neuvolaa ja mä vietin ennätys paljon aikaa halaillen vessanpönttöä.



Joulukuussa Porissa meri hyrskysi ja myrskysi vaikka aurinko paistoi. Uutiset kehotti pysymään sisällä tai ottamaan nyt ainakin moottorisahan mukaan jos joutuu maanteille menemään. Selvittiin kuitenkin Helsinkiin ilman moottorisahaa.

rv14+3

Luin eilen Hesarista todella hyvän kolumnin. Kaaro saattaa ärsyttää joitakuita pseudo-tieteellisyydellään, mutta mun oma tieteellisyys on usein sen verran heikkoa, että on helppoa katsoa pseudoa läpi sormien ja keskittyä olennaiseen. Kuten tässä.

Kasvatusasiat on ollu paljon mun mielessä - aina teini-ikäisestä asti kun katselin vähän kauhuissani täysin kontrolloimattomia, kapinoivia luokkakavereitani yläasteella. Toki itekin kapinoin, mutta mulla oli hyvin selkeät rajat, joita ei ylitetty. Kysyin joskus mutsilta miten se oli onnistunut sisäistämään muhun niinkin paljon kunnioitusta ja myötätuntoakin vanhempiani kohtaan. Kuulemma kunnioittamalla meitä. Kuulostaa fiksulta.

No mutta, itse kolumniin. Lyhyesti Kaaro kuvailee miten lapsi muuttunut sijoituskohteesta, joka auttaa perhettä ja jonka ensisijainen tehtävä on tuottaa (tuoda rahaa, auttaa kotitöissä jne.) palvottuun, täydelliseen olentoon, jota vanhempien kuuluu viihdyttää.

Tietenkään asiat eivät aina ole näin yksinkertaisia, mutta kyllä se herätti ajatuksia. Jostain näitä 'ihan sama' -lapsia, joita mikään ei jaksa kiinnostaa ja huvittaa ja jotka suhtautuvat ylimielisesti ja väheksyen kaikkeen (jo ennen teini-ikää), syntyy. Varmasti siihen vaikuttaa ympäristö, kaverit, elämäntilanne, mutta uskoisin myös paljolti se, miten paljon vahemmat suostuvat ottamaan lapsilta ylimielisyyttä vastaan.

Ja nyt on tietysti hyvä puhua, kun ei ole omaa lasta ja pelkkiä arvauksi kasvattamisen vaikeudesta.

Muistan kyllä ite, että epäkunnioittavasta käytöksestä tuli lapsena hyvin nopeasti satikutia. Ja kyllä siinä lopulta oppi ymmärtämään, että sillä voi ihan oikeasti loukata ihmisten tunteita.

Kolumnin jälkeen jäi sellainen olo, että lapsi ei kyllä todellakaan tule hukkumaan lahjavuoriin, vaan saa pari tärkeintä haluaamansa juttua jouluna ja joutuu (pääsee) heti pienestä pitäen osallistumaan kotitöihin ja perheen elämään. Rakkautta ja kuria ja kunnioitusta. Lapsi ei ole täydellinen, mutta täydellisen rakastettu.

Ei se hyvä kasvatus varmaan ihan näin yksinkertaista ole ja sääntöjä joutuu keksimään matkan varrella lisää, mutta tulipahan taas mietittyä. Varmaan kannattaisi lukea jotain hyviä kasvatusoppaita. Suosituksia, anyone?

Ja sitten. Ei varmaan pitäisi friikata tässä vaiheessa, kun joulukin on vielä alla, mutta harmillisesti paino on nyt vähän heilahtanut ylös päin. Varmaan nyt kyseessä on vasta noin kilon nousu, mutta silti. Toisaalta, luin juuri jostain neuvola-oppaasta, että tässä vaiheessa raskautta ruoan kulkeminen elimistön läpi kestää tuplasti niin kauan kuin normaalisti. Eli odotettavissa jumitusta ja turvotusta jne.

Ja sitten. Sain mieheltä eilen multimeediaviestin. Oli kävellyt ruokiksella Stokkan urheiluosaston läpi ja bongannut sieltä mulle talvikengät. Uuden kameran kunniaksi tässä kuva.

Naisten talvikenkämuoti tänä vuonna ilahdutti


Ihastuin kenkiin samantien ja pakkohan ne oli käydä sieltä hakemassa. Aivan vallottavat. Varsinkin kun Addun superstarit vetoo muhun muutenkin. Ja toi väri! Mun muuten mustissa talvivaatteissa ihan excellent. (ps. tämä ei todellakaan ollut mikään maksettu mainos, vaan ihan aidosti ilahduttanut ostos)

Ainiin, ahdistuksissani siitä, että nahkatakki ei meinaa enää mahtua kiinni (yhyy! tissit ottaa vastaan! ja vatsa kans!), ostin myös uuden talvitakin. Kokoa jättimäinen. Sinne mahtuu vatsa poikineen.

Ja vielä - mulla ei ole vielä ainuttakaan lastenvaatetta / -lelua tai muuta kamaa ostettuna (vaikka ohikävellessä oonkin niitä hymyillen katsellut). Pitäiskö tälle nyt tehdä jotain...

Monday, December 26, 2011

rv14+0

Tää jatkuva henkinen vuoristorata on kyllä naurettavaa. Sukkuloin kyyneleistä nauruun ja monet asiat, joita en normaalisti varmaan huomaisikaan yhtäkkiä ärsyttää tai  painaa tai harmittaa niin ettei muuta saa ajateltuakaan.

Yksi hyvä esimerkki tästä on miehen tuleva työmatka. Haluavat duunista lähettää hänet kaheksi viikoksi kaukomaille heti uuden vuoden jälkeen. Siis kahdeksi viikoksi? MINUN mieheni??!

Normaalitilassa (lue: ei raskaana tai e-pillereiden vaikutuksen alla) tämä ei olisi todellakaan mikään iso juttu, saattaisin jopa salaa nauttia kahdesta viikosta yksin kotona pupun kanssa, me perheen naiset. Tokihan siinä olisi ikävä tullut, mutta kyllähän kaks viikkoa kestää. Mullahan on siinä vaikka mitä ohjelmaakin.

Tässä raskaustilassa (ja tunnistan näitä oireita ajalta, jolloin käytin pillereitä - thank GOD tajusin lopettaa!) menen ees taas hiljaisen alistumisen ja neutraalin hyväksymisen sekä aivan valtaisan hylätyksitulemisen ja protestoinnin välillä. Pahimmillaan kiukuttelen hiljaa mielessäni, että MENE VAAN, ihan sama mulle! Siitä vaan, hylkää pois, katotaan onko lukot vaihdettu kun palaat, NIIN! En mäkään halua olla sun kanssa!

Heti perään kyynelsilmin ajattelen, että en selviä ilman miestä mitenkään sitä kahta viikkoa ja jos mulle tai mahaotukselle sillä aikaa käy jotain, eikä mies ole paikalla, en anna sitä IKINÄ sille anteeksi.

Tajuan tämän toki aivan naurettavaksi, ja vaikka pari kyyneltä poskelle vierähtikin, en sentään sotke miestä tähän skitsofreeniseen, päänsisäiseen kreikkalaiseen tragediaani.


Eikä tämä toki tähän pääty. Jouduin peittämään glögilasilla liikutuksesta väpättään alahuuleni toimitusjohtajan pitäessä jouluntoivotuspuhetta (jossa siis ei tosi asiassa ollut mitään liikuttavaa) ja radiosta soinut haikea kappale toi yhtäkkiä mieleen eläviä muistoja ikivanhasta parisuhteen loppumisesta. Kaikki tämä kuitenkin unohtui kun mies osti  mulle synttärilahjaksi uuden kameran.

Eli siis joo, hormonaalista, emotionaalista elämää tässä eletään.

Muitakin raskausoireita on. Mulla ei alkuvaiheessa ollut mitenkään tihentynyt virtsaamistarve, mutta nyt tuntuu että pissattaa kokoajan. Lisäksi on tavallista useammin jano - enkä osaa oikein edes spesifioida mitä haluaisin. Jotain raikasta, jääkylmää - mutta mitä. Vettä päädyn yleensä juomaan, joskus joku limsakin saattaa mennä.

Ja tosiaan, vessassa joutuu käymään tavallista useammin myös niin hetkinä kun en oo juonut mitenkään tavallista enempää.

Jostain luin, että tässä vaiheessa kohdun pitäisi olla siirtynyt (tai siirtymässä?) niin, ettei se enää paina virtsarakkoa. Musta tuntuu, että joko se vasta siirtyi siihen virtsarakon päälle tai sitten se on vaan kasvanut sen verran, että ylettyy nyt uusiin ulottuvuuksiin.

Lisäksi. Ummetusta, usein. Vatsa ei toimi ihan normaalisti, vaan haluaisi hirveästi pitää kaiken ruoan sisällään. Ja toki niitä nipistelyjä. Ja mun iho on kuivunut aivan hirveästi. Kuiva se oli jo ennen raskautta, mutta tää raskaus on vain pahentanut sitä.

Talvisin iho-ongelmat vielä pahenee ja nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että mun tulee käytyä vain parin päivän välein suihkussa (toki kriittiset paikat pestään sitten muulla tavoin päivittäin), koska iho kärsii siitä niin paljon. Eikä näin raskaana mitään kauhean vahvoja aineita voi käyttääkään.

Ja musta tuntuu, että haistan tosi vahvasti omat hajuni, alushousut tekee mieli välillä vaihtaa melkein kesken päivän.

Mutta joo, ehkä tämä tästä tältä erää. Huomenna töitä, vaikka pari vapaapäivää olisin tähän todella mielelläni ottanu.

Toivottavasti kaikilla oli ihanat joulut - tai ainakin niin ihanat kuin olosuhteisiin nähden voisi olla. Mulla on onneksi niin superkivat appivanhemmat, että pari-kolme päivää niiden luona meni hujauksessa ja jos ei olis ollut töitä tänään, olis voinut jäädä vaikka pidemmäksi ajaksi.

Friday, December 23, 2011

rv13+6

Hyvää, ihanaa joulua kaikille täältä raskaushormonien sekaisesta maailmasta. Sinappia sain aikaseksi tehdä, saaristolaisleipääkin leivoin. Nyt voi rauhassa rauhottua.

Wednesday, December 21, 2011

rv13+2

Eniten harmittaa kaikki.

Tää on kuin PMS-päivä pahimmasta päästä. Aamulla vatsaa nipisteli pmsäisesti (meni kyllä onneksi ohi) ja sitten vaan valtasi sellainen yleinen ahdistuminen ja turhautuminen ja väsyminen ja kiukustuminen kaikkiin asioihin.

Töissä on periaatteessa pääosin kivaa, mutta mulle tulee tuon tuostakin (tosiaan pms:stä tuttuja) sellasia sisäisiä raivokohtauksia, joissa fantasioin läppärin heittämisestä ikkunan läpi ja itkupotkuraivaroimasta lattialla ja vaikka mitä. Onneksi oon oikeasti varsin rauhallinen ja kontrolloitu tyyppi, ettei työkaverit näistä joudu kärsimään, mutta se on aivan käsittämättömän turhauttavaa kun hommat ei toimi (ihmiset mokailee / työkalut hajoilee / jonkun muun tyypin syystä mun projekti jotenkin kusee).

Lisäksi törmäsin tuossa yhteen kaveriini, joka kertoi olevansa menossa syömään meidän yhteiden kaverin kanssa. Tämän yhteisen kaverin, jonka kanssa meillä oli miehen kanssa tapana hengailla jatkuvasti, tehtiin tosi paljon asioita yhdessä. Nykyään sitä näkee todella harvoin (ja mekin ollaan tosi passiivisia, myönnettäköön), mutta on vaikeaa huomata että läheinen tyyppi on etääntynyt ja sille on tullut muita läheisiä tyyppejä.

Ja sitten sata muuta pientä asiaa. Ja jotenkin ehkä erityisesti se, että joulu on niin lyhyt, eikä siinä oo lainkaan lomaa. Toivoisi, että joulu olis ihana asia, jota odottaa, mutta nyt se on lähinnä ahdistava asia, koska meillä on hirveä härdelli duunissa, myös välipäivät. Ja joulu hujahtaa kuitenkin sekunnissa ohi.

Sigh.

Ehkä tämä tästä vielä iloksi. Valivali ja silleen.

Tuesday, December 20, 2011

rv13+1

Sokerirasitustestin tulokset tulivat. Verensokeri ei heilahtu juurikaan suuntaan tai toiseen - eli tulokset olivat oikein hyvät. Hyvä.

Lisäksi tein periaatepäätöksen olla syömättä mitään, mistä voisin jälkikäteen olla huolissani, että ENTÄ JOS (siis vaikka vatsa esim. menisi sekasin parin päivän päästä tai ilmenisi jotain muita outoja oireita). Oma mielenrauha nyt ennen kaikkea.

Vatsa on voinut noin muuten oikein hyvin ja aloin jo pohtia, että voisiko se johtua mukavista äitiyshousuista, jotka eivät kiristä? 

Ps. Pirkka-niksi: äitiyshousuista saa mukavat kääntövyötärölliset housut (vähän semmoset jooga-housu-tyyppiset), jos oma vatsa ei vielä riitä täyttämään etupussia.

Monday, December 19, 2011

rv13+0

Elämä (ja vatsa) taas rauhottunu ja kaikki on as usual ja kuten pitääkin. Kävin aamulla sokerirasitustestissä ja vastoin odotuksia selvisin laattaamatta. Aika meni oikeastaan tosi nopsaan. Luin pari lehteä, selasin nettiä kännykällä ja nuokuin. Kyynertaipeet tietty hirveillä mustelmilla useiden verikokeiden jälkeen.

Tällä hetkellä väsyttää niin etten saisi pidettyä silmiäni auki. Töissä stressikiireahdistus ja koko joulu tulee olemaan samaa, välipäivät mukaan lukien. Duunin huono puoli on tää, tehdään projekteja, joissa on  mukana jengiä ympäri maailmaa ja niin, ei ne Kiinassa vietä joulua - ja projetkin on vaan jatkuttava.

Tykkään kyllä työstäni, mutta tykkään kyllä kanssa lomasta (jota ei tänä jouluna ole)...

Ps. osaisko joku nyt vielä selittää, että jos mun vikat menkat  on alkanu tiistaina, niin sillon tiistai on +1 päivä (näin ne laski ultrassa, joka oli perjantaina ja +4 päivä). Onko maanantai siis +0 vai +7? En tajua. Luulin ultraan asti, että tiistai on +0, keskiviikko +1 jne.

Saturday, December 17, 2011

rv12+6

Olin aloittamassa entryn kysymyksellä: 'koska saa alkaa ostaa/käyttää äitiysvaatteita?' mutta vaateostoksilla oltuani kysymys muuttui: 'koska KANNATTAA alkaa käyttää äitiysvaatteita?'.


Lähdin sitten siis vaateostoksille, kun alkoi tuntua, että kaikki työhousut kiristää vähän vatsasta. Oon normisti sen mallinen, että reidet alkaa kiristää ensimmäisenä ja vyötärö vasta sitten. Nyt kuitenkin on nimenomaan toi vatsa, joka kiristää. Voi olla toki myös siksi, että vatsa oli muutenkin viime viikolla kipeä, mutta huomasin useampana aamuna saman: ei tehnyt mieli laittaa mitään housuja jalkaan, kun ajatuskin kiristi.

Ajattelin siis että voisin mennä vähän vilkuilemaan äitiysvaatteita. Noh. H&M:n valikoima oli jotenkin todella heikko ja heh, eihän mun vatsa niitä äitiysvaatteiden pusseja todellakaan täyttänyt (mikä on varmasti hyvä merkki tässä kolmannellatoista viikolla). Ostin kuitenkin yhdet siistit housut noin niinkuin tulevaisuutta ajatellen ja päätin että käyn nyt vain etsimässä ensin 'normaaleja', mutta isompia vaatteita.

Kotiin tullessa lueskelin netistä, että moni on tuntunut alkavan käyttää äitiysvaatteita joskus viikon 20 ympärillä. Voin hyvin kuvitella, että siinä vaiheessa vatsaakin alkaa olla jo sen verran. Sitten löytyi se, joka kertoi laittaneensa viikolla 7 ensimmäiset raskausfarkut. Ja toki myös niitä, joiden ruuminrakenne antoi myötä, ettei tarvinnut kertaakaan äitiyshousuja, vaan käytti vaan matalavyötäröisiä.

Nyt pitäis vielä jaksaa käydä katsomassa niitä isompia housuja jossain vaiheessa. Vihaan vaan tota tungosta ja jouluvilinää kaupungilla.

In other news, maanantaina on sokerirasitustesti. Jipii.

Friday, December 16, 2011

aurinkoa risukasaan jne.

Nyt alkaa olla pikkuhiljaa sellainen olo, että kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Vatsa onkin nyt ollut aamun jälkeen ihan hiljaa ja tulin alkuiltapäivästä kotiin makoilemaan miehen kainaloon sängylle ja torkkumaan vähän.

Koti on siisti siivoojan jäljiltä ja vähän vielä töitä ja sitten voikin jo siirtyä viikonlopun viettiin.

Lisäksi: kävin vaa'alla, ensimmäistä kertaa sitten 8. viikon neuvolan (viis viikkoa sitten). Näyttää siltä etten ole juurikaan (jos ollenkaan) lihonut ensimmäisen neuvolan jälkeen. Tai ainakaan paino noussut. Toki eilen tosiaan oli vatsa vähän kuralla ja tänään söin vähän kevyemmän lounaan, mutta en usko että yhdessä päivässä heilahtelu nyt NIIN suurta on.

Tämä hyvä siksi, että olo on hyvin lihonut, odotin paljon enemmän, monet housut kiristää vatsan kohdalta ja syytin vain itseäni lihomisesta. Nyt voinen kuitenkin hyvillä mielin ostaa housuja jotka ei kiristä. Painon ei tässä kuulukaan mitenkään huikeasti nousta ja eletään toivossa että kokonaisnousu pysyy mahd. pienenä.

Ystävältä sain hienon linkin. Suosittelen lämpimästi.

Thursday, December 15, 2011

rv12+4

Just nyt on sellainen olo, että en yksinkertaisesti tuu selviämään tästä päivästä.

Vatsa on edelleen vähän sekasin ja nipistelee ja mua huolestuttaa, vaikka ei mulla onneksi kuumetta olekaan (edelleenkään).

Mies olis eilisillan duunin pikkujouluissa. Sinänsä mua ei yksin kotona oleminen haittaa, ja eilenkin menin puoli kymmenen aikaan nukkumaan aivan loputtoman väsyneenä. En tosin nukahtanut ennen kymmentä ja heräsin varttia yli yks miehen tekstariin, että käyvät vielä vähän baarissa.

Mukavaa että tekstasi, mutta olisinpa ollut riittävän fiksu ja laittanut puhelimen äänettömälle nukkumaan mennessä. Nukuin sitten sellasta puoliunta (joka kyllä tuntui kokoajan hereilläololta) siihen kolmeen asti kun mies tuli kotiin.

No, siinä kun valveilla olin, niin en sitten meinannut nukahtaa uudestaan kunnolla ollenkaan. Valvoin/nukuin sellasta puoli unta johonkin viiteen asti, kunnes nukahdin kunnolla.

Juteltiin vähän miehen kanssa aamusta ja kerroin sille huolistani ja edellisestä illasta ja mies vastasi että mun olis pitänyt kutsua se kotiin henkiseksi tueksi - tai siis olisi tullut jos olisi tiennyt. Mä taas en haluaisi olla se (nalkuttava vaimo), joka käskee miehen kotiin omien tarpeittensa takia.

Jouduttiin siitä molemmat kuitenkin lähtemään aika nopeasti töihin, kun meille tuli meidän joka-tois-viikkoinen siivooja.

Nyt kuitenkin on sellanen olo, että haluaisin vaan mennä kotiin ja tulla jotenkin - miten vaan - lohdutetuksia ja vakuutetuksi siitä että kaikki on hyvin (mulla ja pikkusella), eikä tässä hätää. Sen sijaan istun töissä keskellä hirveää määrää sekalaisia surullisia tunteita huolesta ja riittämättömyydestä ja epävarmuudesta lähtien.

Eikä mua normaalisti ole miehen (harvinaiset) baarikäynnit haitannu, mutta jotenkin juuri tän kaiken keskellä alkoholilta haisevaa, vähän krapulaista miestä oli kauhean vaikea vastaanottaa, vaikka se kuinka oli hellä ja koitti lohduttaa. Kai sitä jotenkin syyttää sitä mielessään, ettei ollut eilen kotona lohduttamassa, vaikka mistäs se oli tiennyt, kun en mitään sille maininnut.

Jos jotain positiivista, onneks tänään on perjantai. Meillä on illalla bändin pikkujoulut (aargh lisää stressaavia ruokatilanteita!), jotka on varmaan kuitenkin oikein mukavat.

rv12+3

Ikävää, kun tuntuu että kokoajan on jotain vähän vinossa ja se saa helposti huolestuneeksi. Tällä kertaa mulla on ollut vatsa jotenkin yllättäen sekasin tänään. Ei mitään hirveitä vatsakipuja (hiukan), mutta vessassa käydessä huomaa.

Niin, ja heti sitten tietenkin sitä alkaa miettiä että mitä kaikkea tässä on viime aikoina tullut syötyä. No, söin halloumia tiistaina, mutta se oli paistettu pannulla ja nähdäkseni ihan kuumaksi.

Ja kai sitä kannattaa alkaa olla huolissaan vasta siinä vaiheessa, jos alkaa nousta kuume. Ainakaan vielä ei ole mitenkään varsinaisesti kuumeinen olo. Ja kaiketi se on suhteellisen normaalia, että vatsa on välillä löysällä ja välillä ummetusta.

Huomaatteko miten koitan rauhotella itteäni?

Silti hetkittäin on sellanen olo, että olispa olemassa joku kotikutonen systeemi, jolla voisi helposti sulkea pois kaikki ikävimmät jutut (kuten ne hyvin hyvin epätodennäköiset listeriat ja salmonellat sun muut).

Väsyttää ja tekis mieli mennä vaan kotiin nukkumaan. Jos vatsa on tälleen löysällä, taitaa jäädä ensimmäinen joogakerta sitten ensi vuoteen.

Wednesday, December 14, 2011

rv12+2

Kuukausien uhkailu otti tänään pienen askeleen. Katsottuani jakson Sinkkuelämää sohvalla (miehen lähdettyä sählyyn), nousin vihdoin ylös, laitoin musiikkia ja tein pienimuotoisen kuntopiiritreenin (hyyyyyyvin kevyttä) ja venyttelin.

Voi itku miten huonoon yleiskuntoon sitä on äkkiä päätynytkään! Oon kyllä tietty ollut tässä kipeenäkin pariin otteeseen (seliseli), mutta ihan oikeasti urheilu on vaan jäänyt nyt ihan taka-alalle. Pelkkä matolle laskeutuminen hengästytti melkein. Ja venyttely! En muista koska olisi ollut viimeksi noin ikävää venytellä (ikävää, as in venytykset tuntuivat. Joka puolella. Ikävästi).

No, venytyksen päätteeksi suljin musan ja jäin makaamaan selälleni vielä lattialle. Luin jostain neuvolasta saadusta kirjasta, että Kiinassa raskaanaolevat äidit (siis hetkinen .. olenko mä raskaanaoleva äiti??) pitää päivittäin pienen meditaatiohetken, jossa ne keskittyy miettimään tulevaa lastaan. Päätin tehdä samanlaisen hetken siinä matolla maatessani ja ajatukset väkisinkin harhaili takaisin ultraan. Minkähänlainen tyyppi sieltä on tulossa?

Ajattelin siinä samalla, että hienoa, sain vähän tehtyä ihan pientä liikuntaa, oon syönytkin tänään ihan terveellisesti, eihän tämä nyt niin vaikeaa ole.

Sitten  mies tuli kotiin, oli ostanut uuden lättypannun. Menin hetkeksi ihan alakuloseksi, kun tuli sellanen olo että musta varmasti tulee huono äiti, kun en osaa edes lonkalta veivata lättytaikinaa. Mies onneksi lohdutti kuitenkin, että nykyajan äideillä on siksi internet.

Tehtiin lättytaikina ja lättyjä ja siinä ihan autuaasti unohdin kaikki terveelliset asiat.

Positiivisena asiana voinen sanoa kuitenkin että tässä entryn kirjottamisen aikana lähetin sähköpostia hyvältä kuulostavaan jooga-paikkaan, joka tarjoaa raskausajan joogaa. Ehkä tämä tästä vielä terveelliseksi elämäksi muuttuu! Lisäksi otin kunnianhimoiseksi tavoitteeksi mennä perjantaiaamuna työpaikan tarjoamalle venyttelytunnille. 7:50 aamulla! Juuri se päivän vetrein aika...

ps. HAHAA, onko nämä nyt oireita virkeästä keskiraskaudesta?!

Monday, December 12, 2011

rv12+1

Noniin, 13. viikon tällä puolen. Eli ensimmäinen kolmannes kunnialla ohi!

Heräsin tosin viime yönä kurkkukipuun ja tuli vaan sellanen olo, että en OIKEASTI voi olla TAAS tulossa kipeäksi! Joka paikassa on uutisoitu, että viruksia on liikkeellä jos jonkinmoisia, eli periaatteessa ihan hyvin voin olla taas kipeenä, mutta ei ei ei en hyväksy!

Kuumaa juomaa ja kurkkupastilleja. Siinä keskellä yötä valvoessa surffasin vähän nettiä ja luin jostain mistälie vauva-foorumeilta, kuinka joku hehkutti, että suorastaan TUNSI kuinka bakteerikerros kuoriutui kurkusta pois Mynthoneilla. Ei niin että olisin mainoksen uhri, mutta ostin nyt askillisen itellenikin näin töihin tullessa. Ja tadah - liekö plaseboa vai jotain Mynthoneissa olevaa puudutusainetta, mutta kurkku ei tunnu enää (tällä hetkellä) kipeältä.

Se on vaan kamalaa, kun yöllä herää näihin ajatuksiin ja sitä väkisinkin päätyy aina jonnekin huonolle polulle näiden väsyneiden huolestuneiden ajatusten kanssa. Entä jos sitä ja entä jos tätä. Toivotaan nyt vaan, että tää menee parissa päivässä ohi.

Ja koitan olla stressaamatta siitä, etten saisi stressata.

rv11+7

Kuulemma mun pitäisi alkaa lähestyä seesteistä, virkeää ja energistä raskauden keskivaihetta. Ainakin mun tapausessa se virkeys kyllä näkyy ainostaan iltakukkumisena. Oon ollut silmät ihan ristissä koko päivän tänään töissä, eikä mikään ihme - viiden-kuuden tunnin yöunet ei riitä pitämään mua toimintakykysenä koko päivää.

Noin muutoin olo on periaatteessa ihan ok, mutta aina välillä on vähän äklö ja turvonnut ja hankala olo. Lisäksi olen huomannut pienen, mutta hälyyttävän työmotivaation muutoksen. Voi olla että johtuu joulun lähestymisestä (toinen jalka jo joulussa!), mutta on ollut sellainen olo, että voisin nyt lopettaa työt ja vaan keskittyä pitämään itsestäni (ja tosta otuksesta) hyvää huolta.

No, onneks se joulu on pian, vaikka ohihan seki vilahtaa ihan hetkessä.

Neuvola osa 2 varattua, vielä pitäis varata aika sokerirasitustestiin. Sain myöskin jo takasin tuloksia labrasta ja pääosin kaikki oli ihan ok. Valkosoluarvot vähän korkealla, mutta kuulemma suurimmalla osalla raskausaikana on näin. Lisäksi kuulemma flunssa kohottaa näitä arvoja.

Eli näillä mennään!

Sunday, December 11, 2011

rv11+6

On se niin, että meidän otuksen konkretisoitua jonkunlaista muutosta tapahtui niin mussa kuin miehessäkin. Viikonloppu on mennyt muistellessa niitä ultran pysäyttäviä tunteita, sitä kuvaa ruudulla ja sitä kummallista rakkautta, että tuolla toi meidän tyyppi nyt on. Sen lisäksi oon alkanut katsella jotenkin vähän uusin, ihastunein silmin muiden vauvakuvia ja alkanut ymmärtää niiden elämää vähän uusin aivoin.

Mieskin on alkanut silitellä mun vatsaa useammin ja tuon tuostakin huudella ystävällisesti 'haloo?' mun navan suuntaan :)

Ennen kaikkea tietenkin suurin onni tässä on vaan se, että lapsella oli kaikki kohdallaan ja voin ainakin jonkinlaisen helpotuksen huokauksen päästää. Vaarallisin vaihe on ohi. Tietenkin mitä tahansa voi edelleen käydä - mutta mitä tahansa voi olla myös käymättä.

Mutta mä oon kyllä vähän päättänyt, että tää menee hyvin.

ps. Alle 200 päivää laskettuun aikaan!

Friday, December 9, 2011

rv11+4

Ohhh, ultra meni upeasti, kaikki oli pikkuisella hyvin. Eikä sitä voinut kun maata siinä kyyneleiden vieriessä pitkin poskia, kun se siellä venytteli ja potkiskeli ja kurotteli ja jäi nukkumaan pienet kädet suun lähelle. Voi että! <3

Miehellekin se oli sitten kuin olikin myös koskettava tilaisuus. Ei sitä vaan tiedä mitä odottaa ja miten se iskee, kun näkee ihan oikean pienen otuksen siellä. Ja oikein hätkähdin, kun aluksi se oli melko paikoillaan ja sitten yhtäkkiä vähän potkas itseään liikkeelle. Huh!

Sitä on nähnyt muiden ultrakuvia, mutta sitä ei tajua miten paljon selkämmin sen kuvan näkee siinä ruudulla itse toimenpiteen aikana. Ne otetut 'valokuvat' on kuitenkin melko suttuisia. Mutta ihania muistoja!

Ehkä se kertoo jotain, että jokainen kappale tässä postauksessa loppuu huutomerkkiin :)

Ja onhan se niinkin, että kun näkee sikiön noin konkreettisesti, sitä alkaa tuntea ihan käsittämättömiä rakkauden tunteita. Siellä se meidän pikkuinen.

Eli kaikki meni ihan loistavasti, hyvissä mitoissa oltiin, laskettu päivä ei muuttunut, niskaturvotus todella pientä, kaikki raajat löytyi ja pää oli hyvänmuotoinen.

Kävi myös ilmi että oon laskenut raskauspäivät väärin. Eli jos menkat on alunperin alkanut tiistaina, niin se on päivä 1 (eli tyyliin 0+1). Ja tänään on siis 11+4, eikä 11+3. Onneksi vain pieni laskuvirhe, mutta näin pitkälle päästiin ennenkuin tämäkin kävi ilmi :)

Voi tätä onnea!

rv11+3

Tänään on ultra. Täytyy sanoa, että vaikka jännittää kyllä, niin melko vähällä jännittämisellä tässä ollaan päästy. Vatsanpohjaa nipistelee, mutta se saattaa olla kanssa sitä ihan perusnipistelyä (jota mulla on päivittäin ainakin vähän).

Kaikki on sanonut mulle, että se on hurjan koskettava ja liikuttava tilaisuus. Yksi mikä mua ehkä taitaa jännittää onkin se, että entä jos se ei tunnukaan niin koskettavalta, kuin kaikki on sanonut? Ja erityisesti koska mies (vaikkakin tottakai tulee mukaan) on ollut vähän epäileväinen että saako siitä ultrakuvasta nyt edes mitään selvää. Vaikka onhan ne sydänäänet kiva kuulla.

Ehkä parempi vaan unohtaa kaikki odotukset ja katsoa mitä käy.

Wednesday, December 7, 2011

rv11+1

12. viikko alkaa turvonneella ololla, vielä jonkunmoisella väsymyksellä (sitä energistä keskivaihetta odotellessa....) ja kiusaantuneella nyyhkytyksellä (töissä), koska jouduin työn puolesta katsomaan liikuttavan Coka Cola-mainoksen.

Ylihuominen ultra vähän jännittää.

Lisäksi näin taas unta, että yritin ottaa eroa ex-miehestäni. Ja päällä tietysti kauhea syyllisyys. En ollut kyllä arvannut tän raskauden tuovan tämmösiä tunteita pintaan.

Monday, December 5, 2011

rv10+6

Näin viime yönä unta, että olin pullauttanut lapsen (pienen pojan) ulos. Mulla on jotenkin muutenkin ollut kokoajan vaan enemmän semmonen olo, että sieltä tulee poika. Jotenkin se lapsi sitten kasvoi alle päivässä vastasyntyneestä (imetys onnistui yllättävän hyvin, maistoin maidon maun suorastaan omassakin suussani - ja näin jälkikäteen ajatellen vähän yäk) semmoseksi vaeltelevaksi pikkuseksi, joka halusi käyttää mun kännykkää tekstiviestin kirjottamiseen.

Lapset ja nykyteknologia...

In other news - mietin pitkään uskallanko edes tästä kirjottaa - katsottiin miehen kanssa neuvolasta saatu Helistimen vauva-opetusvideo.

Sellainen disclaimer tähän, että meidänkään parisuhde ei varmasti ole täydellinen, ja jonkun mielestä varmaan jopa kaikessa seesteisyydessään hiukan tylsä. Miksi kuitenkin tän videon fiktiivinen pariskunta oli (ainakin näin mun näkökulmasta) niin äkäinen jatkuvasti toisiaan kohtaan? Onhan se niin että raskausaika ei ole varmastikaan helpointa aikaa pariskunnille, mutta sen sijaan että näytetään riitelevää pariskuntaa olisko ollut mitään mieltä näyttää esim. rakentavia ehdotuksia miten tällaiset ristiriidat voidaan ratkaista?

Räikein esimerkki oli se, kun naista alkoi ällöttää miehen aamupalaksi paistetut kananmunat. Ehti hän valittaa sitä kaverilleen, mutta ainakaan ei näytetty, että olisi missään vaiheessa pyytänyt miestään syömään jotain muuta aamupalaksi.

Sen sijaan eräänä aamuna kesken kananmunan paiston nainen kävelee keittiöön, ottaa paistinpannun ja vetää kananmunat vessasta alas. Jep, erinomaista kommunikaatiota. Ja sen päätteeksi heittää miestään raa'alla kananmunalla niskaan.

Myöhemmin päivällä sentään omatunto vähän kolkuttelee ja hän pohtii kaverilleen pitäiskö pyytää anteeksi. Kaveri tyrmistyneenä mesoaa, että 'no et tosiaan! SINÄ olet raskaana ja SINUN oikein on kyllä.. ja EI tarvi pyytää anteeksi!'

Hei haloo! Jos heittää toista kananmunalla ja vetää sen aamupalat vessasta alas, niin kyllä siinä todellaki pitäisi olla jo anteeksipyytämisen aihetta! Ei raskaushormoonit ole mikään poikkeukseton oikeutus käyttäytyä kuin ääliö.

Ja jos nainen ei saa syödä auraa, se ei tarkota, etteikö mies saisi niitä kaupasta ostaa. Tai jos nainen haluaa urheilla, se ei tarkota sitä, että miehen pitäisi lopettaa sipsien syönti sohvalla. Tai jos mies kysäsee, että ethän tee liikaa vatsalihasliikkeitä, niin niitä on nätimpiäkin tapoja vastata toisen viattomaan huolenpitoon, kuin että 'no emmä mikään urpo ole!!'.

No, ehkä tämä riitti tätä vauhkoamista, mutta jotenkin mua jäi todella ärsyttämään se käsikirjotus siinä. Ja pakko pohtia - kirjottiko sen mies vai nainen. Lopputeksteistähän sen olis nähnyt, en tullu tarkistaneeksi.

Ja pahoittelen jos tämä jotakuta loukkasi ja jollain on videon pariskunnan kaltainen kommunikaatiokulttuuri ja parisuhde on kuitenkin täysin tasapainoinen ja onnellinen. Itse tulen erilaisesta kulttuurista ja siksi tämä kummastuminen ja suorastaan ärsyyntyminen.

Sunday, December 4, 2011

rv10+5

Raskaushormoonien ensimmäinen itkuhyökkäys. Hajosin ihan palasiksi liikutuksesta katsottuani tämän videon. Ja pakko se oli vielä näyttää miehelle ja katsoa itsekin toiseen kertaan.

Ja kun sanon, että hajosin ihan palasiksi, en tarkoita sellaista sisäistä hajoamista ja paria kyyneltä poskella, vaan makkariin juoksemista ja tyynyyn itkemistä ja hampaiden puremista.

Oon muutenkin melko helposti liikuttuva, että kai tää oli odotettavissakin..

Friday, December 2, 2011

rv10+3

Joku ehkä muistaa kun sanoin tossa viikko (pari?) sitten, että nyt (tai ihan tässä lähitulevaisuudessa) on aika tarttua niskasta kiinni (itseäni) ja aktivoitua ja elää taas?

Noh.

Sehän jatkui siis sillä, että flunssa iski, ja lopulta kun tän viikon maanantaina menin lekuriin, lekuri määräsi viikoksi kotiin sairastamaan.

Eli tähän on tultu. Oon siis viikon verran maannut kotona, pelannut yhtä mun lemppari tietokonepeliä, katsonut katsonut Will&Gracea, itkenyt W&G:n vikalle jaksolle, syönyt pakastepizzaa ja nukkunut. Nukkunut ihan siis ihan sikana. Varmaan jotain 12h yöunia melkein joka yö. Tänään raotin silmiäni varttia vaille 11 ja ajattelin, että makaan tässä sängyssä vielä ihan hetken. Heräsin puoli yhdeltä.

Voikohan väsymys ja laiskuus olla kanssa itseään ruokkivia noidankehiä kuitenkin? Mitä enemmän nukkuu, sen enemmän unta tarvii?

Viikon suurin saavutus oli jenkkipannarit, joita paistoin toissapäivänä.

Tän kaiken kruunaa toki se, että tunnen pientä ylpeyttä siitä, että mies saa tulla tänään täysin siivottuun kotiin. Naurettavasti tämän tekee se, että itsehän otin tyynyn ja peiton aamulla kainaloon ja painelin naapuriin ystävän sohvalle nukkumaan sillä aikaa, kun (palkattu) siivooja täällä kävi siivoamassa.

Tästä voinee ponnistaa vaan ylöspäin.

Wednesday, November 30, 2011

rv10+1

Yhdestoista viikko. Kai se aika sitten vaan kuluu, päivä päivältä, viikko viikolta. Ensi viikon jälkeen nähdäkseni voikin alkaa olla jo melko turvallisin mielin.

Tällä viikolla alkio on muuttunut sikiöksi. Ja sillä on vasen ja oikea aivolohko! Älytöntä. Kaikki niin miniatyyrikoossa.

Soitin tosiaan maanantaina sinne ultraan, osittain myös miehen usuttamana. Olisivat töissä pistäneet miehelle työmatkaa juuri potentiaalisille ultra-viikoille, mutta nyt kävi niin että mies sitten jääkin kotiin että pääsee ultraan mukaan.

Kävi ilmi, että olivat varanneet mulle jo ultrat ja kuulemma kutsukirje oli lähdössä. Ultra on ens viikon perjantaina (9.12) ja kyllähän sitä totta puhuen melko paljon jo odottaa. Ja onneksi se mieskin tulee mukaan.

Mä olen sen sijaan ollut tätä viikkoa sairiksella. Maanantaina kävin töissä ja työpaikan lääkärillä, joka totesi että en tuu viikossa tästä paranemaan ja pisti mulle koko viikon sairaslomaa.

Oon siis ollut kotona, tehnyt äidille joululahjan, kieltäytynyt lukemasta Hesaria, nukkunu pitkään ja kattonu telkkaria. Tehnyt hyvää, vaikka sairastaminen onkin ikävää. Tavallaan on mukavaa, että on joku syy jonka varjolla voi hyvin omintunnoin ottaa rennosti.

Tässä kai täytyy kanssa alkaa valmistautua sukulaisille kertomiseen. Mun isällä on todella raivostuttava tapa painostaa pienillä vihjauksilla, jotka se itse varmasti vaan mieltää hyväntahtoiseksi vitsailuksi. Ei muuten, mutta se saa aikaan sellasta ärsytystä, ettei tekis mieli kertoa ollenkaan, kun toinen vihjailee.

Onneks mun mutsi (ja miehen vanhemmat) on hienotunteisempia tän kanssa. Kuitenkin se kertominen silti vähän jännittää, tuntuu että siitä nousee kovasti kohu.

Tosin hyvällä tuurilla miehen sisko pääsee kertomaan myös samanlaisia uutisia (niillä oli kanssa yritystä ja jos kaikki on menny hyvin niin ne tulee muutaman viikon meitä perässä), joten se ehkä jakaa huomiota :-) Enkä mä tiedä mitä siinä vanhempien huomiossa pelkään, pelkkää hyväntahtosta ja rakastavaa se on kuitenki.

Saturday, November 26, 2011

rv9+5

Kymmenes viikko alkaa olla lopuillaan, eikä kutsua ultraan ole vieläkään tullut. Pitäisikö tässä alkaa olla huolissaan? Jos kuitenkin ultran pitäisi olla välillä rv10+4 ja 12+6?

Nojaa, onhan tässä tietysti vielä aikaa tohon 12+6:n.

Tää kurkkukipu-yskä-nuha-aivastus sen sijaan on kyllä syvältä! Ainoa lohtu tässä on se, että ilmeisesti tavallinen flunssa ei ole sinänsä vaarallinen sikiölle (taino, mun tapauksessa vielä alkiolle). Kuumetta ei ole ollut (pientä lämpöä hetkittäin), mutta ajattelin silti käydä lekurissa jos vielä ens viikollakin jatkuu.

Thursday, November 24, 2011

rv9+2

No, näin alkoi kymmenes viikko sitten. Menin eilen sitten vastoin järjen ääntä kuitenkin töihin, kun siellä nyt taas oli joku palaveri jossa oli oltava. Lounaasta asti tein lähtöä kotiin, mutta projektilla on melko kriittinen vaihe meneillään ja siinähän se koko päivä sitten kuitenkin vierähti. Tulin kotiin, käperryin peiton alle enkä liikahtanu mihinkään.

Yöllä kurkkukipu ja olo kokonaisuudessaan paheni. Aamulla oli herättävä ajoissa, että sain tehtyä muutamia duunihommia ja puolikkaan päivän jälkeen annoin hommien vihdoin olla.

Miksi pistelee rintakehään, kun hengittää sisään?

Nukahdin joskus neljän aikaan sohvalle ja heräsin seittemältä. Miten voi väsyttää näin!

Normisti tässä vaiheessa olisin pumpannut itseni täyteen Buranaa ja Nasoliinia ja Finrexiiniä, mutta tälleen raskaana täytyy koittaa mennä luomuna. Parasetamolia otin yhden tabletin (vastaa tyyliin puolikasta buranaa?), mutta senkin suhteen jotenkin tuntuu turvallisemmalta, että käyttää vaan äärimmäisessä hädässä.

Kamomilla-teetä pitäisi ostaa.

Oon edelleenkin tosi tyytyväinen siitä, että kävin siellä hammaslääkärissä. Hampaita tuntuu kolottavan millon mistäkin kohti ja olisin varmaan tosi huolissani, ellen olis just saanut puhtaita papereita.

Ah, sentään sen verran valoa elämään, että ilmeisesti flunssa ei ole sikiölle vaarallinen ja Nasolinin tuoteselosteesta huolimatta sitä voi hädän pahimmalla hetkellä harkita käyttävänsä.

Tuesday, November 22, 2011

rv9+0

Tättärää, uusi viikko. Kymmenes.

Pääsin itseäni niskasta kiinni ottamisessa niin pitkälle, että tein excelillä hienon lukujärjestyksen työpaikkani liikuntatarjonnasta ja laitoin sen työkoneeni taustakuvaksi. Nyt ehkä tuijottelen sitä viikon pari ja katson jos saisin joskus aikaseksi mennä ihan varovasti kokeilemaan vaikka venyttelyä.

Olot ovat olleet perus-ok. Välillä huono olo, välillä ei. Rinnukset kasvaneet jättimäisiksi. Kaverin tohtoriväitöskaronkka olisi ens viikolla ja kävin sitä varten etsimässä Seppälästä mekkoa. Tällä kertaa tosin käynti ei ollut yhtä hedelmällinen. Hipelöin laiskasti vaatteita, kunnes lopulta muistin, että mulla on varmaankin sittenkin kotona mekko, jolla pärjään.

Tulin kotiin ja kokeilin mekkoa päälle. Varjele noita ryntäitä! Mekko on varsin avonainen, mutta sillon kun viimeksi pari vuotta sitten sitä käytin, ei haitannut lainkaan. Nyt .... no, mieskin hätkähti. Otan niistä vertailukuvan vielä jossain vaiheessa ja pistän esille.

Lisäksi mulla alkoi viime viikolla vihloa hammasta. Raskaus motivaattorinani voitin hirveän hammaslääkärifobiani ja varasin itelleni samantein ajan paikkaukseen. Reikähän siellä olis.

No, kävin tänään hammaslääkärissä. Ei reikää siinä hampaassa. Ja perusteellisen tarkastuksen jälkeen missään muussakaan hampaassa. Kuulemma ikenet turpeat, raskaus tekee sitä (SITÄKIN? Kokoajan tulee uusia asioita esille!).

Jestas että olin kyllä ylpeä! Ei yhtään reikää hampaissa! No, toissa kesänä niitä paikattiin jotain viis, mutta nyt! Ei yhtään reikää!

Sen sijaan kurkku tuli nyt illalla kipeäksi. Shit.

Sunday, November 20, 2011

rv8+5

Edistystä tapahtuu. Makasin eilen sohvalla katsomassa tätä samaa sitcomia, jota oon ahminut jo kuusi kautta putkeen (vielä kaks jäljellä) ja sain hetken ehdin nähdä itseni ulkopuolisen silmin.

Hyvänen aika, mähän kuvotan ja kauhistutan jo itseänikin!

Nyt siis tuli viimein se hetki, että ei tämä voi jatkua, pian täytyy ottaa itseäni niskasta kiinni. Viimeistään sitten kun tämä sitcomi on katsottu loppuun. Ehkä jo ens viikolla teen jotain uutta ja pidän itsestäni huolta (enkä vain hemmottele itseäni).

Googletin nyt sitten huvikseni erilaisia mammajooga-sivustoja ja päädyin lopulta siihen, että pitäisi varmaan olla joku kaveri täällä joka sellaiseen lähtee mukaan ja siitä huolimatta se joogan henkinen puoli saattaapi olla vähän liikaa mulle. Oliskohan tarjolla mamma-kehonhuoltoa?

Anyway, niskasta itteäni kiinni. Ees vähän. Kohta alkaa kymmenes viikko!

Friday, November 18, 2011

rv8+3

Nukuin yön sikeästi, mutta juoksin unissani jotain maratonin mittaista matkaa (joka oli kylläkin enemmän suunnistusreitti). Tyypilliseen unen tapaan tuli jossain vaiheessa piste, jolloin en vaan päässyt eteenpäin enää, tarvoin kuin suossa. Käsilläkin yritin auttaa, mutta en vaan päässyt. Kaikki muut juoksi mun ohi.

Se riittämättömyys, se riittämättömyys.

Lisäksi musta tuntuu, että mulla on hampaassa reikä ja voitin nyt hammaslääkäripelkoni ja varasin samantein ajan itelleni.

Olot ovat olleet tänään onneksi suhteellisen helpot. Eilinen oli taas vaikea päivä (pahoinvointia jne.), mutta tänään on ollut onneks tosiaan ihan normaali olotila.

Kaikki sanoo, että raskausaika menee niin nopeasti. Musta tuntuu, että ootan kokoajan, että saataisiin tää ensimmäinen kolmannes kunnialla ohi ja voisin jo kertoa tästä ja kaikki olisi hyvin. Ja sitä ultraakin odottelen ja kutsua sinne. Toki se on vasta aikasintaan parin-kolmen viikon päästä, mutta saisi se kutsu silti jo tulla.

Hassua, melkein kyynelsilmin odotan sitä, että pääsisin näkemään sen pikkusen. Ihania äidillisiä tunteita syttyy.

Tuesday, November 15, 2011

rv8+0

Näin se yhdeksäs viikko lähti käyntiin. Suussa maistuu (vieläkin..) lounaaksi syödyt thaimaalaiset kalakakut - ja erityisesti niiden soijainen kastike. Silmässä kipeä näppy (mistä ihmeestä sekin nyt tuli, mulla ei yleensä koskaan ole silmäongelmia??) ja vasemmassa olkavarressa laastari.

Kävin siis ottamassa influenssarokotuksen. Neuvolassa sitä suositeltiin ja jotenkin päätin nyt uskaltaa tähän influenssarokotukseen luottaa, kun se on kuitenkin ollut aika pitkään markkinoilla. Noin  muutoin en oo mitenkään hirveän innostunut mistään (vapaaehtoisista) rokotuksista, varsinkaan ton sikainfluenssa-tapauksen jälkeen. Lisäksi mulle kyllä kovasti vakuuteltiin, että on hyväksi sekä äidille että sikiölle, joten eikai siinä auta kun luottaa.

Olo on turvonnut, väsynyt ja hiukan epämukava. Nukuin jotenki todella huonosti, vaikka olin ihan rättiväsynyt koko eilisen. Jotenkin kävi ne klassiset, että yhdentoista aikaan, kun koitin mennä nukkumaan, uni ei meinannut tulla silmään ollenkaan, vaan pyöriskelin vaikka kuinka pitkään. Lopulta nukahdin, näin ahdistavia unia (muistan ainakin kolme eri unta) omasta riittämättömyydestäni ja heräilin pitkin yötä tuskaisena. Toivottavasti tää yö menee paremin.

Jotenkin huvittavaa, että nää riittämättömyys tunteet tuli yhdessäkin unessa esille siten, että olin opettamassa tanssituntia (opetan normaalistikin harrastuksena tanssia) ja tajusin yhtäkkiä että siellä mun tunnilla oli vain pitkän linjan ammattilaistanssijoita ja olin ihan hädissäni (enkä tietenkään lainkaan valmistautunut tuntiin), että miten keksin riittävän haastavia juttuja noille, että tuntu pysyy mielenkiintoisena ja opettavaisena. Muistan ihan tasan tarkkaan vielä sen lattianpoikki koreografiankin, jonka niille hädissäni heitin.

Kävin tänään lisäksi lääkärillä, koska mulla on pieniä iho(ttuma)ongelmia käsivarressa ja yritin kysellä minkälaista rasvaa siihen uskaltaa laittaa. Siinä samalla tiedustelin Panadolin ehdottomasta turvallisuudesta ja lääkäri(täti) neuvoi, että mikäli on pää kipeä, niin jäädään kotiin lepäämään. Mikäli pää on niin kipeä, ettei kotilepo yksistään riitä, otetaan Panadoli. Raskaana olevat ei saa leikkiä arjen sankareita. Tää 9kk vähän pienemmällä työteholla on aivan peanuts isossa mittakaavassa, mutta jonkun toisen elämälle ratkaseva.

On hyvä laittaa asioita välillä perspektiiviin.

Monday, November 14, 2011

rv7+6

Käsittämätöntä - yhdeksäs viikko alkaa ihan kohta!

Pahoinvointi on alkanut helpottaa, sunnuntaina oli ensimmäinen päivä pariin viikkoon, etten laatannu kertaakaan - vaikkakin olo on edelleen melko etova hetkittäin. Lounas on (so far) pysynyt sisällä, vaikka olo on vähän kuvottaakin. Tosin enemmän kuin kuvottaa, mua tällä hetkellä lähinnä väsyttää. Nukuin kyllä vähän vähän ja vähän huonosti, mutta ei sen pitäisi oikeuttaa tällaiseen taisteluun..

Noin muutoin huomioita matkan varrelta: raskaushormoonit on alkanu tuottaa mussa samoja riittämättömyyden tunteita, kuin pillerit aikoinaan. Juuri niitä tunteita, joiden takia lopetin pillereiden syönnin.

Makasin eilen sängyssä ennen nukahtamista ja päässä pyöri täysin typeriä, kauan aikaa sitten unohdettuja, puhtaasti historiallisia juttuja miehen menneisyydestä ja pohdin, että riitänköhän, vai kaipaakohan se jotain sieltä menneisyydestään. Ylipäätänsä kun tässä maailmassa on niin paljon kauniimpia ja varmaan hauskempiakin naisia.

Niin, pillereiden lopettamisen jälkeen oon voinut todella hyvin, ilman mitään tällasia mietteitä, mutta nyt ne on alkanu hiipiä takasin. Onneksi osaan laittaa ne omaan arvoonsa, mutta silti ärsyttää moiset ajatukset.

Siinä samalla pohdin, että tulenkohan olemaan riittävä äiti. Osaanko tehdä asiat kuten pitää ja olla oikeanlainen ja rakastava ja rajottava juuri oikein.

Näin päivänvalossa nää ajatukset tuntuu (pääosin) täysin typeriltä tietenkin, mutta on vähän ikävää huomata, että näitä riittämättömyyden tunteita on alkanu hiipiä mieleen. Eikö luulisi raskaushormoonien toimivan jotenkin ihan päinvastasella tavalla?

Lisäksi mä olen nähnyt ihan älyttömästi ja älyttömiä unia. Joista vielä muistan suurimman osan. Väsyttää.

Thursday, November 10, 2011

rv7+2

Noniin, eilen oli sitten ensimmäinen neuvolakäynti. Neuvolatypy oli todella mukava, varmaan mua hiukan nuorempi tyttönen, joka oli kyllä vähän silmät pyöreinä mun  kaikkien kysymysten kanssa (jotenkin vaikea uskoa, että olisin ainoa, jolla on näitä kaikkia ihmetyksiä...).

Noin kaiken kaikkiaan vierailu meni mukavasti ja sain käteeni läjän esitteitä. Synnytyssairaalaksi valitsin Kättärin - joka on kyllä vähän toisella puolella kaupunkia, mutta siellä on se Haikaranpesä.

Ihmeteltiin sitten Miehen kanssa illalla niitä läpysköjä ja lehtisiä ja on näemmä vielä mukava leffailta tulossa. Sain siis mukaani jonkun reilun puolentoista tunnin DVD, jossa kerrotaan miten lasta hoidetaan. Onhan se hyvä että tämmöstä ohjausta annetaan ja varmasti siitä jää käteen jotain, vaikka intuitiivisesti tuntuu siltä, että heh heh, nää opetusvideot..

Pahoinvointi on vähän hellittänyt otettaan, vaikkakin mun lounas lentää edelleen kaarella heti ruokailun jälkeen. Väsymys painaa edelleen hulluna ja päätäkin on särkeny. En oo uskaltanut ottaa kauheammin särkylääkkeitä, vaikka ilmeisesti parasetamolin pitäisi olla ihan turvallista. Lisäksi olo on hetkittäin kuin vainukoiralla :D Joka puolella haisee ja tuoksuu ihan älyttömän voimakkaasti.

Onneksi viikonloppu alkaa olla nurkan takana.

Tuesday, November 8, 2011

rv7+0

Heräsin joskus viiden aikaan .. johonkin. Pupun kuorsaukseen ehkä (kanitkin kuorsaa joskus)? Kävin vessassa ja palasin sänkyyn jatkamaan unia. Vaan uni ei meinannut tulla. Söin suolakeksin ja yritin tiiviisti pitää silmät kiinni, mutta ei. Joka suuntaan oli epämukavaa, liian kylmä, liian kuuma, huono asento, huono olo. Gaah!

Tunnin päästä lopulta sain nukahdettua uudestaan, vain herätäkseni aivan tolkuttoman väsyneenä seiskalta herätyskelloon. Torkutin melkein tunnin ennen kuin lopulta sain kammettua itteni ylös ja keittiöön. Olkkarissa soi Egotrippi ja minä kyhjötin sohvalla risti-istunnassa syömässä mikro-juustoleipää kyynelten virratessa pitkin poskia. Egotripin haikeat sanat, yleinen väsymys - who knows. Mies tuli huolestuneena halaamaan ja kysyi mikä harmittaa. Sain vaivoin kuiskattua, että 'ei mikään'.

Joutuukohan muidenkin eläinten naaraat näihin samoihin raskauspyörteisiin?

Matka töihin oli pitkä ja vaivalloinen, töissä jälleen kerran huono olo. Päätä särkee, vatsaa nippailee, silmät ei meinaa pysyä auki. Jos en tietäis paremmin, vois kuvitella että on maanantai ;)

Sunday, November 6, 2011

rv6+5

Tästä blogista taitaa tulla aika valituksien matolaatikko. Reilu viikko menny tätä pahoinvointia and it's getting worse. Vähän sellanen olo, että puoltoista kuukautta saattaisin jotenkin ehkä vielä selvitä, mutta jos kestää vielä pidempään, niin mä kuolen pois. Ei oo menny päivää ilman, että olisin kerran, kaks käynyt oksentamassa, kokoajan ihan vetelä olo ja ihan kuin olisin sairaana.

Raskaus ei ole sairaus. Ei oo joo, mutta sen mukana tulee kyllä näemmä melkolailla sairas olo.

Yritin käydä tänään ulkona ja kävelemässä ja päädyin lopulta käymään Forumissa shoppailemassa vähän. Ostin Seppälästä kasan vaatteita kokeilematta, yritin hakea ruokakaupasta jotain syömiseksi kelpaavaa (ne hajut siellä... HUH) ja koitin vaan keskittyä siihen, etten voi pahoin sinne keskelle ostoskeskusta. Päässä soi jatkuva 'kotiinkotiinkotiinkotiinkotiinkotiin'.

Lopulta kotiin päästyäni kääriydyin peiton alle kattomaan putkessa sitcom-jaksoja.

Kohta alkaa tanssitunti. Se hyvä puoli tässä on, että aikasemman kokemuksen perusteella tanssitunneilla on hyvä olla, siellä ei pahoinvointi jostain syystä vaivaa. Weird.

Tää on kyllä hirveetä vinkumista ja nillittämistä just nyt, mutta mitä iloa on siitä, ettei tuu krapulaa lähes vuoteen, jos kuitenkin jokainen päivä on sellanen melko-paha-krapula :D

Onneks kaheksas viikko alkaa kohta, se tarkottaa että ollaan lähempänä sitä kun oireet TODNÄK loppuu. Niin, ja ens viikolla on neuvola.

Thursday, November 3, 2011

rv6+2

Näin ollaan jo kuudennella viikolla. Olot ei oo juurikaan muuttunu - edelleen oksettaa melkein jatkuvasti. Töissä on vähän ikävä olla, kun on jatkuvasti heikko olo (nykyään tuntuu siltä, että riippumatta siitä syönkö vai en) ja sen lisäksi olo on kuin krapulassa - kaikki vähän ällöttää, mutta roskaruokaa tekis mieli.

Se hyvä puoli tässä on, että ajatuskin alkoholista saa voimaan pahoin, eli ei oo ainakaan mielitekoja siihen suuntaan. Sushia tekis mieli.

Oottelen sitä että tää tästä helpottuu, tosin mun ollessa tällanen, alan varmaan pelätä että jos paha olo menee pois, niin raskaudessa on jotain pielessä :-)

Hormoonit kyllä on jonkun verran liikkeellä. Ainahan mä olen liikuttunut äiti-lapsi (tai isä-lapsi, ei sen puoleen) tarinoista, mutta nyt ehkä jotenkin entistä enemmän. Se on niin erilaista olla, kun varjelee jotain sisällään.

Ehkä se on kanssa osittain tää talvi, mutta on vaan tehnyt mieli maata kotona ja katsoa telkkaria. Kauheasti on ollu töiden jälkeen ohjelmaa, mut onneks tänään ei oo mitään. Enkä mä muuta olekaan siis tehnyt. Ransiksia söin, kun ne tuntui ainoalta ruoalta, jonka saan kurkusta alas. Säälittävää :)

Monday, October 31, 2011

rv5+6

Voi rakas lapsialkioni siellä kohdussa - eikö ihan oikeasti mikään kelpaa mitä syön, kun kaikki tulee palautuspostissa ylös?

Sunday, October 30, 2011

rv5+5

No olipahan päivä. Mitä iloa on siitä, että ei ole krapulaa yheksään kuukauteen, jos kuitenkin sunnuntaipäivä menee pahoinvoidessa ja heikottaessa ja pahoinvoidessa?

Onneksi tanssitunnit illalla antoi muuta ajateltavaa ja vei vähän pahaa oloa mennessään. Toivottavasti huomenna ei oo samanlainen päivä...

Saturday, October 29, 2011

rv5+4

Musta tuntuu, että mun viimeset päivät on ollu lähes jatkuvaa pientä huonovointisuutta. Tai siis heti syömisen jälkeen on vähän aikaa hyvä olo, sitten olo taas heikkenee ja parin tunnin päästä on SAATAVA syötävää. Onneksi mitään erityishimoja ei ole ollut, vaan oon saanut pääasiassa tyydytettyä tätä pahaa oloa ihan terveellisillä vaihtoehdoilla, kuten hedelmillä ja jugurteilla jne.

Mun pitäisi kyllä rauhottua niiden syömisten suhteen. Puolitoista viikkoa takana ja mulla on sellainen olo, etten tuu selviämään tästä, vaan mokaan jotenkin pahan kerran. Karua. En oo tyypillisesti hysteriaan vaipuva ja edelleenkin väitän kiven kovaa, ettei tässä ole siitä kyse.

Sitä vaan alkaa nyt vasta tajuta miten paljon syö sellasia juttuja (vaikkapa työpaikan ruokalassa), joista ei ole mitään tietoa mitä ne on. Onko salaatissa olevat parsakaalit pakasteesta vaan sulatettuja? Onko majoneesi itsetehtyä ja sisältää raakaa kananmunaa? Argh. Veikkaan että työkaverit on alkanu epäillä, kun tuon tuostakin viipotan kysymään keittäjiltä, että mitähän tässä ja tässä ruokalajissa on..

Hesarissa oli jo aikaa sitten artikkeli imetyksen ja korvikkeen välisistä eroista. Long story short: niitä ei juurikaan löytynyt. Ei niin, että mulla olisi mitään imetystä vastaan - päinvastoin - mutta mun mielestä on todella hyvä, että julkaistaan (nähdäkseni) objektiivisia tuloksia tutkimuksista. Erityisesti kun kyseessä on asia, johon suhtaudutaan hirveän tunnepitoisella intohimolla.

Artikkelin vastapainoksi sitten julkaistiin ns. vasta-artikkeli, jossa Kätilöliiton puheenjohtaja harmittelee tällaisten tulosten julkistamista. Artikkelissa tämä kyseinen henkilö toteaa mm. "On olemassa lukuisia tutkimuksia imetyksen hyödyistä". Yhtään tutkimustulosta ei kuitenkaan esitetä, ja vasta-argumentti alkuperäiselle artikkelille on käytännössä: "Imetys on vauvalle paras, jo äidillä on mahdollisuus valita imetyksen ja korviruokinnan välillä". 


Veikkaan, että artikkeli varmaan tehtiin kiireessä, eikä Kätilöjohtajalla ollut juurikaan aikaa valmistautua ja kerätä aineistoa vasta-artikkelia varten. Kuitenkin jäi harmittamaan artikkelin onttous ja mitäänsanomattomuus. Ja korvaan pisti kommentti 'tutkimuksia imetyksen hyödyistä'. Nähdäkseni tutkimuksia ei pitäisi tehdä jonkun hyödyistä (eli lähtien jostain valmiista hypoteesista, joka tutkimuksen avulla koitetaan todistaa), vaan voi olla tutkimuksia, joiden tulokset osoittaa imetyksen hyödyn.

Edelleen, tulen varmasti imettämään omaa lastani (jos se vaan suinkin onnistuu), mutta ärsyttää ihmisten vahva tunnepitoinen suhtautuminen asioihin, joihin pitäisi voida kuitenkin suhtautua ihan neutraalisti. Kyllä sen nyt vaan pitää olla ihan ok julkaista tuloksia, vaikka ne eivät sopisikaan yksiin sen kanssa miltä jostakusta tuntuu.

Anyway. Näin viime yönä unta, että ex-mieheni oli päättänyt vaimon puutteessa adoptoida itselleen vauvan. Sillä oli kaikki tarvikkeet ja valmiina ja se totesi vaan vähän surullisesti, että koska ei ole vaimoa, oli päättänyt sitten adoptoida.

Tulin aivan sairaan surulliseksi, koska jotenkin mulle tuli sellanen olo, että meidän ero vei hältä mahdollisuuden perustaa perheen. Muistan sen uhonneen mulle sillon eron aikaan (mä siis halusin erota), ettei koskaan enää menisi naimisiin. Me ei olla enää melkein koskaan yhteyksissä, mutta toivoisin, että sillä olisi kuitenki joku ja että se olisi ilonen.

Käsittämätöntä, että voin kantaa vielä .. kuuden (?) vuoden jälkeen syyllisyyttä siitä että halusin erota..

Ps. kävin tänään tanssitreenaamassa ja mä alkaa vähän mietityttää että mitä kaikkea saa ja voi tehdä. Toki tanssi on hyväksi, mutta siinäkin äkkiä saa sykkeet nousemaan todella korkeiksi, jos ei varo. Lisäksi siihen saattaa kuulua paljon hyppimistä ja 'riehumista' ja vatsalihaksia ja välillä vähän arveluttaa mikä kaikki on ok. Koitan vaan olla vähän varovainen ja kuulostella miltä kropassa tuntuu.

Thursday, October 27, 2011

rv5+3

Makasin eilen sohvalla Miehen kanssa katsomassa Attenboroughin luontodokkaria ja mietin mielessäni, että entä jos en olekaan enää raskaana. Oon varmaan sellasta luonteenpiirrettä, joka vähän stressaa asioista. Uskon ja luotan hyvään ja noin geneerisesti oon varsin optimistinen, mutta kai tämmöset pohdiskelut on melko luonnollisia. Erityisesti kun menin hullu lukemaan blogia, jonka kirjoittaja oli (taas) saanut keskenmenon.

No, aamulla oli vähän huonovointinen olo ja nyt taas vatsaa nipistelee, joten eiköhän siellä kaikki suju kuten pitääkin. Oon huomannut, että huonoa oloa pystyy [miten ironista, että juuri tässä vaiheessa vetäsin kengät näennäisen rauhallisesti jalkaan ja marssin vessaan oksentamaan] vähän kontrolloimaan sillä, että ei anna vatsalaukun tyhjentyä, vaan napostelee jotain riittävän usein. Ja siis kävin äsken hakemassa itelleni Elovenan välipalakeksin alakerran ravintolasta, kun näemmä aamupalan ja lounaan väliin tarvitaankin joku välipala.

Raskaana olevat naiset sanoo miten nopeasti aika kuluu - miten musta tuntuu että tää suorastaan matelee? Viikko sitten tiistaista tuntuu olevan jo ikuisuus!

Tuesday, October 25, 2011

raskauden alusta

Musta on tavallaan aika hassua, että ensimmäinen neuvolakäynti on vasta siinä raskausviikoilla 7-10. Ei muuten, mutta nähdäkseni ensimmäinen kolmannes on kuitenkin varsin herkkää aikaa ja raskaana oleville naisille tarkoitettuja ruokaohjeistuksia kannattaisi alkaa noudattaa jo heti alusta alkaen.

Kuitenkaan mitään sellaisia neuvoja ei saa, vaan neuvolakin varmaan uskoo/arvaa, että kyllä nämä ohjeet ihan itsenäisesti internetistä luetaan. Ei edes puhelimessa antanut mitään vinkkejä. Ilmeisesti ekalla neuvolakäynnillä nämä kaikki asiat käydään hyvin läpi ja ohjeistukset saadaan. Mutta entäs jos EI ole niin oma-alotteinen, että lähtisi itse etsimään, vaan odottelisi rauhassa neuvolaa ja saisi siellä kuulla, että puolet syömistä ruoista on ollut raskaudelle riskaabeleja?

Anyway. Mulla tuntuu tulevan aina samaan aikaan nipistelyä vatsassa iltasin. Siis sellasta oikeasti melko ikävää nipistelyä. Onneks se kuitenkin menee suhteellisen pian ohi.

Ihana Mies adoptoi mulle ylläriksi pienen palan suojeltua jaavansarvikuonoa (Hesarissa oli tänään artikkeli, että jaavansarvikuonoja on enää viitisenkymmentä). Sweet <3

rv5+0

Mä olen viikon ajan tiennyt olevani raskaana. Tuntuu tavallaan paljon pidemmältä ajalta jo. Ruokailu on edelleen hiukan hapuilua ('siis mitä mä nyt sainkaan syödä.. onkohan tää turvallista?') ja viimeksi tänä aamuna töihin tullessa nappasin mukaani jonkun Sodexon jugurtti-mysli-jutun, jossa ei ollut mitään sisältöluetteloa ja vasta puolessa välissä aloin miettiä, että olikohan tää pastöroitua maitoa.

No, oletettavasti  voidaan lähteä siitä, ettei Suomessa juuri tarjoilla pastöroimatonta, mutta silti, oman mielenrauhani takia soitin Sodexolle (ajattelin ihan rehellisesti että tää on aika pieni kysymys, johon joku varmaan osaa helposti vastata). Ei ollut pieni kysymys ja vaihteessa kaikki oli ihan pihalla, että keneltä voisi koko tuoteryhmästä kysyä. Ehdin jo luovuttaa (kun ei nyt kyseessä mikään kauhean iso asia ollut), mutta sain sieltä soiton takaisin, jossa joku henkilö todella vakuuttavasti 'öö, joo... eeei meillä mitään pastöroimattomia tuotteita missään...'.

Tänään ei ole muutenkaan ollut mikään kauhean hyvä päivä töissä. Koitin syödä lounaalla turskaa, mutta se on aina yhtä pahaa ja ruotoisaa ja puolet jäi syömättä. On nyt kuitenkin viikon vaalea kala syöty (luin juuri Hesarista artikkelin, jossa väitettiin, että äidin kannattaa syödä raskausaikana säännöllisesti kalaa - vähentää lapsen allergioita - käsittämätöntä että tämmösten juttujen miettiminen on mulle ajankohtaista!).

Vatsaa nipistelee sillon tällön edelleen - etenkin iltaisin. Ei mitenkään ihan sietämättömästi, mutta kuitenkin hetkittäin melko epämukavasti. Lisäksi hetkittäin tulee sellaisia pahan olon aaltoja, jolloin horjun ihan siinä rajoilla, että antaisin kyllä laatan lentää jos oksentaminen noin muuten ei olisi niin epämukavaa.

Alkoholitonta viiniä oon ostanut ihan kiinnostuksen vuoksi (alkoholitonta - eli 0.5%). Mitään erityisen hyvää ole vielä löytynyt...

Saturday, October 22, 2011

rv4+4

Jouduin nyt sitten ilmiantamaan itseni pomolle jo tässä vaiheessa. Normaalistihan ennen ensimmäisen kolmanneksen ohitusta ei kerrota kellekään - edes välttämättä vanhemille raskausta. Mulla oli kuitenkin tulossa duunin puolesta reissu Venäjälle, eikä mulla ole rokotukset kunnossa - enkä mä niitä enää voi ottaakaan. Kerroin sitten rehellisesti mistä on kyse.

Mies vähän pelkäsi miten työpaikalla asiaan suhtaudutaan. Mut ei kai ne sulle potkuja voi antaa..


Pomo (nelikymppinen mies, kolme omaa lasta), hymyili leveästi, onnitteli ja oli täysin ymmärtäväinen Venäjä-reissun suhteen. Mulle ainakin jäi hyvin vahvasti sellanen fiilis, että ei mulla hätää. Lisäksi, jotenkin veikkaan sen kyllä osanneen tätä vähän odottaakin (jo siinä vaiheessa kun mut palkkasi töihin).

Noin muuten pahoinvointia ei ole ollut lisää. Välillä vähän yökkimistä (mun flunssasta jääny yskä vähän aiheuttaa sitä), mutta ei onneksi sen kummempaa. Masussa kuitenkin nipistelee ihan päivittäin siihen malliin, kuin menkat olisi alkamassa seuraavana päivänä (ei siis kovaa, mutta silleen, että sen huomaa). Toivottavasti se on normaalia.......

Oon pitänyt perinteisesti aina välillä semmosia kevyitä, helppoja akrobatiatunteja ja tänään käytyäni treenaamassa totesin, että taitaa olla akrobatiat multa ohi. En siis ole koskaan sitä mitenkään superintohimoisesti harrastanut ja nyt temppuillessa on liian iso vaara kaatuilla holtittomasti.

Tanssimista ei onneks kuitenkaan tarvi vielä jättää.

Outoja hajuja ja makuja tulee vastaan aina hetkittäin. Maistoin Mieheltä tänään lakujätskiä ja olin ihan varma, että siihen on lisätty suolaa vahingossa liikaa.

On se kyllä jännää. Nimistä ollaan puhuttu ja siitä, että koska kerrotaan ja miten selvitään kertomatta kavereille kevään puolelle asti jne. Muistan kuulleeni tarinoita lavastettujen kännikuvien laittamisesta nettiin, valehtelua (antibioottikuuri, kun on korvatulehdus, en voi juoda alkoholia / vatsapöpö, välttelen nyt rapuja jne.) ja vaikka minkälaisia tarinoita. Tämän kaiken tiimoilta ostettiin alkoholitonta viiniä kotiin.

Ja totta puhuen, mun ihan oikeasti tekee mieli viiniä. Ja kaljaakin vähän. Mut en aio tuntea syyllisyttä, mieli saa tehdä, kunhan keksii turvallisia tapoja toteuttaa ne. Right?

Wednesday, October 19, 2011

rv4 +1 - näin se pahoinvointi alkaa

Noniin. Oon ollut tässä viimeset puolisentoista viikkoa flunssassa ja yskässä ja joskus kun yskii ihan tosi paljon, saattaa alkaa yökittämään. Jos raskauteen liittyy pahoinvointia ja on luonnostaan melko herkkä oksentamaan, se ei ole kauhean hyvä kombinaatio.

Ennen tanssitunnille lähtöä kävin vähän tyhjentämässä vatsaa (onneksi kotona turvassa), mutta tanssitunti (olin siis opettamassa) meni onneksi ihan tosi hyvin. En teettänyt oppilailla vatsalihaksia ja yritin ottaa suhteellisen rauhassa ja ilman kauheaa pomppimista, mutta äkkiähän siinä kaikki  muu unohtuu. Tosin sikäli kun oon ymmärtänyt, varsinkin vielä tässä vaiheessa ihan kaikenlainen liikunta on oikein hyväksi ja vaaratonta.

Lisäksi tunti meni tosi hyvin ja mulla oli tosi kivaa (koska oppilailla oli tosi kivaa).

Tanssitunnilta dösälle kävellessä aloin yökkiä uudestaan (koska oli jano? Nälkä? Hiki? Mistä sen tietää..). Onneksi ei mennyt ihan oksennukseksi asti ja selvisin kotiinkin ihan hyvin.

Tuntuu että kaikki muuttui päivässä vaan yhtäkkiä. Ja niinhän ne muuttuikin. Granted, mulla on varmasti paljon alun hysteriaa, mikä johtuu yksinomaan tietämättömyydestä ja rauhottuu ajan kanssa. En vaan meinaa vieläkään oikein edes tajuta tätä tilannetta.

Kävin apteekissa ostamassa kasan vitamiineja muita raskaana oleville sopivia lisäravinteita. Ujostellen, kuin teinityttö myönsin nuorelle mies-farmaseutille, että tarttisin niitä raskaana oleville tarkoitettuja. Mulla on todella outo ujous tätä asiaa kohtaan - ikäänkuin ajattelisin kaikkien miettivän, että 'voi tyttöparkaa, hankkinu ittensä raskaaksi', ikäänkuin olisin joku tosiaan joku teini.

Niin, ja soitin päivällä neuvolaan (meinaan jatkuvasti kirjoittaa tuon isolla alkukirjaimella. Ikäänkuin olis joku erisnimi) ja varasin ajan marraskuun 8. päivälle. Neuvolatäti myös kyseli vähän ja totesi, että laskettu aika menisi tonne kesäkuun lopulle. Kesäkuun lopulle? Mä olin jotenkin kuvitellut heinäkuun loppua.

Jaiks. Laskettu aika. Näitä kaikkia asioita.

Tuesday, October 18, 2011

Tyhmistä kysymyksistä

Erilaisia keskustelufoorumeita luettuani täytyy sanoa, että nykyään näyttäisi olevan jonkunlainen trendi pilkata kyselijöitä, jotka tulevat palstoille kysymään apua ravintoasioissa. Paljon näkee sellasta 'voi herranjestas tätä hysteriaa, joojoo eihän raskaana saisi syödä kuin vaaleeta leipää, juoda vettä ja hengittää ilmaa.'

Tuntuu jotenkin kohtuuttomalta.

Näin ensimmäistä kertaa raskaana ollessa pää on täynnä (toinen toistaan tyhmempiä) kysymyksiä. Mutta luulisi sen nyt olevan ihan normaalia? Mäkin olen kuullut niin monta kertaa raskaana olleilta kavereiltani, että he eivät voi syödä asiaa X - esim. Brie-juustoa. Siis häh, miksi ei?? Ja sitten on selitetty. Kaikenkaikkiaan sitä on tässä vaiheessa vielä sellainen olo, että mikä tahansa ruoka-aine saattaa yllättäen olla sellasta, mitä ei raskauden aikana pitäisi syödä. Mistä ihmeestä sen voisi tietää tarkistamatta.

Menee varmaan jokaiselta jonkun verran aikaa siihen, että saa rakennettua oikeasti jonkun järkevän logiikan sen ympärille mitä saa ja mitä ei saa syödä.

Ehkä juuri tämän puitteissa sitä toivoisi enemmän kärsivällisyyttä niiltä ihmisiltä, joille kaikki on ihan pässinlihaa. 'Kyllä lapsia on syntynyt tähänkin asti ilman näitä kaikenmaailman hössötyksiä'. No onhan niitä, mutta niin niitä on myös mennyt kesken, kuollu, sairastunu vakavasti, vammautunut jne. vaikka kuinka paljon ihmisten välinpitämättömyyden, huolettomuuden tai tietämättömyyden takia.

Kaikki ne tyhmät kysymykset kuitenkin lähtee siitä, että tuleva äiti haluaa parasta lapselleen, haluaa tehdä asiat oikein ja haluaa olla vastuuntuntoinen. Kysymykset ehkä tyhmiä, mutta vielä tyhmempiä on suurin osa niistä vastauksista.

Hienoa, oon toista viikkoa raskaana ja alan jo nyt inhota noita ihmisiä noilla keskustelupalstoilla. No, kai se täytyy jossain sitten niidenkin päteä.

Ravinnosta

Oon koittanut etsiä nyt ihan hulluna tietoa eri lähteistä, notta mitähän sitä nyt raskauden aikana saa ja ei saa syödä ja tiedän jo valmiiksi saavani paniikkeja siitä, että oon tehnyt jotain väärin. Kuten en ollu mitenkään panostanut foolihappopitosiin ruokiin ennen raskautta! Onneksi vitamiinitabletteja tuli syötyä suhteellisen säännöllisesti ja vähän sitä parsaa ja paprikaakin.

Anyway, nappasin jostain tämmösen listan vältettävistä ruuista:
  • hauki
  • itämeren isot silakat tai lohi (voi syödä 1-2xvko)
  • sisävesien isot ahvenet, kuha, made
  • maksaruuat, maksamakkara
  • tyhjiöpakatut graavisuolatut ja kylmäsavustetut kalavalmisteet, mäti, pateet, pastöroimaton maito ja siitä valmistetut juustot sekä pehmeät juustot (esim.sinihomejuusto, tuorejuusto), käyttöä ei suositelle kuumentamattomana
  • Valmisruuat ja pakasteet (kuumennettava ennen käyttöä)
  • raaka liha
  • alkoholi
  • yrttiteet, ravintolisinä myytävät yrttivalmisteet(hedelmäteet sopivat)
  • energiattomat makeutusaineet eli sakariini ja syklamaatti(aspartaami ja asesulfaami käyvät)
  • merilevävalmsiteet
  • kahvi, kola- ja energiaajuomat, kofeiinia suositellaan max 300mg/vrk eli n. 3 kuppia kahvia
  • suola
  • lakritsi, salmiakki (rajaa käyttö max 50g/vrk)
  • pellavansiemenet ja pellavarouhe

Että joo, näillä mennään. Tosta taisi  muuten puuttua yrttitee, jonka kanssa luin jostain olevan kiellettyjen listalla.

Joka puolella sanotaan, että äidin pitäisi syödä monipuolista ruokaa, mutta vähän niinkuin kaiken varalta ajattelin mennä kyllä ostamaan jotain raskaanaoleville tarkotettua ravintolisää.

Ps. ei alkoholia tyyliin seuraavaan vuoteen. Iik.

Rv 4 alussa. Eli tyyliin rv 4+0?

Tänään se sitten tapahtui. Menkkojen olisi pitänyt alkaa tänään, mutta mitään ei ollut kuulunut. Pieni aavistus takataskussa kävin hakemassa apteekista testin ja tadah.

Oon monesti miettinyt, että miten mä sitten reagoin ja miten kerron sen Miehelle, sitten kun hetki koittaa (tämä oli kuitenkin ihan suunniteltua ja positiivisesti ajatellen oli kyse vain ajasta). Olin päättänyt, että kyllähän mä ainakin sen nyt kasvotusten kerron, eikai sellasta puhelimessa voi.

No, kädet täristen istuin vessan lattialla tuijottamassa testiä (sitä sellasta jossa on kaks viivaa) (miten ihmeessä siitä muka saisi silmät pois muutamaksi  minuutiksi?) ja melkeen hengästyneenä riesin samantien nettiin etsimään että voisiko viivaan muka luottaa kun on noin himmeä ja mitätehdämitätehdä? Soitin sitten siihen heti perään Miehellekin.

"Rakas, menkkojen olisi pitänyt alkaa tänään ja raskaustesti ehkä näyttää raskautta. JAIKS!"

Mies lupasi tuoda Pommacia töiden jälkeen kotiin, että voitaisiin juhlistaa. Mä riensin ostamaan uuden testin (oikein digitaalisen, joka arvioi viikotkin) ja tein uuden kierroksen vessan lattialla istumista (miksen tullu ulos vessasta? Who knows.) ja tärisemistä. Ja sieltä se tulos tuli. Gravid - Raskaana. Otin kuvan kännykällä ja lähetin multimediaviestinä miehelle.

Selitin myös, että numerot on arvio viikoista, ei lasten lukumäärästä.

Olo on kuin .. no, pieniaivoisella eläimellä jossain kompleksisessa paikassa. Mitä nyt kuuluu tehdä? Mitä seuraavaksi? Mitä saan ja mitä en saa tehdä? Voinko mennä töihin? Saanko juoda maitoa? Harvoin sitä näin aikuisiässä päätyy näin tyypertyneeseen tilaan.

Istahdin sitten pariksi tunniksi intternetin ääreen lukemaan raskaudesta. Sikäli kun oikein ymmärsin sisälläni tällä hetkellä pienen pieni vadelma.

Senkin sain selville, että ilmeisesti seuraavaksi on aiheellista soittaa neuvolaan. Voi tätä tietämättömyyden määrää. Onneksi tässä on yheksän kuukautta aikaa. Eli noin niinkuin ens heinäkuuhun. Tästä tämä yheksän kuukautta nyt alkoi.


Gravid
Raskaana