Saturday, December 17, 2011

rv12+6

Olin aloittamassa entryn kysymyksellä: 'koska saa alkaa ostaa/käyttää äitiysvaatteita?' mutta vaateostoksilla oltuani kysymys muuttui: 'koska KANNATTAA alkaa käyttää äitiysvaatteita?'.


Lähdin sitten siis vaateostoksille, kun alkoi tuntua, että kaikki työhousut kiristää vähän vatsasta. Oon normisti sen mallinen, että reidet alkaa kiristää ensimmäisenä ja vyötärö vasta sitten. Nyt kuitenkin on nimenomaan toi vatsa, joka kiristää. Voi olla toki myös siksi, että vatsa oli muutenkin viime viikolla kipeä, mutta huomasin useampana aamuna saman: ei tehnyt mieli laittaa mitään housuja jalkaan, kun ajatuskin kiristi.

Ajattelin siis että voisin mennä vähän vilkuilemaan äitiysvaatteita. Noh. H&M:n valikoima oli jotenkin todella heikko ja heh, eihän mun vatsa niitä äitiysvaatteiden pusseja todellakaan täyttänyt (mikä on varmasti hyvä merkki tässä kolmannellatoista viikolla). Ostin kuitenkin yhdet siistit housut noin niinkuin tulevaisuutta ajatellen ja päätin että käyn nyt vain etsimässä ensin 'normaaleja', mutta isompia vaatteita.

Kotiin tullessa lueskelin netistä, että moni on tuntunut alkavan käyttää äitiysvaatteita joskus viikon 20 ympärillä. Voin hyvin kuvitella, että siinä vaiheessa vatsaakin alkaa olla jo sen verran. Sitten löytyi se, joka kertoi laittaneensa viikolla 7 ensimmäiset raskausfarkut. Ja toki myös niitä, joiden ruuminrakenne antoi myötä, ettei tarvinnut kertaakaan äitiyshousuja, vaan käytti vaan matalavyötäröisiä.

Nyt pitäis vielä jaksaa käydä katsomassa niitä isompia housuja jossain vaiheessa. Vihaan vaan tota tungosta ja jouluvilinää kaupungilla.

In other news, maanantaina on sokerirasitustesti. Jipii.

5 comments:

  1. Minä taisin löytää passelit äitiyshousut siinä kymmenennen viikon kohdilla. En vain kestänyt olla puristavissa housuissa vaan tuli maha kipeäksi.

    ReplyDelete
  2. Mulla on ollut viikolta 8 alkaen vaan hameita ja legginssejä päällä, ja viikolla 10 taisin ostaa ekat äitiyslegginssit. Niissä ei ole kauheasti pussia (selän puolella säädettävä kuminauha), mutta ihana leveä painamaton kuminauha mahan puolella. Kaikki norm. housut alkoi tosi nopeasti painaa mahaa, vaikka painoa on tähän mennessä vaan lähtenyt pari kiloa, eikä mahaa (kuulemma) vielä näe.

    ReplyDelete
  3. Hyvä kuulla että muilla on ollut vastaavia tuntemuksia. Ei mullakaan ole tosiaankaan mitään selvää vatsaa, mutta normihousut on tosiaan alkanu painaa.

    Tänään jalassa äitiysleggarit, joista käänsin vaan sen mahaosuuden alas ja mekko sen päällä :-) Pitäis varmaan alkaa käyttää enemmän hameita, mutta toi talvi ei oikein houkuttele. Mutta vyötäröstä joustavat vaatteet houkuttelee!

    ReplyDelete
  4. Mä ostin aikanaan äitiyshousuja ehkä just viikon 20 tietämillä. Ajattelin että jos sitä mahaa pystyisi vielä hetken piilottelemaan. HAHAHA. Se tuli tietenkin vaan paremmin esiin.

    Mä en kertonut duunissakaan ennen kuin tokan ultran jälkeen, joten siihen asti sinnittelin ns. omissa vaatteissa.

    Tärkeintä varmaan, että on mukava olla :)

    ReplyDelete
  5. Joo, raskaushousut toimii melko kätevästi sellasina 'taita mukavanpehmeä vyötärö kaksinkerroin' -housuina! Vatsa voi jo heti paremmin. Ja herääkin kysymys, että kiristävistä housuistako vatsakivuissa vain oli kyse?

    ReplyDelete