Friday, November 30, 2012

kuukausi 4, päivä 30

Tajusin kyllä, että ulkona sataa lunta ja on satanut jo aika kauan. Jotenkin silti ajattelin, että eihän tässä mitään, vähän autoillaan tonne ja sit tänne ja käydään moikkaamassa siskoa (jonka olis heti tän ehdotuksen kuultuaan pitänyt sanoa, että järki käteen hyvä nainen, pysy sisällä!).

Ajelin siis pahaa-aavistamatta parkkihallin ajorampin ylös jalkakäytävälle ja huomasin, että keli on aivan katastrofaalinen ja tiekin aurattu niin, että jalkakäytävältä ajoväylälle päästäkseni mun pitäisi ylittää varmaan melkein puolen metrin korkuinen lumikinos. Tai sitten peruuttaa kapea, jyrkkä ajoramppi takas parkkihalliin.

Harkitsin molempia vaihtoehtoja vakavasti, kunnes lopulta kävin jaloillani (meidän piskuinen lumilapio jossain kellarissa) tamppaamassa kinokseen pienenpienen, hiukan matalamman ajoväylän ja polkasin kaasun pohjaan. Yli päästiin ja siitä mukavasti köröttelemään rystyset valkosina kuuttakymppiä Länärille. Nyt sit mennään kun kerran lähettiin.

Päästiin sinne ja takas, mut siskolle en enää lähtenyt. Tultiin kotiin ja vannoin, että tilaan vaikka pizzaa, ulos en enää tänään aio. Mä niin pidän Suomen talvesta. (No tietenkin tämäkin vannotus oli pyörrettävä, kun saatiin kerran uuden kämpän avaimet illalla. Pitihän sitä kämppää käydä vilkasemassa)

Laps on syönyt tänään massiiviset (no tyyliin yli puoli desiä!) määrät porkkanasosetta ja vähän sormiruokaillutkin porkkanaa. Alun nyrpistelyn jälkeen mennyt oikein sujuvasti (sormiruokailu toki kyllä vasta ihan alkeisharjottelua).

Ja ensimmäisiä (nyt jos nää meidän lapsen ensimmäiset ärsyttää, niin kannattaa lakata lukemasta): istuin lattialla jalka suorana ja laps osasi sääreni kohdalta kiivetä jalan yli päästäkseen tietokoneen äärelle (kyllä kun on motivaatio kohdillaan). Tänään siis tämä onnistui nyt ekaa kertaa.

Nyt iltaan mennessä mentiinkin jo suvereenisti polvenkin kohdalta yli (kuulkaa ei mikään matala este) ja siihen jopa jäätiin hetkeksi hengailemaan kädet mun polvea vasten ja ojentelemaan jalkoja suoraks. Siis kyllä! Jalkoja suoraksi! Lopulta yli humpsahdettiin melkein kuperkeikalla. Hiukan kyllä kauhistutti.

Muiden blogeja lukiessa oon myös huomannut, että monet meidän lapsen ikäset kiljahtelee ja ilmeisesti naureskelee varsin paljon. Meillä hymyillään paljon, mutta naureskellaan vain vähän ja melkeinpä vain kutittaessa. Kiljahtelua ei kuulu melkein koskaan, mutta juttelua sitäkin enemmän. Siis pitkiä, vokaalipainotteita 'lauseita'. Ehkä se vielä alkaa kiljuakin, who knows. On nää jänniä nää kehitysaskeleet.

Thursday, November 29, 2012

kuukausi 4, päivä 29

Näitä päiviä. Talvi ei yllättänyt autoilijaa, mutta harmitti kyllä. Nyt ollaan taas siinä pisteessä, että todellakaan ei tee mieli mennä ulos, vaikka kuinka lumi olis nättiä.

Yö oli vähän levoton, sanoisin äkkiseltään, että laps oli rinnassa kiinni koko yön. Lisäksi ennen nukahtamista kuulunut suloinen jokeltelu yllättäen joskus kahden tunnin kuluttua ei enää ollutkaan niin suloista, vaan lähinnä epätoivoa aiheuttavaa 'nukahda hyvä laps jo!'

No, lopulta nykytin sen vaunuissa uneen, kannoin pinnasänkyyn ja nukutin uudestaan rinnalle, kun tottakai tähän heräs. Onneks kuitenkin nukahti lopulta ja jokainen perheenjäsen löysi oman paikkansa sängystä (pupukin on taas alkanut änkeä sängyn jalkopäähän). Levoton levoton levoton, herää kesken unien konttausasennosta ihan tyrmistyneenä.

Aamulla noustiin ylös kaikki, mies teki lähtöä töihin, minä tein aamupalaa. Molemmille lapsille pala kurkkua, mulle jugurttia, mustikkaa ja mysliä. Pupun kurkunpala oli pienempi, mutta ei haitannut, koska se sai sitten jämät, jotka lapselta jäi syömättä.

Yhdeltä tuli vaatekaapin ostajat (olivat huutonetistä huutaneet). Hetken aikaa miehiä katseltuani tajusin, että siinä oli kaks aika tunnettua suomalaista standup-koomikkoa sitä vaatekaappia hakemassa. Oon kyllä vaan todella hidas tunnistamaan ihmisiä.. Hauskoja miehiä olivat ja vaatekaappikin nyt sitten lähti. Nyt on makkarissa jäljellä enää kaks sänkyä (toinen pinnoilla ja toinen ilman). Alkaa käydä kaikuisaksi tämä meidän koti.

Käytiin lapsen kanssa neuvolassa ja vastassa oli neuvolatypyn sijasta neuvolatäti. Typy oli kipeänä ja tätönen taas oli juuri mitä voisin kuvitella sen meidän  ekan neuvolatypyn olevan 40 vuotta vanhempana ('hellanlettas'). Suloinen, mutta ei jäänyt sellainen olo, että nyt ollaan kaikkein skarpimman tyypin kanssa tekemisissä, kun ääneen pohdiskeli (karvalaps kävi puheissa), että voiko puput purra.. eikai ne koskaan pure, niin söpöjäkin ovat.

Neuvolatäti katseli lapsen menoa ja merkkaili itselleen 'ryömii ja konttaa' ja 'ottaa lelun maasta ja vie suuhunsa'. 'Nää on näitä 7-10kk kohdalla olevia asioita..'

Oleelliset statsit:
Paino: 6185 (+380g)
Pituus: 65,2 (+2,2cm)
Pää: 43,2 (+1,2cm)

Kasvaa hienosti, väitti neuvolatäti. Jaa-a. Pääasia, että kasvaa. Nyt on myös hyvä aika alkaa lisätä kiinteiden määrää. Tajusin myös kauhukseni, että se tarkoittaa päivän rytmittämistä jotenkin selkeämmin. Oikea päivärytmi meille? Gaah.

Tultiin kotiin, laps unille ja minä tekemään arvokasta kulinaristista työtä ja edistämään muuttoa tyhjentämällä pakkasen lounaaksi. Aikamoinen sekamelska valkosipuliperunaa, josta tulikin aura-valkosipuliperunaa, ruusukaalia (olin tyhmyyskohtauksissani kuvitellut laittavani ne eilisen lohen lisukkeeksi), porkkanaa (saavat pehmentyä uunissa ja siitä tulee lapselle tikkuja ja sosetta) ja kaks jäljelläolevaa paneroitua soija-tikkua. Voi kyllä, nyt ollaan kuulkaa gastronomian äärellä.

(jälkikäteen maininta: tällä ohjeella ruusukaaleista tuli ihan tosi hyviä ja vedinkin sitten koko rasiallisen)

Viimeisiä päiviä tässä kämpässä viedään. Kaikki alkaa olla pahvilaatikoissa. On kyllä vähän haikea olo.



Tuesday, November 27, 2012

kuukausi 4, päivä 27

Mukavana uutuutena laps on alkanut 'purra' ja kiskoa ikenillään imetyksen yhteydessä. Ei kovin usein - enkä oo oikein paikantanut onko kyseessä 'kiitos riittää' vai 'mua vaan leikityttää' vai 'vauhtia siihen maidontuloon' vai 'äiti mä söisin mielummin lehtipihvin ranskiksilla' vai mikä. Onneks hampaita ei oo vielä näkynyt, jos tän ikävän tavan saisi kitkettyä heti alkuunsa.

Sen sijaan oikeasti mukavana uutuutena laps on alkanut nukkua yönsä pinniksessä (joka on siis edelleen sivuvaununa meillä). Saan lapsen siirettyä nykyään about aina pinniksen puolelle tän ollessa enemmän tai vähemmän puoliunessa. Ja oon itseasiassa huomannut myös, että se siirto usein rauhottaa sen levottoman kääntelehdinnän. Silti. Uusi kämppä. Isompi sänky.

Vaan finally: mulla on liput Espanjaan. Lähtö tammikuun lopussa ja vajaa viikko siellä oltaisiin (siis laps ja mä, mies jää kotiin). Laps on siinä vaiheessa melkein 7kk, saas katsoa miten matkat menee. Tosi moni on sanonu, että (lento)matkustaminen lasten kanssa on sujunu huomattavasti helpommin kuin vois kuvitellakaan ja Facebookissakin sain jo hyviä vinkkejä matkan taittamiseks. Tavalla tai toisella, we'll make it.

Sehän siis tarkottaa, että lapselle pitää hommata passi. Marssittiin tänään samantein valokuvaamoon, jossa lapsesta otettiin .. no lopulta aika montakin kuvaa. Alle 1-vuotiaat saa olla suu vähän raollaan ja hymyilläkin,  mutta tolle meidän lapselle hymy tarkoittaa sitä, että sillä on haavi ihan auki. No, lopulta saatiin tyydyttävä suu-kiinni-kuva, tosin alahuuli on siinä jotenkin lerpallaan. Joo, oon mä parempiakin kuvia tosta lapsesta nähny, mutta sitä saa mitä tulee.

Huomenna olis muskarin joulujuhla. Jos vaan tällä kertaa muistaisin toimittua paikalle asti. Tähän joulujuhlaan on kutsuttu kaikki perheenjäsenet ja manguin miehenkin mukaan koska kaikkien muidenkin miehet tulee (näin muskarikavereita vauvakerhossa ja ainakin kolme sanoi, että mies on tulossa paikalle). Syyllistäminen tepsii hei aina!


kuukausi 4, päivä 27

Ah, internet ja blogimaailma. Missä muualla voisikaan tulla vastaan täysin ventovieras (anonyymi) ihminen, joka kuitenkin uskoo tietävänsä paremmin lapsen kehitysasteen kuin lapsen äiti? Ja lisäksi kokee asiakseen toppuutella äitiä harhaluuloistaan.

Ajattelin, etten alennu postaamaan todistusaineistoa, mutta näemmä alennun kuitenkin. Ohessa aamulta kuvattu video. Puolessa välissä homma keskeytyi hetkeksi, kun pupu kolautti jotain häkissä, joten opettelin videokäsittelyohjelmaa sen verran, että poistin kymmenisen sekuntia kolauksen ihmettelyä tosta välisä.

Otan vastaan rakentavaa ja ystävällistä kritiikkiä, mikäli olen totaalisesti liiotellut puheissani.

Ja nyt seuraa lupaus: en anna ärsyttävien anonyymien kommenttien enää ärsyttää.



Ja tässä vielä illan video, laps laukkaa Espanjan isoäidin luo, joka juttelee Skypessä. Sanoisin, että ryömii enemmän kuin metrin, pari.


Monday, November 26, 2012

kuukausi 4, päivä 26

Marraskuun loppu, laps on kohta viisi kuukautta.

Ei tee kauheasti mieli lähteä ulos vaunuilemaan (vaikkei siellä ole edes vielä lunta!). Väsyttää aika usein (vaikka just mietin, että vois yrittää alkaa nousta aikasemmin sängystä, jos se vaikka helpottais lapsen nukahtamista iltasin). Ympärillä olevat ihmiset ärsyttää (siis tuntemattomat - ne autoilijat, jotka ei kunnioita suojatietä ylittäviä. Rapussa mölyävät tyypit. Oikeastaan kaikki sääntöjä ja huomaavaisia tapoja noudattamattomat ihmiset). Jipii, voiskin lähteä jouluruuhkiin ostamaan lahjoja - miksen mä ole tajunnut ostaa niitä jo etukäteen, esim. elokuussa?

Oon kyllä vähän innoissani joulusta, tekis mieli ihan oikeasti joulukoristella meidän koti ja alkaa luoda jonkinlaisia jouluperinteitä meille. Oon myös vähän innoissani muutosta. Ihana iso kämppä, oma piha ja kaikkea. Lisäksi laps jaksaa kokoajan oppia uutta ja olla hymyilevä ja suloinen.

Laps on alkanut kiinnostua johdoista ja harjottelee välillä konttausta vuorokäsin. Kakassa on ollut tänään porkkanakimpaleita ja vieläpä yllättävän paljon (ja yllättävän suuria - mutta ilmeisesti niiden ei kuulukaan sulaa). Jotenkin ajattelin, ettei se olis ehtinyt niellä juuri mitään.

Kun kerran laps on syönyt tässä (sen yhden porkkanatikun lisäksi) sitä bataattisosetta, tein nyt sitten bataattia itellenikin. Söin uunitettuja bataattitikkuja lohen kera ja oli muuten hitsin hyvää. Luin myös Minä syön itse -kirjan informatiivisen osan (suurin osa kirjasta on reseptejä) ja ajattelin hyvilläni, että lapsen myötä ehkä omatkin ruokatottumukset terveellistyy ja säännöllistyy. En syö IKINÄ puuroa, mutta ehkä sitä voisi lapsen kanssa vähän opetella. Voitaisiin syödä puuroa yhdessä.

Ainiin. Lisäks laps on alkanut kiinnostua enenevissä määrin pupusta. Tässä vaiheessa voidaan todeta, että häkin ostaminen pupulle oli kyllä loistava idea. Pupu pääsee rauhassa telkien taakse lapsen ulottumattomiin (vaikka yhdessä lapsen kanssa keksivätkin eilen miten löysästi suljettu häkin ovi avataan). Laps saa roikkua kaltereissa, pupu on turvassa.


Kampin joulupallot. Lohta ja bataattitikkuja. Laps ja pupu.

Sunday, November 25, 2012

kuukausi 4, päivä 25

Meillä koti on aivan totaalikaaoksessa ja odottaa alistuneesti muuttoa. Ollaan hienosti alotettu pakkaaminen ajoissa ja laitettu kaikenlaisia tällä hetkellä tarpeettomia asioita (albumeja, cd:tä, kirjoja, kansioita, nuotteja etc.) laatikoihin, jotka ollaan pinottu isoiksi kasoiksi olkkariin.

Nyt vielä kun mulla olis se geeni, jonka takia yleensä naiset on vastuussa perheen sosiaalisesta elämästä ja erityisesti sosiaalisista muodollisuuksista. Se, joka muistuttaisi jo viikkoa etukäteen leipomaan jotain vieraille, keksisi täydellisen isänpäivälahjan, olisi ajoissa joulu- ja synttärilahjojen kanssa, katsoisi juhlavaatteet kuntoon hyvissä ajoin ennen juhlia ja lähettäisi kukkia sillon kun it's called for.

Mutta ei.

Lauantaina oli miehen siskontytön ristiäiset. Oltiin saatu kutsu jo aikaa sitten ja olin merkannut sen kalenteriin ja se oli jopa aivoissa rekisteröity lauantaille. Ristiäiset. Check. Perjantai-iltana lamppu pääni päällä alkoi vihdoin saada virtaa ja tajusin, että ristiäisiin tarvittaisiin juhlavaatteet (jotka, voi kyllä, olivat jo jossain laatikkokasan uumenissa) ja ristiäislahja (tässä vetoan siihen, että miehen sukulaiset --> miehen pitäisi olla vastuussa lahjoista, right?).

Kaikkien pahvilaatikoiden purkaminen ja sieltä tarvittavien vaatteiden ja kenkien löytäminen (ja sovittaminen ja nurkkaan heittäminen, kun äh, ei tää nyt näytä hyvältä) kuulosti siltä, että helpommalla pääsee juoksemalla aamulla kauppaan ja ostamalla uudet (varsinkin kun mulla ei ollut ehjiä sukkahousuja ja olisin joutunu sellaset anyway metsästämään). Mukavan lisähaasteen tähän toi ristiäisten alkamisaika: klo 11 (Vantaalla, n. 35min ajomatkan päässä meiltä).

Noh, onhan näitä paniikkiostoksia tehty ennenkin, ja tavallaan jotenkin jollain masokistisella tavalla jopa vähän tykkään siitä haasteesta, että pitää tehdä the impossible - juhlavaatteet alusta loppuun puolessa tunnissa ja kohtuullisella hinnalla.

Seisoin siis tasan kello ysiltä tikkana Forumin Seppälän ovella odottamassa aukeamista. Okei, fine, en kehdannut ihan nenä kiinni lasiovessa odottaa, joten olin kohteliaan etäisyyden päässä ja päästin parit venäläiset sisään mua ennen.

Tavallaan yllättävää, mutta 9:36 olin kassalla ja mulla oli kaikki mitä tarttin. Vieläpä paljon parempi saalis kuin olin odottanutkaan, paremmalla hinnalla kuin olin odottanut. Pääsinpä vielä viimesen kerran nauttimaan keskusta-asumisen iloista ennen ensviikonloppuista muuttoa.

Ja mitäpä lapselle? Harjottelee konttausta (käsien ja jalkojen siirtämistä eripareina), juttelee hymyillen, on vähän vastahakoinen nukahtamaan yöunille ja herää pari kertaa yössä - ei välttämättä aina nälkäsenä, mutta levottomana ja nukahtaa vasta rinnalle. Ens viikolla on se 5kk neuvola. Ja oonko ainoa, joka menee mielellään neuvolaan? Neuvolatypy on kuitenkin kiva ja vaikuttaa asiantuntevalta ja aina on ollut mukavaa.

Oon antanut tässä lapselle kurkkua ja sitä bataattisosetta. Tänään myös porkkanaa. Sain perjantaina kaverilta yhden sormiruokailukirjan lainaan ja vaikka oon ihan vasta alussa sitä, moni asia tässä jo avautui. Kuten se, että kakomisrefleksi katoaa iän - ei syömisten - myötä.

Täytyy sanoa, että vaikka kirjassa sanotaan yskimisen ja kakomisen olevan normaalia eikä vaarallista, kyllä sitä sydän on silti vähän kurkussa. Entä jos entä jos.... Eikö ketään muuta oo pelottanut?

Annoin tänään siis sellasen tooodella pehmeeksi keitetyn porkkanatikun lapselle ja sehän sai sitä heti suuhunsa muussattua. Vähän kakoi ja minä huolissani vieressä, mutta hengissä selvittin. Taisi olla eka kerta, kun sai vähän enemmän kerrallaan suuhunsa, aikasemmin on lähinnä jäystänyt niitä kurkun pehmeitä keskiosia ja sieltä irtoo tooosi vähän kerrallaan (mutta nykyään sujuu jo aika tottumuksella). Voi kyllä olla että kakominen johtui myös maun epämiellyttävyydestä (ainakin ilme sitä kertoi).

Eli hyvin täällä. Tuntuu että laps on alkanut tykätä iltarutiineihin kuuluvasta pienestä hierontatuokiosta.


Thursday, November 22, 2012

kuukausi 4, päivä 22

Rokotetutkimus osa 3.

Tällä kertaa ohjelmassa oli vain rota-tehoste (se viimeinen) ja verikoe. Rota meni hyvin, verikoe tavallaan paremmin kuin viimeks - laps oli ehkä hiukkasen vähemmän loukkaantunut ja surkeissaan (verikoe otettiin nyt puudutuslaastarikädestä), mutta huusi kuin syötävä silti. Noin muuten verikoe feilasi täysin: verta ei lapsesta saatu, vaikka se kuinka karjui. Kokeilun jälkeen pidettiin pieni tauko, jonka aikana pohdittiin otetaanko yritys nro 2 toisesta suonesta vai annetaanko olla ja pudotetaan laps tutkimuksesta.

Todettiin, että hoitaja voisi vilkaista käsivartta vielä ja mietitään sitten. No, hoitaja vilkaisi kyynertaivetta puoli minuuttia, jonka aikana laps karjui 29 sekuntia ja todettiin, että ehkä antaa nyt sitten vaan olla tämän tässä.

Eli rokotukset saadaan loppuun asti, mutta laps putoo tutkimuksesta, koska verinäytettä ei saatu. Ja mainittakoon vielä, että vika ei ollut hoitajassa, vaan pienistä verisuonista ei nyt vaan tihkunut.

Pyörähdettiin kaupungilla, käytiin kaupassa, tultiin kotiin ja tehtiin makaroonilaatikkoa (ilman laatikkoa, en jaksanut pistää uuniin asti).

Meillä on kotona oikeastaan keittiösyvennys, joka on melkein osa olkkaria. Siitä huolimatta hämmästytti vauhti, jolla laps siirsi itsensä olkkarin maton kauimmaisesta reunasta koko maton halki, parketille ja siitä keittiöön mun jalkoihin. Hyvä laps! Tähän asti parketilla ollaan joko liikuttu viisarina tai sitten peruuttaen. Edistystä on taas tapahtunut.

Niin, ja mies toi lapselle sählypallon. Mahtava leikkikalu! Siihen mahtuu sormet just mukavasti rei'istä sisään.

Sen sijaan satsumien aika alkaa olla tältä erää ohi. Onneks appelsiinien aika on koittamassa. Tulee kyllä ihan raskausajat mieleen.

Ainiin ja vielä. Laps oli kerännyt 330g painoa sitten viime punnituksen (reilu kolme viikkoa sitten). Nyt olisi vielä viikko aikaa kerätä 70g, että päästäisiin siihen 400g / kk tahtiin. Ens torstaina siis 5kk neuvola (ei oo totta, 5kk? Mihin viimeset pari-kolme kuukautta hävis?) ja vähän veikkailen, että sieltä tulee käsky alottaa kiinteät.

No, way ahead of you Miss Neuvolatypy, täällähän ollaan vedetty bataattisosetta jo reilun viikon verran, melkein joka ilta. Melkein ruokalusikallisen verran (15ml - yksi Ikean jääpala-astian muotti (älyttömän laajan sanavaraston sitä tarviikaan noin yksinkertaisen asian kuvailemiseks. Omalla äidinkielellä. Enkä tiiä menikö ees varsinaisesti oikein)).

Tulin tosin jutelleeksi kaverin kanssa sormiruokailusta ja hän mua valisti, että sormiruokailun idea on se, että kun laps ei ole tottunut vetämään soseita, niin kakomisrefleksi on suun etuosassa. Eli suu osaa tietää minkäkokoset palat voi niellä, jollon ei tukehduta. Mutta että jos suu tottuu soseisiin, tämä relfeksi katoaa ja soseista karkeampaan ruokaan siirtyminen voi olla hankalaa.

Eli. Enkai nyt (reilussa) viikossa oo jo onnistunut tuhoamaan tota suun-etuosan-kakomisrefleksiä? Äh, jälleen kerran, olisipa pitänyt istua alas ja perehtyä aiheeseen nyt kunnolla.

Bataattisoseen syöttämisen motivaatiohan oli mahdollistaa yhden aterian korvaaminen bataatilla joulukuun puolessa välissä, jolloin meillä on bändin kanssa keikka (ettei mun tarttisi pumpata). Noh, korvikehan alkoi yhtäkkiä taas maistua, joten sinällään sosetta ei tarvita tota keikkaa varten, mutta ajattelin, että syökööt sitä nyt, kun kerran näyttää maistuvan ja menevän niin hyvin.

Tosin, jos neuvolasta käskevät alottamaan lisäravinnon (paino ei nouse riittävästi maidolla), niin soseilla kai se on mentävä, koska sormiruokailusta tuskin saa vielä riittävästi ravintoa, että sillä olis painon kannalta merkitystä? Ja jos näin, niin miten se kakomisrefleksi? Vai onko jotain sormiruokaa (ton ikäiselle), josta saisi riittävästi lisäenergiaa? Banaani - vai liian makeeta? Riisi - liian pientä ja vaikeeta? Hmm, bataatti sormiruokana? Tai peruna?

Ehkä mä teen bataattisoseesta meille vaan keittoa ja alan tarjota bataatit tikkuina.

Mjoo, äh. Ehkäpä etsin nyt aiheesta kirjasen ja luen sen. Mitkäs olikaan hyviä kirjoja?

Jee, sählypallo!

Wednesday, November 21, 2012

kuukausi 4, päivä 21

Onko kukaan muu huomannut, että nukuttaessa lasta toisesta rinnasta tulee rähinämaitoa ja toisesta unimaitoa?

Mulla on ollut tänään tyhmäpäivä (eri rumatyhmä, vain tyhmä). Tyhmyyskohtauksia yksi toisensa perään. Tiedän niiden kuuluvan äitiyteen, mutta tänään oli kyllä vähän överit.

Yö meni hämmästyttävästi. Herättiin lapsen kanssa ekan kerran puoli kolmen aikaan tekemään jotain, mutta en muista mitä (muistan vain katsoneeni kelloa). Syötin? Leikittiin? Tanssittiin vakiotansseja Länsi-Suomesta? Who knows, mulla ei ole mitään mielikuvaa.

Kun herättiin seuraavan kerran puoli viiden aikaan, laps piehtaroi pinnasängyssä, josta veikkaisin, ettei ruokailua ollut tapahtunut edellisellä heräämisellä. Tällä kertaa herääminen johtui tosiaan lapsen levottomuudesta, joka yltyi muutamaksi parahdukseksi (kuitenkin silmät kiinni). Normaalisti, jos havahtuisin tähän laps vierelläni, en varmaan juuri edes heräisi, vaan avaisin maitobaarin ja jatkaisin unia lapsen rauhottuessa.

Nyt nousin vähän ylös, silittelin ja nostelin lasta ja yritin auttaa sitä eteenpäin mukavampaan vaiheeseen unessa tai havahduttaa sen verran hereille, että voisi alottaa uuden, kivemman unen.

Lopulta laps rauhottui ja mä jatkoin unia - herätäkseni seuraavan kerran puoli kasin aikaan. Puoli kasin! Koko yö maksimissaan yhdellä ruokailulla? How can this be? Eikä laps ollut mitenkään kärsivän nälkäinen, mutta söi kyllä hyvällä ruokahalulla. Käsittämätöntä. Nyt tehtiin kyllä ennätyksiä.

Anyway, julistin äidilleni heränneeni kuin uutena ihmisenä aikasempien katkonaisten öiden jälkeen. Aivokapasiteetti ei harmillisesti kuitenkaan ollut lisääntynyt, vaan ehkä peräti päin vastoin.

Meinasin unohtaa aamupäiväisen tapaamisen kaverin kanssa.  Tungin kaupan parkkilippuautomaatilla luottokortin siihen holeen, johon setelit menee (rutisti ja jauhoi hetken aikaa, onneksi kuitenkin palautti kortin). Unohdin muskarin! Siis ihan vaan unohdin! Tarkkailin sämpylöitä uunissa, kunnes aloin hakata granaattiomenaa kaulimella ja kadotin ajantajun ja nostin lopulta käryävät, mustat sämpylät uunista. Äh.

Onneksi kiva kaveri tuli kylään ja laps pääsi näyttämään kaikki osaamat temppunsa. Tällä hetkellä on btw meneillään taas äänikausi.

Niin, ja aloin taas katsella lippuja Espanjaan. Jutellaan päivittäin maamon (äitini) kanssa skypessä ja kyllähän se vähän sydäntä särkee, kun laps yrittää ruudun läpi maamoaan silittää.


Monday, November 19, 2012

kuukausi 4, päivä 19

Haittaako jos tänään nukuttiin melkein yhteentoista asti? Haittaako, että tein tänään tasan yhden hyödyllisen asian (puhtaat pyykit kaappiin)? Entä se, että käytiin tänään ulkona kerran, 10 minuuttia?

Haittaako, että oon haukotellut koko päivän ja nukkut kahdet päikkärit lapsen mukana? Haittaako, että oon ollut koko päivän verkkareissa ja tukkakin on aika likanen? Haittaako, että laps sai tänään päivävaatteet päällensä joskus puoli kahden aikaan? Haittaako, että en ottanut tälle päivälle yhtään kuvaa, jota postata blogiin?

Tan-tan-taa. Ei haittaa!

Joo, valvoin - ainakin tuntuu siltä - suurimman osan yöstä. Kuuntelin lasta, joka yritti löytää asentoa, jossa hengitys onnistuisi. Kun piehtarointi lopulta loppui, jäin kuuntelemaan hengittääkö se lainkaan ja vilkuilemaan liikkuuko kyljet. Ja ennen kuin ehdin taas nukahtaa, laps olikin jo taas hereillä, eikä halunnut nukahtaa.

Kuuntelin, kun laps kääntyili sängyssä hereillä. Huokailin sipulin hajussa päänsärkysenä (oltiin ripustettu pussi halkastuja sipuleita roikkumaan mobilesta). Laps oli kuitenkin ihan hyväntuulinen, jutteli, seurusteli ja etsiskeli unta. Lopulta kierähti tositarkoituksella pinniksestä mun kylkeen kehräämään khrrrrrrr khrrrr (sillä on r-harjoitukset meneillään kiekasujen lisäksi). Ja nukahti siihen.

Toivottavasti ens yö on jo parempi.

Sunday, November 18, 2012

kuukausi 4, päivä 18

Tää viikonloppu on ollut täynnä mukavuusvaatteita, mukavuusruokaa, räkästä lasta ja huonoja öitä. Nokkelimmat voi nähdä yhteyden näiden välillä.

Perjantaina se oli oikeastaan ihan omaa syytä, ettei ajettu kaveripariskuntaa ajoissa meiltä pois ja alettu pistää lasta normirutiinien mukaisesti. Kuinka vakavaa se nyt voi olla, tän kerran, nukuttelen sen rinnalle ilman nukkumaanmenorutiineja. Kyllä se nukkuu kun väsyttää.

Kuuluisia viimesiä sanoja. Joskus puoli yhden - yhden välillä vieraat lähtivät ja me alettiin tehdä asioita, jotka olis pitäny tehdä jo paaaaaljon aikasemmin. Siirrettiin makkarissa sängyt takasin järjestykseen kaapin purkamisen jäljiltä. Lajiteltiin puhdas vaatekasa kaappiin. Mä kävin suihkussa. You know, näitä perusjuttuja.

Laps kävi illan aikana nukkumassa muutamaan otteeseen, mutta ei tosiaankaan nukahtanut yöunille ilman meitä vieressä. Siispä puoli kahden aikaan yliväsyneen lapsen nukuttaminen oli silkka mahdottomuus. Ei rinnalle, ei vaunuihin, ei mihinkään. Mies sen sijaan sammui autuaalliseen uneen pään tyynylle laskiessaan. Mä sitten huokailin rinnalla riehuvaa lasta ja kaipasin unta.

Kului noin ikuisuus. Laps, sitten kuitenkin, lopulta alkoi sammua. Ja nukahati. Raukeana, helpottuneena suljin silmäni ja vaivuin alku-uneen.

Kului viis minuuttia. Miehen häly-puhelin heräsi kilkattamaan volat kaakossa, ja mies unenpöpperössä yritti sammuttaa omaa kännykkäänsä. Totesin sille lopulta, että se toinen puhelin, mutta laps oli tietenkin jo hereillä jo parkui vähän tätä herätystä. Teki mieli munkin. Varsinkin kun kävi hyvin selväksi, että rinnalle laps ei aio uudelleen nukahtaa.

Mies vaunutteli tyypin uneen ja saatiin lopulta rauha maahan. Kaheksalta herättiinkin sitten kiduttamaan tukkoista lasta nenäfriidalla (nykyään laps on jo siitä aika moksis) ja suolatipoilla.

Viime yö oli helpompi, mutta nytkin saatiin neljän aikaan nousta helpottamaan lapsen oloa. En odota ens yöstä erityisesti parempaa. Nuhanen parka. Tosin onneks tässä ei kuitenkaan nuhaa vakavampaa ja laps on päivällä ihan hyväntuulinen oma itsensä. Nyt on ollut jopa jotenkin erityisen hyväntuulinen ja juttelias, erilaisia äänteitä, huutojakin, on alettu taas harjotella kovasti. Onneks ei vielä kiljahtelua kuitenkaan.

Anyway, äitini kertoi mulle, että laps on oppinut heittämään. Taito, johon en ollut osannut kiinnittää edes huomiota. Ja joo, kyllähän tuon toimintaa kai heittämiseksi voi kutsua. Lisäksi se harjottelee konttausasennossa sivuttain olemista, siis vähän niinkuin kyljellään (että voisi käyttää toista kättä lelun heittämiseen). Näyttäisi siltä, että siitä se jonain päivänä vielä pyllähtää istumaan. Vielä toistaseksi se useimmiten kellahtaa siitä selälleen, jos johonkin.

Näin sunnuntaina syötiin uuniperunoita, katkarapuja ja tehtiin jälkkäriksi vohveleita, joita vedin sitten Ainoalla Oikealla täytteellä: vaahterasiirappia, banaania ja vaniljajätskiä.

Ainiin, laps on myös menestyksekkäästi sormiruokaillut kurkkua viime aikoina. Sylissä istuen vasurilla kurkkutikusta pitää kiinni ja jäystää ikenillä pehmeää keskiosaa hyvällä ruokahalulla.

Meillä ei muuten vieläkään ole (tori-ilmoituksesta huolimatta) Ikean jumppakaarta. Anyone?


Thursday, November 15, 2012

kuukausi 4, päivä 15

Ainon tyrnijäde on hyvää. Jopa parempaa kuin uskalsin odottaakaan.

Luin Sinnan innoittamana kirjan Room. Se oli ihan mielettömän hyvä, vaikka välillä saikin kurkun melkein tukkeutumaan ahdistuksesta. Aloin kuitenkin tuntea aivan valtavaa äidillistä rakkautta kirjan 5-vuotiasta päähenkilöä kohtaan.

Pupu on valloittanut (ja sotkenut) lapsen Pingu-leikkimaton siihen malliin, etten enää viitsisi laittaa lasta koko matolle. Pitäköön pupu hyvänään sitten. Sain sitten päähänpinttymän, että haluan lapselle Ikean LEKA lelukaaren koska se on puuta ja linjakas ja sopii kauniisti meidän uuteen kotiin. No arvatkaa onko se Ikeasta kokonaan loppu. Kuulemma aikasintaan joulukuun puolessa välissä saatavilla.

Ja random-faktoja musta: kun saan päähänpinttymän, siitä on tosi vaikea päästä eroon. Siispä etsin huutonetit ja torifit sun muut, eikä MISSÄÄN ollut sellasta myynnissä. Sen sijaan löysin yhden ilmoitukset, jossa sellainen haluttiin ostaa. Mutta kun! Päähänpinttymä! Pitää saada se NYTHETI!

Laps on ollut parina aamuna vähän nuhanen, joten päätin nyt kokeilla nenä-fridaa ekaa kertaa. Meni yllättävän kivuttomasti - nenä vähän koitti pakoilla (tietenkin) mutta muuten ei laps ollut moksiskaan.

Ostin Changesta uudet imetysliivit. Kahdet. Voin suositella. On hyvät.

Ja ainiin, Kataisesta tuohtuneet ihmiset, pidättehän sitten terminologian selkeänä. Asiaan enempää tutustumatta uskoisin, että Kataiselle työ = valtiolle verotuloja. Monille muille työ = kädet täynnä (hyödyllistä) tekemistä. Tai näin ainakin 14.11 Iltalehden lööppi vihjaisi: "Suomalaisäidit raivoissaan Kataiselle - tämä on täyttä työtä!" (en nyt harmillisesti löytänyt linkkiä tuohon itse artikkeliin)

Ihan vaan että kannattaa olla tuohtunut oikeasta asiasta jos jostain.

Ei mul muuta tänään.

Tuesday, November 13, 2012

kuukausi 4, päivä 13

Laps ei nuku, vaikka kello on jo puol kakstoista. Sen sijaan se hyppii-konttaa-karhukävelee pitkin olkkarin mattoa ja karjuu välillä (pupun aktivointipallo näyttää aktivoivan myös lapsen). Jalat tekee vaikka millasta duunia, mutta kädet ei osaa edetä, joten eteneminen tapahtuu ponnistaen ja kaatuen naamalle/rintakehälle. Onneksi mattoa on pehmeä.

Tosiaan, nyt ollaan alettu harjotella jalkojen liikuttamista vähän eri aikaan toisinaan ja lisäksi varvistamista karhukävely-asentoon. Suuret ahaa-elämykset näyttää tapahtuvan taas tälleen puolenyön aikaan. Lapsesta taitaa tulla yöeläin (tiiättekö, niitä tyyppejä, jotka on tuottavimmillaan öisin).

Anyway. Tein tänään bataattisosetta. Lentoalusta oli joka kerta valmiina, kun lentsikka pörräsi sisään. No, oikeasti käskin vaan sanoa "aaa", jota laps ei kyllä sanonu, mutta avasi suunsa silti ja suopeasti otti vastaan tarjottavat. Yhteensä about teelusikallisen verran meni, kunnes totesin, että riittää tältä päivältä. Huomattavasti vähemmän sotkusta kuin mustikka (siis suorastaan ei yhtään sotkuista). Laps vaikutti tyytyväiseltä.

Täytin kaks ja puol Ikean jääpala-astiallista soseella, tosin ei tulla saamaan niitä käytettyä ennen muuttoa. Ja noin pienet annokset taitaa sulaa liian nopeasti, että niitä kannattaisi lähteä siirtelemään. Oh well.

Laps oli myös tänään mukana bänditreeneissä. Tällä kertaa hereillä koko ajan ja Peltoritkin olivat jo sopivat päähän. Tyytyväisenä laps kuitenkin pysyi, kuunteli musiikkia mun sylissä, ihmetteli mikkejä (erityisesti mikkipiuhaa) ja testaili vähän omiakin saundejaan. Olin oikeastaan aika yllättynyt (ja helpottunut), että treenit meni (lapsen osalta) niin hyvin.

Nyt kun saisi ton vielä nukkumaan...

For the record: ulkona tuoksui tänään talvi.

Ylhäällä vas: soseet jääpala-astioissa.
Alhaalla vas: bataatti - kaunis kuin Oiva Toikan lasilintu (miehen huomio)
Oik: "I see a little silhouetto of a man..." 

Monday, November 12, 2012

kuukausi 4, päivä 12

Näin meni sitten ensimmäinen isänpäivä miehen vanhempien luona. Vähän syyllisenä luin muiden äitien blogipostaukset itseleipomistaan isänpäiväkakuista ja lahjoista ja itsetehdyistä brunsseista, kuohuviinistä ja ties mistä.

Mehän oltiin tehty lapsen kanssa vaarille, papalle ja isille kortit, joissa oli - ei hienon ekologisesti mustikkaa / vadelmaa / punajuurta kuten muilla - vain jollain paperiväreillä maalatut ja leimasimena käytetyt lapsen jalat.

Ja tietty olin siis unohtanu kortit kotiin lähtiessä Poriin.

Aina ajattelen, että no ens vuonna sitten panostan, ihan oikeasti. Miten ihmeessä oon näin saamaton? Ihan kuin musta puuttuisi joku vaimo/äiti-geeni tähän liittyen.

Sen sijaan matka Poriin. Kysyin jossain vaiheessa matkaa mieheltä sopisko, jos ei lähdettäis pois vielä sunnuntaina vaan vähän myöhemmin. Esim. sitten kun lapsi on kymmenen?

Oli kyllä kaikki mahdolliset viihdytyskeinot käytössä. Ja lauloin varmaan kaikki osamaani laulut ja loput improvisoin. Ja siltikään ei oikein riittänyt. Ei ole pitkät automatkat meidän lapsen Juttu.

Tähän ei yhtään helpottanut se, että Porissa laps otti hienosti taas edistysaskeleita liikkumisessa. Hidas ryömimisentapainen (joskus eteen-, joskus taaksepäin) muuttui päämäärätietoiseksi eteenpäin hypähtelyksi. Kyllä, hypähtelyksi: laps vetää jalat konttausasentoon alleen, ponnistelee pieniä hyppyjä jaloillaan ja lopulta kaatuu (jossain määrin hallitusti) eteenpäin. Ja joskus näitä hyppyjä tulee monta peräkkäin, jolloin liikutaan jo melko vauhdilla. Koita sitten pitää tämmönen tyyppi viihtyneenä autossa turvakaukalossa.

Tähän ei auta se, että laps ei syö tuttia, jolloin tutteja ei ollu koko reissussa edes mukana. Onneksi kuitenkin pehmeän pupuhelistimen korvat toimivat (yhden kerran) uneen asti rauhottavana imeskeltävänä.

Paluumatkalla kyllä onneks nukkui yli puolet matkasta.

Olipa sitten mummu ostanut lapselle kaikkein pienimmät saappaat odottamaan kevättä, jollon laps varmasti ottaa jo ensiaskeleita. On tommoset 19-koon töppöset vaan aika liikkikset.

Pupunkorvat suussa. Käpälät paperissa. Saappaat odottamassa.

Friday, November 9, 2012

kuukausi 4, päivä 9

Toistan joskus taannoin ainakin facebookissa sanomani: lout on niin lou, hait on niin hai. Pupu parani, ihmisdraamat selvisi, jätin ikävät uutiset lukematta (joskin olen ilmeisesti kaikesta huolimatta ottanut tavaksi valvoa yöllä neljän aikaan tunnin verran murehtien maailman asioita) ja olin omissa euforioissani vhän aikaa.

Sain energiaa jopa niin paljon, että lähdin torstaina heti aamupäivästä Omppuun ostoksille ja ostin häpeällisellä summalla lapselle vaatteita (again, yllättävä muutos mussa: lapsen vaatetus on alkanut kiinnostaa enemmän kuin omani). Sain vietyä auton etulampun vaihtoon ja haettuakin sen. Ja käytyä jumpassa. Ja kaiken lisäksi käytyä vielä uudestaan Ompussa vaihtamassa pallohaalari uuteen, koska ostamastani puuttui yksi nepparin naaras-osa (pitkään yritin haalaria napittaa ja epäilin menettäneeni järkeni).

Myönnettäköön, että jos torstaille tuli vähän liian monta lähtöä, niin niin tuli tällekin päivälle. Lupasin viedä lapsen muutamien vaatteiden sovitukseen (tutkivat vaatteiden istuvuutta elävällä tyypillä nuken sijasta) samalle lastenvaatefirmalle, jolle laps kävi kuvaksissa. Ja käytiin pankissa hakemassa laina (nyt meidän takapuolet ja mahdolliset muut ruumiinosat - en jaksanut lukea ehtoja kauhean tarkasti - kuuluu pankille).

Vähän oli kyllä ehkä liikaa äksöniä ja ihan rehellisesti mietin raahatessani lasta toisessa kainalossa ja vaunujen istuinosaa toisessa pitkiä portaita autohalliin (koska ratasosa oli unohtunut autoon) ja lapsen huutaessa väsymystä kun yritän etsiä oikeita vyönpaikkoja lämpöpussin syövereistä kellon tikittäessä myöhästyt! myöhästyt! ja mulla hien virratessa pitkin selkää (vaikka siltikin unohdin siinä kiireessä pipon ja kaulaliinan), että tähän ei kyllä mies pystyisi. Olisi varmasti jo antanut periksi.

Viime päivien ensimmäisiin sen sijaan kuuluu mustikan maistaminen (oikeammin kyseessä oli kiehautettua pakastemustikkaa, joka oli suodatettu mehuksi). Maistui ja sotki. Eli aikalailla kuten pitääkin, arvelisin. Lisäksi mies käväisi lapsen kanssa suihkussa (sekin oli eka kerta, tähän asti mies on kylvettänyt, minä suihkuillut) ja laps onnistui sohaisemaan käpälänsä partahöylään. Itse ei vaikuttanut huomaavan mitään, mutta pienestä haavasta (pikkuvarpaan alapuolella) tuli aika paljon verta.

Ylpeänä voin kertoa, etten soittanut hätänumeroon tai alkanut etsiä neulaa ja lankaa esille tai syyttänyt miestä murhayrityksestä, vaan rauhallisesti tyrehdytettiin haavaa, putsattiin ja laitettiin suihkutettavaa laastaria. Sitten laps rinnalle ja uneen sänkyyn. Vähän on paidassa ja lakanassa ja pyyhkeessä ja suihkuverhossa ja hoitoalustassa veritahroja, mut nehän vaan kuuluu elämään. Right?

Kuten kuuluu myös flunssa. Ja blogeja lukiessa vaikuttaisi etten ole ainoa, joka tätä potee. Onneks ei yhtä voimallisena kuin viimeks (viimeks enemmän flunssa, tällä kertaa enemmän nuha). Silti vähän kurja olo ja veto veks. Ja nenä tukossa, vaikka oon valuttanut sinne Atlantin verran suolavettä.

Ja ainiin, itselääkinnässä erehdyin myös käyttämään Carmolis-tippoja (yhden annoksen verran). Netissä sanotaan, että ei sovi raskaanaoleville ja imettäville. En ollut tippojen nauttimisen jälkeen imettänyt, joten soitin johonkin Yliopistoapteekin hotlineen ja kysyin, että kauan pitäisi odottaa. Farmaseutti arveli, että kyseessä on vain tutkimusdatan puuttuminen ja tuskin aiheutan lapselle kuolemaa, vaikka sitä nyt tämän perään imettäisinkin. Näin tein. Vältän niitä tippoja nyt jatkossa kuitenkin.

Laps siis on - päivän tapahtumista huolimatta - vielä hengissä ja nukkuu tuhisten peiton alla. Huomenna pakkaamme perheen kasaan ja lähdemme miehen vanhempien luokse Länsi-Suomeen. Yli kolmen tunnin ajomatka. Odotan jonkun sortin kauhulla. Toivottavasti laps nukkuu koko matkan.



Wednesday, November 7, 2012

kuukausi 4, päivä 7

Hei arvatkaa mitä! LAPS SÖI TÄNÄÄN MELKEIN KAKS DESIÄ KORVIKETTA!

Olin vähän tavallista pidemmällä tanssitunnilla ja mies lapsen kanssa kotona. Pakkasessa olisi kyllä ollut pumpattua maitoa odottamassa, mutta miespä päätti nohevana jälleen kerran kokeilla, josko korvike yllättäen olisi alkanut upota.

And behold, upposi kuin Titanic. Laps oli oikein pienillä kätösillään kuulemma pitänyt pullosta kiinni ja imenyt kaiken ilman taistelua loppuun asti. Twice.

Täällä muuttui elämä juuri tosi paljon helpommaksi. Pumpattua maitoa ei tarvi varjella kuin kultahippuja ja käyttää säästellen. Tai mun sännätä kotiin minuutteja laskeskellen, että ehdin imettämään, ettei vähiä pumpattuja varoja tarttisi käyttää. Ja ennen kaikkea: mun ei tarvi enää pumpata! Jee! Hyvä laps!

Tää kyllä tuli tosi sopivasti kahden vähän harmaamman päivän, maanantain ja tiinantain, päätteeksi. Jotenkin tässä on viime aikoina ollu tylsiä, harmaita, pieniä asioita, jotka on tuntunu suurilta (as usual) ja tehny elämästä vähän väsyttävää ja ikävää. Ja lisäks on ollut muutenkin aika väsynyt olo.

Kummallista draamaa ihmisten välillä ja pupuparka oli ihan ummetuksissaan eilisillan ja yön, onneksi meni aamuun mennessä ohi. Lisäksi ihmiset on postaillut facebookkiin vaan ikäviä uutisartikkeleita ja juttuja, joista toivoo, ettei olis lukenut. Mutta luki tietty silti ennenkuin ehti pysäyttää ittensä. Ja näin unia, joissa mut yritettiin käännyttää johonkin puu-uskontoon ja että gorillalla oli pahat aikeet mielessä mun suhteen.

Ja marraskuu.

No, eilen oli kyllä ihan tosi kivaa miehen siskon luona. Lapskin sai käsiinsä so far kiinnostavimman lelun: mittanauhan. Se jaksoi sitä tutkia ja ihmetellä sitä valehtelematta ainakin varttitunnin. Ihan hiljaa, ihan itsekseen. Siis mittanauha. Nauha, jolla mitataan. Värejä ja numeroita ja se taipuilee jännästi. Ja siitä saa molemmilla käsillä kiinni ja sillä on mukava harjoitella pinsettiotetta. Siis onko parempaa?




Ainiin. En soittanut neuvolaan näppy+puklaus yms. asioissa, vaan konsultoin äitiä ja siskoa. Päätin jäädä seurailemaan tilannetta ilman ruokavaliomuutoksia ja joo, puklailu on taas vähentyny, näpyt about kadonnu ja kakka normaalia. Oletetaan, että kyseessä oli joku yksittäistapaus tai sattumaa, joka ei liittynyt ruokaan mitenkään.

Tuesday, November 6, 2012

kuukausi 4, päivä 6

Noniin, äh. Löysin lapsen selästä eilen jonkun sortin ihottuman tapasta. Pieniä, lähes huomaamattomia näppyjä. Ei mitään kauhean hälyyttävää (vielä), mutta kuitenkin. Näin aamulla näpyt eivät olleet poistuneet, ja hetken aikaa näytti siltä, että niiden lisäksi olisi tullut jotain punertavia läiskiä. Nyt iho on taas tasottunut ja jäljellä on enää niitä (tuskin huomattavia) pieniä näppyjä.

Tämä yhdistettynä eilisiltaiseen paksuun, huomattavasti tavallista runsaampaan puklailuun, tavallista runsaampaan (ja nestemäisempään) kakkaamiseen ja tavallista kovempiin ilmavaivoihin ja avot. Onneksi kaikki oireet varsin lieviä, eikä laps tunnu olevan juuri moksiskaan. Toivottavasti on joku yksittäistapaus, tarkkailemme tilannetta.

Yritin miettiä pääni puhki olisinko eilen syönyt jotain epätavallista, mutta en nyt silleen. Paahtoleipää, kananmunaa, kaurasuklaa-keksejä, voisilmäpullan, coctail-piirakoita, leikkeleitä, juustoa, suklaajäätelöä ja myöhään illasta jauhelihaa + maissia + sieniä + auralla maustettua ruokakermaa. (joo, älkää edes lähtekö kommentoimaan mun ruokavaliota)

Mun pääepäilys on suklaassa, vaikka sitäkin on tullut syötyä aikasemmin ilman oireita.

Soitan soittoajalla neuvolaan ja kysyn neuvoa - in the meanwhile, näin oma-alotteisesti söin maidottoman aamupalan. Hitsin vaikeeta btw, eihän meidän jääkaapissa just muuta ole kuin maitotuotteita!

Ja sitten, aamulla miehen noustua sängystä havahduin jossain vaiheessa siihen, että laps oli puolimatkassa sänkyä menossa kohta avointa sängynreunaa ja lattiaa. HALP! Onneks ei pudonnut pää edellä lattialle, vaan meidän täytyy miettiä nukkumisjärjestystä vähän uusiksi. Siskon kanssa keskustelu tuotti ratkaisun, että laps mun ja seinän väliin nukkumaan. Toinen vaihtoehto olis teljetä se pinnasänkyyn, mutta a) haluisin pitää sen kuitenkin vierellä; b) haluisin voida nukahtaa syöttöjen aikana.

Miten ihmeessä muut on tän ratkassu?

Ja vielä viimenen maanantai-äh. Olin lähdössä eilen hakemaan miestä sählystä ja siitä yhdessä viettämään iltaa miehen siskon perheen luokse, kun tadah. Auto ei käynnistynyt. Ei edes yrittänyt. Soitin sitten Tiepalveluun, kun en muutakaan keksinyt ja veikkasivat akkua.

No, meillä on kerran ennenkin ollut autossa akkuongelma ja sitä varten takapaksista löytyy akun lataukseen tarvittavat välineet. Mies sählyssä, minä sähläämässä liiketunnistimella valaistussa autohallissa (joka toinen minuutti valot sammuu ja pilkko pimeässä heiluttelin käsiäni, että valot palaisi). Onneksi laps tajusi nukahtaa turvakaukaloonsa.

Kaivoin akkulatausvälineet esille, lukaisin ohjeen ja tirskahdin. Laskin kamat lattialle, istuin autoon ja jäin pimeään odottamaan miestä palaavaksi. Nyt auton pitäisi taas skulata ja aattelinkin lähteä kokeilemaan onneani tonne räntäsateeseen.


Monday, November 5, 2012

kuukausi 4, päivä 5

Lapsen metaboliikka on jotenkin liikahtanut. Nykyään isommat tarpeet suoritetaan aamuyöstä. Ja joka yö aina pikkusen edellistä aikasemmin.

Viime yönä nousin taas aivan liian aikasin vaihtamaan lapsen vaippaa ja sänkyyn palatessani katsoin kelloa: 5:05. Heh, how appropriate, ajattelin. SOS indeed.

Saturday, November 3, 2012

kuukausi 4, päivä 3

Mä luulen, että nyt alkaa olla aika turvallista sanoa, että laps on oppinut ryömimään. Toisinaan liike kyllä suuntautuu taaksepäin (kädet työntää niin kovasti), mutta usein myös eteenpäin. Jalat menee hienosti konttausasentoon pepun alle, kädet on hienosti suorina ja sitten jaloilla pari hyppyä (kyllä, hyppyä) ja laps naamalleen. Ja näin ollaan liikuttu jo monta senttiä.

Lisäksi tässä samalla oppi kääntymään viisarin tavoin napansa ympäri. Onneksi eteneminen on vielä melko rauhallista, eikä laps ehdi vielä kauhean pitkälle sillä aikaa, kun mulla on pää jääkaapissa.

Tänään oli serkun naamiaiset. Kun tässä nyt eletään tälleen päivä kerrallaan, en ollut muistanutehtinyt uhrata kauheasti ajatuksia naamiaisasulle. Lopulta lähdin pelottavimpana hahmona, jonka tällä hetkellä tiedän: väsynyt, kulahtanut rähjääntynyt kotiäiti. Hailakka iho, tummat silmänaluset, kodin löysimmät verkkarit + imetyspaita, sotkuinen nuttura, josta sojottaa kummallisesti pinni (luonnollisesti tämä kampaus on ollut muuttumatta koko sen viikon ajan, kun hiuksia ei ole pesty) ja puklurätti olalla (ja laps kainalossa).

Ajettiin läpi paksun Halloween-sumun ja perillä laps pääsi harjottelemaan koskettimilla soittamista ensimmäistä kertaa. Tästä on hyvä jatkaa pianotunneille. Kai ne nyt puolvuotiaina voi jo alottaa?

Josta tuli mieleen vielä - kuulin kaverilta, että Helsingissä järjestetään äitivauva-sirkusta! Ihan huikeeta! Ilmottauduin jo, vaikka tuskin enää ottavat syyslukukaudelle mukaan.

Ja pieni oppitunti tähän loppuun: vaikka kaverin vauva nauraa, kun sen isi matkii kissan maukumista ja sähinää, meidän laps parahtaa pelästyneeseen, huulia väpättävään itkuun, kun äiti tekee saman. Jatkossa äiti siis matkii vain pupun ääntelyä. Pup.

Koskettimet, sumu ja kulahtanut kotiäiti.

Thursday, November 1, 2012

kuukausi 4, päivä 1

Tehtiin lapsen kanssa yhteistuumin päätös, että tänään ei tartte. Tänään ei tartte lähteä ulos tunnin vaunulenkille, jos ei huvita. Ei tartte hymyillä, jos ei huvita (erityisesti laps käytti tätä korttia). Ei tartte tuntee huonoa omatuntoa jos ei huvita tehdä eikä sitten tee. Olkoon sotkusta. Olkoon epäterveellistä. Olkoon laiskaa.

Lähdin kuitenkin jumppaan (koska se olisi voinut tehdä terää niin päälle, kuin keholle ja lapsellekin), mutta turned out, että jumppa oli peruttu. Kaikki muut tiesi siitä paitsi mä. Veikkaan informaatiokatkoksen syyksi taannoista puhelinnumeronvaihtoa, josta tietenkään en ole informoinut about ketään.

Käytiin sitten vaan kaupassa ja tultiin takasin kotiin. Laps jatkoi unia vaunuissa, mä tein itselleni pekonihampurilaisen ja menin syömään sitä sohvalle sitcom gag reelien tahtiin. Don't judge, mutta gag reelit on toisinaan musta jopa hauskempia kuin itse sitcom.

Vapauttavista päätöksistä huolimatta vähän harmittaa, että mies söi kotiintullessaan kaupasta hakemaansa einesruokaa (olis mulla voinut olla edes jotain tarjottavaa sille...). Ja että koti on edelleen sotkunen. Ja että söin sitten sitä jätskiä. Ja että on kulahtanut, vanha, väsynyt ja harmaa olo.

Laps sentään vähän tokeni, eikä enää kyynelehtinyt kuten aikasemmin päivällä. Ei mitään tietoa mikä aiheutti kyyneleet, mutta onneksi se meni ohi ja jätti jälkeensä vaan epämääräisen ajoittaisen tyytymättömyyden.

Mistä nää päivät tulee? Viime yönä heräsin joskus kolmen aikoihin siihen, että laps oli superlevoton, vaikkakaan ei kunnolla hereillä. Yritin syöttää, yritin siirtää pinnasänkyyn, mutta se oli vaan humpshumps kaks kierähdystä ja pyörähtelevä, kiehnäävä, mönkivä laps oli taas kyljessä kiinni riehumassa.

Lopulta laps antoi kaikkensa ja täytti vaipan. Osansa sai myös pyjama. Ja tottakai tämän päätteeksi sitten rentoutui nautinnollisen raukeasti syvälle uneen.

Vaan eiköhän sitä sitten noustu - onneks melko harvinaiselle - öiselle vaipanvaihdolle. Lapsparka, just kun olis nukahtanut. Minäparka, just kun olis voinut nukahtaa. Miesparka, just kun kuorsasi täyttä päätä, eikä herännyt edes kääntämään kylkeään. Katsoin vähän kateellisena.

Laps sai onneksi unta melko nopeesti, itsehän kääntelehdin tyyliin tunnin unettomana. Aamulla väsytti.

Anyway. Neuvolasta lupaa kysymättä vaihdettiin nyt sitten vaunuihin se sellanen istuinosa. Sen istuimen saa lähes täysin vaakaan, jolloin tosin jalat jää sitten vähän ylös. Joskaan en usko tämän haittaavan. Seuraava pykälä tästä on sellanen about samanlainen kuin turvakaukalon kulma. Luulen, että tää helpottaa vaunuiluja. Ja kahdesti laps on siihen jo nukahtanut (vaaka-asentoon), eli ei varmaan hirveän epämukavakaan.

Ja sitten. Mun syöminen muuttunut haastavaksi. Nykyään molemmat lapset katselee kaihoisasti, mutta silmä kovana jokaista suupalallista, joka menee mun suuhun. Ennenhän tätä teki vain se karvaisempi ja pitkäkorvaisempi yksilö. Nyt myös uudempi tulokas osottaa selvää halukkuutta päästä osaksi näitä mun gourmet-nautintoja. Ja siis tuntuu jo vähän kurjalta lusikoida ruokaa suuhun, kun toisen pienet kätöset kurottelee kohti mun ruokailuvälinettä.

Aloin tässä nyt sitten kuitenkin miettiä, että pitäisikö alkaa harkita sittenkin lapselle jonkun iiihan pienten kiinteiden maistiaisten antamista. Esimerkiksi jos antaisi lapsen syödä yhden mustikan (toki asianmukaisesti keitetty ja steriloitu ja poistettu kaikki tukehduttavat osat). Tai jotain vastaavaa.

Vaunut kootaan hyttysverkko päässä. Check.

Ainiin, laps sai verokorttinsa tänään. Nuorena se on leipä tienattava.