Friday, November 9, 2012

kuukausi 4, päivä 9

Toistan joskus taannoin ainakin facebookissa sanomani: lout on niin lou, hait on niin hai. Pupu parani, ihmisdraamat selvisi, jätin ikävät uutiset lukematta (joskin olen ilmeisesti kaikesta huolimatta ottanut tavaksi valvoa yöllä neljän aikaan tunnin verran murehtien maailman asioita) ja olin omissa euforioissani vhän aikaa.

Sain energiaa jopa niin paljon, että lähdin torstaina heti aamupäivästä Omppuun ostoksille ja ostin häpeällisellä summalla lapselle vaatteita (again, yllättävä muutos mussa: lapsen vaatetus on alkanut kiinnostaa enemmän kuin omani). Sain vietyä auton etulampun vaihtoon ja haettuakin sen. Ja käytyä jumpassa. Ja kaiken lisäksi käytyä vielä uudestaan Ompussa vaihtamassa pallohaalari uuteen, koska ostamastani puuttui yksi nepparin naaras-osa (pitkään yritin haalaria napittaa ja epäilin menettäneeni järkeni).

Myönnettäköön, että jos torstaille tuli vähän liian monta lähtöä, niin niin tuli tällekin päivälle. Lupasin viedä lapsen muutamien vaatteiden sovitukseen (tutkivat vaatteiden istuvuutta elävällä tyypillä nuken sijasta) samalle lastenvaatefirmalle, jolle laps kävi kuvaksissa. Ja käytiin pankissa hakemassa laina (nyt meidän takapuolet ja mahdolliset muut ruumiinosat - en jaksanut lukea ehtoja kauhean tarkasti - kuuluu pankille).

Vähän oli kyllä ehkä liikaa äksöniä ja ihan rehellisesti mietin raahatessani lasta toisessa kainalossa ja vaunujen istuinosaa toisessa pitkiä portaita autohalliin (koska ratasosa oli unohtunut autoon) ja lapsen huutaessa väsymystä kun yritän etsiä oikeita vyönpaikkoja lämpöpussin syövereistä kellon tikittäessä myöhästyt! myöhästyt! ja mulla hien virratessa pitkin selkää (vaikka siltikin unohdin siinä kiireessä pipon ja kaulaliinan), että tähän ei kyllä mies pystyisi. Olisi varmasti jo antanut periksi.

Viime päivien ensimmäisiin sen sijaan kuuluu mustikan maistaminen (oikeammin kyseessä oli kiehautettua pakastemustikkaa, joka oli suodatettu mehuksi). Maistui ja sotki. Eli aikalailla kuten pitääkin, arvelisin. Lisäksi mies käväisi lapsen kanssa suihkussa (sekin oli eka kerta, tähän asti mies on kylvettänyt, minä suihkuillut) ja laps onnistui sohaisemaan käpälänsä partahöylään. Itse ei vaikuttanut huomaavan mitään, mutta pienestä haavasta (pikkuvarpaan alapuolella) tuli aika paljon verta.

Ylpeänä voin kertoa, etten soittanut hätänumeroon tai alkanut etsiä neulaa ja lankaa esille tai syyttänyt miestä murhayrityksestä, vaan rauhallisesti tyrehdytettiin haavaa, putsattiin ja laitettiin suihkutettavaa laastaria. Sitten laps rinnalle ja uneen sänkyyn. Vähän on paidassa ja lakanassa ja pyyhkeessä ja suihkuverhossa ja hoitoalustassa veritahroja, mut nehän vaan kuuluu elämään. Right?

Kuten kuuluu myös flunssa. Ja blogeja lukiessa vaikuttaisi etten ole ainoa, joka tätä potee. Onneks ei yhtä voimallisena kuin viimeks (viimeks enemmän flunssa, tällä kertaa enemmän nuha). Silti vähän kurja olo ja veto veks. Ja nenä tukossa, vaikka oon valuttanut sinne Atlantin verran suolavettä.

Ja ainiin, itselääkinnässä erehdyin myös käyttämään Carmolis-tippoja (yhden annoksen verran). Netissä sanotaan, että ei sovi raskaanaoleville ja imettäville. En ollut tippojen nauttimisen jälkeen imettänyt, joten soitin johonkin Yliopistoapteekin hotlineen ja kysyin, että kauan pitäisi odottaa. Farmaseutti arveli, että kyseessä on vain tutkimusdatan puuttuminen ja tuskin aiheutan lapselle kuolemaa, vaikka sitä nyt tämän perään imettäisinkin. Näin tein. Vältän niitä tippoja nyt jatkossa kuitenkin.

Laps siis on - päivän tapahtumista huolimatta - vielä hengissä ja nukkuu tuhisten peiton alla. Huomenna pakkaamme perheen kasaan ja lähdemme miehen vanhempien luokse Länsi-Suomeen. Yli kolmen tunnin ajomatka. Odotan jonkun sortin kauhulla. Toivottavasti laps nukkuu koko matkan.



No comments:

Post a Comment