Friday, November 30, 2012

kuukausi 4, päivä 30

Tajusin kyllä, että ulkona sataa lunta ja on satanut jo aika kauan. Jotenkin silti ajattelin, että eihän tässä mitään, vähän autoillaan tonne ja sit tänne ja käydään moikkaamassa siskoa (jonka olis heti tän ehdotuksen kuultuaan pitänyt sanoa, että järki käteen hyvä nainen, pysy sisällä!).

Ajelin siis pahaa-aavistamatta parkkihallin ajorampin ylös jalkakäytävälle ja huomasin, että keli on aivan katastrofaalinen ja tiekin aurattu niin, että jalkakäytävältä ajoväylälle päästäkseni mun pitäisi ylittää varmaan melkein puolen metrin korkuinen lumikinos. Tai sitten peruuttaa kapea, jyrkkä ajoramppi takas parkkihalliin.

Harkitsin molempia vaihtoehtoja vakavasti, kunnes lopulta kävin jaloillani (meidän piskuinen lumilapio jossain kellarissa) tamppaamassa kinokseen pienenpienen, hiukan matalamman ajoväylän ja polkasin kaasun pohjaan. Yli päästiin ja siitä mukavasti köröttelemään rystyset valkosina kuuttakymppiä Länärille. Nyt sit mennään kun kerran lähettiin.

Päästiin sinne ja takas, mut siskolle en enää lähtenyt. Tultiin kotiin ja vannoin, että tilaan vaikka pizzaa, ulos en enää tänään aio. Mä niin pidän Suomen talvesta. (No tietenkin tämäkin vannotus oli pyörrettävä, kun saatiin kerran uuden kämpän avaimet illalla. Pitihän sitä kämppää käydä vilkasemassa)

Laps on syönyt tänään massiiviset (no tyyliin yli puoli desiä!) määrät porkkanasosetta ja vähän sormiruokaillutkin porkkanaa. Alun nyrpistelyn jälkeen mennyt oikein sujuvasti (sormiruokailu toki kyllä vasta ihan alkeisharjottelua).

Ja ensimmäisiä (nyt jos nää meidän lapsen ensimmäiset ärsyttää, niin kannattaa lakata lukemasta): istuin lattialla jalka suorana ja laps osasi sääreni kohdalta kiivetä jalan yli päästäkseen tietokoneen äärelle (kyllä kun on motivaatio kohdillaan). Tänään siis tämä onnistui nyt ekaa kertaa.

Nyt iltaan mennessä mentiinkin jo suvereenisti polvenkin kohdalta yli (kuulkaa ei mikään matala este) ja siihen jopa jäätiin hetkeksi hengailemaan kädet mun polvea vasten ja ojentelemaan jalkoja suoraks. Siis kyllä! Jalkoja suoraksi! Lopulta yli humpsahdettiin melkein kuperkeikalla. Hiukan kyllä kauhistutti.

Muiden blogeja lukiessa oon myös huomannut, että monet meidän lapsen ikäset kiljahtelee ja ilmeisesti naureskelee varsin paljon. Meillä hymyillään paljon, mutta naureskellaan vain vähän ja melkeinpä vain kutittaessa. Kiljahtelua ei kuulu melkein koskaan, mutta juttelua sitäkin enemmän. Siis pitkiä, vokaalipainotteita 'lauseita'. Ehkä se vielä alkaa kiljuakin, who knows. On nää jänniä nää kehitysaskeleet.

2 comments:

  1. On, ja ekan lapsen kohdalla varsinkin :) sitten kun lapsia on enemmän, niin ei niitä ihan samalla tavalla jaksa hehkuttaa, kun on tuoreessa muistissa että kaikki ne kuitenkin oppii kävelemään, puhumaan, lukemaan, ym aikanaan.

    Kamalaa on sellainen kilpailumentaliteetti, jota yllättävän moni äiti harjoittaa, itse sitä välttämättä edes tiedostamatta. Hurjaa ja kurjaa altistaa jo pienet vauvat sellaiselle, kouluiässä se vain pahenee tiettyjen vanhempien kohdalla. Vertaillaan ja ennenkaikkea lastataan huomaamatta suurey odotukset lapsen harteille. Entäs jos lapsi onkin hitaampi tai huonompi jossain kuin ikätoverinsa, miltä lapsesta sitten tuntuu, kun vauvasta asti äiti on luullut lapsensa olevan erityisen etevä, kun on ensin oppinut ryömimään ennen kuin naapurin pirjo, mutta sitten koulussa joutuukin erityisluokalle lukihäiriön ja käytösongelmien seurauksena. Tulee lapselle kova paikka.

    Onneksi sinä pystyt nauttimaan vauvastasi täysin ilman turhaa vertailua, se on oikeasti harvinaista! Tuntuu että nykyäidit vertailevat jatkuvasti jo vauvoja toisiinsa ja neuvolan taulukoihin siitä milloin viimeistään kaikki ovat oppineet liikkumaan milläkin tavalla, jne.
    On kamalaa kuunneltavaa, kun äidit retostelevat pikkuvauvojen "taidoilla", kuka on ketäkin kuukauden tai kolme edellä, vaikka kaikki tahdit oppia asioita on täysin tavanomaisia, ollut kautta aikojen. Netti vääristää todellisuutta suuntaan ja toiseen näissä asioissa.
    Tsemppiä teille tulevaan, uhmaikään, päiväkotiin, kouluun ja teiniikään, (toivottavasti tyttäresi ei ole touhuissaan silloin kovasti muita edellä :D ) sinulla on hauska blogi! :)

    ReplyDelete
  2. Kiitos ja joo, kyllä se vertailematta oleminen on sinällään tosi vaikeeta, kun kuitenkin äitien kanssa on paljon tekemisissä ja erityisesti niiden kanssa, joita ei paljoa tunne, tulee puhuttua tosi paljon vaan lapsista.

    Mutta sekin on just tärkeetä muistaa, että ihan hyvin yhtäkkiä saattaa tulla paussi kehityksen kanssa. Eli jonkun pyrähdyksen jälkeen saattaakin olla, että tahti palautuukin sitten takasin normaaliin tms. Tai että ongelmia tulee jonkun ihan odottamattoman asian kanssa.

    Kiitokset tsempistä, tää oli tosi virkistävä anonyymi kommentti! <3

    ReplyDelete