kuukausi 4, päivä 18

Tää viikonloppu on ollut täynnä mukavuusvaatteita, mukavuusruokaa, räkästä lasta ja huonoja öitä. Nokkelimmat voi nähdä yhteyden näiden välillä.

Perjantaina se oli oikeastaan ihan omaa syytä, ettei ajettu kaveripariskuntaa ajoissa meiltä pois ja alettu pistää lasta normirutiinien mukaisesti. Kuinka vakavaa se nyt voi olla, tän kerran, nukuttelen sen rinnalle ilman nukkumaanmenorutiineja. Kyllä se nukkuu kun väsyttää.

Kuuluisia viimesiä sanoja. Joskus puoli yhden - yhden välillä vieraat lähtivät ja me alettiin tehdä asioita, jotka olis pitäny tehdä jo paaaaaljon aikasemmin. Siirrettiin makkarissa sängyt takasin järjestykseen kaapin purkamisen jäljiltä. Lajiteltiin puhdas vaatekasa kaappiin. Mä kävin suihkussa. You know, näitä perusjuttuja.

Laps kävi illan aikana nukkumassa muutamaan otteeseen, mutta ei tosiaankaan nukahtanut yöunille ilman meitä vieressä. Siispä puoli kahden aikaan yliväsyneen lapsen nukuttaminen oli silkka mahdottomuus. Ei rinnalle, ei vaunuihin, ei mihinkään. Mies sen sijaan sammui autuaalliseen uneen pään tyynylle laskiessaan. Mä sitten huokailin rinnalla riehuvaa lasta ja kaipasin unta.

Kului noin ikuisuus. Laps, sitten kuitenkin, lopulta alkoi sammua. Ja nukahati. Raukeana, helpottuneena suljin silmäni ja vaivuin alku-uneen.

Kului viis minuuttia. Miehen häly-puhelin heräsi kilkattamaan volat kaakossa, ja mies unenpöpperössä yritti sammuttaa omaa kännykkäänsä. Totesin sille lopulta, että se toinen puhelin, mutta laps oli tietenkin jo hereillä jo parkui vähän tätä herätystä. Teki mieli munkin. Varsinkin kun kävi hyvin selväksi, että rinnalle laps ei aio uudelleen nukahtaa.

Mies vaunutteli tyypin uneen ja saatiin lopulta rauha maahan. Kaheksalta herättiinkin sitten kiduttamaan tukkoista lasta nenäfriidalla (nykyään laps on jo siitä aika moksis) ja suolatipoilla.

Viime yö oli helpompi, mutta nytkin saatiin neljän aikaan nousta helpottamaan lapsen oloa. En odota ens yöstä erityisesti parempaa. Nuhanen parka. Tosin onneks tässä ei kuitenkaan nuhaa vakavampaa ja laps on päivällä ihan hyväntuulinen oma itsensä. Nyt on ollut jopa jotenkin erityisen hyväntuulinen ja juttelias, erilaisia äänteitä, huutojakin, on alettu taas harjotella kovasti. Onneks ei vielä kiljahtelua kuitenkaan.

Anyway, äitini kertoi mulle, että laps on oppinut heittämään. Taito, johon en ollut osannut kiinnittää edes huomiota. Ja joo, kyllähän tuon toimintaa kai heittämiseksi voi kutsua. Lisäksi se harjottelee konttausasennossa sivuttain olemista, siis vähän niinkuin kyljellään (että voisi käyttää toista kättä lelun heittämiseen). Näyttäisi siltä, että siitä se jonain päivänä vielä pyllähtää istumaan. Vielä toistaseksi se useimmiten kellahtaa siitä selälleen, jos johonkin.

Näin sunnuntaina syötiin uuniperunoita, katkarapuja ja tehtiin jälkkäriksi vohveleita, joita vedin sitten Ainoalla Oikealla täytteellä: vaahterasiirappia, banaania ja vaniljajätskiä.

Ainiin, laps on myös menestyksekkäästi sormiruokaillut kurkkua viime aikoina. Sylissä istuen vasurilla kurkkutikusta pitää kiinni ja jäystää ikenillä pehmeää keskiosaa hyvällä ruokahalulla.

Meillä ei muuten vieläkään ole (tori-ilmoituksesta huolimatta) Ikean jumppakaarta. Anyone?