kuukausi 9, päivä 11

Reissusta

Siirryttiin Luganosta Zurichiin ja Luganoon viimein tuli aurinko. Istuttiin rautatieaseman edessä jalkakäytävällä, mun matkalaukut vierellä ja tuli jotenkin ihan nostalginen olo. Ne teinivuodet, ne junamatkailut, se kaikki meininki. Ja nyt oltiin taas vähän samanlaisissa reissutunnelmissa, tosin tällä kertaa lisänä oli rintarepussa nukkuva ysikuinen. Vähän sellanen 'WHOAH' -fiilis, kun taas katsoo elämää. Tavallaan asiat on niin itsestäänselviä, mutta sitten tulee näitä hetkiä, että oho. Koska tämä teinityttö kasvoi kolmekymppiseksi äidiksi? Huh.

Kaikki matkustaminen on ollu yllättävän sujuvaa (erityisesti lasta miettien). Tähän voi tietty vaikuttaa, että yhtäjaksosta istumista on ollu lyhyempiä pätkiä kerrallaan. Toisaalta, matkustamiseen on täytyny sijottaa syömistä, maito ei enää yksistään riitä. Tulee mieleen, kun vähättelevästi kuuntelin ihmisten 'eiks oo helppoa, kun ruoka on aina mukana?' -huokailuja sillon alkuaikoina.

Serkun luokse päästyämme laps kotiutui about sekunnissa. Jo heti ovella hymysi leveästi puoltoista(pian kaks)vuotiaalle pikkuserkulleen ja samantein kun nostin ulos Manducasta, tyypit istahti matolle tutkimaan toistensa leluja ja muutaman tunnin päästä pikkuserkku jo huhuili lasta mukaansa kylpyyn. Kyllä lämmitti sydäntä kun lapset konttasi peräkanaa (isommasta oli hauska matkia pienempää) pitkin kämppää.

Ja niin. Jotain loksahteli lapsen päässä tuetta seisomisen kanssa paikoilleen täällä ja nyt on jo ensimmäisiä ihan haparoivia askeleita / tasapainon siirtoja otettu. Uskaltaisin väittää, että toi ei jaksa enää kauhean pitkään kontata.

Tavallaan harmi lähteä jo huomenna kotiin, mutta toisaalta kivaa päästä näkemään uusi keittiö ja järjestelemään kamoja paikoilleen.

Juoksusta

Lenkkeily Luganossa oli futiilia: vastaan tuli gelateria ja pakkohan sieltä oli ostaa jätski. Ja crepe nutellalla. Sports Tracker sanoi, että 330kcal kulutettu. Ei ollut kohtaa johon merkitä, että calory intake: 500+

Kävin kanssa tänään rauhallisella 5km juoksulla, tällä kertaa matkarattaiden (niiden sisällä kyllä laps) kanssa. Ehkä se on tää lämpimämpi keli, ehkä kroppa on tottunu, ehkä vauhti on riittävän hiljanen (ehkä suklaatankkaus toimii hyvänä lenkkiruokana), mutta nyt oon pystynyt pitämään mukavan hölkän päällä kokoajan ilman, että sykkeet nousee yli aerobisen rajan. Hurraa! Tekee lenkkeilystä huomattavasti miellyttävämpää ja koen aivan absurdeja hetkiä huomatessani, että HALUAN (siis minä! Siis HALUAN!) lähteä lenkille ja että koen sen kivaksi! Again, äänikirjat for teh win.

Myh. Olisin laittanu kuvia, mutta blogger ei anna. Ei sitte.