kuukausi 10, päivä 13

Elämästä

Olin oikeassa: tämä viikko on alkanut paremmin kuin huonommin. Siihen on syynä muiden ohessa äitienpäivänä hankittu grilli ja ensimmäinen grillaus omalla pihalla. Tähän viikkoon on auttanut myös se, että viime viikko alkaa olla takanapäin.

Ihan ruusuilla tanssimista kyllä tämäkään ei ole. Laps on lopettanut syömisen. Erityisesti puuron syömisen (mikä on siis tyrmistyttävää lapselta, joka aikasemmin veti puuroa tupla-annoksen kerrallaan). Aina välillä Hippin Pasta Italienne saattaa maistua. Toisinaan myös vähän hedelmäsosetta. Rinnalla tykkää roikkua kyllä, eikä tuntuisi nyt juuri järkevältä kieltääkään, kun syömiset tuntuu olevan vähän heikoilla. 

Ilmeisesti vatsassa edelleen myllertää, minkä takia ruokahalu on kadoksissa. Tai sitten sille on tulossa hampaita (tätä veikkaillaan joka kerta, kun lapsessa on meneillään jotain kummallista, jota emme aivan ymmärrä). Aivan yllättäviä itkuja on tullu joitain ja muutamia kertoja olen supon hälle antanut. Päätin seurailla vielä hetken, ennen kuin vien lekuriin näytille (poissulkemaan esim. korvatulehduksen). Mitä ikinä onkaan, toivottavasti menee pian ohi.

Mutta niitä hyviä juttuja. Laps jaksaa pistää hymyilemään! Tällä hetkellä yksi kiinnostavimmista asioista on esineiden sijottaminen jonnekin sisään. Sisäkkäin menevät Ikea-kupit, parhautta! Joku palikka Ikea-kuppiin, ratkiriemukasta! Palikka ulos Ikea-kupista, uncanny! Palikka äidin/isin kenkään, priceless!

Päästiin seuraamaan tässä pari päivää sitten, kuinka laps avasi vaatekaapista miehen kalsarilaatikon, otti yhdet kalsarit ja laittoi ne T-paita-laatikkoon. Quite the practical joke. Nauratti. Eli toisinsanoen olemme siirtyneet tavaroiden katoamisen esi-aikakaudelle. Vielä laps ei ylety ihan kaikkeen, mutta nyt jo saattaa joutua etsimään varomatta sohvalle jäänyttä vaatekappaletta Brio-kärrystä, joka on keittiössä.

Toinen paras juttu on pipon kiskominen pois päästä, mutta toisaalta myös kaiken laittaminen päähän / pään yli. Yksi yö lasta nukuttaessa vilkasin vaivihkaa hiljaa pinniksessä touhuavaa lasta, jolla oli päässään uni-pupu hattuna. Myös rintaliivit laps laittoi kaulaansa roikkumaan (työnsi pään käsiaukosta - onneksi tätä pukemista ehtii vielä harjotella). Toisinaan toi laps on ihan hulvaton. Mämmäm.

Juoksusta

Uskomatonta. Siihen ei tarvita kuin viikko, VIIKKO, että juoksu katoaa elämästä ja motivaatio lähteä lenkille on about nolla. Lenkkieuforiamuistot kadonneet kuin nuoruusvuoteni, jäljellä vain pseudomuistoja. Lenkkejä oon yrittänyt sijottaa enemmällä ja vähemmällä sinnikyydellä a) sinne; b) tänne, mutta tuloksetta. 

Viime viikko oli flunssaa ja aivan älytöntä kiirettä (kyllä, aamusta iltaan). Äitienpäivänä otin tavotteeksi käydä lenkillä, mutta grillauspuuhissa päädyinkin vaan syömään lenkin. Tänään nyt sitten vihdoin kiskoin juoksutrikoot jalkaan ja lähdin tihkuun (ja sekin puoli kymmenen aikaan, koska aiemmin en ehtinyt!). Motivaattorina toimi tällä kertaa vyötäröltä kiristävät farkut. Ja kuulkaa, juoksin sateenkaaren ali!

What he said!

Heti ekojen minuuttien jälkeen oli kivaa, huokasin raitista tihkuilmaa ja mietin, että miten mä saatoin jo unohtaa tän. Otin pari kuvaa, ohitin noin tuhat etanaa (etanat, Espoo for kastemadot?) ja tuntui hyvältä. Jopa niin hyvältä, että aattelin koittaa vaikka kilometrin sellasta 10km/h vauhtia. 

Juoksin. Kilsan jälkeen hidastin takasin perinteiseen 7km/h lönköttelyyn. Pulssi ei meinannu tasaantua. Joka paikkaan pisti. Vähän jopa oksetti. Saattaapi kuulkaa olla, etten juokse kymppiä tunnissa puolentoistakaan viikon kuluttua. No, rehellisesti en sitä tavotellutkaan. Näissä pitää olla armollinen. Pääasia, että on KIVAA, right? Ens kerralla voisin kanssa koittaa syödä vähän järkevämmin ennen lenkkiä.

Sateenkaari niin iso, ettei kuvaan kokonaan mahtunut!

On pahempiakin lenkkimaisemia