kuukausi 10, päivä 7

Sanoin tänään aamulla käheällä, kurkkukipuisella äänellä miehelle, että jos saisin valita, viettäisin tämän päivän kokonaisuudessaan kuumassa suihkussa syöden jätskiä. Vaan ei, toimitin (kömpelösti ja hitaasti) itseni ja lapseni lähtökuoppiin, josta suunnattiin kauppaan ja ystäväperheen luo.

Joo, tänne muutti flunssa (kaikki pienten lasten vanhemmat tietää mitä se tekee yöunille). Ensin se käväs lapsen luona, totesi ehkäpä liian elinvoimaseksi ja hyökkäsi vanhan, haavottuvaisen ja raihnasen kimppuun. Krhm. Tämä ei lupaile hyvää lauantaiselle bändikeikalle - tosin vetelen varmaan jotain ennätyksiä. Varmaan yli puolet bändin keikoista oon ollut kipeänä. Ei voi tajuta. En ees sairasta kauhean usein.

Vietettiin päivä siellä ystäväperheen luona, sännättiin lapsen kanssa illaksi bänditreeneihin (saatiin armollisesti biisien päätteeksi muutamat taputukset lapselta) ja äh äh äh miten ikävä päivä. Ei johdu ystäväperheestä vaan tekemättömistä asioista, lastenhoitaja-ahdistuksesta, sotkuisesta keittiöstä, flunssasta, joka saa pään tahmeaksi sisältä ja kiireestä. Siitä, että kaikessa säntäilyssä on vaikea pitää lapsen rutiineja kohdallaan (ei hyvä!). Siitä, että stressi laittaa kropan hätätilaan, mikä saa aivot uskomaan, että nyt jälkikasvullakin on kaikki huonosti. Totuuden nimissä kuitenkin jälkikasvu on meistä kaikista iloisin, eloisin ja stressittömin.

Purin tätä harmistusta miehelle, joka käski laittamaan saunan päälle (infernaalisen kuumaksi!), että päästään löylyihin, kun laps on unilla.

Nuutuneina, flunssaisina istuttiin kuumilla lauteilla, syötiin kylmää jätskiä iltapalaksi ja mies kysyi 'eikö oo mukavaa olla aikuinen'. Virnistin takasin.