Kaveri tekstasi ja ehdotti extempore Suomenlinna-reissua tälle päivälle. Mun vastaus oli vakio 'eeeikaaii nyt enää ehdi, kellokin on jo kymmenen, kohta lounas ja päiväunet ja muutenkin pitäisi olla neljältä jo takaisin...'.
Myönnetään, oon vähän huono olemaan spontaani lapsen kanssa. Luultavasti siinä on kuitenkin osa realismia (oon edelleen hidas ja kömpelö lähtemään ja unohdan AINA jotain) ja toisaalta osa luuloja (laps nukkuu paremmin rauhaisassa ympäristössä, kuin meluisassa? Ruokailu ulkona haastavaa?).
Hetken aikaa kyllä ihan vakavissani harkitsin. Jos laitan lapsen unille ja lähdetään köröttelemään bussilla. Jos se vaikka ei heräisi, kun vaunut on liikkeessä kuitenkin. Jos sitten ehdittäisiin siihen puolenpäivän lauttaan, johon se kaverikin aikoi. Varttia vaille 11 laps kuitenkin ähisi vielä vessassa, ja totesin ettei tulla ehtimään. Pakkaukseen ja lähtövalmistautumiseen puoli tuntia. Bussilla puoli tuntia. Kauppatorille kävellen puoli tuntia. Päivän stressikerroin tuhannessa vs. löysää kotoilua. Oltiin siis tylsiä ja jäätiin kotiin. Pohdin deprivoinko lapsen elämyksistä viettämällä vaan aikaa himassa?
Toisaalta. Tein pannarin - ei nyt elämys lapselle, mutta jälleen yksi rasti epäonnistuneisiin kokkauksiin (vehnäjauhot loppui kesken. Korvasin ruis- ja mantelijauhoilla. Innovatiivista, mutta ei nyt Michellin tähtiä ansaitse). Ja laitoin lapselle elämänsä ensimmäisen saparoponnarin ja liittymättä tähän teki hän ihan oikean kuperkeikkavoltin (vahingossa) terassilta nurmikolle. Onneksi pudotusta oli vain n. 20cm, eikä laps ollut kuperkeikasta kuin korkeintaan vähän hämmentynyt.
Lisäksi illalla ollessani roikkumassa katosta (ilmajoogaamassa) mies lähetti pohdiskelevan tekstiviestin: mitkäs olikaan niitä kiellettyjä ruoka-aineita..? Ja hetkeä myöhemmin seurasi raportti: Laps söi kaninpapanan. (Googletin: ilmeisesti siihen ei suorilta menehdy. Joku jopa kertoi syöneensä niitä lapsena enemmänkin, koska luuli niiden olevan suklaata - kiitos hymyaiheesta sinä anonyymi Vauva-foorumin kirjoittelija).
Kotona tuli lisää tunnustuksia: laps oli tullut (vahingossa) kuperkeikkavoltilla myös SOHVALTA alas (!!). Hengissä kuitenkin oli, kaikki raajat vaikutti toimivilta eikä juttelukaan tuntunut takeltelevan.
Kaveri lähetti terveiset Suomenlinnasta. Oli ollut pilvistä, tuulista ja muutama sadepisara. Meidän pihalla taas oli ollut kuumaa, puoli pilvistä ja mukavaa. Ehkä niitä seikkailuja tulee vielä ihan riittämiin kotonakin ilman Suomenlinnaa.
 |
| Klaaninsa viimeisin, mutta iloisin mohikaani. |
Pakko tunnustaa, että täällä on vähän sama homma noiden extemporee retkien suhteen. Tollaseen retkeen tarvitsee ehdottomasti varautua henkisesti, että siitä selviää eikä ainakaan saa olla kiirettä takaisin.
ReplyDeleteVälillä kyllä kateellisena kattelen niitä äitejä, jotka ehtii joka paikkaan ja viikko on täytetty ohjelmalla. Toisaalta ite kyllä viihdyn tosi hyvin kotonakin, varsinkin kun aina voi kävellä lapsen kanssa puistoon vähän keinumaan ja kattelemaan muiden menoa.
What, luulin vastanneeni tähän kommenttin. Sorry!
DeleteToi on tosiaan ihan totta noitten reissujen suhteen. Tälleen lapsen kanssa joudun olemaan pistämään aika paljon resursseja siihen, että homma rullaa. Että ruokaa ja unta on oikeaan aikaan ja kaikki tarvittava tapahtuu ja rytmit pysyy jne. Yllärireissut - niin ihania kuin ajatuksen tasolla ovatkin - stressaa. Onko nyt kaikki mukana? Onko kello liian paljon? Missä välissä syödään? Jne.
Mutta mä uskon kyllä, että laps viihtyy hyvin kotona, varsinkin jos välillä pääsee vähän vaikka just siihen lähipuistoon keinumaan. Tämmöset pikkuset ei niin suuria elämyksiä vielä kaipaa :)