Tajusin tänäaamuna: mehän lähdetään tossa puolentoista viikon päästä Kroatiaan! Mitä rokotuksia sinne tarvii?!
Neuvolan neuvontapuhelin ei ollut vielä auki, joten kuljeskelin ympäri olkkaria sättien itseäni, miten en tätäkään tajunnut taas miettiä ajoissa. Ei ole eka reissu, miten voi olla, ettei juolahtanut ennen tätä mieleeni?
Mies syytti Googlea. Ihan varmasti ne on lukenut kaikki meidän meilit, tietää lippuvaraukset jne. eikä yhtään oo varotellut missään kohti, että muista rokotteet. What's that about?
Lopulta soitto neuvolan neuvontaan. Terkka ei osannut oikein sanoa juuta eikä jaata, neuvoi soittamaan terveyskeskukseen. Soitin sen sijaan rokotetutkimukseen, jossa sanoivat lapsen olevan hyvin suojattu (perusrokotteiden lisäksi on tosiaan se B-hepatiitti-suoja), kun kerran se MPR:kin otettiin jo tammikuussa. Eli ei lisärokotteihin tarvetta - tai edes mahdollisuutta, for that matter.
Huokasin helpotuksesta, pyyhkäsin hikisen suortuvan otsalta pois ja pakkasin meidät puistoon. Aurinko paahtoi, lapset söi kiviä, hiekkaa ja voikukkia ja vanhemmat kirmasi pienten perässä 'eijei, älä syö, ei suuhun.. EI SUUHUN!'. Keinut on edelleen hitti, samoin liukumäki. Mukavaa nähdä, että laps alkaa saada jotain irti puistossa olemisesta.
Meillä oli kanssa ihan hiekkiskamat mukana. Kotiinlähdön hetkellä kävin sitten nätisti pyytämässä yhdeltä pojalta, jos saisin lapsen dinosaurusmuotin takaisin. Poika (n. 4-5v) katsoi mua hetken aikaa pohtien selkeesti vitsailenko, pitäiskö tuota vierasta tätiä uskoa ja lopulta ojensi muotin mulle. Kiitin ja huomasin miehen, joka oli seurannut tilannetta sivusta. Kysyin oliko poika hänen ja olihan se. Totesin, että tosi hienosti ja vastaanväittämättä ja kiukustumatta poikansa ojensi mulle sen muotin. Mies vastasi 'kiitos'. Hymyilytti. Niin kai se menee, kun lasta kehutaan, se on kuin vanhempaa kehuttaisiin.
No comments:
Post a Comment