Keikalle lähtiessä tulee jotenkin aina vähän kiire. Vaikka takana on jo ihan jonkinlainen kasa keikkoja, jotenkin sitä aina päätyy kuitenkin samaan mitä mä laitan päälle?? -limboon. Vaikka pukukoodikin on lähes aina sama. Ja sitten se meikkauskin vielä. Taakse ovat jääneet ne päivät, kun musta oli mukava oikein tälläytyä ja laittautua. Nykyään enemmänkin ääh, kajali kuitenkin suttaantuu ja pitääkö nyt tosiaan.
Niin, lähdettiin kiireessä ja tehtiin kaks fataalia virhettä: mies ajoi, eikä tajuttu mennä Toista Reittiä. Mä olen vähän röyhkeämpi rivakampi kuski, mutta ei olla vieläkään oppinut, että suurimmat liikenneruuhkat TÄÄLLÄ ESPOOSSA on lauantaisin, kun ilmeisesti jokaikinen espoolaisperhe sulloutuu farmariinsa ja lähtee ostamaan puutarhakalusteita.
Ehdittiin lopulta kuitenkin ja päivästä kuoriutui ihan mahtava. Aurinkoa, kavereita, loistava keikka, aurinkoa, grillistä makkaraa, hyvää musiikkia ja alunperin huolia aiheuttanu lastenhoitokin sujui mallikkaasti. Vaari työnteli (ensimmäistä kertaa yksin!) lasta vaunuissa tunnin ja esitteli täsmäpäikkäreitä vetävälle jälkeläisenjälkeläiselleen lapsuutensa hoodeja.
Festariruokaakin nautittiin: minä sen makkaran grillistä + ykkösoluen ja laps kylmää spydäriä. Makkara ja olut maistuivat, kylmä (myöskään sitten lämmin) spydäri ei. Laps pisti tänään oikein kunnolla parastaan ruokintapelissä. Ensin lusikan pitää ohittaa/huijata tehokas, huitova käsidefenssijärjestelmä, sitten osua alati paikkaa vaihtavalle portille, joka kyllä lopulta (yleensä aina) aukeaa, kunhan pääsee koputtamaan. Mutta ajotuksen täytyy olla oikea, muuten ruoat sataa monsuunin tavoin kaikkialle siinä parin metrin säteellä.
Niin ja olihan tässä kanssa pieni hupsistakupsista. Fordi lukossa ja autonavaimet takaluukussa. Voi kyllä, meidän MOLEMPIEN avaimet. Miehellä onneks puhelin ja pankkikortti taskussa, lähti taksilla etsimään kotoa kolmatta avainta. Löytyi, eikä lapsen ruokailukaan ollut vielä edes ohi miehen palatessa paikalle.
Aattelin jo lähteä kotiin, mutta sitten ne alkoi soittaa Ultra Brata. Ja you know me, pakkohan sitä oli jäädä kuuntelemaan. Lapselle minipeltorit päähän (that's what they're for) ja rokkaamaan. Totiselta laps vaikutti, mutta hyväksyvästi aina hetkittäin taputti orkesterille. Ja niin taputettiin mekin.
Sitten vihdoin lähdin kotiin, oli miehen vuoro saada tällä kertaa vapaailta. Ja lapsen mentyä nukkumaan, myös tietty alkoi mun oma aika. Herkkuja ja Smashiä. Tällasta iltaa ei ookaan hetkeen ollut.
Asioilla on vaan tapana järjestyä ja niiden tämä stressi on sietämätöntä -päivien jälkeen tulee näitä päiviä, kun kaikki on yhtäkkiä just kohdallaan.
 |
| Festarieväät. Tölkki lapselle, tölkki äidille. Vaan kummalle (ykkös)olut ja kummalle luomuspydäri? |
No comments:
Post a Comment