Huomenna Suomeen. Molemmat lapset räkäsinä, right on schedule.
Mitäs tässä. Kaikki pakkaamatta, mutta tein listan. Suomipuhelin, laturit, neuvolakortit. Eväät, myyrä + pikkukala, isomman kuulokkeet.
Btw. Kuka ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä? Hear this.
Sillä viikolla, kun Lontooseen muutettiin, joku ohikulkeva äiti vinkkasi perjantaimuskarista. Mentiin. Siellä oli nuhjuinen, oranssi-sini-raidallinen kala. Muskaritädin itse virkkaama. Monta muskaria nähnyt, monen lapsen sylissä ollut. Meidän isompi otti sen käsiinsä, katsoi, rutisti, ei päästänyt irti. Myyrän kala, ihan niinkuin siitä kirjasta! Turvamyyrä oli jo omasta takaa ja nyt löytyi kala. Se ainoa oikea, apparently.
Seuraavat viikot elettiin alituisessa jännityksessä. Saisiko laps muskarissa kalan itselleen vai veisikö joku toinen pikkuinen sen nenän edestä jättäen isomman nieleskelemään kyyneleitä? Joulun tienoolla en enää kestänyt katsoa tätä ja pyörsin aikasemman ajatukseni antaa kalan olla erityinen muskarijuttu. Kysyin muskaritädiltä saako kalan ostaa. Sai ostaa, ilomielin.
Muskaritäti pesi kalan ja toi sen meille seuraavana päivänä, ihan kotiovelle. Sinä iltana kala tuli nukkumaan myyrän kanssa meidän sänkyyn. The rest is history: kala, myyrä ja isompi on erottamaton kolmikko edelleen.
Pelottaa koska se katoaa.
Btw. Käytiin kaupassa, lapset ja minä. Maksaminen oli vaikeaa: olisi pitänyt olla kori, mutta sen sijaan kannoin tavaroita käsissäni, myös isomman potkulautaa. Pienempi nukkui liinassa. Long story short, oli paljon osaamattomuutta puolin ja toisin ja erityisesti paljon odottelua. Isompi kulutti aikaansa venkoilemalla ja kieriskelemällä kaupan lattialla. Mua vähän harmitti moinen käytös, minkä lapselle myös rauhallisesti kerroin.
Kadulla kyykistyin isomman viereen sisäisesti kihisten ja kerroin sille (edelleen rauhallisesti, mutta varmastikin selkeän harmistuneena) kuinka kaupan lattia on törkyinen, likainen, täynnä pöpöjä. Ja nyt housut on myös. Painotin tätä sanomalla 'yäk' (mitä en ole koskaan aikasemmin tehnyt). Muutamankin kerran.
Isompi painoi päänsä alas ja sanoi vaisusti: kukaan ihminen ei ole yäk.
Sydän meinasi revetä liitoksistaan ja kyyneleet nousi silmiin. Otin isomman heti halaukseen ja sanoin puhuneeni kaupan lattiasta. Ja housuista. Et sinä. Et koskaan ole mulle yäk. Kukaan ihminen ei ole yäk.
Halittiin ja kerroin isommalle miten paljon tykkään siitä. Vierähti useampi minuutti. Isompi oli ihan fine. Mäkin getting there. Meinaan vieläkin hajota. Kukaan ihminen ei ole yäk.
Btw. Touhuttiin iltatouhuja ja mentiin siivoomaan siinä lastenhuonetta, isompi, mies ja minä. Pienempi jäi touhuamaan omiaan olkkariin. Hetken päästä alkoi kuulu ääniä ja olkkarin ovensuusta kurkki pieni pää. Meidät nähtyään pienemmän ilme valaistui ja se lähti nauraen konttaamaan sitä pitkää, muutamien metrien matkaa olkkarista lastenhuoneeseen.
Niin se tyyppi vallottaa meidän kämpän ja siirtyilee ihan omatoimisesti huoneesta toiseen.
Btw. Meillä oli Peppa Pig -ilmapallo, joka ostettiin lapselle kanaalivene-festivaaleilta. Pienempi sitä ihmetteli niska notkolla ja isompi kuljetti ylpeänä. Vielä näin viikonkin jälkeen pallo oli ihan hyvässä kuosissa ja hengaili meidän olkkarin katossa.
Isompi halusi antaa pallolle vähän raitista ilmaa ja meni sen kanssa pihalle. Oon tosi varovainen. Pidän lujasti kiinni. Ja pitihän se. Piirteli liiduilla ja piti pallosta kiinni. Juoksenteli vähän ja piti pallosta kiinni. Tuli sisään ja istahti avonaisen oven vierelle ottamaan kenkiä pois ja päästi pallosta irti.
Pallo ei mennytkään kattoon, vaan sujahti avonaisesta ovesta ulos.
Ounou, pallo karkasi lausahti laps ennen kuin alkoi itkeä aivan holtittomasti. Pienempi yritti urheana hymyillä, mutta alkoi parkua tätä menetyksen tuskaa hänkin.
Näissä ei ole oikotietä, ainoa tapa oppia käsittelemään kipeitä tunteita on saada tuntea niitä lempeässä, rakastavassa, turvallisessa ilmapiirissä. Sylittelin ja silittelin isompaa ja pienempää yhtä aikaa ja vuorotellen. Isompi alkoi vähän rauhottua, pistin pienemmän syömään (jotta sille tulisi muuta ajateltavaa kuin itkevä isosisko). Pienempi söi ja itki, itki ja söi. Otin takasin syliini.
Vierähti helposti puoli tuntia, ennen kuin tilanne alkoi olla rauhallinen. Isompi sylissä, pienempi sohvalla vieressä. Laulettiin lauluja kadonneelle ilmapallolle ja mietittiin ihmettelevätköhän linnut taivaalla lentävää possua. Sitten se oli ohi. Itkut oli itketty, alkoi olla nälkäkin.
Btw. Isompi meni tänään nukkumaan ilman iltapalaa. Ihan omasta tahdostaan. Täysi puurolautanen jäi pöydälle. Hämmästytin itsenikin pyöräyttämällä siitä leipää, josta tuli ihan hyvää.
 |
| Iltasatuhetki, vaikka ulkona valoisaa. Luetaan Myyrän seikkailuja - tietty. Kuvassa myös itse myyrä (yöpuvussaan), muskaripikkukala sekä lammas. |
No comments:
Post a Comment