Taas maanantai.
Muistan etäisesti havahtuneeni miehen töihinlähtöääniin ja vilkasseeni kelloa. Kuus-jotain. Muistan myös havahtuneeni siihen, että isompi kiipeää mun vierelle sänkyyn - luulen, että se tapahtui samaan aikaan kun mies lähtee töihin. Puoli kasin jälkeen pienempi herää. Vettä. En tiedä tarkoittaako sadetta vai jano, mutta raottelen silmiäni ja aletaan heräillä.
Tapani mukaan makoilen sitkeesti sängyssä, niin pitkään että lapset kyllästyy ja lähtee etsimään viihdettä muualta. Leikit on jo pitkällä, kun viimein nousen nautiskellen liiotellun hitaasti ja vedän lähimmät verkkarit jalkaan. Kuka tulee pesemään hampaat? Huhuilen. Ei kukaan. Shocker. Pesen omat hampaani.
Katson puhelinta, luen päivän polttavimmat nopeasti ja etsin netistä kaupungin vesiviraston puhelinnumeron. Ei nyt mitään kauhean ihmeellistä, mutta Kaliforniassa ei ole kaikkialla kauhean laadukasta vettä ja silmiin sattui internetistä jotain ja .. nojoo. Huolestunut kansalainen (paitsi ettei kansalainen) haluaa tietää ja varmistella. Soitan, kukaan ei vastaa.
Kello on yhdeksän kun viimein saan lapset aamutoimien kautta aamupalalle. Meidät aamupalat, ne on myöhäsiä ja hitaita. Se on ok. Viikonloppunakin meni vahingossa brunssiksi asti, varsinkin kun leivänpuutteessa kävin hakemassa alakerran leipomosta meille tuoreita bageleitä ja danish crunchia. Nytkin aletaan valmistautua jumppaan jo heti aamupalan jälkeen.
Isompi haluaa sen pinkin jumppapaidan. Etsitään kaapista, etsitään pyykistä, etsitään pesukoneista, etsitään ympäriinsä. Ei löydy. Alan vähän hoputtaa, tukka pitäisi saada vielä harjattua ja niputettua kasaan. Luovutetaan etsintä ja annan isommalle Totoro-mangan käteen. Luetaan yhdessä, isompi pyytää kun letit on valmiina. Aikaa on vielä vähän, luetaan vaan. Tää on mun lempi-yhteinen tekeminen kotona isomman kanssa.
Pitää lähteä. Annan isommalle harmaan jumppapaidan. Valtavat kyyneleet alkavat valua harmistuneen isomman poskille. PINKKI JUMPPAPAITA!! Mutta kun sen etsimisaika meni siihen, että luettiin Totoroa, mutisen ja keksin vielä yhden paikan mistä etsiä sitä hemmetin maan nielassutta paitaa. Pinkki jumppapaita löytyy naamiaisvaatelaatikosta, vaikka siinä paidassa ei ole mitään naamiaista. Isompi rauhottuu, vedetään saappaat jalkaan ja lähdetään. Syliin syliin, en jaksa kävellä! Pienempi ojentelee käsiään heti oven ulkopuolella. On vähän kiire, nostan pienemmän syliin.
Päästään autoon, isompi potkii heti saappaat pois jaloistaan. Pienempi haluaa kiivetä istuimeen itse (eli oikeasti mennä takapenkin jalkatilaan leikkimään eikä ollenkaan mennä istuimeen). Turhaudun, miksi autoon meneminen on aina näin vaikeeta?! Hengitän, astun askeleen taaksepäin. Suljen silmät. Hengitän.
Jumpassa pienemmällä on vauhti päällä. Tekee rohkeampia juttuja kuin ennen, juoksee kovempaa kuin ennen, on innoissaan. Katso, osotan pienemmälle trampoliinin keskelle piirrettyä ympyrää, koitapa hyppiä siellä ympyrän sisällä. Pienempi pomppii iloisesti trampalle ja hyppii ympyrää ympäri, ääriviivan ulkopuolella. Tietty. Ohjaajaa naurattaa.
Palataan kotiin, lämmitän edellisen päivän papupastaa meille lounaaksi. Saadaanko pelata? Isompi pyytää. Lupaan vähän peliaikaa kun kaikki lelut on siivottu olkkarista, käytävältä ja lastenhuoneesta paikoilleen. Kuluu vartti, isompi ilmottaa olevansa valmis. En melkein usko silmiäni, mutta ihan totta. Kaikkialla on ihan siistiä. Annan iPadit lapsille ja vilkasen kelloa. Kymmenen minuuttia varmaan riittää. Pienempi tekee digitaalista palapeliä, autan isompaa logiikkapelin kanssa.
Pian tulee babysitteri. Lapset kiljahtelevat iloisesti, mä sulkeudun makkariin. Jotain piti tehdä. Vastata viesteihin. Kirjottaa pari asiaa. Viedä yksi paketti postiin. Harkitsen blogin kirjottamista, mutta tuntuu heti, ettei kuitenkaan mitään ilosta, pelkkää huolta ja valitusta. Miksi pienemmällä oli niska kipeenä (huono nukkumisasento? No anyway, se tuntuu - luojan kiitos - poistuneen)? Miksi mulla on vieläkin iltasin kurkku kipeänä. Miksi menkkakierto on vähemmän säännöllinen kuin ennen. Voiko meidän vesijohtovettä juoda.
Yritän muistella jotain hyviä asioita. Viikonloppuna laitettiin parveke kesäkuntoon yhdessä lasten kanssa. Se oli tosi kivaa. Ajettiin tunti yhteen luonnonsuojelukohteeseen, mutta olin katsonut laskuveden väärin ja lisäksi siellä varoteltiin veden olevan epäpuhdasta ja kaikki oli harmaata ja sateista ja ajettiin vaan takasin kotiin katsomaan videoita ja syömään pitsaa. Kävin parkouraamassa, mikä oli ihan huippua, kunnes alkoi sataa, lihakset tuli kipeiksi ja tuli kylmä. Illalla tuli babysitteri poikkeuksellisesti ja käytiin miehen kanssa syömässä nuorekkaan vauhdikkaassa paikassa, jossa sai mimosia koko viikonlopun, illallakin. Sanoin miten kivaa on (taas) asua keskustassa (eli kyläraitilla, tirskahti mies), kun pääsee kävellen ravintolaan.
Neljä tuntia kuluu hujauksessa. Valmistan meille päivälliseksi couscousta mozzarellan, palsternakan, raejuuston ja fetan (ja avokadon) kanssa, lisäksi tuoretta kurkkua, paprikaa ja porkkanaa. Tunnen pienen piston sydämessä aterian köyhyydestä, mutta nimeän sen uudelleen kolmen juuston couscoukseksi tuoresalaatin kera ja alkaa tuntua vähän paremmalta.
Illalla luetaan Totoro-sarjis loppuun. Isompi on rakastunut, mutta murheissaan ettei ole enempää sarjakuvia, joissa Mei ja Satsuki. Mietin mielessäni, että tilaan isommalle jättitotoron Amazonilta joskus. Ja kun sanon isommalle, tarkotan oikeestaan mulle. Päätän tilata meille Kiki's Delivery Servicen seuraavaksi.
Lapset käy kylvyssä ja tulee iltapalalle sotkeakseen itsensä uudelleen puuroon. Pienempää väsyttää, mua myös. Pian koti on hämärä, rauhaisa ja lapset on unilla. Neljä päivää viikonloppuun.
No comments:
Post a Comment