kuukausi 3, päivä 25

Nyt tuli viimeinen murskaisku sille 'ulkoiluta lasta niin se nukkuu paremmin' -myytille. Eilen ei oikeastaan käyty raikkaassa ulkoilmassa juuri lainkaan (no fine, yksi puolen tunnin kävely) ja silti yhtäkkiä laps nukkui yönsä paremmin kuin aikoihin.

Aivan uutena ihmisenä tänään pistin lääväytynyttä kämppää järjestykseen ja lähdettiin jopa eilen revähtäneestä pakarasta huolimatta ulos hengittämään syksyä. Käveltiin siinä leikkipuiston ohi ja jäin hetkeksi katsomaan juoksevia nauravia lapsia.

Ihan hiljaa ja sisäisesti vuodatin pari kyyneltä ajatellessa, että pian munki pikkunen on tommonen. Juoksee ja nauraa. Keinuu, itkee, iloitsee, ikävöi, itsenäistyy, kiusaa, tulee kiusatuksi, ystävystyy, pettyy ja ennen kaikkea kasvaa kokoajan. Noin niinkuin henkisellä tasolla sekä vuosissa mitattuna. Mun pikkunen. Niisk.

Oon mammautunut pahemman kerran.

Päivän hyvä työ