2v-6kk-16pv & 2kk-21pv

Lähiömutsi hauskasti tuossa kirjoitti elämän helpottumisesta. Mietin sen lukiessani, heh, ei meillä kyllä vaan. Sitten mietin toisen kerran, notta nojaa. Onhan meillä elämä oikeestaan tasottunut aika paljon - niin Lontoon suhteen kuin uuden kokoonpanon suhteen.

Lontoon suhteen. Surffaan jo suhteellisen rutiinilla lähipuistoihin ja mihinmennä on tullu tutuksi. Oon keränny isommalle 'harrastuksen' neljälle päivälle. Että pääsee kuulemaan englantia ja näkemään muita lapsia:

- Maanantaisin kirjaston Rhyme Time (tosin ei olla vielä kertaakaan päästy paikalle, viimeksi oltiin vähän myöhässä ja paikka oli täynnä), jossa huhujen mukaan vähän lauletaan ja luetaan loruja. 

- Tiistaisin baletti (heh, voi kyllä!). Tarkoittaa tässä iässä lähinnä balettiopettajan katsomista, vähän tanssimista nallen ja huivien kanssa lastenlaulujen tahtiin ja varpaiden etsimistä.

- Keskiviikkosin  Gymboree, jossa ohjaaja suurieleisesti leikittää lapsia ('nyt kaikki ottaa ämpärin ja kasaa sinne näitä ruokatarvikkeita ja viedään ne tänne iiiisoon pataan ja siitä tulee pitsa!')

- Perjantaisin muskari, eli kuunnellaan Carolinea kitaralla, vähän lauletaan ja vähän leikitään mukana. Tämä on isomman ehdoton lemppari - myöskin pitkäaikasin näistä toiminnoista. Täällä on myös muskaritädin virkkaama pikkukala, jota isompi raaaaakastaa.

Täällä on siis paljon toimintaa. Näistäkin kaikki on sadan metrin etäisyydellä meistä, paitsi Gymboree, jonne kävelee kymmenisen minuuttia.

Itteni suhteen: oon huolestuttavan addiktoitunut Häagen Dazsin Baileys jädeen. Naukkailen sitä salaa aina kun isomman silmä välttää (pienempi ei maindaa, eikä sillä riitä sanat kantelemaan) kuin parhaastakin salapullosta. Nimestään huolimatta tässä ei (onneks) ole alkoholia. Lisäksi crumpets. Oh dear. Fazerin sinistä oon syönyt enemmän kuin viime vuosina Suomessa yhteensä (jotenkin sitä on ilmestynyt meille TOSI paljon ja jos kotona on suklaata, niin se pitää tietenkin urakoida pois).

Kävellään paljon lähimestoihin, mutta dösällä kulkeminenkaan ei pelota (thank god Google transport sun muut palvelut).

Hetkittäin katuja kävellessä tulee sellanen 'vitsi täällä on kivaa!' -fiilis. Erityisen kivaksi tämän tekee nämä kaikki lapsille tarkotetut toiminnat, joihin on helppo mennä ihan ex tempore ja never come back. Lääkäripalvelut on hanskassa. Ruokakauppa ei tunnu enää niin vieraalta. Pulssi on laskenut vähän katuja ylittäessä, vaikka vieläkin pelottaa ihan hitosti. Mutta joo, Lontoo toimii. 

Sitten tää lapsiarki. Hymyilin vinosti just miehelle, että se on kummallista. Että kyllä lapsiarki kotona on (mulle) välillä aika raskasta ja väsyttävää ja hetkittäin tosi turhauttavaa, mutta samaan aikaan ainoa oikea vaihtoehto. Se on kummallista.

Toisaalta kuitenkin meidän päivät soljuu yleensä tosi mukavasti. Isompi on iisi ja sen kanssa on suurimman osan ajasta helppo olla, mennä, tehdä ja kulkea. Pienempi liinailee ihan mainiosti ja oli tossa yhden puistoilun jopa hereillä ihan sopuisasti (kuikuillen kaula pitkänä). Leikitään ulkona, leikitään sisällä ja suurimman osan ajasta kelit on ihan ok. Mitä paremmin oon suunnitellut etukäteen, sen sulavammin homma kulkee, kun ei tarvi yrittää pähkäillä mihinköhän sitä nyt tässä lähdettäisiin.

Raskasta on oman ajan vähyys. Usein sitä on joitain minuutteja päivässä. Se aika, kun kotona on kaksi aikuista, kuluu uppooaa lapsiin täysin. Isompi menee suhteellisen ajoissa nukkumaan (nukahtaa kasin aikaan), mutta pienempi on taas on-off hereillä kasin jälkeen ja ei viihdy isin sylissä juuri ollenkaan. Eli ehdin käydä yleensä suihkussa (toisinaan jo sinä aikana on alkanut riipivä itku) ja sen jälkeen koitetaan vuorotella pienemmän iltahyssyttelyä (nää perus vauvajutut), mutta harvoinpa isi kelpaa kauhean pitkään. Ja sitten tulee palautus taas mun syliin (ennen kuin isompi herää asunnon halki raikuvaan protestointiin).

Mutta ne yöt. Ouloord, ne yöt. Viestitin viime yönä neljän jälkeen ystävälle: Mä. haluan. nukkua.

Aina välillä tulee öitä, kun pienempi ei. vaan. nuku. Ei se itke tai paru, mutta vaatii kyllä huomiota ja on sen verran kovaääninen, että isompi herää jos sen antaa mekastella sivuvaunussaan yhtään pidempään. Sen saa nukahtamaan rinnalle tai syliin vartiksi ja sitten se taas herää. Ja tätä kestää mahdollisesti aamukuuteen.

Mietin isomman kanssa, joka nukkui ekat puolivuotta ihan hyvin, että miksi pienten vauvojen vanhemmat on väsyneitä? Ihan hyvinhän nää nukkuu. Now I know. Varsinkin kun pataan heitetään isompi lapsi, joka ei nuku päikkäreitä ja jonka kanssa pitäisi sitten jaksaa touhuta se seuraava päivä parin tunnin unilla. Ouloord.

Niin, ja kyllähän isompikin heräilee. Toisinaan pienemmän mukana, joskus muuten vaan. Ja sitten on nälkä tai ei yhtään vätytä ja toisinaan lapsia palautellaan unten maille vuorotahtiin. Mantraan mielessäni, että lapset kasvaa lapset kasvaa, menee ohi menee ohi.

Onhan meillä ihan hyviäkin öitä, mutta välillä ei. Kello on nyt puoli yhdeksän. Toiveikkaana kohti uutta koitosta.