1 vuotta, 2 kuukautta, 28 päivää

Lauantait tuntuu melkein viikon mittasilta. Positiivisessa mielessä! Päivitin päivän kuulumisia maamolle ja tuli melkein epäuskoinen olo, että käytiinkö me tosiaan tänään siellä vauvauinnissa? Tuntuu kuin olis ikuisuus jo aikaa. 

Mutta siis joo, kyllä käytiin. Ja tehtiin vaikka mitä muutakin. Esimerkiksi syötiin lounas, jota syödessä mietin jakavani reseptin blogissa (Keitä pastaa. Paista pannulla öljyssä katkarapuja (itse käytin pakastettuja ja öljyssä oli seassa valkosipuliruohoa ja timjamia). Varaa kullekin syöjälle avokadon puolikas. Paloittele Avokado kuoressaan ja lisää lautaselle. Sotke pastan ja katkisten kanssa. Heitä sitruunaa päälle. Aikuisille voi lisätä esim. chiliä maun mukaan. Muista suola).

Nukuttiin myös päikkärit, koko perheen voimin (pupu kuorsasi äänekkäimmin - ihan tosi). Iltapäivällä suunnittelin vähän ens viikon lounaita (makaroonilaatikkoa, lohta + bataattia ja kasvissosekeittoa) ja kävinpä jopa kaupassa. 

Mies lähti illaksi soittokeikalle, joten tein mitä any girl (woman, wife, mother) would do. Ostin hyödykkeiden lisäksi pussillisen irttareita ja pizza-ainekset (tähän tuli inspiraatio joogan kautta. Kaupassa näin joogaopettajaksi tunnistamani tyypin, jolla oli ostoksinaan oikeasti massiivinen säkillinen karkkia, pussi sipsejä muiden - selkeästi lauantai-illan herkkujen - lisänä). 

Lapsen syödessä päivällistä (Paista pannulla lounaasta jämäksi jäänyt pasta. Lisää joukkoon pieniksi paloiksi leikeltyä kinkkua. Tilkka maitoa. Kananmuna. Sekota. Kumoa lautaselle. Katso tyytyväisenä kun laps (no, ainakin meidän) ahmii) väsäsin nopeasti erityisen hyvälle valmispohjalle pizzan ja viskasin uuniin. En tiedä mikä kodinhenki mua riivasi, mutta lisäksi tuli pyöräyttäneeksi (kuulostaapa kepeältä. Make no mistake, nää ei oo mitään kepeitä juttuja) sämpylätaikinan tällä ohjeella, tosin käytin jauhoiksi lähinnä kaapista löytyneitä sämpyläjauhoja.

Jotain meni vähän pieleen (what, no?!) ja sämpylöistä ei tullut lähellekään noin kuohkeita, vaan oikeastaan aika pannukakku. Onneks tärkeintä on kuitenkin maku, right?

En lannistunut, vaan puhaltelin lapsen kanssa keittiön lattialla saippuakuplia ja suunnittelin kokeilevani vispipuuroa lapselle iltapalaksi. Tähän mainittakoon, että inhoan puuroja itse yli kaiken - myös vispipuuroa. Ei ole sattumaa, ettei sitä ole tullut aikasemmin tehtyä. Pakkasessa kuitenkin puolukoita ja laps vaikuttaa puurosta pitävän, joten why not try.

En oikein ihan keskittynyt, kun maamo jakoi vinkkejä vispipuuron tekoon ja lopputuloksena kesken puuronkeiton oli pakko soittaa sille uudestaan. 'Siis sähän sanoit, että tää tehdään maitoon, puolukat ja maito samaan kattilaan....?'

Juoksettunut maito puolukoineen roskiin ja lapselle valmispuuroa iltapalaksi. 

Laps petiin, mulle pizzalautanen eteen, siideriä lasiin ja karkkikulho vierelle. I'm set.

-------

Sain myös jonkinlaisen hetkellisen ymmärryskokemuksen. Ihmettelin joskus vähän hiljaa mielessäni, kun eräs kaverini kertoi kaivaneensa vanhaa sykemittariaan lapsen lelulaatikosta. Tonkiessani kuumeisesti kaulinta samaisesta mustasta aukosta meillä kotona, aloin ymmärtää elämää taas vähän enemmän.